Kohti kirjamessuja!

 Helsingin kirjamessut tulevat taas!

 

Viime vuonna messut jäivät minulta väliin flunssan takia, mutta tällä kertaa toivottavasti pääsen mukaan meininkeihin! Olen saanut jälleen bloggaajapassin, siitä suuri kiitos Messukeskukselle. Saavun Helsinkiin perjantaina aamusta ja viivyn siellä sunnuntai-iltaan asti.

 

Tässä roppakaupalla kiinnostavia messutärppejä tämän vuoden messuohjelmasta:

Perjantai 25.10.

10.30-11.00 Ysit (Kallio)

11.00-11.30 Taiteilija, äiti (Esplanadi)

11.00-11.30 Spefin suomentamisen salat (Töölö)

11.00-11.30 Sarjakuva lasten ja nuorten lukuinnon herättäjänä –Miten se tehdään? (Lonna)

11.30-12.00 Rauno Sainio – Kiinankielisen kirjallisuuden sanansaattaja (Töölö)

12.00-12.30 Vuonna 2064: Kirjoittamisen tulevaisuus (Senaatintori)

12.00-12.30 Vihervaaran Anne ja Uudenkuun Emily –L. M. Montgomeryn ikinuoret klassikot (Töölö)

13.00-13.30 Tiedetori: Valkoista feminismiä purkamassa

14.00-14.30 Tiedetori: Henkinen muuri (Kruununhaka)

14.00-14.30 Unohdettujen kirja (Kallio)

14.30-15.00 Kalman karamellit ja muita keskiajan murhatapauksia (Suomenlinna)

15.00-15.30 Paratiisista & Ruoka, valta ja nälkä 1900-luvun diktatuureissa (Senaatintori)

15.00-15.30 Ammattina kirjoittaminen: Millainen on työmme tulevaisuus? (Töölö)

15.00-15.30 Äkkimakea (Kallio)

16.00-16.30 Tuntematon sotilas 70 v & Tulikettu (Senaatintori)

16.00-16.30 Kunpa saisin hänen elämänsä – Venny Soldan-Brofeldt ja Helene Schjerfbeck (Töölö)

16.00-16.30 Naisia vallan kulisseissa – Antiikin Rooman ensimmäisen keisaridynastian naisia & Suomen kuningattaret (Suomenlinna)

16.30-17.00 Tulevaisuuden kielet – Mitä puhumme 2124? (Lonna)

17.00-17.30 Pirkko Saision maailmat kirjailijan, kääntäjän ja agentin näkökulmasta (Töölö)

17.00-17.30 Tiedetori: Sukupuolivähemmistöjen koulukokemukset peruskoulun sukupuolittuneissa rakenteissa (Kruununhaka)

17.30-18.00 Pedro (Esplanadi)

17.30-18.00 Saako pahan peikon tappaa? Oikeus ja kohtuus Topeliuksen saduissa (Kumpula)

18.00-18.30 Mikä on historiallisen romaanin tulevaisuus (Senaatintori)

18.00-18.30 Tiedetori: Hiljaisuuden voima kirjallisuudessa (Kruununhaka)

18.30-19.00 Jane Austenin suomentaminen (Töölö)

Lauantai 26.10.

10.30-11.00 Kirjailijan vuosikymmenet: Miten kirjailijuus on muuttunut? (Töölö)

10.30-11.00 Fantasian tulevaisuus (Lonna)

11.00-11.30 Kulttuuriministerin mahdollisuudet vaikuttaa (Hakaniemi)

11.00-11.30 Katse ulkoa päin: Ulkomailla asuvien kirjailijoiden paneeli (Töölö)

11.00-11.30 Kunnes kuolen (Kallio)

11.00-11.30 New Finnish nightmares – Adventures in discomfort zone (Lonna)

11.30-12.00 Kuviteltu tulevaisuus – Tieteiskirjallisuus Suomessa 1803-1944 (Suomenlinna)

11.30-12.00 Sarjakuvakustantamisen kriisi – Kuka lohduttaisi sarjakuvakustantajaa? (Lonna)

12.00-12.20 Vuonna 2064: Tulevaisuus kirjallisuudessa (Senaatintori)

12.00-12.30 Millainen on kirjalijoiden tulevaisuus? (Töölö)

12.00-12.30 Sinkkuus kautta aikojen & Onnellisesti omillani (Vallisaari)

12.00-12.30 Mitä on sateenkaarisarjakuva (Lonna)

12.00-12.30 Småtrollet och den stora översvämningen – 80 år gammal och mer aktuell än någonsin (Blåbärslandet)

12.30-13.00 Tulevaisuuden lukijat (Kruununhaka)

12.30-13.00 Mitä on faktasarjakuva? Sarjakuvat faktantarkistajina

13.00-13.30 Nuortenkirjallisuus 2030 (Töölö)

13.00-13.30 Hohtavat & Mantikora (Kallio)

13.30-14.00 Kuvakirja 2030 (Töölö)

13.30-14.00 Naraka (Kallio)

14.00-14.30 Toimialan päättäjäpaneeli (Kruununhaka)

14.00-14.30 Asioita joista en tiennyt pitäväni (Kallio)

14.00-14.30 Miksi sipsit ovat nyt ilmiö? (Näytöskeittiö)

