Syyssuunnitelmia

Syksyn saapuessa saapuvat myös koulukiireet ja stressi, vaikka kuinka yrittäisi niitä välttää. Kirjoittaminen pitää minut sen kaiken keskellä järjissäni, vaikka aikaa sille jää väkisinkin vähemmän kuin esimerkiksi kesällä. Miltä syksyni näyttää kirjoittamisen suhteen? Liian tiukat suunnitelmat stressaavat, joten en lyö mitään lukkoon, mutta täysin ilman suuntas en lähde kirjoittamaan. Tein keväällä suunnitteluvihkoon "rennon kirjoitussuunnitelman", jota aion nyt syksylläkin noudattaa.

P

Kerroinkin jo aiemmin saaneeni P:n ykkösversion valmiiksi, mutta eihän kirjoittaminen tähän lopu. P on nyt lähetetty esilukijoille, mutta täällä päässä olen laittanut kässärin ja hahmot lepäämään pöytälaatikon uumeniin. Palaan P:n pariin todennäköisesti vasta ensi vuonna, joten teksti ja ajatukset saavat nyt muhia rauhassa. 

Editointi

JL:n editointi jäi kesällä surullisen vähälle, mutta jos rehellisiä ollaan, ei sitä olisi niillä helteillä pystynyt tekemäänkään. Vaikka nyt eletään vasta syyskuuta, asunnossani on niin kylmä, että voisi luulla talven jo tulleen. Tämä puolestaan on herätellyt minut taas kiinnostumaan JL:sta, enkä valita: pidän tästä tarinasta, ja harmittaakin, kun se on hyvin usein jäänyt jonkun toisen tekstin jalkoihin. Tavoitteena olisi saada kakkosversio valmiiksi vuoden loppuun mennessä, eikä se edes aivan mahdottomalta tunnu: 19/25 lukua on jo kirjoitettuna. Ensimmäisen version kanssa tuskailin toisen päähenkilöni kanssa, mutta tällä kerralla toinen heistä on aiheuttanut harmaita hiuksia. Ensimmäisessä versiossa hän käyttäytyi välillä todella ongelmallisesti, kun ottaa huomioon, että lukijan täytyisi pitää hänestä ja olla hänen puolellaan. Myös kässärin dialogipitoisuus mietityttää, mutta hahmovetoisena kirjoittajana minulla on paha tapa keskittyä hahmojen suhteiden toisiinsa ja itsensä kehittämiseen ja unohtaa kaikki sellaiset pikkuasiat kuin miljöön rakennus, jännite ja tapahtumat ylipäänsä. Toisaalta keskivaiheilla henkilöt ovat melko pitkään samassa paikassa pystymättä siirtymään mihinkään, joten heillä on aikaa jutella. 

Editointiin liittyy myös Pusu. Toisen version valmistumisesta on yli puolitoista vuotta (!), joten pyrin aloittamaan senkin editoimisen vielä tämän vuoden puolella. Alustavan suunnitelman mukaan aloittaisin lokakuussa, mutta katsotaan, miten kiireinen muuten olen. 

