Loma Roomassa, osa 1/3

Jälleen on Lasisipulin kätköistä pyörähdetty Suomen rajojen ulkopuolella, paikassa, johon kaikkien teiden on sanottu johtavan. Luvassa on siis kolmen postauksen verran raportointia Roomasta, jossa vietimme kesäkuun puolivälissä viikon. Vanhat lukijat tyylin tuntevatkin, mutta kertauksen vuoksi ja uusille tiedoksi: matkakertomukseni ovat täynnä tärähtäneitä kuvia ja suhteellisen kehnoja juttuja, jotka ovat vain omasta mielestäni hauskoja. Postaukset ovat pitkiä kuin nälkävuosi, mutta yleisen mukavuuden vuoksi ne on jaettu useampaan osaan.

Koska kuvia on suunnilleen miljoona, en ole jaksanut laittaa niihin vesileimaa. Ne ovat kuitenkin kaikki minun tai jonkun perheenjäseneni ottamia, joten ethän varasta niitä! (Toisaalta, tämä on internet, joten nämä saattavat ihan hyvin olla naapurin Jormaperan lomakuvia, jotka minä hänen koneeltaan tänne blogiin hakkeroin uskomattomilla atk-taidoillani.) 

Tässä osassa: Suomesta Roomaan, kivikasoja ja hellettä. Tervetuloa mukaan! 

Rooma 7.6.-13.6.2018

Torstai, 7.6., 

eli päivä, jolloin ehdin hengittää kolmen eri valtion ilmaa

Matka alkoi jo aamuvarhaisella, kun pakkasimme kimpsumme ja kampsumme autoon ja lähdimme huristelemaan kohti Helsinki-Vantaata. Matka sujui mukavasti Mifongin lunastamaa lukien ja välillä hieman torkahdellen. Vaikka lentokentälle menossa meinasikin tulla vähän kiire, lopulta ehdimme kentälle ja koneeseen ongelmitta. 

Eräs koko reissun jännittävimmistä asioista oli se, että ensimmäistä kertaa elämässäni emme menneet suoralla lennolla määränpäästä toiseen, vaan vaihdoimme konetta Münchenin kentällä. Vaihto sujui kuitenkin erittäin hyvin, eikä ongelmia ollut. Suora lento olisi ollut lyhyempi, mutta kokemushan tämäkin: yhden päivän aikana ehdin oleskella kolmessa eri valtiossa! Vaikka en erityisemmin pidä lentomatkailusta, matkat sujuivat kivuttomasti nukkuessa ja Austenin novelleja lukiessa.

Päästyämme perille Roomaan, asuntomme omistaja oli hankkinut meille taksikuskin. (Olen muuten aina halunnut, että joku olisi vastassa lentokentällä pidellen nimikylttiä :D nyt se tavallaan toteutui, vaikka kyltissä ei oma nimeni lukenutkaan.) Enpä olisi osannut arvata, että italialaisilla moottoriteillä kiidetään sellaista vauhtia! Vauhti hieman hirvitti, mutta selvisimme ehjänä asunnollemme. Mukavan tilava ja myös kivan näköinen asunto sijaitsi lyhyen kävelymatkan päässä Vatikaanista, mutta kello oli sen verran paljon ja olimme sen verran väsyneitä matkustamisesta, että menimme iltapalan syötyämme nukkumaan. 

Perjantai, 8.6., 

eli päivä, jolloin kävelin valtioiden rajojen yli useamman kerran

Läheisestä leipomosta noudetun aamupalan jälkeen kuorrutimme itsemme aurinkorasvalla ja varustauduimme aurinkolaseilla ja hatuilla, asusteilla, joita koto-Suomessa ei tosiaankaan tarvinnut sillä hetkellä :D

Päivän ensimmäinen kohde oli Vatikaani, jonne oli asunnoltamme lyhyt matka. Italian ja Vatikaanin välinen raja ei näytä valtioiden väliseltä rajalta ollenkaan, mutta rajan ylittäminen oli silti hassua. Pietarinkirkon aukiolla loksahti suu auki. Vaikka Vatikaani on niin pieni valtio, tuntuu kaikki siellä olevan valtavan suurta. Kokonaisuudesta oli todella vaikea saada kuvaa, eikä sitä oikein edes voinut käsittää paikan päälläkään. 

Sattuneesta syystä näimme matkamme aikana todella paljon nunnia: viikon aikana varmaan enemmän kuin koko elämäni aikana. Teimme varmaan ennätyksen myös eri väristen nunnankaapujen bongailussa: tavallisten mustien ja harmaiden lisäksi näkyi eri sävyisiä ruskeita, vaaleansinisiä, violetteja, valkoisia, valkoisia sinisillä raidoilla...

