Tämän vuoden joulukalenterin teemana on varsin mahtipontisesti kirjat, jotka muuttivat elämääni. Olen kuitenkin tehnyt sellaisen rajauksen, että kirjan aiheuttaman muutoksen ei tarvitse olla mikään suuri elämänmullistus, pienikin oivallus tai muutos riittää. Eikä näitä "muutoksia" ole ehkä mitään järkeäkään arvottaa, koska joskus pienellä muutoksella voi olla kauaskantoisemmat seuraukset kuin jollain suuremmalla.
Luukku aukeaa joka toinen päivä.
2. luukku: Läpi yön (Terhi Rannela)
Jos miettii kirjoja, jotka ovat olleet jonkinlaisia käännekohtia elämässäni, on Läpi yön ensimmäisiä mieleen tulevia. Olen blogissakin maininnut useita kertoja, miten tärkeä tämä kirja minulle onkaan, joten ehkä tämä luukku ei myöskään tule kenellekään yllätyksenä. :D
Läpi yön on päiväkirjan muotoon kirjoitettu romaani, joka alkaa tilanteesta, jossa 15-vuotias Maria on juuri yrittänyt itsemurhaa ja palaa sairaalasta kotiin. Kirjassa seurataan Mariaa yliopiston ensimmmäisiin vuosiin asti, hänen taisteluaan mielenterveyden kanssa, vaikeaa suhdetta perheeseen, ystävä- ja poikaystäväsotkuja, pikkukaupungin ahdistavuutta ja loppujen lopuksi kirjoittamista, joka on Marian elämän tärkein asia ja kantava voima.
Minun elämäni on ollut monessa mielessä paljon helpompaa kuin Marialla. En ole onnekseni koskaan joutunut kokemaan niin raskaita asioita kuin hän, eikä mieleni ole koskaan ollut yhtä musta. En myöskään käynyt teini-ikäisenä koskaan alkoholinhuuruisissa kotibileissä, eikä yläasteihastukseni todellakaan ollut ihastunut minuun. Hänen teinivuotensa osuvat 1990-luvulle, minä olin 15-vuotias vuonna 2014. Silti samaistun Mariaan hyvin voimakkaasti. Hänellä on hyvin samankaltaisia ajatuksia kuin minullakin, myös minua on ajanut päänsisäinen neiti Kunnianhimo, välillä piinaavaksikin yltyen, ja minäkin olen kirjoittanut, kirjoitan edelleen, ja unelmoin kirjailijuudesta. Olen lukenut kirjan kahdesti, ensimmäisen kerran yhdeksännellä luokalla ja toisen kerran fuksivuonna, ja molemmilla kerroilla kirja on puhutellut minua todella voimakkaasti. Olin toki samaistunut fiktiivisiin henkilöihin aikaisemminkin, mutta jollain tavalla Läpi yön oli enemmän kuin pelkkä samaistumisen kohde: minä olisin voinut kirjoittaa siitä osan. Yhä edelleen voin avata kirjan melkein mistä tahansa kohdasta, ja löydän jotain, joka osuu minuun. (Ja itku tulee melkein joka kerta, kun kirjaa lueskelen!) Yläasteella lukiessani kirja tuntui myös jonkinlaiselta lupaukselta siitä, että parempia aikoja on edessä. Vaikka omat vaikeuteni ysiluokalla olivat suurimmaksi osaksi varmaan vain aika tavallista teiniangstia, Marian tarinaa lukiessani näin, miten vaikeistakin elämäntilanteista voi selvitä ja nousta ylös. Tästä kirjasta ja sen merkityksestä minulle voisin puhua vaikka ja kuinka, mutta ehkä lopetan tältä erää tähän, ettei tämä postaus veny romaaniksi itsekin.
"Tekisi mieli keskeyttää muutama kurssi, sillä kirjoittaminen on nyt kaikkein tärkeintä.
Kirjoitan, kunnes musta möykky rinnassani särkyy ja liukenee pois.
Kirjoitan, kunnes kyyneleet lakkaavat valumasta.
Kirjoitan itselleni voimia puhua tästä pystypäin, rohkeasti ja häpeämättä.
Minä olen selviytyjä. Olen kerran väistänyt kuoleman.
Kirjoitan itseni terveeksi.
Kirjoitan itseni vahvaksi.
Kirjoitan itseni onnelliseksi." (s. 258)
Oi, oletkin maininnut tämän useasti! Minulle Läpi yön oli vähän liian tumma, mutta tiedän tunteen kun kirja samastuttaa rajusti :)
VastaaPoistaJoo, täytyy myöntää, että jotkut tämän kalenterin luukuista ovat ehkä aika ilmeisiä valintoja :D Ymmärrän kyllä, jos kirja on tuntunut liian raskaalta lukiessa, siinä käsitellään kuitenkin todella synkkiä teemoja!
Poista