14.30-15.00 Rebecca F. Kuang: Yellowface (Töölönlahti)

15.00-15.30 Kaarna (Senaatintori)

15.00-15.30 Miten kustannustoimittaminen vaikuttaa kirjallisuuteen? (Töölö)

15.30-16.00 Tästä Ihmemaahan (Kallio)

15.30-16.00 Klassikot ja tulevaisuus (Töölönlahti)

16.00-16.30 Onko heteroilla helpompaa kirjallisuudessa? (Töölö)

16.30-17.00 Kirjoista tutut äänet (Töölönlahti)

16.30-17.00 Helene Schjerfbeckin salainen rakkaus muotiin (Suomenlinna)

17.30-18.00 Miten kirjoittamisella voi muuttaa maailmaa? (Suomenlinna)

17.30-18.00 Etelän poika (Lonna)

18.30-19.00 Kotimainen romantasia ja dark fantasy ovat täällä (Töölönlahti)

19.00-19.30 Menettämisestä, säilyttämisestä (Töölö)

19.00-19.30 Voiko rakkaudesta vielä kirjoittaa tuoreesti? (Töölönlahti)

Sunnuntai 27.10.

 

11.00-11.30 Kirjasomen lukuhaasteet – Stressaavaa suorittamista vai inspiroivaa yhteisöllisyyttä? (Töölönlahti)

11.00-11.30 Salatieteiden Suomi (Suomenlinna)

11.30-12.00 Keuhkopuiden uni (Kallio)

12.00-12.30 Vuonna 2064: Suomalaisen kirjallisuuden tulevaisuus (Senaatintori)

12.00-12.30 Fantasian lumo (Töölönlahti)

14.00-14.30 Fanit, tarinoiden talonvaltaajat (Töölönlahti)

15.00-15.30 Kun kiltteys kuristaa (Vallisaari)

15.30-16.00 Aulikki Oksanen. Hyppy syreenien tuuleen (Hakaniemi)

16.00-16.30 Lukeminen – Statuslaji (Kruununhaka)

16.00-17.00 Kirjakallion runoklubi ja open mic (Kallio)

 

Ohjelmalehteni näyttää jälleen pahasti siltä, että pitäisi olla suunnilleen kaikilla lavoilla yhtä aikaa ja koko ajan, mutta jospa sitä jossain välissä ehtisi esimerkiksi kiertelemään ja syömäänkin. Jos näet minua, saa tulla nykäisemään hihasta! Itselläni saattaa ujous tulla vastaan, tai sitten kuljen vain laput silmillä kirjahyörinässä... Tuntomerkkeinä tummanruskea, kihara tukka, silmälasit ja ruskea käsilaukku. Viimeistään jossain roikkuvasta bloggaajapassista tunnistanee :)

 

 

Nähdäänkö Helsingissä?

10 syyslevyä

En ole varmaankaan ainoa, joka assosioi helposti musiikkia joihinkin tiettyihin hetkiin elämässä. Jotkut biisit tuovat mieleen jonkin tarkan hetken, mutta toisissa mielleyhtymät ovat laajempia. Monilla on varmasti biisejä ja levyjä, joita tekee mieli kuunnella johonkin tiettyyn vuodenaikaan. Yhtenä päivänä mietin, mitä "syksylevyjä" en ole vielä tänä vuonna kerinnyt kuunnella, ja siitä tuli idea kirjoittaa niistä blogiinkin.

 

Monet listani levyistä liittyy mielessäni syksyyn lähinnä siksi, että olen kuunnellut niitä syksyisin, mutta välillä niiden biiseissäkin on jotain syksyistä, kuten tulevista esittelyistä huomaa. Esittelen levyt alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä. 

The Beatles: Abbey road

 

 

The Beatlesin viimeisenä äänitetty albumi on lyhyesti sanottuna mestariteos. Kun 11-vuotiaana hullaannuin Beatlesiin, rupesin ensiksi koluamaan niitä levyjä, jotka kotikodin levyhyllystä löytyi. Abbey roadia kuuntelin siis viidennen luokan syksyllä, ja itse asiassa se on alun perinkin ilmestynyt syyskuussa 1969. Vaikka levyllä onkin ultimaattinen kevätlaulu Here comes the sun, levyn tunnelma on vähän raskaampi ja jo 70-luvun rokkitunnelmiin kallistuva. Siksi se sopii mielestäni hyvin syksyyn, alkusyksyn kirpeisiin mutta yhä aurinkoisiin päiviin. Biisinäytteeksi valikoitui Something, jonka musiikkivideossakin on kivan syksyinen tunnelma.

 

Hector: Nostalgia 

 

Hectorin debyyttialbumi on syyslevy mm. siitä yksinkertaisesta syystä, että sillä on Syyskuu-niminen kappale. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa syy siihen, miksi syksyisin pitää kuunnella Nostalgiaa. Vaikka sille mahtuukin söpö ja huoleton kesäkappale Heinäpellolla (myös Sadepäivälaulu on mielestäni jotenkin kesäinen), yleistunnelma on haikea ja kaihoisa. On surua lapsuuden loppumisesta, lauluja lähtemisestä ja poissaolosta, sekä kaiken kruunaavaa katkeransuloista nostalgiaa. Tämä on ehdottomasti albumi, jota täytyy kuunnella kynttilöiden valossa pimenevinä iltoina.

