Joulukalenteri 2021: luukku 22

Tervetuloa joulukalenteriin vuosimallia 2021! 

Tämän vuoden joulukalenterin teemana on varsin mahtipontisesti kirjat, jotka muuttivat elämääni. Olen kuitenkin tehnyt sellaisen rajauksen, että kirjan aiheuttaman muutoksen ei tarvitse olla mikään suuri elämänmullistus, pienikin oivallus tai muutos riittää. Eikä näitä "muutoksia" ole ehkä mitään järkeäkään arvottaa, koska joskus pienellä muutoksella voi olla kauaskantoisemmat seuraukset kuin jollain suuremmalla. 

Luukku aukeaa joka toinen päivä. 

22. luukku: Mifongin perintö (J.S. Meresmaa)

Mifonki-sarjan ensimmäinen kirja esiintyi myös vuoden 2017 joulukalenterissa, tosin hieman erilaisessa konteksissa. Tarina minun ja kirjan ensikohtaamisesta on kuitenkin sama: olin törmäillyt kirjaan kirjablogeissa ja lainannut sen sitten kirjastosta melko matalin odotuksin. Aloitin lukemaan kirjaa jouluaattona 2013 ja koukutuin niin, että luin kirjan parissa päivässä loppuun. 

Mifongin perintö aloittaa eeppisen fantasiasaagan, jonka keskiössä on Itämantereelta kotoisin oleva Dante Rondestani ja Merontesin prinsessa Ardis. Heidän polkujensa kohtaaminen ei ole erityisen todennäköistä, mutta niin käy kuitenkin. Dante on salaperäinen oman tiensä kulkija ja Ardis hemmoteltu prinsessa, joka on pakkonaitettu naapurivaltakunnan vanhalle kuninkaalle. Valtapelien ja heräävän magian liikkellepotkaisema seikkailu tuo kaksikon mukaan muitakin tuttavia ja johdattaa heidät eri puolille maailmaa. Jossain kaukana myyttinen olento, tulen mifonki, on heräämässä unestaan. 

Minulla oli yläasteella jostain kumman syystä hyvin voimakkaita ennakkoluuloja Suomi-fantasiaa kohtaan. Luin kotimaista kirjallisuutta jonkin verran, mutta silti ulkomaalainen spefi veti enemmän puoleensa. Olin lopen kyllästynyt kalevalaiseen fantasiaan ja minusta tuntui, ettei Suomessa muuta julkaistukaan. Ja yhtäkkiä minulla olikin kädessäni kunnollista, eeppistä fantasiaa, joka oli suomalaisen kirjailijan kirjoittama, mutta jossa ei ollut suomalaisen mytologian häivääkään! Voisi sanoa, että Mifongin perintö käänsi pääni suomalaisen fantasiakirjallisuuden suhteen. Oivalsin, että suomalainen fantasiakirjallisuus olikin laajempi, kuin olin aavistanut, ja sen myötä ryhdyin etsimään hieman laajemmin luettavaa genren parista, vaikka yhä pysyttelinkin melko tiukasti nuortenosaston valikoimassa. Nykyään en enää välttele suomalaista spefiä, olen kasvanut siitä asenteesta yli ja tajunnut, että se on yhtä mielenkiintoista ja hyvää kuin ulkomaalainenkin (lähinnä amerikkalainen), ellei toisinaan jopa parempaa. Eikä suomalaista mytologiaa hyödyntävä fantasia enää edes allergisoi minua yhtä pahasti kuin teininä. Ehkä Mifonki-sarja toimi aikoinaan myös jonkinlaisena vahvistuksena minulle itsellenikin siitä, että Suomessa julkaistaan muutakin kuin Kalevalasta inspiroitunutta fantasiaa, vaikka en tuolloin vielä ihan niin tavoitteellisesti kirjoittanutkaan. Toki tämä Meresmaan kuusiosainen fantasiasaaga on harvinaisuus Suomen mittapuulla, mutta se on osoitus Suomen fantasiakentän monipuolisuudesta. Mifonki-sarjassa oli paitsi korkean fantasian maailmanrakennus ja suurien linjojen tarina, mutta myös sen hahmoista tuli minulle hyvin rakkaita. He kasvoivat ja kehittyivät tarinan aikana, olivat välillä ärsyttäviä ja typeriä, mutta silti heistä ehti vuosien aikana tulle minulle kuin fiktiivisiä perheenjäseniä. Tässä sarjassa on kaikki palaset kohdallaan, ja aion ehdottomasti lukea sen joskus tulevaisuudessa uudelleen. 

"Boergen linnassa valmisteltiin juhlia. Perinteeksi muodostunut juhla, talvitanssiaiset, pidettiin aina talvikuun ensimmäisenä sunnuntaina, ja sinne kutsuttiin ylhäisöä kaikkialta Belonesta. Ensimmäisellä kerralla Ardis oli ollut liian pöllämystynyt matkasta, Boergesta ja Landisista nauttiakseen juhlista, mutta nyt, pitkän ja pimeän syksyn jälkeen, ajatus juhlista tuntui virkistävältä. Hänellä riitti kiireitä asioiden järjestelyssä.

Ardis oli juuri saapunut sisälle linnan aulaan, kun Serra kiiruhti hänen puheilleen. Hän oli tulossa turkkurimestarin luota ja riisui paksuja nahkakäsineitään. Talvi oli totisesti tullut, hyytävä tuuli puhalsi suoraan mereltä ja ilmassa leijui lumisia kiteitä. Maa oli ollut kuuran peitossa jo pari päivää ja näytti Ardisista kerrassaan lumoavalta." (s. 117)