Joulukalenteri 2023: luukku 16

Tervetuloa vuoden 2023 joulukalenteriin!

 

Tämän vuoden kalenterissa jaetaan elokuvakokemuksia. Tajusin, että vaikka tykkäänkin kovasti katsoa elokuvia, jää niistä puhuminen blogissa yleensä muiden kulttuurin osa-alueiden jalkoihin. Siispä korjaan nyt tilanteen, ja esittelen joulukalenterissani 12 elokuvaa, jotka ovat syystä tai toisesta tehneet minuun vaikutuksen. Tällä kertaa pyrin keskittymään muihin kuin musikaaleihin tai kirjoihin perustuviin elokuviin, koska niistä olen puhunut muutenkin, mutta pari sellaistakin joukkoon on saattanut eksyä. Myös Disneyn elokuvat jätän tältä listalta pois. Elokuvat eivät ole myöskään minkäänlaisessa paremmuusjärjestyksessä. 

Luukku aukeaa joka toinen päivä. 

Luukku 16: The Red shoes (1948)

 

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

Mielestäni on kiehtovaa, miten eri taideteokset voivat johtaa tutustumaan toisiin taideteoksiin. Minua kiehtoo myös intertekstuaalisuus sen eri muodoissaan, ja Red shoes on hyvä esimerkki molemmista tapauksista.

 

Jo ala-asteikäisenä lapsena muistan lukeneeni H. C. Andersenin sadun Punaiset kengät, jossa tyttö haluaa tanssia punaisissa kengissään, mutta kengät eivät enää pysähdy, kun kerran ovat vauhtiin päässeet. Satu jäi mieleen surullisuudessaan ja pelottavuudessaan, ja onkin eräs lempisaduistani Andersenilta yhä edelleen. Seuraavan kerran törmäsin kirottuihin kenkiin Kate Bushin Red shoes -albumin kautta. Nimibiisissä kertoja saa mystiseltä naiselta punaiset kengät, jotka eivät lopeta tanssimista. Samaa juonta kierrättää myös albumin kumppanina julkaistu lyhytelokuva The line, the cross, the curve, jossa Bushin esittämä nainen yrittää vapautua punaisten balettitossujen kirouksesta. Mutta miksi balettitossut, kun alkuperäisessä sadussa on kuitenkin kyse kengistä? Luettuani Rob Jovanovicin kirjoittaman Kate Bushin elämäkerran minulle selvisi, että Bushia inspiroi sekä biisiin että elokuvaan 1940-luvulla tehty elokuva, joka niin ikään kantaa nimeä The Red shoes. Lainasin elokuvan kirjastosta ihan vain kiinnostuksesta Bushin inspiraatiota kohtaan, mutta sainkin yllättyä positiivisesti! 

The Red shoes kertoo Victoria Pagesta, nuoresta balettilupauksesta, joka päätyy tanssimaan kuuluisan Boris Lermontovin balettiin. Samaan aikaan Julian Craster, nuori ja lupaava säveltäjä, saapuu Lermontoville töihin. Vickyn läpimurto tapahtuu Andersenin satuun perustuvassa baletissa, jonka Julian on säveltänyt. Vickyn ja Julianin välille alkaa kehkeytyä romanssi, mutta myös Lermontov on kiinnostunut Vickystä. Sekä Vicky että Julian joutuvat tekemään valintoja rakkauden ja taiteen välillä. Jäljitteleekö elämä taidetta vai taide elämää? Tanssitko punaisissa kengissä itse vai tanssittavatko ne sinua oman mielensä mukaan?

The Red shoes on mielettömän kaunis elokuva! Technicolor-värit hehkuvat, ja kohtaukset ovat ajatuksella rakennettuja. Puvustus on upeaa, ja tanssikohtaukset kauniita. Varsinainen kruununjalokivi on kuitenkin itse Punaiset kengät -balettikohtaus, joka on suorastaan maaginen. Sitä katsoessaan suorastaan unohtaa, että katsoo tarinaa elokuvan sisällä, koska sen kauniiseen, pelottavaan fantasiaan imeytyy voimakkaasti sisään. Lisäksi elokuvan teemat pakkomielteistä ja taiteen ja oikean elämän rajapinnoista kiehtovat.

Vaikka elokuvalla on ikää melkein 80 vuotta, se on edelleen vaikuttava kokemus. Vaikka se ottaa inspiraationsa Andersenin sadusta, se on oma, mieleenjäävä tarinansa. Niin paljon kuin Kate Bushia rakastankin, hänen elokuvateoksensa ei kyllä valitettavasti tämän inspiraationsa tasolle pääse. Sen sijaan Bushin Red shoes on mainettaan parempi albumi!