Uusi luukku aukeaa joka tiistai ja sunnuntai.
20. luukku: Hiekkarannalla
Minä pidän tästä paikasta. Vesi loiskii kiviä vasten, koivu kumartaa kohti pintaa, hiekka on silkinsileää. Jos olisi kesä, järvi kimaltelisi sinisenä ja puut humisisivat vihreää. Mutta nyt on lokakuu, järvi on harmaa taivaan lailla ja hiekkaranta peittynyt veden alle. Syys on riipinyt puut alastomiksi ja peittänyt kiven keltaisiin lehtiin.
Ei tämä ole salainen hiekkaranta, vaikka sillä nimellä tätä kutsunkin. Täällä on käynyt joku muukin, monta kertaa. Ohi ajaa veneilijöitä. Polku on kuitenkin vaikeakulkuinen. Täytyy olla tahtoa tulla. Istua auringon lämmittämällä kivellä, huljuttaa varpaita viileässä vedessä, muistella menneitä. Outoa, miten vahvasti johonkin paikkaan linkittyy toisen ihmisen muisto. Vielä oudompaa on olla sellaisessa paikassa yksin.
Vesi nuolee kalliota, lipalattaa. Sen lisäksi ei kuulu ääntäkään. Tämä on minun paikkani, meidän paikkamme. Hiljaisuus täytää keuhkot, hetken on niin hyvä olla. Ikävän puhkomat reiät täyttyvät muistoilla ja rakkaudella, sulavan jään ja kesähelteiden aaveilla. Lähden pois, mutta kesän tultua lupaan palata. Silloin, kun hiekka näkyy taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)