Haaste: 20 asiaa minusta

Tämä(kin) haaste pyöri paljon blogeissa viime vuoden puolella, itse bongasin sen esimerkiksi blogeista Iltatähden syttyessä ja Ankin kirjablogi. Muiden ihmisten vastauksia on hauska lukea, joten päätin vastata tähän itsekin! :) 

1. Olen syntynyt... elokuisena myöhäisiltana eräässä keskikokoisessa suomalaiskaupungissa.

2. Pienenä olin varma että minusta tulee... näyttelijä. En ole koskaan harrastanut teatteria, mutta silti olin aivan vuorenvarma, että ryhdyn isona näyttelijäksi. Vielä yläasteella ajattelin tähtääväni tähän ammattiin, mutta viimeistään yhdeksännen luokan aikana tajusin, että ehkä pelkissä koulun joulujuhlissa esiintyminen ei tarjoa tarvittavaa kokemusta alalle. En tuolloin myöskään tiennyt, kuinka vaikeaa alan koulutukseen oli päästä!  Vielä nuorempana ajattelin ryhtyväni eläinlääkäriksi (sitten selvisi, että sitä varten olisi pitänyt opiskella ahkerammin matikkaa, jota inhosin) tai agility-kouluttajaksi (en ole koskaan harrastanut agilityä tai edes omistanut koiraa). 

3. Parhaat piirteeni ovat... luotettavuuteni ja empaattisuuteni, ainakin niitä on moneen otteeseen kehuttu. Itse lisäisin listaan vielä vähän kieron huumorintajuni, vaikka jostain syystä puujalkavitsini harvoin naurattavat muita kuin itseäni. Ulkoisista piirteistäni pidän hiuksistani, vaikka kiharoissa onkin välillä omat kommervenkkinsä... 

4. Viimeisin sisustusostokseni oli... joulukoristeet. Ostin pieniä puisia kuusenkoristeita ja muutaman hieman isomman joulupallon. 

5. Haluaisin matkustaa... Pariisiin! Tai no, oikeastaan melkein minne tahansa Ranskaan, mutta Pariisista olen unelmoinut ala-asteelta asti. 

6. Suosikkijuomani on... tee, siitä ei ole kysymystäkään. Juon yleensä päivässä vähintään litran verran teetä, ja olen melko tarkka siiten, miten teeni valmistan. Juon pääosin irtoteetä, ja huolehdin, että vesi on teelaadusta riippuen oikean lämpöistä. Muualla ollessani voin kyllä juoda 100-asteiseen veteen tehtyä pussiteetä, mutta kotona haluan nauttia hyvästä teestä. Se on arjen suuria nautintoja! 

7. Lempiruokani on... tällä hetkellä ehkä tämä tofua maapähkinävoikastikkeessa! Olen hieman muokannut reseptiä omaan makuuni sopivammaksi. 

8. Viikonloppuisin herkuttelen... jollakin itse leipomallani. Rakastan leipomista, ja viikonloppuisin on yleensä aikaa tehdä jotain hyvää. Leipomuksia voi tarjoilla myös ystäville, joita mielellään kestitsen (toki myös arkisin :D). 

9. Lempiblogini joita seuraan... löytyvät blogin vasemmasta sivupalkista :)

10. Kirjat, joita olen lukemassa nyt... näkyvät blogin oikeassa sivupalkissa. Tällä hetkellä kesken onkin melkoinen määrä kirjoja: Elina Pitkäkankaan Sang, C. S. Lewisin Kaspianin matka maailman ääriin, Edith Södergranin Elämäni, kuolemani ja kohtaloni sekä Elina Rouhiaisen Tuntematon taivas. 

11. Lempilajini kirjallisuudessa ovat... spefi monessa muodossa, joskaan scifistä tai kauhusta en erityisemmin pidä. Viihdyn erittäin hyvin myös YA-kirjallisuuden parissa. 

12. Suosikkisovellukseni on... sellaiset, joilla saa pidettyä yhteyden rakkaisiin ihmisiin. 

13. Kahvini juon... vain kuvitteellisesti, sillä en pidä kahvista, enkä juo sitä ollenkaan. (Tämä aiheuttaa välillä suurtakin hämmennystä ihmisissä.) Teenikin juon sellaisenaan. Joskus saatan lisätä hunajaa mukaan, mutta harvemmin teen sitäkään. Maidon laittaminen teehen on mielestäni pyhäinhäväistys :D 

14. Viikkorutiineihini kuuluvat... kuorotreenit kerran viikossa. Ehkä viikottaisen kauppareissunkin voi laskea viikkorutiiniksi? 

15. Viimeisin elokuva jonka näin elokuvateatterissa oli... Downton Abbey: the new era, jonka kävin katsomassa ystäväni kanssa viime keväänä. Käyn todella harvoin elokuvateatterissa, lippujen hinnat eivät ole järin opiskelijaystävälliset...

