Loma Roomassa, osa 3/3

Rooman matkasta on jo puoli vuotta aikaa, mutta parempi julkaista nämä postaukset myöhään kuin ei milloinkaan! (Laiskottelun lisäksi syy pitkään viivästymiseen on se, että ystävämme Blogger söi puolivalmiin postauksen ja poisti kaiken kirjoittamani. Että silleen. No, ehkä tämä kilometripostaus sopii jouluähkyn sulatteluun?) 

Matkapostauksen kolmas osa (ensimmäiseen osaan pääset tästä ja toiseen tästä). Tässä osassa: Välimeri, kultaa ja kimallusta sekä kotimatka. 

Koska kuvia on suunnilleen miljoona, en ole jaksanut laittaa niihin vesileimaa. Ne ovat kuitenkin kaikki minun tai jonkun perheenjäseneni ottamia, joten ethän varasta niitä! (Toisaalta, tämä on internet, joten nämä saattavat ihan hyvin olla naapurin Jormaperan lomakuvia, jotka minä hänen koneeltaan tänne blogiin hakkeroin uskomattomilla atk-taidoillani.) 

Maanantai, 11.6., 

eli päivä, jolloin larppasin rantalomalaista

Maanantaiaamuna suuntasimme tavanomaisen bussin tai metron sijaan aivan asunnon vieressä sijaitsevalle juna-asemalle. Suuntanamme oli pieni merenrantakaupunki Santa Marinella. 

Junamatka kesti vajaan tunnin. Vaikka olin kuullut pieniä kauhutarinoita tukalan kuumista italialaisista junanvaunuista, sattui meille ilmastoitu, siedettävän lämpöinen vaunu. Mikäs siinä huristellessa! 

Santa Marinellaan saapuessamme haistoin heti junasta astuessani meren. Ranta olikin aivan aseman lähellä, mutta matka sinne kesti jonkin verran, kun piti jäädä kuvaamaan jokainen talojen pihoista kadulle kurkottava kukka...

Suomalaisittain tuntuu todella oudolta, että rannalla olosta ja uimisesta joutuisi maksamaan. Teoriassa uiminen ja oleskelu olisikin ollut ilmaista myös täällä, mutta hiekka oli sen verran kuumaa, ja auringon porotus polttava, että meidän oli pakko vuokrata pari aurinkotuolia ja -varjoa. Vaikka varsinkin varjoista oli oikeasti apua, tuntui silti todella hassulta, ettei voinut vain heittää vaatteita pois ja syöksyä pulikoimaan. (Toki eräs hyvin pieni sisäsuomalainen lampi ja Välimeri painivat vähän eri kategorioissa noin muutenkin.) 

Merivesi oli muuten yllättävän kylmää! Jotenkin ajattelin, että huimat helteet olisivat lämmittäneet veden, enkä ollut tullut tajunneeksi ollenkaan, että oli vasta kesäkuun alku. Siitä huolimatta vietin meressä kuitenkin ihan kiitettävän ajan: kylmyys ei enää tuntunut niin pahalta, kun siihen tottui. 

Retkeilyyn, myös rantaretkeilyyn kuuluu erottamattomasti eväät. Annoin auringon kuivata meriveden hiuksistani (ja muuttaa ne hassun pehmeiksi ja vielä normaaliakin kiharaisemmaksi) syöden samalla banaaneja ja suklaakeksejä. Nautiskelin eväistä myös loistavan kirjan seurassa. Neljäntienristeys otti Santa Marinella-retken aikana  hieman osumaa, kun laukussani ollut vesipullo vuoti ja kasteli sitä jonkin verran. Onpahan se nyt ainakin katu-uskottava, eikö? 

Rantapäivää viettäessä tuli mieleen, että en kyllä jaksaisi viikkoa tällaista. Vaikka oli aivan ihanaa vain olla ilman että tarvitsi ravata jokaista nähtävyyttä läpi tai ehtiä museoon x ennen sulkemisaikaa, luulen, että pari päivää rantalomailua olisi minulle maksimi. Haluan lomalleni jotain muutakin sisältöä kuin pelkkää lekottelua, varsinkin, kun perämetsästä asti on tultu!

Ennen Roomaan palaamista kävimme hakemassa vielä pizzanpalat läheisestä ravintolasta, minkä jälkeen nousimme jälleen junaan. Tällä kertaa ilmastointi ei ihan toiminut, minkä lisäksi matkustajia oli myös paljon enemmän. Lisäjännitystä oti se, ettei junanvanussa ollut valoja. Asiaan ei kiinnittänyt huomiota ennen kuin juna meni tunneliin, ja vaunuun tuli pilkkopimeää. Olen ehkä lukenut liikaa Christietä, mutta olin aivan varma, että muutaman sekunnin pimeyden aikana joku murhattaisiin varmasti. 