ABBA: The Visitors

 

The Visitors on ABBAn kasarein levy. Sen tunnelma on kylmä ja etäinen, eikä ole mikään ihme, että kahden eronneen pariskunnan bändi hajosi sen ilmestymisen jälkeen. Kun kuuntelen tätä levyä, mieleeni tulee viimaiset syyspäivät ja sade ikkunan takana. Viileä, levoton ja surullinen tunnelma osuu ja uppoaa, sillä vaikka itse syksystä ihan pidänkin, liittyy siihen aina jotenkin surumielisiä ja haikeita tunnelmia, sellaisiakin, joita on vaikeaa sanoittaa. Slipping through my fingers on hyvä esimerkki tästä ja sopii koulun alun tunnelmiin, alkaahan se tilanteeesta, jossa puhuja katsoo kouluun lähtevää tytärtään. Itselleni tämä osui kaikkein voimakkaimmin silloin, kun olin juuri aloittanut yliopisto-opinnot ja muuttanut uuteen kaupunkiin. Edelleen syksyisin tulee ajateltua ajan kulumista ehkä enemmän kuin muulloin, joten senkin puolesta tämä on syysbiisi.

Kaija Koo: Tuulten viemää

 

Syksyllä 2019 perheeni oli löytänyt Tuulten viemää -cdn kirpparilta ja ostanut sen minulle. Se syksy kuluikin sitten lähinnä tätä levyä kuunnellen :D Pehmeä ysärisyntikkatunnelma kietoo syleilyynsä, ja levyn kuunteleminen tuntuukin siltä, kuin kääriytyisi vilttiin. Levyssä on jotain todella lohdullista, silloinkin, kun laulut kertovat haikeita ja surumielisiä tarinoita. Kylmä ilman sua tuo mieleeni vanhan pikkuyksiöni, jossa oli syksyisin ja talvisin aivan kamalan kylmä, eikä sinne monta ihmistä olisikaan mahtunut :D

Miljoonasade: Käärmeenkantaja

 

Miljoonasade oli koronavuosieni lohtubändi, ja Käärmeenkantajaa kuuntelin paljon syksyllä 2021. Varsinainen lohtulevy Käärmeenkantaja ei kyllä todellakaan ole, sillä sen biisit ovat äärimmäisen synkkiä ja tarinat jopa absurdin kamalia. Siksi se sopiikin sellaisiin hetkiin, kun marraskuun pimeys vain jatkuu ja jatkuu, ja maailma tuntuu toivottomalta paikalta. Silti synkkyydestä huolimatta Käärmeenkantajassa on yllättäviä valonpilkahduksia. Esimerkiksi varsin tuskaisessa Pitkä piikissä todetaan vähän ihmetellen, että surusta huolimatta ei kuoltukaan.

Scandinavian music group: Baabel

 

Smg:n Baabel ilmestyi, kun olin lukion ensimmäisellä luokalla. Edellinen albumi Terminal 2 ei ole mikään lempparini, vaikka olenkin oppinut siitä vähän enemmän vuosien mittaan pitämään. Baabel on kuitenkin huippu, tanssittava ja puhutteleva levy. Sekä Baabel että Terminal 2 vie kuuntelijansa dystooppisiin tunnelmiin, mutta Baabel on mielestäni post-apokalyptisempi kuin edeltäjänsä. Mielikuvissani nimibiisi kertoo raunioiden keskelle kohonneesta tanssiklubista: ulkona on tuhotunut maailma, siksi nyt täytyy tanssia. Baabel sijoittuu mielessäni hyvin tummasävyiseen, neonvalojen värjäämään kaupunkiin, jossa aurinko ei paista ja vettä sataa jatkuvasti. Siksi se on syyslevy parhaasta päästä, varsinkin, jos syksyään viettää kaupungissa.

Rajaton: Salaisuus

 

 

Kun kuuntelen Rajattoman Salaisuutta, kiidän muistoissani lapsuudenkotiini ja omaan huoneeseeni ja näen itseni istumassa sängyllä ja lukemassa koeviikon kokeisiin. Tämä on minulle syksylevy oikeastaan lähinnä siksi, että olen kuunnellut sitä syksyllä. Mutta eipä sitä aina sen kummempaa aasinsiltaa edes tarvita. Lokakuu tosin lienee aika itseselitteinen biisivalinta tältä levyltä.

 

Behm: Draaman kaari viehättää 

 

 

Myös Draaman kaari viehättää assosioituu korona-aikaan: singlet julkaistiin juuri ennen eristyksen alkamista ja levy syksyllä. Täytyy myöntää, ettei tähän levyyn tee heti mieli palata, sillä monet biisit linkittyvät niin vahvasti korona-ahdistukseen. Hyviä biisejä siinä silti on, ja onhan se muisto omanlaisestaan syksystä.

