Joulukalenteri 2023: luukku 18

Tervetuloa vuoden 2023 joulukalenteriin!

 

Tämän vuoden kalenterissa jaetaan elokuvakokemuksia. Tajusin, että vaikka tykkäänkin kovasti katsoa elokuvia, jää niistä puhuminen blogissa yleensä muiden kulttuurin osa-alueiden jalkoihin. Siispä korjaan nyt tilanteen, ja esittelen joulukalenterissani 12 elokuvaa, jotka ovat syystä tai toisesta tehneet minuun vaikutuksen. Tällä kertaa pyrin keskittymään muihin kuin musikaaleihin tai kirjoihin perustuviin elokuviin, koska niistä olen puhunut muutenkin, mutta pari sellaistakin joukkoon on saattanut eksyä. Myös Disneyn elokuvat jätän tältä listalta pois. Elokuvat eivät ole myöskään minkäänlaisessa paremmuusjärjestyksessä. 

Luukku aukeaa joka toinen päivä. 

Luukku 18: Lady Bird (2017)

 

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

Yleensä Youtuben mainokset ärsyttävät, mutta toisinaan niistä on jotain iloakin: esimerkiksi Lady Bird -elokuvan olemassaolosta sain tietää juuri sieltä. Ja onneksi sain, sillä päädyin katsomaan sen ihan elokuvateatterissa asti, ja se oli unohtumaton kokemus.

Lady Bird sijoittuu vuoteen 2002, Sacramentoon. Nuori Christine kipuilee elämänsä kanssa. Hän haaveilee itäisen rannikon yliopistoista, joissa olisi kulttuuria ja taidetta ja vaikka mitä ihanaa. Hän on kuitenkin toistaiseksi jumissa epäinspiroivassa kaupungissa, katolisessa lukiossa, vähävaraisessa perheessä. Christine haluaa ottaa elämän omiin käsiinsä, ja alkaa käyttää nimeä Lady Bird. Viimeinen kouluvuosi sisältää niin ongelmia kuin ihania hetkiä niin ystävyys-, rakkaus- ja perhesuhteissa.

 

Näin Lady Birdin juuri oikeassa hetkessä elämääni: ylioppilaskirjoitusten keskellä, lähellä tietynlaista taitekohtaa. Samaistuin päähenkilöön todella voimakkaasti. Lady Bird kaipaa kauas pois, jonnekin, missä on kulttuuria ja taidetta, ja tämä jos joku resonoi minussa, jonka kotikaupungissa on uusi pesäpallostadion mutta ei kiinnostusta tukea kulttuuria. Lisäksi monet hänen ihmissuhteensa koskettivat minua kovasti. Vaikka elokuva on tunnelmaltaan surumielinen ja haikea, siinä on myös yllättäviä huumorin pilkahduksia. Näyttelijävalinnatkin ovat mainioita: Saorisie Ronan pääosassa on ihanan aito ja energia, ja Laurie Metcalf Marion-äidin roolissa on myös todella liikuttava. Heidän kemiansa toimii täydellisesti.

 

Vaikka en ole nähnyt elokuvaa kuin vain kerran, ja edellisestä kerrasta on vuosia, mietin sitä edelleen toisinaan. Se jätti minuun syvän jäljen, enkä varmaan unohda sitä koskaan. Kaikessa kipeydessään Lady Bird oli jollain tapaa äärimmäisen puhdistava kokemus.