Vatikaanin posti on kuulemma nopeampi kuin Italian.

Kävelimme Vatikaanin läpi (hassu ajatus kävellä alle vartissa yhden valtion läpi!) ja ylitimme Rooman poikki kulkevan Tiber-joen päästäksemme takaisin Italian puolelle. Olin käynyt Italiassa kerran aiemminkin, ja eräs parhaiten mieleeni jäänyt asia oli ehdottomasti jäätelö. En ollut suinkaan ainoa, jonka mielessä jäätelö välkkyi, joten etsimme erään matkaoppaassa kehutun jäätelöbaarin. Frigidarium oli kuin jäätelönystävän taivas (vaikka törmäsimmekin viikon aikana myös laajempiin valikoimiin jäätelöbaareissa)! Jäätelö oli herkullista ja suussa sulavaa. Itse söin stracciatellaa, jonka muistelen olleen suosikkini myös seitsemän (?) vuotta sitten edellisellä reissulla. Valintani ei ollut lainkaan huono!

Jäätelön jälkeen etsiydyimme Pantheonille. Kyseessä on jo antiikin aikana rakennettu temppeli, joka oli ilmeisesti tarkoitettu kaikkien jumalien palvomiseen. Kristinuskon levitessä se muutettiin kirkoksi ja siinä roolissa se toimii edelleen.

Pantheonin katossa olevan reiän päällä ei ole minkäänlaista lasia, mikä tarkoittaa sitä, että sadevesi valuu lattialle. Mielestäni tämä on melko kummallinen ratkaisu, mutta toisaalta aukosta kirkkoon lankeava valo on kauneimpia koskaan näkemiäni. 

Vaikka Pantheon on moniin kuuluisiin kirkkoihin verrattuna "yksinkertainen" ja "vaatimaton" (lainausmerkit siksi, että vertailukohteina voisi toimia esimerkiksi Pyhän Vituksen katedraali Prahassa, puhumattakaan Vatikaanin Pietarinkirkosta, johon päästään viimeisessä postauksessa), se on mielestäni todella kaunis. Se on pieni, mutta yllättävän näyttävä. Valokaan ei voi hehkuttaa liikaa! Pantheon oli ehdottomasti suosikkikohteitani Roomassa. 

Päivä oli todella kuuma, kuten myös myöhemmät päivät, joten päätimme palata takaisin asunnolle. Kävelimme omia jälkiämme takaisin, joen yli Vatikaaniin ja sieltä kaupan kautta asunnolle. Koska asunnolla oli keittiö ja nälkä kurni, ostimme kaupasta täytepastaa ja tonnikalaa ja nautimme tämän gourmet-aterian pienen lepäilyn ja päiväunien jälkeen.

Yläkuvan näystä saamme muuten kiittää Benito Mussolinia, joka raivasi tuosta edestä rakennuksia, jotta Pietarinkirkko näkyisi paremmin. Näky oli kieltämättä vaikuttava! 

Lepäilyn jälkeen lähdimme keskustaan bussilla. Bussipysäkki oli ihan meidän asuntomme lähellä, joten periaatteessa matkustamisen olisi pitänyt olla helppoa. Emme kuitenkaan olleet varautuneet siihen, miten täynnä bussi voisi olla: kotikaupungin kello neljän ruuhkabussit eivät olleet mitään siihen verrattuna, ja jopa raitiovaunut Helsingin kirjamessujen aikana olivat ihan pala kakkua verrattuna näihin rymiseviin busseihin, jotka olivat ihan täyteen ahdettuja ja hikisiä. Istumapaikoista ei ollut mitään toivoa. Hieman epämiellyttävän matkan jälkeen selvisimme kuitenkin ehjänä keskustaan.

Historiallisten rakennusten lisäksi keskustaa hallitsee valtava, valkoinen kirjoituskoneeksi kutsuttu muistomerkki. Se on rakennettu 1900-luvulla Ialian yhdistymisen kunniaksi. Onhan se toki mahtavan näköinen, mutta näyttää epäsopivalta maisemaan. Lisäksi sen valtava koko oli meidän (ja ilmeisesti myös paikallisten) mielestämme vähän liioittelua. Ehkä suunnitelmat tehtiin ajatuksella "mielummin överit kuin vajarit". 

Forum Romanum oli paitsi todella suuri alue, myös vaikuttavasti hyvin säilynyt. Forum Romanumilla emme itse asiassa käyneet ollenkaan, koska alueen näki hyvin myös kadulta. 

