perjantai 15. heinäkuuta 2016

What's the meaning of Stonehenge? (Etelä-Englannin roadtrip, osa 1)

(Otsikko on Ylviksen biisistä Stonehenge.)

Bloggaaja on palannut retkiltään ja on nyt valmiina jakamaan miljoona kuvaansa maailman kanssa. Tänä kesänä reissu suuntautui kolmeen eteläenglantilaiseen kaupunkiin: Brightoniin, Bathiin ja Winchesteriin. Yleisen mukavuuden ja kuvien paljouden vuoksi postaus on jaettu useampaan osaan.

Olen laiska, enkä ole laittanut vesileimaa näihin kuviin. Kaikki kuvat ovat joko itseni tai jonkun Jormaperan matkaseuralaiseni ottamia. Olethan siis ystävällinen, äläkä vie niitä.

Etelä-Englannin roadtrip 7.-13.7.2016

Torstai 7.7.
eli päivä, jolloin epäilin kuolevani moottoritielle

Sateisen harmaana torstaiaamuna pakkauduimme laukkuinemme autoon ja ajaa huristelimme Helsinki-Vantaalle.

Pieniä vastoinkäymisiä koin jo heti alussa: kamerastani oli nimittäin akku loppu eikä edes mukaan pakkaamani vara-akut toimineet.

Lensimme Selma Lagerlöfillä. 

Lentomatka sujui mukavasti Austenia lueskellessa, vaikka kone olikin aikataulustaan myöhässä. Tavoilleni uskollisena nukahdin koneen rullatessa kiitoradalla. Lisäksi meillä oli hyvät paikat ihan edessä (ei sentään bisnesluokassa, sillä koneessa ei ollut sellaista) ja tilaa venytellä jalkoja.



Saavuimme Lontooseen, tarkemmin sanottuna Gatwickin lentoasemalle, haimme laukut ja kolmiovoileivät Marks & Spenceristä, minkä jälkeen suunnistimme autovuokraamoon hakemaan vuokra-autoa. (Ette varmastikaan arvanneet.) Meillä ei ole ikinä ollut vuokra-autoa missään ulkomailla, joten aloitimme helposta maasta, jossa on vasemmanpuoleinen liikenne. Ajaessamme Worthingiin olin varma, että kohtaan ennenaikaisen kuoleman englantilaisella moottoritiellä. Tiet olivat todella ahtaita ja autoja tuli ihan eri puolelta kuin olin tottunut. Istuin kauhusta kankeana takapenkillä koko matkan ajan.


Lopulta pääsimme ehjinä Worhing-nimiseen pikkukylään, joka on Brightonin lähellä. Majapaikkamme oli tavallinen talo, jollaisia kuvassakin näkyy.


Kapeasta eteisestä noustiin portaikkoon, josta pääsi yläkertaan. Yläkerrasta löytyi keittiö, kaksi makuuhuonetta (tai yksi makuuhuone ja olohuone vuodesohvineen) sekä kylppäri.


Kävimme vielä kaupassa ostamassa aamiaistarvikkeita ja tutkimme pilkkopimeää Worthingia. Matkasta väsyneenä ahdoimme kolmiovoileivät kitaamme ja painuimme pehkuihin. Englantilaisia kolmiovoileipiä olikin ehtinyt tulla vuoden aikana ikävä.

Perjantai 8.7. 
eli päivä, jolloin en uinut Atlantissa

"Kotitiemme" päivänvalossa
Aamupalat syötyämme lähdimme ajelemaan autolla kohti Brightonia. Tällä kertaa liikenne ei pelottanut yhtä paljon kuin edellisenä päivänä, ehkä myös siksi, ettemme ajaneet moottoritiellä.


Ihan ensimmäiseksi menimme ostamaan kameraani patterit. Sen jälkeen jatkoimme matkaa Brightonin kirjastoon, Kyseessä oli melko iso kirjasto, joka tuntui kaikin puolin mukavalta. Erityisplussaa tulee siitä, että nuortenosasto oli erotettu omaksi huoneekseen isosta salista. Siellä tuntui olevan todella rauhallista ja mukavaa olla.


Matkalla merenrantaan ja ruokapaikkaa etsien kävelimme isokokoisen ja kauniin puiston läpi.


Puistossa soittava bändi


Varsin komea pytinki.
Ruuan jälkeen suunnistemme Atlantin rannalle. Olimme ottaneet uimapuvut mukaan, mutta merenrantaan päästyämme tuuli oli niin kova, että rannassa liehui uimisen kieltävät punaiset liput. Aallokko oli kieltämättä hurja ja sää sen verran vilpoisa, ettei uimaan tehnytkään hirveästi mieli. Joten uhoamisestani ("Ja minähän sitten käyn pulahtamassa Atlanttiin!") huolimatta en käynyt uimassa Atlantissa. Tosin luulen, että vesi olisi ollut todella kylmää. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.





"Hiekka" muodutui meren sileäksi hiomista kivistä.
Aikamme kiviä keräiltyämme jatkoimme matkaa Brighton Pierille, joka oli ihan rannan vieressä.


