Joulukalenteri 2021: luukku 20

Tervetuloa joulukalenteriin vuosimallia 2021! 

Tämän vuoden joulukalenterin teemana on varsin mahtipontisesti kirjat, jotka muuttivat elämääni. Olen kuitenkin tehnyt sellaisen rajauksen, että kirjan aiheuttaman muutoksen ei tarvitse olla mikään suuri elämänmullistus, pienikin oivallus tai muutos riittää. Eikä näitä "muutoksia" ole ehkä mitään järkeäkään arvottaa, koska joskus pienellä muutoksella voi olla kauaskantoisemmat seuraukset kuin jollain suuremmalla. 

Luukku aukeaa joka toinen päivä. 

20. luukku: Velho ja leijona (C. S. Lewis) 

Törmäsin Narniaan ensimmäisen kerran noin kahdeksanvuotiaana, kun löysin nelivärikuvitetun version Velhosta ja leijonasta kummitätini kirjahyllystä, kun olin siellä vierailulla. Jotenkin jo kansikuva, jossa kaksi tyttöä ratsasti leijonalla, oli niin kiehtova, että otin kirjan hyllystä ja aloin lukea. Istuin kirjahyllyn edessä lattialla ja luin, ja vaikka en tuolla vierailulla ehtinyt lukea kuin ehkä ensimmäisen luvun kirjasta, olin hetkessä vakuuttunut siitä, että tämä oli jotakin aivan ihmeellistä ja uutta. 

Velho ja leijona kertoo neljästä sisaruksesta, Peteristä, Susanista, Edmundista ja Lucysta, jotka lähetetään sotaa pakoon Lontoosta vanhan professorin luo. Sisaruksista nuorin, Lucy löytää piiloleikissä vaatekaapista portin toiseen maailmaan, Narniaan, jossa vallitsee ikuinen talvi. Paha Valkea velho hallitsee maata itsevaltaisesti, ja hän on loihtinut maahan talven. Lucy ja hänen sisaruksensa saavat tietää, että heidän avullaan Valkean velhon valta voitaisiin saada kukistettua. 

Olen jo hyvin nuoresta rakastanut satuja ja tarinoita, joissa seikkailivat fantastiset olennot. Tykkäsin kaikista eniten sellaisista leikeistäkin, jossa oli jonkinlainen taikaelementti mukana. Esimerkiksi perinteinen kotileikki kävi nopeasti hieman tylsäksi, mutta jos perheenjäsenet olivat esimerkiksi noitia tai puhuvia eläimiä, se oli mielestäni paljon hauskempaa! En muista, olinko varsinaisesti lukenut fantasiakirjoja ennen Narniaan tarttumista, vaikka toki monissä lastenkirjoissa erilaisia fantasiaelementtejä onkin. Narnia tuntui kuitenkin jollain tavalla erilaiselta, ehkä siksikin, että löysin kirjan itse. Periaatteessa kirja ei siis ollut minulle mikään ovi täysin uuteen maailmaan, mutta silti muistan tietynlaisen ihmeen ja hämmästyksen tunnun: tällaisista seikkailuista kirjoitetaan kirjoja! Juuri tällaisia kirjoja haluan lukea! Velho ja leijona  herätti minussa suuren rakkauden fantasiakirjallisuuteen, joka jatkuu yhä. Voi olla, että olisin törmännyt tähän kirjaan joskus myöhemmin, tai että olisin innostunut fantasiasta jonkun muun teoksen myötä, mutta kuten monen muunkin tässä kalenterissa esitellyn kirjan kohdalla, jotkut tähdet olivat kohdillaan, kun löysin kirjan juuri silloin ja olen siitä ikuisesti kiitollinen. (Pian Narniaan tutustumisen jälkeen tutustuin myös erääseen toiseen seitsemänosaiseen kirjasarjaan, joka kertoi puolestaan velhokoulusta. Vaikka tämä sarja on ehkä enemmän ollut osallisena siihen, miten minusta tuli minä, en halunnut antaa sille omaa luukkua kalenterista sarjan kirjoittajan transfobisista kommenteista johtuen. Hän ei ansaitse näkyvyyttä edes sen vertaa, että mainitsisin tässä hänen nimensä. Senkin takia halusinkin nostaa esiin juuri Velhon ja leijonan, josta kaikki alkoi.) Vaikka Velho ja leijona on merkittävä osa populaarikulttuuria, ja esimerkiksi keskellä lumista metsää palava lyhtypylväs on suorastaan osa kollektiivista muistia, sen elementit jaksavat edelleen kutkuttaa mieltä. Ehkä tarina on hieman ennalta-arvattava ja yksinkertainen, mutta lapsena se ei haitannut, ja aikuisena se tuntuu lämpimän nostalgiselta. Lapsena minulta menivät myös aivan ohi C. S. Lewisin kirjoissaan viljelemät kristinuskovertaukset, vaikka ne eivät tosiaankaan ole mitenkään hienovaraisia: Narnian myyttisen pelastajan, Aslan-leijonan ja Jeesuksen välille voi vetää suorat yhtäsuuruusmerkit. (Aslan oli muuten lapsena lempihahmoni koko sarjasta! Luulen tosin, että asiaan vaikutti lähinnä se, että olen horoskoopiltani leijona :D) Olen lukenut Narnioita viimeksi ala-asteella, ja minun tekisi kovasti mieli lukea koko sarja uudestaan, eteenkin, kun olen sen omaan hyllyyni kerännyt :D Ehkä jo ensi vuonna astun jälleen Lucyn perässä vaatekaappiin ja tempaudun mukaan seikkailuihin Narnian mystisessä valtakunnassa, samalla tavalla kuin kahdeksanvuotiaana kummitätini olohuoneen lattialla. 

"Samassa hän huomasi, ettei enää tuntenutkaan kasvoillaan pehmeän turkiksen hivelevää kosketusta, vaan jotakin kovaa, karkeaa ja suorastaan pistävää. 

'Hyvänen aika, aivan kuin puunoksia!' Lucy huudahti. Ja sitten hän näki edessään valoa; ei siinä missä vaatekaapin seinän olisi pitänyt olla, vaan paljon kauempana. Jotakin kylmää ja pehmeää tipahteli hänen päälleen. Muutamia minuutteja myöhemmin hän huomasi seisovansa keskellä metsää. Oli yö tai ilta, maa oli lumen peitossa ja lumihiutaleita leijui ilman halki." (s.10)