torstai 13. helmikuuta 2025

Ystävänpäivän lukumaraton + kooste

Pitkästä aikaa lukumaratonhommia! 
 

Maratonin järjestää Yöpöydän kirjat
 
En ole vielä ihan varma, mihin aikaan maratonin aloitan: perjantaille on sovittua menoa, ja ennen sitä yritän taas vähän edistää gradua. Jos olen menojeni jälkeen lukufiiliksissä, aloitan maratonin perjantai-iltana ja jatkan sunnuntai-iltaan. Jos taas en, aloitan lauantaina herättyäni. Ajattelin viikonlopun aikana siivota (ainakin yhden) kirjahyllyn, joten äänikirja on valintani ainakin sen puuhan taustalle. 

Erillistä maratonpinoa minulla ei tällä hetkellä ole. Tarkoituksena on lukea ainakin keskeneräisiä kirjoja loppuun, ja yrittää ainakin hieman pienentää kirjastolainojen valtavaa kasaa. 

Iloa maratoniin kaikille osallistuville! 

La 15.2.
 
Klo 14:35 Maratonin aloitus menikin tosi myöhäiseksi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Siivoushommat alkaa tiskaamisella, kun en saanut sitä eilen tehtyä. Aloitan maratonin siis äänikirjalla, kun ryhdyn kuuntelemaan Toshikazu Kawaguchin Ennen kuin kahvi jäähtyy -kirjaa. 

Klo 18.35 Siivoushommat ovat edenneet vähän niin ja näin, mutta äänikirja on edennyt 2 h 33 min. (On muuten todella turhauttavasti kirjoitettu! Voihkin ääneen kuunnellessani...) Nyt siirryn vähäksi aikaa fyysisen kirjan pariin, ja luen eteenpäin Vilja-Tuulia Huotarisen Ilosen lehmän runoja, jonka aloitin eilen. 

Klo 19.25 Ilosen lehmän runot luettu loppuun, 45 sivua. Jatkan siivoamista ja muita hommia Ennen kuin kahvi jäähtyyn parissa. 

Klo 22.25 Ilta on jatkunut kirjahyllyn siivoamisella ja äänikirjan kuuntelulla. Ennen kuin kahvi jäähtyy on edennyt kahden tunnin verran. Lopetan päivittelyn tältä päivältä tähän, ja ryhdyn valmistautumaan iltapuuhiin. Yritän kovasti lukea jotain ennen nukahtamista, katsotaan, kuinka sen kanssa käy. Palataan asiaan huomenna, hyvää yötä!


Su 16.2.
 
Klo 14.55 Luin eilen illalla sängyssä Rauha S. Virtasen Tuntematonta Seljaa 62 sivua. Seuraavaksi aloitan lukemaan Boris Branderin, Janne Bäckströmin ja Atte Huhtalan toimittamaa Salatieteiden Suomi: Esoteerinen ja okkultti Turku -kirjaa. Jatkan maratonia tänään iltaan asti. 

Klo 20.30 Päätän maratonin nyt tähän: Salatieteiden Suomea 28 sivua ja Ennen kuin kahvi jäähtyytä 1h.

Maratonin kooste:  
 
Maratonin aikana luin 135 sivua ja kuuntelin äänikirjaa 5 h 33 min. Eipä ollut erityisen hyvä maraton tällä kertaa. Fyysisten kirjojen lukeminen jäi äänikirjan varjoon, ja viimeksi mainittu ei edes ole erityisen hyvä :D Mutta tällaista tällä kertaa, ehkä ensi kerralla menee paremmin!
 
Luettu loppuun: 
Vilja-Tuulia Huotarinen: Iloisen lehmän runot
 
Luettu eteenpäin: 
Rauha S. Virtanen: Tuntematon Selja
Boris Brander, Janne Bäckström ja Atte Huhtala (toim.): Salatieteiden Suomi: Esoteerinen ja okkultti Turku
Toshikazu Kawaguchi: Ennen kuin kahvi jäähtyy (äänikirja)

lauantai 1. helmikuuta 2025

Tammikuun luetut 2025

Tammikuussa 2025 luin viisi kirjaa (1343 sivua), joista kaksi oli spefiä, yksi sarjakuva, yksi runokirja ja kaksi uusintaa.
 
Vik, Merri: Juhlahumua, Lotta! (Lotta #22) 121 s. 
Larmola, Maija & Lumme, Leena: Jenkkikassi ja muita juttuja Kukkulan korttelista (Kukkulan kortteli #4) 84 s. [U]
Heikkinen, Avi & Kukko, Aapo: Ethän kuole ennen minua 204 s. 
Hoffman, Mary: Kukkien kaupunki (Stravaganza #3) 503 s. [U]
Jaatinen, Sanna (toim.): Tähtiviltti. Suomen lasten runot 431 s. 

kotimaisia: 3
käännöskirjoja: 2
omasta hyllystä: 1
kirjastosta: 4
muualta: 0
 
Kirjavuosi 2025 alkoi samalla tavalla kuin kirjavuosi 2024 loppui: Lotta-kirjalla. Juhlahumua, Lotta! (suom. A.-M Helminen) tekee parin kuukauden aikahyppäyksen vuodenvaihteen tunnelmiin sijoittuneen Mikä valssi, Lotta! -kirjan jälkeen: nyt on kevät, ja kesäkin lähenee. Jännitystä arkeen tuo mm. veneretki, jonka löydökset osoittautuvat jännittävämmäksi kuin Lotta ystävineen alun perin uskoi. Juhlahumua, Lotta! on kokonaisuutena taas vähän heikompi osa sarjassa. Viihdyin sen kanssa ihan hyvin, mutta en näin kuukausi lukemisen jälkeen muista kirjasta oikeastaan mitään. Sivuhuomiona muuten: kansien taso vaihtelee todella paljon! Tykkään monien Lottien kansista tosi paljon, mutta joidenkin kannet ovat mielestäni jotenkin huolimattomia ja kömpelöitä. Kaikkien kansien takana on kuitenkin ilmeisesti sama taiteilija, joten laatuvaihtelut tuntuvat oudolta. Juhlahumua, Lotta! -kirjan kannessa Lotan siskojen kasvot ovat jotenkin todella oudon näköiset, kun taas Mikä valssi, Lotta! -kirjan kansi oli mielestäni oikein viehättävä.
 
Lotta-kirjan takaa löytyi jäänne menneisyydestä!

Myös Kukkulan kortteli -sarjan uusintaluku jatkui tammikuussa. Edellinen osa Monosukka sijoittui 1940-luvun lopulle, ja Jenkkikassissa puolestaan seikkaillaan 1950-luvun puolella. Aikaa kirjojen välissä on kulunut siis vain kymmenisen vuotta, joten pari Monosukasta tuttua hahmoa tavataan myös Jenkkikassissa. Ajankuva on edellisten osien tavoin viehättävää ja kiinnostavaa. 1950-luku on toisaalta lähellä nykypäivää, mutta hyvin monet asiat tuntuvat myös kaukaisilta. Mielellään olisin lukenut pidemmänkin kirjan! Häiritsemään tosin jäi n-sanan runsas käyttö ja kohtaus, jossa teinitytöt mittailevat kehojaan ihannemittojen mukaan. Oli nämä kohtaukset kuinka ajankuvaa hyvänsä, mielestäni lapsille suunnatussa kirjassa tällainen ei ole ok. Toki alkaahan Jenkkikassilla olla ikää itselläänkin. On muuten todella hassua, minkälaiset yksityiskohdat jäävät kirjoista mieleen! Olen lukenut tämän varmaan ainakin 15 vuotta sitten edellisen kerran, ja silti muistin elävästi kohtauksen, jossa haaveillaan ruotsinkielisestä poikaystävästä :D Jenkkikassi oli ilmeisesti tarkoitettu sarjan viimeiseksi osaksi, mutta 2010-luvulla ilmestyikin vielä 1800-luvun puolelle sijoittuva Tiikerihevonen. Se odottelee uusintavuoroaan jo hyllyssä! 

Tykkäsin tosi paljon Avi Heikkisen Valotusaika-sarjakuvasta, joten Heikkisen yhdessä Aapo Kukon kanssa tekemä Ethän kuole ennen minua kiinnosti myös. Kirjassa on pieniä sarjakuvatarinoita, jotka käsittelevät vanhemmuutta kauhun kautta. Kumpikaan ei ole mikään ykköskiinnostuksenkohteeni kirjallisuudessa, joten tämä yllätti kyllä positiivisesti. Tunnelma on äärimmäisen synkkä, eikä toivonpilkahduksia juurikaan ole. Tätä pidempää kokoelmaa tällaisia tarinoita ei varmaankaan olisi jaksanut lukea, mutta tällaisenaan kirja toimi, eikä ehtinyt mennä överiksi. Piirrostyyli oli mielestäni välillä vähän sekava, mutta pidin kuvakulmien käytöstä ja siitä, miten jotkut tarinat kulkivat kuva edellä eteenpäin. Mielenkiintoista oli sekin, että vanhemmuuden pelkoja käsiteltiin nimenomaan isien näkökulmasta. Tällainen lähestymiskulma ei ole kirjallisuudessa kovinkaan tyypillinen!