San Pietron asemalla kävimme hakemassa asemaravintolasta vähän juotavaa. Suunnittelin ottavani mehua, mutta bongasinkin vitriinistä "kookosvettä" ja kookoksen suurena ystävänä minun oli pakko maistaa sitä. Maussa oli tietty kookosta, mutta sen lisäksi se oli äärettömän makea. Vaikka juoma olikin ihan hyvää, olen tyytyväinen, ettei minun tarvinnut juoda koko pulloa yksin :D

Illalla lähdimme vielä käymään Trasteveren kaupunginosassa.  Matkan varrella pysähdyimme Area Sacra di Largo Argentinalle, jossa sijaitsee (yllättäen) antiikin aikaisia raunioita. Roomassa raunioiden ei pitäisi yllättää, mutta nämä näyttävät silti aika epätodellisilta keskellä uudempia taloja. Alueella sijaitsee myös kissatalo, jossa vapaaehtoiset huolehtivat Rooman kodittomista kissoista ottamalla niitä kiinni, ruokkimalla, leikkaamalla ja rokottamalla. Näiden kissojen adoptoiminen on mahdollista, samoin kuin huonokuntoisimpien kissojen kummiksi ryhtyminen. Kamerassani oli tämän kohteen jälkeen enemmän kuvia raunioissa loikoilevista kissoista kuin itse raunioista :D

Trasteveren kaupunginosassa ei ole antiikin aikaisia rakennuksia, koska siellä asui antiikin aikana lähinnä ulkomaalaisia. Sen sijaan sieltä löytyi hassun muotoisia taloja ja hienoja seinämaalauksia. 

Koska emme olleet syöneet vielä sinä päivänä jäätelöä, ostimme herkkumme Fata morgana -nimisestä jäätelöbaarista. Frigidariumin ohella tästä paikasta tuli suosikkini, makuja  oli nimittäin paljon (esimerkiksi basilika!). Söin jälleen kahta eri jäätelöä, mutta näin puoli vuotta myöhemmin en muista, mitä tuo toinen olikaan. Oikeanpuolimmainen jäätelö on nimeltään Snow White, ja siinä oli ainakin vanilijaa ja omenaa, jos en väärin muista. 

Meidän oli tarkoitus palata takaisin huoneistoomme bussilla, mutta odotettuamme pysäkillä aikamme kävi ilmi, että koko bussilinja oli ilmeisesti lopetettu. Päädyimme kävelemään takaisin, mihin menikin sitten noin 45 minuuttia. Itselläni meinasi huumori loppua tässä kohdassa aika pahasti, sillä olin äärimmäisen nälkäinen syötyäni viimeksi Santa Marinellassa. Lisäksi ilmeisesti nilkkaremmittömät sandaalini olivat ilmeisesti huono valinta, sillä toinen nilkkani oli todella kipeä pitkistä kävelymatkoista, eikä se erityisemmin ilahtunut tästä kävelymatkasta. Ainakin näimme hienoja maisemia, jos kävelystä pitää jotain positiivista keksiä. 

Onneksi asuntomme lähellä oli ravintola, josta väsynyt ja nälkäinen matkustaja sai pizzansa. Tuli heti parempi mieli!

Tiistai, 12.6., 

eli päivä, jolloin heräsin aamuseitsemältä päästäkseni kirkkoon

Aamu alkoi hyvin aikaisin: olimme nimittäin menossa Pietarinkirkkoon! Ajattelimme, että jos menemme sinne heti kirkon auettua, pääsemme sisään vähällä jonotuksella, eikä ainakaan jonottaessa tule niin kuuma kuin myöhemmin iltapäivällä. Suunnitelmamme osoittautui toimivaksi: meidän ei tarvinnut jonottaa melkein yhtään, vaan pääsimme suoraan lampsimaan turvatarkastuksen läpi ja sisään kirkkoon. 

Kirkon ovella jakaannuimme: muut lähtivät kiipeämään kohti kirkon kupolia, mutta koska nilkkani oli edelleen kipeä, päätin jättää kiipeilyn väliin ja tutustua kirkkoon rauhassa itsekseni. Vaikka museoissa ja nähtävyyksistä onkin kiva käydä jonkun kanssa, olen huomannut pitäväni hyvin paljon myös yksikseen kiertelystä, jolloin kukaan ei tule hoputtamaan. 

