Sinne se suhahti

Kesä nimittäin. Tämän postauksen kirjoittaminen vähän venähti, mutta olen aina ollut sitä mieltä, että elokuu on vielä kesää, joten on aivan perusteltua muistella sitä vasta syyskuussa. Miten siis kävikään toukokuussa tekemäni ämpärilistan?

• Luen Anna-sarjan loppuun

En lukenut. Luin kirjat Anna omassa kodissaan ja Annan perhe, mutta Sateenkaarinotko ja Kotikunnaan Rilla jäivät syksylle. Ei se mitään, hyvää kannattaa odottaa! Luin kuitenkin Montgomeryn omaelämäkerran Alppipolku ja samoissa kansissa olleen Sisko Ylimartimon Anna ja muut ystävämme -kirjan, joten Montgomerya (ta häneen liittyviä teoksia) kyllä luin. 

Juhannuksen vietin kuin Anna: omassa kodissa.

• Osallistun heinäkuun CampNaNoon

Osallistuin ja voitin! Olen ylpeä itsestäni, että sain vaikeudet voitettua ja kirjoitettua jopa yli tavoitesanamäärän. 

• Käyn uimassa

Tehty! Läheisellä uimarannalla oli ihanan lämmintä vettä, vaikka pohja onkin ällöttävän mutainen ja äkkisyvä :D Ehdin käydä myös suosikkirannallani ystäväni kanssa ja pulahtaa Roomassa Välimereen. (Mistä puheen ollen, pitäisikö ne matkapostaukset joskus kirjoittaa loppuun...) 

Lähilammen lämpöisiä vesiä valloittamassa.

• Ompelen ukulelelle pussin

Tehty! Hikeä ja kyyneliä projekti ainakin aiheutti, mutta valmista tuli! En olisi selvinnyt tästä ilman apua, mutta ainakin ompelin paria poikkeusta lukuun ottamatta kaikki saumat itse! Pussi on hieman hassun muotoinen ja aivan liian iso soittimen kokoon nähden, mutta sinne mahtuu vaikka jokin ase, jos päätän ryhtyä gangsteriksi! (Norjan lippu tuossa ei ole mikään piiloviesti, kyseinen kangasmerkki oli pyörinyt laatikoissani varmaan jonkun kahdeksan vuotta ja ompelin sen sitten tuohon, kun en muutakaan paikkaa keksinyt :D) 

• Luen ainakin yhden runokirjan

Enpäs lukenutkaan! Pitelin jo kädessäni Risto Rasan Kahta seppää, mutta en ehtinyt lukea sitä, kun piti lähteä kauppaan tai johonkin. En lukenut sitä myöskään palattuani, joten mikään suuri runokesä tämä ei ollut :D yritän siis tilkitä yleissivistykseni aukkoja myöhemmin. (Mikäs sen romanttisempaa kuin lukea syksyn pimetessä opiskelijakolossani runoja?) 

• Katson tai kuuntelen pari uutta musikaalia (ja yhden loppuun)

Kesä 2018 ei ollut suuri runokesä, mutta ei se ollut suuri musikaalikesäkään. Katsoin nimittäin vain Viulunsoittajan katolla (ei mikään suosikki) ja Cherbourgin sateenvarjot (todellakin uusi suosikki), enkä kuunnellut keskeneräistä musikaalia loppuun. Vaikka sanonkin, että aina on musikaalifiilis, ei se tämän kesän kohdalla pitänyt paikkaansa: en edes kuunnellut tai katsonut tuttuja musikaaleja juurikaan. Mutta ehkä syksyn koittaessa musikaalitkin alkavat vetää puoleensa paremmin: pakatessani tavaroita muuttolaatikoihin kuuntelin pitkästä aikaa Hamiltonin läpi, ja kokemus oli niin loistava, että tuli varsinainen musikaali-ikävä. Onneksi asia on hyvin helposti korjattavissa! :)

Elokuisella kesälomaretkellä Helsinkiin kävimme ystävän kanssa myös Linnanmäellä, maailmanpyörän huipulla.