 

Nupu: Valheet, tupakka ja reivit 

 

 

Eräs ystäväni vinkkasi minulle Nupun ensimmäisen levyn, ja ihastuin siihen ikihyviksi. Valheet, tupakka ja reivit ei ole ollut minulle koskaan kesälevy, mutta sitä kuunnellessa tuntuu, että muistelisi kesää syksyn synkkyydessä. Kuunnellessa syntyy outo nostalginen tunne tilanteisiin, joita ei ole koskaan kokenutkaan. Varsin tanssittavalla levyllä on hieman samaa tunnelmaa kuin Baabelissa: juhlitaan ja tanssitaan, vaikka tuho odottaisi nurkan takana. Pidän erityisesti myös siitä, miten biisien tarinat keskittyvät ystävyyteen. Rakastuminen, ihastuminen ja sydänsurutkin kyllä mainitaan, mutta monessa kohdassa ystävyys nousee tärkeäksi voimavaraksi.

 

Vilma Jää: Kosto 

 

Viime syksynä ilmestynyt Kosto kuului erottamattomasti viime syksyni soundtrackiin. Vilma Jään henkilökohtaisista traumoista kummunnut levy on äärimmäisen synkkä. Siinä on paljon julmuutta ja kauheuksia, väkivaltaa ja kostonhalua. Jotenkin sen tumma tunnelma sopii syksyyn: albumikokonaisuus tuntuu liian synkältä kevääseen ja kesään, vaikka eipä levyn teemat sinänsä vuodenaikaa katso. Henkilökohtaisten kipujen lisäksi biisit käsittelevät yhteiskunnallisiakin aiheita: naisvihan lisäksi puhutaan esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, kun Jäistä neitiä pyydetään tuomaan kylmyyttä palaville alueille. On albumilla kuitenkin vähän valoakin: esimerkiksi päätösraita Surulintu on todella lohdullinen ja lempeä.

Heh, synkkyys ja tuskaisuus näyttää toistuvan teemoissa :D Mutta sellaista syksy on, ja ainakin itse viihdyn tässä tunnelmassa. Mitä sinä kuuntelet syksyisin?

Syyskuun luetut 2024

Syyskuussa 2024 luin 11 kirjaa (2184 sivua, 12 h 46 min), joista kolme oli spefiä, kolme sarjakuvaa, yksi runokirja, kaksi äänikirjaa ja yksi uudelleenluku.

 

Sisältää juonipaljastuksia! 

 

Meresmaa, J.S.: Poika valkean, renki raudan (Rauniara #2) 433 s. 

Sattouf, Riad: Tulevaisuuden arabi 4: lapsuus Lähi-idässä 1987-1992 280 s. 

Itkonen, Juha: Myöhempien aikojen pyhiä 9 h 17 min [K] 

Tabermann, Tommy: Tulevaisuus on rakkauden vihollinen 51 s. 

Bray, Libba: Kauhun ja kauneuden valtakunta (Gemma Doyle #1) 360 s. [U]

Sattouf, Riad: Tulevaisuuden arabi 5: lapsuus Lähi-idässä 1992-1994 176 s. 

Vik, Merri: Kaiken huippu, Lotta (Lotta #19) 135 s. 

Sattouf, Riad: Tulevaisuuden arabi 6: lapsuus Lähi-idässä 1994-2011 176 s.

Vik, Merri: Hymyä huuleen, Lotta (Lotta #20) 137 s.  

Lipasti, Roope: Palavan kaupungin lapset (Turun palo #1) 3 h 29 min [K]

Gier, Kerstin: Päivänvalolla ei näe (Muista minut #1) 436 s. 

kotimaisia: 4

käännöskirjoja: 7

omasta hyllystä: 0

kirjastosta: 8

muualta: 3

 

Rauniara-duologian ensimmäisen osa, Tyttö hämärän, piika pimeän, oli mielenkiintoinen lukukokemus ja jäi melkoiseen cliffhangeriin, joten toinen osa Poika hämärän, renki raudan oli ehdottomasti lukulistallani. Eloseppä Arona Pohtovius on vangittu Ruhtinattaren käskystä. Häntä kuitenkin huolestuttaa melkein enemmän hänen äitinsä kohtalo: voiko pahoin palanut ihminen selviytyä hengissä koettelemuksistaan? Matkalla vankityrmään Aronan kaappaa maanalainen kapinallisryhmä. Ruhtinatar on pakko voittaa. Toisaalla Malka ja Teno ovat onnistuneet matkaamaan rinnakkaistodellisuuteen, myyttiseen Obeloohon, ja jättämään Myrrys-vauvan sinne turvaan. Rauniaran aika kuitenkin tikittää, ja jos vastarintaliike tahtoo kukistaa Ruhtinattaren, täytyy olla nopea ja älykkäämpi kuin julma hallitsija. Poika valkea, renki raudan on edelleen kiehtovaa ja runsasta fantasiaa, mutta ihan ensimmäisen osan tasolle se ei noussut. Kirja oli vähän epätasainen, välillä se veti todella hyvin ja välillä juoni taas tuntui laahaavan. Maailma on edelleen todella mielenkiintoinen ja jännittävä, ja Meresmaan kielestä pidin tosi paljon. Myrrys on todella mielenkiintoinen hahmo, ja harmittikin vähän, että hänen seurassaan sai viettää vain verrattain lyhyen ajan. Tykkäsin myös Ruhtinattaren taustatarinasta. Lukemista olisi ehkä helpottanut, jos ensimmäinen osa olisi ollut tuoreemmassa muistissa, mutta hyvin siitä selvittiin näinkin. Karin Niemen kansi on muuten jälleen aivan upea! Unohduin ihailemaan sitä lukemisen lomassa useasti.

