Helmikuun luetut 2021

Helmikuussa 2021 luin viisi kirjaa (350 sivua, 12 h 31 min), joista kaksi oli spefiä, kaksi äänikirjaa, yksi sarjakuva ja yksi uusinta.

Björk, Christina & Anderson, Lena: Linnea maalarin puutarhassa 53 s. [U]

Smith, Jeff: Out from Boneville (Bone #1) 142 s. 

Karila, Juhani: Pienen hauen pyydystys 8 h 27 min [K]

Meri, Veijo: Leiri 155 s. 

Saastamoinen, Anni: Sirkka 4 h 4 min [K]

kotimaisia: 3

käännöskirjoja/englanniksi luettuja: 2 

omasta hyllystä: 0

kirjastosta: 1

muualta: 4

Linnea maalarin puutarhassa oli minulle tuttu kirja lapsuudestani. En muista, milloin kirjan luin, tai montako kertaa sen lopulta olen lukenut, mutta se on palannut mieleeni tuon tuostakin, ja varasin sen sitten kirjastosta hetken mielijohteesta. Tarina kertoo taiteesta innostuneesta Linneasta, joka lähtee ystävänsä Blomqvistin kanssa Pariisiin Claude Monet'n jalanjälkiä selvittämään. Kaksikko käy niin pariisilaisissa taidemuseoissa kuin retkellä Monet'n kotitalossa, ja Linnea oppii paljon uutta suosikkimaalaristaan ja taiteesta ylipäänsä. Tämä on jotenkin todella sympaattinen ja kiva lastenkirja! Taidetermit selitetään selkeästi, ja ehkä Monet'n elämänvaiheet ja taide jäävät mieleen paremmin, kun niitä kerrotaan fiktion kerroin. Aikuislukija olisi ehkä kaivannut hieman syvällisempää käsittelyä ja lisää tietoa Monet'in elämästä ja taiteesta, mutta toisaalta tämä on lapsille suunnattu kirja, ja siihen nähden tietoa on paljon. Muistelin, että luin lapsena kirjasta Monet'in elämästä silmät pyöreänä ja mielestäni hänen elämänvaiheensa oli äärimäisen jännittäviä ja dramaattisia. Pidin myös kuvituksesta, jossa yhdistettiin valokuvia ja piirroksia. Kuvitus ja taideteema toivat mieleeni Maalareiden jäljillä -kirjasarjan. Suomeksi sarjassa on ilmeisesti ilmestynyt vain kaksi osaa, jotka kertovat Paul Gauguinista ja Vincent van Goghista. Näissäkin kirjoissa nykyajan lapset ja nuoret seikkailevat vanhojen mestareiden jalanjäljillä, ja tyyli on hämmästyttävän samanlainen kuin tässä Linnea-kirjassa. Vaikka Maalareiden jäljillä -sarjassa kirjat ovat hieman juonivetoisempia, Linnean matkapäiväkirja oli mielestäni paremmin kirjoitettu (tai suomennettu). Vaikka muistikuvani teoksesta olivat hieman hatarat, huomasin muistavani muutamia pieniä yksityiskohtia, kuten Notre-Damen kellonsoittajan Esmeraldaa esittävän taulun Linnean ja Blomqvistin majapaikassa. Mieleeni oli jäänyt myös kuva Monet'n kotitalon pihan krassikäytävästä. Kirjan huonoin puoli oli se, että eteenkin viimeisten sivujen matkustusvinkit aiheuttivat kauhean Ranskan-matkakuumeen, mikä on erityisesti tässä maailmantilanteessa ikävää. 

Useampi perheenjäseneni on lukenut ja tykännyt Luupäät-sarjakuvasta, mutta itse en jotenkin ole ikinä kyseisiin sarjikseen tarttunut. Sain ensimmäisen albumin englanniksi ystävältäni lainaan, ja vaikka minulla olikin (jostain käsittämättömistä syistä) ennakkoluuloja teosta kohtaan, päädyin lukemaan sen lähes yhdeltä istumalta. Tarinan ensimmäinen osa kertoo Fone-, Phoney- ja Smiley-nimisistä serkuksista, jotka on häädetty kotoaan Bonevillestä. Matkalla he joutuvat eroon toisistaan, ja Fone Bone päätyy metsään, jossa elää sen tavallisten asukkaiden lisäksi esimerkiksi verenhimoisia rottaolioita ja omapäinen lohikäärme. Vei hetken, että pääsin tarinaan sisälle, mutta sitten se olikin menoa. Tarinan maailma on todella kiinnostava, seikkailut vauhdikkaita ja hahmot kiinnostavia (lehmiä kasvattava isoäiti oli ehdottomasti lempihahmoni), ja kepeän humoristinen tunnelma antoi viimeisen silauksen tarinalle. Ehkä yksi syy ennakkoluuloilleni oli piirrostyyli, joka pikaisella selailulla vaikutti jotenkin luotaantyöntävältä, mutta ei sekään loppupeleissä haitannut: näennäisesti yksinkertainen tyyli sopikin seikkailuihin hyvin, ja vaikka yhä esimerkiksi hahmojen piirtäminen on mielestäni jotenkin epätasaista (esimerkiksi ihmiset ovat jotenkin eri tyylisiä kuin muut hahmot), ei se ole enää kynnyskysymys. Jatkan ehdottomasti sarjan lukemista eteenpäin. Loput osat luen kuitenkin todennäköisesti suomeksi, vaikkei kieli ollutkaan niin vaikeaa kuin alunperin pelkäsin. 

