2025 (1/2)

Taas on yksi vuosi päättymäisillään, mikä tuntuu yhtä käsittämättömältä joka kerta. 

 

Perinteitä kunnioittaen vuosikatsaus on tänäkin vuonna jaettu kahteen osaan, ja tässä ensimmäisessä käsitellään vuoden 2025 kuulumisia. Kakkososassa käsitellään kirjavuotta 2025, mutta palataan niihin asioihin sitten ensi vuoden puolella. 

 

Vuonna 2025 

 

♦ alkuvuosi oli vähän rankka. Heti joululomilta palattuani nappasin jostain sitkeän yskän, josta selvittyäni sain vaihtokaupassa kauheat niskakivut, ja näiden perässä saapui erinäinen joukko isompia ja pienempiä murheita. Tähän päälle kun lätkäisi vielä jatkuvan gradustressin, niin pidän pienenä ihmeenä, että selvisin varsinkin tammikuusta yhtenä kappaleena. Melkoisen väsyneenä, stressaantuneena ja itkuisena sellaisena, mutta selvisin kuitenkin. 

 

Kuvasta puuttuu tärkein lääke: jäätelö. 

♦ minulta poistettiin kaksi viisaudenhammasta. Stressasin operaatiota etukäteen kauheasti (minulle ei ole tehty yhtäkään hammasoperaatiota aikaisemmin, ei edes hampaiden paikkausta), mutta lopulta se oli ohi viidessätoista minuutissa. Toipuminenkin sujui hyvin, vaikka ei se veren syljeskely ja puutuneen naaman kanssa toimiminen mitään erityisen mukavaa ollut. Kyllä aikuisetkin ansaitsisivat hammaslääkäristä tarroja, sen minä vain sanon. Lisätasoja tilanteeseen toi se, että kun tulin operaation jälkeen kotiin ja nukuin n. 40 min päiväunet, unilta herätessä soi puhelin. Olin edelleen vähän unenpöpperöinen ja lisäksi puoli naamaa oli puuduksissa, joten olin aivan kujalla, kun puhelimesta alettiin puhua ruotsia. Seuraavaksi keskustelin kaksikielisesti kesätyöasioista puolisen tuntia. Olipa tosiaan erikoinen päivä. 

 

Kun Foucault on nostettu pöydälle, tilanne on vakava.

Tulostin gradun ja tein omia merkintöjä. 

♦ tein gradua kuin pieni eläin. Sain lähetettyä gradun esitarkastukseen ennen joulua, joten alkuvuodesta aloitin tutkielman muokkausta palautteen perusteella. Vaikka sinänsä isoja sisällöllisiä muutoksia ei tarvinnut tehdä, tarkennettavaa ja avaamista oli tehtävä jonkin verran, ja tuntui, että lisää tehtävää tuli koko ajan. Tavoitteenani oli palauttaa gradu helmikuun loppuun mennessä, mutta se ei ihan onnistunut. Useassa hetkessä tuntui erittäin tuskaiselta ja vaikealta, ja valmistuminen hyvin kaukaiselta. Mutta niin vain lopulta koitti maaliskuun 4. päivä, jolloin palautin gradun...

 

 

♦ ...ja paria viikkoa myöhemmin valmistuin viimein filosofian maisteriksi!! Gradusta tuli arvosanaksi nelonen, ja sitten jäljellä oli enää muutaman kokonaisuusmerkinnän pyytäminen ennen todistushakemuksen lähettämistä. Todistus tuli pdf-tiedostona sähköpostiin, ankeaa tämä nykyaika. Valmistuminen tuntui todella oudolta ja epätodelliselta (ja ehkä vähän tuntuu edelleen). Se oli toki suuri helpotus, vaikka liittyy siihen tietty haikeuttakin: siihen päättyi seitsemän vuoden ajanjakso elämästäni, joka tuntuu kokonaiselta ihmisiältä. 

 

♦ kuuntelin musiikkia. Spotifyn tilastot eivät tarjonneet juurikaan yllätyksiä, joskin olin varma, että Jenni Vartiaisen En haluu kuolla tänä yönä olisi viiden kuunnelluimman biisin joukossa (mainitsinko jo, että alkuvuodesta oli vähän rankkaa :D). Marina julkaisi uuden albumin, mikä ilahdutti kovasti, ja Nössö Novan, Smg:n sekä Nupun uudet albumit pyörivät kuuntelussa myös. Kovin monella keikalla en käynyt: keväällä näin livenä Prinssi Rohkean ja Erämaan rotat sekä Jere Valkosen, Nössö Novan eräässä toisessa kevään tapahtumassa ja elokuussa Frederikin. Ensimmäiset olivat yhtä hyviä kuin ennenkin, viimeinen aivan kauhea kokemus :D mutta onpahan koettu, enkä maksanut onneksi tästä "elämyksestä" senttiäkään. Vuoden isoimmasta ja tärkeimmästä keikkaelämyksestä lisää vähän myöhemmin <3

 

Zinetonin loppukiriä Urheilu-Suomen voimalla.

 

♦ osallistuin ensimmäistä kertaa Zinetoniin. Kyseessä on viikonlopun kestävä zinehaaste, johon osallistuimme ystäväni kanssa yhdessä. Meille arvottu teema oli inspiroiva ja innostava, ja sisältöä syntyikin aika helposti. Taitelun taustalla mm. katsoimme paavin hautajaisia. Loppukiri oli melkoisen intensiivinen, kun tekniikka uhkasi pettää, ja siksi lopulliseen työhön jäi muutamia ärsyttäviä virheitä, mutta yleisesti olen tosi tyytyväinen meidän yhteiseen zineen <3 

 

Villit onnittelukukat.

♦ juhlin valmistumistani monta kertaa. Keväällä juhlin pienimuotoisesti perhepiirissä ja sitten isommin kavereiden kanssa. Varsinkin jälkimmäisistä juhlista on juhlakalu ja emäntä edelleen ylpeä: kaikesta ennakkosterssistä huolimatta juhlat sujuivat oikein hyvin, ja tarjoilut maistuivat vieraille hyvin. Vieraat myös viihtyivät hyvin, ja minusta oli äärimmäisen ihanaa, että tärkeät ihmiset ympäri Suomea saapuivat juhlimaan minua <3 Kesäkuussa oli myös vähän juhlintaa yliopiston puolelta, kun valmistuneita maistereita juhlittiin publiikissa. 

 

Koska Wicked oli vuoden isoimpia elokuvaelämyksiä (kahteen kertaan), katsoin alkuvuodesta uudelleen myös alkuperäisen Ihmemaa Ozin, jonka dvd:t olivat hyvin Wicked-henkiset.

♦ katsoin elokuvia ja sarjoja, aika vähän, mutta katsoin kuitenkin. Sarjapuolelta ehdoton suosikkini oli ranskalainen HPI, johon ihastuin ikihyviksi heti, ja joka onnistui koskettamaan jotenkin yllättävän syvältä. Elokuvista mieleeni jäi Wicked ja Wicked: For good, Ever after, Belle, Myrskyluodon Maija, Neitoperho, Everything everywhere all at once ja The Roses. 

 

Vappudrinkki.

 

♦ vietin vappua. Vappu kului hyvin kylmissä ja lumisateisissa tunnelmissa, ja meiniki oli muutenkin vähän erilainen kuin yleensä. Olemme ystäväporukan kanssa siirtymävaiheessa: osa on jo valmistunut ja työelämässä, osa oli juuri valmistunut vapun aikaan ja osa opiskeli vielä. Siksi vappu olikin yhdistelmä opiskelijavappua ja ns. aikuisvappua, minkä vappuseurani oli vähän tavanomaisesta poikkeava. Hyvä vappu, vaikkakin erilainen! 