Mary Hoffmanin Kukkien kaupunki (suom. Kaisa Kattelus) on Stravaganza-sarjan kolmas osa. Tämä osa oli aikoinaan ehdoton suosikkini sarjasta, ja sen elementit ovat elelleet päässäni vahvasti kaikki nämä vuodet. Odotin siis innolla ja vähän kauhullakin, miten uusintaluvun kanssa kävisi. Päähenkilönä on tällä kertaa 17-vuotias Sky, joka asuu kahdestaan kroonista väsymysoireyhtymää sairastavan äitinsä kanssa Lontoossa. Löydettyään kotinsa rappusilta koristeellisen lasipullon Sky päätyy stravagoimaan Gigliaan, rinnakkaistodellisuus Talian kaupunkiin, joka muistuttaa meidän maailmamme Firenzeä. Skylle selviää, että Gigliassa valmistaudutaan di Chimicin suvun suuriin häihin, jossa useat parit saavat toisensa. Jännitteet ilmassa ovat käsinkosketeltavia: roihahtavatko di Chimicien ja kaupungin toisen mahtisuvun Nuccien riidat ilmiliekkeihin? Entä mitä suunnitelmia suurherttua Niccolólla on Bellezzan herttuar Ariannan varalle? Mielestäni Kukkien kaupunki on vallan mainio kirja edelleen, vaikka lukukokemus olikin vähän laimeampi kuin 13-vuotiaana. Tämä on rajuin osa tähän mennessä: veri virtaa aika estoitta, ja päähenkilöt ovat hengenvaarassa useaan otteeseen. Tosimaailmassakin sattuu ja tapahtuu. Vaikka Skyn arki on ehkä jossain mielessä helpompaa kuin edellisten osien Lucienilla ja Georgialla, Talia tuo silti tervetulleen pakopaikan arjesta. Asetelma on hieman erilainen verrattuna sarjan edellisiin osiin, sillä nyt meidänkin maailmassamme on useampi stravagantti, Tähtien kaupungista tutut Georgia ja Nicholas, jolloin Skyllä on arjessaankin kohtalontovereita, joiden kanssa puhua Taliasta. Skyn isäsuhde jäi vähän laimeaksi juonteeksi kaiken muun äksönin keskellä. Siitä olisi voinut saada enemmänkin irti, mutta mielestäni kirja ei olisi kärsinyt, vaikka sen olisi jättänyt siitä kokonaan pois. Skyn romanssikuviot eivät oikein jaksaneet kiinnostaa, mutta muistelen, etteivät ne olleet lempijuttujani edelliselläkään lukukerralla. Loppurytinät ovat jääneet lähtemättömästi mieleeni, tosin muistikuvissani kohtaus oli vielä pidempi ja kaoottisempi. Lisäksi minulla oli vahvoja muistikuvia siitä, miten kriisitilanteessa tunteet ottavat henkilöistä vallan, mutta tämä oli selvästi valemuisto, sillä mitään tällaista kirjassa ei ollut. Myös erään hahmon kuolema yllätti: en muistanut, että hän olisi kuollut sarjan aikana ollenkaan! Kukkien kaupunki on varsin viihdyttävää ja vauhdikasta fantasiaa myös aikuislukijalle. Hahmoja on todella paljon, mutta onneksi kirjassa on hahmoluettelo ja di Chimicien sukupuu. Naishahmot jäivät tässä osassa harmittavasti vähän toiminnasta syrjään, mutta jospa tilanne vähän parantuisi seuraavissa osissa. Niitä minulla ei ole omassa hyllyssä, joten täytyy lainata ne kirjastosta. Haluan ehdottomasti lukea sarjan loppuun, vaikka muistelenkin sen tason hieman laskevan loppua kohden.

Viime vuoden Helmet-lukuhaasteeseen piti lukea lastenrunokirja, ja lainasin niitä kirjastosta kaksin kappalein. Haasteeseen päätyi Pia Krutsinin ja Jani Ikosen Kaupunki Kukaties, mutta Sanna Jaatisen toimittamaaa Tähtivilttiä luin hitaasti pitkin syksyä. Alaotsikkonsa mukaan kirjan tarkoitus on koota mahdollisimman laaja otanta suomalaisia lastenrunoja. Esipuheessa Jaatinen toteaa, että edellinen laaja runokokoomateos lapsille on ilmestynyt 1990-luvulla, ja onkin korkea aika tuoda oma teos myös 2020-luvun lapsille. Runoilijoita on mukana Z. Topeliuksesta Mariskaan ja kaikkea siltä väliltä. Mukana on lähes kaikille tuttuja vanhoja klassikoita ja uusia tuttavuuksia. Teos on vallan muhkea, ja uskon, että jokainen lukija löytää sieltä varmasti suosikkinsa. Runot on jaoteltu erilaisten teemojen mukaan, tosin omasta mielestäni saman teeman alla olevat runot olivat välillä aika löyhillä aasinsilloilla niputettu yhteen. Huomasin vähän ärsyyntyväni myös useiden runojen Helsinki-keskeisyydestä. Eikö muista kaupungeista ole kirjoitettu (lasten)runoja? Johanna Lumpeen kuvitus on ihastuttavan värikäs. Pidin siitä, että siinä seikkailee paljon eri näköisiä lapsia: tällainen 2020-luvun lastenkirjan pitääkin olla. Ehdottomasti antaisin tämän lahjaksi, jos lähipiirissäni olisi pieniä lapsia. Myös varhaiskasvatukseen tämä teos varmasti sopisi: monessa runossa on mukana leikkiohjeetkin!


*********

Tammikuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 
7. Hyvän mielen kirja: Juhlahumua, Lotta!
30. Kirjassa on häät tai hautajaiset: Kukkien kaupunki
45. Kirjassa on isä ja tytär: Ethän kuole ennen minua
 
Monet ihmiset tuskailevat, että tammikuu on pitkä ja kamala kuukausi, mutta itselläni tätä ongelmaa ei yleensä ole ollut: tykkään talvesta, ja tammikuu tarjoaa yleensä lunta ja pakkasta niitä kaipaavalle sielulleni. Nyt takana on kuitenkin ehkä elämäni hirvein tammikuu, ja ehkä ensimmäistä kertaa ymmärrän, mitä ihmiset tarkoittavat, kun he puhuvat kauheasta tammikuusta :D Mitään aivan ylitsepääsemättömän kamalaa ei tammikuussa onneksi tapahtunut, mutta aika monta asiaa iski yhtä aikaa päälle (esimerkiksi ensin olin viikon kauheassa yskässä ja heti perään niska tuli niin kipeäksi, ettei päätä kärsinyt kunnolla kääntää), ja se kasvatti kurjuutta entisestään. Palasin työstämään gradua, ja vaikka olen saanut ohjaajilta ihan hyvää palautetta, niin vaihtelevat tunteet ovat käyneet pienen epätoivonkin puolella. Lisäksi etelän olematon talvi ahdistaa ja vie mielialaa alaspäin. Helmikuun toivon olevan kaikin puolin helpompi ja lempeämpi. Vähemmän ikäviä yllätyksiä, kiitos!

Mahtui tammikuuhun joitain kivojakin hetkiä, onneksi. Kävin ystäväni kanssa katsomassa Wicked-elokuvan, ja se oli parempi kuin mitä osasin odottaa. Kuorokuviot alkoivat taas, se on aina kivaa. Olen löytänyt uuden lempisarjan: Mahdoton tapaus (eli Haut potentiel intellectuel/HPI) Yle Areenasta! Vaikka kirjoittaminenkin on ollut vähän tahmeaa, olen kuitenkin saanut editoitua vähän ja aloittanut jopa kahta novellia. Kyllä tämä tästä, toivon mukaan.
 