• Käyn juoksemassa

Toukokuussa ja kesäkuun alussa juoksin kuin juoksinkin! Heinäkuun helteet olivat kuitenkin liikaa, enkä vetänyt lenkkareita jalkaan, kun hiki tuli jo rauhallisesta kävelystä bussipysäkille :D pyöräilemässä sentään kävin muutaman kerran, kun ajoin noin viiden kilometrin matkan kaverin luo ja takaisin. 

• Saan joko P:n tai JL:n valmiiksi

Yksi syy postauksen myöhäiseen ilmestymisajankohtaan on se, että halusin saada projektini kesän aikana valmiiksi, ja koska elokuu on kesäkuukausi, täytyi valmistuminen ajoittaa siihen. Mutta ei hätää, onnistuin tavoitteessani: P valmistui elokuun viimeisinä päivinä! Toki nyt puhutaan vain ykkösversiosta, mutta valmis mikä valmis! Olen äärimmäisen ylpeä itsestäni, että kerrankin pääsin omaan tavoitteeseeni, enkä vain laiskotellut. P ehti olla melkoinen tuskien taival. Pusun ja JL:n ykkösversiot valmistuivat molemmat paria kuukautta yli puolessa vuodessa, mutta P:n kanssa tahkosin lähes kaksi vuotta. Nyt se on kuitenkin valmis, ja voin siirtyä seuraaviin projekteihin, kuten JL:n editointiin, joka takuulla sujuu paremmin viilentyneessä ilmastossa :D 

Elokuun lopun hurja loppukiri! 

Kesä 2018 onnistui olemaan paitsi stressaava ja työntäyteinen, myös palkitseva ja suuria asioita mukanaan tuonut. Haluaisinko elää tämän kesän uudelleen? En tiedä. Ihaniin hetkiin haluaisin tietenkin palata: yo-juhliini, Olavi Uusivirran ja Smg:n keikalle, muutamiin perhejuhliin, läksiäisiin töissä, kesälomani alun kunniaksi tehtyyn Helsinki-retkeen... Toisaalta kesä oli täynnä väsymystä ja kirjaimellista hikoilua töissä, yhteishaun tulosten jännittämistä ja välivuosiahdistuksessa pyörimistä, mutta ehkä kivat asiat painavat vaakakupissa hieman enemmän. Ajoittaisuudesta raskaudesta huolimatta kesä oli kaikin puolin mukava ja sellainen, jonka muistoilla jaksaa syksyn pimeydessä. 

Enkä tahdo osallistua keskusteluun (eli pieni ylistysepäsosiaalisuudelle ja vähän kuulumisia)

Otsikko Ultra bran biisistä Villiviini (sanat Anni Sinnemäki).

Hip hei, pitkästä aikaa ihan vain kuulumisten höpöttelyä postauksen muodossa. Edellisestä vastaavasta onkin jo aikaa. Tiedä sitten kiinnostaako ketään, mutta kenties juuri siksi jaan hieman asioita tämänhetkisestä elämästäni. 

Koulu on alkanut. Olo on edelleenkin kuin tyhmällä ja eksyneellä pienellä ykkösellä, vaikka olenkin siirtynyt vuosikurssin ylemmäs. (Menin yhtenä päivänä väärästä ovesta ulos ja päädyin ihan eri puolelle rakennusta kuin olisi ollut tarkoitus.) Kesäloman aikana en kokenut suurta ammattivalaistumista enkä siis tiedä edelleenkään, mihin suuntaan lukion jälkeen. Wanhat häämöttävät kimaltavan hiuslakkapilven muodon ottaneena mörkönä kaukana tulevaisuudessa. Oletan, ettei kyseessä ole kuitenkaan ihan hirveän kamala mörkö vaan ihan pieni ja kiltti sellainen. Koulu on alkanut hyvin, vaikka näin viikon verran käyneenä motivaatio ei ole edelleenkään palannut lomilta. Väsyttää, koska en osaa mennä aikaisin nukkumaan. Toisaalta tässä jaksossa ei ole ihan hirveän kamalia kursseja muita kuin maantieto. 