 

♦ olin kuorossa vähän erilaisissa tehtävissä kuin ennen. Suurimman osan ajasta toki ihan tavallisena rivikuorolaisena, mutta viime keväänä ohjelmistossa oli ensimmäistä kertaa minun (ja apuvoimien) sovittamani ja johtama biisi. Kuoromme pyörii kuoron sisältä tulevien kuoronjohtajien voimin, ja olin ajatellut, ettei minusta ikinä olisi siihen hommaan, mutta sitten tarpeeksi monta palasta loksahti kohdalleen. Koko homma kauhistutti ja tuntui moneen otteeseen isolta virheeltä, mutta kaikki meni loppujen lopuksi hyvin. Lisäjännitystä kauteen teki se, että vähäisen sopraanotilanteen takia lauloin parissa biisissä sopraanostemmaa. Totesin, että on kaksi eri asiaa pystyä laulamaan tietyt nuotit ja kuulostaa hyvältä niitä nuotteja laulaessaan :D 

 

♦ vietin kesän Kökarilla. Tammikuussa eräälle sähköpostilistalle tuli työpaikkailmoitus Kökarin kotiseutumuseon kesätyöntekijän paikasta. Ensin vähän vitsailin paikan hakemisesta, mutta aika nopeasti se lakkasi olemasta vitsi, ja lopulta hain paikkaa ihan oikeasti. Loppujen lopuksi sain paikan ilman että minua edes haastateltiin kunnolla :D Keväällä ajatus kesästä Kökarilla tuntui lohdulliselta paolta omasta arjesta, ja sitä se myös tarjosi: koko kesä oli ihmeellinen oma kuplansa. Puhuin kesästä enemmän omassa postauksessaan, mutta sen sanon nytkin, etten kadu valintaani lähteä tippaakaan. En tiedä, tuleeko vastaavaa tilaisuutta lähteä enää koskaan, joten tätä ei tarvitse nyt jäädä jossittelemaan ja harmittelemaan. Kesä oli kokemus isolla K:lla, ja Kökar jäi sydämeeni ikuisesti. Palaan sinne takuulla vielä joskus tulevaisuudessa. 

 

♦ näin Ultra bran livenä!! Kun olin katsomassa Ultra brata silloisella Hartwall-areenalla joulukuussa 2017, en arvannut, että näkisin bändin enää uudemman kerran, mutta niin vain elokuussa 2025 löysin itseni Olympiastadionilta. Keikka oli mahtava: sain monia lempibiisejäni ja harvinaisempiakin herkkuja. Kyynel kimalteli silmäkulmassa useamman kerran, ja viimeistään siinä vaiheessa, kun kuoro aloitti Vesireittejä, hajosin aivan totaalisesti. Voi UB, miten rakas oletkaan. Kiitos illasta, jätti jäljen sydämeen.  

 

♦ sain työpaikan ja muutin toiselle puolelle Suomea. Kun lähdin Kökarille kesäkuussa, ajattelin, että kaikki stressi jää mantereelle. No, enpä siinä vaiheessa tiennyt, että muutamaa viikkoa myöhemmin joudun järjestelemään elämää mantereella saaristosta käsin, kun ensin sain kutsun työhaastetteluun ja sitten vielä sain sen työpaikan. Koko hommaan liittyi todella paljon stressiä ja ahdistusta, eikä vähiten sen takia, että jouduin jättämään rakkaaksi muodostuneen opiskelukaupungin taakseni ja muuttamaan toiselle puolelle Suomea. Muutto oli hoidettava hieman vajaassa kahdessa viikossa, mikä oli aika intensiivinen rykäys heti Kökarilta palaamisen jälkeen. Kertonee aika paljon tilanteesta, että viimeisenä päivänä opiskelukaupungissa itkin ehkä puolen tunnin välein... Muutto itsessään sujui ihan hyvin. Uuden työn aloittaminen on ollut aika raskasta. On paljon uutta opittavaa, lähtien siitä, miten kyseinen organisaatio toimii. Vaikka kyseessä onkin oman alan työ, se ei kuitenkaan ole ihan sitä, mitä elämälläni haluan tehdä. Mieluummin toki teen tätä kuin esimerkiksi myyn lehtiä puhelimitse, mutta tämä tulee toivottavasti olemaan vain pelkkä välivaihe. Kyllä hommat sentään vähän paremmin sujuu jo kuin aloittaessa, mutta varsinkin ennen joululomaa hermoni olivat hyvin kireällä töihin liittyen :D 

 

♦  kävin vähemmän kulttuuritapahtumissa kuin olisin halunnut, ja syitä siihen on kolme: keväällä ei ollut rahaa (kiitos opintotuen puute ja työttömyys), kesällä olin Kökarilla ja syksyllä muutin kaupunkiin, jossa ei mitenkään liiaksi erilaisia kulttuuritapahtumia ole. Pari kertaa kävin (opiskelija)teatterissa, ja parhaiten mieleeni jäi Jyväskylän Laajavuoressa kesällä esitetty Tytöt 1918, jota ehdin kuin ehdinkin katsomaan. Oli villiä nähdä lavalla sellainen esitys, jonka soundtreackin osaa ulkoa, mutta ei tiedä juonesta kauheasti mitään :D Teoksen ongelmista huolimatta esitys oli hieno, ja näyttelijäsuoritukset huimia. Teos myös itketti melkoisesti, mutta osa herkistelystäni saattoi johtua siitä, että saman päivän aamuna olin jättänyt opiskelukaupungin taakseni, ja olin itkenyt koko edellisen päivän ja vielä junamatkallakin :D 

 

♦ aloitin uudessa kuorossa syksyllä. Yhtäkkiä löysin itseni laulamasta ykkössopraanoa, koska kuoronjohtajan mielestä "selvästi" olen sellainen. Se on tuntunut välillä tosi vaikealta (varsinkin, kun identifioidun aika voimakkaasti mezzosopraanoksi), mutta ilahduttavasti huomaan myös kehittyneeni syksyn aikana. Tykkään kyllä meidän ohjelmistosta, ja laulaminen nyt on aina kivaa, vaikka olenkin n. 50 vuotta nuorempi kuin kaikki muut kuorolaiset (mukavia tyyppejä ne siltikin ovat). 

 

♦ kävin Helsingin kirjamessuilla. Postaus jäi kirjoittamatta, eikä sellaista tulekaan. Olen tänä vuonna laiminlyönyt blogia harmillisen paljon! Messut itsessään olivat kuitenkin mainiot. Stressasin koko viikon, paraneeko flunssa tarpeeksi jotta voin lähteä reissuun, mutta onneksi parani, sillä viikonloppu tuntui todella suurelta valolta synkässä syksyssä. Oli myös ihanaa olla messuilla niin, ettei tarvinnut ihan jokaista senttiä laskea (vrt. viime vuonna, jolloin olin messuilla noin kolmen markan budjetilla). Viikonloppuun osui myös erään ystäväporukan tapaamisen 10-vuotisjuhla, minkä mainitseminen blogissa on merkittävää, ovathan nämä ystävät näistä ympyröistä peräisin. Kävimme yhdessä syömässä, kuten vuosipäivään kuuluu, ja olin aivan mahdottoman onnellinen ja kiitollinen siitä, että juuri nämä ihmiset ovat päätyneet elämääni ja ovat siinä edelleen <3 

 

Tällaista näkyä ei ole syksyllä mitenkään turhan usein nähty, mutta välillä kuitenkin.

♦ pohdin paljon ystävyyttä ja podin yksinäisyyttä. Monestakin syystä olen miettinyt paljon ihmissuhteita kuluneena vuonna. Ystävien merkitystä elämässä ei voi korostaa liikaa, ja olen aina valmis alleviivaamaan sitä, miten tärkeitä nimenomaan ystävyyssuhteet ovat, ja miten niitä ei pidä jättää esimerkiksi parisuhteiden varjoon. Olen monta kertaa ollut äärimmäisen kiitollinen siitä, että minulla on sellaisia ystäviä, joille voi soittaa kriisien kohdatessa tai muuten vain, jotka kuuntelevat ja luottavat siihen, että minä kuuntelen. Elämääni tuli muutama uusikin ihminen, kuten kämppikseni Kökarilla, ja siinäkin tuntee olonsa etuoikeutetuksi: maailmassa on ihmisiä, jotka valitsevat pitää minut elämässään. Kolikon kääntöpuolella on sitten yksinäisyys ja ulkopuolisuus, jota olen tuntenut enemmän ja vähemmän koko vuoden ajan. Keväällä gradun ja muun hässäkän keskellä eristäydyin muista vähän puolivahingossa, en totaalisesti, mutta kuitenkin jonkun verran, ja sitten lähdinkin Kökarille, jossa sosiaalisia verkostoja ei ollut. Nyt asun kaupungissa, jossa minulla ei ole oman ikäistä seuraa lähes lainkaan, työkaveritkin ovat paljon vanhempia. Vaikka olen introvertti, kaipaan kuitenkin välillä ihmisten seuraa. Ratkaiseva avain tuntuukin olevan siinä, että haluan voida päättää itse, milloin olen yksin ja milloin näen ihmisiä, ja nyt en pysty siihen, koska ei ole ketään, ketä nähdä. Vaikka olen viimeisen kymmenen vuoden aikana tottunut siihen, että kavereita asuu pitkin ja poikin Suomea, se tuntuu ihan erilaiselta, kun samassa kaupungissa ei asukaan ketään. Syksy on ollut siis tästäkin syystä aika raskas, ja sen valossa myös tuleva ja siihen liittyvät ratkaisut vähän huolettavat, mutta kai sitä täytyy vain selvitä päivä kerrallaan. 