NaNoWriMo

Luitte oikein! Harkitsen marraskuun oikeaan Nanoon osallistumista parin vuoden tauon jälkeen. Campeista on jäänyt hyvä maku suuhun, joten lähtisin kirjoittamaan positiivisella mielellä. Toki 50k sanaa on aivan eri asia kuin 3k tai 10k, joihin olen Campeissa yltänyt, mutta aina voi yrittää. Jotenkin ajattelen, että olen kehittynyt kirjoitusrutiinin luomisessa paremmaksi marraskuun 2015 jälkeen, joten ainakin lähmmäs tavoitetta uskoisin pääseväni kuin silloin. Toisaalta en tiedä, onko ajatus marraskuun kirjoittaimisrykäisystä mahdoton tässä elämäntilanteessa. Vuonna 2015 olin lukion ykkösellä, nyt vietän fuksivuotta yliopistossa, ja sekä silloin, että nyt paljon aikaa ja energiaa menee pelkkään uuden järjestelmän opetteluun ja rutiineiden luomiseen. Toisaalta marraskuu on luentojen kannalta melko väljä (ei puhuta kotitehtävien määrästä tässä, jooko), joten siinäkin mielessä kirjoittaminen olisi mahdollista. Toisaalta marraskuu todennäköisesti katkaisee kaiken editoinnin, mutta jos esimerkiksi JL:n kanssa teen ahkerasti töitä syyskuun lopun ja lokakuun alun ajan, pääsen ehkä tavoitteeseeni, ja jos en pääse, ei se ole maailmanloppu. Nanoon ajattelemani teksti on todella erilainen kuin mikään näistä kolmesta käsikirjoituksesta, joten olisin todella innoissani ja jännityksellä lähdössä kirjoittamaan sitä, jos päätän osallistua. Onneksi tässä on miettimisaikaa! 

Eiköhän näillä suunnitelmilla pärjätä loppuvuosi. Entä lukijat, onko teillä jotain suunnitelmia ja/tai tavoitteita syksyksi? Kertokaa ihmeessä, olivat ne sitten kirjoittamiseen tai johonkin aivan muuhun liittyviä! :)

The love I have is riverwide (Praha, osa 1/2)

Otsikko on Autoheartin biisistä Possibility. 

En tiedä, aiheuttaako tämän postauksen julkaiseminen lukijajoukossa riemun- vai tuskanhuutoja, mutta se olisi jälleen matkakertomuksen aika, halusitte tai ette! Syyslomareissu tosiaan suuntautui Prahaan, jonka joku näppärä voi otsikostakin päätellä. En ollut tässä kaupungissa koskaan käynyt, mutta haaveillut sinne matkustamisesta jo aiemmin. 

Kuvissa ei ole vesileimaa, koska olen laiska, ja niitä on miljoona, mutta ne ovat joko minun tai jonkun perheenjäseneni ottamia. (Mutta koska tämä on internet, saatoin myös varastaa pahaa-aavistamattoman Jormaperan kameran ja valehdella käyneeni postilaatikkoa kauempana.) Ethän siis varasta niitä :) 

Postaus on jaettu kahteen osaan yleisen mukavuuden vuoksi. Kuvia on biljoona jo tässä osassa, varoitan. 

Praha 15.10.-18.10. 2017

Sunnuntai 15.10., 

eli päivä, jolloin rakastuin ensisilmäyksellä

Sunnuntaiaamuna pakkauduimme autoon ja lähdimme kohti Helsinki-Vantaata. Matkalla yritin lukea Tuntematonta sotilasta, mutta henkilöiden paljous uuvutti niin paljon, että unohduin välillä vain katselemaan ohi vilistäviä maisemia. Syömässä kävimme Lahden ABC:llä, jonka vessoihin oli sitten viime käynnin vaihdettu todella kummalliset hanat. Ihan ufot laitteet, kyllä oli perämetsäläinen ihmeissään. 

Meillä oli tällä reissulla mukana vain käsimatkatavarat, joten selvisimme vähemmällä jonottamisella kentällä. Jonottamiselta välttyminen ja mukana raahattavien kassien vähäisyys ovat tämän matkustustavan parhaita puolia, mutta tuottaahan se ylimääräistä vaivaa, kun kaikki nesteet hammastahnasta alkaen pitää pakata läpinäkyvään muovipussiin, ja vaatteet taitella mahdollisimman pieneksi, jotta ne mahtuvat reppuun... Onneksi vaatteita ei tarvinnut kovin paljoa, koska reissu oli sen verran lyhyt. 

"Onhan siinä puolensa, kun lentää käsimatkatavaroilla..."

"Ai mä luulin, et me mennään lentokoneella." 

