maanantai 18. heinäkuuta 2016

Why did they build the Stonehenge? (Etelä-Englannin roadtrip, osa 2)

(Otsikko on Ylviksen biisistä Stonehenge.)

Bloggaajan Etelä-Englannin roadtrip jatkuu. Matkapostauksen toinen osa. Niin paljon kuvia, että suorastaan hirvittää.

Olen laiska, enkä ole laittanut vesileimaa näihin kuviin. Kaikki kuvat ovat joko itseni tai jonkun Jormaperan matkaseuralaiseni ottamia. Olethan siis ystävällinen, äläkä vie niitä.

Etelä-Englannin roadtrip 7.-13.7.2016

Lauantai 9.7.
eli päivä, jolloin päätin ryhtyä isona kartanonrouvaksi

Lauantaina jätimme Worthingin taaksemme ja lähdimme eteenpäin, suuntana Bath ja matkan varrella pari muutakin kohdetta.
Liikennettä ja kaukaisuudessa häämöttävä linna


Ensiksi ajoimme Petworthin kylään, jossa sijaitsi Petworthin kartano. Kartanossa oli esillä lukuisia tauluja ja patsaita. Sieltä löytyi myös William Turnerin teoksia. Turner on Britanniassa lähes samassa asemassa kuin esimerkiksi Edelfelt Suomessa: hyvin tunnettu ja arvostettu taiteilija.

Turnerin teoksista oli haastava ottaa kuvia, koska jos seisoi aivan taulun edessä, peitti ikkunoista tulevan valon. 
Kartanon valtavat, taidetta pursuilevat huoneet saivat minut vakuuttumaan siitä, että minusta tulisi erittäin hyvä kartanonrouva.

















#taide
Kartanoon kuului myös erillisessä rakennuksessa sijaitseva keittiö. Kyseessä on kieltämättä hieman erikoinen ratkaisu. Palvelijoidenhan piti tuoda ruuat pihan läpi taloon! Matkaa ei tosin paljoa ollut, keittiöt sijaitsivat kartanoa vastapäätä, mutta kuitenkin.

Muutamaa kuparipannua sai kokeilla. En jaksanut nostaa kuin pienintä. Arvostan menneitä keittäjiä ja palvelijoita, jotka nostelivat moisia yhtenään. 







Kattoluukku!

Salaperäinen ovi. (Vähän niin kuin Coralinessa...)




Samassa rakennuksessa oli myös kirjontatöiden näyttely.



Myös kartanon piha ja puutarha oli upea.











Puinen myyrä



Kartanon takana sijaitseva pelto, jolla leikimme Sound of musicia. The hills are alive!

Kartano takaapäin
Kun kartano tiluksineen oli tutkittu, hyppäsimme autoon ja jatkoimme matkaa. Ikkunoista ihastelimme vielä syötävän suloista Petworthia. Kylä näytti hämmentävän tutulta, vaikkei koskaan ollutkaan siellä käynyt. Tuntui kuin olisi astunut elokuvaan tai tv-sarjaan. Toinen matkan varrella ihastuttanut asia olivat metsätunnelit. Puut kasvoivat autotien molemmilla puolin niin korkeina, että muodostivat katon tien päälle. Upean näköistä! Tuli vähän mieleen Henkien kätkemän alku.

Matkan varrella söimme kolmiovoileivät paikallisella huoltoasemalla (joita oli hämmästyttävän vähän!). Sitten jatkoimme pitkin moottoritietä kohti seuraavaa paikkaa, jonka kohdalla moottoritien vauhti hidastui pitkäksi autojonoksi...

STONEHENGE!
Ehkä postausten otsikoidenkin merkitys selvisi nyt.





Stonehengen varis. Epäilimme niiden muuttuvan kesäpäiväntasauksena kelteiksi.

Stonehenge näytti paljon isommalta livenä kuin valokuvissa tai moottoriteitä katsottuna. En tajua, kuinka joku voi saada idean raahata kasan kiviä Walesista keskelle ei-mitään (tosin kaikki paikat taisivat siihen aikaan olla keskellä ei-mitään) ja rakentaa aurinkokellon. Ei voi kuin hattua nostaa. Entä jos joku kivi olisikin ollut väärän kokoinen?

"Noi voihan räkä. Hei kaverit, lähdetäänpäs takaisin."







Näissä kuvissa ei juurikaan näy sitä ihmismäärää, joka alueella liikkui ja valokuvasi kiviä. Voin kuitenkin kertoa, että paikalla oli uskomaton määrä porukkaa ja olikin taitolaji valokuvata niin, ettei mukaan tullut ylimääräisiä tyyppejä.


Stonehengellä tuuli niin kovasti, että hippihousujen lahkeet lepattivat ja poninhäntä oli ihan missä sattui.


Keittoa Stonehengen kuppilassa. 


Kottarainen
Lopulta olimme äimistelleet Stonehengeä aikamme, joten lähdimme kohti Bathia. Saavuimme kaupunkiin illalla ja menimme suoraan guest houseen, jossa majoittauduimme.

Bath
Väsyneenä kävelemisestä ja kartanoiden ja kivikasojen ihastelemisesta en jaksanut lähteä enää kauppaan muiden kanssa. Iltapalat syötyä uni tuli helposti, vaikka se keskeytyikin vieressäni nukkuneen siskon viedessä jatkuvasti peittoni.

