Keväinen kuulumiskimara

Pitkästä aikaa kuulumiskimara! Olen laiminlyönyt blogia jo pitkään, ja se harmittaa. Jospa asiaan tulisi pikkuhiljaa muutos. Mitään en uskalla luvata, mutta ainakin nyt tarjoan pienen kurkistuksen arkeeni tällä hetkellä.  

★ Kuten taisin jossain postauksessa mainitakin, olen tänä keväänä valmistunut filosofian maisteriksi!! Tämä teema on voimakkaasti hallinnut koko kevättä, ensin gradun tekemisen, sitten yliopiston byrokratiamankelin ja lopulta kaikenlaisen juhlimisen ja asian toitottamisen merkeissä. En ole jotenkin vieläkään silti rekisteröinyt asiaa, vaikka gradu on yliopiston järjestelmässä, todistus on saapunut (antiklimaattisesti sähköpostiin, ankeaa tämä nykyaika) ja yliopistotunnuksenikin ovat lakanneet toimimasta. Varmaan sitten syksyllä asia realisoituu kunnolla, kun uusi lukuvuosi ei enää omalla kohdallani alakaan. Moni on kysellyt, aionko ryhtyä seuraavaksi väitöskirjan tekoon. Koskaan ei toki pidä sanoa ei koskaan, mutta minulla ei ole ikinä ollut sen suurempaa kiinnostusta tutkijahommiin, joten en pidä todennäköisenä, että siihen puuhaan alan. Olen istunut koulun penkillä yhtäjaksoisesti seitsemänvuotiaasta alkaen, joten nyt kiinnostaa tehdä jotain muuta. 

 

★ Valmistumisen myötä työttömyydestä ja työnhausta on tullut jossain määrin osa arkea. Koska olen tehnyt keväällä osa-aikatöitä museo-oppaana, on työnhakuvelvollisuus ollut huomattavasti kevyempi, eikä se olekaan juuri stressannut. Olen kyllä hakenut useampaa oman alan työpaikkaa, mutta tällä hetkellä työnhaku tuntuu melkoisen ankealta: en ole päässyt mihinkään hakemaani paikkaan edes haastatteluun, ja yhtä paikkaa on saattanut hakea yli 50 ihmistä. Varmasti sellaiset, joilla on enemmän työkokemusta, ajavat edelle rekrytoinnissa, mutta milläs sitä työkokemusta saisi, kun ei niitä paikkojakaan saa...? En haluaisi muuttaa nykyisestä kotikaupungistani pois, mutta lienee todennäköisempää, että saan töitä jostain muualta (jos nyt ylipäätään saan). Kesän aikana työttömyydestä ei kuitenkaan tarvitse huolehtia, sillä...

 

★ ...sain oman alan kesätöitä! Päädyin tammikuussa hakemaan vähän vitsillä erästä työpaikkaa, ja sitten minut palkattiin lopulta ilman kunnollista työhaastattelua. Museohommia siis kesälle luvassa, se on mukavaa (vaikka olenkin ehkä vähän ylikoulutettu juuri niihin työtehtäviin). Jännittävää tästä tekee se, että työpaikka sijaitsee Ahvenanmaalla! En ole ikinä ollut kesätöissä niin kaukana kotoa: kesällä 2022 tein museologian harjoittelua uudella paikkakunnalla, joka kuitenkin sijaitsi syntymämaakunnassani, ja asuin kesän kotikotona. Nyt lähden ihan uusiin maisemiin kesäksi, vieraaseen ympäristöön. Jännittää tosi paljon (varsinkin ruotsin puhuminen), mutta odotan kesää ihan innolla. Kävin taannoin tutustumassa kesäiseen kotisaareeni, ja se ehti parissa päivässä näyttää parhaita puoliaan. En tiedä, tuleeko vastaavaa tilaisuutta ottaa ja lähteä kesäksi ihan uusiin maisemiin enää tämän jälkeen, joten tartun tilaisuuteen mielelläni. Kevät on ollut monesta syystä aika raskas, ja tuntuu todella hyvältä, että saan vähän etäisyyttä tavalliseen arkeeni ihan uusissa maisemissa. Lähtöön on enää pari viikkoa, iiks! 