Lento sujui mukavasti. En erityisemmin tykkää lentää, mutta tämä matka ei ollut kuin kahden tunnin mittainen. Lisäksi nukuin osan matkasta (yllättäen), eikä laskeutuminen edes sattunut korviin! 

Päästyämme perille matkustimme keskustaan ensin bussilla ja sitten metrolla. Metroaseman liukuportaissa oli muuten Laura Lindstedtin Oneironin tšekinkielisen version mainos! En ehtinyt ottamaan siitä kuvaa, mutta silloin teki mieli lähteä torille. Metroasemalta kävelimme hotellille, ja katselin kaupunkia monttu auki. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. 

Hotel William, majapaikkamme, sijaitsi Malá Stranan alueella, eli toisella puolella Vltava-jokea kuin vanha kaupunki. Ensn kävelimme hotellin oven ohi, koska se ei erityisemmin näyttänyt pääovelta. Kuitenkin sisään astuttuamme en voinut pidättää ihastuneita äännähdyksiä. Lintuja! Kukkia! Kristallikruunuja! Lisäksi aamiaishuoneessa oli valtava aamiaisvaunu, joka niin ikään aiheutti ihastuksen ja hämmästyksen huokauksia. Kaiken huippuna oli vieläpä oikein mukava ja osaavan oloinen respahenkilö, joka jopa lausui suomalaiset nimemme oikeammin kuin monet muut ulkomaalaiset. 

Saatuamme huoneemme lähdimme vielä kävelemään kaupungille ja ostamaan ruokaa. Ruokakauppa oli toisella puolella jokea, joten ylitimme Kaarlensillan ja ihastelimme valaistuja rakennuksia. Kaarlensillan patsaita sen sijaan ei oltu valaistu, mikä oli vähän hassua. Vaikka olikin jo pimeää, ihastuin Prahaan entistä enemmän jokaisen kadunkulman myötä. Todellista rakkautta ensi silmäyksellä. 

Puhumattakaan siitä, että oli oikeasti lämmintä! Lokakuussa! Ei tarvinnut kunnollista takkia, neuletakissakin meinasi tulla lämmin, vaikka oli myöhäinen ilta. Ja lokakuukin vielä! Ajatus ei lakkaa hämmästyttämästä. 

Ostimme iltapalatarvikkeet ja palasimme hotelille. Etsimme televisiosta hyvän aikaa tšekkiläistä kanavaa, mutta löytyi sekin lopulta niiden kaikkien englannin-, ranskan- ja venäjänkielisten seasta. Yritin simultaanitulkata ranskankielisiä uutisia, mutta melko huonolla menestyksellä. 

"Ööööö, ici on täällä. En mä muuta ymmärtänyt."

Matkan uuvuttamana menimme kuitenkin melko nopeasti nukkumaan. Iltasaduksi luin steampunk-novelleja. 

Maanantai 16.10.,

eli päivä, jolloin mukulakivet aiheuttivat pohjekrampin

Aamupalan (hyvin valtaisan ja maittavan) jälkeen lähdimme kohti vanhaa kaupunkia tutkiaksemme sitä päivänvalossa. Hotellilta vanhaan kaupunkiin oli matkaa suunnilleen pari kilometriä.

Pulujen asunto sillalla.

Kaarlensilta oli melkoisen vaikuttava näky päiväsaikaan. Ehkä yöllä tunnelma oli salaperäisempi, mutta ainakin nyt patsaat näkyivät paremmin. Joessa oli muuten ihan älytön määrä joutsenia!

Kaarlensillalla oli kaksikin hääparia ottamassa kuvia. 

Ah ja voih, vanha kaupunki. Niin paljon kauniita vanhoja taloja. Toisaalta myös suunnilleen biljoona turistia. Välillä ihmispaljous ahdisti, ja olin toisinaan suorastaan vainoharhainen käsilaukun kanssa, koska matkaoppaissa varoiteltiin taskuvarkaista, mutta kaupungin kauneus helpotti oloa, niin hassulta kuin se tuntuukin sanoa.

