perjantai 26. kesäkuuta 2015

Blogistanian lukumaraton

Päätin sitten osallistua lukumaratooniin. Tämä on ensimmäinen lukumaraton, jossa olen koskaan mukana, joten vähän jännittää :D Säännöt löytyvät täältä.

Koska säännöt ovat joustavat, en lue koko maratonia perjantaina, vaan aloitan jo tänään torstaina. Aloitan lukemisen klo 22.00 torstaina ja näin ollen lopetan sen klo 22.00. perjantaina.

Osallistun maratooniin tämmöisellä lukupinolla:


Karrelle polttava helle ja Sherlock Holmesin seikkailut ovat näistä kesken. Karrelle polttavan helteen luen luultavasti ensimmäisenä loppuun, Sherlockia enemmän fiilispohjalta. 

Jos nämä loppuvat, luen sitten omasta kirjahyllystä kirjoja joita on jo pitkään tehnyt mieli lukea uudelleen, mutten ole saanut aikaiseksi.

Tämä postaus päivittyy määrittelemättömin väliajoin, joten pysykää kuulolla. 

Lukuintoa kanssamaratoonaajille!

TORSTAI 25.6. 

22.00. Aloitus. Luin kaksi tarinaa Sherlockista, Sininen kiiltokivi ja Kirjava nauha. Molemmat olivat hyviä, varsinkin Kirjava nauha, vaikkakin pelkään kuollakseni erästä tarinassa esiintyvää olentoa. (Sanon tälleen vaikeesti, koska spoilerit :D) 

22.20. Luulin meneväni nukkumaan, mutten sitten mennytkään vaan luin vielä yhden Sherlock-tarinan. Insinöörin peukalo lässähti ikävästi lopussa. Illan saldo: 92 sivua. 

22.55. Menin oikeasti nukkumaan ja näin mukavia unia. 

PERJANTAI 26.6.

9.55. Heräsin, pesin hampaat, söin aamupalaa ja päivitin blogia. 

N. 11.00.  Lukeminen jatkuu. Vuorossa Karrelle polttava helle, tarkoituksena lukea se nyt loppuun. 


11.20. Karrelle polttavaa hellettä luettu 42 sivua. Ripustin pyykit. 

11.40. Lukeminen jatkuu. 

12.10. Karrelle polttavaa hellettä luettu 64 sivua, kirja loppui. Rastitan kirjalla kirjankansibingoon kohdan punainen. 



12.20. Lukeminen jatkuu, vuorossa Annan jäähyväiset


13.00. Pidin pienen tauon lukemisesta. Annan jäähyväisiä luettu 41 sivua. Vaikuttaa hyvältä kirjalta. 

13.05. Lukeminen jatkuu. Montgomery saa lukijansa taas itkemään. 

14.45. Annaa luettu 92 sivua. Syön vähän välipalaa ja juon kupin teetä. 

15.20. Annan jäähäähyväiset jatkuvat. Tarkoitus ahkeroida kirjan ensimmäinen osa loppuun, siitä ei ole enää paljoa jäljellä. Katsotaan sitten pidänkö vähän lisää taukoa lukemisesta vai jatkanko toisen osan heti perään. Hiljalleen alkaa vaikuttaa, että vietän koko loppumaratoonin tämän kirjan kanssa. Ei sillä, se on ihana :)

16.40. Annaa luettu 84 sivua. Ruokatauko. 

17.00. Luin 16 sivua Annaa.

17.10. Tauko.

17.35. Lukeminen jatkuu. 

18.00. Pidin pienen jaloittelu- ja päivitystauon. Annaa luettu 44 sivua. 

18.15. Lukeminen jatkuu. 

19.40. Annaa luettu 96 sivua. Jos juoksisin, niin tässä vaiheessa hapottaisi jo aika pahasti. Syön iltapalaa. 


20.30. Lukeminen jatkuu. Vaikka alkaakin jo hapottaa aika lailla, olen päättänyt taistella Annan loppuun. 

21.35. Annan jäähyväiset lopultakin luettu. Kirjankansibingoon raksitetaan kohta maisema. 


21.40. Kaksikymmentä minuuttia maratoonia jäljellä. Luen vähän Sherlockia


Huomenna tulee koostepostaus aiheesta, jossa selviää sitten lopullinen sivumäärä ja lopputunnelmat. 

10 kommenttia:

  1. Sherlock on mahtava! Tyttö ja helmikorvakoru myös ja Annan jäähyväiset vähän erilaista Montgomeryä. :) Tsemppiä maratoniin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähän oot lukenut melkein noi kaikki :D

      Samaa sinne! :)

      Poista
  2. Annan jäähyväiset on ihana... ei tutuinta Montgomeryä, niin kuin Kirjaneito sanoi, mutta ihana yhtä kaikki :> Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että Montgomeryä on mukana! :D Minä aloitan vasta tänään maratonin ja odotan innolla. Lukuiloa!

    VastaaPoista
  4. Hyvinhän noita kirjoja löytyy :D Tsemppiä loppumaratoniin!

    VastaaPoista
  5. SInulla on ollut mukana mielenkiintoinen kattaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Vähän hyppimistä tunnelmasta ja ajasta toiseen ;)

      Poista

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)