 

Pusun jatko-osanovellin taittoa zineksi. Kyllä, se on just niin sekavaa kuin miltä tuossa näyttää, mutta oon tosi ylpeä ittestäni, kun onnistuin tekemään sen just eikä melkein oikein ekalla yrityksellä! 

♦ kirjoitin. Pääosin vuosi kului P:n kanssa, jota yritin tosi kovasti saada kustantamokuntoon. En ihan onnisutnut tavoitteessani, jonka mukaan kässäri olisi lähtenyt maailmalle vielä tämän vuoden puolella, mutta sain version 2.1 valmiiksi ja nyt olen työstänyt vähän päälle puoleen väliin versiota 2.2, joka toivottavasti ensi vuoden alussa lähtee kustantajien syyniin. Kirjoituskilpailuista osallistuin Novaan, jossa pääsin esiraadista läpi, mutta en sijoittunut. Ilahduin kuitenkin todella paljon siitä, että varsin synkeästä novellista tykättiin esiraadissa! Kässäreistäni Pusu ja JL täyttivät molemmat tänä vuonna 10 vuotta, mikä on tosi pitkä aika :D JL:n vanhenemista juhlin jatkamalla kässärin läpilukua (hyvin hitaasti, mutta toivottavasti varmasti), mutta koska Pusu ei ole enää aktiivisessa vaiheessa vaan eläkkeellä, päätin juhlistaa merkkipäivää kirjoittamalla pienen novellin päähenkilöistä 10 vuotta Pusun päättymisen jälkeen. Ja se oli aivan ihanaa, oli ihana viettää aikaa poikien kanssa useamman vuoden tauon jälkeen <3 Koska mopo keulii aika helposti tämmöisissä asioissa, päädyin tekemään novellista zinen, jonka taitoin itse ja tulostin jäljellä olevilla yliopiston tulostuskrediiteillä. Ei siitä nyt ihan täydellinen tullut, mutta täysin nollabudjetilla tehtynä oikein hyvä! Muutaman kappaleen painos meni aikoinaan Pusua esilukeneille luettavaksi. Oman zineprojektin lisäksi teimme ystäväni kanssa kaksi yhteiszineä, toisen jo aiemmin mainitussa Zinetonissa ja toisen pikkuzinen. Hyvä kirjoitusvuosi siis! 

 

"Makasimme hetken hiljaa pimeässä.   

– Jos olisin kymmenen vuotta sitten tiennyt, että olisin tänään tässä, en takuulla olisi uskonut, hän sanoi lopulta. 

– Samat sanat, totesin. – Mutta onneksi tässä kävi juuri näin."

 (Pusun 10-vuotisjuhlanovelli)

 

 

Olipahan vuosi. Olen puhunut monille siitä, miten kulunut vuosi on ollut ehkä elämäni omituisin, hyvässä ja pahassa. Siihen mahtui valtavan suuria elämänmuutoksia, joihin liittyy aina ristiriitaisia tunteita. Onneksi hyviäkin hetkiä oli paljon, ja koin paljon sellaista hyvää, jota en vuosi sitten tähän aikaan tosiaankaan osannut odottaa. Tulevaisuus huolettaa, koska siihen liittyy paljon epävarmuutta, mutta toivon, että vuonna 2026 riittää valoa ja iloa niin itselle kuin kanssaihmisillekin. Ainakin useampaan kulttuuritapahtumaan on jo liput varattuna, niitä on ainakin hyvä odottaa. 

 

Mitä mainiointa uutta vuotta kaikille tätä lukeville!  

2024 (1/2)

Hyvää alkanutta vuotta 2025!

 

(Vuosikoosteiden teko on venynyt pahasti uuden vuoden puolelle, pahoittelen! Joululoma on romuttanut lähes kaikki rutiinini...)

 

Vuosi 2024 tuntui menevän ohi silmänräpäyksessä. Jokainen kuukausi liukui ohitse ennen kuin ehti edes tajuta. Vastahan minä opin kirjoittamaan oikean vuoden joka paikkaan ja nyt pitäisi taas opetella uusi vuosiluku? :D Tuntuu vähän hankalalta muistaa, mitä kuluneena vuonna on tapahtunut. Vuosi tuntui melkoiselta puurtamiselta ja varsinkin syksy oli aika lailla harmaata massaa, mutta senkin keskellä oli joitain tähtihetkiä, joita tässä postauksessa voi muistella. 

Vuosikatsauksen toinen osa tulee ylihuomenna, ja käsittelen siinä vuonna 2024 on tapahtunut.

Vuonna 2024

 

 

♠ aloitin vuoden matkustamalla Tampereelle. Kauhean kovat pakkaset tarjosivat kauniit maisemat junan ikkunasta ja Tammerkosken rannoilla sekä hyvän syyn saunoa. Yhden yön reissu ystävän luo oli ihana tapa aloittaa uusi vuosi, vaikka kotiinpaluu olikin hankala, kun kaikki junat olivat pakkasen takia myöhässä.

 

♠ vierailuni kotikotona muuttuivat erilaisiksi, kun vanhempani muuttivat uuteen kotiin. Vaikka tämä nyt ei suurimmin arkeeni vaikutakaan, vierailut kotikotona ovat olleet erilaisia kuin ennen. Järisyttävintä on se, että asunto sijaitsee aivan eri puolella kaupunkia kuin ennen, joten käynnit kotikaupungissa tuntuvat erilaisilta, jopa paremmilta kuin ennen.

 

♠ luin hirveän määrän kirjoja. Hirveän. Määrän. Olen (positiivisesti) järkyttynyt, mutta siitä lisää vuosikatsauksen toisessa osassa. 

Seremoniamestari (Miiko Toiviainen) esiintyy Cabaretin väliajalla.

♠ koin erään vuoden voimakkaimmista kulttuurikokemuksista Turun kaupunginteatterin Cabaret-musikaalin muodossa. Harmitti, että koronan takia tämä esitys jäi aikoinaan näkemättä, joten olin todella onnellinen, kun näytelmä tuli uudelleen teatteriin. Cabaret on kiehtova teos, ja Turun kaupunginteatterin versio siitä todella huima. Kitkat-clubin värikäs ja avoimen queer-tunnelma ihastutti, ja tarinan synkät sävyt koskettivat todella syvältä. Miiko Toivainen seremoniamestarina ja Sinikka Sokka Fräulein Schneiderina tekivät varsinkin suuren vaikutuksen. Ajattelen teosta edelleen paljon.

 

♠ kulttuurihippaloin muutenkin. Kävin taidenäyttelyissä ja useissa historiallisissa museoissa. Open mic-illoissa en käynyt kuin harvoin, mutta muutaman kerran niissäkin. Kulttuuri tekee hyvää ja ihmisen onnelliseksi. Kun vain päättäjätkin ymmärtäväisivät sen...

 

♠ tuskailin harkkapaikan hakemisen kanssa. Arkisto-opintoihin liittyvä viimeinen pakollinen harjoittelu täytyi tehdä, ja yhtäkkiä tuntui, että olin käyttänyt kaiken hyvän hakukarmani edellisenä vuonna, jolloin sain haastattelukutsun melkein jokaisesta hakukohteesta ja kesän harjoittelupaikankin jo helmikuun puolivälissä. Toista oli nyt: joko minulle ei vastattu tai sitten en saanut haastattelukutsua, ja ne muutamat haastattelut, joihin pääsin, eivät johtaneet mihinkään. Onneksi päädyin hakemaan erästä tiettyä paikkaa, vaikka epäröinkin montaa asiaa siihen liittyen: sain kuin sainkin paikan sieltä!

♠ vietin viimeistä opiskelijavappuani. Se ei ollut ihan yhtä riehakas kuin jotkut aiemmat vaput, mutta oikein mukava. Hämmästyttävän lämpimässä säässä kirmailin pitkin kaupunkia, nautin ystävien seurasta ja vapputunnelmasta ja lopulta päädyin kuuntelemaan ja laulamaan työväenlauluja hämärtyvässä vappuillassa.

 

Kävin graduasioissa syksyllä Kansallisarkistossa Helsingissä. Vierailu oli loppujen lopuksi aivan turha, mutta rakennus upea.