Jos olen jotain muutosta itsessäni huomannut, niin epäsosialisuuden. Kun viime vuonna olisin kaivannut seuraa itselleni, tänä vuonna olen vain iloinen istuessani yksin luokan takanurkassa. Pelkkä ajatuskin ryhmätöistä saa kangistumaan kauhusta, kunnes molemmilla kerroilla on kerrottu, että työn saa tehdä yksinkin. Iltapäivät haluan viettää kotona, yksikseni. Älkää käsittäkö väärin. Meidän koulussa ja samalla vuosikurssilla on aivan ihania ihmisiä, joiden kanssa on kiva olla. Minä pidän siitä, kun vieressä kurssilla istuu joku kaveri, jonka kanssa voi tuskailla päivien pituutta ja ruotsin kielioppia. Minusta on hauska viettää aikaa kavereiden kanssa vapaa-ajalla. Tarvitsen kuitenkin omaakin aikaa, sellaista, jolloin saa olla ihan keskenään omien ajatustensa kanssa eikä olla sosiaalinen. 

Päässä pyörii jo uusivanha idea, johon kuuluvat nämä ruotsintunnilla vihkooni ilmestyneet sisarukset. He haluavat toistaiseksi pysyä nimettöminä. 

Editointi sujui hyvin, kunnes ripari katkaisi hyvän kirjoitusputken. Kyseessä oli upea viikko, ei sen puoleen, mutta en ehtinyt sen aikana ajatella juurikaan Pusua tai mitään muutakaan kirjoitusprojektia. Koulun alun takia kesälomatahtiin on ollut vaikea päästä takaisin. Olen tosin hieman kirjoitellut kaksi vuotta sitten aloittamaani novellia, joka olisi tarkoitus saada valmiiksi ennen minkään uuden projektin aloitusta. Koska uusi projekti todennäköisesti olisi tuo jo aiemmin mainittu idea, novellin loppuunsaattaminen olisi tärkeää: novelli kun on eräänlainen prequel-osa tuolle tarinalle. Ensi viikolla kuitenkin alkaa taas sanataidekoulu ja kirjoittamiseen tullee taas rytmiä ja ympärille tuttu, turvallinen ja rakas kirjoittajaverkosto. 

Kirjoittaminen on kuitenkin kivaa, kuten on lukeminenkin ja neulominen. Tuskaista päättää, mihin iltapäivänsä käyttäisi. Mutta jospa vielä tämän vuoden puolella oppisin virkkaamaan!

Jos tehtailisin tossuillani bisnestä, tämä olisi mahtava mainoskuva. Kunpa yläasteen käsityönopetteja näkisi tämän! 

Elokuuhun lämpimiä päiviä toivoen.

Pitsipuita

En oikein tiedä, mitä tekisin. Tekemistä olisi, mutta päättäminen on vaikeaa. Huoh. 

Haluaisin editoida Pusua. Vaikka voin välillä samaistua tekstiim paremmin kuin hyvin (tässä tarkoitan lähinnä tänään löytynyttä repliikkiä "Mitä minä oikein sekoilin?"), välillä taas suunnilleen kierin lattialla, kun hahmoilla menee hyvin ja teksti rullaa. Editointi tuntuu mielekkäältä tekemiseltä. Mutta toisaalta: pystyn editoimaan suunnilleen kaksi sivua päivässä, koska illat menevät lähinnä matikanläksyihin. 

Haluaisin kirjoittaa nanoa. (Kutsun häntä tästä lähin JL:ksi.) Nyt ulkona olisi sopiva sää, pakkanen paukkuu ja puiden oksat on kirjottu pitsillä. Tarina polttelee (voiko tulipalopakkasille sijoittuva tarina poltella?) ja tahtoisin päästä eteenpäin. Päähenkilöni ei suostu edelleenkään käyttäytymään miellyttävästi, mutta hänellä on nyt seuraa, joten hän on paljon siedettävämpi. Mutta arvatkaapa, mikä syö kirjoitusaikaa iltaisin? Matematiikkapa hyvinkin. 

Haluaisin lukea kirjoja. Lukulistalla on monia kiinnostavia kirjoja ja lukeminen tuntuu sujuvan. Lukeminen arkena kuitenkin jää lähinnä luvun tai parin lukemiseksi ennen kouluunlähtöä ja illalla ennen nukkumaanmenoa lueskeluksi. Viikonloppuisin, tai silloin kun aikaa olisi, valinta on vaikea: lukea vai kirjoittaa vai editoida vai jotain ihan muuta? 

