10 syyslevyä

En ole varmaankaan ainoa, joka assosioi helposti musiikkia joihinkin tiettyihin hetkiin elämässä. Jotkut biisit tuovat mieleen jonkin tarkan hetken, mutta toisissa mielleyhtymät ovat laajempia. Monilla on varmasti biisejä ja levyjä, joita tekee mieli kuunnella johonkin tiettyyn vuodenaikaan. Yhtenä päivänä mietin, mitä "syksylevyjä" en ole vielä tänä vuonna kerinnyt kuunnella, ja siitä tuli idea kirjoittaa niistä blogiinkin.

 

Monet listani levyistä liittyy mielessäni syksyyn lähinnä siksi, että olen kuunnellut niitä syksyisin, mutta välillä niiden biiseissäkin on jotain syksyistä, kuten tulevista esittelyistä huomaa. Esittelen levyt alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä. 

The Beatles: Abbey road

 

 

The Beatlesin viimeisenä äänitetty albumi on lyhyesti sanottuna mestariteos. Kun 11-vuotiaana hullaannuin Beatlesiin, rupesin ensiksi koluamaan niitä levyjä, jotka kotikodin levyhyllystä löytyi. Abbey roadia kuuntelin siis viidennen luokan syksyllä, ja itse asiassa se on alun perinkin ilmestynyt syyskuussa 1969. Vaikka levyllä onkin ultimaattinen kevätlaulu Here comes the sun, levyn tunnelma on vähän raskaampi ja jo 70-luvun rokkitunnelmiin kallistuva. Siksi se sopii mielestäni hyvin syksyyn, alkusyksyn kirpeisiin mutta yhä aurinkoisiin päiviin. Biisinäytteeksi valikoitui Something, jonka musiikkivideossakin on kivan syksyinen tunnelma.

 

Hector: Nostalgia 

 

Hectorin debyyttialbumi on syyslevy mm. siitä yksinkertaisesta syystä, että sillä on Syyskuu-niminen kappale. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa syy siihen, miksi syksyisin pitää kuunnella Nostalgiaa. Vaikka sille mahtuukin söpö ja huoleton kesäkappale Heinäpellolla (myös Sadepäivälaulu on mielestäni jotenkin kesäinen), yleistunnelma on haikea ja kaihoisa. On surua lapsuuden loppumisesta, lauluja lähtemisestä ja poissaolosta, sekä kaiken kruunaavaa katkeransuloista nostalgiaa. Tämä on ehdottomasti albumi, jota täytyy kuunnella kynttilöiden valossa pimenevinä iltoina.

ABBA: The Visitors

 

The Visitors on ABBAn kasarein levy. Sen tunnelma on kylmä ja etäinen, eikä ole mikään ihme, että kahden eronneen pariskunnan bändi hajosi sen ilmestymisen jälkeen. Kun kuuntelen tätä levyä, mieleeni tulee viimaiset syyspäivät ja sade ikkunan takana. Viileä, levoton ja surullinen tunnelma osuu ja uppoaa, sillä vaikka itse syksystä ihan pidänkin, liittyy siihen aina jotenkin surumielisiä ja haikeita tunnelmia, sellaisiakin, joita on vaikeaa sanoittaa. Slipping through my fingers on hyvä esimerkki tästä ja sopii koulun alun tunnelmiin, alkaahan se tilanteeesta, jossa puhuja katsoo kouluun lähtevää tytärtään. Itselleni tämä osui kaikkein voimakkaimmin silloin, kun olin juuri aloittanut yliopisto-opinnot ja muuttanut uuteen kaupunkiin. Edelleen syksyisin tulee ajateltua ajan kulumista ehkä enemmän kuin muulloin, joten senkin puolesta tämä on syysbiisi.

Kaija Koo: Tuulten viemää

 

Syksyllä 2019 perheeni oli löytänyt Tuulten viemää -cdn kirpparilta ja ostanut sen minulle. Se syksy kuluikin sitten lähinnä tätä levyä kuunnellen :D Pehmeä ysärisyntikkatunnelma kietoo syleilyynsä, ja levyn kuunteleminen tuntuukin siltä, kuin kääriytyisi vilttiin. Levyssä on jotain todella lohdullista, silloinkin, kun laulut kertovat haikeita ja surumielisiä tarinoita. Kylmä ilman sua tuo mieleeni vanhan pikkuyksiöni, jossa oli syksyisin ja talvisin aivan kamalan kylmä, eikä sinne monta ihmistä olisikaan mahtunut :D

Miljoonasade: Käärmeenkantaja

 

Miljoonasade oli koronavuosieni lohtubändi, ja Käärmeenkantajaa kuuntelin paljon syksyllä 2021. Varsinainen lohtulevy Käärmeenkantaja ei kyllä todellakaan ole, sillä sen biisit ovat äärimmäisen synkkiä ja tarinat jopa absurdin kamalia. Siksi se sopiikin sellaisiin hetkiin, kun marraskuun pimeys vain jatkuu ja jatkuu, ja maailma tuntuu toivottomalta paikalta. Silti synkkyydestä huolimatta Käärmeenkantajassa on yllättäviä valonpilkahduksia. Esimerkiksi varsin tuskaisessa Pitkä piikissä todetaan vähän ihmetellen, että surusta huolimatta ei kuoltukaan.

Scandinavian music group: Baabel

 

Smg:n Baabel ilmestyi, kun olin lukion ensimmäisellä luokalla. Edellinen albumi Terminal 2 ei ole mikään lempparini, vaikka olenkin oppinut siitä vähän enemmän vuosien mittaan pitämään. Baabel on kuitenkin huippu, tanssittava ja puhutteleva levy. Sekä Baabel että Terminal 2 vie kuuntelijansa dystooppisiin tunnelmiin, mutta Baabel on mielestäni post-apokalyptisempi kuin edeltäjänsä. Mielikuvissani nimibiisi kertoo raunioiden keskelle kohonneesta tanssiklubista: ulkona on tuhotunut maailma, siksi nyt täytyy tanssia. Baabel sijoittuu mielessäni hyvin tummasävyiseen, neonvalojen värjäämään kaupunkiin, jossa aurinko ei paista ja vettä sataa jatkuvasti. Siksi se on syyslevy parhaasta päästä, varsinkin, jos syksyään viettää kaupungissa.

Rajaton: Salaisuus

 

 

Kun kuuntelen Rajattoman Salaisuutta, kiidän muistoissani lapsuudenkotiini ja omaan huoneeseeni ja näen itseni istumassa sängyllä ja lukemassa koeviikon kokeisiin. Tämä on minulle syksylevy oikeastaan lähinnä siksi, että olen kuunnellut sitä syksyllä. Mutta eipä sitä aina sen kummempaa aasinsiltaa edes tarvita. Lokakuu tosin lienee aika itseselitteinen biisivalinta tältä levyltä.

 

Behm: Draaman kaari viehättää 

 

 

Myös Draaman kaari viehättää assosioituu korona-aikaan: singlet julkaistiin juuri ennen eristyksen alkamista ja levy syksyllä. Täytyy myöntää, ettei tähän levyyn tee heti mieli palata, sillä monet biisit linkittyvät niin vahvasti korona-ahdistukseen. Hyviä biisejä siinä silti on, ja onhan se muisto omanlaisestaan syksystä.

 

Nupu: Valheet, tupakka ja reivit 

 

 

Eräs ystäväni vinkkasi minulle Nupun ensimmäisen levyn, ja ihastuin siihen ikihyviksi. Valheet, tupakka ja reivit ei ole ollut minulle koskaan kesälevy, mutta sitä kuunnellessa tuntuu, että muistelisi kesää syksyn synkkyydessä. Kuunnellessa syntyy outo nostalginen tunne tilanteisiin, joita ei ole koskaan kokenutkaan. Varsin tanssittavalla levyllä on hieman samaa tunnelmaa kuin Baabelissa: juhlitaan ja tanssitaan, vaikka tuho odottaisi nurkan takana. Pidän erityisesti myös siitä, miten biisien tarinat keskittyvät ystävyyteen. Rakastuminen, ihastuminen ja sydänsurutkin kyllä mainitaan, mutta monessa kohdassa ystävyys nousee tärkeäksi voimavaraksi.

