On taas aika esitellä muutama sellainen musikaali, josta ei ole olemassa elokuvaversiota! Tällä kertaa käsitellään useampaa historiallisia tapahtumia kuvaavaa teosta, mutta mukaan mahtuu myös pari harvinaista suomimusikaalia. En jaarittele tähän alkuun enempää, koska tämä postaus tulee muuten olemaan melkoista jaarittelua...
Neljä lempibiisiä: La cage aux folles, I am what I am, Cocktail Counterpoint, The best of times
Listan vanhin musikaali on Lainahöyhenissä (tai La cage aux folles alkuperäiseltä nimeltään). Musikaali sijoittuu Ranskan Rivieralle ja kertoo Georgersista, La cage aux folles -yökerhon omistajasta, ja hänen puolisostaan Albinista, joka esiintyy yökerhon tähtenä, drag queen Zazana. Kun Georgesin poika Jean-Michel kertoo menevänsä naimisiin ja tuovansa morsiamensa vanhempineen tapaamaan Georgesia ja Albinia, pariskunnan elämä järkkyy: morsiamen vanhemmat ovat nimittäin äärikonservatiiveja, ja isä on poliitikko, joka on päättänyt kieltää kaikki alueen "paheelliset" yökerhot. La cage aux folles on kimaltava, värikäs, hauska ja kaikin puolin menevä musikaali. Ollakseen melkein 40 vuotta vanha, musikaali on vanhentunut arvokkaasti: sen perustarina voisi tapahtua myös nykyaikana, ja LGBT+-representaatio on yhä toimivaa hieman stereotyyppisestä kuvauksesta huolimatta. Georgesin ja Albinin suhde on kuitenkin todella aidon kauniisti ja liikuttavasti kuvattu, kuin myös Georgesin ja erityisesti Albinin ja Jean-Michelin välinen suhde. Vaikka La cage aux folles ei ehkä ole mikään lempimusikaalini, se on ihanan kepeä ja viihdyttävä. Lisäksi minulla liittyy siihen hyvin lämpimiä muistoja: se linkittyy mielessäni erääseen erittäin onnelliseen viikkoon. Minulla oli tuolloin ollut jo jonkin aikaa vähän vaikeaa, ja vaikka musikaali ei kaikkea kurjaa korjannutkaan, se oli äärimmäisen tarpeellista todellisuuspakoa, ja siksi minulle yhä rakas. Kävinkin katsomassa tämän teatterissa jopa kahdesti.
Neljä lempibiisiä: A thrill of first love, I'm breaking down, Falsettoland, You gotta die sometime
Falsettos-musikaalin alkuperäinen versio koostuu itse asiassa kahdesta musikaalista: March of Falsettosista ja Falsettolandista, mutta vuoden 2016 uusi versio yhdistää nämä musikaalit yhdeksi. Tarina on kuitenkin pysynyt samana: yhä edelleen seurataan erään perheen suhdekiemuroita 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun Yhdysvalloissa. Marvin on jättänyt vaimonsa Trinan aloittaakseen suhteen Whizzerin kanssa, ja molemmat ex-puolisot tilittävät tuntojaan terapeutti Mendelille. Marvinin ja Trinan alakouluikäinen poika Jason puolestaan vihoittelee molemmille vanhemmilleen ja pelkää, että hänestäkin tulee homo kuten isästään. Päähenkilöiden ihmissuhdesotkuista tulee entistäkin vaikeampia, kun Mendel ihastuu Trinaan, Marvin ja Whizzer haparoivat eron partaalla ja Trina yrittää pitää oman ja perheensä elämän edes jotenkuten kasassa. Tarinan ajankohdasta voi ehkä arvata, mihin suuntaan juoni meneekään, mutta pienestä ennalta-arvattavuudestaan huolimatta tarina kuitenkin toimii, ja se käsittelee teemojaan, kuten perhettä, miehisyyttä ja juutalaisuutta, kiinnostavasti. Perhesuhteet ovat harvoin päivänselviä ja mustavalkoisia, vaikka omassa perheessä ei olisikaan niin pahoja solmuja kuin musikaalin perheellä, ja sitä Falsettos mielestäni käsittelee mukavan lämpimästi ja huumorilla, vaikka vakavasta asiasta onkin kyse. Tämä läpilaulettu musikaali oli ainakin minulle hieman hitaasti aukeava, enkä edelleenkään ole sen ykkösfani. Henkilötkin tuntuivat ensikuuntelulla melko yksipuolisilta, mutta mitä enemmän olen musikaalia kuunnellut, sitä enemmän he ovat saaneet sävyjä. Pidän kuitenkin siitä, että lavalla ovat vain päähenkilöt, eikä esimerkiksi ensembleä, mikä pitää fokuksen juuri heissä ja heidän suhteissaan.