♠ tein ystäväni kanssa kaksi yhteistä zineä. Zineissä on minun runojani ja ystäväni tekemä kuvitus, ja niiden tekeminen yhteisissä taideretriiteissä on ollut todella ihanaa ja tärkeää. Yhteinen taidepuuhastelu on tehnyt todella hyvää mielelle, ja oli ihanaa ja inspiroivaa nähdä, kuinka ensimmäinen zine kasvoi ja rakentui (toinen oli pienempi kesäprojekti). Pidimme sille myös pienet julkkarijuhlat, koska juhlia ei voi elämässä olla liikaa. Molemmat zinet ovat lähteneet kivasti maailmalle! Toivon myös tältä vuodelta yhteistä taidetekemistä hyvässä seurassa. Olen huomannut, että se innostaa kaikkeen muuhunkin luovaan tekemiseen.

 

♠ katsoin elokuvia ja sarjoja, tosin vähemmän kuin edellisinä vuosina. Lemppareitani olivat The Favourite, Spencer, Kuolleet lehdet ja sarjapuolelta Brooklyn 99.

 

Harkassa törmäsi useisiin hauskoihin vanhoihin mainoksiin. Itseäni ilahduttivat todella paljon nämä osoittelevat sormet.

♠ olin kesän harjoittelussa. Kuten mainitsin aiemmin, harkitsin pitkään, haenko kyseistä työpaikkaa vai en. Isoin kynnyskysymys oli se, että työpaikka oli kaksikielinen, ja ruotsintaitoni oli ruosteinen. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, että päädyin hakemaan paikkaa, sillä kesä oli mainio! Pääsin tekemään työtä, jota en ollut aikaisemmin kunnolla tehnyt. Vaikka tekniikka ei aina toiminut, opin paljon uutta ja hyödyllistä. Työyhteisö oli äärettömän mukava, ja oli vaihteeksi mukavaa olla töissä kulttuuriperintöalan paikassa, jossa ei ole jatkuvasti pulaa rahasta! 

♠ ehdin töiden ohella viettää muutenkin kesää. Matkustelin Suomessa: kävin mm. kotikotona, mummolassa, Salossa, Tampereella ja Helsingissä. Pääsin käymään kahdessakin huvipuistossa, Linnanmäellä ja Särkänniemessä (siellä olin käynyt viimeksi vuonna 2012 luokkaretkellä!). En ole erityisen huvipuistoihminen, mutta kun minulla oli tilaisuus päästä molempiin ilmaiseksi, totta kai käytän tilaisuuden hyväksi! Kesään mahtui jopa yhdet festarit, Ilmiö Turussa! Tämän lisäksi tein enemmän ja vähemmän arkisia (kesä)juttuja, kuten pyöräilyä, jäätelön syömistä ja ystävien seurassa oleskelua.

 

Hervottoman kokoinen Kustaa Vaasa Nordiska museetin aulassa.

♠ kävin ulkomailla ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2018 ja ensimmäistä kertaa yksin! Vaikka matka olikin "vain" päivä Tukholmassa -risteily, on se siltikin jotain! Reissu oli hauska, vaikka olikin rankka. Kovassa helteessä eestaas kaupungilla kävely ja kahden eri museon pitkäkestoinen suorittaminen uuvuttavat pienen ihmisen tehokkaasti. Mutta vaikka olinkin takaisin laivaan päästyäni aivan loppu, matkassa oli paljon hyvää. Isoin asia, joka jäi harmittamaan, oli se, että yksin matkustaessa ei ole ketään,  kelle jurputtaa museologisia jurputuksiani :D

♠ näin erään lempimusikaalini livenä, kun Heathersin Suomen-kantaesitys pyöri kesällä Jyväskylässä.  Heathers on minulle todella rakas teos, joten suhtauduin produktioon pienellä epäilyksellä. En onneksi joutunut pettymään, vaan pidin paljon teoksesta myös suomeksi käännettynä!

♠ Lasisipulissa täytti 10 vuotta! Tuntuu yhä hurjalta ajatella, että täällä sitä ollaan 10 vuoden jälkeen yhä kirjoittelemassa, mutta niin se vain on. Blogisynttäreistäkin kirjoitin oman postauksensa. 

Gradukirjoja, tosin tässä vain pieni murto-osa kirjoista, joita olen kirjastosta kotiini raahannut.

♠ tein gradua. Varsinkin syksyni oli lähinnä pelkkää gradua, kun kaikki muut kurssit on suoritettu. Olen ollut niin syvällä valtarakenteissa, feminismissä ja aineistoteksteissäni, ettei ajatus ole liikkunut oikeastaan juuri mihinkään muuhun. Kuten olen aiemminkin sanonut, fiilikset ja tunteet graduprosessin aikana ovat aaltoilleet vahvasti. Isoin takaisku ja harmitus oli se, että en valmistunut syksyllä, kuten olin suunnitellut. Syksyllä valmistuminen olisi vaatinut tutkielman lopullista palauttamista aikaisemmin kuin olisin mitenkään ollut valmis, joten päätin suosiolla valmistua vasta tämän vuoden aikana. Marraskuu kului runnoessa gradua esitarkastuskuntoon, ja se aiheutti syvimmät aallnpohjat, mitä projektin aikana on koettu. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että sain työstäni koherentin kokonaisuuden ja palautettua tämän ensimmäisen version. Työstö jatkuu, kun olen saanut palautetta ohjaajiltani. 

Eräissä syksyn kekkereissä piirtämäni akateeminen puuma. Ei, en aio selittää sen tarkemmin.

♠ juhlin pitkin syksyä. Pimeään aikaan juhlat sopivat täydellisesti arkea piristämään. Kävin (toistaiseksi ainakin) viimeisillä sitseilläni ja parissa muussa opiskelijatapahtumassa, minkä lisäksi syksyyn mahtuivat myös ystävän valmistujaiset ja toisen tuparit. Päiväkirjan perusteella syksy sujui pääosin kiukutellessa ja pahalla tuulella, mutta juhlat ainakin olivat mukavia.

 

♠ kuuntelin musiikkia. Tänä vuonna Spotifyn Wrapped ei tarjonnut juuri mitään yllätyksiä (paitsi ehkä Eppu Normaalin korkea sija yllätti, mutta toisaalta: minulla oli alkuvuodesta intessiivinen Eput-vaihe). Osasin odottaa Hectoria kuunneilluimmaksi artistiksi, kuuntelin nimittäin miekkosen koko tuotannon läpi ennen kesän keikkaa. Keräilin paljon biisjeä eri paikoista soittolistojeni täytteiksi, ja teinkin yksittäisten biisien puolella paljon hyviä löytöjä. Esimerkiksi kuoron kautta tutustuu kiinnostaviin kappaleisiin. Varsinkin viime kevään kansainvälinen teema toi tietoisuuteeni useampia biisejä, joita tuskin oliisn muuten kuullutkaan.Artistipuolella uusia tuttavuuksia ei juurikaan tullut, ainkaaan sellaisia, jotka kokisin mainitsemisen arvioisiksi. Musiikipuolen uutisissa Ultra bran paluu yllätti ja ilahdutti, ja minulla on liput hankittuna elokuun keikalle <3

Scandinavian music group ja Vantaan viihdeorkesteri

 

♠ en käynyt kovin monella keikalla, mutta ne olivatkin sitä erityisempiä. Toukokuussa olin Tampereella katsomassa Scandinavian music groupin ja Vantaan viihdeorkesterin yhteisellä keikalla, joka aiheutti sellaiset kylmikset ja itkut, että huh huh. Pääsin kuulemaan esimerkiksi Joisin viskin ja nousisin -biisin livenä ensimmäistä kertaa <3 Kesällekin osui pari keikkaa. Prinssi Rohkea ja Erämaan rotat olivat yhtä hyviä kuin aina ennenkin. Hectorin keikka Turussa osui syntymäpäivälleni, ja juhlinkin vanhentumistani siellä. Hectorin näin livenä ensimmäistä kertaa, ja olipahan keikka, ei yhtäkään huonoa biisä! (Se on Hectorin kohdalla vähän riskinä, tuotantoon mahtuu nimittäin aivan kammottavia jollotuksia :D) Itku tuli silläkin keikalla, useampaan otteeseen. Odottamatta pääsin myös Coitus int. 50v.-revivalin keikalle. Bändi on ihastuttavn hyvässä tikissä, vaikka Mikko Alatalon välispiikit aiheuttivatkin kiusallista kiemurtelua. Ilmiö-festareilla keskityin lähinnä muihin taidelajeihin kuin musiikkiin, mutta Pelkkä Poutanen jäi kyllä hyvin mieleen.

♠ pääsin sekä Turun että Helsingin kirjamessuille! Tämä on mainitsemisen arvoista, koska viime vuonna kirjamessut jäivät kokonaan väliin. Helsingin messuista tein perinteisesti oman postauksen.