 
Kuukauden biisi on Imagesin Les démons de minuit. Bongasin tämän HPI:sta, ja ihastuin ikihyviksi. Hyvää kasarijytinää, ja ranskan kieli ilahduttaa aina. Ilahduin siitäkin, että ymmärsin ensimmäisen säkeistön sanat suurimmaksi osaksi, vaikka ranskan opiskelussa on ollut taas aika pitkä tauko. Ei ole turhaan kouluja käyty! :D

maanantai 20. tammikuuta 2025

Joulukuun luetut 2024

Joulukuussa 2024 luin 15 kirjaa (2620 sivua, 12 h 56 min), joista kaksi oli runoja, viisi oli spefiä, kaksi sarjakuvaa, yksi näytelmä, kolme non-fictionia, yksi englanniksi luettu ja kaksi äänikirjaa.
 
Södergran, Edith (& Rahikainen, Agneta & Sillanpää, Eira (toim.)): Maailma on minun. Runoja ja valokuvia 139 s. 
Olenius, Elsa (toim.): John Bauerin satumaailma 208 s. 
Peyraud, Jean-Philippe: Kauneuspilkkuja 140 s. 
Antell, Ann-Christin: Joulu Falken linnassa (Puuvillatehdas #3.5) 3 h 16 min [K]
Nagy, Boldizár M. (toim.): Satumaa kuuluu kaikille 221 s.  
Kauppinen, Katri: Laakson linnut, Aavan laulut 295 s. 
Koskimies, Satu & Virkkunen, Juha (toim.): Lapsuuden joulu. Rakkaimmat joulurunot 344 s. 
Airaksinen, Heidi: Vierge moderne (Laventelimurhat #1) 9 h 40 min [K]
Miller, Arthur: Kauppamatkustajan kuolema 160 s. 
Nirkko, Juha (toim.): Joulupilke. Kappaleita juhlan tekijälle 71 s. 
Enoranta, Siiri: Keuhkopuiden uni 288 s. 
Buddenberg, Susanne & Henseler, Thomas: Berlin: a city divided 98 s. 
Kurjenmiekka, Vehka: Talventaitto (Merenkehrä #2) 312 s. 
Vik, Merri: Mikä valssi, Lotta! (Lotta #21) 120 s.

kotimaisia: 9
käännöskirjoja/englanniksi luettuja: 6
omasta hyllystä: 3
kirjastosta: 7
muualta: 5
 
(Ei, en ole laskenut kirjojen määrää väärin. Yksi lukemistani kirjoista oli erään kotikaupunkini kulttuuritapahtuman historiikki, enkä halua sitä siksi blogissa esitellä, vaikka mainio kirja olikin kyseessä.)

Luin vuonna 2023 Edith Södergranin kootut runot. Pidin Södergranin tuotannosta enemmän kuin osasin alun perin odottaa. Södergran on kiinnostava henkilö myös runojensa ulkopuolella. Kiinnostuin siis heti, kun huomasin, että pari vuotta sitten on ilmestynyt Södergranin runoja ja valokuvia yhdistelevä teos Maailma on minun. Södergran oli innokas valokuvaaja, vaikka ei tiedetäkään, oliko valokuvaus pelkkä harrastus vai oliko sen taustalla jotain suurempaa. Maailma on minun koostuu Agneta Rahikaisen ja Eira Sillanpään valikoimista Södergranin runoista ja valokuvista, jotka heidän mielestään keskustelevat runojen kanssa. Kirjalla on mielestäni mainio idea, ja myös toteutus on onnistunut. Pidin kovasti Södergranin valokuvista, jotka kuvaavat paitsi arkista elämää, myös luontoa ja ihmisiä. Södergranin omakuvat ovat myös kiehtovia. Pidin todella paljon kirjan esipuheesta, joka käsitteli Södergrania valokuvaajana ja tarjosi historiallista kontekstia valokuviin ja Södergraniin valokuvaajana. Kirjasta tuli vähän mieleen teos, jossa Södergranin runoja on yhdistetty Helene Schjerfbeckin maalauksiin. En muista kyseisen kirjan nimeä, mutta olen sitä joskus mummolassa selaillut. Maailma on minun herätti halun tutustua Södergraniin vielä lisää. Jospa seuraavaksi lukisi Södergranin elämäkerran?
 
Viime syksynä haahuilin hetken kirjaston lastenosastolla, kun etsin lastenrunokirjoja Helmet-haastetta varten. Runohyllyn sijaan satuin ensiksi satuhyllylle, ja mieltymykseni tuntevat tietävät, että sormeni alkoivat heti syyhytä. Käteeni sattui ensiksi John Bauerin satumaailma. John Bauer oli 1800- ja 1900-lukujen taitteessa elänyt ruotsalainen kuvittaja, jonka jälkipolvet muistavat hänen satukuvistaan, jotka vilisevät peikkoja ja jättiläisiä. John Bauerin satumaailma -kirjaan on koottu Bauerin kuvittamia satuja eri kirjoittajilta. Tykkäsin kirjan tunnelmasta: vaikka saduissa olikin kuninkaita ja prinsessoja, niissä oli myös jotain pohjoismaisen arkista ja tuttua. Kaikki sadut eivät iskeneet, mutta pidin kyllä kovasti Bauerin kuvituksista. Tosin en oikein ymmärtänyt, miksi kirjassa oli kuvitusnäytteitä sellaisistakin saduista, joita kirjassa ei ollut. Jos kyseessä olisi ollut kokoelmateos pelkästään Bauerin kuvituksista, tämä olisi ollut ymmärrettävä ratkaisu, nyt niiden funktio jäi vähän auki. Jäin miettimään sitäkin, ovatko kuvien alkuperäinen laatu ja värit hieman puuroutuneet, vai johtuiko se painotekniikasta. Lempisatujani olivat Elsa Beskowin Kuinka peikkomuori hoiti kuninkaan suurpyykkiä, Anna Wahlenbergin Velhonviitta, Tynnyrintappi, Kuninkaan vaali ja Harakka, joka sai suolaa pyrstölleen, Cyrus Granerin Satu neljästä mahtipeikosta ja pienestä Pekkapaimenesta, Helena Nyblomin Sormus, Helge Kjellinin Satu Loikka Pitkävillasta ja pikku prinsessa Niittyvillasta sekä Harald Östensonin Satu Päiviöstä ja Päivikistä ja Pilvilinnan siipipeikoista.

Helmet-haastetta varten lainasin parikin Saara Pääkkösen suomentamaa sarjakuvaa. Niistä Tulevaisuuden arabi ja Nainen, elämä, vapaus päätyivät haasteeseen, mutta päädyin silti lukemaan Jean-Philippe Peyraudin Kauneuspilkkuja-sarjiksen. Pieni kirja kertoo kolme variaatiota samasta tarinasta. Alkutilanne on aina sama: mies laskee rakastelun jälkeen naisen kauneuspilkkuja. Tilanteeseen on kuitenkin päädytty joka tarinassa eri syistä, ja hetki etenee aina eri suuntaan. Odotukseni olivat korkealla, mutta ne eivät oikein täyttyneet. Mielestäni teoksen idea on tosi hyvä, mutta tarinat eivät oikein onnistuneet liikuttamaan, enkä kokenut yhteyttä hahmoihin. En usko, että teos jää kauhean pitkäksi aikaa mieleen (näin kuukausi lukemisen jälkeen olen unohtanut suurimman osan), mutta se tarjosi ihan ok:n lukuhetken. Tarinan ja piirrostyylin pienieleisyydestä kyllä pidin.

Ann-Christin Antellin Puuvillatehdas-sarjan jouluekstroina on ilmestynyt aiemmin Joulu Örndahlin ruukissa ja Loviisan joulu, ja nyt sarjan päättää Joulu Falken linnassa. Pääosassa on Puuvillatehtaan kilpailijasta tuttu Paula. Joulu Falken linnassa sijoittuu talvisotajouluun vuonna 1939. Rikhard Falke on monien muiden miesten tapaan joutunut rintamalle, ja Paula on paennut Turusta Littoisiin Falken sukukartanoon poikansa ja Jenny-mummin kanssa. Anopin kanssa saman katon alla eläminen ei ole Paulalle helppoa, ja hän kaipaa aviomiestään kovasti, varsinkin, kun ei ole saanut kirjeisiinsä vastauksia. Kaikesta on sodan takia pulaa, mutta Paula pyrkii silti järjestämään mahdollisimman hyvän joulun läheisilleen. Joulu Falken linnassa on varsin tunnelmallinen joulukertomus, johon sota tuo oman, kiinnostavan mausteensa. Joitain epäuskottavia juonenkäänteitä tässä oli, mutta eipä nekään loppujen lopuksi kauheasti haitanneet, kun kirjaan suhtautui kepeänä jouluviihteenä.