 

Vilma Jää: Kosto 

 

Viime syksynä ilmestynyt Kosto kuului erottamattomasti viime syksyni soundtrackiin. Vilma Jään henkilökohtaisista traumoista kummunnut levy on äärimmäisen synkkä. Siinä on paljon julmuutta ja kauheuksia, väkivaltaa ja kostonhalua. Jotenkin sen tumma tunnelma sopii syksyyn: albumikokonaisuus tuntuu liian synkältä kevääseen ja kesään, vaikka eipä levyn teemat sinänsä vuodenaikaa katso. Henkilökohtaisten kipujen lisäksi biisit käsittelevät yhteiskunnallisiakin aiheita: naisvihan lisäksi puhutaan esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, kun Jäistä neitiä pyydetään tuomaan kylmyyttä palaville alueille. On albumilla kuitenkin vähän valoakin: esimerkiksi päätösraita Surulintu on todella lohdullinen ja lempeä.

Heh, synkkyys ja tuskaisuus näyttää toistuvan teemoissa :D Mutta sellaista syksy on, ja ainakin itse viihdyn tässä tunnelmassa. Mitä sinä kuuntelet syksyisin?

Olisipa rusinamobiili – Helsingin kirjamessut 2021

Lokakuun viimeisen viikonlopun vietin perinteisesti Helsingin kirjamessuilla, vaikka pitkään arvoinkin osallistumistani, mielessäni oli nimittäin kirkkaana eteenkin lauantain messuruuhkat ja ruokamessujen ihmismeri, jotka ahdistivat jonkin verran jo ennen korona-aikaa. Lopulta päädyin siihen, että kirjamessut ovat kuitenkin tapahtuma, joka tekee minut todella onnelliseksi, joten kun kerran olen tuplarokotettu, käytän maskia, enkä nuole ovenkahvoja, voin mennä paikalle. (Ei ihan aukoton perustelu, tiedän, mutta silti!) Bloggaajapassi (tai siis content creator -passi, tämä nimitys kirvoitti suunnattomasti hupia :D) kourassa matkustin siis Helsinkiin nauttimaan messuhumusta ja kirjallisuudesta viikonlopun ajaksi. Kiitos siis Helsingin messukeskukselle siitä!

Tosin nyt, kun kirjoitan tätä postausta jo pitkälti marraskuun puolella, huomaan, että pari stressaavaa viikkoa tässä välissä on tehnyt tehtävänsä ja pyyhkinyt mielestäni hyvin monien ohjelmien sisällön. Koska olen reunalla eläjä, enkä koskaan tee mitään muistiinpanoja (ja kiroan sitä jälkikäteen), jää tämä raporttikin ehkä ohjelmakuvausten suhteen vähän vaillinaiseksi. Toivottavasti kuitenkin voin tarjota edes joitain mukavia muistoja luettavaksi messuviikonlopulta!

Perjantai 29.10.

Perjantai alkoi hieman väsyneissä tunnelmissa, sillä olin edellisenä iltana ollut eräässä opiskelijatapahtumassa riekkumassa ja nukkunut ehkä nelisen tuntia, ennen kuin piti kömpiä junaan. Onneksi sain junassa nukuttua reilun tunnin verran! Messukeskukseen päästyäni saapastelin hyvin itsevarmana pressitilaan, mihin päästyäni minulle selvisi, ettei pressinarikka sijaitse enää siellä. Oikea narikka kuitenkin löytyi nopeasti, ja olin valmis sukeltamaan messuhumuun!

Content creator -termi on siitä kiva, että sen sisään mahtuvat bloggaajien lisäksi esimerkiksi kirjagramin tekijät, mutta se on kyllä viimeisiä termejä, joita itsestäni käyttäisin (paitsi ironisessa mielessä). Kun näin passin ensimmäistä kertaa, päästin melkoisen röhönaurun juuri tästä syystä :D Miksi sen edes pitää olla englanniksi? Eikö joku "somettaja"-termi olisi riittävä? 

Ohjelma

Kirjakallio: Prata bok: Maria Turtschaninoffs Underfors (Maria Turtschaninoff, elever i åk 9, Skärgårdshavets skola, Korpo/Pargas)

Päätin aloittaa messut pienellä kielikylvyllä ja mennä kuuntelemaan ohjelmaa, jossa Maria Turtschaninoff keskusteli ruotsinkielisten yhdeksäsluokkalaisten kanssa. Pysyin ilokseni aika hyvin seuraamaan keskustelua! Sekä haastattelijat että Turtschaninoff itse puhuivat tarpeeksi selkeästi ja hitaasti, ja kun aiheet (kirjallisuus, kirjoittaminen ja Turtschaninoffin romaanit) olivat tuttuja, keskustelua oli helppo seurata, kun vähän kysymysmerkiksi jääneistäkin jutuista pystyi kontekstin perusteella päättelemään, mistä on kyse. Tässä kuitenkin törmätään siihen, mistä jo postauksen alussa varoittelin: minulla ei ole enää mitään muistikuvaa, mistä tässä keskustelussa loppupeleissä puhuttiin! :D Mitään tajunnanräjäyttävän uutta asiaa siinä ei todennäköisesti ollut, mutta oikein mukava aloitus viikonlopulle kuitenkin. 

(Maria Turtschaninoff oli muuten ehkä kanssani samassa junassa perjantaiaamuna! Ainakin törmäsin häneen laiturilla Pasilassa junasta noustessani, kun kipitin Triplaan hakemaan vähän evästä.)

Omat huoneet (Suvi Ratinen, haastattelija Ina Westman)

Olin rastittanut tämän ohjelman messulehdestäni, mutta koska lounastaminen vähän venähti, luulin, ettemme ehtisi tätä katsomaan. Kun kiirehdimme messuseurani kanssa Töölöön, luulin, että olimme menossa katsomaan ohjelmaa Eeva Joenpellon kirjalijakodista, hieman myöhässä tosin. Nolottavan kauan mietin tätä ohjelmaa katsoessani, että eikö Joenpelto-ohjelman pitänyt olla paneeli, ja miksi ihmeessä haastateltava puhuu niin paljon Aino Kallaksesta ja siitä, missä hän kirjoitti, ennen kuin ystäväni huomautti, että kyseessä oli naiskirjailijoiden työhuoneita ja kirjoittamisen tiloja käsittelevä Omat huoneet -kirjan tekijän haastattelu :D Tästä haastattelusta jäi erityisesti mieleen se, miten Ratinen kertoi Maria Jotunin työskentelytavoista: kun hänen perheensä lähti kesän viettoon maalle, linnoittautui Jotuni kaupunkiasuntoonsa ja kirjoitti raivokkaasti koko kesän yksinään. Ratinen oli hyödyntänyt samaa tekniikkaa itse tätä kirjaa tehdessään :D Tämä kirja kyllä kiinnostelee kovasti, pitääkin lainata se kirjastosta. 

Työrauhaa kirjailijakodissa – Eeva Joenpellon kirjalijakodin kirjailijat kokoontuvat yhteen (Tuomas Kyrö, Aki Ollikainen, Maritta Lintunen, Marianna Kurtto)

Sitten päästiin siihen Eeva Joenpellon kirjailijakotiin :D Kirjailijakoti, Sammatissa sijaitseva Vares-Kantola, on nykyään WSOYn omistuksessa. Joenpelto testamenttasi sen kuollessaan kirjailijakodiksi pitkää proosaa kirjoittaville kirjoittajille. Talossa on asunut kirjailijoita vuodesta 2005 alkaen, aina kolme vuotta kerrallaan. Tässä paneelissa neljä kirjailijaa muistelivat aikaansa kirjailijakodissa, miltä muuttaminen sinne tuntui, millaista siellä oli kirjoittaa ja elää, miten se vaikutti heidän elämäänsä myöhemmin. Tämä oli ehdottomasti yksi suosikkini koko messujen ohjelmistosta! Vanhassa talossa maalla eläminen ei ole aina pelkkää idylliä, mutta kaikki kertoivat kokemuksistaan hauskasti ja lämpimästi. Erityisesti talossa asustelevat hiiret kirvoittivat muistoja kaikista keskustelijoista. 

