Marraskuun luetut 2024

Marraskuussa 2024 luin yhdeksän kirjaa (2143 sivua), joista kaksi oli spefiä, yksi non-fictionia, yksi runokirja, kaksi e-kirjaa, yksi äänikirja, yksi uusinta ja yksi englanniksi luettu.

 

Bray, Libba: Rebel angels (Gemma Doyle #2) 549 s. 

Salama, Annukka: Asioita, joista en tiennyt pitäväni 340 s. 

Pohjolainen, Oona: Äkkimakea 152 s. (e-kirja)

Salo, Heikki: {Kahle}kuningaslaji: Laululyriikan käsikirja 310 s. 

Krutsin, Pia & Ikonen, Jani: Kaupunki Kukaties 57 s. 

Christie, Agatha: Murha Mesopotamiassa 8 h 7 min [K]

Ikola, Kaisa: Betty maailmalla (Betty #2) 312 s. 

Rannela, Terhi: Läpi yön 284 s. [U] 

Sosa Villada, Camila: Yöeläimiä 139 s. (e-kirja)

kotimaisia: 6

käännöskirjoja: 3

omasta hyllystä: 2

kirjastosta: 4

muualta: 3

 

Puhuin syyskuun koosteessa enemmän historiastani Libba Brayn Gemma Doyle -sarjan kanssa, mutta pienenä kertauksena: luin sarjan ainoan suomennetun osan, Kauhun ja kauneuden valtakunnan, yläasteella, mutta koska seuraavia osia ei ole suomennettu, sarjan lukeminen jäi sillä kerralla siihen. Nyt kielitaitoni on parempi ja jatko-osatkin kirjastosta saatavilla, joten päätin lukea ensimmäisen osan uudelleen ja jatkaa sitten seuraaviin osiin. Rebel angels kertoo Gemman ensimmäisestä talvesta Englannissa. Hän ei odota joululomaa erityisen innolla, koska tunnelma kotona on ankea. Felicity ja Ann ovat kuitenkin saapumassa myös Lontooseen, ja lomalle on luvassa tanssiaisia ja muita huveja. Lisäksi tyttöjen täytyy selvittää, miten Valtakunnissa poreilevan, vaarallisen taikuuden voisi kahlita. Sarja jatkuu hyvin synkissä tunnelmissa, mutta dark academian ja goottilaisen kauhun sävytteiseen fantasiaan se toimii. Kirjan lukemisesta tuli vahingossa lukuhaaste, kun huomasin kirjaan olevan varauksen ja eräpäivään kaksi viikkoa. Luen englanniksi hitaammin kuin suomeksi, ja Rebel angels on kuitenkin aika paksu kirja. Onnistuin kuitenkin tavoitteessani, ja sain kirjan luettua päivää ennen eräpäivää! Onnistumisen avain oli paitsi iso fontti, myös se, että kirjassa tapahtui koko ajan, eivätkä suvantokohdatkaan jääneet laahaamaan. Koin itse kiinnostavammaksi tyttöjen seikkailut oikeassa maailmassa, mutta Valtakuntien maailma aukeni paljon laajemmaksi ja kiehtovammaksi kuin ensimmäisessä osassa. Erityisesti pidän siitä, että kaikki keskeiset henkilöt ovat ikäviä ja inhottavia :D Tyttöjen ystävyyssuhteet ovat monimutkaisia, ja 1800-luvun brittiläisen yläluokan teinitytöt yleisestikin vähintäänkin vaikeita tapauksia. Kolmiodraamakuviot sen sijaan tuntuivat vähän väsyneiltä, eivätkä juuri kiinnostaneet. Pahiksen henkilöllisyyden arvasin, ehkä siksi, että eräässä äskettäin lukemassani kirjassa oli rakennettu samantyyppistä paljastusta. Rebel angels on oikein kiinnostava jatko trilogialle, harmi, että näitä ei koskaan suomennettu! Viihdyin Gemman ja hänen ystäviensä seurassa, ja onkin mielenkiintoista, mitä heillä on vielä edessään. (Neitokunta on muuten mahtava suomennos! Alkuperäinen the Order on tosi tylsä siihen verrattuna.)

