Joulukalenteri 2023: luukku 8

Tervetuloa vuoden 2023 joulukalenteriin!

 

Tämän vuoden kalenterissa jaetaan elokuvakokemuksia. Tajusin, että vaikka tykkäänkin kovasti katsoa elokuvia, jää niistä puhuminen blogissa yleensä muiden kulttuurin osa-alueiden jalkoihin. Siispä korjaan nyt tilanteen, ja esittelen joulukalenterissani 12 elokuvaa, jotka ovat syystä tai toisesta tehneet minuun vaikutuksen. Tällä kertaa pyrin keskittymään muihin kuin musikaaleihin tai kirjoihin perustuviin elokuviin, koska niistä olen puhunut muutenkin, mutta pari sellaistakin joukkoon on saattanut eksyä. Myös Disneyn elokuvat jätän tältä listalta pois. Elokuvat eivät ole myöskään minkäänlaisessa paremmuusjärjestyksessä. 

Luukku aukeaa joka toinen päivä. 

Luukku 8: Labyrinth (1986)

 

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

Tässä luukussa rikotaan musikaalisääntöä, mutta jos luukusta kurkistaa peikkokuningas, ei säännöillä ole mitään väliä!

Teini-ikäinen Sarah elää mielikuvitusmaailmoissaan, koska arki on melkoisen harmaata ja ikävää. Hän ei tule toimeen äitipuolensa kanssa, ja ilta on pilalla, kun hän joutuu vahtimaan vielä vauvaikäistä pikkuveljeään vanhempien ollessa poissa. Ääneenlausuttu varomaton toive johtaa siihen, että peikkokuningas Jareth ilmestyy lastenhuoneen ikkunasta sisään ja kaappaa Sarahin Toby-veljen. Sarahin on seurattava veljeään labyrinttiin ja ehdittävä pelastamaan tämä ajoissa, muuten Toby jää ikuiseksi ajoiksi peikkokuninkaan hoviin. 

Labyrinth on perinteinen fantasiaseikkailuelokuva, jossa nuori tyttö seikkailee erilaisten erikoisten tuttavuuksien kanssa maagisessa maailmassa. Vaikka olen lukenut ja nähnyt hyvin monta vastaavaa tarinaa, se vetosi minuun mielettömän paljon aikuisenakin. Luulen, että esiteini-ikäinen Celestine olisi ollut aivan riemuissaan elokuvasta myös. Toisaalta nuorempana en olisi ehkä osannut lukea elokuvasta teemaa siitä, miten nuori tyttö ottaa vallan omiin käsiinsä ja osaa sanoa ei. Vaikka sukupuoliroolit ovat hieman vanhentuneet (Sarah on käytännössä ainoa naishahmo, joka saa hahmona lihaa luiden ympärille), voimakas ja neuvokas teinityttö on ihana päähenkilö tällaisessa elokuvassa.

 

Visuaalisesti elokuva on myös huima. Monet erikoistehosteet ovat tehty käytännön efekteillä, eivätkä ne ole vanhentuneet (ainakaan niin pahasti kuin tietokoneella tehdyillä tehosteilla on tapana). Labyrintin jokaisen kulman takaa paljastuu erikoisia maisemia ja otuksia, eikä koskaan voi olla varma, mitä seuraavaksi tapahtuu. Erityisen voimakkaasti mieleeni jäi tanssiaiskohtaus, joka oli suorastaan taianomainen, ja unenomainen portaikkokohtaus loppupuolella.

Eikä tästä elokuvasta voi tietenkään puhua ilman, että mainitsee David Bowien. Hänen roolinsa peikkokuninkaana on maaginen ja upea. Pelottava ja salaperäinen pahis on kuitenkin niin lumoava, että häntä ei voi olla kuin ihailematta. Peikkokuninkaan ja Sarahin välinen jännite on kiehtova, ja tuo tarinaan mielenkiintoisia harmaan sävyjä. Lisäksi elokuvan musiikki, joka on myös Bowien käsialaa, hivelee korviani. Magic dance saa aina omankin tanssijalan vipattamaan! 

Jos peikkokuninkaalla sattuu olemaan tylsää, hän on aina tervetullut pölähtämään glitterpilvessä ja naurettavan tiukoissa housuissa luokseni! Lähden mukanasi labyrinttiin sekuntiakaan harkitsematta.