★ Olen ollut kuorossa tänäkin keväänä, osittain vähän eri rooleissa kuin ennen. Kuoroa ei johda yksi määrätty kuoronjohtaja, vaan kuorolaiset itse sovittavat, harjoittavat ja johtavat biisinsä. Ajatus tällaisesta roolista on pitkään tuntunut kammottavalta ja pelottavalta, mutta nyt kevään teema toi mieleeni siihen sopivan biisin, ja päätin pelostani huolimatta lähteä biisivastaavaksi sen kanssa. Sain veljeltäni apua biisin sovittamiseen, ja loppujen lopuksi kaikki harjoituksista kuoron johtamiseen konsertissa meni yllättävän hyvin, vaikka matkalle mahtui myös haasteita (mm. se, että jotenkin onnistuin sopimaan aina omille harjoituspäivilleni jotain muutakin stressaavaa, jolloin olin kuin kissa pistoksissa ihan aamusta iltaan). Biisivastaavahommien lisäksi olin tänä keväänä laulamassa parissa biisissä eri äänialaa kuin nykyään. Vaikka pääsenkin korkeisiin ääniin, olen kyllä huomannut, että siihen on syynsä, miksi laulan yleensä juuri sitä ääntä mitä yleensä laulan. On ihan eri asia, pääseekö nuotteihin ja tuntuuko se hyvältä :D Harrastuksen jatkuminen on kohdallani vähän epävarmaa. Jos olen tässä kaupungissa vielä syksyllä, jatkan myös kuorossa, mutta töiden saaminen tarkoittaa todennäköisesti myös muuttoa pois. Harmittaa tietysti jättää tuttu kuoro, jos elämä vie toisaalle, mutta onneksi kevään kuorokausi oli sellainen, että siihen on hyvä lopettaa.

 

★ Kun gradun sai pois alta, on voinut keskittyä kirjoittamiseen. Kun viime vuonna osallistuin ties kuinka moneen kirjoituskilpailuun, tänä vuonna olen osallistunut vain kahteen, toiseen tosin jo viime vuoden puolella kirjoitetulla tekstillä (ja siinä kilpailussa en menestynytkään). Novan esiraativaiheen tuloksia vielä odottelen. Taas stressaan, onko novellin spefielementti "tarpeeksi" spefiä kilpailun vaatimuksiin, vaikka ei-arkitodellisuuden kanssa ollaankin tekemisissä. Toisaalta kun edellisen kerran hermoilin aiheesta, päätyi novellini sijoittumaan kisassa, joten jospa hyvät merkit olisivat ilmassa jälleen. Olen myös editoinut P:a hyvin ahkerasti: enää muutama luku jäljellä! Olen aika varma, että saan tämän version valmiiksi viimeistään kesäkuun aikana, ja kässäri voi lähteä kustantamokierrokselle joko loppukesästä tai alkusyksystä. Iik ja ääk, hurjaa! Kirjoitushommiin liittyy sekin, että Pusun aloittamisesta tuli alkuvuodesta kuluneeksi hurjat 10 vuotta! Puhuin Pusuun liittyvistä tuntemuksista viime vuonna kirjoitetussa postauksessa, ja allekirjoitan samat tuntemukset edelleen: en välttämättä palaa enää koskaan työstämään tekstiä, mutta sillä on valtavan suuri paikka sydämessäni. Juhlistin 10-vuotista kässäriäni kirjoittamalla novellin, joka kertoo yhdestä päivästä 10 vuotta tarinan päättymisen jälkeen. Teksti on pitkälti kevyttä hattaraa ja fanserviceä, mutta ai että miten ihanaa sitä olikaan kirjoittaa! Pusun päähenkilöt ovat lohtuhahmojani, joiden pelkkä ajattelu auttaa silloin, kun on paha mieli, ja kässärin maailma tuntuu kodilta. Oli sanoinkuvaamattoman ihanaa päästä viettämään aikaa siellä jälleen. Päädyin myös tekemään novellista zinen, kun minulla oli vielä mahdollisuus hyödyntää yliopiston tulostuskrediittejä. Painos on tosi pieni, mutta eipä novellista saakaan irti muut kuin sellaiset, jotka ovat Pusua aikoinaan lukeneet :D

 

★ Loppuun vielä biisivinkki. J. Karjalaisen uusin levy Suomalaista muotoiluu ei ole Karjalaisen parasta tuotantoa, mutta pidän sen akustisuudesta, ilmavuudesta ja keveydestä. Koh-i-noor on ihanan keinuva biisi, joka on eräs lempilauluni kyseiseltä levyltä. Kynä liikkuu paperilla, mieli kulkee paikkoihin, hetki on levollinen ja rauhallinen. 

Mitä just sulle kuuluu nyt? 

Kaikenkarvaisia kuulumisia kirjoittamisesta, gradusta ja lempikynästä

Vaihteeksi taas kuulumiskimaran aika! 

✽ P:n kakkosversio valmistui! Yllätin itsenikin, että sain kässärin näin nopeasti valmiiksi, alle vuodessa! Olin ollut aivan varma, että kakkosversio valmistuisi vasta kesän korvalla, mutta parempi toki näin. Suunnitelmissani oli alun perinkin jatkaa kässärin viilaamista elokuussa, joten nyt esilukijoilla on enemmän aikaa tekstin parissa. Kässärin lopetus koki pienen muutoksen. Loppuratkaisu itsessään pysyi pitkälti samana, mutta kirjoitin siihen erään lisäkäänteen, joka herätti minussa paljon tunteita, ja niin vain löysin itseni nyyhkyttämästä tarinalle ja sen hahmoille. Pidän tästä ratkaisusta kovasti, mutta teksti on vielä sen verran raakaa, että se vaatii kyllä kunnolla viilaamista. 