Samaisesta satuhyllystä kuin John Bauerin satumaailma löytyi myös Boldizár M. Nagyn toimittama Satumaa kuuluu kaikille, joka oli ollut lukulistallani jo pitkään. Kirjan ideana on ollut laajentaa satujen kuvausta ihmisistä, ja tuoda monipuolisempaa kuvastoa lapsille suunnattuihin tarinoihin. Idea on mielestäni aivan loistava! On hienoa, että tässä kirjassa monenlaiset lapset pääsevät näkemään itsensä kaltaisia sankareita, ja oppivat myös, ettei erilaisuudessa ole mitään pelättävää. Kaikki sadut eivät kuitenkaan mielestäni olleet juonellisesti onnistuneita: esimerkiksi vain parin yksityiskohdan muuttaminen tutusta sadusta ei tuntunut erityisen luovalta ratkaisulta. Toisissa saduissa opetus oli mielestäni vähän kummallinen: esimerkiksi Kolmikorva Trimotei -sadussa päähenkilön kiusaaminen loppuu vasta sitten, kun hänen erityisyytensä osoittautuu hyödylliseksi, vaikka mielestäni parempi sanoma olisi se, että hän on arvokas, vaikkei olisikaan yhteisölle hyödyllinen. Joukossa on kuitenkin useita hyviä satuja, joista pidin kovasti. Näitä olivat István Lakatosin Noidan tarina, Judit B. Tóthin Lumikuningas, Dóra Gimesin Margaret Jättiläisensurmaaja, Edit Szücsin Metsäkauriin sarvet, Edit Pengön Kaapattu kuninkaantytär, Sára Harkan Lahja ja Lillian ja Efin Onnea matkaan, Batbajan! Lila Böleczin kuvitus on upea ja ihanan värikäs! Se lisäsi heti kirjan viehätystä. Tämän kirjan lukeminen voisi tehdä hyvää myös monelle aikuiselle.

Myös Laakson linnut, Aavan laulut oli kiinnostanut minua jo pidempään. Muinaista Suomea muistuttavassa fantasiamaailmassa on kaksi aluetta, Laakso ja Aava, jotka ovat taistelleet keskenään useiden sukupolvien ajan. Sotureiden asuttama Aava on alkanut kuihtua ja näivettyä, eikä uusia lauluja enää synny. Matriarkkojen johtama Laakso sen sijaan kukoistaa, ja rikkauden takana on mystinen sampo, jonka laaksolaiset ovat Aavalta varastaneen. Aavan johtajan poika, Lemek, saapuu Laaksoon hakemaan apua. Hän kohtaa siellä Pihlajan, jolle on varattu tärkeä rooli yhteisössä. Hän kuitenkin kapinoi hiljaa rooliaan vastaan, ja solmii Lemekin kanssa sopimuksen, joka johtaa suuriin muutoksiin. Laakson linnut, Aavan laulut on todella koukuttava ja kiehtova tarina! Aluksi minulla oli tosin vaikeuksia päästö tarinaan sisään. Pohdin, oliko niin monen näkökulmahenkilön käyttö perusteltua (näkökulmahenkilöitä on yhteensä viisi, mikä on näin lyhyessä kirjassa aika paljon), mutta alkukankeuksien jälkeen kirja veti mukaansa hyvin voimakkaasti. Olisin vain halunnut sitä niin paljon lisää! Kaikista hahmoista olisi tehnyt mieli lukea paljon enemmänkin, sekä heidän menneisyydestään että tulevaisuudesta. Miljöö oli myös kiehtova, vaikka se jäikin joiltain osin salaperäiseksi. Kauppisen kieli on runollisen kaunista, ja siinä on kiehtova rytmi. Laakson linnut, Aavan laulut on ehdottomasti eräs positiivisimmista yllätyksistä vuonna 2024!

Tein ystävälleni joulukalenterin, jossa jokaisesta luukusta paljastui jouluruno. Etsin kalenteriin sopivat runot Satu Koskimiehen ja Juha Virkkusen toimittamasta runokokoelmasta Lapsuuden joulu. Kyseessä on hyvin monipuolinen kokoelma erilaisia joulurunoja. Uskon, että kirjasta löytyy jokaiselle jotakin: on sekä perinteisiä, kaikille joululauluina tuttuja runoja, kuin harvinaisuuksiakin. Vanhimmat runot ovat 1500-luvulta, uusimmat 2000-luvun alusta, ja teemat vaihtelevat kristillisestä kuvastosta tonttuihin ja arkitodellisuutta kuvaaviin. Tällä lukukerralla minussa resonoivat eniten joulun varjoisempia puolia ja jouluevankeliumia konkreettisemmin tulkitsevat runot. Kirjan nimeä jäin pohtimaan, sillä sen perusteella odotin kirjan sisältävän pelkkiä tonttuleikkejä ja kansakouluhenkisiä kristillisiä runoja, joten valikoiman laajuus yllätti.

Helmet-haasteen täyttäminen näkyy joulukuun luetuissa useammassa kohdassa. En juurikaan lue dekkareita, joten se kohta tuntui etukäteen haastavalta. Muistin kuitenkin Heidi Airaksisen Vierge modernen, johon olin kirjasomessa törmäillyt, ja joka vaikutti kiinnostavalta historiallisuutensa ja queer-näkökulmansa vuoksi. Enkä joutunut pettymään! Vierge moderne sijoittuu 1930-luvun Helsinkiin, jossa diakonissaoppilas Kerstin tekee harjoittelua Kumpulan kartanossa, veneeristen tautien sairaalassa, joka tunnetaan kansan parissa Kuppalana. Eräänä yönä eräs sairaalan potilas löytyy porttien ulkopuolelta pahoinpideltynä. Nainen kuolee Kerstinin käsiin, eikä tapahtuma jätä häntä rauhaan. Hän haluaa selvittää, kuka kuollut Ulrika oli, ja miksi hän kuoli niin kammottavalla tavalla. Kerstinille paljastuu maailma, joka elää yhteiskunnan silmiltä piilossa. Aikakausi, miljöö ja eri syistä yhteiskunnan marginaalissa elävät ihmiset ovat kiehtova yhdistelmä, ja pidin kovasti Kerstinistä päähenkilönä. Tarina rullaa eteenpäin helposti, ja lukukokemus olikin tämän tietyn vaivattomuuden takia todella mukava. Jotkut tarinalangat jäivät vähän heppoisiksi: odotin esimerkiksi, että Kerstinin tapaamat orpolapset olisivat olleet loppuratkaisun kannalta suuremmassa roolissa, koska suhdetta heihin rakennettiin pitkällisesti. Myös epilogi tuntui irralliselta. Luulen tietäväni, miksi kirjailija on päätynyt kirjoittamaan kirjaan epilogin, mutta se ei varsinaisesti tuonu tenää tarinaan mitään uutta. Välillä sanavalinnatkin hämmensivät. Esimerkiksi sanaa kroppa käytettiin usein, ja se tuntui liian puhekieliseltä ja moderniltakin Kerstinin suuhun. Muuten kyllä pidin Airaksisen kielestä: varsinkin aistikuvaukset toimivat hienosti. Lukulistallani on ehdottomasti myös sarjan toinen osa, Vierge modernea edeltävään aikaan sijoittuva Maa jota ei ole.  
 
Myös Kauppamatkustajan kuoleman luin Helmet-lukuhaastetta varten. Arthur Millerin klassikkonäytelmä  kertoo Willy Lomanista, ikääntyneestä kauppamatkustajasta, jonka elämä on ajautunut umpikujaan. Hänen vaimonsa kannustus on loputonta, mutta jo aikuiset pojat suhtautuvat isäänsä vähätellen. Tarina kiertyy auki pikkuhiljaa takaumien kautta. Näytelmän teemat olivat kiinnostavia, ja tarinan tietty vääjäämättömyys kiehtoi, mutta kuten näytelmien kanssa yleensäkin, luulen, että tämä uppoaisi paremmin näyttämöllä. Nyt esimerkiksi siirtymät takuamiin olivat välillä haastavia hahmottaa. Sivuhuomiona: onko mahdoton ajatus, että koko tarinaa ei spoilattaisi heti esipuheen ensimmäisessä lauseessa :D

Omasta joulukalenteristani paljastui jouluaattona pieni Joulupilke-kirjanen. Kirja sisältää alaotsikkonsa mukaisesti "kappaleita juhlan tekijöille", toisin sanoen materiaalia esimerkiksi pikkujouluihin tai muiden joulunajan tapahtumien järjestämiseen. Kirjasta löytyy niin vanhan kansan kalenteri joulunajan puuhiin, Tiernapoikaesityksen nuotit ja vuorosanat kuin pari pientä joulunäytelmääkin. Tekstit on kerätty 1900-luvun alkupuolen (joulu)lehdistä. Kirjanen on melko nopea luettava, mutta sisältää paljon hauskoja pikkufaktoja, joilla voi päteä joulupöydässä.