Sunnuntai 10.7.
eli päivä, jolloin olin samassa paikassa kuin jo muinaiset roomalaiset

Guest housessa tarjoiltiin perinteinen englantilainen aamupala (ja pannullinen kitkerää teetä), jonka jälkeen ei kyllä ollut hetkeen nälkä. Syötyämme lähdimme kohti Bathin keskustaa, joka sijaitsi kolmen kilometrin päässä guest housesta.

Näkymä huoneen ikkunasta


Päivän ensimmäinen kohde oli The Royal Crescent. Kyseessä on talo, jossa mies nimeltä Henry Sandford asui vuosien 1776 ja 1796 välillä.


Talo oli varsin pramea kaikin puolin ja vakuutuinkin yhä enemmän kartanonrouvan elämän sopivuudesta.










Paikalla oli myös peruukkimestari, joka upeasti rooliinsa eläyten kertoi faktoja peruukeista 1700-luvulla. Vaikka hän puhuikin melko nopeasti ja vahvalla brittiakstntilla, pysyin melko hyvin perässä.







Suunnilleen kiljuin tämän nähdessäni :D

Kun olimme kiertäneet kartanon joka suuntaan, oli aika jatkaa matkaa.

Etsi kuvasta pois rajattu bloggaaja.
Jane Austen asui aikoinaan jonkin aikaa Bathissa, joten Jane Austen Centren sijainti on ihan perusteltu. (Olkoonkin, että Austen vihasi Bathia.) Jane Austen Centressa järjestetään opastettuja kierroksia. Kierroksen alussa meille kerrottiin Austenin elämänvaiheista ja perheessä, sitten siirryimme katsomaan erilaisia muotokuvia Austenista. Lopuksi kävijät pääsivät kiertelemään itsekseen museo-osassa. Parasta koko paikassa oli ehdottomasti henkilökunta, joilla kaikilla oli nimikyltissä joku Austenin hahmo. Jane Bennet esimerkiksi myi meille pääsyliput ja Marianne Dashwood piti opaskierroksen. Muuten museo-osuus oli ehkä pienoinen pttymys, vaikka monenlaista sieltäkin löytyi. Kuvia en museossa ottanut, olen pahoillani.


Jane Austen Centerin yläkerrassa oli teehuone, jossa mr. Darcy valvoi teenjuojia seinältä.

Hihkuin riemusta nähdessäni tämän annoksen nimen. Hinta oli kuitekin sen verran suuri, etten ottanut sitä. (Kenties hinta oli korkea siksi, että itse mr. Darcy sisältyi hintaan?)
Valitsin sen sijaan Dashwood tea -nimisen annoksen. Oli hyvää.
Teet juotuamme jatkoimme kiertelyä kaupungissa.

Katukiveykseen kirjoitettuja runoja










Syötyämme intialaisessa ravintolassa palasimme takaisin majapaikkaamme kirjoittelemaan postikortteja ja lepäämään vähän. Sen jälkeen lähdimme takaisin Bathiin, tällä kertaa roomalaisaikaiseen kylpylään, josta kaupunki on saanut nimensä.






Bath on muinaisten roomalaisten kylpyläkaupunki. Kylpeminen ja puhdistuminen oli roomalaisille hyvin tärkeää. Kylpyyn pulahtamiseen liittyi monivaiheinen valmistautumisseremonia, johon kuului muun muassa öljyn valelu iholle ja sen kuoriminen pois. Kylpylästä löytyi myös sauna!


Roomalaisten lähdettyä Britanniasta kylpylä pääsi rapistumaan ja sen päälle rakennettiin taloja. Vasta 1800-luvulla kylpylä löydettiin uudelleen ja siitä tuli suosittu matkailukohde (rikkaiden) keskuudessa. Vedellä uskottiin olevan parantavia voimia.

Ison altaan päällä oli roomalaisaikaan katto, joka kuitenkin romahti roomalaisten hylättyä kylpylän. Kylpylän löytyessä 1800-luvulla ihmiset eivät uskoneet katon olleen joskus olemassa, joten allas jätettiin kattamattomaksi. 
 Nykyään veteen koskeminen on kiellettyä. Auringonvalo on aiheuttanut levän kasvamisen veteen ja siksi vesi on vihreää. Lisäksi vesi on lyijypitoista ja myrkyllistä. Se on myös suosittu pulujen ja lokkien uimapaikka.





Roomalaisten pyhä lähde, joka kupli iloisesti. 

Kylpylä on rakennettu kuuman lähteen päälle. Vierailijoilla oli mahdollista maistaa vettä. (Joka oli täysin juomakelpoista, ei siis ison altaan lyijypitoista ja leväistä vettä.) Vesi on hyvin mineraalipitoista ja tekee ilmeisesti hyvää ruumiille. Se kuitenkin maistui aivan kamalalta.

Kylpylältä lähdimmme sateen ripotellessa takaisin guest houseen ja nukkumaan. Paljon kävelyä vaatinut päivä aiheutti sen, että vaivuin uneen sillä hetkellä kun painoin pääni tyynyyn.

Jatkuu osassa kolme. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano sanottavasi rohkeasti, minä en pure ;)

Tarkistan kommentit räyhääjien varalta.