(Jos joku muuten tietää tai muistaa haastattelijan nimen, ilmoittaisitteko ystävällisesti kommenteissa, niin lisään sen tähän!)

Pahoittelen luokattoman huonoa kuvaa!

Tiedetori: Romanttiset suhteet syrjäseudulla kasvaneiden tyttöjen elämässä (Päivi Armila, Mari Käyhkö)

Hieman spontaanisti päädyin kuuntelemaan tätä keskustelua ystäväni houkuttelemana. Keskustelu pohjautui Armilan ja Köyhkön aiheesta kirjoittamaan artikkeliin, joka puolestaan pohjautuu heidän tekemäänsä pitkittäistutkimukseen, jossa he ovat tutkineet yhden suomalaiskylän ikäluokkaa lähes heidän koko kouluaikansa ajan. Keskustelussa toistui se, että pojille on todennäköisemmin tulevaisuus kotipaikkakunnalla kuin tytöillä, jolloin "oman kylän poikiin" ei välttämättä haluta sitoutua. Vaikka en voikaan sanoa itseäni syrjäseudulla kasvaneeksi, ja romanttiset suhteetkin olivat kotikotona asuessa vähän vähänlaiset, jotkut keskustelussa esiin tuodut pointit kuulostivat kyllä tutuilta ja samaistuttavilta. 

(Tämänkään ohjelman haastattelijan nimeä ei messulehdessä lukenut.)

Kirjakallio: Myrrys (Anniina Mikama, haastattelijana Kallion lukion oppilaat)

En ole lukenut Anniina Mikaman aikaisempaa Taikuri ja taskuvaras -sarjaa, enkä myöskään uutuus-Myrrystä, mutta tulin paikalle seuralaiseni houkuttelemana. (Molemmat kyllä kiinnostelevat!) Keskustelusta kuitenkaan ei oikein jäänyt mitään mieleen, muuta kuin se, että vaikka kirja on saanut inspiraatiota Mikaman sukulaisten kokemuksista, kaikki henkilöt ovat kuitenkin fiktiivisiä. 

Kuka on päähenkilö? (Kirsikka Saari, Johanna Vuoksenmaa, Mikko Myllylahti, haastattelija Anna Brotkin)

Päivän viimeiseksi ohjelmaksi jäi paneeli, jossa kirjailija-käsikirjoittajat keskustelivat henkilöhahmoista, erityisesti päähenkilöistä. Muistan, että tämä keskustelu oli tosi kivaa seurattavaa, sisällöstä en muista mitään. 

Ajatuksia

• Onko niiden lavojen paikkoja ihan joka vuosi pakko siirtää???

• Kivaa oli kuitenkin se, että käytävät tuntuivat leveämmiltä kuin ennen. Voisiko tätä jatkaa seuraavillakin messuilla, ei tarvitsisi tunkea niin pahasti ihmisjoukkojen lävitse? 

Harmituksia

• Perinteitä kunnioittaen kävin syömässä ruokamessuilla thai-kojun ruokaa, josta olen aina ennen pitänyt kovasti. Valitsin tällä kertaa kasvisversion. Tämä annos oli kuitenkin pettymys, sillä se oli hyvin kevyt ja tylsä syötävä (lähinnä nuudelia, eikä ihmeemmin mitään sattumia). Maku oli ihan hyvä, mutta ei se kauaa nälkää pitänyt. 

Tähtihetkiä

• Ihanaa, kun on taas messut! En ole mikään massatapahtumien isoin fani muuten, mutta kyllä se tuntui ihanalta, kun on melkein kaksi vuotta lähinnä kykkinyt omassa yksiössä Zoomin äärellä.

• Ei ollut ruuhkaisaa! 

• Tein mahtavia löytöjä kolmen euron kirjojen pöydästä!!

• Edellisen yön lyhyiksi jääneet unet johtivat siihen, että jutut alkoivat olla illasta aika levottomia. Maailman vahvin mies ja Dannyn tyttöystävien ikähaarukka naurattivat väsyneitä messuilijoita aivan todella paljon. Risto Räppääjän ja Sun maidin yhteistyö hämmensi ja huvitti myös. Messuvilinän keskellä uskomattoman hieno, kiiltävän punainen rusina-auto kiinnitti huomioni heti. (Harmikseni siitä ei tullut otettua kuvaa...)

"Siis mä niin haluan ton rusinamobiilin. Voiskohan sen ostaa?"

"No sulla on se ajokorttikin, että siitä vaan sitten." 

Lauantai 30.10.

Tämä kuva näyttää melkoisen synkältä :D ihan näin hämärää Messukeskuksessa ei sentään ollut. 

Ohjelma

Suomen kirjailijaliitto esittää: Olisinpa tiennyt (Jari Tammi, Suvi Vaarla)

Lauantain aloittaneesta ohjelmasta minulla ei ole oikein muistikuvia. 

Syyskirja (Johanna Venho, haastattelijana Anna-Riikka Carlsson)

Tove Janssonin elämää fiktion keinoin käsittelevästä Syyskirjasta puhuttiin uudella, äänikirjateemaisella Töölönlahti-lavalla, ja sepä vasta olikin kummallinen lavakonsepti! Haastattelija ja haastateltava olivat pienessä keltaisessa kopissa ja yleisö istui jakkaroilla sen ympärillä. Istumapaikkoja oli hyvin vähän, esimerkiksi itse en päässyt istumaan ollenkaan koko ohjelman aikana. Tuntui myös hankalalta, kun puhujat olivat omassa kopissaan, jolloin heidän kontaktinsa yleisöön jäi melko olemattomaksi. Keskustelu kirjasta sen sijaan oli ihan kiinnostava, ja Syyskirja kyllä kiinnostelee. Erityisesti kiinnostaa Venhon vihjailema intertekstuaalisuus Muumilaakson marraskuuhun, jonka juuri äsken luin ja josta pidin yllättävän paljon. Oli myös kiinnostavaa, että Venho on saanut kirjastaan epätavallisen paljon lukijapalautetta nimenomaan kirjeitse. Hän sanoi, että koki yhteyttä Tove Janssoniin tässä tilanteessa: myös Jansson itse sai paljon lukijakirjeitä. 

Helsingin sanomat: Kaija Koo – Taipumaton (Kaija Koo, haastattelija Jouni K. Kemppainen)

Ei varmaan kauheasti tarvitse arvailla, että mitä valitsen ohjelmistosta, jos Kaija Koo on paikalla? :D Kaija Koo ja hänen elämäkertansa kirjoittaja Jouni K. Kemppainen kertoivat kirjoitusprosessista, ja millaiselta on tuntunut toisaalta käydä omaa elämäänsä läpi pohjamutia myöten, ja toisaalta miltä on tuntunut kirjoittaa tällaisesta elävästä legendasta elämäkerta. Kemppainen kertoi, että kyseessä ei ole fanikirja, vaan tarkoitus on olla mahdollisimman rehellinen ja pyrkiä niin lähelle totuutta kuin se on mahdollista, silloinkin, kun se ei ole aina mukavinta. Tämä kirja kyllä kiinnostelee! Kaikkein huvittavinta tässä ohjelmassa oli kuitenkin ehkä se, että ennen keskustelijoiden saapumista Kaija Koon tuolille tuotiin kaksi hänen nimikirjainlogollaan varustettua tyynyä :D Mutta mikäpä siinä, olisin minäkin ehkä tehnyt niin, jos olisin hänen asemassaan. 

