tiistai 24. helmikuuta 2015

Beatlesia ja lomalahnausta

Se ois sit loma. Tuli tarpeeseen.

Vaikka loma alkoi vasta perjantaina, mä olen kerinnyt tehdä vaikka mitä. Perjantaina oli "hurjat bileet" loman kunniaksi, eli suomeksi syötiin muffinsseja, juotiin teetä ja katsottiin Disneyn Kaksin karkuteillä. Ei tosin kokonaan, mutta kuitenkin. 

Sunnuntaina lähettiin pikavisiitille Tampereelle. Tuli nähtyä tuttuja, nähtyä ja kahviloitua Kirjaneidon kanssa ja käytyä Akateemisen kirjakaupan rempatuissa tiloissa ("Mä ostan tän koko kaupan!") ja osittain Kirjaneidon suosituksesta matkaan lähti Cassandra Claren Clockwork Angel. Englanniksi lukeminen tietty hiukkasen jännittää, mutta olenhan minä lukenut kirjoja enkuksi ennenkin.

Mulla on ollut tässä alkuvuodesta kunnon Kate Bush-kausi, (Älä, ihanko totta?) minkä vuoksi esim. Beatlesin kuunteleminen on jäänyt vähemmälle. Beatlesia ei löydy Spotifystakaan, mistä yleensä musiikkini kuuntelen, joten olen levyjen ja pikkumankkani varassa näissä asioissa. Ihmeekseni löysin viikonloppuna levylaatikkoani penkoessani kirjastosta lainassa olevan The Early tapes of the Beatles, jonka luulin jo palauttaneeni. Laitoin sen soimaan (osittain kyllästyttyäni kuuntelemaan Lionheartia sadannen kerran...) ja totesin, että hyvä levyhän tämä on. Lähes kaikki biisit on julkaistu Anthology-albumeilla, mutta on näitä silti mukava kuunnella. Olkoonkin, että vain kaksi biisiä on Beatlesin itsensä esittämiä, lopuissa on päävokalistina Tony Sheridan ja taustayhtyeenä "the Beat Brothers". 



Perjantaina muffinsseja leipoessani kuuntelin koneelle tallennettuja Bändi nimeltä Beatles-jaksoja, ja rakastuin uudelleen Ticket to rideenOn se vaan niin hyvä plus että video on niin suloinen :) Eniten tässä hiihtoloman aikana olen kuitenkin kuunnellut Anthologylla julkaistua Real lovea. Sanat ovat vain niin suloiset, samoin video. Biisin tarinakin on erikoisenpuoleinen:  John Lennonin jäämistöstä löytyi kaksi demonauhaa, joita ei koskaan julkaistu: Free as a bird ja sitten tämä. Muut beatlet (Paul, Ringo, George ja tuottaja George Martin) nauhoittivat nauhojen päälle loput soittimet ja taustalaulut, ja niin syntyi kaksi uutta Beatles-kappaletta. Videolla näkyy kohtauksia levytyssessiosta. Video saa mut aina haikealle mielelle, kolmikolla on studiossa niin hauskaa, mutta kuitenkin kaipaus Johnia kohtaan näkyy. (En ainakaan itkenyt, kun näin videon ensimmäisen kerran...) 

Njaa, ehkä tässä oli tärkeimmät kuulumiset tähän hätään. Taidan jatkaa lahnailua, ohjelmassa nukkumista, Beatlesia ja leffoja. Loppuun vielä iloinen kuva Johnista ja Paulista, joka näyttää enemmän oravalta kuin koskaan (Steve Turnerin kirjasta Inside the Beatles: tarinat laulujen takana) :)

2 kommenttia:

  1. Ooh Clockwork Angel! Myyntipuheet ilmeisesti toimivat :D Akateeminen on kyllä maanmainio kirjakauppa, itse asioin tänään Helsingin Akateemisessa ja oi että. Sinne tekisi mieli jäädä asumaan...

    Kiitos vielä kahvitteluista, oli ihana tavata! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä toimivat ;) Ja kyllä, Helsingin akateeminen on kyllä jotain niin uskomatonta. Mä taidan rahdata sinne teltan ja asua siellä loppuikäni.

      Kiitos itsellesi, ihana <3

      Poista

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)