16. Rentoutuakseni... nukun päiväunia, luen, kirjoitan, katson elokuvia...

17. Lemmikkieläimeni... on myös kuvitteellinen. Lapsena haaveilin koirasta, mutta nykyään olen ihan tyytyväinen, ettei minun tarvitse huolehtia kenestäkään muusta kuin itsestäni. Rakastan kuitenkin paijata (tuttuja) kissoja ja koiria, jos he sen vain suinkin sallivat! 

18. Lempivuodenaikani on... talvi, mikäli on lunta ja kylmä. 

19. Ruokabravuurini on... erilaiset soosit. Opiskelijana ja asuntoni pienessä keittiössä "soosi" on monesti helpoin ruokavalinta: kasvisten pilkonta, jotain proteiinia ja kastikkeeksi tomaattimurskaa. Tällaisia nopeita ja helppoja reseptejä on minulla useampia, ja vaikka ne eivät ehkä suurta gourmeeta olekaan, olen sitä mieltä, että osaan tehdä niitä hyvin. Nakkikeittoakin on joskus tituleerattu bravuurikseni, mutta vakioreseptini on maailman helpoin, ja vaatii tekijältään lähinnä perunoiden pilkkomista, joten en tiedä, voiko sille tätä arvonimeä antaa :D 

20. Lempimusiikkiani on... musiikki, jota on tehty ennen syntymääni, kuten olen joskus vitsillä sanonut :D Pääosin kuuntelen pop-musiikkia ja innostun eniten tarttuvista ja tanssittavista melodioista, uniikeista ja tunnistettavista lauluäänistä sekä sanoituksista, jotka liikauttavat jotakin syvällä sielussa. 

Novelli: 4:45

Kun pianointro alkaa, käsien tärinä loppuu. Taikan silmiä häikäisee, kun valonheitin kohdistetaan lavalle, eikä hän näe yleisöä enää. Hermostus irrottaa otteensa. On kuin hän olisi yksin huoneessaan, ei satapäisen yleisön edessä. Hän osaa tämän kyllä. 

"I can see you standing, honey/with his arms around your body" Vatsaa vääntää, kun hän kuulee Iiron äänen. Se on matala ja karkea, kaunis. Taika on kaivannut tuota ääntä, hän ei voi väittää vastaan. Hän tuntee Iiron läsnäolon, vaikka tämä seisoo puolen metrin päässä. Taika keskittyy tuijottamaan salin pimeyttä. "You're not my homeland anymore/so what am I defending now?" Perhanan Oliver ja Oliverin influenssa! He olivat harjoitelleet tätä esitystä kuukauden päivät, ja sitten Taikalla oli ollut kaksi vaihtoehtoa: perua esitys tai löytää Oliverille tuuraaja. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa oli vain yksi ongelma: ainoa, joka laulun osasi tarpeeksi hyvin ja jonka saisi tällä varoitusajalla esiintymään, oli Iiro. Hän oli suostunut heti, vaikka ei ollut puhunut Taikalle melkein kahteen kuukauteen. 

Välisoitto. Taika nuolaisee huuliaan ennen aloittaa: "I can see you starin', honey/like he's just your understydy/like you'd get your knuckles bloody for me" Niklas on tuolla jossain yleisön joukossa. Ajatus kuumottaa Taikan poskia. Iiro oli tullut paikalle juuri silloin, kun Niklas oli suudellut Taikaa eteisessä, ja katse Iiron silmissä oli ollut niin palava, että Taika oli pelännyt Iiron käyvän Niklakseen käsiksi. "I think I've seen this film before/and I didn't like the ending" 

Iiro on äkkipikainen ja impulsiivinen, sen oli Taika saanut kantapään kautta oppia. Taika oli rakastanut Iiroa ja Iirokin häntä, siitä ei ollut epäilystäkään. Taika oli kuitenkin viimeisen vuoden aikana tajunnut, ettei suhde ollut hyväksi heille kummallekaan. Iiro ei tietenkään ottanut ilmoitusta erosta hyvin vastaan, mutta hän oli jättänyt Taikan rauhaan. Taika oli kuullut yhteisiltä tutuilta, että Iiro kävi kaikkia kaupungin tyttöjä läpi. Se on kai hänen suruprosenssinsa. 

Taika kuulee, kuinka Iiro vetää henkeä, ja liittyy itsekin lauluun. Heidän äänensä sointuvat toisiinsa, Taikan kirkas sopraano ja Iiron karhea baritoni. Taika ei edelleenkään katso Iiroa, mutta tarkoittaa jokaista laulamaansa sanaa. Iiro nojautuu lähemmäksi mikrofonia: "So step right out, there is no amount/of crying I can do for you" Taika ei halua ajatella Iiroa, eikä Niklastakaan juuri nyt, hän ei halua kuin laulaa ja saada esityksen kunnialla loppuun, mutta seuraava säe vääntää vatsassa ja tuo liikaa muistoja mieleen. 