Tällä hetkellä elän pientä eroahdistusvaihetta kässärin kanssa: kaikki muistuttaa minua kässäristä, ja tekisi mieli lukea sitä uudelleen. Nyt pitäisi vain ottaa etäisyyttä tekstiin, että elokuussa pääsen katselemaan sitä tuorein silmin. Kokemuksesta tiedän, että aika kyllä auttaa, ja tällaisetkin vaiheet kuuluvat kirjoitusprosessiin. Koska päässäni pyörii lähinnä P, niin jaan oheisen Kirsi Kunnaksen runon, josta minulle tulee mieleen useampikin P:n henkilö! 

Pieni tytön lillukka

Oli kerran tyttö, pieni tytön lillukka

jolla oli otsalla

pienen pieni kihara. 

Kun hän oli kiltti, 

hän oli ihan ihmeen kiltti. 

Kun hän oli paha,

hän oli kamala!

(Kirsi Kunnas: Hanhiemon iloinen lipas)

✽ Graduhommia pitäisi painaa, mutta tuntuu, että muut opiskelut uhkaavat tulla tielle. Kuten kuukausikoosteessa mainitsin, kävin helmikuussa arkistossa alkuperäisaineistoni parissa. Reissu ei mennyt ehkä ihan niin kuin olisin toivonut, sillä lähdin lähestymään ainestoani ehkä vähän tyhmästi, mutta ainakin sain valtavan suurta aineistoa rajattua ja osan siitä skannattuakin. Täytyy kuitenkin tehdä vielä uusi reissu arkistoon tässä kevään aikana. Kevätlukukauden aikana pitäisi vielä palauttaa dispositio ja tutkielman synopsis. Kesän aikana ajattelin keskittyä lukemaan paitsi aineistoa, myös tutkimuskirjallisuutta, jotta syksyllä pääsen sitten aloittamaan varsinaista kirjoittamista. 

Arkistoreissun suurimpia iloja oli arkisto itse. Miten voikaan olla niin kaunis rakennus!

✽ Gradun lisäksi pitäisi tosiaan opiskella muutenkin. Kevään opiskelut ovat tuntuneet todella rankoilta, mutta se oli toisaalta odotettavissa. Jotenkin vuodesta riippumatta kevätlukukauden puoliväli on aina kauhean kiireinen ja stressaava! Loppukeväästä työmäärä onneksi vähän kevenee sillä, että läsnäoloja vaativia luentoja ei enää juurikaan ole. Toki itsenäisesti suoritettavat kurssit ovat oma työmaansa, mutta ainakin aikataulut ovat vähän joustavammat. Oman lisänsä loppukevään opiskeluihin tekee toukokuussa alkava harjoittelu, mutta odotan sitä silti todella paljon! (Enkä vähiten siksi, että saan olla opiskelukaupungissa koko kesän <3) Pääsiäislomaa kuitenkin odotan todella suurella innolla, koska todellakin kaipaan rehellistä lomaa, edes lyhyttä sellaista. 

✽ Lukeminen sujuu tällä kivasti! Vuosi sitten lukeminen oli todella tahmeaa ja hankalaa, mutta nyt minulla on hyvä meininki lukemisen kanssa. Toki lukeminen painottuu tällä hetkellä hieman äänikirjoihin, mutta eipä se haittaa, kirja kuin kirja. Se, että ylipäätään tekee mieli lukea, ei ole itsestäänselvyys! 

✽ En muista, olenko maininnut tästä blogissa, mutta uusi versio Kaikenkarvaiset ystäväni -tv-sarjasta on aivan ihana ja eräs uusi lempisarjani! James Herriotin eläinlääkärimuistelmiin perustuva sarja on tehty samalla nimellä jo 1970-luvulla, ja se oli Herrioitin kirjojen ohella minulle tärkeä ollessani yläasteikäinen (mainitsin sarjan joulukalenterissakin pari vuotta sitten). Kun sarjan uusi versio alkoi pari vuotta sitten, vierastin aluksi todella paljon sen ratkaisuja: varsinkin se, että näyttelijät ovat paljon nuorempia kuin vanhassa sarjassa tuntui oudolta. (Oikeastaan hieman nuorempi roolitus on uskottavampi kuin vanhemman sarjan!) Juonessa on otettu jotain vapauksia, mutta niistäkin olen oppinut pitämään kovasti. Rakastan sarjan hahmoja yli kaiken, ja vaikka sarjassa tapahtuu myös ikäviä asioita, perustunnelma on todella lämminhenkinen ja ihana. Voinkin suositella Kaikenkarvaisia ystäviäni, jos kaipaa laadukasta ja hyväntuulista periodidraamaa elämäänsä! Täytyy tosin myöntää, että kolmannen kauden viimeinen jakso on vielä katsomatta. Kolmannella kaudella sarjassa alkaa toinen maailmansota, ja monet juonikuviot ovat rikkoneet minut aivan murusiksi. Olen vältellyt viimeisen jakson katsomista, koska tiedän, että itken sitä katsoessani itseni aivan märäksi läntiksi. Sarjan kaikki kolme kautta ovat tällä hetkellä Areenassa, kipin kapin katsomaan! 