Annukka Salaman uusimman teoksen ostin Helsingin kirjamessuilta. Suunnitelmissani ei ollut lukea tätä ihan heti, mutta ystäväni hehkutti kirjaa kovasti, joten päätin ottaa sen Rebel angelsin jälkeen lukuun. Asioita, joista en tiennyt pitäväni kertoo 17-vuotiaasta Konstantinista, Sinclairin miljoonasuvun perijästä, joka on juuri muuttanut perheensä kanssa Helsinkiin ja aloittaa uudessa lukiossa. Heti ensimmäisenä päivänä hän törmää vanhaan viholliseensa Beehen, ja kaksikko päätyy ikävään tilanteeseen heti kättelyssä. Rehtori määrää heidät työskentelemään yhdessä loppulukukauden ajan, mikä ei tule olemaan helppoa. Konsta huomaa pian, että Bee paitsi ärsyttää häntä, myös kiinnostaa häntä eri tavalla kuin muut ihmiset. Kapuloita rattaisiin tosin pistelee Konstan homofoobinen ja eheytyshoitoja kannattava äiti. Odotukseni kirjaa kohtaan olivat korkealla, koska pidin todella paljon Salaman edellisestä teoksesta, mutta valitettavasti ne eivät tällä kertaa aivan täyttyneet. Koin, että tosi monet tärkeät asiat jäivät hämärän peittoon, kuten se, miksi Sinclairit ylipäätään muuttivat Helsinkiin. Jotkut hahmot olivat melkoisia paperinukkeja, esimerkiksi Konstan isä, jonka olemasaolon rehellisesti ehdin kirjan aikana pari kertaa unohtaakin. Tarinassa oli paljon elementtejä, joihin olisin toivonut enemmän painotusta, nyt pääpaino oli Konstan ja Been rakkaussuhteessa, ja kaikki muu jäi sen varjoon. Pari kertaa tuntui myös, että putosin kärryiltä tapahtumissa. Välillä olo tuntui tosi vanhalta, vaikka olen alle 10 vuotta päähenkilöitä vanhempi :D Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei kirjassa olisi ollut paljon hyviä asioita. Representaatio on tärkeää, ja muiden somessa näkemieni arvioiden perusteella kirja on tarjonnut monille lukijoille kokemusta tulla nähdyksi. (Yhdessä näkemässäni arviossa tosin kritisoitiin sitä, miten muunsukupuolisen ja autismin kirjolla olevan Been rooli on toimia kävelevänä tietopankkina, ja tästä kritiikistä olen täysin samaa mieltä. Vähemmistöön kuuluvan tehtävä ei ole kouluttaa muita!) Salaman kieli on rikasta ja innostavaa, ja dialogit tuntuivat aidoilta. Hyväksyn tässä kontekstissa jopa anglismit, vaikka ne yleensä rasauttavatkin. Pari kertaa lukiessa naurahtelin ääneenkin. Viimeinen luku kaikessa lyhykäisyydessään myös itketti. Voi olla, että marraskuun stressipallomielentila ei ollut oikea hetki lukea tätä kirjaa. Ehkä jossain tulevaisuuden uudelleenluvussa saan tästä enemmän irti. Tärkeintä kuitenkin ehkä on, että niin moni on löytänyt tämän kirjan ja rakastanut sitä.

Oona Pohjolaisen Äkkimakea on ollut kirjasomessa suosittu. Kirja kertoo pop-tähti Miosta, joka on maailmanlaajuisesti huippusuosittu. Hänen managerinsa määrää Mion aloittamaan pr-suhteen kilpailijansa Adamin kanssa. Yltäkylläisyytensä turtunut ja unettomuudesta kärsivä Mio huomaa pian, että etäisessä ja kylmässä Adamissa on jotain puoleensavetävää. Äkkimakea on nimensä mukaisesti makea ja kevyt, mutta tummat sävyt vaanivat vaaleanpunaisen pinnan alla. Pidin erityisesti Pohjolaisen kuvailuista, niistä syntyi hyvin selkeä visuaalinen kuva tapahtumapaikoista ja vaatteista. Kielellesti tässä oli paljon hyviä ja tarkkoja kohtia. Isoin ongelma omalla kohdallani oli se, että minua ei oikeastaan kiinnosta överirikkaiden kokemukset, nykyajan kontekstissa ainakaan. Jatkuva lentomatkustus, shoppailu ja juhliminen lähinnä ahdistivat sen sijaan, että niitä olisi lukenut glamouria ihaillen. Jotkut hahmot jäivät myös aika etäiseksi, jopa Adam. Juonikin tuntui välillä sivuseikalta, kun uneton Mio harhailee hotellien käytävillä ja lilluu kylpyammeissa. Mutta ehkä etäisyyden tunne oli oli tarkoituksellistakin, kun Miokin kokee eristyneensä koko maailmasta? Vaikka en ollut aivan täysin ihan ihastunut kirjaan, ajattelin sitä kuitenkin paljon lukemisen ulkopuolella. Se kertoo jotain kirjan voimasta!