(Tämänkin ohjelman kohdalla messulehti oli väärässä, Kaijan ja Kemppaisen lisäksi lavalla oli erillinen haastattelija, jonka nimeä ei siinä mainita. Tämänkin korjaan, jos joku sen tietää!) 

Lyriikkakeskustelu: BEHM (BEHM, haastattelija Ronja Salmi)

Viime syksynä oli aika, jolloin en paljoa muuta kuunnellutkaan kuin BEHMin Draaman kaari viehättää -albumia. En ole ihan sataprosenttisen varma siitä, mitä mieltä olen BEHMin sanoituksista (ovatko ne nerokkaita vai typeriä?), mutta joka tapauksessa minua kiinnosti kuulla, mitä hän itse puhuu teksteistään. Ronja Salmi ja BEHM keskustelivat paitsi kirjoittamisen teemoista ja prosesseista, mutta myös paljon häpeästä ja perfektionismista. BEHM sanoi, ettei koskaan näytä keskeneräisiä tekstejään kellekään, ja vaikka tavallaan ymmärrän ajatusprosessin taustalla (esimerkiksi ei halua joutua selittelemään, että teksti on vielä kesken ja elää vielä), mutta ehkä minut on aivopesty niin tehokkaasti palautteenannon ja -saamisen kulttuuriin, että tämä tuntui todella vieraalta ja vanhanaikaiseltakin tavalta kirjoittaa. Kiinnostavaa oli myös se, että sävellys syntyy BEHMillä aina ennen sanoitusta. 

Suomen kirjailijaliitto esittää: Kritiikki kirjailijan silmin (Aleksanteri Kovalainen, Annamari Marttinen, haastattelija Virpi Hämeen-Anttila)

Tämäkin on niitä ohjelmia, jotka ovat pyyhkiytyneet päästäni lähes täysin. Bloggaajista puhuttiin ja heidän työpanostaan kritiikin antajina arvostettiin, se lämmitti sydäntä (vaikka en ehkä mikään maailman paras arvostelija olekaan). En muista, nostettiinko tässä vai päivän ensimmäisessä ohjelmassa esiin se, että vaikka esimerkiksi Hesarin arvostelulla on paljon painoa ja merkitystä esimerkiksi kirjanmyyntiin, se ei kuitenkaan ole loppujen lopuksi kuin yhden ihmisen mielipide kirjasta, eikä sillä tavalla yhtään arvokkaampi kuin mikään muukaan arvio. 

Kirjakallio: Khimaira (J.S. Meresmaa, haastattelijoina Kallion lukion oppilaat)

Pidin J.S. Meresmaan Dodosta kovasti, joten jatko-osa Khimaira on ehdottomasti lukulistallani, joten lieni selvää, että halusin kuuntelemaan tätä keskustelua. Puolituntisen aikana ehdittiin puhua niin säeromaanin konseptista, äiti-tytär-suhteista ja niiden yksipuolisesta kuvastosta (mieskatse vaikuttaa tässäkin) kuin polyamoriasta ja sen representaation tärkeydestä. Erityisen paljon minua kuitenkin ilahdutti tieto siitä, että Meresmaa kirjoittaa tällä hetkellä sarjan kolmatta osaa, jonka pääosassa on Tuukka! Jospa vaikka joululomalla saisin Khimairan käsiini... Tästä keskustelusta jäi kuitenkin loppujen lopuksi ehkä hieman kiusallinen fiilis. Haastattelijat olivat hyviä, ja Meresmaa myöskin, mutta kysymykset olivat välillä vähän kummallisia. Huomasi myös, etteivät haastattelijat olleet lukeneet Dodoa, mikä oli ehkä osasyynä kummallisiin kysymyksiin. 

Kirjakallio: Isetin solmu (Magdalena Hai, haastattelijoina Kallion lukion opiskelijat)

Magdalena Hain Royaumen aikakirjojen toinen osa, Isetin solmu, ilmestyi tänä syksynä, ja tämä mangainspiroitunut fantasiajärkäle on lukulistallani, joten olihan Hain haastattelua mentävä kuuntelemaan. (Pakko muuten sanoa, että arvostin edellisen ohjelman jälkeen kovasti sitä, että haastattelijat olivat lukeneet myös sarjan edellisen osan...) Hai puhui esimerkiksi siitä, miten hankalaa kirjan kirjoittaminen oli, kun pelattiin niin aikamatkustuksella että rinnakkaistodellisuuksissa. Minua ilahdutti se, kun Hai paljasti kappaleita kirjoitussoittolistoiltaan ja kertoi muutamien hahmojen "teemabiisit". On aina kiva kuulla, että Oikeat Kirjailijat harrastavat samanlaista metatyön tekemistä kirjoittamisen eteen kuin itse :D Paljastuipa sekin, minkä takia noitien nimet ovat ranskankielisiä: mangassa hahmoilla saattaa olla niminä melko satunnaisia länsimaalaisia sanoja, mikä inspiroi Haita käyttämään nimenä yhtä lailla satunnaisen oloisia ranskankielisiä sanoja. (Olkoonkin, että nimissä on kyllä jonkin verran symboliikkaa ja logiikkaa hahmojen luonteita ja taustoja ajatellen, sanoo vanha ranskanlukija :D) Olinkin tätä kovasti ihmetellyt ensimmäistä osaa lukiessani! 

Nukkumatin kylmä sota (Sakari Silvola)

Messupäiväni päätti sopivasti Nukkumatti. Tämä suomalaisillekin hyvin tuttu itäsaksalainen nukkeanimaatio oli paitsi sympaattinen lastenohjelma, myös propagandakoneiston osa. Nukkumatin pinnan alla olikin melkoinen kylmän sodan kuvio! Vaikka tiesinkin, että jotain tällaista Nukkumatin taustalla olikin, aiheen laajuus yllätti. Oli esimerkiksi hyvin tarkkaan säädeltyä, millä kulkuneuvolla Nukkumatti sai milloinkin televisioruutuun huristella! Silvola on itse asunutkin Berliinissä, niin ennen muurin murtumista kuin sen jälkeenkin, ja hän on kirjaa kirjoittaessaan päässyt siis aivan Nukkumatin syntysijoille ja tavannut animaatioon liittyneitä henkilöitä niin Saksassa kuin Suomessakin. Nukkumatti on harvoja asioita, joita Itä-Saksasta on nykypäivään säilynyt, ja siihen liittyy Saksassa suurtakin nostalgiaa (tai ostalgiaa, kun puhutaan juuri DDR-nostalgiasta). Itsekin muistan selkeästi Nukkumatin omasta lapsuudestani (vaikka olenkin ollut kolme- tai neljävuotias, kun ohjelman esittäminen on Suomessa lopetettu). Tuolloin minua kiinnosti ehkä enemmän sympaattinen pikku-ukkeli, joka saapui paikalle oudoilla kulkuneuvoilla, mutta näin melkein 20 vuotta vanhempaa historianopiskelijaa kiehtoo politiikka lastenohjelman takana. Inspiroiduin tästä ohjelmasta niin, että ostin kirjan itselleni ja sain siihen vielä Silvolan nimikirjoituksenkin. 

Harmituksia

• Todella kovat tungokset, mutta mitäs muuta sitä messulauantailta odottaisi. 

• Olin illalla muutaman tunnin yksikseni messuilla, missä ei teoriassa ollut mitään vikaa, koska oma seura paras seura, mutta harmitti, kun kukaan ei ollut kuuntelemassa jotain hassun hauskoja vitsejä, joita keksin Messukeskuksessa vaellellessani. 

• Narikkajonot olivat niin pitkät, että myöhästyin bussista, joka vei minut takaisin yöpaikkaani. (Eihän Helsingissä toki ikinä joudu pitkään bussia odottamaan, mutta bussipysäkillä kykkiessäni nälkä rupesi kaivelemaan mahassa aika tehokkaasti, kun viimeisimmästä ruokailusta alkoi olla jo aika pitkä aika.) 