♠ aloitin tekemään keikkatyötä opintojen ohessa. Keväästä alkaen olen tehnyt museo-opastuksia keikkatyönä eri-ikäisille porukoille, pääosin koululaisille. On ollut yllättävän kivaa päästä taas opastamaan, vaikka uuden opastekstin takominen päähän onkin ollut välillä hankalaa.

♠ kävin ohjatuilla tanssitunneilla ensimmäistä kertaa vuosiin. Otin syksyksi yliopistoliikunnan jäsenyyden ja kävin tanssitunneilla melkein koko syksyn. Olen yhtä kömpelö ja hidas kuin ennenkin, mutta onneksi ryhmäliikuntatunneilla on ihan sama, meneekö koreografia askeleelleen oikein. 

Itsenäisyyspäivän tarjoiluja

♠ joululomani koitti, kun sain gradun palauettua esitarkastukseen. Joululoma opiskelukaupungissa oli tosin vähän hektinen, kun pariin viikkoon mahtui niin kuorokonserttia, opastuksia, yökyläilyä, vähän yllättävä viikonloppureissu, Kauneimmat joululaulut ja sen sellaista. Meno ei varsinaisesti rauhoittunut silloinkaan, kun palasin kotikotiin: joulun ja uuden vuoden lisäksi parin viikon aikana juhlittiin yksiä syntymäpäiviä ja reissattiin, nimittäin...

Ajoimme 45 minuuttia metrolla, että pääsisimme moikkaamaan Nukkumattia<3

♠ matkustin joulun välipäivinä Berliiniin, eli vuoteen 2024 mahtui jopa kaksi ulkomaanmatkaa! Kaupunki ei ehkä ollut parhaimmillaan kylmässä ja sumuisessa joulukuussa (esimerkiksi Itä-Berliinin tv-tornia näki hämmästyttävän vähän, koska sankan sumun takia edes tornin vieressä seisoessa sen huippua ei näkynyt), mutta jäi kyllä sellainen olo, että haluaisin palata sinne joskus. Kaksi kokonaista päivää kaupungissa tuntui pelkältä pintaraapaisulta! Historia on kaupungissa voimakkaasti läsnä, vaikka huomasinkin, että minun on kauhean vaikea ymmärtää Berliinin muuria. Tuntuu mahdottomalta ajatella, että muuri on ollut niin voimakkaasti osa kaupungin arkea useamman vuosikymmenen ajan, eikä tuosta ajasta ole kulunut kovinkaan kauaa.

Kahvilaeditointia

♠ kirjoitin. Suunnitelmissani oli saada P:n uusi versio editoitua ja lähetettyä kustantamokierrokselle, mutta en päässyt tähän tavoitteeseen. Etenin kyllä hyvin, sain editoitua väliluvut ja varsinaista tekstiä 15 lukua. P:n editoinnin sijaan keskityin enemmänkin erilaisiin kirjoituskilpailuihin: lähetin novelleja ja runoja yhteensä kahdeksaan eri paikkaan. Niihin liittyen vuoden suurin saavutus on ehdottomasti kunniamaininta Portti-kilpailussa! Tämä on todella suuri saavutus, josta olen todella ylpeä (vaikka huijarisyndrooma yrittääkin laittaa vähän kampoihin). Saavutus tuntuu erityisen makealta siksi, että samainen novelli, joka Portissa sai kunniamaininnan, jäi Novassa esiraativaiheeseen. Se harmitti, sillä novelli on mielestäni yksi parhaista kirjoittamistani. Siksi tuntui tärkeältä, että se sai tunnustusta toisaalla. Tämä oli myös tärkeä muistutus itselleni siitä, että ei kannata luovuttaa ensimmäisen kompastumisen jälkeen. Toivon, että voin pitää tämän muistissani, kun lähden taas uudelle kustannuskierrokselle. 

Toivon innokasta seikkailuntuntua uuteen vuoteen tulevaisuuteen liittyvän kauhun ja stressin sijaan.

Vuonna 2025 valmistun, se on ainut varma asia. Toki ainahan voi tapahtua kaikenlaista, asteroidi iskeytyä maahan tai koko yliopisto päätetään lakkauttaa, mutta jos näitä ei tapahdu, minusta tulee kevään aikana filosofian maisteri. Sen jälkeen koko elämä onkin auki, mikä tuntuu ahdistavalta ja pelottavalta. Lisäksi opiskelun katoaminen elämästä tuntuu todella oudolta: elämäni on pyörinyt opiskelun ympräillä yhtäjaksoisesti vuodesta 2006 asti, ja sitten sitä ei enää olekaan. (Tuntuu se toisaalta kivaltakin, nimim. en kyllä enää jaksaisi yhtään. Yllättävän moni kysyy, aionko jatko-opintoihin: vastaus on ei.) Tulevaisuus strassaa ja pelottaa: saanko töitä, ja jos saan, niin mistä? Haluaisin jäädä nykyiseen kotikaupunkiin, mutta voi olla, että se ei ole mahdollista. Yritän kuitenkin mennä päivän kerrallaan. Turha murehtia asioita, joita ei ole vielä tapahtunut (sanoo murehtimisen ja märehtimisen kuningatar). Ainakin elokuussa menen katsomaan Ultra brata (!!), sen tiedän jo tässä vaiheessa.

 

Voi olla, että blogi on vielä ainakin alkuvuodesta hiljainen, mutta toivon, että asia muuttuu, kun gradu on paketissa. Joka tapauksessa toivon, että vuosi 2025 tarjoaa mukavia ja lempeitä asioita minulle ja muille!

2023 (1/2)

Jälleen on yksi vuosi saapunut päätökseensä. Tuntui, että vuosi hujahti ohi niin hurjaa vauhtia, että oli vaikeaa pysyä perässä. On siis jälleen aika pysähtyä hetkeksi ja tutkailla kulunutta vuotta.

Perinteiseen tapaan vuosikatsaus on jaettu kahteen osaan. Tässä osassa on yleiskatsaus kuluneeseen vuoteen, loppuviikosta ilmestyvässä kakkososassa käsitellään kirjavuotta 2023. Kuvat liittyvät tapauksiin tai ovat liittymättä. 

Vuonna 2023 minä

• opiskelin koko raskaan kevätlukukauden läpi. Koko viides opiskeluvuosi oli todella haastava, ja niin kevätkin tuntui siltä, että minut olisi vedetty mankelin läpi moneen kertaan. Arkistokurssit, kulttuurihistorian metordikurssi, yksi ruotsiksi opiskeltava kurssi ja vielä kaiken kruunuksi venäjän jatkokurssi varmistivat sen, että olo oli monesti hyvin uupunut. Monet kurssit olivat vielä vähän pakkopullan makuisia, mikä lisäsi kevätväsymystä. Mutta siitäkin selvittiin kunnialla, vaikka aina ei siltä tuntunutkaan.  

 

Silmälasit mätsäsivät luettavaan kirjaan.

 

• hankin uudet silmälasit! Laseja käyttävät tietänevät, miten kauhea identiteettikriisi voi uusien lasien hankkiminen olla, varsinkin, jos edelliset kakkulat ovat keikkuneet nenällä vuosia, kuten minunkin tapauksessani. Minun on vaikea tehdä minkäänlaisia päätöksiä, mutta onneksi ystäväni lähti makutuomaroimaan ja löi päätöksen lukkoon puolestani, kun itse vielä vaiheilin ja epäröin. Päätös oli juuri oikea, pidän laseistani kovasti <3  

 

Graduaineiston kartoittamista arkistossa.

• tein gradua. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että gradun tekeminen on monesti ollut enemmänkin "gradun tekemistä", mutta kyllä se jonkin verran etenikin. Suurin työ on kuitenkin ollut alkuperäisaineiston skannaus, jota varten ehdin kevään ja kesän aikana tehdä yhteensä neljä reissua Helsinkiin. Loppusyksystä gradun eri osa-alueiden valmistelu seminaareja varten oli melkoisen väkivaltaista runnommista ja leikkaamista ja liimaamista tiedostoon, mutta onpahan nyt ainakin jotain, mitä työstää keväämmällä. Aineistoa pitäisi kuitenkin vielä käydä läpi ja tutkimuskirjallisuutta lukea. Graduun on liittynyt hyvin aaltoilevia fiiliksiä toiveikkuudesta syvään epätoivoon, mutta yritän muistuttaa itseäni siitä, että kyseessä on prosessi, johon liittyy monenlaisia tuntemuksia. 

 

Viralliset veikkaukseni Spotify-tilastoista...

...osuivat hämmentävän oikeaan! Jokeriveikkauksenikin oli kuudes, eli jäi vain nipin napin listan ulkopuolelle.

