keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Älyttömät joululahjat

Susi heitti haasteella (kiitosta vaan :)), jossa pitää keksiä 3-5 joululahajatoivetta, jotka ovat tavalla tai toisella mahdottomia. Eiköhän aloiteta!

1. (BBC:n) Sherlock Holmes

Vaikka olisinkin oikein kiltti, Joulupukki tuskin tuo minulle omaa Baker Streetin yksityisetsivää tai lähettää minua kyseisen kadun asuntoon 221 B. Sherlockille voisi nakittaa kaikki koulutehtävät ja lisäksi hän voisi puolustaa minua kauheilta rikollisilta. Kenties herran läsnäolo houkuttelisi paikalle myös Moriartyn...

2. Linna kakkosasuntona

Luonnollisesti asun aikuisena Kruununhaassa jugend-linnassa (mulla on rikas aviomies, joka maksaa sen kämpän), mutta kakkosasunnoksi kävisi vanha linna Skotlannin nummilta. Tuuli ulvoisi ulkona, mutta minä vain vaeltelisin linnani käytävillä, seuranani kaksitoista mustaa kissaa ja muutama mäyräkoira. (Joku isompi metsästyskoira saattaisi tietenkin olla katu-uskottavampi, mutta kun ne on vähän pelottavia.) Joisin teetä kirjastohuoneessani ja kirjoittaisin menestysromaanejani vanhanaikaisella kirjoituskoneella kirjoituskammiossani. 

3. Liput The Beatlesin paluukeikalle

Tähän tietenkin kuuluisi sellainen pienimuotoinen ihme, että John Lennon ja George Harrison heräisivät henkiin kuolleista... Mutta koska toivoa voi aina, niin toivonkin, että tämä maailmanhistorian upein bändi palaisi yhteen ja järjestäisi loisteliaan paluukeikan, jonne pääsisin eturiviin. 

En tällä(kään) kertaa haasta ketään, sillä vastaajille saattaa tulla kiire. Sen sijaan tarjoan lohdutukseksi valokuvatodisteen siitä, että sain toukokuussa käsityötunnilla aloitetun neulomukseni viimein valmiiksi. (Tosin koska tämä on internetissä, nämä saattavat olla naapurin Jormaperan tossut eivätkä minun.) Eivät ne erityisen nätit ole, mutta kovin lämpimät ja mukavat. Olen näitä hehkuttanut jokaiselle, joka suostuu kuuntelemaan ja niillekin, jotka eivät suostu. Olen hyvin ylpeä itsestäni, koska sain nämä niin nopeasti valmiiksi (jos puolen vuoden taukoa tässä välissä ei lasketa, niin näiden tekoon meni vain kaksi ja puoli kuukautta) ja että ylipäänsä sain jonkun käsityön valmiiksi. 


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Huomenna avataan vielä joulukalenterin viimeinen luukku, sitten blogi hiljenee hetkeksi. 

6 kommenttia:

  1. Tossut näyttävät juuri tosi kauniilta! :) Minulla on ollut kaulahuivi kesken viimeiset neljä vuotta... Se on joka tapauksessa edelleen melkein valmis!

    Linna olisi kyllä ihana toinen asunto, voisin hankkia itsekin, varsinkin jos aviomies maksaisi senkin. :D Rauhallista joulua sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneus on toki katsojan silmissä :) ehkä kun itse tietää kaikki ne kauneusvirheet, niin ei sitten pidä niitä niin nätteinä.

      Aviomies maksaa linnankin, luonnollisesti ;)

      Ihanaa joulua sinullekin<3

      Poista
  2. Hienot on tossut Jormaperalla! :) Meitsi vois muuttaa sun kaveriksi Baker Streetille ja juoda Moriartyn kanssa vaik teetä silloin kun sie ja Sherry teette sun läksyjä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Jormis on tosi käsityöihminen.

      Teetä ja omppuja med Morre? Kuulostaa hyvältä. Sit kun ollaan ratkottu läksyt, nii sit voidaan Sherryn kaa liittyä teidän seuraan ;)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Voit joutua tappelemaan parinkin hmisen kanssa saavuttaaksesi pyyntösi ;)

      Poista

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)