"You never gave a warning sign." 

Taika sulkee jälleen silmänsä, ja toivoo, ettei itkisi. 

"I gave so many signs." 

Taika rakastaa Iiroa yhä, mutta hän tietää, etteivät he kuulu yhteen. Hän muistaa sunnuntaiaamut, puhtaat lakanat, aamukahvin. "I never learned to read your mind." Iiron ääni saa väreet kulkemaan kallonpohjassa. Kovia sanoja, ja Iiro kieltäytyi kuuntelemasta, ymmärtämästä, ja silloin Taika oli aina lähtenyt. "Never learned to read my mind." 

"So many signs, so many signs." Nyt Taika vilkaisee Iiroa silmäkulmastaan. Hänen hiuksensa ovat poninhännällä, suuret kädet pitelevät mikrofonitelinettä. Ja puronruskeat silmät käyvät Taikassa, kiiltävät. Itkeekö Iiro nyt? "You didn't even see the signs." Taikan edessä ei hän ei koskaan itkenyt. 

Taikan sydän hakkaa, kun he aloittavat viimeisen kertosäkeen. Tämä laulu ei kerro meistä, Taika sanoo itselleen. Hän ei tahtonut Iiroa tänne, ei missään vaiheessa. Hän ei tahtonut, että Iiro näkisi Niklaksen, ei tahtonut ongelmia. "I think I've seen this film before/so I'm leaving out the side door" Tällaiset tarinat eivät päättyneet onnellisesti. 

Pianon viimeiseen huipennukseen kohoavat sävelet nousevat kohti salin kattoa. Taika vetää henkeä viimeiseen nuottiin, se on puhdas. Viimeinen rivi kuuluu kaikesta huolimatta Iirolle. "You never gave a warning sign." Taikan näkökenttä sumenee kyynelistä. 

Salin täyttävät aplodit. Maaginen hetki on ohi, Taika näkee taas yleisön. Joku pyyhkii silmiään. Iiro astuu lähemmäs häntä, Taika katsoo häntä nyt kunnolla. Iiron kasvoilla on vaisu hymy, kun he kumartavat. Taika huomaa, että yleisössä Niklas on noussut taputtamaan seisaallaan. 

***

Novelli lainaa lyriikoita Taylor Swiftin kappaleesta exile. 

Teksti sai inspiraationsa, kun kuuntelin kyseistä kappaletta ja mietin, mikä voisi olla kiusallisin tilanne esittää se. Tämän ajatuksen myötä teksti syntyi melkoisen kivuttomasti ja vieläpä käsin, mikä on minulle harvinainen tapa kirjoittaa proosaa. 

Tammikuun luetut 2023

Tammikuussa 2023 luin kaksi kirjaa (523 sivua), joista yksi oli uudelleen luettu.

Sisältää pieniä juonipaljastuksia. 

Alcott, Louisa M.: Kun ruusu puhkeaa (Kahdeksan serkusta #2) 231 s. [U]

Green, John: Turtles all the way day 292 s. 

kotimaisia: 0

käännöskirjoja/englanniksi luettu: 2

omasta hyllystä: 1

kirjastosta: 0

muualta: 1

Luin Kahdeksan serkusta -teosparin ensimmäisen osan joulukuussa, ja tammikuun puolella sain luettua jälkimmäisen osan Kun ruusu puhkeaa. Kirja alkaa muutaman vuoden ensimmäisen osan päättymisen jälkeen, kun Rose ja Febe palaavat Alec-sedän kanssa maailmanympäryysmatkaltaan. Rosen on aika astua seurapiireihin, ja romanttiset kuviotkin alkavat vallata tilaa nuorten elämässä. Puhuin jo edellisen osan kohdalla siitä, että Alcottin teokset ovat omaan makuuni liian moralisoivia, mutta Kun ruusu puhkeaa vasta onkin järjettömän moralisoiva jopa Alcottin teokseksi. Hän ei edes yritä olla hienovarainen valistuksessaan: hahmo, jonka elämäntapoja ja -valintoja paheksuttiin jo ensimmäisessä osassa, kuolee tässä osassa näiden valintojen seurauksena. Hämmentävästi vainaja myös tuntuu unohtuvan kaikilta hahmoilta pian, vaikka hän on ollut hyvin keskeinen hahmo. Kirjan ensimmäisellä sivulla mainittiin, että kyseessä on lyhennetty suomennos, joten voi olla, etttä suomentaja on jättänyt hahmojen suruajan suomentamatta. (Kiinnostaisi kyllä muutenkin tietää, mitä suomennoksesta on jätetty pois ja miksi!) Romanttiset kuviot ovat myös jotenkin epämukavia. Jotenkin jo perusajatus siitä, että Rosen poikaserkut katselevat serkkuaan sillä silmällä ja heidän vanhempansakin suorastaan kannustavat heitä lähentymään romanttisesti jätti pahan maun suuhun, vaikka serkusavioliitot vaikuttavatkin olleen menneinä aikoina vähemmän karsastettuja. Jos romanssia katsotaan huomioimatta sukulaisuussuhteita, se on sympaattinen ja pohjustettu jo edellisessä osassa. Se etenee kuitenkin omaan makuuni liian nopeasti loppupuolella. Tämä teospari ei tosiaankaan kuulu Alcottin parhaimmistoon. Vaikka kirjoissa on hyvät hetkensä, ja toisinaan viihdyin hyvinkin niiden parissa, eivät ne lumonneet samalla tavalla kuin esimerkiksi Pikku naisia. Sivuhuomiona sanottakoon, että Maija Karman kansikuva tässä painoksessa on muuten tosi kaunis! 

