perjantai 13. toukokuuta 2022

Huhtikuun luetut 2022

Huhtikuussa 2022 luin kaksi kirjaa (723 sivua), joista yksi oli spefiä, yksi sarjakuva ja yksi englanniksi luettu.

Rowell, Rainbow: Any way the wind blows (Simon Snow #3) 579 s. 
Koivisto, Tarmo: Mämmilä 1982-1988 (Mämmilä #2) 144 s. 

kotimaisia: 1
käännöskirjoja/englanniksi luettuja: 1 
omasta hyllystä: 1
kirjastosta: 0
muualta: 1

Simon Snow -sarja kasvoi viime vuonna trilogiaksi, kun Any where the wind blows ilmestyi. Rakastan sarjan aloittavaa Carry onia, mutta kakkososa Wayward son oli suuri pettymys. Siksi tartuin trilogian päätösosaan hieman epäröiden. Simon, Baz, Agatha, Penny ja Yhdysvaltojen takamailta matkaan hypännyt Shepard palaavat takaisin Englantiin, missä velhomaailmaa kuohuttaa Smith Smith-Richards, joka väittää voivansa palauttaa heikkovoimaisille heidän taikansa takaisin. Voimansa menettänyt Simon kiinnostuu tilanteesta, kun taas Baz huomaa sen uhkaksi jo valmiiksi vähän vaikeille perhesuhteilleen. Toisaalla Penny yrittää löytää ratkaisun Shepardia vaivaavaan kiroukseen, ja Agatha tutustuu isänsä eläinlääkäriklinikan kautta Watfordin maagisiin vuohiin ja hieman hankalaan Niamhiin. Vaikka AWTWB ei ihan yltänyt Carry onin tasolle, oli se huomattavasti parempi kuin Wayward sonWayward sonissa minua tuskastutti äärimmäisen paljon mm. se, miten Simon ja Baz kriiseilevät parisuhteestaan koko kirjan ajan, mutta eivät missään kohdassa puhu tunteistaan keskenään. Ja tiedän, että vaikeassa tilanteessa kommunikointi voi olla vaikeaa, mutta mitä muutakaan tekemistä pitkällä roadtripillä olisi (varsinkin, kun yksi syy roadtripille lähtemiseen on välien saaminen paremmaksi)?? (Sivumennen sanoen inhoan muutenkin sitä, kun kirjoissa ja elokuvissa tehdään turhaa draamaa asioista, jotka olisi voinut helposti hoitaa puhumalla...) Voitte siis uskoa, miten paljon ilahduin, kun Any way the wind blowsissa pojat puhuvat tunteistaan!! Ja kommunikoivat muutenkin!!!! Suhdesotkujen setvimisen lisäksi tarinassa on melkoinen määrä käänteitä, eikä tylsiä hetkiä tule (mikä tämän kokoisessa kirjassa on ihan mukavaa). Rowell on tässä trilogiassa onnistunut erityisesti hahmojen luomisessa, heistä pidän todella paljon <3 Vaikka kirja on yli 500 sivua pitkä, loppuratkaisu tuntui silti joiltain osin kiirehdityltä. Esimerkiksi Simonin perheeseen liittyvät paljastukset jäivät aika pikaisesti käydyiksi, ja petyinkin siihen, ettei Simonin tunteita näihin juttuihin liittyen avattu sen kummemmin. Myös jotkut juonilangat jäivät vähän huonosti solmituiksi (tai sitten pitkä tauko englanniksi lukemisesta teki tehtävänsä, enkä vain ymmärtänyt kaikkea :D) Any way the wind blows saa Wayward sonin tuntumaan entistä turhemmalta. Tuntuikin siltä, että edellisen osan tapahtumilla ei lähes ollut mitään merkitystä sarjan päätöksen kannalta. Olisiko toisessa osassa voinut tapahtua jotain merkittävää? Tai olisiko sen voinut kokonaan jättää pois, ja sarja olisi ollut duologia trilogian sijaan? Joka tapauksessa olen tyytyväinen siihen, miten Rowell sarjansa lopetti, koska edellisen osan kohdalla olin todella huolissani. 

Lienee selvää, mistä olin kirjassa eniten innoissani...