✽ Vaikka P on nyt lepovuorossa, kaikki muu kirjoittaminen kiinnostaa ja innostaa. Pieniä novellinraakileita on odottelemassa vuoroaan, mutta ajattelin ottaa nyt hieman taukoa (proosan) kirjoittamisesta. Kirjoittaminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on antaa aivojen levätä ja ajatusten liikkua vapaasti. Luotan siihen, että jossain vaiheessa luovuuskihinä nousee päässä niin suureksi, että on pakko alkaa näpytellä taas. Elokuuhun on vielä aikaa, joten luulen, että ainakin yksi novelli valmistuu ennen sitä. JL:n läpiluku olisi myös tarkoitus aloitella tässä editointitauon aikana. Ajattelin käydä ostamassa kynääni punaisen mustepatruunan ja kokeilla, miltä tuntuu tehdä oikeita punakynämerkintöjä käsikirjoitukseen! 

(Sivuraide: Pilotin Frixion -kynä on muuten aivan lempikynäni maailmassa! Sain tällaisen kynän aikoinaan ylioppilaslahjaksi, enkä ole parina viime vuonna enää oikeastaan muita (muste)kyniä käyttänytkään! Kirjoittaminen sillä on ihanan soljuvaa, ja mahdollisuus vaihtaa mustepatruuna uuteen varmistaa sen, että kynä kestää pidempään. Huono ominaisuus ei ole myöskään se, että kynän jälkeä pystyy kumittamaan. Vahva suositus! Tämä ei muuten sitten ollut maksettu mainos, vaan ihan vilpitöntä hehkutusta :D) 

✽ Postauksen loppuun vielä musiikkivinkki! Olen viime aikoina kuunnellut todella paljon pienen tauon jälkeen Seminaarinmäen mieslaulajia, kuten jo kuukausikoosteessa tuli ilmi. Parin viime viikon aikana olen kuunnellut todella paljon C/O-kappaletta. Siinä on hauskoja sanaleikkejä, joista nautin Semmareiden biiseissä muutenkin. 

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä. 

Mitä teille ruudun toisella puolella kuuluu? 

Kyllä meillekin voipallon elämä tuo

On taas vierähtänyt tuokio siitä, kun olen viimeksi kirjoittanut perinteistä kuulumispostausta. Vaikka elämäni sisältää tällä hetkellä vain kotona olemista, opiskelua ja kerran viikossa ruokakaupassa käymistä, jotkin pienet asiat rytmittävät kevätviikkojani. 

Viime ajat ovat sisältäneet esimerkiksi: 

✿ Kandin kirjoittamista. Okei, ehkä puhun kandin kirjoittamisesta enemmän kuin oikeasti teen mitään oikeasti asian eteen, mutta kai ajatustyökin on työtä tutkimuksen eteen...? Aiheeni ei ole muuttunut yhtään sen helpommaksi tässä kuukausien kuluessa, mutta ehkä syvimmästä epätoivon kuilusta on kiivetty ylös. Oikeastaan minua jopa hieman huolettaa, että tutkielmani venyy yli vaaditun 15 sivun, ajatuksia aiheestani nimittäin olisi ja paljon... Ensimmäinen versio pitäisi kirjoittaa maaliskuun aikana opponointia varten, mutta uskon, että selviän siitä, kunhan vain otan itseäni niskasta kiinni ja alan kirjoittaa. 

Vakava akateeminen tutkimus vaatii vakavan akateemiset post-it-laput.