En muista, missä törmäsin ensimmäisen kerran Heikki Salon laululyriikkaa käsittelevään oppikirjaan {Kahle}kuningaslaji, mutta ainakin 10 vuotta sitten sanataidekoulussa harjoiteltiin laululyriikan kirjoittamista, ja silloin opettaja muistaakseni jakoi meille monisteita tästä kirjasta. Olen halunnut lukea kirjan jo pitkään, ja nyt sain vihdoin aikaiseksi! Ihailen Heikki Salon sanoituksia (vaikka hän ei ihan aina maaliin osukaan :D), joten odotin innolla, mitä sanomista hänellä laulujen kirjoittamisesta on. Luin itse vuonna 2021 julkaistun, päivitetyn version.{Kahle}kuningaslajissa käsitellään laulujen kirjoittaminen alusta alkaen. Miten haalitaan ideoita, millaisia vaiheita laulun kirjoittamisessa on, millaisia riimikaavoja kannattaa käyttää, miten tarinoita kannattaa kertoa ja miten niitä rakennetaan. Tätä kaikkea Salo havainnollistaa useiden esimerkkien avulla. Tämä on vallan mainio kirjoitusopas! En ole juurikaan kirjoittanut lauluja elämäni aikana, mutta kirja sopii silti muillekin kirjoittajille. Salo tarjoaa runsaasti hyvää teoriaa ja materiaalia, joista on hyötyä niin aloitteleville ja kokeneillekin kirjoittajille. Toisaalta kirjan lukemisen jälkeen tekisikin mieli vähän kokeilla laulunkirjoittamistakin! Pidin kovasti Salon hieman itseironisesta kirjoittajanäänestä. Tämä olisi hyvä olla omassakin hyllyssä, sen verran paljon asiaa kirjassa on, eikä kaikkea ole varmasti mahdollista sisäistää kerralla. Myös tehtäviin olisi kiva palata myöhemmin. Sitä vain jäin ihmettelemään, että miksi päivitettyyn versioon lisätyt luvut oli painettu pienemmällä fontilla?

Tämän vuoden Helmet-haaste vaati lastenrunokirjan. Olisin voinut tietysti tehdä helpon ratkaisun ja lukea jonkin Kirsi Kunnaksen tai Kaarina Helakisan runokirjan, mutta päätin haastaa itseäni ja etsiä jonkun uudemman teoksen. Pienellä googlettelulla löysinkin Pia Krutsinin kirjoittaman ja Jani Ikosen kuvittaman Kaupunki Kukaties -runokirjan, joka vaikutti hauskalta. Kirja on ollut myös lasten ja nuorten Finlandia-ehdokkaana vuonna 2021. Kirja vie runokaupungin syövereihin, tutustumaan sen katuihin, puistoihin, taloihin, hautausmaihin, asukkaisiin, eläimiin ja ötököihin. Runot ovat vallan veikeitä ja varsin herkullista kieltä! Myös kuvat ovat ihanan värikkäitä ja yksityiskohtaisia! Jos elämässäni olisi lapsia, hankkisin tämän ehdottomasti heille lahjaksi. Tosin ihan kauan pienille lapsille en tätä vähän hurjien kauhuelementtien takia lukisi, mutta koululaisille ehdottomasti.

