Joulukalenteri 2023: luukku 22

Tervetuloa vuoden 2023 joulukalenteriin!

 

Tämän vuoden kalenterissa jaetaan elokuvakokemuksia. Tajusin, että vaikka tykkäänkin kovasti katsoa elokuvia, jää niistä puhuminen blogissa yleensä muiden kulttuurin osa-alueiden jalkoihin. Siispä korjaan nyt tilanteen, ja esittelen joulukalenterissani 12 elokuvaa, jotka ovat syystä tai toisesta tehneet minuun vaikutuksen. Tällä kertaa pyrin keskittymään muihin kuin musikaaleihin tai kirjoihin perustuviin elokuviin, koska niistä olen puhunut muutenkin, mutta pari sellaistakin joukkoon on saattanut eksyä. Myös Disneyn elokuvat jätän tältä listalta pois. Elokuvat eivät ole myöskään minkäänlaisessa paremmuusjärjestyksessä. 

Luukku aukeaa joka toinen päivä. 

Luukku 22: Le fabuleux destin d'Amélie Poulain (2001)

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

Luulen, että Amélieta rakastaa eräs tietty ihmistyyppi, ja minä todellakin kuulun siihen ihmistyyppiin. Ehkä siitä pitäminen on jopa klisee, mutta siinä tapauksessa tahdon ehdottomasti olla osa tätä klisettä!

 

Amélie Poulain on nuori nainen, josta on omituisen, ankaran ja surullisen lapsuuden seurauksena kasvanut arka ja hiljainen aikuinen. Hän ei kuitenkaan ole onneton: hän saa iloa elämän pienistä asioista, kuten crème brûléen kuoren rikkomisesta ja käden työntämisestä jyväsäkkiin. Lisäksi hänen iloinaan ovat vilkas mielikuvitus ja taito katsoa maailmaa lapsen silmin. Eräänä iltana hän löytää asunnostaan rasian, jonka sisältö innottaa häntä etsimään rasian omistajan. Tämän tehtävän seurauksena hän päättää ryhtyä tuottamaan ihmisille iloa. Mutta salliiko hän onnen myös itselleen?

Amélie on mielettömän maaginen ja ihastuttava elokuva! Se on satu, jossa voi tapahtua mitä tahansa. Minua viehättää myös elokuvan tietty ranskalaisuus: tunteet ovat isoja, mutta tapa esittää ne on uniikilla tavalla kepeä. Vanhana ranskanlukijana ilostuttaa sekin, että kieli on suhteellisen helppoa, ja hahmojen puheesta ymmärtää jotain jopa tekstitystä katsomatta. Elokuvan vinksahtanut ja voimakas värimaailma ja erikoiset leikkaukset luovat unenomaista ja satumaista tunnelmaa. Jotkut erikoistehosteet näyttävät nykykatsojan silmään vähän kömpelöiltä, mutta sen voi antaa anteeksi, onhan elokuvalla jo parikymmentä vuotta ikää. Myös musiikki on upeaa ja luo tunnelmaa ihanasti. Siinä on vauhtia ja riemua elämästä, kuten Améliella itsellään, herkkyyttä kuitenkaan unohtamatta.

 

Amélie itse on hahmo, johon samaistun voimakkaasti. Ujossa, mielikuvitusmaailmassaan elävässä nuoressa naisessa on paljon asioita, joita tunnistan myös itsessäni. Minulle on todella tärkeää se, miten lempeästi elokuva päähenkilöään kohtelee. Hän on erilainen kuin monet muut ihmiset ympärillään, ja se tekee hänen elämästään välillä vaikeaa. Muutos kuitenkin lähtee hänestä itsestään, hänen omasta tahdostaan. Hän saattaa tarvita siihen pientä tönäisyä, mutta häntä ei pakoteta väkisin epämukavuusalueelle. Eikä muutoksen tarvitse olla kokonaisvaltainen: hellästä tavasta katsoa maailmaa ei tarvitse luopua, vaikka uskaltaisikin astua ulos suojakuorestaan.

"Voilà, ma petite Amélie, vous n'avez pas des os en verre. Vous pouvez vous cogner à la vie. Si vous laissez passer cette chance, alors avec le temps, c'est votre cœur qui va devenir aussi sec et cassant que mon squelette. Alors, allez y, nom d'un chien!"

(vapaa suomennos: Niinpä, pieni Amélieni, sinun luusi eivät ole lasia. Pystyt ottamaan elämän iskut vastaan. Jos annat tämän tilaisuuden mennä ohitse, ajan myötä sydämestäsi tulee yhtä kuiva ja hauras kuin minun luurangostani. Joten, mene jo, luojan tähden!)