Luukutus!
Tämä kuuluu suosikkeihini. Syytä en oikein osaa sanoa, mutta pidän siitä erittäin paljon.
***
Keskiyön sininen taivas
Seisoit
katulampun valokeilassa vanha, sininen myssysi silmille vedettynä. Lumi
pyörteili hiljaa alas taivaalta ja uskalsin tuskin hengittää. Näytit jopa
vihaiselta tummien kulmiesi alla. Minua hävettää myöntää, että pelkäsin. Miksei
elämä mennyt kuin kirjoissa?
– Onhan
kaikki hyvin? kysyin arasti. Sinä vain murahdit. Toivoin, että sanoisit jotain.
– Minun
täytyy lähteä, sanoit ykskantaan ja käännyit kannoillasi. Juoksin perääsi ja
huusin nimeäsi. Tähdet tuikkivat keskiyön sinisellä taivaalla. Pysähdyit
äkisti.
– Ruby,
me puhuimme tästä, sanoit ja käännyit. Purin huultani ja tärisin kylmästä. – Et
voi roikkua perässäni kuin pikkulapsi äitinsä helmoissa. Minä ymmärrän, että
tämä on vaikeaa sinulle, mutta minä olen tehnyt päätökseni, sanoit kasvoillasi
päättäväinen, vakava ilme. Räpyttelin silmiäni, etten alkaisi itkeä. Sinun
kasvoillasi ei ollut häivääkään myötätuntoa, vaikka näit kuinka kärsin. Käänsit
kasvosi tähtitaivaalle ja suljit silmäsi. Minä niiskaisin.
– Älä
pakota minua unohtamaan! kuiskasin kiihkeästi. – En voi jättää sinua!
– Sinulla
ei ole vaihtoehtoja! karjaisit ja astuin askeleen kauemmaksi. – Alan pian
itsekin itkeä, sanoit häpeillen. Seisoimme pitkään hiljaa. Sitten sinä avasit
sylisi ja vedit minut lähellesi.
– Anteeksi,
Ruby, anteeksi. Minä olen pahoillani, mutisit ja tunsin kyyneliesi valuvan
otsalleni. Me seisoimme syleilyssä katulampun keltaisessa valokeilassa lumen
kimallellessa ympärillä.
Siitä
lähtien, kun katosit, olen pelännyt puolestasi. Kun katosit, olin suunniltani
huolesta. Menetin sinut unelle. Sinä sanoit olevasi kunnossa, mutta minä näin
totuuden. Uni vei voimasi ja melkein tuhosi sinut, mutta sain sinut takaisin
ajoissa. Nyt muutkin ymmärsivät ja alkoivat vahtia sinua. Halusit häkistä
vapauteen ja karkasit, saadaksesi nähdä lisää unta. Tällä kertaa et välttämättä
palaisi.
– Et
voi tulla mukaani, Ruby. Se paikka, mihin menen, ei ole sopiva sinun ikäisellesi tytölle,
sanoit hiljaa. Pudistin päätäni.
– En
ole enää lapsi. Olen yhtä vanha kuin sinäkin, sanoin tiukasti. Hymyilit
ilottomasti.
– Ruby,
usko minua. Jos he näkevät sinut, en voi enää maksaa unestani rahalla. Haluan
suojella sinua.
– Haluat
untasi enemmän kuin minun turvaani, tiuskaisin ja ravistelin kätesi ympäriltäni.
Avasit suusi ja suljit sen taas. Käännyin kannollani ja lähdin marssimaan
tieheni, mutta kuulin huudon takaani. Osat olivat vaihtuneet. Sydämeni hakkasi,
kun kuulin sinun juoksevan perääni.
Otit
kasvoni käsiesi väliin ja itkit. Panssarisi oli vihdoin murtunut, olin saanut
sinut ymmärtämään oman kipuni. Kuiskailit nimeäni ja lumi satoi olkapäillesi.
Kyyneleet kastelivat omatkin poskeni. Et voisi enää kääntyä takaisin ja tiesin
sen. En vain halunnut uskoa…
Olit
lähelläni ja mietin, miten kertoisin asiani. Kasvosi oli itku vääristänyt ja
ryhtisi oli olematon. Et ollut lainkaan sellainen kuin silloin, kun näin sinut
ensi kerran. Et naura, et edes hymyillyt. Tätäkö sinä haluat elämältäsi? Oletko
aivan varma, että uni on sinulle kaikkein tärkein?
Hyväilin
kasvojasi ja yllättäen huulesi koskettivat omiani. En voinut iloita, vaikka
haaveeni oli toteutunut. Sinä irrotit kätesi, pyyhkäisit hiukset kasvoiltasi ja
hymyilit surullisesti. Pyyhin kyyneleen poskeltasi ja astuin taaksepäin.
– Minun
täytyy nyt mennä, kuiskasit ja nyökkäsin.
– Ethän
unohda? kysyin paksulla äänellä. Pudistit päätäsi.
– En,
en edes unessa. Minun on nyt pakko mennä. Siis…
– Nämäkö
ovat hyvästit? Nyökkäsit. Painoin pääni alas ja sanoin sen, mitä olin halunnut
sanoa jo pitkään:
– Sinä
olet kadottanut itsesi uniin, minä kadotin itseni sinuun.
Näytit
siltä, kun alkaisit jälleen itkeä ja käännyit pois minusta.
– Hyvästi,
Ruby…
– Seuraavaan
elämään, kuiskasin selällesi, joka alkoi hitaasti loitota luotani. Kyyneleet
sumensivat näkökenttäni.
Sinä
palaisit vielä, minä näkisin sinut. Lumeen oli hajonnut satojatuhansia timantteja
miljooniksi pieniksi paloiksi.
Oi.
VastaaPoistaHeh, hyvä et tykkäsit :)
Poista