Tämän vuoden joulukalenterin teemana on varsin mahtipontisesti kirjat, jotka muuttivat elämääni. Olen kuitenkin tehnyt sellaisen rajauksen, että kirjan aiheuttaman muutoksen ei tarvitse olla mikään suuri elämänmullistus, pienikin oivallus tai muutos riittää. Eikä näitä "muutoksia" ole ehkä mitään järkeäkään arvottaa, koska joskus pienellä muutoksella voi olla kauaskantoisemmat seuraukset kuin jollain suuremmalla.
Luukku aukeaa joka toinen päivä.
4. luukku: Risto Räppääjä ja Pakastaja-Elvi (Sinikka ja Tiina Nopola)
Opin lukemaan hieman alle kuusivuotiaana, mutta tuolloin luin vielä lähinnä kuvakirjoja tai muita hyvin helppolukuisia kirjoja (tai kuuntelin ääneen luettuja kirjoja). Ensimmäisen luokan jälkeisenä kesänä luin kuitenkin koko Risto Räppääjä -sarjan, myös samana kesänä ilmestyneen uusimman osan Risto Räppääjä ja viimeinen tötterö. Risto Räppääjät olivat ehkä paksuimpia kirjoja, joita olin siihen mennessä lukenut, ja ehkä yhdeksän samaan sarjaan kuuluvan kirjan lukeminen yhden kesän aika oli myös lähtölaukaus ahmimisiälle. (Sama temppuhan tuli toistettua monena kesänä sen jälkeen eri sarjojen parissa!) Ensimmäisenä sarjasta luin sarjan neljännen osan, Risto Räppääjä ja Pakastaja-Elvin.
Riston Rauha-täti loukkaa jalkansa, eikä pysty siivoamaan eikä laittamaan ruokaa, joten apuun hälytetään Rauhan Elvi-täti, joka on toiminut kylmäkkönä ja on erittäin tehokas kodinhoitaja. Tiukka Elvi vaatii Riston ja Rauhan huushollilta armeijamaisen kovaa kuria, ja kulttuurishokki on valmis. Pahinta on kuitenkin se, että Elvi vaikuttaa olevan kytköksissä joihinkin hämärähommiin. Onko Elvi sittenkin vaarallinen rikollinen kylmäkön myssyssä?
En muista, kenen kirjastokassissa kirja meidän kotiimme päätyi, mutta luulen, että minä en sitä itse lainannut. Jotenkin ehkä vierastin kirjojen kansia ja kummallisia nimiä, kun niitä olin kirjastossa tai kirjastoautossa nähnyt, mutta ehkä kesäloman tylsänä hetkenä mikä tahansa kirja kelpasi, ja kirja tuli luettua. Muistan, kuinka luin kirjaa kotimme terassilla istuen, eikä mennyt kauaakaan, kun aloin hihitellä ääneen ja lukea parhaita kohtia (joita oli paljon) perheenjäsenilleni. Absurdi huumori ja naseva sanailu iskivät, ja niistä pidän edelleen kirjoissa, joita luen. Täytyy kyllä tunnustaa, etten ole lukenut tätä kirjaa varmaan yli kymmeneen vuoteen, enkä tiedä, millaiselta se nyt vaikuttaisi, mutta sen merkitys on minulle suuri yhä edelleen.
(Suru-uutinen Sinikka Nopolan menehtymisestä alkuvuodesta kosketti minua suuresti, onhan hän sisarensa kanssa kirjoittanut niin Risto Räppääjät kuin Heinähatut ja Vilttitossut, joita myös lapsena paljon luin. Kiitos hänelle kaikesta, kevyitä multia!)
"Ohjaaja piteli nenästään kiinni ja huusi:
'Nyt tuli potkut! Meillä ei ole enää varaa teihin eikä uusiin leivänräppääjiin, Rauha Paahtaja, ta-tarkoitan uusiin leivänkäp-käp-käppääjiin, Räyhä Haahkaja, tarkoitan rouva Huuhkaja, ei vaan Rääh-käp-käppääjä...'
Siihen loppui Rauha Räppääjän tv-ura. Itse hän oli ratkaisuun melko tyytyväinen.
'Olen jo pitkään halunnutkin siirtyä radion puolelle,' Rauha kertoi Nellin vanhemmille. 'Mielessäni on paljon ruokia -esimerkiksi vispipuuro- joiden valmistaminen tulee parhaiten esiin radiossa. Ihmisen on kuultava vatkauksen ääni ilman häiritsevää televisiokuvaa. Vain radion välityksellä kuulija voi ymmärtää, millaisella voimalla vatkauksen tulee tapahtua.'
Rauha oli kirjoittanut ohjelmaideastaan radioon, mutta ei ollut saanut vielä vastausta.
'Kumma juttu,' hän oli sanonut Perhosille. 'Minä keksin ohjelmalle hyvän nimenkin: "Radio ja vispilä".'" (s. 35-36)
Risto Räppääjät ovat kyllä mainioita, näitä luin itsekin paljon! :D Rauha ja Lennart Lindberg olivat aina yhtä huvittavia. Ellat olivat kanssa tosi hyviä, kerran joku luokkalaiseni piti yhdestä kirjaesitelmän ja koko luokka ulvoi kuorossa!
VastaaPoistaOma suosikkihahmoni taisi kuitenkin olla itse pakastaja-Elvi kaikessa överiydessään :D selvästi olin mieltynyt tätihahmoihin jo lapsena...
PoistaEllat olivat myös kovassa luvussa lapsena! Ne olivat kyllä mielestäni Risto Räppääjiäkin hauskempia.