Siiri Enorannan uusimman teoksen ostin Turun kirjamessuilta. Keuhkopuiden uni kertoo omalaatuisesta ihmislajista, homo arboriksesta, joka elää symbioosissa keuhkopuiden kanssa. Jokaisen täytyy kiinnittyä yöksi nukkumaan omaan puuhunsa, muuten ei selviä hengissä. Homo arboristen selässä on siivet, jotka muistuttavat ajasta, jolloin he pystyivät lentämään, mutta nykyään taito on unohdettu, ja siivet nähdään jäänteenä rahvaanomaisimmista ajoista. Nuori Katica on kaunis ja röyhkeä, ja päätyy tekemään kohtalokkaan virheen, joka ravistelee koko yhteisöä ja järkyttää tasapainoa. Keuhkopuiden uni on kaunis ja karu, dekadentti ja elegantti. Se on myös joiltain osin hyvin vastenmielinen ja inhottava, mitä ei välttämättä kauniista kannesta osaisi aavistaa. Enoranta on jälleen luonut maagisen lumoavan maailman, ja koko homo arboristen ja keuhkopuiden kulttuuri kiehtoo ja kutkuttaa mielettömästi. Tarina on raju. Sen käänteet eivät ole täysin odottamattomia, mutta yllätyksiäkin sivuilta löytyy. Tuntui kuitenkin, että jokin ratkaiseva palanen jäi loksahtamatta kohdilleen. Ehkä uusintaluku joskus tulevaisuudessa laittaa kaikki palaset kohdilleen? Kirjan teemat ovat hienoja, ja lukiessani pohdin paljon luontosuhdetta ja sitä, miten ihmiset luonnosta hyötyvät. Vaikka homo sapienseilla ei keuhkopuita olekaan, tekisi jokaiselle hyvää käpertyä toisinaan puita vasten ja pitää puista huolta. Kehun jokaisen Enorannan kirjan kohdalla hänen kieltään, mutta minkä sille mahtaa: se on aina mielettömän hienoa!

Matkustin joululomalla Berliiniin, minkä vuoksi luin kotikodin kirjahyllystä löytyneen Berlin: a city divided -sarjiksen. Kirja kuvaa historiaa Berliinin muurin ympärillä, aina muurin rakentamisesta sen purkamiseen. Kirjassa vuorottelevat historiasta kertovat faktatekstit ja tositapahtumiin perustuvat sarjakuvat eri ikäisten, lähinnä nuorten, elämästä jaetussa kaupungissa. Kirja on napakka tietopaketti vuosista, jolloin muuri jakoi Berliinin kahtia. Opin itsekin uutta! Jos tämän saisi suomeksi, olisi tämä hyvää oppimateriaalia yläasteen historiantunneille. Jonkinlaista etäisyyttä kirjassa kuitenkin oli. Vaikka tarinoissa olikin paljon tunteita herättäviä kohtauksia, ne eivät jostain syystä onnistuneet tunnetasolla koskettamaan. Hieman samoja ansioita ja ongelmia siis kuin esimerkiksi Pauli Kallion ja Tiitu Takalon Orpopoikia ja työläistyttöjä -teoksessa.

Vehka Kurjenmiekan Kellopelisydän oli ehdottomasti vuoden 2024 parhaita lukukokemuksia, joten odotukseni Merenkehrä-sarjan kakkososa Talventaittoa kohtaan olivat todella suuret. Talventaitto sijoittuu Kellopelisydäntä edeltävään aikaan, ja kertoo Kaihosta ja Alatista, talventaittajasta ja kesänkaatajasta, jotka huolehtivat vuodenkierrosta ja joutuvat siksi jakamaan vuoden aikana kotimökkinsä. Suhde ei ole monestakaan syystä helppo, mutta vuoden mittaan se muuttuu. Samalla paljastuu, että maailman taikuudessa on jokin pahasti vinossa. Talventaitto on kipeän kaunis tarina, ja pidin Kaihosta ja Alatista todella paljon. Muut hahmot jäivät vähän ohuemmiksi, mutta se ei haitannut, olihan tämä ehdottomasti Kaihon ja Alatin tarina. Tarinassa oli ennalta-arvaamattomuutta, vaikka toki Kellopelisydämen takia tiesin, millaisiin tilanteisiin hahmot myöhemmin tulevat päätymään. Talventaiton voi lukea joko ennen Kellopelisydäntä tai sen jälkeen, ja kuten kirjailija alkusanoissaan huomauttaa, tarina aukeaa eri tavalla. Talventaitto selkeytti huomattavasti vuodenaikataikuutta, joka jäi mielestäni Kellopelisydämessä vähän epämääräiseksi. Talventaittoakin lukiessa minulla heräsi muutama miksi-kysymys, joihin en kokenut saavani vastausta. Minulla heräsikin halu lukea Kellopelisydän uudelleen ja peilata sitä tähän kirjaan: olen ehtinyt jo unohtaa sen yksityiskohdat, ja miten asiat siinä selitettiin. Kurjenmiekan kieli on muuten tässäkin osassa aivan mieletöntä! Jään innolla odottamaan seuraavaa osaa.  

Syksyllä aloittamani projekti lukea kaikki lukemattomat Lotta-kirjat jatkui joulukuussa. Mikä valssi, Lotta sijoittuu sopivasti joulun ja uuden vuoden aikaan. Lotan ehtiväinen ja innokas luokkatoveri Mick päättää järjestää hyväntekeväisyystapahtumana historialliset tanssiaiset, ja Lottakin temmataan mukaan järjestelyihin. Kirja on varsin menevä ja viihdyttävä, kuten sarjaan kuuluu. Kauheasti muuta sanottavaa tästä kirjasta ei ole, mutta se ei ole huono asia. Kivaa välipalaluettavaa!


*********

Joulukuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 
3. Booker- tai Pulitzer-palkinnon voittanut kirja: Kauppamatkustajan kuolema (Pulitzer)
15. Kirja, jolla on vähintään kolme tekijää: John Bauerin satumaailma
23. Suomalainen dekkari tai salapoliisi- tai jännityskirja: Vierge moderne
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä: Keuhkopuiden uni

Joulukuu alkoi juhlavissa merkeissä, kun sain gradun palautettua esitarkastukseen! Suuri paino putosi harteilta, kun sain lepäillä ja lomailla koko joulukuun. Kuukausi oli tosin melkoisen kiireinen, että se siitä lomailusta :D mutta eipä ainakaan tarvinnut tehdä gradua! Joulukuuhun mahtui niin kuorokonserttia, keikkatyötä, Kauneimpia joululauluja, pikkujoulut kuin reissu Tampereelle Portti-kilpailun palkitsemistilaisuuteen (!!) ennen kuin matkustin kotikotiin, missä puolestaan juhlin läheisen syntymäpäiviä ja matkustin Berliiniin kaiken muun sesonkijuhlinnan lisäksi.

 
Kuukauden biisi on Jari Raasteen Joulu. Tämä varsin groovaava, funkahtava joululaulu löysi tiensä soittolistoilleni ja sydämeeni heti kun sen kuulin, ja jammailinkin sen tahdissa lähes koko joulukuun.

keskiviikko 15. tammikuuta 2025

2024 (2/2)

 Tässä postauksessa käsittelen kirjavuotta 2024. 

Löysin koko Wolves of Mercy Falls -trilogian Tampereen Lukulaarista yhteishintaan 12€!

 Vuonna 2024 luin 

• 128 kirjaa (23579 sivua, 119 h 9 min), eli keskiarvoisesti noin 11 kirjaa (1964 s.) kuukaudessa
• niistä 33 oli spefiä
• niistä 21 oli uudelleen luettuja
• niistä englanniksi luettuja oli 11
• kotimaisia kirjoja luin 73 kappaletta
• ulkomaisia kirjoja luin 55 kappaletta
• äänikirjoina kuuntelin 20 kirjaa, e-kirjoina luin kuusi
• eniten kirjoja luin joulukuussa (15 kirjaa/2620 s./12 h 56 min)
• vähiten kirjoja luin helmikuussa (viisi kirjaa, 907 s., 8 h 43 min)
 
 128 kirjaa??!!