✿ Novellihommia. Olen kirjoitellut ja editoinut novellia, tarkoituksenani osallistua Novaan. Tällä(kin) kertaa kilpailunovellin aihio löytyi arkistosta, olin kirjoittanut siihen loppukohtauksen joskus sanataidekoulussa, ja yrittänyt jatkaa sitä kunnon novelliksi joskus myöhemmin, mutta olin aina törmännyt sen kanssa seinään. Nova tuntui kuitenkin hyvältä motivaattorilta rakentaa novelli loppuun, ja valmis novelli siitä lopulta tulikin. Editointi puolestaan oli melko tuskaista, ja vaikka kovalla työllä sain kursittua kokoon version, johon olen tyytyväinen, en millään keksinyt siihen twistiä, joka olisi tehnyt siitä vähemmän ennalta-arvattavan. Toisaalta kyseessä on kunnianosoitus genrelle, jota novelli edustaa, mutta en tiedä, onko tämä tarpeeksi vahva argumentti, jotta teksti pärjäisi Novassa. Täytyy tosin myöntää, että odotukset kilpailun suhteen eivät ole kauhean korkealla. Kaikki mahdollinen menestys otetaan toki vastaan avosylin ja riemulla, mutta ehkä toissavuotinen karvas Nova-pettymys pitää innostuksen matalalla. 

DVR on Novan vuoksi ollut vähän paitsiossa, mutta sekin on edennyt kivasti, vaikka luvut ovatkin tuhottoman pitkiä. Olen tällä hetkellä menossa luvussa 23/33, ja kovasti haluan uskotella itselleni, että kesään mennessä olisi valmista. Saa nyt kuitenkin nähdä, realistisesti ajateltuna en oikein jaksa uskoa siihen. 

DVR ja taustatutkimuksen iloja :D (Sensuroinnin takana on kässärin erään päähenkilön nimi.)

✿ Miljoonasadetta. Eräänä helmikuisena iltana tuli mieleen, että olisipa kiva kuunnella Miljoonasadetta. Joskus aiemminkin olen tainnut mainita, että vaikka kyseessä on sinänsä tuttu bändi, kiitos vanhempieni, en osannut oikeastaan nimetä kuin pari kappaletta, puhumattakaan siitä, että olisin osannut niiden sanat tai sävelen. Päädyin lopulta kuuntelemaan bändin tuotantoa noin viikon verran päivittäin, ja vaikka tällä hetkellä levylautasellani pyörii taas vähän muutakin, on kokoelmalevy helppo valita taas soimaan, kun se Spotifyn etusivulla jatkuvasti näkyy :D Vaikka olenkin tällä tutkimusmatkalla vasta alussa, olen jo löytänyt useita uusia suosikkikappaleita. Voipallon toivekkuutta tässä ajassa ehkä tarvitaan, joten linkkaan sen tähän. (Myös postauksen otsikko on kyseisestä laulusta peräisin, krediitit Heikki Salolle.)

✿ Laiskaa lukemista. Okei, en tiedä, voiko lukemistani sanoa laiskaksi, jos helmikuussakin luin viisi kirjaa, mutta laiskalta tuntuu silti. Esimerkiksi Jane Austenin Emma on ollut minulla kesken joululoman alusta asti, mikä on jotenkin turhauttavaa: kirja on kuitenkin tosi hyvä, joten miksi en pääse siinä eteenpäin? Tällä hetkellä tuntuu jotenkin vaikealta keskittyä painettuun tekstiin, mutta onneksi on äänikirjat, joissa lukemisen voi ulkoistaa jollekin muulle ja itse keskittyä vain nauttimaan tarinasta. :D 

✿  Auringosta hämmentymistä. Ehkä tämä tapahtuu joka vuosi, mutta silti minua ei lakkaa hämmentämästä, miten kirkas kevätaurinko onkaan. Kevät on ehkä inhokkivuodenaikani (jos joku sellainen pitää valita), mutta aurinko on kyllä kiva tuttavuus talven jälkeen. 

✿ Telkkarin katsomista. Vielä joskus lukiossa taisin todeta, etten kauheasti katso telkkaria, mutta voi pojat, että tilanne onkin muuttunut! Toki on viilattava pilkkua sen verran, että minulla ei ole opiskelukaupungissa telkkaria, mutta läppärin ruudulla tuntuu lähes päivittäin pyörivän joku sarja tai elokuva. Siitä on tullut minulle myös jonkinlainen nollausmenetelmä, varsinkin, jos on lukenut koko päivän opiskelujuttuja, eikä enää jaksa keskittyä tekstiin, mutta kaipaa jotain viihdykettä iltaan. Tuntuu jopa, että maailmassa on liian paljon katsottavaa ja liian vähän aikaa. Viime aikoina olen viihtynyt aikaa erityisesti Itse valtiaiden, Muppet show'n, How I met your motherin ja Queen's gambitin seurassa. 