Vaikka nämä on mulle aivan liian isoja kokoja, saan iloa siitä, että isojalkaisille on kenkäkauppoja. 

Kun Colosseum ilmestyi kadunkulman takaa, en voinut olla huudahtamatta hiukan. Olin ajatellut, että nähtyäni rakennuksesta satoja kuvia se ei voisi enää vaikuttaa, mutta olin väärässä. Jotenkin koko paikka näytti ihan erilaiselta kuin kuvissa ja todella epätodelliselta. Samanlainen tunne tuli pari vuotta sitten Stonehengen nähdessäni. Colosseumille emme vielä tuona päivänä menneet, joten lisää kuvia on luvassa myöhemmin. 

Colosseumin metroasemalta matkustimme parilla metrolla Vatikaaniin, koska olimme varanneet pääsyliput Vatikaanin museoihin illaksi. Museoihin on kerätty katolisen kirkon saamia (tai sen varastamia) taideaarteita vuosien varrelta. Ennen museo-osuuteen ryntäämistä kävimme hieman kävelemässä museon kattoterassilla ja puutarhassa. Ilta-aurinko osui Pietarinkirkon kupoliin todella kauniisti! 

Vaikka osittain museossa tulikin mietittyä, onko ihan hyväksyttävää pitää esillä esimerkiksi muinaisen Egyptin taidetta ja esineistöä, joka on varastettu aikoinaan ja tuotu Roomaan, voi osan pistää tietämättömyyden piikkiin: ei olla tajuttu, että näillä voisi olla alkuperäisillekin omistajilleen merkitystä. (Eihän se toki ole ihan täysin vapauttava ajatus, mutta kuitenkin.) Kun tämän pohdinnan yli pääsi, oli museo kuitenkin melkoinen elämys. Jokainen huone oli edellistä komeampi ja koristeellisempi: löytyi kattomaalauksia, lattiamosaiikkeja...

Tiedän paikan, josta tämä jättijalka saisi sopivan kengän...

Kyllä siinä on saanut joku pistellä. 

"Hei kaverit, mitä mä missasin?"

  

Museossa ehdoton lempiasiani oli karttahuone. Kyseessä oli kultainen huone, jonka seinille oli maalattu Italian karttoja. Huoneen kauneus ja kaikki se kulta ja kimallus melkein pyörrytti. 

Myös ulkona oli hienon näköistä!

Kierroksen lopusta löytyi Rafaelin huoneet: neljä huonetta, jossa oli Rafaelin maalaamat seinä- ja kattomaalaukset. Oli hassua nähdä koulukirjoista tutut maalaukset valtavan suurina, varsinkin, kun en tiennyt niiden sijaitsevan täällä. 

Suosikkiasiani on tuo alakulman lentävä kaveri. 

Tämä herättää enemmän kysymyksiä kuin tarjoaa vastauksia. Miksi tuo lihaksikas kaveri kiipeää alastomana liekkien joukkoon? 

Museosta löytyi myös modernin taiteen alue. Vaikka siihen emme jaksaneet hirveästi keskittyä, sieltä löytyi esimerkiksi Picasson ja Chagallin taidetta.

 Löysin uuden suosikkimaalauksen: Fernando Boteron Trip to the Ecumenical Council. Pullea kardinaali ja pulleita lehmiä vihreällä niityllä, mikä oisikaan sen parempaa? Edelleen tulen hyvälle tuulelle, kun muistan tämän taulun olemassaolon. 

Etsi kuvasta eläviä eläimiä. 

Kierros päättyi Sikstuksen kappeliin. Siellä niskat kenossa ihastelimme Michelangelon kattomaalauksia, mutta siellä ei saanut ottaa kuvia, joten joudutte kuvittelemaan ne tähän. Hassuinta oli nähdä seinillä maalauksia, jotka tunnistin ala-asteen uskonnonkirjasta tai josta olen kirjoittanut uskonnon kakkoskurssin kokeessa niin pitkän esseen, että käsi meinasi lähteä irti. Sikstuksen kappeli oli kokonaisuudessaan vaikuttava. On vaikeaa edes kuvitella, että sellaiset maalaukset on saatu maalattua niin hienosti. 

Ilta oli pimennyt, kun kävelimme takaisin asunnolle. Pietarinkirkon aukiolla ei ollut juurikaan ihmisiä, mikä oli miellyttävää. Myös valaistus oli ihana, kuten kuvista näkee.

Iltapalan syötyämme painuimme nukkumaan, jotta jaksaisimme jatkaa seikkailujamme Roomassa vielä seuraavinakin päivinä. 

Jatkuu osassa kaksi.