lauantai 21. syyskuuta 2019

Kurkistus ämpäriin

Kesä on nyt virallisesti ohitse (sillä elokuu on kesäkuukausi, sanoitte te mitä hyvänsä!), joten on aika kurkistaa, mitä kohtia sain toukokuussa tekemästäni ämpärilistasta täyteen.

Sateen jälkeen. 
Kesällä 2019 minä

• luen Täällä Pohjantähden alla (ainakin ensimmäisen osan) 
Tehty! Sain ensimmäisen osan luettua Kirjabloggajien klassikkohaasteeseen, toinen osa on tällä hetkellä kesken. Onpahan jotain odotettavaa syksylle!  

• käyn mummolassa
Tehty, useampaan kertaan. 

• järjestän piknikin kaveriporukan kanssa
En järjestänyt, mutta näin kyseistä kaveriporukkaa muuten vain. Harkitsimme piknikiä, mutta rankkasade vei meidät sisätiloihin kahville. Kohdan voi ehkä laskea puoliksi suoritetuksi.


• teen kesäretken paikkaan, jossa en ole ennen käynyt/jossa käymisestä on vuosia aikaa
Kesäretkikin jäi tänä vuonna toteuttamatta, emme saaneet ystäväni kanssa aikaiseksi etsiä sopivaa ajankohtaa sille. Kenties siirrämme retkemme syksyyn, tai sitten suosiolla ensi kesään.

• nautin kahden kaupungin kesästä
 Tehty! Suurimman osan kesästä vietin kotikotona, mutta pari kertaa pääsin käymään myös opiskelukaupungissa. Molemmat retket olivat oikein ihania: ensimmäinen sisälsi ihanan yksinäistä haahuilua pitkin ja poikin, museoita, kahviloita, treffit ystävän kanssa sekä tunteen siitä, että tämä kaupunki on minulle enemmän koti kuin ennen <3 Toisella kerralla käristyin perheeni kanssa helteissä, kahlailin meressä ja söin hyvin paljon jäätelöä. Monet kaupungit ovat kesällä ihania, mutta opiskelukaupunkini yksi ihanimmista.

Mustikankeruu jäi vähän puolitiehen, kun eräs paarma kävi vähän liian tuttavalliseksi. 

• katson yhden musikaalin ja kuuntelen yhden
Tehty! Kävin katsomassa Elton Johnista kertovan elokuvan Rocketman, jonka en edes tiennyt olevan musikaali, mutta kun huomasin luulleeni väärin, olin oikein tyytyväinen. Musikaalien kuuntelu jäi melko vähälle, sillä kuuntelin vain Lin-Manuel Mirandan 13 minuutin minimusikaalin 21 Chump street, mutta sekin on parempi kuin ei mitään. Molemmista musikaaleista pidin kovasti! 

• pidän pienen kirjoitustauon
Pidin! Pusun kolmosversio valmistui kesäkuun alussa, jolloin laitoin kynät piiloon pöytälaatikkoon ja jätin kirjoittamisen hetkeksi. Vaikeaa se oli, kun oli tottunut tiiviiseen editointitahtiin, mutta lopulta totuin taukooni ja satunnaisia runoja ja blogipostauksia lukuunottamatta olin loppukesäkuun kirjoittamatta ja mieli sai levätä. Heinä- ja elokuussa kirjoittelin jonkin verran erästä novelliprojektia, mistä lisää myöhemmin, mutta siitäkään en ottanut stressiä.

• osallistun kansallispukujen tuuletustapahtumaan
Osallistuin! Suurin osa tuulettajista todennäköisesti lähestyi eläkeikää, joten minä ja siskoni erotuimme joukosta todella. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä oli ihana kuunnella ihmisten tarinoita puvuistaan ja ihastella niitä. Rakastan kansallispukuja niin mahdottoman paljon! <3 Lisäksi minulle selvisi, että pukuni mysteerinen esiliina ei ole kansallispuvun esiliina ollenkaan :D Kysymys tosin kuuluu, mistä esiliina sitten on peräisin, sillä se on valokuvien perusteella ollut pukuni mukana jo ainakin 1960-luvulta alkaen. Virallisen tuuletustapahtuman lisäksi käytin pukuani kaksissa rippijuhlissa. (Toisissa juhlissa läikytin viiniä valkoiselle paidanrinnukselle ja toisissa sotkin hihaa ripsivärillä, mutta molemmat tarhat saatiin onneksi marttanikseiltyä pois.)

Puku sopivassa miljöössä, ja sensuroitu naamavärkki. 

• juhlin synttäreitä
Täytin elokuussa 20 vuotta. Järjestin isohkot kaverisynttärit, joten tämänkin kohdan listastani voi laskea suoritetuksi. Lisäksi juhlin virallisena päivänä syömällä mummolassa kakkua.

Aikuiset synttäritarjoilut. 

Tämä kesä ei ehkä ollut mikään elämäni paras ja loistavin, mutta mahtui siihen monia todella hyviä ja ihania juttuja. Miten teidän kesänne sujui? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)