Pienen hauen pyydystyksestä tykkäävät Goodreadsin ja blogien perusteella aivan kaikki. Törmätessäni kirjaan ensimmäisiä kertoja en oikein jaksanut kiinnostua, luulin, että siinä on kyse vain kalastuksesta, joka ei ole kiinnostuslistani kärjessä. Kuitenkin yhä useammat ihmiset ympärilläni alkoivat pikku hiljaa hehkuttaa kirjaa enemmän ja enemmän, joten lopulta päädyin itsekin ottamaan selvää, olisiko se oikeasti niin hyvä, mitä väitetään. Spoiler alert, kyllä oli! Pienen hauen pyydystys kertoo Elina Ylijaakosta, joka palaa kotiseuduilleen Lappiin, kuten jo viitenä aikaisempana kesänä, ja kuten aikaisempinakin kesinä, hänen on pyydystettävä lähilammesta hauki, tai tapahtuu kauheita. Tavoitteen esteenä on kuitenkin niin lampeen pesiytynyt näkki kuin etelästä Elinaa seurannut ylikonstaapeli Janatuinen, joka epäilee Elinaa vakavasta rikoksesta. Kirja oli aivan julmetun hyvä! Tykkäsin tarinasta, joka pikkuhiljaa kietoutuu auki monien henkilöiden kautta. Rakastin värikästä, kuvailevaa kieltä ja toimivaa, uskottavaa ja murretta hyödyntävää dialogia. (En ole murreasiantuntija, joten en osaa sanoa, kuinka oikeaa murre oli.) Hihkuin riemusta, kun tarinassa seikkailivat kansantarujen möröt ja muut olennot. Pienen hauen pyydystys on ihanan vinksahtanut kirja: toisaalta hyvin arkinen tarina, jossa pienen kylän asukkaat elävät normaalia elämäänsä, mutta heidän arkeensa nyt sattuu kuulumaan näkkejä ja peijooneja. Vaikka tyyli on humoristinen, tarinassa on myös synkkiä sävyjä, jotka eivät kuitenkaan pomppaa häiritsevästi silmille, vaan toimivat luontevana osana kudelmaa. Goodreadsissa tätä verrattiin Hayao Miyazakin elokuviin, ja samanlainen tunnelma tässä tosiaankin on. Olen todella iloinen, että päädyin kuuntelemaan ja uskomaan kaikkea hehkutusta, ja kuuntelin tämän kirjan! Lienee varmaan vähän liian aikaista sanoa, että kyseessä olisi parhaita tänä vuonna lukemiani kirjoja, mutta ainakin alkuvuoden ehdottomia huippuja. Anna Saksman äänikirjan lukijana on muuten aivan loistava! 

Sain eräältä ystävältäni lainaan Veijo Meren Leiri-novellikokoelman taustatutkimusmielessä, sillä siinä oli eräs novelli, josta kuulemma voisi olla erään tekstini kanssa. Veijo Meri oli tuttu lähinnä yläasteen ja lukion äikänkirjoista, mutta en ollut lukenut häneltä aikaisemmin mitään, ellen sitten jotain satunnaisia katkelmia, muistikuvia ei ainakaan ole. Valitettavasti tämän yhden novellikokoelman perusteella en mitenkään riemusta kiljuen ole syöksymässä hänen muunkaan tuotantonsa kimppuun. Vaikka novelleiden dialogi toimiikin, ja sitä oli ilo lukea, juonellisesti novellit jäivät jotenkin sekaviksi ja ontoiksi. Tuli jotenkin todella tyhmä olo, kun en vaan tajunnut jonkun tekstin ideaa. Oli kuin minulta olisi ollut edessäni palapeli, josta puuttuu sen verran monta palaa, että kuvan aiheen hahmottaa, mutta lopullinen kuva jää epäselväksi. Parista novellista kyllä tykkäsin: suosikkejani olivat Yhden dollarin ruokapaikka, Alaikäinen ja Petettyjä. En laita Veijo Meren teoksia millekään mustalle listalleni, mutta en pidä todennäköisenä, että ainakaan ihan heti mitään muuta häneltä luen. 