✿ Materialismionnellisuutta. Mikä on paras coping-keino, kun pandemiatilanne ja lockdown ahdistaa? Osta lapsuuden suosikkikirjoja itsellesi! Jo syksyllä ostin Stravaganza-sarjan ensimmäisen osan täydentämään ensimmäistä trilogiaa (kolmesta seuraavasta osasta en välitä niinkään paljoa, joten niitä en aio hyllyyni hankkia). Muutama viikko sitten päätin lopulta hankkia myös huutonetissä pitkään myynnissä olleen Rosvoruhtinaan itselleni, olinhan katsellut myynti-ilmoitusta jo monta kuukautta. Tätä kirjaa olen yrittänyt löytää omaan hyllyyni yläasteelta alkaen, joten kun kirja sitten lopulta kotiutui hyllyyni, olin haljeta ilosta. Kirpparilla käydessäni mukaan tarttui myös Miep Giesin Anne Frank, suojattini (2€!), jonka adoptoin myös omaan hyllyyn, vaikka sen lukiessani olinkin jo yläasteella, eikä sitä siksi voi varmaan laskea lapsuuden suosikiksi. Päivittäin seisoskelen kirjahyllyni edessä ja silittelen kirjojani, sekä näitä uusia lisäyksiä että vanhoja tuttuja, ja tunnen häpeämätöntä materialismionnellisuutta. 

✿ Uusi lempikeksiresepti. Yhtenä iltana bongasin Valion sivuilta korvapuusticookieiden ohjeen, eikä siitä mennyt kauaakaan, kun olin jo kietaissut essun ympärilleni ja kaivanut ainekset kaapista esiin. Hieman tavallisia keksejä isotöisempiähän nämä ovat, mutta eivät missään nimessä vaikeita. (Vaikka itse olinkin aluksi hieman kauhuissani, olin kerran aikaisemmin tehnyt pikkuleipiä, joiden taikina rullattiin samalla tavalla, ja se oli melkoinen sotku ja sirkus, vaikka kekseistä tulikin hyviä. Tässä ongelmaa ei kuitenkaan ollut.) Maku on aivan äärimmäisen herkullinen, joten suosittelen lämpöisesti näitä kokeilemaan! Reseptistä tuli heittämällä uusi suosikkini, ja näitä keksejä tulen takuulla leipomaan toistekin. 

Mitä sulle kuuluu? Mitkä on lempijuttuja just nyt? 

See the colours wash away the gray

(Otsikko Autoheartin biisistä Possibility.)

Tajusin, että edellisestä puhtaasta kuulumispostauksesta oli vierähtänyt jo jonkin aikaa, joten tässäpä sellaista sitten.

Opinnot pyörähtivät taas joululoman jälkeen käyntiin, ja tässä vaiheessa olen jo kaulaani myöten upoksissa tehtävien töiden suossa. Ehdin jo vetäistä pienen opintopistekriisinkin tammikuun ratoksi, mutta ensipaniikin jälkeen sain asiat sille mallille, että siitä on mahdollista selvitä. Note to self: vaikka ennen joulua pää olisi kuinka sotkuinen ja väsynyt, kevään kurssit kannattaa katsastaa jo silloin. Aloitin folkloristiikan sivuaineena, ja se on kivaa! Vaikka hyppäsinkin liikkuvaan junaan, olen pysynyt kärryillä melko hyvin. Pääsin riemukseni pätemään eräällä luennolla Grimmin saduista ja Disney-leffoista, mikäs sen mukavampaa.

Yksin asumisessa on puolensa. Viihdyn yksikseni oikein hyvin: olen jo melko pienestä asti tottunut viihdyttämään itseäni. Raskaan ja hälyisen päivän jälkeen on ihanaa tulla paikkaan, jossa tietää olevan hiljaista. Ruokaan saa laittaa niin paljon valkosipulia kuin haluaa ilman, että kukaan tulee tuomitsemaan. Silti välillä tulee sellainen olo, että olisi kiva, jos kotona olisi joku muukin kuin minä itse. Vaikka asumismuodostani johtuen tapaankin naapureitani ja juttelen heidän kanssaan ehkä enemmän kuin tavallisessa yksiössä elävä, on olo kuitenkin välillä vähän yksinäinen. Onneksi on nykytekniikka, jonka avulla voi puhua kolme tuntia kestäviä Skype-puheluita ja kutsua ystävän viestillä lettukesteille.

Tänä vuonna lähetin ystävänpäiväkortteja, joissa oli eläinhahmojen sijasta lainauksia :)

Minulla on kesken kauhean hyviä kirjoja, ja kirjastolainapinossa odottelee kiinnostavia uusia tuttavuuksia, mutta huomaan olevani niin upoksissa omissa tarinoissani, etten malta keskittyä muihin kirjoittamiin kovin hyvin. Usein esimerkiksi aamu- ja iltapaloilla, jolloin usein luen kirjoja, huomaan valitsemani mieluummin Pusun läpiluvun. Tosin sain sen projektin pari päivää sitten loppuun, mikä oli hurjaa: olin kaksi viikkoa omasta aikataulustani edellä! Ajattelin kokeilla nyt vähän tiukempaa aikataulutusta Pusun kanssa, siitäkin huolimatta, että olen joskus aiemmin blogissa puhunut, miten helposti luisun tiukkojen aikataulujen ja suunnitelmien ulkopuolelle. Toisaalta itse asetetut deadlinet ovat hyviä potkijoita. Alustava suunnitelma onkin, että kolmosversio olisi valmis 1.6. Voi olla erittäin utopistinen ajatus, mutta katsotaan, kuinka käy :) Harkitsen myös vakavasti osallistuvani Novaan, mutta se riippuu täysin siitä, saanko novellin valmiiksi ja editoitua deadlineen mennessä. 

