perjantai 8. joulukuuta 2017

Joulukalenteri 2017: 8. luukku

Tervetuloa Lasisipulissa-blogin joulukalenteriin vuosimallia 2017! 

Tämän vuoden kalenterissa puhutaan lukumuistoista. Minulle jää todella helposti lukumuistoja: vuosien jälkeenkin muistan, missä ja milloin kirjaa luin ja mitä tunteita ja asioita elämässäni oli silloin. Syystä tai toisesta joulun aikaan lukemani kirjat ovat erityisen mieleenpainuvia, ja tässä kalenterissa jaan niitä myös teille. Kirjat eivät välttämättä ole ollenkaan jouluisia, mutta niitä yhdistää kynttilöiden hämyisessä valossa luetut hetket. Tervetuloa mukaan! 

Luukku aukeaa joka tiistai ja perjantai. 

8. luukku: Maresi // joulu 2014


Toissapäiväisen itsenäisyyspäivän kunniaksi kotimainen, palkittu teos, eli Maria Turtschaninoffin Maresi. Tahdoin kovasti lukea Maresin, koska pidin Turtschaninoffin edellisistä kirjoista kovasti. Roikuin kirjaston varausjonossa kuukausikaupalla ja kitisin, koska se ei näyttänyt ikinä lyhentyvän. En kuitenkaan tajunnut, että voisin pyytää kirjaa joululahjaksi ja välttyä jonoilta. Onneksi tontut kuulivat huokailuni, ja kirja paljastui aattona paketista. 

Luin Maresin lähes saman tien, samojen pyhien aikana kuin ensimmäisestä luukusta paljastuneen Christienkin. Oli hyvin lumista ja kylmää, kuten ensimmäisessa luukussa sanoinkin. Emme viettäneet joulua kotona, ja tapaninpäivän iltana pakkauduimme autoon palataksemme kotiin. Oli jäätävän kylmää ja säkkipimeää, ja luin auton takapenkillä Maresia taskulampun kylmän sinisessä valossa. Voi kamala, miten pelkäsin! Tunnelma oli juuri oikeanlainen tähän kirjaan. 

Olen blogannut kirjasta täällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)