Joulukalenteri 2023: luukku 14

Tervetuloa vuoden 2023 joulukalenteriin!

 

Tämän vuoden kalenterissa jaetaan elokuvakokemuksia. Tajusin, että vaikka tykkäänkin kovasti katsoa elokuvia, jää niistä puhuminen blogissa yleensä muiden kulttuurin osa-alueiden jalkoihin. Siispä korjaan nyt tilanteen, ja esittelen joulukalenterissani 12 elokuvaa, jotka ovat syystä tai toisesta tehneet minuun vaikutuksen. Tällä kertaa pyrin keskittymään muihin kuin musikaaleihin tai kirjoihin perustuviin elokuviin, koska niistä olen puhunut muutenkin, mutta pari sellaistakin joukkoon on saattanut eksyä. Myös Disneyn elokuvat jätän tältä listalta pois. Elokuvat eivät ole myöskään minkäänlaisessa paremmuusjärjestyksessä. 

Luukku aukeaa joka toinen päivä. 

Luukku 14: The Children's hour (1961)

 

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

Kaikki Audrey Hepburnin elokuvat eivät ole mestariteoksia, mutta Audrey itse toimii aina! Olisin voinut nostaa tähän Aamiaisen Tiffanylla, mutta kaikki blogiani pidempään lukeneet tietävät sen merkityksen minulle, joten valitsin hieman tuntemattomamman Audrey-leffan. 

The Children's hour kertoo kahden naisen, Karenin ja Marthan, omistamasta tyttökoulusta. Eräs koulun oppilaista, tottelematon ja hemmoteltu Mary, päättää kostaa saamansa rangaistuksen ja laskee liikkeelle huhun siitä, että Karen ja Martha olisivat rakastavaisia. Huhu leviää laajalle ja aiheuttaa skandaalin tyttöjen ja heidän vanhempiensa keskuudessa. Kaiken tämän keskellä Martha huomaa, ettei olekaan aivan varma siitä, millaiset hänen tunteensa Karenia kohtaan ovat. 

Luulenpa, ettei monikaan tiedä Audrey Hepburnin näytelleen myös queer-teemoja käsittelevässä elokuvassa! Vaikka elokuvassa on suurimmaksi osaksi kyse huhusta, se ei kuitenkaan pelkää käsitellä naisten välistä suhdetta oikeana, olemassaolevana asiana. Tämä ei ole mikään itsestäänselvyys 1960-luvun alun elokuvassa! Elokuva perustuu Lillian Hellmanin samannimiseen näytelmään vuodelta 1934, ja siitä tehtiin elokuvaversio jo vuonna 1936 nimellä These three. Elokuvan ohjasi William Wyler, kuten myös itse asiassa tämän 60-luvun version, mutta siinä pääjuoni oli Hollywoodin siveyssäännösten vuoksi muutettu heterokolmiodraamaksi. Vaikka Hollywoodin moraaliset koodit alkoivatkin 60-luvulla murtua, yllätyin silti positiivisesti, kun näin, miten tässä elokuvassa aihetta käsiteltiin! Ei se näkykatsojan silmin välttämättä täydellinen ole, mutta aikansa tuotteeksi yllättävän toimiva.

 

Elokuva jätti minut melko sanattomaksi. Olin erään Hepburnin elämäkerran kautta spoilaantunut loppuratkaisusta, mutta tarina meni silti ihoni alle hyvin voimakkaasti. Vielä pitkään elokuvan katsomisen jälkeen hengittäminen tuntui vähän vaikealta. Miten yhden, ilkeämielisen lapsen valhe voi tehdä niin paljon pahaa? Ja kuinka paljon helpommin aikuiset uskovat lapsen kuin aikuisen sanaa? Audrey ja Marthaa näyttelevä Shirley McLaine tekevät uskomattoman hienot roolityöt. He ovat luonnollisia ja herkkiä, ja varsinkin McLaine teki minuun hyvin suuren vaikutuksen sisäistä myrskyään läpikäyvänä Marthana.

 

The Children's hour on vakava draama ja osoittaa sen, miten monipuolinen näyttelijä Audrey todella olikaan: hän on tässä yhtä vakuuttava kuin komedioissaankin. Tämän elokuvan soisi olevan tunnetumpi hänen filmografiassaan, ja siksi suosittelenkin sitä ehdottomasti! Se on jäänyt mieleeni yhtenä vaikuttavimmista elokuvakokemuksistani. Järisyttävä elokuvakokemus ei vaadi suurta valkokangasta ja elokuvateatterin penkkejä, sellaisen voi kokea myös syödessä voileipää ja katsoessa elokuvaa läppärin ruudulta. Toki varoituksen sanana pitää mainita, että elokuvan loppu ei ole onnellinen, joten sellaista queer-elokuvaa kaipaavan ei välttämättä kannata tähän tarttua.