 

Tulevaisuuden arabin kolmannen osan lopussa Sattoufin perheen isä ilmoitti saaneensa työpaikan Saudi-Arabiasta. Perheen äiti ei kuitenkaan aio muuttaa miehensä perässä, joten hän on muuttanut lastensa kanssa perheensä luo takaisin Ranskaan. Riad pikkuveljineen viettää aikaa isänsä luona kesäisin, ja äiti yrittää puhua isän muuttamaan Ranskaan muun perheen luo. Vanhempien suhteet kiristyvät kiristymistään, ja lopulta mikään ei ole enää niin kuin ennen. Siinä missä sarjan kolmas osa tuntui vähän laahaavalta, tässä osassa tarina etenee jälleen. Tunnelma on hyvin painostava, ja lopetus odottamaton ja järkyttävä. Onneksi olin varautunut lainaamalla kaikki viimeiset osat kirjastosta, joten saatoin jatkaa heti seuraavan osan mitä pikimmiten.

Olin aikaisemmin lukenut Juha Itkoselta Anna minun rakastaa enemmän - ja Palatkaa perhoset -kirjojen muodostaman duologian, ja koska pidin niistä kovasti, muukin tuotanto kiinnosti. Itkosen esikoisteos Myöhempien aikojen pyhiä tuli Bookbeatissa vastaan, joten otin sen kuunteluun. Kuten nimestä voi päätellä, kirja kertoo kahdesta nuoresta mormoonista, Davidista ja Markista, jotka lähetetään tekemään lähetystyötä Utahista kaukaiseen Suomeen. Hiljaiset ja pidättyväiset suomalaiset eivät ota uskonlähettiläitä avosylin vastaan, mikä uhkaa nujertaa jopa tehokkaan ja uskossaan vahvan Markin. Davidin usko puolestaan horjuu. Kotona tapahtunut tragedia on saanut hänet kyseenalaistamaan kaikkea oppimaansa, ja Suomessa kohdatut asiat, varsinkin naapurissa asuva Emma, aiheuttavat hänelle syvää tuskaa ja epävarmuutta. Tämä oli vallan mainio kirja! Kertoja David tuntuu kriiseissään aidolta hahmolta, ja muutkin henkilöt on rakennettu hyvin. Monet sivuhahmotkin ovat kokonaisia ja monitahoisia, mieleen jäi erityisesti Kalevin vaimo eri rooleineen. Vaikka mormoniusko oli koulun uskonnontuntien pohjalta jotenkin tuttu, opin tästä myös paljon uutta. Kirja on vaatinut takuulla paljon taustatyötä, mutta ei kuitenkaan sorru infodumppaamaan. Jopa Markin uskontoa käsittelevät sähköpostit tuntuvat luonnolliselta osalta kirjaa, eivätkä jää irralliseksi osasksi. Kovin positiivista kuvaa uskonnosta kirja ei tosiaan anna. Kaihertamaan jäi seksuaalista hyväksikäyttöä sisältävä kohtaus. En muista lukeneeni juuri koskaan mieheen kohdistuneesta seksuaalisen väkivallan teosta, jossa tekijänä on nainen. (Paitsi tietenkin Miestä ei voi raiskata!) Vaikka tekijä tunnistikin tehneensä väärin ja puhui asioista niiden oikeilla nimillä, asian käsittely jäi silti vähän oudon vajavaiseksi. Pohdin sitäkin, ovatko monilla tavalla rikkinäiset ja traumatisoituneet hahmot vain kykenemättömiä käsittelemään tapahtunutta, vai osoittaako syyttävä sormi kirjailijaan. En kuitenkaan tullut pohdinnoissani oikein mihinkään tulokseen. Äänikirjan lukijasta A. W. Yrjänästä pidin kovasti, hänen matala ja rauhallinen äänensä sopii lukemiseen täydellisesti. Toisaalta jäin miettimään, oliko juuri tällainen ääni paras valinta nuoren Davidin ääneksi. Vaikka kirjan loppu jäi mielestäni vähän liian avoimeksi, Myöhempien aikojen pyhiä oli kuitenkin todella hyvä lukukokemus. Se jää mieleen elämään takuulla pitkäksi aikaa.

Olin kotikotona käymässä, mutta tein virheen ja otin mukaani vähän liian pelottavan kirjan iltasatukirjaksi, joten "jouduin" turvautumaan paikalliseen kirjahyllyyn. Toukokuussa lukemani Tommy Tabermannin kirjat eivät vakuuttaneet, mutta päätin ottaa epätasaisen tuotannon kanssa riskin ja lukea runokokoelman Tulevaisuus on rakkauden vihollinen. Tämä kokoelma oli parempaa Tabermannia, ei mennyt kiusallisen puolelle! Yleistunnelmaltaan teos on melko tuskainen ja synkkä. Rakkaus ja himo raastavat rintaa, mutta maailman järähdellessä kaksi ihmistä löytävät turvan toisistaan. Tunnelma sopi hyvin harmaan syyspäivän luettavaksi. Kaikki kirjan runot eivät jättäneet muistijälkiä, mutta parhaat koskettivat todella syvältä.