Olen pitänyt lukupäiväkirjaa vuodesta 2012 alkaen, ja se on myös kaikkien aikojen ennätysvuosi (käsittämättömät 158 luettua kirjaa). Sellaisiin lukemiin en tule tuskin enää koskaan pääsemään, vaikka muutamana viime vuotena olen lukenutkin yli sata kirjaa vuoden aikana. Tämän vuosikymmenen ennätys oli vuonna 2020, jolloin luin 107 kirjaa, enemmän kuin kertaakaan vuoden 2015 jälkeen. Ja nyt lukea pätkäytin 128 kirjaa! Se ei ole koko lukupäiväkirjahistoriani ennätys, mutta melkoinen saavutus kuitenkin! Kuten toissa vuonnakin, syy lienee osittain siinä, että olen lukenut runoja, sarjakuvia, ym. nopealukuisia teoksia, ja osittain siinä, että pyrin maksimoimaan lukemiseni kuuntelemalla äänikirjoja kotitöitä tehdessäni ja lukemalla e-kirjoja esimerkiksi bussissa. Lukeminen on lempiharrastukseni, joten pyrin saamaan sille aikaa, vaikka sitten esimerkiksi siivoamisen tai opiskelun kustannuksella.

Kun kirjojen määrän aiheuttamasta hämmennyksestä pääsee yli, huomaa, että jakauma eri kirjallisuudenlajien välillä on aika samanlainen kuin edellisinäkin vuosina. Lukemiseni painottuu proosaan, mutta viime vuonna luin myös non-fictionia (22 kirjaa), sarjakuvaa (19 kirjaa), runoja (11 kirjaa), säeromaaneja (kaksi kirjaa) ja näytelmiä (neljä kirjaa). Lukemiseni painottui myös vuonna 2024 kotimaisiin kirjoihin, mutta ero ei ole ihan yhtä suuri kuin joinain aiempina vuosina. Englanniksi luin enemmän kuin koskaan ennen, mutta niistä monet olivat sarjakuvia. Lisäksi luin esimerkiksi Maggie Stiefvaterin Wolves of Mercy Falls -trilogian kokonaisuudessaan uudelleen. 

Ostoksia Turun kirjamessuilta.

Tänäkin vuonna osallistuin lukuhaasteisiin, joskin en ihan yhtä aktiivisesti kuin parina aikaisempana vuonna. Osallistuin kuitenkin Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen sekä tammi- että heinäkuussa. Helmet-lukuhaasteen sain pitkästä aikaa täyteen! Goodreadsin vuosihaastetta nostin jossain vaiheessta 50 kirjasta 80:aan, mutta sekin täyttyi reilusti. (Goodreadsista muuten puuttui aika monta lukemaani kirjaa, joten siellä vuoden saldo on "vain" 120.)

Blogissani on perinteenä jakaa leikkimielisiä "arvonimiä" vuoden aikana luetuille kirjoille. Tämä mahdollistaa mahdollisimman monen lukukokemuksen nostamisen esiin, ja helpottaa lukijaa, jonka on vaikea tehdä päätöksiä ja rajauksia :D Kategoriat ovat seuraavat:
 
• paras uutuuskirja (ilmestynyt vuonna 2024, myös suomennos tänä vuonna lasketaan)
• paras kotimainen
• paras ulkomainen
• paras klassikko
• itkettävin kirja
• huti
• yllättäjä (kirja, josta en odottanut pitäväni, mutta joka olikin hyvä)
• paras spefikirja
• paras ei-spefikirja
• paras non-fiction
• paras sarjakuva
• paras uusintaluku
• kirjailija (kirjailija, johon tutustuin tänä vuonna tai jonka tuotantoa luin erityisen paljon)
• odotetuin (kirja, jonka ilmestymistä/lukemista odotin eniten)
• kuukauden helmi (jokaisen kuukauden kirjamäärä ja sen paras kirja) 
 
En kirjoita listani oheen mitään sen suurempia perusteluja, mutta linkkaan kirjat kuukausikoosteisiin, josta voi käydä lukemassa ajatuksistani ja kokemuksistani tarkemmin. 
 
Vuoden 2024
 
Paras uutuuskirja
 Siiri Enoranta: Keuhkopuiden uni

Paras kotimainen
Vehka Kurjenmiekka: Talventaitto
 
Paras ulkomainen
 Libba Bray: Rebel angels

Paras klassikko
 Anni Blomqvist: Tie Myrskyluodolle

Itkettävin kirja
Leigh Bardugo: Tuho ja roihu
 
Huti 
 Stephanie Garber: Finale

Yllättäjä
 Chi Ta-Wei: Kalvot
 
Aina ei voi onnistua. Kohtuutonta vaatia, että muistaisi kuukauden ykkösellä oikein.

Paras spefikirja
 Vehka Kurjenmiekka: Kellopelisydän

Paras ei-spefikirja
 Tuula-Liina Varis: Kilpikonna ja olkimarsalkka

Paras non-fiction

Paras sarjakuva

Paras uusintaluku
 Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa

Kirjailija
 Anni Blomqvist

Odotetuin

Tommy Tabermannia iltasaduksi.

Kuukauden helmi: 

Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä
yhdeksän kirjaa/1702 s., 10 h 6 min

Hannu Salmi: Tunteiden palo – Turku liekeissä 1827 
viisi kirjaa/907 s., 8 h 43 min

Vehka Kurjenmiekka: Kellopelisydän
kuusi kirjaa/1083 s., 11 h 58 min
 
Anni Blomqvist: Tie Myrskyluodolle
12 kirjaa/2848 s., 9 h 26 min
 
Laura Esquivel: Pöytään ja vuoteeseen
15 kirjaa/2394 s., 11 h 28 min
 
Emmi-Liia Sjöholm: Virtahevot
13 kirjaa/1945 s., 16 h 31 min
 
Magali le Huche: Nowhere girl
13 kirjaa/3590 s., 7 h 59 min
 
Kevin Murphy & Laurence O'Keefe: Heathers the musical
10 kirjaa/1866 s., 5 h 47 min
 
Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä
11 kirjaa/2184 s., 12 h 46 min
 
Tuula-Liina Varis: Kilpikonna ja olkimarsalkka
10 kirjaa/2163 s., 3 h 52 min
 
 Agatha Christie: Murha Mesopotamiassa
yhdeksän kirjaa/2143 s., 8 h 7 min

Vehka Kurjenmiekka: Talventaitto
15 kirjaa/ 2620 s., 12 h 56 min

Vuoden ensimmäinen (ja ainoa) lukupiknik syyskuussa. Muuten luonnottoman lämmin syyskuu ei ilahduttanut, mutta oli kivaa päästä lukemaan ulos niin myöhään syksyllä.

Semmonen vuosi se! Tältä vuodelta toivon mahdollisimman paljon aikaa ja energiaa lukemiselle, mutta suhtaudun asiaan myös realistisesti: tuskin saan luettua ihan yhtä paljon :D Goodreadsiin asetin maltillisen 50 kirjan tavoitteen, se on hyvinkin mahdollista saada täyteen. Mitä kirjavuosi 2025 tuo tullessaan, sitä on vaikeaa vielä sanoa. Toivon kuitenkin, että kansien välistä löytyy jännittäviä, koskettavia ja mielenkiintoisia lukukokemuksia! 

Mikä oli teidän kirjavuotenne 2024 helmi?

maanantai 13. tammikuuta 2025

2024 (1/2)


Hyvää alkanutta vuotta 2025!
 
(Vuosikoosteiden teko on venynyt pahasti uuden vuoden puolelle, pahoittelen! Joululoma on romuttanut lähes kaikki rutiinini...)
 
Vuosi 2024 tuntui menevän ohi silmänräpäyksessä. Jokainen kuukausi liukui ohitse ennen kuin ehti edes tajuta. Vastahan minä opin kirjoittamaan oikean vuoden joka paikkaan ja nyt pitäisi taas opetella uusi vuosiluku? :D Tuntuu vähän hankalalta muistaa, mitä kuluneena vuonna on tapahtunut. Vuosi tuntui melkoiselta puurtamiselta ja varsinkin syksy oli aika lailla harmaata massaa, mutta senkin keskellä oli joitain tähtihetkiä, joita tässä postauksessa voi muistella. 

Vuosikatsauksen toinen osa tulee ylihuomenna, ja käsittelen siinä vuonna 2024 on tapahtunut.

Vuonna 2024
 
 
♠ aloitin vuoden matkustamalla Tampereelle. Kauhean kovat pakkaset tarjosivat kauniit maisemat junan ikkunasta ja Tammerkosken rannoilla sekä hyvän syyn saunoa. Yhden yön reissu ystävän luo oli ihana tapa aloittaa uusi vuosi, vaikka kotiinpaluu olikin hankala, kun kaikki junat olivat pakkasen takia myöhässä.
 
♠ vierailuni kotikotona muuttuivat erilaisiksi, kun vanhempani muuttivat uuteen kotiin. Vaikka tämä nyt ei suurimmin arkeeni vaikutakaan, vierailut kotikotona ovat olleet erilaisia kuin ennen. Järisyttävintä on se, että asunto sijaitsee aivan eri puolella kaupunkia kuin ennen, joten käynnit kotikaupungissa tuntuvat erilaisilta, jopa paremmilta kuin ennen.
 