Eräs tämän vuoden tavoitteista oli opetella pitämään päiväkirjaa säännöllisesti. Joskus viime vuoden lopulla tulin ajatelleeksi eräällä kurssilla sitä, miten vähän nykyajan ihmisistä jääkään jälkiä, kun kaikki viestintä tapahtuu sähköisesti. Ahdistuin ajatuksesta todella paljon, joten otin tavoitteekseni vuodelle 2019 kirjoittaa päiväkirjaa vähintään kerran viikossa. Olen ollut todella epäsäännöllinen päiväkirjanpitäjä (esimerkiksi vuonna 2018 kirjoitin kuusi merkintää), mutta nyt ajattelin kokeilla ainakin vuoden verran, miltä tuntuisi kirjoittaa aktiivisemmin. On toki fakta, ettei maailmankaikkeutta kiinnosta, mitä joku Celestine on tehnyt helmikuussa 2019, mutta ehkä siitä on iloa minulle itselleni tai jälkipolville myöhemmin. Toistaiseksi olen onnistunut tavoitteessani: olen tainnut jättää vain yhden viikon väliin! 

Hyvää ystävänpäivää kaikille! Mitä teille kuuluu? 

Meren toisella puolella, pääsykoestressiä ja kevätajatuksia

Olen ollut vähän hiljainen blogissa, vaikka siihen ei edes ole varsinaista syytä. Vietän nimittäin kaikki päivät kotona, ja päiväohjelmaani sisältyy lähinnä pääsykokeisiin lukemisen välttelyä. Nyt päätin kuktenkin tulla kertomaan kuulumiseni ennen kuun vaihdetta :D

Pidin ylioppilaskirjoitusten jälkeen kahden viikon ansaitun loman. Vaikka aluksi tuntuikin hassulta olla kotona ilman mitään velvollisuuksia, hämmennyksen jälkeen se alkoi olla hauskaa ja nautittavaa. Sain jopa aikaiseksi uudelleenjärjestää kirjahyllyäni! Ongelmana tässä "lomassa" oli vain se, että viime viikolla alkanut pääsykokeisiin luku ei nappaa yhtään, kun olen ehtinyt jo tottua rennompaan päivätahtiin. Pitää vain muistuttaa itseä siitä, että jos pääsen sisään yliopistoon, pääsen tästä kaupungista pois. Jospa se motivoisi lukemaan paremmin. Varsinaisia pääsykoekirjoja mihinkään hakukohteeseeni ei ole, joten olen lainannut kirjastosta vinon pinon aihetta koskevia kirjoja. Lisäksi luen lukiokirjoja ja kertauskirjaa. Yhteen kokeeseen on ilmoitettu aihealue, jota kaikki kokeen kysymykset koskevat. Alueen selvitessä teki mieli kirkua kauhusta, mutta onneksi kyseinen yliopisto ei ole ykkösvalintani :D 