Bookbeatia selaillessani huomasin, että eräältä lempi (ääni)näyttelijältäni, Pekka Autiovuorelta, on sovelluksen valikoimissa yksi luettu kirja. Kyseessä on Agatha Christien Murha Mesopotamiassa, jonka olen nähnyt elokuvaversiona joitain vuosia sitten, mutta josta en muistanut juuri muuta kuin tapahtumapaikan. Kuuluisa arkeologi tohtori Leidner seurueineen tekee arkeologisia kaivauksia Mesopotamiassa. Sairaanhoitajatar neiti Leatheran palkataan tohtorin vaimon seuraneidiksi, sillä rouva Leidner on äkkiä muuttunut hermostuneeksi ja pelokkaaksi. Neiti Leatheran kiinnittää huomionsa siihen, että seurueessa vallitsee muutenkin omituinen ja kireä tunnelma: tohtori jumaloi vaimoaan, mutta muut seurueen jäsenet suhtautuvat häneen jokseenkin nuivasti. Kun rouva Leidner murhataan, on paljon ihmisiä, joilla olisi motiivi tekoon. Avuksi saapuu Hercule Poirot, jonka avulla mysteerin monimutkaiset lonkerot alkavat selvitä. Olipas ihanaa lukea pitkästä aikaa Christietä, viimeksi olin lukenut hänen kirjojaan varmaankin lukiossa! Murha ja sen tutkiminen on on mielenkiintoista, ja ratkaisu todella jännittävä (ei tosin ehkä kauhean uskottava :D). Tykkään Christien dekkareissa niiden keveydestä ja siitä, että tärkeintä ei ole mässäillä väkivallalla, vaan kyselemällä ja pohdiskelemalla selvittää murhan syyt ja seuraukset. Arkeologin vaimona Christie tiesi selvästi paljon alasta, ja pienet, ivalliset heitot arkeologien suuntaan hymähdyttivät kovasti minua, jolle opintoihin kuulunut pakollinen arkeologian kurssi oli tuskainen, mutta jäänyt elämään humoristisena kokemuksena. Pidin todella paljon neiti Leatheranin kertojanäänestä, ja Poirotin läsnäolo lämmittää sydäntä aina. Pekka Autiovuori kirjan lukijana oli yksinkertaisesti ihana, melkein itketti ilosta pelkästään hänen äänensä kuuleminen! Jonkin verran kirjassa oli rasistista kielenkäyttöä ja kolonialistista maailmankuvaa, mutta se ei sinänsä yllättänyt.

Luin keväällä Kaisa Ikolan Betty-tyttökirjapastissisarjan ensimmäisen osan. Bettyllä alkaa viimeinen lukuvuosi Edinburghin opettajaseminaarissa, ja tulevaisuus aukeaa tytön edessä täynnä monenlaisia mahdollisuuksia. Mihin elämä ylämaan tytön vie? Rakkaussuhteetkin saavat pään pyörälle: kenen kosintaan Betty suostuu vai suostuuko yhteenkään? Kakkososassa oli jonkin verran samoja ongelmia kuin ensimmäisessäkin osassa: hahmoja on aivan liikaa ja monet juonikuviot selviävät aivan liian helposti. Toisaalta Ikola on ollut tätäkin kirjoittaessa vielä hyvin nuori, joten tämä menee ehkä sen piikkiin. Betty-sarja on kunnianosoitus klassisille tyttökirjoille, ja toisessa osassa nyökkäykset inspiroineisiin teoksiin eivät ole enää niin hienovaraisia kuin edellisessä kirjassa. Esikuvan tietyille tapahtumille tunnistaa hyvin helposti ja ne tuntuvatkin aika alleviivaavilta. Kritiikistäni huolimasta on kuitenkin huomattava, että luin tämän parilta istumalta ja nautin tyttökirjatunnelmasta. Pidin jopa romanttisista kuvioista, vaikka olinkin suhtautunut erääseen kosijaan vähän nuivasti jo ensimmäisessä osassa. Välillä ihan unohdin, että kirja oli suomalainen: sen verran uskottava pastissi tämä oli! Seuraava osa on jo varauksessa kirjastosta, koska tahdon tietää, miten Bettyn tarina jatkuu.

Olen lukenut Terhi Rannelan teoksen Läpi yön ensimmäisen kerran 2014 ja toisen kerran 2019. Hoksasin päivänä eräänä, että ensimmäisen ja toisen lukukerran välissä oli viisi vuotta aikaa, ja nyt on kulunut viisi vuotta edellisestä kerrasta. Totesin siis, että tästä voi tehdä perinteen ja lukea kirjan viiden vuoden välein, joten tartuin kirjaan nyt kolmannen kerran. Läpi yön on minulle mielettömän rakas teos. Löydän siitä aina itseni, sekä nykyisen että menneen. Nytkin luin junassa melkein kyynel silmässä, kun se onnistui jälleen koskettamaan syvältä. Olen kirjoittanut kirjan merkityksestä itselleni vuoden 2021 joulukalenterissa, enkä ryhdy nyt toistamaan samoja asioita. Sanat eivät riitä kuvaamaan, miten tärkeä kirja minulle on. Siinä on ikuisesti valtava pala sieluani kiinni. Palataan asiaan seuraavan kerran 2029!