• kuuntelin musiikkia. Paljon tuli kuunneltua samoja tuttuja artisteja, mutta joukkoon mahtui pari uuttakin tuttavuutta, kuten Nössö Nova ja Vilma Jää. Ennestään tutuista artisteista uutta musiikkia julkaisivat esimerkiksi Miljoonasade ja Autoheart. Ehkä suurimman musiikkiin liittyvän yllätyksen tarjosi The Beatles, joka julkaisi uuden biisin. Now and thenistä kirjoitinkin oman postauksensa, mutta sanon vielä sen, että on ihanaa ja ihmeellistä saada elää aikaa, jolloin Beatles julkaisi uuden biisin.

• tutustuin erääseen musiikkitapahtumaan ja ihastuin ikihyviksi. Ajatukseeni ihanasta tavasta viettää iltaa ei yleensä sisälly mielikuvia baareista tai yökerhoista, vaikka oikeassa mielentilassa ja seurassa sellainenkin voi olla hauskaa. Alkuvuodesta ystäväni kuitenkin tutustutti minut erääseen kerran kuussa järjestettävään musiikkitapahtumaan, ja sehän oli menoa sitten! Sen jälkeen olen löytänyt itseni tanssimasta pikkutunneille asti useampaan kertaan! Yleinen ongelma on ollut, että en välitä baareisa soitettavasta musiikista, mutta tässä tapahtumassa sitä ongelmaa ei ole: olen jopa löytänyt joitain uusia suosikkibiisejä. Hyvä musiikkikaan tai lämminhenkinen tunnelma ei toki poista kaikkia niitä asioita, joiden vuoksi baaribileet eivät lemppareihini kuulu, mutta tämän tapahtuman tulo elämääni on ollut ehdottomasti vuoden parhaita juttuja. 

 

 

• juhlin ainejärjestöni korkeaa ikää vuosijuhlilla. Ainejärjestöni järjestää isot vuosijuhlat viiden vuoden välein, ja edellinen juhla oli ollut juuri ennen kuin tulin opiskelemaan. Kauhean kateuden vallassa kuuntelin vanhempien opiskelijoiden muisteluita juhlista, mutta nyt pääsin vihdoin itse juhlimaan! Hype oli kova, ja juhlat sen arvoiset. Sain elää yhden illan pukudraamaunelmiani, kun sain pukeutua iltapukuun, viettää arvokkaita juhlia upeassa juhlapaikassa ja syödä hyvin. Kaiken kruunasi vielä juhlat päättänyt tanssiosuus orkesterin säestyksellä, jota varten osallistujille jaettiin tanssikortit! (Ja luonnollisesti huolehdin siitä, että tanssikortti tuli täyteen, eihän sitä tällaisiin juhliin tultu seinäkukkasena olemaan!) Pikku-Cele olisi ehkä haljennut onnesta, jos olisi tiennyt, että pääsisi kokemaan tällaisen tyttökirjatilanteen :D Juhlien jatkot ja seuraavan päivän akateeminen silliaamiainen olivat myös mieleenjäävät. Vuosijuhlista jäi lämmin muisto, jota takuulla muistelen vielä pitkään. (Kuvia en valitettavasti jaa, koska haluan säilyä anonyyminä, mutta luottakaa kun sanon, että minä ja ystäväni näyttimme ihastuttavilta!)

• vietin vappua. Toinen vappu koronan jälkeen sai minut yhtä innostuneeksi kuin viime vuonnakin, eteenkin, kun suurimman osan vuosijuhlien ja vapun välisestä ajasta vietin kauheassa flunssassa, ja vappuviikolla lopulta vapauduin tautiluolastani. Vappu oli kylmä, mutta onneksi ei satanut. Vappujuhlintaani mahtui monenlaista perinteistä ja jännittävää, kuten vappuisin on tapana. Oli ystäviä, boolilasillisia, alkoholitonta skumppaa, pikainen tanssitauko kaupungin toisella puolella, törkyöverikeksejä, täydellisiä valokuvia, ylioppilaslakkeja ja ystäviä, niin entisistä vapuista tuttuja kuin uusia kasvoja. Kyllä vappu on ihmisen parasta aikaa!

• lauloin kuorossa, mikä tuntui monesti arjen henkireiältä. Varsinkin keväällä tuntui, että kuoroharjoitukset auttoivat jaksamaan arjessa, ja siksi harjotusten jättäminen väliin päällekkäin menevän kurssin takia oli tuskastuttavaa. Syksyllä suoraan töistä kuoroon laukkaaminen oli vähän väsyttävää, mutta niin vain löysin itseni harjoituksista joka viikko. Yhdessä laulamisen ilo on niin suuri, että kuoro vetää aina puoleensa. Varsinkin syksyn ohjelmisto oli aivan ihana, sen laulaminen teki minut aina iloiseksi. Totesin myös jälleen, että konsertin jälkeinen tunne on niin huumaava, että sitä tekisi mieli pullottaa pahojen päivien varalle. 

• matkustin jo perinteiseen Euroviisujen kisakatsomoon ystäväni luo. Tuntui, että Suomessa oli noin kolme ihmistä, jotka eivät välittäneet Cha cha chasta, ja olin yksi heistä, mutta niin vain minäkin humpsahdin Käärijä-huumaan, kun viisuviikko koitti. Vaikka viisujen lopputulos olikin karvas pettymys, niiden katsominen oikeamielisessä seurassa ilahduttaa aina. Viisujen lisäksi viikonloppu sisälsi juttelua isoista ja pienistä asioista, museovierailuja, hyvää ruokaa ja herkkuja sekä kissoja. Tämä yhteinen kisakatsomo on eräs suosikkiperinteistäni, joita viime vuosien aikana on muodostunut.

• aloitin toukokuussa ensimmäisen arkistoharjoitteluni. Harjoittelupaikkani oli hakemistani paikoista se, johon eniten halusin, joten olin siitä todella innoissani. Vaikka toukokuusta suuri osa meni enemmän tai vähemmän sohjoaivoisessa tilassa, opin innolla uutta. Pääsin tekemään todella mielenkiintoisia ja monipuolisia työtehtäviä, ja vakuutuin siitä, että tällaisia hommia olisi kiva tehdä tulevaisuudessakin. Työkaverinikin olivat tosi kivoja <3 Tiivistettynä voisikin sanoa, että kesän harjoittelu oli paras työkokemukseni tähän asti. Ei jokainen päivä tietenkään ollut auvoa, ja monet työhön liittyvät asiat olivat vähän hankalia ja ärsyttäviä (ihan arkiston käyttämästä tietokannasta alkaen, todella kankea sivusto!), mutta kokonaisuudessaan nautin harjoittelustani. Olen onnellinen ja kiitollinen, että sain juuri tämän paikan ja juuri tällaiset kokemukset. 

Työtehtäviini kuului mm. lasinegatiivien reprokuvaus. Negatiivit oli pakattu upeisiin (alkuperäis?)pakkauksiin! <3

• juhlin juhannusta minulle aivan uudessa kaupungissa ja uudessa seurassa. Tätä oli suunniteltu jo useamman vuoden ajan, mutta vasta nyt pääsin menoon mukaan. Muu porukka tunsi toisensa jo ennestään, ja vaikka minulla olikin muutama tuttu joukossa, vielä lähtöä edeltävänä iltana hermoilin niin paljon, että mietin, olisiko pitänyt perua lähtö kokonaan. Onneksi en perunut, sillä alkujännityksestä huolimatta juhannus meni mainiosti! Tapaamani ihmiset olivat todella mukavia ja ottivat minut hyvin mukaan. Yhdessä kokattu ruoka oli mielettömän hyvää, ja viikonlopun aktiviteetit hauskoja: oli muun muassa musavisailua, Kaurismäen elokuvien katsomista, loikoilemista ja lavatansseja aamuyöllä. Juhannus olikin muistutus minulle itselleni siitä, että kannattaa uskaltaa mennä välillä epämukavuusalueelleen!

Suomen kapein katu oli leveämpi kuin odotin.

 

• sain pitää heinäkuun kesälomaa, kun arkisto oli suljettuna. Kesälomani oli palkaton, mutta nautin siitä silti täysin rinnoin. Viime kesänä en päässyt esimerkiksi reissaamaan juuri minnekään töiden takia, joten nyt otin vahinkoa takaisin ja matkustelin vaikka ja mihin. Kävin esimerkiksi Finnconissa Tampereella, yhden päivän hurvitteluissa Linnanmäellä ja Muumimaailmassa. Lisäksi luin (älyttömästi! Mutta siitä lisää seuraavassa osassa), kävin keikoilla ja tapasin ystäviä. Leivoin esimerkiksi britatorttua ja mustikkapiirakkaa, ja kävin kahvittelemassa monissa kivoissa kahviloissa. Kauheasti ei kesäloman aikana tullut vain pötkötettyä kotona, mikä oli vähän harmi, mutta oli kerrassaan ihanaa, että minulla oli kokonainen kuukausi omaa aikaa! 