Tässä rakennuksessa on muuten kuvattu Amadeus-elokuvaa! Ilmeisesti Mozartin ooppera Don Giovanni sai oikeastikin ensi-iltansa tässä teatterissa. 

Päivän ensimmäinen kohde oli Mucha-museo. Alphonse Mucha on ollut yksi ehdottomista lempitaiteilijoistani aina siitä lähtien, kun sain pienenä lahjaksi hänen maalauksillaan koristellun soittorasian, niin ikään Prahasta. Museo oli siis miltei pakollinen kohde. Täytyy myöntää, että se oli kuitenkin pienoinen pettymys. Vaikka olikin ihanaa nähdä kaikki tutut ja vähän tuntemattomatkin maalaukset isokokoisina ja tutkia niiden yksityiskohtia, museo oli melkoisen pieni, eikä siellä ollut kaikkia töitä, joita odotin näkeväni. Esimerkiksi Neljä vuodenaikaa -sarja puuttui kokonaan. Positiivista kuitenkin oli se, että museossa oli näytillä myös Muchan luonnosvihkoja, joista pystyi tutkimaan taiteilijan kädenjälkeä ei niin viimeistellyssä muodossa. Toinen pettymystä runsaasti lieventänyt asianhaara oli yhden kaikkien aikojen lempikuvani, Prinsessa Hyasintti -baletin julisteen näkeminen isokokoisena ja alkuperäisenä. Saatoin hieman huokailla ihastuksesta, sillä se kuva oli soittorasian kuvista se, johon pikku-Cele eniten ihastui.

Museolta jatkoimme matkaa juutalaiskortteliin. Alueella on useampia synagogia ja juutalaisuuteen liittyviä museoita. Kävimme yhdessä pienessä museossa (alakuva), kahdessa synagogassa ja vanhalla juutalaisella hautausmaalla. Tarpeettomana yksityiskohtana mainittakoon, että viimeisellä uskonnontunnilla ennen lomaa käsittelimme juutalaisuutta Suomessa.

Synagogista ilmeisesti vain yksi on nykyään synagogakäytössä, muut ovat enemmän museomaisia. Jos olisi halunnut päästä myös käytössä olevaan synagogaan sisään, olisi pitänyt ostaa kalliimpi lippu, joten tyydyimme kiertämään muita rakennuksia ja ihailemaan sitä ulkopuolelta. Kuvissa näkyväm synagogan seinät olivat täynnä kirjoitusta. Ensin luulin niitä uskonnollisiksi teksteiksi, mutta tutkittuani niitä lähempää paljastui, että seinille on kirjoitettu ilmeisesti jokaisen holokaustissa kuolleen tšekkiläisen juutalaisen nimi. Nimien määrä ravisteli. Totta kai tiesin, että juutalaisia kuoli toisen maailmansodan aikana valtava määrä, mutta synagogan seinät auttoivat jollain tapaa käsittämään sitä määrää. Ja jos tässä oli pelkät Tšekin juutalaiset, kuinka paljon enemmän heitä olikaan muissa maissa? 

Hautausmaalla kivet olivat ihan vinksin vonksin ja todella tiiviisti. Mietimmekin, onko kiviä siirretty jossin vaiheessa tilanpuutteen vuoksi. Tuntuu ehkä väärältä sanoa näin hautausmaasta, mutta vinossa olevat kivet näyttivät vähän vekkulilta. Pidän hautausmaista, joten pidin tästäkin. Se olisi ollut ehkä tunnelmallisempi, jos siellä ei olisi ollut turistilaumaa, mutta Prahassa taitaa olla mahdotonta välttyä sellaisilta. 

Hautausmaalla kiertelyn jälkeen totesimme aamiaisesta olevan sen verran aikaa, että lähdimme kävelemään kohti kaupungintaloa ja siellä sijaitsevaa kahvilaa. Matkalla näimme useammankin saippuakuplataiteilijan. Saippuakuplameret näyttävät todella kivalta, varsinkin auringonpaisteessa! Yritin valokuvata niitä, vähän huonolla menestyksellä. (Voitte päätellä, mitkä kuvista on otettu minun käytössäni olleella pokkarilla ja mitkä perheen yhteisellä järjestelmäkameralla...)