 

En muista, missä törmäsin Camila Sosa Villadan Yöeläimiä-kirjaan, mutta kiinnostuin siitä heti. Kirja sijoittuu Argentiinaan, Córdoban kaupunkiin, jossa joukko travesteja asuu Encarna-tädin majatalossa ja levittäytyy öisin läheiseen puistoon hankkimaan elantoaan. Eräänä yönä Encarna-täti löytää puistosta hylätyn poikavauvan ja ottaa sen kasvattilapsekseen. Tästä alkaa tapahtumasarja, jonka jälkeen juuri mikään ei ole enää ennallaan. Yöeläimiä on karu, mutta samaan aikaan kaunis ja koskettava kirja. Travestit kohtaavat yhteiskunnan taholta homo- ja transfobiaa ja myös todella rankkaa fyysistä väkivaltaa. Seksityöntekijän arki on jatkuvaa uhkaa, varsinkin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluville, eikä tätä puolta elämästä kaunistella. Encarna-tädin talossa asuvien travestien yhteisö on kuitenkin valittu perhe, joka huolehtii hellästi ja lempeästi toisistaan. Tämä keskinäinen huolenpito olikin yksi liikuttavimmista asioista kirjassa. Lähes kaikilla travesteilla on lapsuudenperheeseensä liittyviä haavoja, kuten myös kirjan kertoja Camilalla, joten tukeva yhteisö on erittäin tärkeä. Travesti-sanaa ei ole suomennoksessa käännetty. Latinalaisessa Amerikassa se tarkoittaa syntymässä mieheksi määriteltyjä henkilöitä, jotka kuitenkin käyttävät naisen nimeä ja pukeutuvat naiseksi. He eivät välttämättä identifioidu naisiksi, mutta eivät miehiksikään, ja heidän kansalaisaktivisminsa ansiosta Argentiinassa on mahdollista saada passiinsa myös kolmannen sukupuolen merkintä. Juonen autofiktiiviset elementit tulivat minulle yllätyksenä: kirja pohjautuu kirjailijan omiin nuoruudenkokemuksiin. Yhtä yllättävästi nämä elementit eivät juurikaan edes haitanneet. Kirjan juoni jäi omaan makuuni jokseenkin liian hajanaiseksi, ja aikarakenne tuntui vähän sekavalta. Pidin kuitenkin maagisen realismin ripauksesta, vaikka en aina ymmärtänytkään sen symboliikkaa. Yöeläimiä on kirja, joka jää takuulla lukijansa mieleen. Tätä kirjaa ajattelen varmasti paljon vielä tulevaisuudessakin.

*********

Marraskuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

12. Lastenrunokirja: Kaupunki Kukaties

18. Kirjan kannessa tai nimessä on koru: Rebel angels

22. Kirjaa on suositellut kirjailija: Äkkimakea

Marraskuu oli jälleen kammottava, ällöttävä ja inhottava. Tällä kertaa se tosin johtui pääosin siitä, että olin päättänyt saada gradun esitarkastukseen kuunvaihteeseen mennessä, ja vaikka olinkin aika pitkällä jo työssäni, työtä oli vielä paljon jäljelläkin. Niinpä kuukausi meni pitkälti gradustressissä. Gradufiilissyklissäkin menin pahimpaan aallonpohjaan, mitä olen tämän prosessin aikana kokenut: tuntui, että kaikki kirjoittamani oli täyttä roskaa, eikä tutkielmani koskaan valmistu. Kaiken tuskailun ja ikävän jälkeen graduni ensimmäinen versio valmistui kuin valmistuikin, päivää myöhemmin kuin oli tarkoitus, mutta valmistui kuitenkin! Ja joulukuun aion lomailla, palaan työn pariin vasta tammikuussa!

Vaikka kuukausi oli täynnä gradun kirjoittamista, siihen mahtui joitain kivojakin juttuja, kuten sitsit, pitkästä aikaa taideretriitti ystävän kanssa, käynti Ateneumin Gothic modern -näyttelyssä ja useiden ystävien näkemistä. Ensilumikin satoi vihdoin, ja vaikka se sulikin pari päivää myöhemmin, huomasin heti, miten paljon lumi tuo iloa ja auttaa jaksamaan paremmin pimeänä aikana. 

 

Kuukauden biisi on Jere Valkosen Vakavaa. Valkonen julkaisi marraskuussa toisen albuminsa Viimeistä kertaa marraskuussa. Kyseessä on konseptialbumi nuoresta rakkaudesta uskonnollisessa yhteisössä, mikä lämmittää konseptialbumien ystävien sydäntä. Levyllä on monta hyvää kappaletta (esimerkiksi singlenä julkaistua Blood on the tracksia kuuntelin kesällä tosi paljon), ja Vakavaa on eräs lemppareistani.