Tähtihetkiä

• Söin erittäin hyvän meze-lautasen ruokamessuilla. 

• Okei, en tiedä, oliko tämä varsinaisesti tähtihetki, mutta tämä huvitti minua silti kovasti. Vessasta tullessani vastaani tuli nainen, joka oli kovin tutun näköinen. En saanut heti päähäni, kuka kyseessä oli, mutta varmuuden vuoksi hymyilin hänelle ystävällisesti (vaikka eihän sitä tietenkään maskin takaa nähnyt, tajusin myöhemmin). Suunnilleen minuutin kuluttua tajusin, että sehän oli Anna-Leena Härkönen, eikä kukaan oikeasti tuttu :D 

• Aivan mahtavan hyviä kirjalöytöjä, jälleen!!

• Vaikka olimme hieman vaillinaisella joukolla messuilla, perinteinen messuselfie otettiin silti, ja puuttuvat henkilöt photoshopattiin kuvaan. Kiitos moderni teknologia!

• Ei enää messujuttu varsinaisesti, mutta ilta yöpaikassani oli erittäin hauska! (Oli kyllä perjantainakin!) 

Sunnuntai 31.10. 

Huvitti kovin.

Ohjelma

Gasellit (Pekka Salminen)

Tänne menin puhtaasti messuseuralaisteni houkuttelemana, en nimittäin varmaan tiedä yhtäkään Gasellien biisiä. Gasellit-kirja kertoo bändin tarinan heidän omasta näkökulmastaan. Bändin keskustelua oli ihan hauska seurata, ja heidän ystävyytensä ja lämpimät välit tulivat selkeästi esiin sellaisellekin, joka ei heitä tunne. Kovin paljoa en ehkä tästä esityksestä loppupeleissä irti saanut, enkä todennäköisessti aio kirjaakaan lukea, mutta ihan hyvä sunnuntain aloitus kuitenkin. 

Kirjakallio: Ihana (Dess Terentjeva, haastattelijana Kallion lukion oppilaat)

Sunnuntain toinen ja viimeinen ohjelma oli Dess Terentjevan haastattelu hänen uusimmasta teoksestaan, säeromaani Ihanasta. Terentjevan kanssa keskusteltiin niin suomenvenäläisyydestä, vähemmistörepresentaatiosta ja nykypäivän nuorten aktivismista ja paineista, mitä siihen voi liittyä. Ihanakin on ehdottomasti lukulistalla, erityisesti nyt Finlandia-ehdokkuuden jälkeen! 

Ajatuksia

• Olin sunnuntaina messuilla sellaisessa seurassa, jossa en ollut aikaisemmin messuilla ollut. Olikin kiinnostavaa, miten eri ihmiset messuilla toimivat! Mukavaa oli tässäkin seurassa, mutta oli mielenkiintoista, miten erilaiselta messukokemus tuntui. 

Harmituksia

• Bongasin yhden kirjan, jonka olin halunnut lukea jo pidempään, mutta se maksoi yli kolmekymppiä, mikä oli omaan budjettiini vähän liikaa. En tiedä, onko kirja varsinaisesti sellainen, jota tarvitsisin hyllyyni, mutta silti vähän harmitti. Pitää sitten lainata se kirjastosta myöhemmin. 

• Olisi ollut ihan hauskaa seurata useampaakin kuin kahta ohjelmaa, mutta tällä kertaa meni näin. Ei tämä kuitenkaan kauheasti jäänyt kaivelemaan :D 

Tähtihetkiä

• Toisaalta kun ei ollut paljoa ohjelmia, ei ollut yhtään kiireen tuntua, eikä tarvinnut jatkuvasti vilkuilla kelloa. 

• Etsin messuseurani apuna kivoja muistikirjoja ja löysin kuin löysinkin Paperikauppa Putingin pisteen, vaikka ehdinkin olla jo varma, että se on yön aikana kadonnut kuin tuhka tuuleen. 

• Metrilaku. Aina yhtä jees <3 

• Pysyin budjetissa, ei pöllömpää. 

• Vaikka messujen loppuminen ja arkeen palaaminen on aina yhtä haikeaa, oli myös ihana tulla takaisin kotiin. On joka kerta yhtä ihanaa, että opiskelukaupunkiin palatessa matka menee aina ihan hujauksessa! 

Hei hei, messut! Toivottavasti tavataan taas ensi vuonna <3

Ostokset

Silja Hiidenheimo, Kirsti Määttänen, Tuomas Nevanlinna ja Tarja Roinila: Elimäen koko tarkoitus

Elimäen koko tarkoitus perustuu Douglas Adamsin ja John Lloydin The meaning of Liff -kirjan konseptiin. Kyseessä on ikään kuin sanakirja, jossa erilaiset paikannimet saavat uudet merkitykset, kun ne laitetaan tarkoittamaan asioita, tapahtumia, henkilöitä tai tunteita, joille ei ole aikasemmin ollut omaa sanaa. Tämä pokkari maksoi kolme euroa ja ehti jo yöpaikassani hauskuttaa minua ja majoittajiani koko rahan edestä. 

Rauha S. Virtanen: Tuntematon Selja

Minulla on ollut Selja-sarjan ensimmäinen osa hyllyssäni pienen ikuisuuden, joten kun bongasin neljännen osan antikvariaatista suhteellisen edullisella hinnalla, päätin ostaa sen ensimmäisen osan kaveriksi. Nyt puuttuu sitten toinen ja kolmas osa. (Myöhemmin julkaistuista Seljalta maailman ääriin - ja Seljan Tuli ja Lumi -kirjoista en muista niin paljoa pitäneeni, joten niitä en ehkä hanki hyllyyni. Koko sarja pitäisi joka tapauksessa lukea uudelleen!) 

Tove Jansson: Seuraleikki

Jatkan Tove Janssonin aikuisille suunnattujen teosten keräilyä, vaikka en ole lukenut kuin Kesäkirjan... Seuraleikki-novellikokoelmaa oli samassa pöydässä myynnissä ilman kansipapereita kahdeksan euron hintaan ja kansipapereilla kymmenen euron hintaan, eikä kirjojen kunnossa ollut muita eroja. Päädyin siihen, että säästän mieluummin kaksi euroa ja pystyn elämään kansipaperittomuuden kanssa. Se sopii niin ikään vaaleaan Reilua peliä -kirjaan, jonka vieressä se hyllyssäni on. 

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneliä paljain käsin

Luin tämän trilogian abivuonna, ja se rikkoi minut räkäitkuiseksi mytyksi sängyn pohjalle. Kun huomasin koko sarjan yhteisnidepokkarin WSOYlla hintaan 10€, ei minun tarvinnut harkita ostopäätöstä kovinkaan kauan. 

Sakari Silvola: Nukkumatin kylmä sota

Jo aikaisemmin mainittu Nukkumatti-kirja pääsi koristamaan hyllyäni. Tämä oli kallein kirja, jonka messuilta ostin (20€), mutta lohdutin itseäni sillä, että kyseessä on kuitenkin ammattikirjallisuus, joten voin hyvällä omallatunnolla törsätä opintotukeani siihen :D Tätä ehdin jo kotimatkalla junassa aloittaa, mutta en ole vielä lukenut loppuun. Hyvältä vaikuttaa kuitenkin! 

L. M. Montgomey: Pat, vanhan kartanon valtiatar

Pat-duologian ensimmäisen osan sain joululahjaksi varmaan yli 10 vuotta sitten, ja vaikka tämän kakkososankin luin jo joskus yläasteella, se on puuttunut Montgomery-kokoelmastani. Nyt on sitten molemmat Patit hyllyssä!