Kyllä loksahti maalaisen suu auki, kun astuin sisään Pietarinkirkkoon. Patsaita! Mosaiikkeja! Kultaa ja kimallusta! Joku voisi sanoa Pietarinkirkkoa överiksi, ja ehkä se vähän olikin, mutta omasta mielestäni se oli eräs reissun parhaista kohteista.

En tiedä, onko tämä viemärinkansi vai kryptaan tukehtumista estävä tuuletusaukko. 

Sain jopa rohkeutta mennä kysymään oppaalta, missä sijaitsee Ruotsin Kristiina-kuningattaren hauta. Katolilaiseksi kääntynyt kunongatar on nimittäin ainoa pohjoismaalainen, joka on haudauttu Pietarinkirkkoon. Opas ei tiennyt, mutta ohjasi minut kysymään toiselta oppaalta. Matkalla kysymään häneltä huomasin portaat kirkon kryptaan, josta tämä hauta sitten löytyi. Muuten kryptaan oli haudattu entisiä paaveja ja muita suurmiehiä, jopa itse Pyhä Pietari. 

Kryptan kautta poistuttiin kirkosta, ja siinä ulkona istuskellessani vettä juoden sain viestin muulta perheeltä: he olivat palanneet kupolista ja olivat nyt kirkossa. Palasin siis takaisin kirkkoon ja esittelin heille suosikkipaikkojani. 

Pietarin patsas. 

Pyhiinvaeltajat ovat kosketelleet ja suudelleet Pietarin jalkoja niin paljon, että vain toisessa jalassa on enää edes jonkinlaiset varpaat jäljellä. 

Seinältä löytyi lista kaikista paaveista. 

Michelangelon Pieta-veistos on nykyään lasin takana, koska joku yritti vuosia sitten vauroittaa sitä vasaralla. En aluksi edes huomannut koko patsasta!

Vaikka en itse ollutkaan kupolissa, laitan kuvan sieltä. Maisemat ovat ainakin mahtavat!

Palattuamme kirkosta söimme banaanit sen edustalla. (Olin kanniskellut banaaneja kangaskassissa koko kirkkovierailun ajan hyvin nälkäisenä, mutta en ollut kehdannut ruveta mussuttamaan niitä keskellä pyhää paikkaa.) Koukkasimme asunnon kautta ja lähdimme kaupungille kiertelemään. Yllättäen päätimme ostaa jäätelöt. 

Tässä on mangosorbettia ja kookosjäätelöä. Pyrin siihen, etten olisi ottanut samaa makua kahdesti, mutta kookos on vain niin hyvää, että annoin itselleni luvan syödä sitä toisenkin kerran. 

Kävimme eräässä tavaratalossa, mutta lähes kaikki tuotteet olivat sen verran kalliita, ettei edes ikkunashoppailu innostanut. 

Torille!

Jatkoimme matkaa Via Marguttalle, koska muistelimme, että siellä olisi ollut jotain kivoja pikkuputiikkeja. Taisimme kuitenkin erehtyä paikasta, sillä juuri mitään ei ollut. Via Marguttalla oli kuitenkin todella kaunista ja rauhallista, ja saimme sieltä myös ruokaa. 

Mahat täynnä pizzaa (yllättäen) palasimme takaisin asunnolle. Illaksi lähdime kuitenkin vielä kaupungille tutkimaan pikkukujien kauppoja. Saman kadun varrella oli ties kuinka monta kauppaa, joissa myytiin joko pellavahousuja tai nahkaisia lompakkoja ja laukkuja. 

Koska oli meidän viimeinen päivämme Roomassa, ostimme vielä toiset jäätelöt, tällä kertaa keskustan Fata morganasta. Taaskaan en muista kuin yhden maun, joka oli nimeltään Prince's kiss. Siinä oli muistaakseni suklaata ja hasselpähkinää. 

Hieno suihkulähde!

Jäätelöt syötyämme palasimme asunnolle pakkaamaan tavaroita ja valmistautumaan seuraavan päivän lähtöön. 

Kuva ei ole oikeasti tiistailta, mutta sopinee tähänkin väliin? Ruokakaupasta palatessa oli vähän hienommat maisemat kuin lähikauppamatkalla kotipuolessa. 