Kauhun ja kauneuden valtakunta on kirja, josta muistan pitäneeni mielettömästi silloin, kun sen yläasteella luin. Valitettavasti trilogian seuraavia osia ei ole suomennettu, joten ne jäivät aikoinaan lukematta. En tiedä, oliko niitä kotikaupungin kirjastossa ollenkaan, mutta vaikka olisikin ollut, en tuolloin ollut lukenut vielä koskaan englanniksi, joten kielitaitoni ei olisi varmaan riittänyt niihin. Nykyisen kotikaupungin kirjastosta jatko-osatkin löytyvät, joten päätin lukea muistinvirkistykseksi ensimmäisen osan uudelleen, ennen kuin siirryn kahteen lukemattomaan kirjaan. Kauhun ja kauneuden valtakunta sijoittuu 1800-luvulle. 16-vuotias Gemma Doyle on elänyt koko elämänsä Intiassa, mutta kaipaa Lontooseen. Toive toteuttuu yllättäen ja rajulla tavalla, kun Gemman äiti murhataan hämärissä olosuhteissa, ja Gemma lähetetään Englantiin sisäoppilaitokseen. Koulun säännöt ovat tiukat, ja tyttöjä kasvatetaan viktoriaanisen naiskuvan mukaisesti yläluokkaan sopiviksi vaimoiksi. Gemman on vaikea sopeutua koulun arkeen, eikä asiaa helpota, että hän näkee outoja ja pelottavia näkyjä. Gemma koulutovereineen törmää salaperäiseen päiväkirjaan, jossa he lukevat mystisestä Neitokunnasta, salaseurasta, joka koulussa on aikaisemmin ollut. Vuosia sitten Neitokunnan jäsenille on kuitenkin tapahtunut jotain kamalaa, ja Gemma alkaa pelätä, että historia toistaa itseään. Pidin tästä yhtä paljon kuin 10 vuotta sitten! Vaikka juoni oli suurimmaksi osaksi unohtunut, goottilainen tunnelma oli jäänyt voimakkaasti mieleen, ja miljööt ja yksittäiset hetket olivat syöpyneet aivoihin yllättävän tarkasti. Tunnelma tässä kirjassa olikin kiehtovan synkkä ja jopa aidosti pelottava. Tämän kirjan takia piti napata kotikodin hyllystä Tabermannia, koska en todellakaan olisi uskaltanut lukea tätä yötä vasten :D Hahmot ovat monitahoisuudessaan kiinnostavia. Oikeastaan kaikki henkilöt ovat enemmän tai vähemmän inhottavia ihmisiä, Gemmakin, mutta heissä on enemmän tasoja kuin päältä päin näkee. Gemman romanttiset tunteet tosin jäivät ehkä vähän epäuskottaviksi. Toisaalta hormonihöyryinen mutta aikakauden siveään muottiin puristettu teini leimahtanee liekkeihin suhteellisen helposti, mutta silti se tuntui vähän päälleliimatulta. Loppupuolella oli myös joitain tapahtumia, jotka jäivät jotenkin epäselviksi ja sekaviksi. Kauhun ja kauneuden valtakunta oli erittäin ilahduttava lukukokemus ja odotan innolla, että pääsen vihdoin lukemaan, miten tarina jatkuu!

Tulevaisuuden arabin viides osa jatkuu odottettavan synkissä merkeissä. Ranskaan jääneet Sattoufit yrittävät saada yhteyttä Syyriaan kadonneeseen isään. Äiti tarttuu jopa epätoivoisiin keinoihin, kuten selvännäkijän palveluihin, löytääkseen nuorimman lapsensa. Teini-ikäinen Riad ei oikein löydä paikkaansa koulussa, mutta fantasiamaailmoihin solahtaminen on tervetullutta todellisuuspakoa, ja ensirakkauskin tekee elämästä siedettävämpää. Hän saa kehuja myös piirroksistaan. Pidin tästäkin osasta kovasta! Mielestäni Riadin voimakas sisäinen ääni oli toteutettu erityisen hyvin: on vaikeaa elää vapaamielisessä länsimaassa, kun on koko elämänsä kuunnellut isän ja isän sukulaisten konservatiivisiä mielipiteitä. Oli myös kivaa, että aiemmin melko lailla statistin osassa ollut äiti nousi merkittävämpään osaan.

Keväällä luin huvikseni ensimmäisen Lotta-kirjan uudelleen, ja laitoin pari lukematonta osaa varaukseen. Kaiken huippu, Lotta sijoittuu tutun Ruotsin sijaan Wieniin, minne Lotta pääsee kesälomallaan vanhempiensa kanssa matkustamaan. Månssonin perhe viettää aikaa tuttavaperheensä kanssa, ja Lotta suhtautuu aluksi hyvin nuivasti ajatukseen perheen samanikäisestä Viola-tyttärestä. Lotan suureksi yllätykseksi Viola on kuitenkin samanlainen höseltäjä kuin Lottakin, joten tytöt löytävät yhteisen sävelen nopeasti. Lomamatkalla sattuu ja tapahtuu lottamaiseen tapaan. Mielestäni tämä ei kuitenkaan ollut yhtä hyvä kuin jotkut muut Lotat. Wien ympäristönä tuntui kuitenkin vieraalta, tuntuu että Lotta on enemmän edukseen (mitä se nyt tässä kontekstissa tarkoittakaaan) Ruotsin kamaralla. Kihara-Fridolfin läsnäolo kuitenkin ilahduttaa aina. (Ja vähän samaistuttaa myös, nimim. törmäsin kesän Tukholman-reissulla työkaveriini kaksi kertaa saman päivän aikana!) Pidin myös kuvauksesta maata pitkin matkustamisesta. Vaikka tämä matkustusmuoto johtuikin kirjassa Lotan lentopelosta eikä ympäristösyistä, oli hauska huomata, että periaatteessa kirjassa oltiin aikaansa edellä!