Kaarina Kolu (toim.): Suomalainen satu 1&2

Näihin liittyykin hauska tarina! Ehkä kaksi viikkoa ennen messuja bongasin nämä Goodreadsissa, ja kun nyt satun olemaan kovin saduista kiinnostunut henkilö, lisäsin nämä heti TBR-listalleni. Sattumalta messuilla bongasin kolmen euron pöydässä ensimmäisen osan, ja totesin ääneen seuralaiselleni, että juuri äskettäin sain tietää tämän kirjan olemassaolosta ja kiinnostuin kyllä, ja että kolme euroa ei olisi paha hinta tästä, mutta kyllähän sitten pitäisi olla kakkososakin hyllyssä, ja saako sitä sitten mistään... Tuskin olin saanut lausettani loppuun, kun käänsin päätäni hieman, ja näin kakkososan jonkun tädin kädessä. Aloitin välittömästi aggressiivisen telepatiayrityksen ja niinpä täti pian laski kirjan takaisin laatikkoon ja jatkoi matkaa, ja silloin minä iskin kiinni ja kotiutin tämän kaksikon. Suomalaiset sadut ovat jääneet hieman vieraammaksi kuin esimerkiksi Grimmin tai Andersenin sadut, joten nämä kiinnostavat kyllä kovasti. 

Marko Tikka ja Seija-Leena Nevala: Kielletyt leikit. Tanssikielto Suomessa 1888-1948

Viime vuoden tieto-Finlandian voittanut kirja löytyi myös kolmen euron pöydästä! Tämän haluan joka tapauksessa joskus lukea, enkä usko, että tätä ihan yhtä halvalla vastaan kävelee. 

Kaari Utrio: Perhekirja. Eurooppalaisen perheen historia

Olen tätä kirjaa toisinaan katsellut muissa yhteyksissä, ja se kyllä kiinnostaa kovasti. Tämä kyseinen kappale maksoi 15€, ja bongasin sen lauantaina antikvariaatista. Kirjalla oli kuitenkin melkoisesti kokoa, ja hintakin mietitytti hiukan (Nukkumatti-kirjan jälkeen kallein hankinta!), joten päätin, että jos kirja on edelleen myymättä sunnuntaina ennen lähtöäni messuilta, on se tarkoitettu minulle. (Olen hyvä perustelemaan asioita itselleni, kuten huomaatte.) Näin kävi, ja Perhekirja lähti mukaani. Ammattikirjallisuutta, ammattikirjallisuutta, mutisin itsekseni, kun raahasin kirjakassejani juna-asemalle. 

Helsingin kirjamessut vuosimallia 2021 olivat ihana merkki siitä, että ehkä vielä joskus on normaaliksi laskettavaa elämää. Kirjayhteisössä on niin tavattoman hyvä ja ihana olla! <3 Suuri kiitos vielä messuorganisaatiolle bloggaajapassista, ja vähintäänkin yhtä suuri kiitos messuseuralleni ja majoittajille. Kiitos kuuluu tietenkin myös kaikille esiintyjille ja kirjamyyjille. Kaikki te edellä mainitut teitte viikonlopusta niin kovin mukavan! 

(Nii ja jos tosiaan sille rusinamobiilille tarvitsee joskus omistajan, minuun voipi olla yhteyksissä :D) 

Syyskuun luetut 2020

 Syyskuussa 2020 luin kahdeksan kirjaa (2024 sivua, 11 h 32 min), joista kaksi oli spefiä, kaksi nonfictionia, yksi säeromaani, yksi sarjakuva, yksi uusinta ja kaksi äänikirjaa.

Numminen, Jere: Kiira – Ehjäksi särkynyt 7 h 33 min [K]

Sarjanoja, Katinka: Korpinlaulu (Korpinlaulu #1) 532 s. 

Kuronen, Kirsi: Merikki 99 s.

LaCour, Nina: Välimatkoja 232 s. 

Thompson, Craig: Habibi 665 s. 

Noronen, Paula: Tarja Kulho, Räkkärimarketin kassa 3 h 59 min [K]

Jansson, Tove: Taikurin hattu (Muumit #3) 153 s. [U]

F., Christiane: Huumeasema Zoo 343 s. 

kotimaisia: 5

ulkomaisia: 3

omasta hyllystä: 1

kirjastosta: 5

muualta: 2

En usko, että olisin tarttunut lainkaan Kiira Korven elämäkertaan, ellei Helmet-lukuhaaste olisi tänä vuonna vaatinut urheiluun liittyvää kirjaa. Urheilu ei minua paljoa kiinnostele, mutta jos minun pitäisi valita jokin laji, jonka seuraaminen vähänkään innostaa, niin taitoluistelu on sellainen. Mitään en lajista ymmärrä, mutta se on kaunista katseltavaa, joten se riitti minulle motivaatioksi kuunnella Korven kertomusta urastaan äänikirjana, varsinkin, kun kyseessä ei ollut mikään pitkä teos. En välttämättä kovin paljoa enempää ymmärrä taitoluistelusta kirjan lukemisen jälkeenkään, mutta ehkä minulla on nyt hieman parempi käsitys siitä, millaista laji todellisuudessa on. Kirja käy läpi Korven uraa kronologisesti ja päästää ääneen myös hänen läheisiään, kuten perheenjäseniä ja entisiä valmentajia. Kirja oli perushyvä: ei mikään maatamullistava, mutta sen kanssa viihtyi. Kirjassa oli jonkin verran toisteisuutta, samoja asioita käsiteltiin monta kertaa lähes samoilla sanoilla monta kertaa, ja vaikka ymmärränkin, että nämä tapahtumat olivat Korven elämässä merkittäviä, niiden toistaminen alkoi kirjan edetessä ärsyttämään. Vaikka tiesin jo etukäteen, että kulissien takana taitoluistelu ei todellakaan ole yhtä kaunista kuin miltä luisteluohjelmat näyttävät, silti minua vähän järkytti se, kuinka tiukka ja konservatiivinen laji on, sen valmentajista ja tuomareista puhumattakaan. Korpi puhuu avoimesti myös luistelun huonoista puolista ja siitä, miten hän esimerkiksi alkoi jossain vaiheessa uraansa kontrolloida syömistään, mikä johti puolestaan terveysongelmiin. Minusta on hyvin tärkeää, että tällaisia epäkohtia tuodaan esiin, sillä kun asiat ovat suuren yleisön tietoudessa, niihin voidaan todennäköisemmin tehdä muutoksia. 