Kyseessä on pitkä laituri, jolla on jos jonkinmoista ruoka- ja krääsäkojua, hienot maisemat, hirmuinen määrä ihmisiä ja jos mahdollista vielä enemmän lokkeja.




Lokeista puheenollen, näin ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni eläviä merilokkeja. Vaikka yläasteen biologianluokassa meitä tuijottikin täytetty merilokki, en ikinä olisi uskonut lokkejen olevan niin isoja. Ne tepastelivat ympäriinsä kuin olisivat omistaneet koko kaupungin ja voisivat syödä ensimmäisen vastaantulevan turistin.



Kun olimme kiertäneet Pierin ympäri, jatkoimme matkaa keskustaan.






Yhden kaupan iso lasi-ikkuna oli täynnä vanhoja ompelukoneita!
 Kierrettyämme muutaman kaupan läpi päädyimme Whittardin teekauppaan. Kyseessä on ehkä teekauppasuosikkini, eikä suinkaan vähiten ilmaisten tee- ja kaakaomaistiaisten takia. Tältä(kin) Whittard-käynniltä tarttui teetä ja kaakaota mukaan runsain määrin.


 Tässä vaiheessa alkoi olla teeaika, joten etsimme suloisen pienen teehuoneen. Ja kun sanon pieni, tarkoitan oikeasti pientä: kyseessä oli nimittäin erittäin ahdas yhden huoneen kokoinen teehuone.


Söin teehuoneessa skonssin tykötarpeineen ja join kitkerän mustaa teetä. Mustassa teessä ei ole mitään vikaa, mutta kitkerässä sellaisessa ei olekaan kuin vikoja. Maitoa tuotiin tarjolle kannussa, mutta koska minua inhottaa suunnattomasti pelkkä ajatuskin maidosta teessä, jätin maidon koskematta vaikka se ehkä olisikin helpottanut kitkeryyttä. Skonssin kanssa tarjoiltiin hilloa, voita ja clotted creamia. Hillo oli arvatenkin hyvää, mutta yllätyin huomatessani pitäväni myös clotted creamista. Kyseessähän on siis kermavaahdon ja voin välimuoto, joka on hillon oheella perinteinen levite skonssille. Tutustuin tähän erikoiseen tuotteeseen Skotlannin-reissulla vuonna 2012, enkä erityisemmin ihastunut. (Kenties olin pettynyt, kun pöytään tuotiin clotted creamia kermavaahdon sijasta.) Nyt kuitenkin kokeilin uudestaan ja huomasin clotted creamin maistuvan vallan hyvältä hillon ja skonssin kanssa.


Syötyämme jatkoimme kiertelyä kaupungissa. Törmäsimme esimerkiksi kirkkoon, jonka seinät olivat kummallista kiveä ja ovi punainen.

Kirkon puutarha



Lopulta väsymys kävi liian suureksi ja lähdimme ajamaan takaisin Worthingia. Worthingissa kävimme vielä kaupassa ja samalla kiertelimme kylää ympäriinsä. Siellä ei ollut mitään nähtävyyksiä, mutta taloja ja niiden näyttäviä puutarhoja oli mukava katsella. Kivistävine jalkoinemme palasimme lopulta asunnolle ja menimme iltapalan jälkeen nukkumaan.

Jatkuu seuraavassa osassa. 

4 kommenttia:

  1. Ooo... Tällaisesta reissusta olen haaveillut itsekin (paitsi ajamisesta vasemmanpuoleisessa liikenteessä). Jos en olisi ollut juuri Italiassa, olisin varmasti kateudesta vihreä!

    Englantilaisissa kolmioleivissä on todella jotain taikaa, ehkä parasta, mitä englantilainen keittiö voi tarjota. Skonssit hillolla ja clotted creamilla kuulostaa myös kokeilemisen arvoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh joo, vasemmanpuoleinen liikenne oli aika ahdistava juttu, vaikken itse ollutkaan ratissa :D

      Ja kyllä, englantilaiset kolmiovoileivät ovat parhaita ikinä. Olen kevään mittaan elänyt useat pitkät iltapäivät kolmiovoileivillä, joten tiedän mistä puhun vertaillessani :D Suomessa yksi isoimmista puutteista on valinnanvaran puute: vaihtoehdot ovat hyvin usein liha, kana/kala ja kasvis, kun taas Englannissa jopa pienen kylän pienessä kaupassa on helposti kymmentä erilaista sorttia valittavana.

      Poista
    2. Olet oikeassa, kolmioleipäkulttuurimme on valitettavan kehittymätöntä sekä valikoiman että maun suhteen. :( Arvostaisin myös, jos Suomessa myytäisiin niitä sellaisia pieniä edullisia kakkupaloja, esim. porkkana- ja juustokakkusellaisia.

      Poista

Sano sanottavasi rohkeasti, minä en pure ;)

Tarkistan kommentit räyhääjien varalta.