Ai niin, ja oli muuten tosi lämmin! Käsivarret paljaana tarkeni hyvin.

Huomasin tuon saippuakuplasateen alla olevan pariskunnan vasta kotona kuvia selaillessani...

Kaupungintalo oli melkoisen mahtava rakennus myös ulkopäin. 

Myös sisältäpäin aika mukavan näköinen, eikö totta? 

Mitä olisikaan reissupostaus ilman ruokakuvia? Ei yhtikäs mitään. Kaupungintalon kahvilassa oli vähän samaa henkeä kuin Ekbergin kahvilassa Helsingissä, mutta tämä tuntui paljon hienommalta. Kahvilan työntekijä työnsi pöydän viereen suuren kakkuvaunun, josta saattoi valita mieleisensä herkun. Haaveilemaani hasselpähkinäkakkua ei valitettavasti ollut kuin yksi pala, jonka jalomielisesti lahjoitin nuoremmalleni, mutta eipä tuo suklaakakkukaan erityisen huono valinta ollut. (Tärkeät yksityiskohdt matkasta, osa 3651.)

Kakkujen jälkeen kiertelimme vielä kaupungilla, minkä jälkeen kävimme ostamassa kaupasta vesipullot ja pientä purtavaa ja palasimme hotellille.

Hotelli sijaitsi tällä kadulla.

Kävimme syömässä hotellin lähellä sijainneessa italialaisessa ravintolassa. Vähän tylsä vaihtoehto, mutta nälkä oli kova ja syömäni pizza oikein hyvää. Vaikka olo olikin ruuan jälkeen sellainen, että olisin voinut kieriä hotellille, lähdimme silti vähän kävelemään läheiselle Petrinin kukkulalle. Kukkulan päälle olisi päässyt köysiradalla, ja kävelimme lipunmyyntipisteelle vain huomataksemme, että köysirata oli parin viikon ajan suljettu. Päätimme kiivetä kukkulalle seuraavana päivänä, ja käydä sen sijaan katsomassa John Lennon -seinää, joka niin ikään sijaitsi lähellä hotellia. 

Joskus 1980-luvun alkupuolella, pian Lennonin murhan jälkeen yhdelle seinänpätkälle ilmestyi Lennon-graffiti. Maalausta yritettiin poistaa virkavallan toimesta, mutta se ilmestyi siihen aina uudelleen. Lopulta asian annettiin olla, ja lopputuloksen voi nähdä allaolevista kuvista. Alkuperäinen maalaus taitaa olla kadonnut jo aikoja sitten uusien kuvien ja tekstien alle, mutta Lennonin kasvoja löytyy yhä, samoin kuin viestejä rauhasta ja eräälle nimeltämainitsemattomalle Yhdysvaltojen presidentille osoitettu viesti, jota voisi kuvailla keskisormen näytöksi kirjallisessa muodossa. (Kyllä, otin kuvan sen tekstin alla. Ei, en aio postata sitä tähän, vaikka näytäkin siinä hehkeältä, kuten aina.) 

Palasimme hotellille vielä lepuuttamaan jalkoja, ennen kuin lähdimme takaisin keskustaan. Prahassa ei varmaan voi käydä, ellei käy katsomassa astronomisen kellon lyöntiä. Kellonajan lisäksi tämä hieno kello näyttää myös kuunvaiheet ja horoskoopit ja mitähän vielä. Matkaoppaan mukaan kellon tekijä sokaistiin, ettei hän pääsisi tekemään samanlaista kelloa mihinkään. Keskiajalla tahdottiin olla uniikkeja lumihiutaleita vähän rajummin ottein... Eniten kellossa yllätti se, että se oli todella matalalla. Jotenkin olin kuvista ymmärtänyt, että kello olisi niin korkealla, että turistilaumat tuijottaisivat sitä niskat kenossa ja kiikarit silmillä, mutta todellisuudessa se oli vain muutamien metrien korkeudella katutasosta. (Tosin tässä vaiheessa on pakko huomauttaa, etten ole kovin hyvä arvioimaan etäisyyksiä.) 