Sain John Greenin Turtles all the way down -kirjan joululahjaksi heti sen ilmestettyä vuonna 2017, mutta kirja sai odottaa lukuhetkeään aina viime vuoteen asti. Aloitin kirjan kesälomalla, mutta sitten se jäi roikkumaan keskeneräisenä monta kuukautta, kunnes joululomalla lopulta päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lukea kirjan loppuun. Se ei kuitenkaan ollut kirjan vika. Turtles all the way down kertoo high schoolia käyvästä Azasta, jolla on pakko-oireinen häiriö. Hänen paras ystävänsä Daisy saa kuulla, että paikallinen miljonääri on kadonnut ja hänen löytämisestään on luvattu suuri palkkio. Aza ja Daisy alkavat selvittää miljonäärin katoamista, ja lisäksi Aza joutuu tasapainottelemaan ystävyyden ja ihastumisen tunteiden välillä. Samaan aikaan hänen pakko-oireensa pistävät entistä pahemmin kampoihin. Turtles all the way down on melko tyypillinen John Greenin kirja, mikä voi tietenkin tarkoittaa hyvää tai huonoa kirjaa lukijasta riippuen. Olen lukenut kaikki muut Greenin kirjat suomeksi käännettyinä, ja ehkä alkukielisyys nosti kynnystä tarttua kirjaan. Onneksi Greenin englanti on suhteellisen helppoa, ja kun lukemisessa pääsi vauhtiin ja kielikynnyksen yli pääsi, se sujui hyvin. Vaikka suomennoksissa ei noin yleisesti ole mielestäni mitään vikaa, huomasin, että dialogit tuntuivat luontevimmilta alkukielellä. Vaikka tämä kirja ei ollutkaan ehkä lempparini Greeniltä, tässä oli kuitenkin paljon asioita, joista pidin todella paljon. Esimerkiksi se, että romanssista huolimatta ystävyyssuhteen kuvaus pysyy keskiössä koko kirjan ajan, oli todella ilahduttavaa ja virkistävää. Mielenterveysrepresentaatio on myös tärkeää. Kirjan lopussa oli useita auttavien tahojen yhteystietoja, ja toivon, että myös suomenkieliseen käännökseen on laitettu täällä toimivat auttavat puhelinnumerot ja verkkosivut. 

*********

Tammikuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

3. Kirjan nimessä on kasvi: Kun ruusu puhkeaa

5. Kirjassa ollaan maan alla: Turtles all the way down

Vuosi 2023 alkoi omalta osaltani hyvin uupuneissa tunnelmissa, sillä uudenvuodenjuhlinta oli mennyt melkoisen myöhään. Muuten joululoman loppu sujui mukavasti, pääsin pitkästä aikaa sukuloimaankin.  Kun opinnot taas alkoivat, olen ollut todella kiireinen. Minulla on kursseja, jotka vaativat todella paljon työtä, ja kun siihen päälle vielä pinoaa kesätyöstressin ja gradujuttujen kahlaamisen, tuntuu, ettei elämässä ole paljon mitään muuta. Onneksi totuus on kuitenkin toinen, (vaikka sen välillä meinaakin arjen kiireissä unohtaa) ja tammikuuhuni kuului kuoroa, kahvitteluhetkiä kivojen tyyppien kanssa ja jopa open mic -illassa käyminen pitkästä aikaa. Lukeminen jäi tammikuussa melkoisen vähälle, mutta sen sijaan editoimisessa minulla on ollut erittäin hyvä draivi päällä! 

Kuukauden biisi on Edwyn Collinsin A girl like you. Bongasin biisin The Crown-sarjan uusimmalla kaudella erään jakson lopputeksteistä ja innostuin heti sen menevästä tunnelmasta. Välillä tuntuu, että en ole tammikussa muuta kuunnellutkaan kuin tätä...