Katinka Sarjanoja oli viime vuonna esiintymässä Finnconissa paneelissa, jossa käsiteltiin fantasiamaailmoiden luomista. En muista enää, mitä hän kirjastaan puhui, mutta kelttiläinen fantasia jäi mieleeni sen verran hyvin, että kun bongasin Korpinlaulun kirjastossa, ei minun tarvinnut kovinkaan kauaa miettiä, nappaisinko sen mukaani vai en. Korpinlaulu kertoo nuoresta Étainista, ylhäisösuvun tyttärestä, joka joutuu Savusälvän aateliston valtataisteluiden pyörteisiin. Hänen isänsä teloitetaan ja hänet naitetaan väkisin vihollisen soturille, Rautakatseelle. Étainilla on kuitenkin kihlattu jo ennestään, mikä lisää hänen vastahakoisuuttaan avioliittoon, mutta pian hän joutuu tilanteeseen, jossa hän ei enää tiedäkään, kummalla puolella hänen kuuluisi olla. En tosiaankaan tiedä, mitä mieltä kirjasta lopulta olin. Toisaalta tykkäsin siitä, että tarina eteni joutuisasti (näin paksussa kirjassa erittäin suuri plussa), ja huomasin melko nopeasti olevani koukussa tarinaan. Pidin kovasti myös hahmoista ja heidän välisistä suhdesotkuistaan, ja eteenkin Étainin ja Rautakatseen välinen suhde kaikkine mutkineen lämmitti kovasti mieltäni. Kirjassa oli kuitenkin myös asioita, jotka ihmetyttivät ja häiritsivätkin. Minun oli esimerkiksi todella vaikeaa sijoittaa tarinaa mihinkään aikaan tai paikkaan. Oletin, että kyseessä on kelttiläisyydestä inspiroitunut fantasiaromaani, joka tapahtuu omassa, suljetussa maailmassaan, mutta sitten mainittiin kristinusko, mikä rikkoi tämän mielikuvan. Korpinlaulu tuskin sijoittuu meidän maailmaamme, ainakaan täysin sellaisena, millaisena sen historian tunnemme, onko kyseessä siis vaihtoehtohistoria? Koska miljöö jäi niin epäselväksi, oli minun vähän vaikeaa päästä kunnolla tarinaan sisälle. Odotin myös, että spefielementit olisivat olleet näkyvämpiä. En välttämättä kaipaa velhoja ja lohikäärmeiltä, mutta tämä tuntui monessa kohdassa "pelkästään" historialliselta romanssilta, ja välillä unohtuikin, että olin napannut tämän kirjaston fantasiahyllystä. Juonenrakennuksestakin annan vähän noottia, se nimittäin koostuu lähinnä konfliktista konfliktin perään, ja jokaisen kohdalla mietin, että tämäkö on nyt tarinan huippukohtaan johtava ongelma, huomatakseni vain, että kyseinen konflikti ratkesi 10 sivun kuluttua. Tämän vuoksi juonessa ei tuntunut olevan minkäänlaista huippukohtaa. Moitteistani huolimatta Korpinlaulu viihdytti ja sai minut kiintymään henkilöihinsä niin hyvin, että tulen ehdottomasti lukemaan myös (itse asiassa tällä viikolla ilmestyneen) jatko-osan Karhuneito! 

Olen aiemmin lukenut Kirsti Kurosen säeromaanin Paha puuska, josta muistelen pitäneeni, joten kun Merikki tuli vastaan kirjastossa, se lähti mukaani. Merikki kertoo yläasteikäisistä bestiksistä Meristä ja Ruususta,  ja siitä kesästä, jolloin Ruusu yllättäen sanoo, ettei halua olla enää Merin kanssa. Aihe oli todella kiinnostava, ja olisin tosissaan halunnut pitää tästä kirjasta. Tyttöjen kipuilu tuntuu uskottavalta, ja säemuodon vähät sanat maalaavat hienosti persoonallisuuksia, näyttävät sen, että Ruusulla onkin ehkä hyviä syitä jättää Meri. Kuitenkin kirja ja sen loppuratkaisu jättivät minut kylmäksi. Kirjan olisi pitänyt olla pidempi, jotta olisin voinut kiintyä kunnolla henkilöihin ja asioita olisi saatu pohjustettua enemmän. Ihan kiva välipala, mutta ei mitään enempää. Nimen sanaleikki on hauska, ja nautinkin, kun hoksasin sen. 

Välimatkoja on kirja, johon muistan törmänneeni kirjakaupassa silloin, kun se ilmestyi, ja kaunis kansi jäi mieleen. Kirja kertoo Marinista, joka on jäänyt joulupyhiksi yksin collegen asuntolaan New Yorkiin ja odottaa parasta ystäväänsä Mabelia saapuvaksi käymään San Fransiscosta. Marinin elämässä on tapahtunut jotain kamalaa, mikä on saanut hänet pakenemaan toiselle puolelle Yhdysvaltoja, eikä hän ole puhunut kenellekään sen jälkeen. Mabelin vierailun myötä hänen on kuitenkin pakko kohdata menneisyytensä silmästä silmään ja sanoa ääneen ne asiat, joita hän on yrittänyt paeta. Aluksi suhtauduin kirjaan hieman skeptisesti, sillä en oikein tiennyt, onnistuisiko se vakuuttamaan minua. Pian kuitenkin huomasin, että kirja veti minua puoleensa todella vahvasti, ja lopulta hotkaisinkin sen muutamalta istumalta. Vaikka kirjassa ei juurikana tapahdu mitään (ainakaan tarinan nykyhetkessä, takaumissa asia on eri), sen tunnelma ja rytmitys on tiivis, hengästyttävä. Ehkä joitain asioita olisi voinut pohjustaa ja/tai selittää vähän tarkemmin, nyt asioita jätettiin välillä omaan makuuni vähän liikaa lukijan pääteltäväksi. Vähän mietin myös tarinan uskottavuutta: kuinka helppoa sosiaalisen median ja kännyköiden aikakaudella on kadota Marinin tavalla? Loppuratkaisu on ehkä vähän överisokerinen, mutta kyllä se minua kuitenkin vähän itketti. Voisinkin suositella Välimatkoja niille, jotka haluavat jotain nopealukuista mutta ajatuksia herättävää luettavaa. 

Joku ystäväni suositteli minulle Habibia pari vuotta sitten, joten sekin tarttui sitten kirjastoreissulla kassiini. Sarjakuva kertoo kahdesta lapsesta, Dodolasta, joka on myyty lapsimorsiameksi, ja orjan lapsesta Zamista. Dodola ja Zam elävät keskellä aavikkoa laivanhylyssä monia vuosia, kunnes Dodola kaapataan sulttaanin haaremiin seksiorjaksi ja Zam lähtee häntä etsimään. En oikein tiedä, mitä sanoisin tästä kirjasta. Minusta on hienoa nähdä, miten paljon taustatyötä kirjan eteen on tehty. Sen parasta antia onkin Koraanin kertomukset ja niiden vertautuminen Raamattuun, sillä näiden yhtäläisyyksien ja erojen pohtiminen oli todella kiinnostavaa. Tarinankerronnastakin pidin: myyttiset tarinat, menneisyys ja nykyhetki kietoutuvat toisiinsa ja toistavat itseään aina vähän uudesta näkökulmasta. Piirrustustyyli on myös mielestäni aivan  hengästyttävän upea! Maisemat, henkilöt ja ornamentit ovat lumoavia, sivujen rakenne on onnistunut. Joitain sivuja olisin voinut katsella ja tutkailla pitkäänkin. Ehkä voisin kokeilla jotain muuta Thompsonin sarjakuvaa, jospa niissä piirrostyylistä voisi nauttia ilman, että tarina tekee lukijan olon todella epämukavaksi, sillä epämukava olo tästä näistä kehuista huolimatta kuitenkin tuli. Habibi nimittäin toistaa vahvasti vanhoja stereotypioita arabialaisesta kulttuurista, vaikka Thompsonin tarkoituksena on ilmeisesti ollut murtaa niitä. Koin epämukavaksi myös jatkuvan (naiskehon) seksualisoinnin. Toki seksuaalisuus on tärkeä osa tarinan teemaa, mutta mielestäni useassa kohdassa mentiin yli. En kiellä, etteikö tällaisia tarinoita olisi oikeastikin olemassa, mutta sen olisi voinut kertoa ilman, että pönkitetään haitallisia stereotypioita. En voinutkaan olla miettimättä, millaisen tarinan olisi kertonut henkilö, joka ei ole valkoinen, amerikkalainen (mies). 

En ole lukenut mitään Paula Norosen kirjoja aikasemmin, mutta sen verran, mitä olen häntä seurannut esimerkiksi telkkarissa, hän on mielestäni todella hauska tyyppi. Koska hän itse luki ensimmäisen aikuistenkirjansa Tarja Kulho, Räkkärimarketin kassan äänikirjaversion, päätin kuunnella kirjan pikaisena välipalana, olihan sen kesto vain nelisen tuntia. Olen liian nuori muistamaan Tarja Kulhon Radiomafiasta, joten tutustuin häneen ensimmäistä kertaa vasta nyt. Kirja koostuu dialogimuotoon kirjoitetuista episodimaisista hetkistä Tarja Kulhon, korsolaisen perheenäidin ja Räkkärimarketin kassan elämässä. Kirjan tapahtumia sitoo yhteen löyhästi kansalaisopiston kirjoituskurssi, jolle Tarja on puolivahingossa osallistunut, ja jonka kirjoitustehtävien kautta saadaankin kuulla Tarjan syvimpiä tuntoja. Koska odotin todella hauskaa kirjaa, jouduin vähän pettymään, sillä pääosin kirja oli vain "ihan kiva". Muutamat jutut naurattivat ääneen (esimerkiksi terveyskeskuksen pisteytysjärjestelmä sai minut melkein kaksinkerroin naurusta), mutta suurimman osan ajasta vain hymähtelin. Noronen lukee kirjan kuitenkin mainiosti, joten sitä oli ilo kuunnella. Ihan mukavaa aivot narikkaan -seuraa tiskaamiseen ja muihin kotitöihin, mutta ei niin ratkiriemukas kuin olisin toivonut. Erityisplussa Kaija Koosta. 