♠ luin hirveän määrän kirjoja. Hirveän. Määrän. Olen (positiivisesti) järkyttynyt, mutta siitä lisää vuosikatsauksen toisessa osassa. 

Seremoniamestari (Miiko Toiviainen) esiintyy Cabaretin väliajalla.

♠ koin erään vuoden voimakkaimmista kulttuurikokemuksista Turun kaupunginteatterin Cabaret-musikaalin muodossa. Harmitti, että koronan takia tämä esitys jäi aikoinaan näkemättä, joten olin todella onnellinen, kun näytelmä tuli uudelleen teatteriin. Cabaret on kiehtova teos, ja Turun kaupunginteatterin versio siitä todella huima. Kitkat-clubin värikäs ja avoimen queer-tunnelma ihastutti, ja tarinan synkät sävyt koskettivat todella syvältä. Miiko Toivainen seremoniamestarina ja Sinikka Sokka Fräulein Schneiderina tekivät varsinkin suuren vaikutuksen. Ajattelen teosta edelleen paljon.
 
♠ kulttuurihippaloin muutenkin. Kävin taidenäyttelyissä ja useissa historiallisissa museoissa. Open mic-illoissa en käynyt kuin harvoin, mutta muutaman kerran niissäkin. Kulttuuri tekee hyvää ja ihmisen onnelliseksi. Kun vain päättäjätkin ymmärtäväisivät sen...
 

♠ tuskailin harkkapaikan hakemisen kanssa. Arkisto-opintoihin liittyvä viimeinen pakollinen harjoittelu täytyi tehdä, ja yhtäkkiä tuntui, että olin käyttänyt kaiken hyvän hakukarmani edellisenä vuonna, jolloin sain haastattelukutsun melkein jokaisesta hakukohteesta ja kesän harjoittelupaikankin jo helmikuun puolivälissä. Toista oli nyt: joko minulle ei vastattu tai sitten en saanut haastattelukutsua, ja ne muutamat haastattelut, joihin pääsin, eivät johtaneet mihinkään. Onneksi päädyin hakemaan erästä tiettyä paikkaa, vaikka epäröinkin montaa asiaa siihen liittyen: sain kuin sainkin paikan sieltä!

♠ vietin viimeistä opiskelijavappuani. Se ei ollut ihan yhtä riehakas kuin jotkut aiemmat vaput, mutta oikein mukava. Hämmästyttävän lämpimässä säässä kirmailin pitkin kaupunkia, nautin ystävien seurasta ja vapputunnelmasta ja lopulta päädyin kuuntelemaan ja laulamaan työväenlauluja hämärtyvässä vappuillassa.
 
Kävin graduasioissa syksyllä Kansallisarkistossa Helsingissä. Vierailu oli loppujen lopuksi aivan turha, mutta rakennus upea.

♠ tein ystäväni kanssa kaksi yhteistä zineä. Zineissä on minun runojani ja ystäväni tekemä kuvitus, ja niiden tekeminen yhteisissä taideretriiteissä on ollut todella ihanaa ja tärkeää. Yhteinen taidepuuhastelu on tehnyt todella hyvää mielelle, ja oli ihanaa ja inspiroivaa nähdä, kuinka ensimmäinen zine kasvoi ja rakentui (toinen oli pienempi kesäprojekti). Pidimme sille myös pienet julkkarijuhlat, koska juhlia ei voi elämässä olla liikaa. Molemmat zinet ovat lähteneet kivasti maailmalle! Toivon myös tältä vuodelta yhteistä taidetekemistä hyvässä seurassa. Olen huomannut, että se innostaa kaikkeen muuhunkin luovaan tekemiseen.
 
♠ katsoin elokuvia ja sarjoja, tosin vähemmän kuin edellisinä vuosina. Lemppareitani olivat The Favourite, Spencer, Kuolleet lehdet ja sarjapuolelta Brooklyn 99.
 
Harkassa törmäsi useisiin hauskoihin vanhoihin mainoksiin. Itseäni ilahduttivat todella paljon nämä osoittelevat sormet.

♠ olin kesän harjoittelussa. Kuten mainitsin aiemmin, harkitsin pitkään, haenko kyseistä työpaikkaa vai en. Isoin kynnyskysymys oli se, että työpaikka oli kaksikielinen, ja ruotsintaitoni oli ruosteinen. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, että päädyin hakemaan paikkaa, sillä kesä oli mainio! Pääsin tekemään työtä, jota en ollut aikaisemmin kunnolla tehnyt. Vaikka tekniikka ei aina toiminut, opin paljon uutta ja hyödyllistä. Työyhteisö oli äärettömän mukava, ja oli vaihteeksi mukavaa olla töissä kulttuuriperintöalan paikassa, jossa ei ole jatkuvasti pulaa rahasta! 

♠ ehdin töiden ohella viettää muutenkin kesää. Matkustelin Suomessa: kävin mm. kotikotona, mummolassa, Salossa, Tampereella ja Helsingissä. Pääsin käymään kahdessakin huvipuistossa, Linnanmäellä ja Särkänniemessä (siellä olin käynyt viimeksi vuonna 2012 luokkaretkellä!). En ole erityisen huvipuistoihminen, mutta kun minulla oli tilaisuus päästä molempiin ilmaiseksi, totta kai käytän tilaisuuden hyväksi! Kesään mahtui jopa yhdet festarit, Ilmiö Turussa! Tämän lisäksi tein enemmän ja vähemmän arkisia (kesä)juttuja, kuten pyöräilyä, jäätelön syömistä ja ystävien seurassa oleskelua.
 
Hervottoman kokoinen Kustaa Vaasa Nordiska museetin aulassa.

♠ kävin ulkomailla ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2018 ja ensimmäistä kertaa yksin! Vaikka matka olikin "vain" päivä Tukholmassa -risteily, on se siltikin jotain! Reissu oli hauska, vaikka olikin rankka. Kovassa helteessä eestaas kaupungilla kävely ja kahden eri museon pitkäkestoinen suorittaminen uuvuttavat pienen ihmisen tehokkaasti. Mutta vaikka olinkin takaisin laivaan päästyäni aivan loppu, matkassa oli paljon hyvää. Isoin asia, joka jäi harmittamaan, oli se, että yksin matkustaessa ei ole ketään,  kelle jurputtaa museologisia jurputuksiani :D


♠ näin erään lempimusikaalini livenä, kun Heathersin Suomen-kantaesitys pyöri kesällä Jyväskylässä.  Heathers on minulle todella rakas teos, joten suhtauduin produktioon pienellä epäilyksellä. En onneksi joutunut pettymään, vaan pidin paljon teoksesta myös suomeksi käännettynä!

♠ Lasisipulissa täytti 10 vuotta! Tuntuu yhä hurjalta ajatella, että täällä sitä ollaan 10 vuoden jälkeen yhä kirjoittelemassa, mutta niin se vain on. Blogisynttäreistäkin kirjoitin oman postauksensa. 

Gradukirjoja, tosin tässä vain pieni murto-osa kirjoista, joita olen kirjastosta kotiini raahannut.

♠ tein gradua. Varsinkin syksyni oli lähinnä pelkkää gradua, kun kaikki muut kurssit on suoritettu. Olen ollut niin syvällä valtarakenteissa, feminismissä ja aineistoteksteissäni, ettei ajatus ole liikkunut oikeastaan juuri mihinkään muuhun. Kuten olen aiemminkin sanonut, fiilikset ja tunteet graduprosessin aikana ovat aaltoilleet vahvasti. Isoin takaisku ja harmitus oli se, että en valmistunut syksyllä, kuten olin suunnitellut. Syksyllä valmistuminen olisi vaatinut tutkielman lopullista palauttamista aikaisemmin kuin olisin mitenkään ollut valmis, joten päätin suosiolla valmistua vasta tämän vuoden aikana. Marraskuu kului runnoessa gradua esitarkastuskuntoon, ja se aiheutti syvimmät aallnpohjat, mitä projektin aikana on koettu. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että sain työstäni koherentin kokonaisuuden ja palautettua tämän ensimmäisen version. Työstö jatkuu, kun olen saanut palautetta ohjaajiltani. 

Eräissä syksyn kekkereissä piirtämäni akateeminen puuma. Ei, en aio selittää sen tarkemmin.

