Aika muuttaa kirjoittajaa

(Joo, tämä viikko on ollut odotusten mukaan kiireellinen, mutta onneksi myös mukavia asioita on ollut ja tulee olemaan ohjelmassa :) Esimerkiksi tätä. Never for ever ja Lionheart ovat jotain aivan liian ihanaa. Mutta ehkäpä menen nyt asiaan.)

Ihmiset muuttuvat, myös kirjoittajina. Rakkaan inspisvihon todellisesta käyttöönotosta tulee tässä kuussa täyteen kolme vuotta, joten rupesin tutkimaan omaa kehitystäni sen valossa. Ihanaa huomata, että kehitystä on oikeasti tapahtunut! Vaikken ensimmäisiä tekstejä luekaan kovin mielelläni, yksi alkaa aika kivasti: "Talvinen aurinko on maailman kaunein. Se on kietoutunut pakkaseen, mutta lämmittää silti." Nämä lauseet ovat tulleet mieleen useammankin kerran tällä viikolla, kovassa pakkasessa ja auringon häikäistessä. 

Tekstistä Kappelissa, 18.2.2012

Vihkoon kirjoittaminen alkoi oikeastaan elokuussa 2011, joskin silloin kirjoitin vain kolme Mustemaailma-ficciä ja se oli siinä. Tammikuussa 2012 mulle tuli idea yhdestä kohtauksesta niin myöhään illalla, etten voinut avata enää konetta. Etsin neuvokkaana tyttösenä käsiini Mustemaailma-vihkoni ja kirjoitin Valkean kuningattaren puutarha-nimisen tekstinrääpäleen. 

Tekstistä Arranin prinssi, 10.6.2012

Aloin käyttää vihkoa lähinnä tarinaideoiden kirjaamiseen muistiin. Joitain lyhyitä kuvauksia, pikkurunoja löytyy myös. Pääpaino on kuitenkin pikkuisissa idearääpäleissä, jotka kirjoitin ylös pitkääkseni ne hengissä. 

Näitä kuudennen luokan keväällä kirjoitettuja tekstejä en suurinta osaa pysty itsekään lukemaan, ovat ne vaan niin huonoja. Joitain ihan potentiaalisia pätkiä, mutta suurin osa on ehdottomasti mustalla listalla: niitä ei jatketa mihinkään suuntaan, piste. Tyylikin on jotain ei tosiaankaan mun tyyppistä: kaikki liikkuvat "varoen" ja käytän monta kertaa samaa sanaa peräkkäin. 

Tekstistä Särkyneiden haaveiden kaupunki, 19.4.2013

Seiskalla kirjoitetuissa teksteissä tyyli vähän muuttuu. Nyt tekstit ovat realistisempia, eikä runoja ole niin paljon. Kieli muuttuu paljon parempaan suuntaan, enkä enää makeile tai kirjoita jotain nolostuttavan ylidramaattista. Kovin hyviä tekstejä ei varsinkaan seiskan alussa kirjoitetut ole, mutta jatkuvasti mennään parempaan suuntaan. 

Tekstistä Annagret ja Lewis, 4.8.2013

Kasin aikana kirjoitetut tekstit pohjautuvat todellisuuteen kaikkein eniten. Milloin kysymys on unien kirjoittamisesta muistiin, tanssiohjelmasta tulleesta inspiraatiosta, jonkun kertomasta jutusta jne. Pari hyvää tajunnanvirtatekstiä löytyy myös (kuten syksyllä julkaisemani Vajoava totuus), muttei niinkään runoja. Kasilla löysin kuitenkin oman kirjoittajaääneni, sen äänen josta pidän ja jonka haluan saada kuuluviin. 

Tekstistä Meri, 26.2.2014

Kasin keväällä aloin taas kirjoittaa vihkoon runoja. Pari tarina-ideaa kirjattuna muistiin, yksi näytelmäkatkelmakin löytyy, mutta pääpaino on runoissa. Lukufiiliksessä julkaistun Hajalla-runonkin ensimmäinen versio Hajotettu ruumis löytyy vihosta :) Yksi melko realistinen teksti löytyy, mutta kaikki muut ovat viety kauemmas todellisistä tapahtumista. Kesälomalla kirjoitin ehkä henkilökohtaisimpia tekstejä koskaan sekä käänsin vihkoon pari kappaletta. 

Tekstistä Seota, 16.1.2015

Ysillä iski angsti. Lähes kaikki kirjoittamani tekstit ovat joko surullisia tai vihaisia, toki sääntöjä vahvistavia poikkeuksiakin on. En oikein tiedä, mitä sanoa syksyn teksteistä. Kirjoittamiseen on vaan niin helppo purkaa tunteita. Angstista huolimatta hyviä tekstejä on, kuten tämä katkelma: "Hän tajusi heti mistä oli kysymys. Nostin käden suuni eteen, etten olisi itkenyt ääneen. Tikut taas levisivät lattialle. Minä kuulin, kuulin." 

Tänä vuonna olen kirjoittanut vain kaksi tekstiä vihkoon, joten en tiedä vielä kuinka vuosi lähtee käyntiin kirjoittamisen osalta. 

Tämä kuuluu taas siihen kuuluisaan " koska kaikkia kiinnostaa"-osioon, mutta itselle teki tosi hyvää analysoida (jos sitä nyt voi analysoimiseksi sanoa...) omia tekstejä. Jos joskus tuntuu, ettei kirjoittaminen vaan onnistu, luen jonkun vanhan tekstin ja totean, että paremmin mä kirjoitan nyt kun sillon :D

Laitan tähän vielä alkuvuodesta kirjoittamani tajunnanvirtatekstin, joka vähän sivuaa aihetta, ja josta myös otsikko on peräisin, vähän muokattuna tosin. 

Aikaa ja unelmia

Aika muuttaa ihmistä. Opin kauan sitten kävelemään maanpinnan yläpuolella, opin hymyilemään toisin. Myöhemmin annoin kenkieni koskettaa katuja, ajatella pitkään, annoin luvan haaveilla, uneksia. Ajan kuluessa uskalsin. Entä nyt? Olen itkenyt, purkanut kiukkuani tekstiin, halunnut olla näkymätön ja näkyvä yhtä aikaa. Olen nostanut pään pystyyn, kasvattanut kuoren ja marssinut eteenpäin. Olen odottanut turhaan. Olen haudannut haaveitani ja löytänyt uusia. Mihin jatkaa? Ottaako takaisin huoleton hymy ja unohtaa? Pitäisikö piiloutua kuoren taakse ja olla kuin ei olisikaan? Vai pitäisikö kuitenkin rohkaistua ja lopulta ymmärtää? Minulla on menolippu, minkä tien valitsen?