Tammikuussa luin ensimmäisen Mämmilä-sarjakuva-albumin, ja pääsiäislomalla oli aika lukea seuraava osa, joka kokoaa yksiin kansiin vuosina 1982-1988 ilmestyneet sarjakuvat. Tarina jatkuu samalla tyylillä kuin edellinenkin albumi. Mämmilän poikki rakennetaan tie, mutta rakentaminen keskeytyy, kun alueelta löydetään muinaismuistoja. Kunnallispolitiikassa ja yrityskuvioissa on melkoista salakähmäilyä ja pyöritystä, ja se heijastuu väkisinkin hahmojen henkilökohtaiseenkin elämään. Kuvakerronnaltaan tämä albumi oli huomattavasti mielenkiintoisempi kuin edellinen kokoelma! Mämmilä poikkeaa monista muista (lehti)sarjakuvista siinä, että hahmot vanhenevat, jopa kuolevat. Hahmoihin liittyvät kuitenkin suurimmat ongelmani Mämmilän kanssa, niin hyvässä kuin pahassa. Hahmoja on todella paljon, ja heitä on välillä vaikeaa erottaa toisistaan. Vaikka sisäkannessa on henkilöiden kuvat ja nimet, kuvat eivät ihan vastaa hahmojen ulkonäköä. Tajusin tätä lukiessani myös sen, että minua kiinnostaisi paljon enemmän henkilöt ja heidän suhteensa kuin kunnallispolitiikka ja yrityskuviot, joihin sarjakuva kuitenkin keskittyy enemmän. Tästä huolimatta viihdyin albumin parissa, ja esimerkiksi Heimon ja Anjan tarina oli mielestäni albumin parasta antia. Todennäköisesti kesän aikana luen sarjan loppuun. Täytyyhän minun saada tietää, kuinka Mämmilän väelle käy!


*********

Huhtikuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 
34. Kirjailijan nimessä on luontosana: Any way the wind blows (Rainbow)
44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi: Mämmilä 1982-1988 (kuvitteellinen kaupunki, mutta onpa kuitenkin!) 

Toivoin huhtikuusta vähemmän kiireistä kuin maaliskuusta, mutta toiveeni ei toteutunut. Vaikka kuukauteen sisältyi monia mukavia asioita, kuten rentouttava pääsiäisloma ja ihanat vappuhulinat kahden vuoden vaputtomuuden jälkeen, eikä opiskelujuttujakaan ollut ihan yhtä paljon kuin aikaisemmin keväällä, kalenterini tuntui viikko toisensa jälkeen aivan turboahdetulta, vaikka monesti jutut olivatkin tosi kivoja. Kiireen huomaa todennäköisesti myös siitä, miten vähän luin huhtikuussa. Haluaisin todella paljon lukea enemmän, mutta jotenkin kevät on ollut vaikeaa aikaa lukumotivaation kannalta. Haluan uskoa, että se helpottaa kesää kohden, kun ei tarvitse enää lukea opiskeluja varten (se jos mikä tappaa lukumotivaation...)! Huhtikuussa osallistuin myös Camp NaNoWriMoon, jossa aloitin P:n editointia, mutta voitto jäi tällä kertaa saavuttamatta. 


Kuukauden biisi on Scandinavian music groupin Clemensia. Smg julkaisee uuden albumin loppukesästä, ja viime kesänä ilmestyneen Elämä on edessä -singlen jatkoksi saapui Clemensia. Biisissä on mielestäni hyvin voimakkaat Palatkaa Pariisiin kohtaa Baabelin -vibat, mutta en valita sitten laisinkaan. Sanoitus on jälleen aivan timanttia. Odotan uutta albumia niin, etten meinaa housuissani pysyä!! 

Tarmoa toukokuuhunne! 

2 kommenttia:

  1. Muistan itsekin, että opintojen aikana lukeminen jäi todella vähälle. Blogikin uinaili suurimman osan ajasta eli varsin monta vuotta. Ei sitä kirjoittamistakaan jaksanut, kun joutui opiskelujen takia kirjoittamaan paljon (ja minun tapauksessani vieläpä kahdella vieraalla kielellä). :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parina viime vuonna olen lukenut tosi paljon, minkä vuoksi tällainen ensimmäisiltä opiskeluvuosilta tuttu tahti tuntuu hitaalta! Mutta olet oikeassa siinä, että opiskellessa joutuu lukemaan ja kirjoittamaan ihan tarpeeksi, eikä sen takia niiden harrastaminen vapaa-ajalla innosta ihan yhtä paljon kuin joskus aikaisemmin... Onneksi kuitenkin yliopistoesseet ja fiktio (tai blogikirjoitukset) ovat kaksi hyvin erilaista tyylilajia, että kynnys on hieman matalampi.

      Poista

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)