Sirkka oli kiinnostanut minua jo jonkin aikaa. Sirkka on keski-ikäinen, yksinelävä, kaikin puolin keskimääräinen ja harmaa nainen, oman elämänsä statisti. Olin kuunnellut kirjaa noin 10 minuuttia, kun en tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa, kun samaistuin Sirkkaan niin paljon. Vaikka itse en ole läheskään niin järjestelmällinen kuin Sirkka (en tosiaankaan järjestele narikassa muiden ihmisten takkeja, kun kotonankin on vaatekasat pitkin lattioita), hyvin monet asiat osuivat kohdalleen. Sirkka yhdistyi mielessäni vahvasti tammikuussa kuuntelemaani Lähikaupan naiseen: molempien päähenkilönä oli yksin asuva, melko tavallinen aikuinen nainen, jonka lähipiiri yrittää väkisin muuttaa häntä toisenlaiseksi. Sekä Sirkassa että Keikossa oli myös piirteitä, joiden perusteella heidät voi tulkita kuuluvan autismin kirjoon. Kuitenkin Sirkka oli mielestäni selvästi humoristisempi kuin Lähikaupan nainen, joka oli lähinnä ahdistava ja surullinen. Sirkan ansio on myös Anni Saastamoisen rikas ja herkullinen kieli, jota oli ilo lukea. Sympaattinen tarina on melko kevyttä ja helppoa kuunneltavaa, ja piilottaa vakavatkin teemansa rivien väliin. Pirjo Heikkilä lukee kirjan aivan loistavasti, joten suosittelen tätä nimenomaan äänikirjana nautittavaksi. 

*********

Helmikuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

12. Kirjassa ollaan metsässä: Out from Boneville

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi: Sirkka

17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi: Linnea maalarin puutarhassa

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä: Pienen hauen pyydystys (kirjaa suositeltiin Lohikäärmeradio-podcastissa!) 

Helmikuu tuntui tuhottoman pitkältä, mutta silti minua hämmästyttää, että nyt on tosiaan jo maaliskuu! Suurimman osan helmikuusta olin kotona (yllättävää) ja opiskelin (hämmästyttävää). Leivoin myös useampaan otteeseen kaikenlaista sämpylöistä peltipullaan, minkä lisäksi luin, kirjoitin ja katsoin telkkaria. Kesätyöhakemuksiakin olen kirjoitellut, mikä on aina jotenkin ärsyttävää ja tuskastuttavaa. Helmikuun kivoin juttu oli ehdottomasti UMK-valvojaiset, jotka järjestimme ystäväni kanssa Zoomin välityksellä. Teknisistä ongelmista huolimatta nämä "bileet" olivat erittäin kivat, niihin mahtui monenlaisia tunteita ja mieleenjääviä hetkiä. (Tuntuu, että luettelen jokaisessa kuukausikoosteessa puuhanneeni samoja asioita, mutta eipä tässä maailmantilanteessa kauheasti muuta tule tehtyä. Tuleva lockdown väsyttää jo etukäteen.) 

Kuukauden biisi on Teflon brothersin ja Pandoran UMK-ehdokas I love you. Retrohenkinen jumputus kiinnosti heti ensikuulemalta, ja vaikka jankkaava kertosäe vähän ärsyttikin (huolimatta siitä, että ymmärrän sen pointin), tykästyin tähän biisiin melkoisesti. Äänestinkin tätä Rotterdamiin lähtijäksi, mutta Suomen kansa valitsi Blind channelin. Vaikka en heidän biisistään juuri pidäkään (genre ei nappaa), bändillä on hyvä lavaenergia ja kappale erottuu vessataukoballadien massasta. Spekuloimme ystäväni kanssa, että Suomella saattaa hyvinkin olla paikka viisufinaalissa. (Illan paras show oli kuitenkin ehdottomasti illan aloittanut esitys, joka herätti ainakin tässä kotikatsomostta äännähtelyä ja hengittämisen jalon taidon unohtamista.)

Tsemppiä maaliskuuhun, pysykää kotona!