Kesäkuun luetut

Kesäkuussa 2016 luin kuusi kirjaa (1931 sivua), joista kolme oli spefiä.

Postaus saattaa sisältää spoilereita. 

Parkkola, Seita & Repo, Niina: Lupaus (Rajat express #1) 270 s. 

Krohn, Leena: Erehdys 155 s. 

Clare, Cassandra: Clockwork princess (The Infernal Devices #3) 565 s.

Leinonen, Anne: Pienen rasian jumala 228 s.

Maguire, Gregory: Noita: Lännen ilkeän noidan elämä ja teot (Noita #1) 461 s.

Asher, Jay: Kolmetoista syytä 252 s. 

Rajat express oli minulla vielä Seita Vuorelan (ja Niina Revon) tuotannosta lukematta. Lupaus ei yltänyt kirjailijaparin parhaimpien teosten joukkoon, mutta sujuvasti kirjoitettua kirjaa oli kuitenkin mukava lukea viimeisen koeviikon aikana. Monia kiinnostavia hahmoja ja tarinoita. Lisäksi sai miettimään lihansyöntiä uudelta kannalta. Luen seuraavankin osan. 

Olen lukenut Leena Krohnilta kaksi teosta (Ihmisen vaatteissa ja Auringon lapsia) ala-asteikäisenä, mutta muuten en hänen tuotantoonsa ole tutustunut. Erehdys sopi siihen tarkoitukseen hyvin. Pidin hyvin paljon Krohnin kielestä ja kirjan sisältä löytyvistä novelleista, vaikka mukaan mahtui myös muutama vähän heikompi. Myös kehyskertomus oli kiinnostava, joskin sai repimään hiuksia. Kuinka ihmiset saattavatkaan käyttäytyä niin epäkohteliaasti työtään tekevää kirjailijaparkaa kohtaan? Pientä miinusta tulee ennalta-arvattavasta loppuratkaisusta. Krohniin pitäisi kyllä tutustua paremmin. 

Clockwork princess päätti Infernal Devices -trilogian hienosti. Aloittaessani kirjaa en muistanut juurikaan syksyllä lukemani Clockwork princen tapahtumia ja englanniksi lukeminen takkusi, mutta nopeasti pääsin mukaan tarinaan. Viimeinen osa oli trilogian paras. Se särki lukijaparan sydämen, sitten taas paransi vain iskeäkseen sen uudelleen säpäleiksi. Välillä kirjaa lukiessani hihittelin hölmönä hassuille jutuille, välillä pyörin pitkin lattioita vikisten kirjan ihanien hetkien takia ja sitten lopulta vollotin ämpärillisen kyyneleitä. Vaikka yleensä inhoan kolmiodraamoja, tässä kirjassa se on hyvin tehty. (Vaikkakin Tessan käytös ja arpominen miesten välillä saivat välillä repimään hiuksia.) Jos jotain kritisoitavaa kirjassa on, niin vähän liian pitkä loppuhäivytys. Lyhyemmälläkin olisi ehkä pärjätty? Pidän tästä trilogiasta enemmän kuin Varjojen kaupungeista, aikakausi, hahmot ja tapahtumat iskevät ehkä enemmän kuin se. Olen varma, että palaan Infernal Devicesin pariin vielä joskus. Oheessa aitoa dokumentaatiota lukemisen keskeltä. 

Pienen rasian jumala oli hieno novellikokoelma. Kaikki novellien nimistä kieleen oli kohdallaan. Nautin novellien lukemisesta suunnattomasti. Miljööt vaihtelevat dystopioista menneen ajan maisemiin. Novellit herättävät ajatuksia ihmisistä ja tulevaisuudesta. Tulevatko kirjat esimerkiksi muuttumaan kultaakin kalliimmiksi esineiksi ajan myötä? Entä voiko tilastotieteellä ratkaista kaikki maailman ongelmat? Lempinovelleikseni nousivat Nahat, Ken vainajia muistelee, Tuonenkalma, surmansuitset, Tilastollisesti syyllinen ja Oliverin kirja. Leinosen muukin tuotanto kiinnostaa. 

Ihmemaa Oz on eräs lempielokuvistani ja myös yksi niistä harvoista kirja+leffa -pareista, jossa elokuva on parempi kuin kirja. Noita kertoo tutun tarinan Lännen ilkeän noidan näkökulmasta. Kirjaa voisi kuvata sanalla upea. Lastenkirjaan on saatu ihan erilaista syvyyttä ottamalla mukaan politiikkaa ja näyttämällä tuttujen hahmojen toiset puolet. Vihreäihoinen Elfaba on ihana ja väärinymmärretty henkilö, ei lainkaan sellainen yksiselitteinen paha kuin alkuperäisessä romaanissa. Mielestäni on todella mielenkiintoinen tyylivalinta, ettei päähenkilön Elfaban näkökulmasta kerrota tarinaa ennen puoliväliä vaan hän peilautuu muiden hahmojen silmien kautta lukijalle. Tarinaa lukee ahmien, eikä seuraavaa tapahtumaa kykene arvaamaan, vaikka tietääkin, kuinka Elfaballe käy. Suosittelen tätä kirjaa erittäin paljon! Pitäisi myös lukea Oz-sarjasta ainakin ensimmäinen osa uudelleen. 

Kolmetoista syytä oli raskas ja ahdistava kirja. Itsemurhan tehnyt tyttö lähettää kaseteilla kolmetoista syytä tekoonsa syypäille. Ei kuulosta hirveän iloiselta, vai mitä? Aluksi kirjaan oli vaikea päästä kiinni, mutta tyyliin totuttuani suorastaan ahmin kirjaa, vaikka ahdisti ja ällötti. Kirja herätti ajatuksia siitä, miten pienetkin sattumukset saattavat vaikuttaa toisen ihmisen elämään. Hannahin hahmo tuntui aluksi ärsyttävältä ja huomionhakuiselta (miksi kukaan 2010-luvun teinityttö lähettää elämäntarinansa kaseteilla), mutta kirjan edetessä suhtautumiseni muuttui myötätuntoiseksi. Kenekään, ei kenenkään, pitäisi joutua kokemaan mitään sellaista, että tahtoisi tappaa itsensä. Ravisteleva kirja, suosittelen lukemaan. Erityisplussa kirjan lopusta löytyvistä MLL:n yhteystiedoista. 

Kesäkuussa suoritin loppuun lukion ensimmäisen vuoden. Todistuksia emme saaneet, mutta kurssinumerot kylläkin, joihin olen kyllä kovinn tyytyväinen (yhtä äikännumeroa lukuunottamatta). Kolmisenkymmentä kurssia käyneenä oli hyvä lähteä viettämään kesälomaa. Lomalla olen siivonnut, siivonnut ja vielä vähän siivonnut, viettänyt aikaa ystävien kanssa (jotka ovat ihan semi jees) ja reissannut niin mummolassa kuin Satakunnassa. Kesäkuussa en ihmeemmin lukenut (vrt. viime vuoden kesäkuussa luin 17 kirjaa), mutta laatu kyllä korvasi määrän. JL sai päätöksensä koeviikolla (älkää kirjoittako loppukohtauksia, jos pitää vielä lähteä jonnekin, nimim. Silmät itkemisestä punaisena ranskan kokeeseen) ja nyt olen editoinut kaksi ja puoli lukua Pusua. Kirjoittaminen on kivaa, lukeminen on kivaa. Elämä on tällä hetkellä ihan semi jees. 

Mitä teille kuuluu? 

Reposaaren aallonmurtajalta löytynyt sievä kukka. Tunnistaako joku biologissa parempi lajin?