Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani (Kirjabloggaajien klassikkohaaste)

Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani (1847) on kerännyt pölyä kirjahyllyssäni iät ja ajat, ja klassikkohaaste oli hyvä tapa syventyä tähän romantiikan ajan klassikkoon. Pidin kovasti hänen sisarensa Emilyn Humisevasta harjusta sekä Jane Austenin romaaneista (olkoonkin, että Austen kirjoitti romaaninsa muutamia vuosikymmeniä ennen Brontën sisaruksia, mutta heistä puhutaan usein samassa yhteydessä, joten tein saman rinnastuksen itsekin), joten oli mielenkiintoista koettaa, miltä Charlotten romaani tuntuisi.

Kotiopettajattaren romaani kertoo orpotyttö Janesta, joka elää ankeaa elämää sukulaistensa hoivissa, kunnes hänet lähetetään kouluun. Koulutien alku on vaikea, mutta vuosien kuluessa Jane valmistuu kotiopettajattareksi ja saa paikan salaperäisen herra Rochesterin suojatin opettajana. Seuraa paljon voimakkaita tunteita, salaisuuksia ja juonenkäänteitä.

Kirjan kansi on jotenkin niin ankean ruma (ja sulautui liikaa taustaan), että saatte kuvan sen sijan nimilehdestä.  

Kirja yllätti minut positiivisesti. Odotin raskaampaa luettavaa, mutta tämä oli klassikoksi yllättävän kevyt, ei ehkä varsinaisesti kepeäksi kutsuttava, mutta ei myöskään vellova tai raskassoutuinen. Lukaisin kirjan lopulta reilussa viikossa ja viihdyn joka hetki! Odotin ehkä romanttisempaa haahuilua, mutta tarinassa olikin paljon muuta sisältöä, yliluonnollisista hetkistä mysteereihin, mikä oli positiivinen yllätys. Jane on viehättävä päähenkilö. Hän on omapäinen ja päättäväinen ja hänellä on vahva tunne siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Hän ei kuitenkaan tunnu siloitellulta kiiltokuvalta, sillä hän on myös pippurinen ja sisukas, oikein virkistävä naispäähenkilö siihen nähden, että kirja on 1800-luvulta. Sen sijaan herra Rochester ei voittanut minua puolelleen. Hän ei mielestäni ole (monessakaan mielessä) mikään unelmien poikamies, ja vaikka periaatteessa ymmärsin, miksi Jane kokee hänen vetoa, en kuitenkaan lumoutunut hänestä samalla tavalla. Esimerkiksi väkivallalla uhkailu nosti niskakarvoja pystyyn, vaikka herra ei varsinaisesti uhkaava noin yleisesti ole. Tai ehkäpä minä en vain ymmärrä romtiikan ajan miesihanteita. 

Kuten jo alussa mainitsin, vertasin tätä väkisinkin Humisevaan harjuun sekä Jane Austenin romaaneihin. Sekä Kotiopettajattaren romaani että Humiseva harju ovat tunnelmaltaan synkkiä, mutta Kotiopettajattaren romaani ei kuitenkaan ole aivan yhtä toivoton kuin Emily Brontën romaani. Kuitenkaan samanlaista kepeyttä ja huumoria kuin Austenin kirjoista ei Kotiopettajattaren romaanistakaan löydy. Kaikille kolmelle kirjailijalle (toki Brontëjen tapauksessa teen oletuksen vain yksien kirjojen pohjalta) on tyypillistä vahvat tunteet ja dramaattisuus, mutta siinä missä Austenilla ollaan suhteellisen arkisten hetkien parissa, Brontët, varsinkin Emily, vetävät dramaattisuuden lähes överiksi ja sen yli. Tämäkään ei ole moite, vaikka varsinkin Humisevassa harjussa dramaattisuus on toisinaan tahattomasti hauskaa. Kuitenkin kaikki kirjat ovat erilaisia keskenään yhtäläisyyksistään huolimatta, enkä tiedä, kuinka mielekästä tällainen vertailu on. 

Täytyy vielä kertoa täysin romaanin juoneen liittymätön seikka: olen ostanut kirjan antikvariaatista joskus lukiossa, ja hämmennyin jo silloin siitä, miten kevyt se fyysisenä esineenä on: se ei nimittäin paina paljoa mitään. Täytyi aivan tarkistaa, että kirjaan ei ole kaiverrettu aukkoa, mutta kaikki sivut ovat moitteettomana tallella. On vaikea kuvailla kirjan keveyttä näin tekstin muodossa, mutta se painaa huomattavasti vähemmän kuin sitä ohuemmatkin kirjat. En ymmärrä, miten se voi ollakaan niin kevyt. Onko ennen vanhaan käytetty jotain mysteeripaperia?

Kiitos Raijalle haasteen järjestämisestä!