Muumien uudelleenluku jatkui syyskuussakin, tällä kertaa vuorossa oli sarjan kolmas osa, Taikurin hattu. Tämän lukemisesta olikin vierähtänyt yli 10 vuotta, joten oli melkein kuin olisin lukenut kokonaan uutta kirjaa, vaikka toki tarinat olivat hyvin tuttuja esimerkiksi tv-sarjasta ja sarjakuvista. Taikurin hattu on episodimaisempi kuin aikaisemmat osat. Se koostuu pienistä seikkailuista, joita muumiperhe kokee, ja vaikka ne sijoittuvatkin saman kevään ja kesän ajalle, ja taikurin hattu toimii monen tarinan yhdistävänä tekijänä, ne ovat kuitenkin omia pikku tarinoitaan. Tämä sopisi loistavasti vaikkapa iltasatukirjaksi! (Ehkä tätä on minulle ja/tai sisaruksilleni iltasatuna luettukin, se on oikeastaan hyvin todennäköistä, mutta varmaksi en uskalla asiaa sanoa...) Taikurin hatussa on ihanan lämminhenkinen tunnelma, ja tulikin sellainen olo, että Muumilaaksoon muutaisin ehdottomasti, jos jonnekin fiktiiviseen paikkaan saisin muuttaa. Hassu huomio muuten: kirjan suomenkielisessä painoksessa (tai ainakaan omistamassani versiossa) olevasta kartasta puuttui kokonaan maininta tupakkapensaista, vaikka se on esimerkiksi seinälläni olevassa ruotsinkielisessä postikorttiversiossa kartasta. Kirjassa kuitenkin mainitaan yhdessä kohdassa, että Muumipappa hoitaa tupakkapensaitaan, joten minkä takia tämä on pitänyt poistaa kartasta? :D

Olen tänä vuonna lukenut useamman nuorten (tyttöjen) huumeidenkäytöstä kertovan kirjan: Emma Sofianna Söderholmin Edes hetken elossa, Deborah Spungenin Nancyn ja nyt sitten Christiane F.:n Huumeasema Zoon. Vaikka Söderholmin kirja on fiktiivinen ja sen verran uusi, ettei ole ehtinyt saavuttaa samanlaista (kultti)asemaa kuin kolmikon muut kirjat, niputan ne silti yhteen. Huumeasema Zoo kertoo Christianen elämästä Länsi-Berliinissä 1970-luvun lopulla. Ankeassa ja virikkeettömässä lähiössä kasvavilla nuorilla on yksi tapa päästä pakoon ympäristönsä tukahduttavuutta ja väkivaltaisia ja onnettomia perhesuhteitaan, ja tämä tapa on huumeet. Christiane aloittaa huumeiden käytön 12-vuotiaana pilveä poltellen, mutta jo 13-vuotiaana hän aloitti heroiinin piikittämisen. Pian Christiane eli kaksoiselämää: äidilleen hän uskotteli olevansa tavallinen, koulua käyvä teini, vaikka oikeasti hän vietti päiviään metroasemalla prostituutiolla huumerahoja hankkien. Kyseessä on todella inhorealistinen kuvaus nuorten huumeidenkäytöstä. Vaikka kirjassa kuvataan huumeista seuraavaa mahtavaa oloa, ei sitä kuitenkaan kaunistella ollenkaan: vieroitusoireet ovat kamalia, piikittämistä täytyy tehdä likaisissa yleisissä vessoissa ja epäpuhtailla neuloilla, ja narkkareiden ystävyyssuhteet romuttuvat nopeasti, kun aineet menevät ihmisten edelle. Huumeidenkäyttäjän mielenmaisema vaikuttaa uskottavalta: Christiane ja hänen ystävänsä uskottelevat sujuvasti itselleen, että voisivat lopettaa huumeiden käytön milloin vain haluavat, vaikka tilanne on jo todella paha. Luulen, että tämä toimii edelleen hyvänä huumevalistuksena nuorille, vaikka onkin jo useamman vuosikymmenen ikäinen. Asia, joka minua kirjassa häiritsi, oli sen kieli. En oikeastaan tiedä, oliko vika käännöksessä vai oliko alkuperäinenkin teksti kirjoitettu niin, mutta se oli paikoin hyvinkin kömpelöä ja köykäistä. Tiedä sitten, onko sen tarkoitus havainnoillistaa Christianen nuorta ikää, mutta se ärsytti toisinaan lukiessani. (Kirja muuten ei ole Christianen itsensä kirjoittama, vaan kahden toimittajan hänen haastattelujensa pohjalta haamukirjoittama. Sellainen tarkennus tähän väliin!) 

*********

Syyskuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat:

 

14. Urheiluun liittyvä kirja: Kiira – Ehjäksi särkynyt

Syyskuu(kin) kului nopeasti. Opinnot alkoivat taas, ja toisin kuin keväällä, nyt pääsin itsekin nauttimaan etäluennoista. Tosin molemmat luentokurssini ovat jotenkin todella kuivakoita ja tylsiä, ja kerrankin on sellainen tilanne, että kirjatentit kiinnostavat enemmän :D Syyskuussa näin myös jonkin verran ystäviäni turvavälien päästä, nautin lämpöisistä säistä ja käärin taas hihani DVR:n kanssa. Kuukauden parhaita puolia oli kuitenkin ehdottomasti uusi kirjahylly, jonka sain helpottamaan hieman aina vain kasvavaa kirjamäärääni. Samalla sain yhteen paikkaan myös ne kirjat, jotka muuttaessani jätin kotikotiin, ja olenkin pari viime viikkoa vain ihastellut hyllyjäni :D Suunnitelmissa olisi tehdä kirjahyllyistäni oma postaus, parin vuoden takainen katsaus silloisiin hyllyihin ainakin vaikutti tykätyltä :)

Lokakuussa on luvassa niin ikään opiskelua. Pitää oikeasti ruveta tekemään asioita kandin eteen (apua!) ja yrittää saada itselleen edes sen verran itsekuria, että oikeasti lukisin tentteihin, enkä vain hehkuttaisi, että ne ovat kiinnostavampia kuin luentokurssit... Kirjamessujen peruuntuminen harmittaa todella, enkä virtuaalimessuillekaan jaksa osallistua: saan aivan tarpeeksi arjessani tuijottaa puhuvia päitä tietokoneen ruudulta, enkä jaksa tehdä sitä myös vapaa-ajallani. 

Kuukauden biisi on BEHMin Lupaan. BEHMin debyyttialbumi Draaman kaari viehättää on ollut kovassa kuuntelussa ilmestymisestään lähtien. Jo aiemmat singlejulkaisut kiinnostivat, joskin niissä oli jotain, minkä takia en ihan voinut niistä kunnolla tykätä. Sen sijaan levyn aiemmin julkaisemattomat biisit ovat mielestäni jopa parempia kuin singlet, vaikka ovatkin keskenään hyvin samankaltaisia. Välillä sanoituksista ei tiedä, ovatko ne hölmöjä vai nokkelia, mutta kokonaisuutena tykkään levystä kovasti. 

Loistavaa lokakuuta!