Keskiviikko 13.6., 

eli päivä, jolloin nukuin jälleen lentokoneessa

Aamupalan jälkeen sanoimme asunnolle heipat ja pakkauduimme kimpsuinemme ja kampsuinemme jälleen taksiin, joka ajoi ahtailla kaduilla ehkä hieman maltillisempaa vauhtia kuin edellinen kuski (toki motarille päästyämme vauhti oli taas melkoinen). Pääsimme kuitenkin ehjin nahoin lentokentälle. 

Pienen turvatarkastusepisodin (toivottavasti niistä laukkuun epähuomiossa unohtuneista, takavarikoiduista elintarvikkeista oli henkilökunnalle iloa) jälkeen meillä oli oikein hyvin aikaa, joten kävimme kahvilassa, jolla oli hauska nimi. 

Kuten menomatkallakin, lensimme ensin Roomasta Müncheniin ja Münchenista Helsinkiin. Rooma-München -välillä ehdin ottaa perinteiseen tapaan pienet tirsat. Perheelläni alkaa olla kattava kokoelma valokuvia, joissa nukun eri liikennevälineissä. Münchenin kentällä söimme lounaantynkää samassa paikassa kuin menomatkallakin, minkä lisäksi tapoimme aikaa shoppailemalla.

Jälkimmäinen lento oli vähän myöhässä, ja tuntui esimerkiksi siksi paljon pidemmältä. Lueskelin The Miniaturistia, jossa etenin useamman kymmenen sivua, mikä oli saavutus, kun kieli oli niin haastavaa. Koska olimme myöhään Helsingissä, en viitsinyt enää ruveta nukkumaan, vaikka siinähän se lento olisikin vierähtänyt. 

Helsingissä oli pimeää ja hiljaista, eikä kellon lähestyessä puoltayötä lentokentän tienoilla näkynyt juuri ketään. Oli myös vähän kylmä: palelin ohuessa kesähameessani, kun odotimme bussia lentokenttähotelliin. Hotelliin päästyämme pesimme hampaat ja painuimme suoraan sänkyyn. 

Kotimatka alkoi seuraavana aamuna aamupalan jälkeen, ja palasimme kotipihaan lopulta joskus iltapäivästä. 

***

Kotona olikin sitten hyvä purkaa laukkuja ja tutkia, mitä tulikaan ostettua. 

Erilaisia Loma Roomassa -aiheisia juttuja myytiin yllättävän harvoissa turistikaupoissa! (Tai sitten kuljin vain laput silmillä.) Tämän magneetin ostin opiskelija-asunnon jääkaapinovea varten, ja siellähän se tänä päivänä on. 

Yhtenä päivänä törmäsimme ulos pystytettyyn vaatekojuun, jossa myytiin erilaisia pellavavaatteita. Itse päädyin hankkimaan punaisen kesäasun, jota perheen kesken kutsumme "hupailuhaalariksi". Tämä ilmava ja lystikkään näköinen haalari oli kesän lempivaatteita. 

Lisäksi hankin uuden lompakon hajoamispisteessä olleen tilalle, mutta siitä ette saa kuvaa, koska muuten joku voisi ryöstää sen. (Olenhan opiskelijana tunnetusti sen verran varakas, että ryöstettävää löytyy.) 

Rooma ei vienyt sydäntäni samalla tavalla kuin jotkut muut paikat. Luulen, että mielipiteeseeni saattoi vaikuttaa hirveät helteet, jotka tekivät olosta tukalan ja väsyneen, vaikka olikin ihanaa päästä käyttämään kaikkia kesävaatteita. (Toki niiden käyttöaika viime kesänä oli pidempi kuin kesäkuussa osasin arvatakaan :D) Myös valtavat turistimassat tekivät monista hetkistä vähemmän miellyttäviä, vaikka olisihan pitänyt arvata, ettei niiltä voi välttyä. En usko palaavani Roomaan ainakaan ihan heti, mutta jos joskus sen teen, matkustaisin keväällä, jolloin säät ovat todennäköisemmin hiukan siedettävämmät. 

Jottei yhteenveto menisi pelkäksi valittamiseksi, oli matkassa hyviäkin puolia. Roomassa on paljon nähtävää ja koettavaa, ja historianörtille antiikin rauniot olivat todella mielenkiintoisia. Myös Vatikaani kaikessa kullassa ja kimalluksessaan oli melkoinen elämys. Italialainen ruokakulttuuri on myös suosikkejani, erityisesti pizza. Matkan aikana ja sen jälkeenkin mietimme, miten se onkin paikan päällä niin herkullista, vaikka kotikeittiössä käyttäisi ihan samoja aineksia?

Oletko sinä käynyt Roomassa? Jos olet, mikä oli mielestäsi parasta? Jos et, haluaisitko?