♠ juhlin pitkin syksyä. Pimeään aikaan juhlat sopivat täydellisesti arkea piristämään. Kävin (toistaiseksi ainakin) viimeisillä sitseilläni ja parissa muussa opiskelijatapahtumassa, minkä lisäksi syksyyn mahtuivat myös ystävän valmistujaiset ja toisen tuparit. Päiväkirjan perusteella syksy sujui pääosin kiukutellessa ja pahalla tuulella, mutta juhlat ainakin olivat mukavia.
 

♠ kuuntelin musiikkia. Tänä vuonna Spotifyn Wrapped ei tarjonnut juuri mitään yllätyksiä (paitsi ehkä Eppu Normaalin korkea sija yllätti, mutta toisaalta: minulla oli alkuvuodesta intessiivinen Eput-vaihe). Osasin odottaa Hectoria kuunneilluimmaksi artistiksi, kuuntelin nimittäin miekkosen koko tuotannon läpi ennen kesän keikkaa. Keräilin paljon biisjeä eri paikoista soittolistojeni täytteiksi, ja teinkin yksittäisten biisien puolella paljon hyviä löytöjä. Esimerkiksi kuoron kautta tutustuu kiinnostaviin kappaleisiin. Varsinkin viime kevään kansainvälinen teema toi tietoisuuteeni useampia biisejä, joita tuskin oliisn muuten kuullutkaan.Artistipuolella uusia tuttavuuksia ei juurikaan tullut, ainkaaan sellaisia, jotka kokisin mainitsemisen arvioisiksi. Musiikipuolen uutisissa Ultra bran paluu yllätti ja ilahdutti, ja minulla on liput hankittuna elokuun keikalle <3

Scandinavian music group ja Vantaan viihdeorkesteri
 
♠ en käynyt kovin monella keikalla, mutta ne olivatkin sitä erityisempiä. Toukokuussa olin Tampereella katsomassa Scandinavian music groupin ja Vantaan viihdeorkesterin yhteisellä keikalla, joka aiheutti sellaiset kylmikset ja itkut, että huh huh. Pääsin kuulemaan esimerkiksi Joisin viskin ja nousisin -biisin livenä ensimmäistä kertaa <3 Kesällekin osui pari keikkaa. Prinssi Rohkea ja Erämaan rotat olivat yhtä hyviä kuin aina ennenkin. Hectorin keikka Turussa osui syntymäpäivälleni, ja juhlinkin vanhentumistani siellä. Hectorin näin livenä ensimmäistä kertaa, ja olipahan keikka, ei yhtäkään huonoa biisä! (Se on Hectorin kohdalla vähän riskinä, tuotantoon mahtuu nimittäin aivan kammottavia jollotuksia :D) Itku tuli silläkin keikalla, useampaan otteeseen. Odottamatta pääsin myös Coitus int. 50v.-revivalin keikalle. Bändi on ihastuttavn hyvässä tikissä, vaikka Mikko Alatalon välispiikit aiheuttivatkin kiusallista kiemurtelua. Ilmiö-festareilla keskityin lähinnä muihin taidelajeihin kuin musiikkiin, mutta Pelkkä Poutanen jäi kyllä hyvin mieleen.


♠ pääsin sekä Turun että Helsingin kirjamessuille! Tämä on mainitsemisen arvoista, koska viime vuonna kirjamessut jäivät kokonaan väliin. Helsingin messuista tein perinteisesti oman postauksen.

♠ aloitin tekemään keikkatyötä opintojen ohessa. Keväästä alkaen olen tehnyt museo-opastuksia keikkatyönä eri-ikäisille porukoille, pääosin koululaisille. On ollut yllättävän kivaa päästä taas opastamaan, vaikka uuden opastekstin takominen päähän onkin ollut välillä hankalaa.

♠ kävin ohjatuilla tanssitunneilla ensimmäistä kertaa vuosiin. Otin syksyksi yliopistoliikunnan jäsenyyden ja kävin tanssitunneilla melkein koko syksyn. Olen yhtä kömpelö ja hidas kuin ennenkin, mutta onneksi ryhmäliikuntatunneilla on ihan sama, meneekö koreografia askeleelleen oikein. 

Itsenäisyyspäivän tarjoiluja

♠ joululomani koitti, kun sain gradun palauettua esitarkastukseen. Joululoma opiskelukaupungissa oli tosin vähän hektinen, kun pariin viikkoon mahtui niin kuorokonserttia, opastuksia, yökyläilyä, vähän yllättävä viikonloppureissu, Kauneimmat joululaulut ja sen sellaista. Meno ei varsinaisesti rauhoittunut silloinkaan, kun palasin kotikotiin: joulun ja uuden vuoden lisäksi parin viikon aikana juhlittiin yksiä syntymäpäiviä ja reissattiin, nimittäin...

Ajoimme 45 minuuttia metrolla, että pääsisimme moikkaamaan Nukkumattia<3

♠ matkustin joulun välipäivinä Berliiniin, eli vuoteen 2024 mahtui jopa kaksi ulkomaanmatkaa! Kaupunki ei ehkä ollut parhaimmillaan kylmässä ja sumuisessa joulukuussa (esimerkiksi Itä-Berliinin tv-tornia näki hämmästyttävän vähän, koska sankan sumun takia edes tornin vieressä seisoessa sen huippua ei näkynyt), mutta jäi kyllä sellainen olo, että haluaisin palata sinne joskus. Kaksi kokonaista päivää kaupungissa tuntui pelkältä pintaraapaisulta! Historia on kaupungissa voimakkaasti läsnä, vaikka huomasinkin, että minun on kauhean vaikea ymmärtää Berliinin muuria. Tuntuu mahdottomalta ajatella, että muuri on ollut niin voimakkaasti osa kaupungin arkea useamman vuosikymmenen ajan, eikä tuosta ajasta ole kulunut kovinkaan kauaa.
Kahvilaeditointia

♠ kirjoitin. Suunnitelmissani oli saada P:n uusi versio editoitua ja lähetettyä kustantamokierrokselle, mutta en päässyt tähän tavoitteeseen. Etenin kyllä hyvin, sain editoitua väliluvut ja varsinaista tekstiä 15 lukua. P:n editoinnin sijaan keskityin enemmänkin erilaisiin kirjoituskilpailuihin: lähetin novelleja ja runoja yhteensä kahdeksaan eri paikkaan. Niihin liittyen vuoden suurin saavutus on ehdottomasti kunniamaininta Portti-kilpailussa! Tämä on todella suuri saavutus, josta olen todella ylpeä (vaikka huijarisyndrooma yrittääkin laittaa vähän kampoihin). Saavutus tuntuu erityisen makealta siksi, että samainen novelli, joka Portissa sai kunniamaininnan, jäi Novassa esiraativaiheeseen. Se harmitti, sillä novelli on mielestäni yksi parhaista kirjoittamistani. Siksi tuntui tärkeältä, että se sai tunnustusta toisaalla. Tämä oli myös tärkeä muistutus itselleni siitä, että ei kannata luovuttaa ensimmäisen kompastumisen jälkeen. Toivon, että voin pitää tämän muistissani, kun lähden taas uudelle kustannuskierrokselle. 

Toivon innokasta seikkailuntuntua uuteen vuoteen tulevaisuuteen liittyvän kauhun ja stressin sijaan.

Vuonna 2025 valmistun, se on ainut varma asia. Toki ainahan voi tapahtua kaikenlaista, asteroidi iskeytyä maahan tai koko yliopisto päätetään lakkauttaa, mutta jos näitä ei tapahdu, minusta tulee kevään aikana filosofian maisteri. Sen jälkeen koko elämä onkin auki, mikä tuntuu ahdistavalta ja pelottavalta. Lisäksi opiskelun katoaminen elämästä tuntuu todella oudolta: elämäni on pyörinyt opiskelun ympräillä yhtäjaksoisesti vuodesta 2006 asti, ja sitten sitä ei enää olekaan. (Tuntuu se toisaalta kivaltakin, nimim. en kyllä enää jaksaisi yhtään. Yllättävän moni kysyy, aionko jatko-opintoihin: vastaus on ei.) Tulevaisuus strassaa ja pelottaa: saanko töitä, ja jos saan, niin mistä? Haluaisin jäädä nykyiseen kotikaupunkiin, mutta voi olla, että se ei ole mahdollista. Yritän kuitenkin mennä päivän kerrallaan. Turha murehtia asioita, joita ei ole vielä tapahtunut (sanoo murehtimisen ja märehtimisen kuningatar). Ainakin elokuussa menen katsomaan Ultra brata (!!), sen tiedän jo tässä vaiheessa.
 
Voi olla, että blogi on vielä ainakin alkuvuodesta hiljainen, mutta toivon, että asia muuttuu, kun gradu on paketissa. Joka tapauksessa toivon, että vuosi 2025 tarjoaa mukavia ja lempeitä asioita minulle ja muille!