Olin pari viikkoa sitten viikonlopun Tukholmassa, mistä kaikki tämän postauksen kuvat ovat. Siellä oli jo kunnolla kevät, lauantaina oli melkein jopa lämmin! Olin käynyt Tukholmassa viimeksi kymmenen vuotta sitten, joten ihastelin kaikkea näkemääni aivan kuin olisin nähnyt sen ensimmäistä kertaa. Matkakohteina oli mm. ABBA-museo, johon pääsyä olin odottanut suunnilleen siitä asti, kun kuulin, että sellainen perustetaan. (Voitte uskoa, miten katkera olin, kun perheeni kävi siellä ilman minua, kun olin rippileirillä metsän keskellä. Ehdin neljä vuotta kuunnella tarinoita sieltä ennen kuin itse pääsin paikalle :D) Museo oli paras ikinä. Olisi tehnyt mieli vain hyppiä ja pomppia, laulaa ääneen ja hihkua, mutta sain ainakin jotenkuten esitettyä arvokasta museovierasta. Toinen museo oli Keskiaikamuseo, jonne on ilmainen sisäänpääsy! Museossa opin mm. sen, että pyhä Yrjö on ruotsiksi nimeltään Göran. Saatoin hieman naurahtaa. Suosittelen molempia museoita lämpimästi. Kävimme myös Scifi- ja fantasiakirjakaupassa, jossa oli laskutavasta riippuen neljä tai kaksi ja kaksi puolikasta kerrosta. Oli kuin olisin päässyt taivaaseen: niin paljon kirjoja, lautapelejä, fanitavaraa... Päästelin epämääräisiä äännähdyksiä, kun näin maailman söpöimmät Studio Ghibli -astiat. Kaupasta löytyi Douglas Adamsin Dirk Gently's holistic detective agency, jota olen vuosikaudet metsästänyt, mutta löytänyt vain sarjan kakkososaa. Hotellihuoneessamme ei ollut ikkunaa, mutta huoneen telkkarista tuli sekä Ruotsin Vain elämää -versiointi, että naapurimaan versio Tähdet tähdet -ohjelmasta, joista jälkimmäistä juonsi ihana Petra Mede. (Ikkunattomuus ei haitannut kuin nukkumaan mennessä, jolloin tuntui, että oli joutunut sensorisen deprivaation kokeeseen.) Ruotsini oli "hieman" ruosteessa, mutta ymmärsin lähes kaiken, mitä minulle puhuttiin. Sain jopa sönkötettyä respassa kysymyksen busseista ja raitiovaunuista suhteellisen onnistuneesti. 

Ai että, miten ihana kaupunki Tukholma onkaan! 

Ihanaa oli myös se, että Tukholman jälkeen vietimme vielä pari tuntia Helsingissä, ennen kuin bussi takaisin kotiin lähti. Kaksi hienoa, suurta pääkaupunkia saman reissun aikana, ei hassumpaa! 

Lukeminen tökkii vähän, mikä ärsyttää. Kesken on kiinnostavia kirjoja, kuten tuolta sivupalkista voi huomata, mutta luettuani koko päivän vähän kuivakkoja kirjoja, ei minkään muun lukeminen innosta enää. Sen sijaan kirjoittamiseen ja editointiin olisi motivaatiota. JL:n kanssa fanityttöilen omille hahmoilleni (äärimmäisen noloa), mihin en ensimmäistä versiota kirjoittaessani pystynyt, sillä tiesin loppuratkaisun. Nyt hihittelen hölmönä hahmojen kohtauksille ja dialogille juuri siksi. P on meinannut saada minut itkemään useamman kerran parin viimeisen luvun aikana. Miksi olen niin julma lapsilleni? Hieman pelkään, että koko homma räjähtää käsiin: lukujen määrä on noussut valtavan suureksi ja sivuhahmoja on todella paljon. Editointikierroksilla joudun todennäköisesti murhaamaan melkoisen määrän darlingseja, minkä vuoksi itken verta jo etukäteen. Toivon saavani joko JL:n tai P:n valmiiksi kesän aikana, jotta voisin siirtyä seuraaviin projekteihin, mutta katsotaan, kuinka käy. 

Olisin hieman halunut osallistua CampNaNoWriMoon tänäkin vuonna, mutta arvasin jo etukäteen huhtikuun olevan vähän kiireinen kuukausi. Haaveilen hieman marraskuun isosta NaNosta, mutta saas nyt nähdä, miten käy. Vielä tässä vaiheessa on mahdotonta sanoa, millaista elämäni marraskuussa on: pyörinkö silloinkin täällä samassa paikassa, jossa 18 vuotta olen viettänyt, olenko kenties töissä vai vietänkö villiä opiskelijaelämää jossain toisessa kaupungissa, ja jos vietän, niin missä? Tulevaisuus tuntuu hurjalta. Kuukauden kuluttua tähän aikaan minulla on jäljellä enää yhdet pääsykokeet. Tavallaan se, että asiat ja aikataulut ovat todella auki, tuntuu stressaavalta ja ahdistavalta, mutta ehkä siitä pitäisi opetella nauttimaan. Aina ei tarvitse olla naimisissa kalenterinsa kanssa. 

Onneksi pääsykoestressin keskellä on projekteja kavereiden kanssa, joiden tiimoilta voidaan pitää neljä tuntia kestäviä palavereja ja tehdä hienoja excel-taulukoita. Onneksi on Ylpeys ja ennakkoluulo -tv-sarja, jonka katsomiseen voi hukuttaa murheensa, stressinsä ja harmituksen aiheet. Onneksi on mielikuvitusmaailmat, niin omat kuin toistenkin luomat, joihin voi sukeltaa ja sulkea pois ympäröivän maailman. Kevät saapuu, tiet ovat sulia, ja kohta pääsen toivottavasti jo käyttämään punaista vakosamettitakkia ja ABBA-museosta hankittua kissapaitaa. 

Mitä teidän kevätpäiviinne kuuluu?