keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Luukku 24: Joulu, joulu, armas aika

Hyvää joulua, rakkaat❤️

***
Joulu, joulu, armas aika


Jouluaattoaamuna Esko Nieminen sanoi langolleen Taavetille:
-Minun täytyy hakea joulukuusi, lähdetkö mukaan?



Taavetti lähti mielellään, ja niin he ajoivat keltaisella autollaan kuusifarmille. 



-Kävisikö tuo kuusi? tiedusteli Taavetti. Esko puisteli päätään.
-Ei, se on liian pieni, hän totesi. - Jatketaan matkaa.



-Mitäs sanot tästä? Esko kysyi heidän kuljettuaan jonkin matkaa eteenpäin. Taavetti nyökkäsi.
-Se näyttää hienolta. Ja siinä on koristeetkin valmiina! hän nauroi.



Miehet tunkivat kuusen autoon ja lähtivät ajamaan kohti kotia. 



Samaan aikaan Eskon vaimo Talvikki penkoi kellarista joulukoristeita serkkunsa Annan kanssa. 
-En muistanutkaan, että meillä on tällainen kynttelikkö, hän pohti ääneen. -Pitää pyytää Annaliisalta kynttilöitä. Niin, ja kysyä, nostaisiko Horace tämän havukoristeen esille. Löysitkö sinä sen kuusenalusmaton? hän huikkasi Annalle. 



-Tässä se on, Anna huudahti mattoa heiluttaen.



Kun Gilbert, Annan aviomies, tuli pihamaalle, hän näki mehiläistenhoitaja Horacen äheltämässä havukoristeen kanssa. 
-Mitäs puuhaat? Gilbert kysyi.
-Yritän saada tätä havukoristetta tuon puun oksalle, mutten yletä sinne asti, Horace puhahti. Gilbertia hymyilytti.
-Minä voin auttaa, hän sanoi ystävällisesti. -Tuohonko se piti ripustaa?



Wren ryntäsi keittiöön. 
-Annaliisa, Annaliisa! 
Puhuteltu kääntyi hymyillen tiskiensä äärestä.
-Mikä hätänä, Wren? Missä palaa? Annaliisa, Eskon sisar, kysyi leikkisästi.
-Ei vielä missään, mutta Talvikki käski tulla kysymään sinulta kynttilöitä siihen kynttelikköön. Onko sinulla?
-Onhan minulla, otin ne juuri äsken esille. Ne ovat tuossa pöydällä, Annaliisa viittasi pöytään päin. -Ja ota toki piparkakku. Leivoin niitä vasta. 



Esko ja Taavetti olivat tulleet jo kotiin kuusen kanssa kotiin. He olivat Gilbertin ja Horacen avulla saanut raahattua kuusen yläkertaan ja aseteltua sen olohuoneeseen. Talvikki ja Anna tyttärensä Joyn kanssa saapuivat juuri parahiksi katsomaan tuoksuvaa kuusta. 
-Kyllä se on kaunis, Anna totesi. 


Wren juoksi portaat ylös ja ojensi kynttilät Talvikille. 
-Tässä olisi, hän läähätti. Talvikkia nauratti. 
-Voi sinua pyryharakkaa, hän hymähti asetellessaan kynttilät paikoilleen. -Ei näillä nyt niin kova kiire ollut. Mutta kiitoksia kuitenkin. Eikö olenkin hienon näköistä?


-Hieno ja hieno, nurisi isoäiti keinutuolistaan. -Kun minä olin pikkutyttö, joulussa tärkeintä oli sen sanoma, ei kuusenkoristeet. Mutta eipä minua kuunnella, tietenkään. Pyh, nuoret. 


Eskon ja Talvikin lapset leikkivät huoneessaan niin keskittyneesti, etteivät huomanneet lainkaan hälyä olohuoneessa. 


Talvikki kurkisti ovenraosta. 
-Tulkaa katsomaan! Esko ja Taavetti ovat tuoneet meille joulukuusen.
Lapset ryntäsivät innoissaan olohuoneeseen. 


Emilia seisoi eteisessä katsellen koiranpentujen telmimistä. Yläkerrasta kuului iloisia ääniä ja naurua. Hän ei mennyt yläkertaan, eihän hän kuulunut perheeseen. Joulu oli perhejuhla, mitä hän olisi siellä tehnyt?


-Emilia-kulta, mitä sinä täällä teet? Annaliisa kysyi tullessaan keittiöstä. -Mikset ole ylhäällä muiden kanssa?
-En minä kuulu perheeseen, Emilia sanoi katsellen muualle. Annaliisa huokaisi lempeästi.
-Ei sillä ole mitään väliä. Eihän Wren tai Horacekaan ole meille mitään sukua, mutta silti he ovat osa perhettä. Aivan kuten sinäkin. Tulehan, hän sanoi tarttuen Emiliaa kädestä ja kuljettaen hänet yläkertaan. Emilia seurasi arasti. Annaliisa peitti hymyn. Emilia oli liian arka, ja jäi helposti syrjään hauskanpidosta. Hän tarvitsi rohkaisua ja rakkautta, ja sitähän tästä talosta löytyisi.


Olohuoneesta kuului iloista naurua ja innostuneita huudahduksia.
-Tämä on kaunein joulukuusi, jonka olen koskaan nähnyt, Lotta totesi kuusivuotiaan varmuudella. Hänen veljensä nauroi. 
-Noin sinä sanoit viime vuonnakin, Eero totesi ja kiskaisi siskonsa tummia hiuksia.
-Älkääs nyt, jouluna, Talvikki torui lapsiaan. Annaliisa keskeytti alkavan riidan sanomalla:
-Lauletaan jotain! 

Kaikki innostuivat kovasti ja alkoivat huudella lempijoululaulujaan, mutta Annaliisa hiljensi joukon nostamalla kätensä pystyyn. 
-Annetaanko Emilian valita? hän kysyi nyökäyttäen nurkassa seisovaan tyttöön päin, joka punastui kaikkien katseiden kääntyessä häneen päin. Annaliisa hymyili hänelle.
-Mitä haluat laulaa? hän kysyi ystävällisesti. Emilia puri huultaan. 
-Arkihuolesi kaikki heitä, hän sanoi lopulta ujosti. Kuului hyväksyvää mutinaa ja yksi kerrallaan kaikki yhtyivät lauluun:
"Arkihuolesi kaikki heitä, mieles nuorena nousta suo! Armas joulu jo kutsuu meitä, taasen muostojen suurten luo..."



4 kommenttia:

  1. Mulla oli tapana (silloin kun Winxit oli in) järjestää kaikille leluille joulujuhlan. Tai pikkujoulut. Mä rakensin legoista lavan ja kaikki esitti jotain...

    Tuli ihanan nostalginen fiilis tästä. :')

    Hyvää joulua!!!!!!!!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää joulua sullekin näin jälkikäteen :)

      Ihana muisto :) Mullakin oli tapana pitää pehmolelujen iltamia tai jotain, jossa oli esityksiä. Se oli hauskaa se.

      Poista
  2. Oi, tää on ihan paras!! :D Noita muita en olekaan vielä ehtinyt lukea, meinasin että luen sitten joululomalla kaikki, mutta tää oli pakko lukea heti! ^.^

    VastaaPoista

Sano sanottavasi rohkeasti, minä en pure ;)

Tarkistan kommentit räyhääjien varalta.