Tulevaisuuden arabin päätösosassa käydään läpi sarjan pisin aikajänne. Isä ei lupauksistaan huolimatta ole tuonut Fadia takaisin Ranskaan, ja äiti on murtunut. Huolten, ahdistuksen ja surun keskellä Riad kasvaa aikuisuuden kynnykselle, hakee taidekouluihin ja myös pääsee sisään, mutta menestys ei tule sormia napsauttamalla. Isovanhemmat vanhenevat, äiti suree, eikä isästä kuulu kuin satunnaisia viestejä silloin tällöin. Riad päätyy terapiaan (onneksi!), ja pikkuhiljaa elämä alkaa näyttää vähän valoisammalta. Arabikevät kuitenkin vaikuttaa järisyttävästi Sattoufien elämään. Tämä oli aivan loistava lopetus tarinalle! Riadin kasvun seuraaminen on todella hienoa, vaikka siihen liittyykin melko kovia kipupisteitä. Vaikka monet tarinan tapahtumat ovat edelleen traagisia, pieniä valonpilkahduksia on nähtävissä, loppuratkaisussakin. Se on hyvä kohta lopettaa tämä saaga, vaikka kauhean mielelläni olisinkin lukenut vielä lisää perheen elämästä. Jäin pohdiskelemaan ainoastaan veljessuhteiden kuvausta. Riadin suhde Fadiin on ymmärrettävästi kuvattu tarkemmin, mutta keskimmäinen veli Yahya jää paitsioon, ja tämä ongelma on ollut koko sarjan ajan: Yahya on lähinnä passiivisesti läsnä. Tässä viimeisessä osassa hän on niin vähän mukana, että hänen koko olemassolonsa melkein unohtaa. Onkohan tämä ollut tietoinen päätös? (Samaa ongelmaa oli myös Craig Thompsonin Blankets-sarjakuvassa, vaikkakaan ei yhtä paljon.) Tulevaisuuden arabi on teos, joka on tärkeä ja avartava. Vaikka keskivaiheilla sarja vähän laahasikin, se on kokonaisuutena hieno. 

 

Hymyä huuleen, Lotta jatkaa melko lailla suoraan siitä, mihin edellinen osa jäi. Lotta ja Giggi aloittavat syksyn tullen uuden lukukauden, ja Lotalla on vakaa aikomus keskittyä opiskeluun. Lotta on kuitenkin aina Lotta, ja niinpä hän päätyy moniin erikoisiin tilanteisiin, joihin saattaa johtaa vain väärään bussiin nouseminen. Kaiken huippu, Lotta -kirjasta tuttu Vio onnistuu saamaan Lotan ongelmiin pelkän kirjeensä avulla, kun Violle Kihara-Fridolfista valokuvaa ottava Lotta päätyy hätävalheen myötä toimittamaan luokkalehteä. Kotimaansa kamaralla Lotta toimii heti paljon paremmin kuin edellisessä osassa! Viihdyin ja naurahtelinkin, varsinkin Lotan kitara-aiheisille edesottamuksille. Se vain vähän harmitti, etten oikein muistanut, millaiset kuviot Lotalla ja Paulilla on aikaisemmin ollut (olivatko he peräti serkuksia??), mutta se ei ole kirjan vika, vaan sen, että minulla on ollut yli kymmenenvuotiseksi venynyt tauko sarjan luvussa.