Bloggaajan omakuva vai drontti Edward?

• matkustin yhden naisen haahuilulomalle Hankoon. Kesälomalla tehdyistä reissuista on ehdottomasti nostettava esiin Hangon-matkani, koska se oli kerrassaan ihana. En ollut aikaisemmin tehnyt reissua, jonka aikana olisin sataprosenttisesti yksin, ja jolle ei olisi mitään ennalta päätettyä suunnitelmaa. Joskus tarkempi suunnittelu olisi voinut olla hyväksi (pari kertaa jouduin kävelemään aika pitkän matkan, ja tarkemmalla suunnittelulla siltä olisi voinut välttyä), toisinaan kaipasin seuraa, jolle kommentoida näkemiäni ja ajattelemiani asioita. Pääosin oli kuitenkin ihanaa olla yksin ja haahuilla ilman päämäärää. Kun jalat alkoivat painaa, saatoin istahtaa penkille joko katselemaan maisemia tai lukemaan, eikä kukaan hoputtanut minua eteenpäin. Sain käydä nukkumassa päiväunet airbnb-huoneessa silloin, kun minusta tuntui siltä. Sain viettää museossa ja muistomerkeillä niin kauan aikaa kuin halusin, eikä kukaan alkanut nurista siitä, että on tylsää. Välillä, varsinkin painavaa reppua raahatessa helle tuntui tukalalta, mutta toisaalta se lisäsi etelänloman tunnelmaa :D Joistain pienistä harmituksista huolimatta reissu oli kaikin puolin mahtava. Näin ja koin monenlaista, se oli todella itseni näköinen matka. Olin käynyt Hangossa kerran aiemminkin lapsena, mutta kaupunki ja sen historia avautuivat aivan eri tavalla, kun siellä vieraili aikuisena. Täydellinen paikka pienelle kesäretkelle! Harmittamaan ainoastaan se, ettei minulla ollut autoa käytössäni. Monet välimatkat ihan kaupungin sisällä olivat yllättävän pitkiä, ja olisi myös ollut kivaa vierailla lähikaupungeissa, kuten Tammisaaressa. Lisäksi kaihertamaan jäi se, että merivesi oli liian kylmää uimiseen, mutta sainpahan silti ihanan iltahetken rantakallioilla mansikoiden ja hyvän kirjan parissa. 

Hankolaiset jäätelöpallot olivat paitsi halvempia, myös reilusti isompia kuin esimerkiksi opiskelukaupungissa!

 

• katsoin elokuvia ja sarjoja, tosin vähemmän kuin joskus aiempina vuosina. Suosikkielokuviani olivat Barbie, Hytti nro 6, Before sunrise ja Poika ja haikara. Tulennielijä, Fucking with nobody ja Kalervo Palsa ja kuriton käsi puolestaan jäivät monella tavalla mieleen, vaikka ne eivät elokuvina mielestäni  mitään mestariteoksia olleet. Sarjojen puolelta uuden Kaikenkarvaisten ystävien kolmas kausi sai minut huutoitkemään moneen otteeseen, kun taas absurdi Kimmo ilahdutti flunssaista syksyäni. Ehdottomasti huonoin vuoden aikana katsotuista elokuvista oli Veljeni vartija, joka yllätti sillä, miten järkyttävän huono se oikeasti oli :D En ole ehkä koskaan kuullut elokuvassa niin mahdottoman kökösti kirjoitettua dialogia. 

Viesti lomalle lompsahtavalta Celeltä töihin palaavalle Celelle.

• palasin elokuussa takaisin töihin. Paluu tuntui vähän tahmealta, ja välillä suuren osan kuusta haukannut työprojekti tuntui todella pakkopullalta, mutta oli elokuunkin työarjessa hyvät hetkensä. Tuntui todella haikealta jättää harjoittelupaikka kuun lopussa taakse. Elokuu oli muutenkin vauhdikas kuukausi, sillä siihen mahtui niin sukulaisten kuin myös omat syntymäpäiväni, luontoretki, työhaastattelu ja kävelyretkiä, joilla käytiin läpi välillä todella isoja asioita. Kuu päättyi sitten vähän ikävästi flunssaan, joka onneksi alkoi vasta harjoittelun loputtua. Sairastelusta vielä ikävämmän teki läppärin laturijohto, joka hajosi, eikä kellään tutulla tietenkään ollut samanlaista laturia... 

Synttäritarjoiluja: kulä ehtoisan emännän pöytä suorastaan notkui!

• aloitin syyskuussa toisen harjoittelun. Opintoihini kuuluu pakollisena tietty määrä harjoittelua, mutta en ollut ajatellut tekeväni seuraavaa harjoittelua jo heti syksyllä. Kuitenkin törmäsin mielettömän kiinnostavaan hakuilmoitukseen, ja pienen tovereilta saadun potkimisen jälkeen myös hain paikkaa. Onni oli myötä ja paikka napsahti minulle, joten niin kaksi viikkoa kesän harjoittelun jälkeen aloitin seuraavassa :D Siinä missä kesän harkassa tehtäväni olivat hyvin monipuolisia, syksyllä minulla oli yksi iso projekti, johon keskityin. Välillä se tuntui vähän pitkäveteiseltä (varsinkin alkuvaiheessa, kun  minulla ei ollut vielä tarvittavia välineitä, enkä päässyt kunnolla projektin kimppuun), mutta flow-tilaan päästyäni se saattoi olla todella kiinnostavaa ja innostavaa. Tämäkin harjoittelu toi roppakaupalla hyviä oppeja, joita varmasti hyödynnän tulevaisuuden työelämässä. Pääsin myös hyödyntämään opintojani vähän eri tavalla kuin kesällä, mikä oli myös kivaa. Toisaalta huomasin, että työnteko haittasi harrastuksia. Vitsailin ystävilleni pitkin syksyä, että kuulun nykyään Kapitalismin uhrit ry:hyn, koska monia kivoja juttuja täytyi jättää väliin töiden takia, ja joskus juttuja täytyi jättää väliin ihan vain väsymyksen takia. Vaikka bussiin juokseminen aamuisin tuntui todella tympeältä, olen kuitenkin tyytyväinen, että päätin hakea harkkapaikkaa ja sain sen, sillä se tarjosi minulle monia kivoja hetkiä syksyn aikana. 

Syksyn harkan tulos: siisti pino arkistokoteloita!

• vietin syksyä muutenkin vähän mankelitunnelmissa. Tuntui, että joka viikonlopulle oli jotain ohjelmaa, aina ainejärjestölehden taittoviikonlopusta (päätoimittajuuteni on päättynyt, mutta silti löydän itseni aina taittamasta!) kaverin synttäripirskeisiin. Opinnot jäivät todella taka-alalle harkan aikana, mikä kostautui sitten siinä vaiheessa, kun harkka loppui, ja kahden viikon aikana täytyi puristaa kasaan kolme isoa työtä deadlineihin mennessä. Ihan hirveää, en suosittele. Syksy tuntuu päässäni jotenkin vielä isommalta mössöltä kuin kevät. Kokopäivätyön ja opintojen yhdistelmä oli kamala, ja olin todella väsynyt. Lisäksi lokakuussa minut kellistäneestä flunssasta jäi ilokseni melkein kuukauden kestänyt yskä, mikä ei erityisesti nostanut mielialaa. Mutta oli syksyssäkin puolensa: kirkkaita päiviä, hauska ruskaretki, mieleen jääneitä pirskeitä, museo- ja kahvilakäyntejä, teatteria ja tärkeitä hetkiä tärkeiden ihmisten kanssa.

• en päässyt yksillekään kirjamessuille. Turun kirjamessut jäivät väliin sukulaisen syntymäpäivien vuoksi, Helsingin kirjamessuja ennen sairastuin turhauttavan hitaasti etenevään mutta sitkeään flunssaan. Hetken harkitsin vielä Jyväskylän tai Tampereen kirjamessuille osallistumista, mutta aikataulut menivät ristiin ja rastiin, joten tältä syksyltä kaikki messut jäivät väliin. Harmittaa, todellakin! Toivottavasti ensi vuonna on parempi onni. 

Törmäsin rappusella nököttävään yksinäiseen Kiehu-maitoon eräällä huhtikuisella iltakävelyllä. Useita kysymyksiä heräsi.