Olivathan ne tasatunnein ikkunoistaan morjestavat apostolit ja koko komeuden päätteeksi kiekaiseva kukko aika komeita, en voi kiistää, mutta oikeastaan kellon tutkimisesta saa elämyksen, vaikkei näkisikään "show'ta". Tässä postauksessa näkyviä kuvia ei muuten ole otettu illalla, vaan aamupäivällä, kun kävelimme kellon ohi ensimmäistä kertaa. Valokuvasin kelloa pimeälläkin, mutta näistä kuvista tuli selkeämpiä ja parempia.

Kävimme myös ihastelemassa paikallista kirjastoa, jonka aulassa kohosi korkea kirjatorni, jonka sisälle oltiin peileillä rakennettu äärettömyysvaikutelma. Ääretön määrä kirjoja, huraa! 

Kirjasto oli todella kodikkaan oloinen! Kielitaidon puutteessa en kuitenkaan erityisemmin selaillut kirjoja, vaan istuin ensimmäiseen näkemääni tuoliin lepuuttamaan jalkoja. 

Suunnitelmissa oli syödä trdelníkit (eli Tšekin ja lähialueiden perinneherkku, taikinatötterö, jonka sisällä voi olla esimerkiksi jäätelöä) ja mennä sitten ruokakauppaan, mutta huomasimme jossain vaiheessa kävelleemme ohi pahimmasta turistirysästä ja kaikkien trdelníkkojujen (tai tötterökojujen, kuten trdelník kääntyi suomalaisessa suussa) jääneen taakse. Teimme uuden suunnitelman ja kävimme todella kodikkaassa teehuoneessa iltateellä. Vaikka keemunini oli vähän kitkerää, pannut olivat nättejä ja tunnelma rauhallisen lämpöisä. Viihdyin mainiosti!

Prahan keskusta on täynnä mukulakiveä, ja se myös tuntui jaloissa. Vaikka mukaan ottamani kengät olivat hyvät kävellä, jalat olivat silti valtavan kipeät iltaa kohden. Eikä siinä vielä kaikki, toista pohjettani alkoi krampata teehuoneelta lähdön jälkeen niin paljon, että jokaisesta askeleesta tuli entistä kipeämpi ja kyyneleet olivat silmissä koko ajan. Ikinä en ole missään reissussa kokenut vastaavaa ja uskallankin väittää, että syypää oli mukulakivi. 

Ruokakauppa oli menossa kiinni kymmenen minuutin päästä siinä vaiheessa, kun sinne ehdimme. Vastasin kielitaitoisena ihmisenä sujuvasti tšekiksi asiasta huomauttaneelle vartijalle ranskaksi "oui oui". Vastoinkäymisistä huolimatta saimme iltapalat ostettua ja enemmän tai vähemmän linkutettua hotellille lepäämään, syömään ja venyttämään pohjetta. 

Leikin lifestylebloggaajaa ja otin iltapalasta kuvan. Hämmentävän iso pönikkä jogurttia muuten. 

Ennen nukkumaanmenoa kirjoittelin vielä kavereille kortteja. Tykkään kovasti lähettää ja saada kortteja, mutta tällä reissulla postimerkkien hankkiminen oli tehty vähän liian vaikeaksi. Ystävällinen pyyntö turisti-infoille ja vastaaville: voisiko postimerkkejä saada helpommin? Ihmiset lähettävät vielä ihan oikeita kortteja reissuiltaan, vaikka se uskomattomalta kuulostaakin. 

Jatkuu osassa kaksi.