maanantai 22. syyskuuta 2014

Jumissa

Olen hieman jumissa kirjoittamisen suhteen. Monta projektia kesken, mutta mulla on blokki. Ideoita riittää, mutta valkoinen paperi tyhjentää pään. Saniksessa kirjoitin viime viikolla novellia, joka tuntui lähtevän hyvin käyntiin (muistuttaa tosin hyvin etäisesti Verenvahtia), mutta muu kirjoittaminen ei vaan suju. 

Lauantaina ryöstin Diana Ross&The Supremesin kokoelmalevyn omaan levylaatikkooni ja sitä kuunnellessa menikin sitten se iltapäivä... Se levy on ollut meillä autolevynä kauan, ja osaan kaikki kappaleet ulkoa, mutten osaa yhdistää niitä kappaleen nimeen. Hyvä levy se on silti :) The Supremesista tulee muuten mieleen Hairsprayn The Dynamites!

Musiikin kuuntelun lisäksi käytin iltani operaatioon "Tolkieniksi Tolkienin paikalle". Tämä varsin mukava, mutta lievää hampaidenkiristelyä aiheuttava aihe on kuvitteellisten valtakuntien suunnittelu. Tässä tapauksessa piirsin erään fantasiamaailman hallitsijasuvun sukupuuta. Tämä sukupuu käsittää 32 sukupolvea. Totesin, että helpointa on merkitä (varsinkin isojen perheiden tapauksissa) vain hallitsijan puoliso ja lapset. Myöskään elinvuosia en merkinnyt, sillä sen olen tehnyt jo aiemmin toiseen paikkaan. Joka tapauksessa sukupuuta oli mahtava piirtää, ja tulipahan mieleen, että hallitsijasuvun historiaa olisi mielenkiintoista kirjoittaa. Mukana kun on myrkytyksiä, dramaattisia rakkaustarinoita, sotia ja jos jonkinlaisia hovitapahtumia. Voisihan sitä huonomminkin lauantainsa viettää :D

Sukupuu puolityössä :)

Olen tässä lukenut vanhoja, oikeita, alkuperäisiä Grimmin satuja. Ovat muuten mahtavia! Veri lentää ja roiskuu, mutta ne ovat silti satumaisia. Ja koukuttavia! Tyyliin: "Mä luen vielä yhden ja sitten rupean nukkumaan..." ja lopulta huomaa lukeneensa 7 :P Tulipahan mieleen, että jotain satujuttuja vois olla kiva kirjoittaa. Joku väliprokkis, kenties?

Täällä satoi tänään lunta, ainakin periaatteessa, rännäksi se varmaan lasketaan. Jouduin ensin pyöräilemään jäätävässä ilmassa koulusta kotiin (3km) ja sitten vielä parturiin ja takasin (arviolta 3km suuntaansa). Aivan järkyttävän kylmä. Hirveä ilma. Perun puheeni ihanasta syyskuusta. Ainakin leikisti. Asiaa ei tosin helpota se, että huomenna aamulla pitäisi juosta 1500m pakkasessa. Ei kiva. Ei yhtään. 

Iloisempia asioihin: Luen tällä hetkellä Harakanloukkua. Se on aivan ihana! Mä en tajunnutkaan, kuinka ikävä mulla olikin faunoidijengiä. Ihan ihme porukkaa<3 En haluaisi sarjan loppuvan. Onneksi Salama on luvannut kirjoittaa jatkoa :)

Vielä lopuksi jaan kanssanne korvamadon, joka on soinut mun päässä torstaista asti: Kerkko Koskinen Kollektiivin Tallinnan lautta. Ihana biisi, mutta... Kuunnelkaa omalla vastuulla.




Kansi on liukas/eikä kukaan huomaa/jos joku moottoriin silpoutuu (Maija Vilkkumaa)




4 kommenttia:

  1. Grimmin sadut inspiroi aina! Tekee liian usein mieli kirjoittaa ne nykypäivään tai muokata kerrontatapaa... ;)

    VastaaPoista
  2. Täällä ei sentään ole räntää, mutta järkyttävän kylmä silti :D Koulussa on viimein pistetty lämpö päälle, ehkä ne patterit ovat jo huomenna ihanan lämpimät? ;)

    Sukupuu näyttää hyvin... suurelta :D Arvostan ahkeruuttasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh, kadehdin tuota koulua. Meillä on hieno, uusi koulu, ja joka luokassa isot patterit, mutta niitä ei koskaan käytetä. Mikä tarkoittaa, että sisällä on aina kylmä. Oli +25 tai -25.

      Joo, isohan tuo sukupuu on: siihen meni tasan 3 A4-paperia. Ahkeruus riippuu aiheesta, tämä oli helppo ja kiva tehdä, mutta nyt pitäisi tehdä enkunläksyt ja lukea ruotsin verbejä...

      Poista

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)