• kävin keikoilla. Korona-ajan jälkeinen elämä on yllättänyt siten, että olen käynyt taas useilla livekeikoilla. Eihän määrä mikään valtava ole vieläkään, mutta verrattuna aiempiin keikkakäynteihin eroa on! Kesällä koin jopa runsaudenpulaa, kun lähes kaikki lempiartistini tulivat opiskelukaupunkiini esiintymään, mutta varani eivät todellakaan riittäneet siihen, että olisin käynyt katsomassa kaikkia! Valintoja oli siis tehtävä. Ennenkin livenä nähdyistä bändeistä kävin vuoden aikana katsomassa Scandinavian music groupia (kaksikin kertaa, tosin toinen oli triokeikka) ja Prinssi Rohkeaa ja erämaan rottia. Sen sijaan ensimmäistä kertaa näin Seminaarinmäen mieslaulajat, Miljoonasateen ja Nössö Novan. Varsinkin Miljoonasade herätti minussa todella paljon tunteita. Sen musiikki oli minulle suuri lohtu ja turva korona-aikana, ja lapsuudesta asti rakastamani Lelukaupan häät sai minut itkemään, kun kuulin sen livenä. (Vaikka toki on myönnettävä, että pidän alkuperäisen version reippaammasta tahdista enemmän kuin kuulemani liveversion tunnelmoinnista.) Myös Smg:n triokeikan haluan erikseen nostaa esiin. Pienellä kokoonpanolla bändi soitti riisutumpia ja kiehtovia versioita niin hiteistään kuin vähän pienemmälle huomiolle jääneistä kappaleistaan. Tälläkin keikalla itkeä tihrustin suurimman osan ajasta (onneksi olin keikalla yksin, ei kenenkään seuralaisen tarvinnut hävetä :D), mutta olin todella onnellinen, kun bändi soitti esimerkiksi Talvipuutarhaan, jota en ollut koskaan aiemmin kuullut livenä. 

• katsoin musikaaleja. Oli kyllä heikoin musikaalivuosi aikoihin, en nimittäin katsonut kuin kolme musikaalia, ja niistäkin yksi on ehkä vähän tulkinnanvarainen siinä, voiko sen laskea musikaaliksi. Katsotut musikaalit olivat Pieni merenneito (live action -versio), Bo Burnham: Inside ja Jesus Christ Superstar. Varsinkin viimeisestä pidin todella paljon! Pieni merenneito ei puolestaan oikein uponnut (hehe), uudet biisit olivat todella mitäänsanomattomia. 

• leikkautin tukan lyhyeksi! Rupesin kasvattamaan pitkää tukkaa ollessani toisella luokalla, ja siitä lähtien hiusmallini on ollut pitkä. Mitta on vähän vaihdellut, mutta mallia on aina voinut sanoa pitkäksi. Ennen joulukuista kampaajakäyntiä hiukset ylettivät lapaluihin asti. Rakastin pitkiä hiuksia, mutta minua oli jo useamman vuoden ajan kutkuttanut ajatus lyhyemmästä tukasta. Niinpä päätin sitten repäistä ja pyytää kampaajaa leikkaamaan hiukset pitkään polkkaan. Pelotti melkoisesti, mutta kampauksesta tuli kuin tosi kiva! Pää tuntuu kevyeltä, eikä tukka jää kaulaliinojen ja takinkaulusten alle. Uskon jossain vaiheessa palaavani taas pitkiin hiuksiin, mutta tällä hetkellä nautin täysin rinnoin lyhyttukkaisesta elämästä.

 

• lompsahdin lopulta joululomallekin. Olin syksymankelin jälkeen melkoisen väsynyt, joten loma tuli todella tarpeeseen. Joulufiilikseen oli vaikeaa päästä, vaikka kotikotona jouluiselta näyttikin, mutta otan vastaan kaikki tilaisuudet pötkötellä sohvalla ja syödä hyvin.

• kirjoitin, tänäkin vuonna. Maaliskuun alussa valmistui P:n toinen versio, josta olen todella ylpeä, vaikka tiedänkin, että se vaatii vielä hiomista. Version 2.1. aloittaminen venyi marraskuulle asti, mutta sekin on laitettu nyt tulille. JL:n läpiluku alkoi huhtikuussa ja on edennyt hitaasti mutta varmasti pitkin vuotta. En ole vielä kauhean pitkällä, mutta olen kuitenkin päässyt jo useamman kymmenen sivua alusta eteenpäin. Ostin punakynän, niin merkintöjen tekeminen on kivempaa! Syksyllä kirjoitin iltasadun, jonka tekeminen oli hauskinta hetkeen! Sen kirjoittaminen tuntui todella vapauttavalta, kun luomiskanavat olivat olleet aika tukkoiset jo pitkään. Tekstejäni myös julkaistiin, sekä ainejärjestölehdessä että vähän isommin. (Isompikaan julkaisu tosin tuskin sanoo suurimmalle osalle ihmisistä mitään, mutta tietyissä piireissä se on iso juttu! Ja minulle itselleni aivan mielettömän ihanaa.) Runoja on tänä vuonna syntynyt myös hyvin runsaasti. Kirjoitusvuoteen mahtui kuitenkin myös pettymyksiä. Olin ladannut todella suuret odotukset erääseen antologiaan lähettämääni tekstiin, mutta se ei päässyt mukaan. Se harmitti minua todella paljon. Lisäksi pidemmän kirjoitustauon merkityksen on huomannut esimerkiksi siitä, miten tahmeaa editoinnin pariin palaaminen on ollut. Tiedän, että siitä pääsee vain sillä, että hankkii rytmin takaisin, mutta se on tuntunut vaikealta. Mieli harhailee uutuuttaan kiiltävien projektien pariin, mutta tunnen itseni ja tiedän, että minun ei pidä haalia liikaa lautaselleni yhtä aikaa. Nyt minun täytyy pitää editointiaivot päällä, jos haluan saada jotain aikaiseksi. Kaiken huipuksi uutiset hallituksen leikkauksista kulttuuriin ja kirjallisuuteen ovat ahdistaneet todella paljon, ja ovat omalta osaltaan lamaannuttaneet ja jopa välillisesti estäneet minua kirjoittamasta. Toivon tältä vuodelta enemmän luottoa kirjoittamiseeni ja toivonkipinöitä tulevaisuuteen. Vuoden 2024 kirjoitussuunnitelmista teen kuitenkin (perinteiden mukaisesti) oman postauksensa.

– Te olette tavallaan samanlaisia. Molemmat te tahdotte olla vapaita ja lentää, mutta aina haluatte palata takaisin kotiin. Teistä kumpikaan ei kuulu vangituksi häkkiin, teidän kuuluu levittää siipenne ja nousta korkealle. Toiset meistä jäävät vain maahan unelmoimaan, kun eivät uskalla levittää siipiään. Te lennätte, hän sanoi ja sulki sormeni puisen linnun ympärille. 

 

(P, luku 28)

 

Tuliko selväksi??

Ostin teetä nimenomaan P:n editointia silmällä pitäen. Valinnan tein lähinnä nimen perustella.

Siinä oli vuosi 2023: monesti raskas, mutta usein palkitseva. Siihen mahtui monia uusia kokemuksia, uskalluksia ja kokeiluja, joista toiset onnistuivat paremmin kuin toiset. Stressimankelin välissä oli valonpilkahduksia, ystäviä, naurua ja rakkautta, omaa aikaa, kauneutta ja rakkaita harrastuksia.

 

2024 tuntuu vielä hyvin tyhjältä sivulta, sekä positiivisessa että negatiivisessa mielessä. Yksi iso opintoihin liittyvä asia vaivaa mieltä, kun en vielä tiedä, milloin ja missä sen toteutan. Gradukin on tällä hetkellä jonkin kokoinen mörkö, kun en ole kauheasti uhrannut sille ajatuksia viime aikoina. Tavoitteeni on kuitenkin valmistua ensi vuoden aikana, mikä on aina vähän pelottavaa sanoa ääneen, oikeastaan edes ajatella. Valmistumisen jälkeinen aika se epävarmuudessaan vasta stressaakin! Mutta yritän edetä pienin askelin, vaikka ennalta murehtiminen lempiharrastuksiani onkin. Kun valmiita suunnitelmia ei ole, niitä voi tehdä itse. Aion tehdä kivoja juttuja, nähdä kivoja ihmisiä ja kokea kivoja hetkiä. Siinäpä tavoitetta yhdelle vuodelle! Ja siivota vihdoin kirjahyllyn, se jäi viime vuonna tekemättä.

Mitä teille jäi mieleen vuodesta 2023? Entä mitä toivotte tältä vuodelta?