Aamuyöllä

Kun hän on nukahtanut, nouset varovasti sängystä ja menet keittiöön. Sytytät tupakan, vaikka tiedät, että vuokrasopimus kieltää sisällä polttamisen. Tulipää hehkuu oranssina, kun tuijotat tyhjin silmin eteesi pimeään. Keittiön ovelta näkee, jos sängyssä nukkuu joku. Hänen paljas kehonsa on vaalea kohta pimeydessä. 

Sinä mietit, kuinka voisit lähteä nyt vähin äänin, jos tämä ei olisi sinun kotisi. Olet tapaillut häntä vasta muutaman kuukauden, mutta tiedät, että jätät hänet pian. Hänessä ei ole enää haastetta. Hän myöntyy sinun sanoihisi, hoitaa tiskit ruuan jälkeen, ja nyt hän nukkuu alastomana sängyssäsi. Sinä pidät hänen piirteistään, pitkistä silmäripsistä ja terävästä nenästä, mutta kun hän sanoo kuin ohimennen, että haluaisi lähteä kanssasi teatteriin tai lomalla naapurikaupunkiin, tiedät, että hän kuuluu samaan jatkumoon, kuin kaikki muutkin ennen häntä. Tiedät, että et enää kuukauden päästä muista hänen nimeään, vain silmäripset ja luomien muodostelman vasemmassa sisäreidessä. 
Vilkaiset taas makuuhuoneen suuntaan, ja huomaat, että hänen silmänsä ovat auki, ja hän katsoo suoraan sinuun. Käännät katseesi pois ja keskityt tupakkaan. Onko hän ollut hereillä koko ajan? Kuulet, kuinka hän nousee sängystä, pukee kylpytakin päälleen ja tulee keittiöön. 

"Luulin, että sisällä tupakointi kiellettiin jo yli 20 vuotta sitten." 
"Historia toistaa itseään."

Tumppaat yhä käryävän röökin lautasen reunaan. Hän laskee kätensä kevyesti olkapäällesi.
"Onko kaikki hyvin?"
Tapa, jolla hän koskettaa, jolla hän on läsnä, aamuyöllä, keittiössä, on samanlainen kuin ensimmäisellä. Ensimmäisen nimen sinä muistat, koska se oli ainoa kerta, kun sinä et ollut jättäjä. Olet nähnyt Facebookista hääkuvia ja kuvitellut itsesi niihin. Muisto ensimmäisestä, hänen kosketuksestaan, jäytää kuin aavekipu. Hän vihasi sitä, kun poltit.
"Joo on." 

"Tulisit takaisin sänkyyn. Siellä on kylmää yksin." 
Nyökkäät. Et katso häneen. Seuraat häntä makuuhuoneeseen, ja pian makaat taas sängyssä kuunnellen, kun uni tekee hänen hengityksestään raskaan. Pian te molemmat olisitte taas yksin. 

***

Lyhyt proosateksti, jonka kirjoitin junassa matkalla kirjamessuille. Kirjoitan tosi harvoin proosaa käsin, joten tämän kirjoittaminen inspisvihkoon oli vallan poikkeuksellinen tapahtuma, mutta tuntui siinä tilanteessa todella oikealta. Pidän kovasti tämän tekstin tunnelmasta.