Ja sitten haluan tehdä sataa muutakin juttua: haluan neuloa (!!), oppia virkkaamaan (!!!!), katsoa leffoja, kuunnella musiikkia, nähdä kavereita, nukkua, käydä metsässä valokuvaamassa pitsipuita. Miksi vuorokaudesta on vain 24 tuntia? 

Älyttömät joululahjat

Susi heitti haasteella (kiitosta vaan :)), jossa pitää keksiä 3-5 joululahajatoivetta, jotka ovat tavalla tai toisella mahdottomia. Eiköhän aloiteta!

1. (BBC:n) Sherlock Holmes

Vaikka olisinkin oikein kiltti, Joulupukki tuskin tuo minulle omaa Baker Streetin yksityisetsivää tai lähettää minua kyseisen kadun asuntoon 221 B. Sherlockille voisi nakittaa kaikki koulutehtävät ja lisäksi hän voisi puolustaa minua kauheilta rikollisilta. Kenties herran läsnäolo houkuttelisi paikalle myös Moriartyn...

2. Linna kakkosasuntona

Luonnollisesti asun aikuisena Kruununhaassa jugend-linnassa (mulla on rikas aviomies, joka maksaa sen kämpän), mutta kakkosasunnoksi kävisi vanha linna Skotlannin nummilta. Tuuli ulvoisi ulkona, mutta minä vain vaeltelisin linnani käytävillä, seuranani kaksitoista mustaa kissaa ja muutama mäyräkoira. (Joku isompi metsästyskoira saattaisi tietenkin olla katu-uskottavampi, mutta kun ne on vähän pelottavia.) Joisin teetä kirjastohuoneessani ja kirjoittaisin menestysromaanejani vanhanaikaisella kirjoituskoneella kirjoituskammiossani. 

3. Liput The Beatlesin paluukeikalle

Tähän tietenkin kuuluisi sellainen pienimuotoinen ihme, että John Lennon ja George Harrison heräisivät henkiin kuolleista... Mutta koska toivoa voi aina, niin toivonkin, että tämä maailmanhistorian upein bändi palaisi yhteen ja järjestäisi loisteliaan paluukeikan, jonne pääsisin eturiviin. 

En tällä(kään) kertaa haasta ketään, sillä vastaajille saattaa tulla kiire. Sen sijaan tarjoan lohdutukseksi valokuvatodisteen siitä, että sain toukokuussa käsityötunnilla aloitetun neulomukseni viimein valmiiksi. (Tosin koska tämä on internetissä, nämä saattavat olla naapurin Jormaperan tossut eivätkä minun.) Eivät ne erityisen nätit ole, mutta kovin lämpimät ja mukavat. Olen näitä hehkuttanut jokaiselle, joka suostuu kuuntelemaan ja niillekin, jotka eivät suostu. Olen hyvin ylpeä itsestäni, koska sain nämä niin nopeasti valmiiksi (jos puolen vuoden taukoa tässä välissä ei lasketa, niin näiden tekoon meni vain kaksi ja puoli kuukautta) ja että ylipäänsä sain jonkun käsityön valmiiksi. 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Huomenna avataan vielä joulukalenterin viimeinen luukku, sitten blogi hiljenee hetkeksi. 

NaNoWriMo onnellisesti hävitty

Otsikosta voikin ehkä päätellä, miten marraskuussani kävi. Seuraa postauksellinen (teko)syitä häviölleni. Lopulliseksi sanamääräkseni jäi 9170 sanaa. Tavoite oli vetäistä kymppitonniin, mutta koska eilinen oli ohjelmantäytteinen päivä, en ehtinyt kirjoittaa lainkaan.

Tästä pääsemmekin (teko)syyhyn yksi:
Koulu.
NaNo alkoi koeviikolla, ja ensimmäisenä päivänä piti lukea kemiaa ja tehdä työselostusta. Kirjoitusaikaa jäi vartti sunnuntai-iltana hampaidenpesun ja nukkumaanmenon välissä. Ei kovin hyvä aika, vai mitä? Ei minustakaan. Koeviikon jälkeen päivät menivät koulussa ja illat läksyjen parissa.

