keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Jos kaupunki tulvisi, vesireittejä pääsisin pakoon

"Kaikki päättyy joskus/viikkokausia oli satanut" (Anni Sinnemäki)

Pyöräily sateessa on periaatteessa kivaa. Ainakin silloin, kun määränpäässä odottaa teetä. Kouluun mennessä vähemmän kiva. Ultra Bran Vesireittejä on soinut päässä maanantaista asti. (Ja otsikkohan ja yllä oleva lainaus on kyseisestä biisistä.)

Nyt viimeiset koerutistukset ja sitten ei tarvitse lukea kokeisiin pitkään aikaan. Lisäksi kaikkina tulevina toukokuun viikonloppuina tapahtuu jotain kivaa, joten jaksan niiden asioiden voimalla. Sitten onkin jo kesä :)

Ally Condien Rajalla ei erityisemmin nosta lukumotivaatiota, mutta olen päättänyt taistella sen loppuun. Kunhan ilma vähän lämpiää, muutan taas asumaan riippumattoon. Se todistetusti kasvattaa lukunopeutta. (Lähde: Lasisipulin lukutieteellinen tiedekunta)

Tänään ohjelmassa on "ruotsinkokeeseen lukua" eli mitä luultavammin leffa ruotsitekstityksillä ;) Huominen vapaa menee kuviksen portfolion askarteluun ja luultavasti Noviisi-novellin kirjoitteluun. Seiskalukuun edennyt Pusu joutuu olemaan nyt hetken aikaa paitsiossa Noviisin takia. 

Saatte vielä runosen :) Olen tähän itse erittäin tyytyväinen. 

Toukokuu

Toukokuun aurinko
nurmikon tuoksu
luumupuiden alla on hyvä nukkua
kukkien rypäs on valkea katto
satakielen laulua oksistossa
toisiinsa tarttuvat kädet
lämmin

Kevätlaulu hiljainen
vapaus, kuin olisi siivet selässä
hymy on aurinko

Noihin silmiin haluan herätä
tuntea selän alla tuoksuvan maan
nähdä palan taivasta kukkien takaa

Toukokuun aurinko
valkeat luumupuun kukat
hymy ja satakieli

ja piparmintulta tuoksuvat jalat


2 kommenttia:

  1. Riippumatto kuulostaa erittäin hyvältä suunnitelmalta. Mäkin haluan riippumaton.

    Tämä Toukokuu on hyvin kiva. Tykkäsin.

    VastaaPoista

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)