Olin pari vuotta sitten kuuntelemassa, kun Roope Lipasti ja Hannu Salmi puhuivat Helsingin kirjamessuilla Turun paloa käsittelevistä kirjoistaan, ja molemmat kiinnostivat kyllä. Hannu Salmen tietokirjan luin jo talvella, ja nyt oli Roope Lipastin lastenkirjan vuoro. Seikkailun päähenkilöt ovat tuomarin lapset Peter ja Hulda ja heidän ystävänsä, köyhemmän perheen poika Jaakko. He elävät tavallista arkeaan iloineen ja suruineen 1820-luvun Turussa, kunnes syyskuun neljännen päivän iltana vuonna 1827 tulipalo syttyy Aninkaistenmäellä, ja tuhoaa lähes koko kaupungin. Lapset yrittävät selvitä tulimerestä hengissä, mutta samalla heillä on professorin, Peterin kummisedän ja Jaakon oppi-isän, antama salainen tehtävä pelastaa Mikael Agricolan kirjoittama kirja tuomiokirkosta. Liekkien lisäksi heitä uhkaa myös kaupungin ilkein rikollinen, Kierosilmä-Kalle. Palavan kaupungin lapset on oikein viihdyttävää historiallista lastenkirjallisuutta. Toimintaa riittää, kun lapset pakenevat liekkejä ja joutuvat täpärään tilanteeseen toisensa jälkeen. Seikkailun lisäksi tarinassa käsitellään paljon erilaisia teemoja esimerkiksi tyttöjen asemasta ja eroista yhteiskuntaluokkien välillä, mutta ne on onnistuttu punomaan luontevaksi osaksi tarinaa, eivätkä ne tunnu irrallisilta saarnausosilta. Fakta ja fiktio sekoittuvat tarinassa, mutta pääosin historialliset faktat taitavat olla kohdillaan. Luulen, että olisin pitänyt tästä lapsena, ja varmasti historiasta ja seikkailusta innostuneet lapset innostuvat tästä. Aikuislukijalle kuitenkin esimerkiksi Kierosilmä-Kalle tuntui vähän turhan överiksi vedetyltä hahmolta, jossa ei ollut oikeastaan mitään muuta piirrettä kuin hänen ilkeytensä. Lisäksi kirjan kieli oli omaan makuuni liian yksinkertaista. Jäin myös pohtimaan, minkä takia lukujen alussa oli lyhyet tiivistelmät luvun tulevista tapahtumista. Onko nykylasten luetun ymmärtäminen niin heikolla tasolla, että tiivistelmät ovat tarpeellisia? Moitteistani huolimatta Palavan kaupungin lapset oli kuitenkin sen verran viihdyttävä, että kuuntelen jatko-osaa tällä hetkellä.

Olen pitänyt Kerstin Gierin aikaisemmista Rakkaus ei katso aikaa - (Rubiininpuna, Safiirinsini ja Smaragdinvihreä) ja Unien kirjat - trilogioista (Lupaus, Vala ja Liitto), ja myös realistisempi Pilvilinna oli tosi kiva kirja. Uuden Muista minut -trilogian avaus Päivänvalolla ei näe oli siis ehdottomasti lukulistallani, koska kaipaan toisinaan kepeän romanttista ja humoristista fantasiaa. Kirja alkaa tilanteesta, jossa päähenkilö Quinn on ystävänsä syntymäpäivillä. Juhlissa hän törmää salaperäiseen sinitukkaiseen Kimiin, jonka perään lähtiessään hän kohtaa hurjia petoja ja joutuu onnettomuuteen. Päästyään sairaalasta Quinn kuitenkin ymmärtää, että oudot näyt ja tuntemukset eivät johdu aivovauriosta, vaan jotain kummaa on oikeasti tekeillä. Hän saa yllättävän liittolaisen naapurin uskonnollisen perheen tyttärestä Matildasta, ja yhdessä he alkavat selvittää, millainen maailma rinnakkaistodellisuudessa sijaitseekaan. Päivänvalolla ei näe on hyvin tyypillistä Gieriä, kevyttä, hauskaa ja romanttista. Parasta Gieriä tämä ei kylläkään mielestäni ollut. Hahmoista tykkäsin eniten Matildasta, Quinn kävi vähän hermoilleni. Matiladan ihastuminen Quinniin tuli vähän puun takaa, vaikka myöhemmin hän väittikin olleensa ihastunut jo lapsesta asti. Muut hahmot jäivät vähän ohuikis, vaikka Feestä ja Hyasintistä pidinkin. Myös fantasiaelementit jäivät vähän epämääräisiksi. Harvoin sanon näin, mutta olin paljon kiinnostuneempi oikean maailman tapahtumista kuin fantasiaosista. Luen kyllä seuraavatkin osat trilogiasta, vaikka tämä ei täysin vakuuttunutkaan. Miksiköhän muuten Gierin hahmoluettelot on aina kirjojen lopussa? Tämäkään luettelo ei ihmeemmin spoilannut, joten en ymmärrä, miksi se oli piilotettu viimeisille sivuille.

*********

Syyskuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

38. Kirjan kannessa tai nimessä on käsi tai kädet: Poika valkean, renki raudan

Syyskuu meni ohi silmänräpäyksessä. Opinnot alkoivat taas, tosin itselläni ei ole muuta kuin gradun kirjoittamista, mikä on sujunut vähän vaihtelevalla menestyksellä. Tosin tällä hetkellä olen aika hyvällä fiiliksellä gradun kanssa! Syyskuuhun kuului myös kuorokauden aloitusta, ja olen innoissani syksyn teemoista. Arkea on rytmittänyt toverin yökyläily, lukuvuoden ensimmäiset sitsit, yhdet valmistujaispippalot, kotikotona ja vanhassa kesätyöpaikassani vierailu sekä oudosti ja hitaasti edennyt syysflunssa.

 

Kuukauden biisi on Vuokko Hovatan Helise taivas. Ostin Hovatan Lempieläimiä-levyn talvella, ja olen kuunnellut sitä säännöllisen epäsäännöllisesti. Viime aikoina Helise taivas on soinut päässä lähinnä siksi, että minulla on kirjastosta lainassa Aulikki Oksasen samanniminen runoteos, ja kirjan näkeminen aiheuttaa välittömän korvamadon. Mutta ei se haittaa, tämä on niin ihana biisi, etten kestä! Oksasen teksti on mielettömän hieno, ja Hovatan laulun kuuntelu on aina nautinto.