(teko)Syy kaksi:

Viikonloput.
Viikonloppuisinhan on reilusti mukavaa kirjoittamisaikaa, eikö totta? No tuota, ei minun marrakuussani. Isosjuttuja, kouluprojekteja, vieraita, joululahjoja... Toisin sanoen, pois kirjoitusajasta kaikki nuo, olkoonkin, että osa jutuista olikin hurjan mukavia. Lopulta löydän itseni katsomasta sunnuntai-iltana Sherlockia ennen nukkumaanmenoa hyvällä kirjoitusajalla. Mites tässä nyt näin kävi?

(teko)Syy kolme:

Sää.
Teksti sijoittuu keskitalveen. Tekstissä on kylmä, lumista ja pakkasta. Kirjoittaja kurkistaa ikkunasta ulos. Ulkona sataa räntää ja on kurjan harmaata. Kirjoita siinä sitten talvimaisemista. Kirjoittaja harhautuu katsomaan valokuvia edellisvuosien talvista. "Awww, kylläpä olen söpö tuossa toppahaalarissa!" Teksti odottaa, mutta nostalgiahuuruinen kirjoittaja ei enää muista vilkaistakaan siihen. Neljä päivää tässäkin kaupungissa oli lunta, kinoskaupalla. Sitten satoi vettä ja nyt on aivan yhtä rumanharmaata kuin aina ennenkin.

(teko)Syy neljä:

Hieman edelliseen liittyen, oma pää.
Ihan helposti eksyin omiin ajatuksiin, olin saamaton, tein jotain muuta kirjoittamisen sijaan. Olen luultavasti tulossa hulluksi tai sairaaksi, nimittäin kaivoin kevään kässäntunnilla aloitetun työn esiin ja neuloin sitä vapaaehtoisesti. (Melkein valmis jo!) Neuletyö vie molemmat kädet, joten sen yhdistäminen kirjoittaminen on hieman vaikeanpuoleista.

(teko)Syy viisi:

Tarinan päähenkilö.
Ehkä ärsyttävin koskaan kirjoittamani. Sinisilmäinen, typerä, kerrassaan raivostuttava. Ja koska hänellä ei ole seuraa, en saa ketään tasapainottamaan tyypin ärsyttävyyttä.

Siinäpä vähän (teko)syitä. En voittanut, enkä ole edes hämmästyksekseni katkera. Myönnettäköön, olin surkea ja tunsin epäonnistuneeni, mutta sitten pääsin asiasta yli. Kirjoitan tarinani loppuun myöhemmin.  Osallistun ensi vuonna uudelleen. Aina tulee uusi vuosi ja uusi marraskuu. 

Life couldn't get much sweeter

(Otsikko Marina&the diamondsin FROOTista.)

Enää yksi kouluaamu.

Eilen istuttiin kaksi tuntia auringossa, nojaten koulun seinään. Kukaan ei jaksa enää tehdä mitään. Jos totta puhutaan, se ei myöskään haittaa ;) 

Sain vuoden kuvistyöt kotiin, näette saalista yllä. 

(Vasemmasta yläkulmasta: Lionheart-akvarellityö, puuväripiirros, Red shoes-mustetyö, Pöllö-grafiikantyö, puolikas julkkis Audrey, perspektiiviharjoitus, Muodonmuutos-mustetyö, Gustav Klimtia mukaileva maalaus ja John Lennon-mustetyö.)

Mulla on päällä Beatles-paita. Olen erittäin onnellinen. Tiedättkö sen hetken, kun teillä on joku kiva vaate päällä ja teidän mieliala ja itsetunto kohenee aina kun muistette sen? Mulla on se olo just nyt. 

Tänään oli vika kässä ikinä. 

Noviisi-novelli on valmis. Sitä on 6,5 sivua. Pitäisi olla max. viisi. Novelli on lähtenyt esilukijoille ja nyt vaan odottelen palautetta. Muutamaan päivään en koske koko tekstiin, annan tekstin vähän lepäillä. Kesäkuu menee varmaan aikalailla Noviisin kanssa, mutta jos sitä myöhemmin vaikka pääsisi Pusun kimppuun ;)

Huomenna on viimeinen koulupäivä. Viimeinen päivä tänä keväänä, ysiluokalla, omassa koulussa, peruskoulussa. Tulen kaipaamaan muutamaa kaveria (joiden kanssa tulen kyllä treffailemaan elämässä myöhemmin, vaikkeivät samaan paikkaan hakeneetkaan) ja paria opettajaa, mutta muuten olen iloinen päästessäni pois. Jos huomenna itketään, ne on onnen kyyneleitä. 

