perjantai 19. toukokuuta 2017

Kevättä kohden

Kuiskauksia hakatussa metsässä
kantojen ja oksien seassa
edessä kimaltava vesi
takana osapuilleen miljoona askelta
ja hartioilta pudotettuja taakkoja
pää pystyssä, sydän kevyenä

Aurinko sulattaa viimeisetkin lumiläikät
ja lämmittää mustelmaiset käsivarret
hiljaisuus tuntuu hyvältä

juurakoissa, kivissä, taivaassa kaikuu vain metsän oma ääni

Minulta vietiin oma paikkani maailmassa,
mutta minä en lähde täältä
minusta tai metsästä ei tule ehjiä koskaan
mutta kevättä kohden kasvamme
ja elämme
niin hyvin kuin pystymme

(17.4.2015)

***


Arkistojen kätköistä löytynyt runo viime vuodelta, joka osuu aika syvälle myös tämänhetkisessä elämäntilanteessa. 


8 kommenttia:

  1. Tää on tosi kaunis teksti ❤

    VastaaPoista
  2. Runo on kaunis, siinä on jotain hellää, mutta jotain raskasta. Onhan siulla kaikki hyvin? ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, ainahan sitä asiat voisivat mennä paremminkin :D tapahtui yksi valtaisa elämänmuutos ja inhoan kaikkia muutoksia, ihan pieniäkin, koko sydämestäni. Ei sinäänsä mitään vakavaa, mutta kevyttä ahdistusta ilmassa. Mutta kiitos kysymästä, toivottavasti sullakin menee hyvin! :3

      Poista
    2. Jooh itellä kanssa pieniä hmmm... vaikeuksia ollut, mutta niistä yli mennään. Pää pystys ;3

      Poista
    3. Toivottavasti vaikeudet selviävät! <3

      Poista

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)