Hymyä

Olen muutaman koulupäivän aikana hymyillyt enemmän kuin pitkään aikaan. Mulla on kamala kiire, kokeet ja päättötyöt hengittävät niskaan, mutta silti mä vain hymyilen. Sain mieltä painaneen asian selväksi, ja nyt on vain tosi iloinen olo.

Mulla piti olla yhteishaku torstaina, mutta eipähän ollut. Opo ei ollut nimittäin koulussa. Yhtään ei ärsyttänyt, ei. Mieleen ei tullut yhtään rumia sanoja. Sain onneksi uuden ajan varattua maanantaille. 

Marinalta on ilmestynyt uusi biisi, Forget. Mä odotan nyt Frootia entistä enemmän... Enää kuukausi ilmestymiseen! 

Mä olen aina inhonnut maaliskuuta. Huhtikuu on paljon kivempi, maaliskuussa on pelkkää loskaa. Maaliskuulla on identiteettikriisi. Ollako talvea vai kevättä? Kirjoitin saniksessa joskus viime keväänä runon, jonka yksi säe oli "minä vihaan maaliskuun loskaa". Kuvaavaa edelleen. 

Vaikka syyt syksyn angstiin ovat hävinneet, teksti angstaa edelleen. Yritin kirjoittaa saniksessa tekstiä ja siitä piti tulla outo ja iloinen, mutta siitä tuli traaginen ja angstinen teksti. Miten tässä näin kävi? Mä en ole juuri lukenut kirjoja, mutta mä olen kirjoittanut. Työn alla olevasta projektista on tullut lyhyessä ajassa rakas. (En vaan ikinä saa kirjoitettua sitä belgian kolmoslukua loppuun...) Sen lisäksi olen kirjoittanut puolitilaustyönä erittäin hupaisan pikkutekstin, josta ehkä lisää myöhemmin.

Sain kässäntunnilla tänään jotain aikaiseksi. Okei, oikeastaan ompelin uudelleen kaksi viikkoa sitten ompeliamani saumoja, mutta tuntui, että ehkä mun työ etenee. En siis todellakaan tykkää kässästä, mutta jouduin puolen vuoden kässänkurssille. Joten oi onnea ja iloa. 

Tanssissa ruvettiin harjoittelemaan uutta ohjelmaa. Se on tosi kiva :3 Ainakin näin alkuun, mutta veikkaan, että loppukin on kiva.

Myös ilmaisutaidon näytelmä edistyy hyvin. Harjoittelu on hauskaa ja tunteja odottaa aina innolla. En tässä puhu sen enempää asiasta, koska joku koulun oppilas saattaa lukea tätä ja näytelmä on vielä aika hyshys. 

Musikaalitohtori katsoi Mamma Mia!n. Hän suosittelee sitä heille, jotka tarvitsevat aivojen nollausta, nättejä maisemia ja hyvää musiikkia. Jos pipo yhtään kiristää, musikaalitohtori ei suosittele elokuvaa.

Kolme kuukautta koulua. Se on tosi vähän. Kolme kuukautta peruskoulua. Kolme kuukautta tuossa rakennuksessa, jota yläkouluksi kutsutaan. Hämmentävää. Kaveriporukka hajoaa, mutta pidetään varmasti yhteyttä. Viimeinen jakso alkaa kahden viikon päästä. (Viimeinen kuolemaperjantai on ens viikolla!!) Sitten on enää vähän aikaa kesälomaan. Päättötokarit. Huh. En ajattele vielä sinne asti. 

Tämä nyt oli tämmöistä perjantai-ilta-fiilistelyä, toivottavasti joku jaksoi lukea ;) Hyvää viikonloppua kaikille, muistakaa hymyillä!

Maisema huoneen ikkunasta tänä aamuna klo 7