Patukkaooppera/Kun tyttö on hyvä/Ansa: musikaali liian hyvästä ihmisestä (2007)
Neljä lempibiisiä: Työ on Teneriffa, Sielu rippikoulussa, Tähtien taa, Onni ja muita tekosyitä
Patukkaoopperaa voinee tituleerata rakkaaksi lapseksi: sen verran monella eri nimellä tätä musikaalia on esitetty! Suomalaisia musikaaleja (puhumattakaan suomalaisista versioista ulkomaalaisista musikaaleista!) levytetään hyvin harvoin, joten Patukkaooppera on siksikin mielenkiintoinen kuriositeetti listalla. Levytystä ei löydy Spotifysta tai Youtubesta, mutta useammasta Suomen kirjastosta kylläkin. Laulujen sanat löytyvät levyn vihkosesta, mutta täyttä juoniselostetta ei mistään löydy. (Googletellessani tosin huomasin, että näytelmäteksti on julkaistu kirjana, mutta en ole siihen tutustunut tai sen sisältöön perehtynyt.) Patukkaooppera sijoittuu naisvaltaiseen myslipatukkatehtaaseen, ja päähenkilönä toimii Ansa Vallittu, kiltti, hiljainen ja helposti jyrättävissä oleva lapseton keski-ikäinen nainen. Kun tehtaan johto palkkaa Erkki Ranto -nimisen konsultin tekemään tehtaasta tehokkaamman, vaikuttaa tämän heittämät iskulauseet ja inspiroivat mietteet erityisesti Ansaan, joka alkaa hyödyntää oppeja omassa arkielämässäänkin, ikävin seurauksin. Patukkaoopperassa ehdottomasti parasta on teoksen musiikki, jonka on säveltänyt Iiro Rantala ja sanoittanut Heikki Salo. Erityisesti sävellykset kutittelevat jotain aivojeni mielihyväaluetta. Sanoituksetkin suuremmaksi osaksi toimivat, vaikka ilman kömpelyyksiä ei selvitäkään. Juonen kuljetus myös kompuroi toisinaan: vaikka esimerkiksi Sielu rippikoulussa on eräs lempikappaleistani koko musikaalissa, se ei oikein riitä oikeuttamaan kappaleen paikkaa tarinassa. Patukkaooppera on toinen listan musikaaleista, jonka olen livenä nähnyt.
Neljä lempibiisiä: Prologue, Charming, Letters, In my house
Eräs paras piirre musikaaleissa on se, että musikaalin voi tehdä oikeastaan mistä tahansa aiheesta ja saada siitä silti toimivan ja hyvän. Tämä pätee myös listan seuraavaan teokseen Natasha, Pierre and the great comet of 1812. Tämän nimihirviön taakse kätkeytyvä musikaali pohjautuu Leo Tolstoin romaaniin Sota ja rauha, tosin ilmeisesti kyseessä on melko ohut siivu kyseisestä järkäleestä. Tarina seuraa nuorta Natashaa, jonka kihlattu Andrei on kaukana sotimassa. Natasha saapuu serkkunsa Sonyan kanssa Moskovaan, jossa hän kohtaa naistenmies Anatolen. Natasha hullaantuu mieheen, mistä seuraa melkoinen sirkus. En valitettavasti osaa sanoa, kuinka tarkasti kirjan juonta tässä seuraillaan, sillä en ole Tolstoin tiiliskiveä (vielä?) lukenut. Mielestäni The great cometin musiikki on erinomaisen dramaattista, ja kuljettaa juonta eteenpäin oivallisesti, tuoden kohtauksen tunnetilat katsojan (tai tässä tapauksessa kuuntelijan) iholle. Musiikki nojaa vahvasti moderniin musikaalimusikkiin, mutta se flirttailee kivasti itäeurooppalaisen ja venäläiseen musiikkiperinteen kanssa. Läpilauletun musikaalin erityispiirre on sen lavastus: lava nimittäin on rakennettu niin, että yleisö istuu ikään kuin tapahtumien keskiössä ja näytelmä tapahtuu heidän ympärillään. Todellakin toivon, että pääsisin joskus näkemään ja kokemaan tämän livenä! The great comet saa erityisplussan ensimmäisestä kappaleestaan: näin kaikki musikaalit pitäisi aloittaa! :D
Neljä lempibiisiä: Ex-wives, Heart of stone, I don't need your love, Six
Divorced, beheaded, died, divoreced, beheaded, survived. Modernilla twistillä kerrotut historiamusikaalit ovat saaneet muutaman viime vuoden aikana suuren suosion, eikä Six ole säännön poikkeus. Musikaalin pääidea on yksinkertainen: Englannin kuningas Henry VIII:n vaimot ovat perustaneet bändin ja musikaali on tämän bändin keikka: Six onkin enemmänkin konseptimusikaali kuin varsinaisesti juonellinen kokonaisuus. Jännite syntyy siitä, että bändin jäsenet kilpailevat siitä, kuka saa olla bändin soololaulaja, ja päättävät järjestää kilpailun: se, joka joutui kokemaan kaikista ikävimpiä asioita aviomiehensä taholta, voittaa kilpailun. Musikaali koostuu muutaman yhteisen kappaleen lisäksi jokaisen kuningattaren soolobiisistä, jotka ovat jokainen eri tyylisiä ja saaneet inspiraationsa jostain modernista naisartistista. Inhoan sanaa voimaannuttava, mutta Six on juuri sitä. Se nostaa valokeilaan kuusi erilaista naista, jotka ovat kaikki tuttuja historiasta, mutta typistetty yhdeksi sanaksi "typerään loruun", kuten turhautuneet kuningattaret toteavat jo ensimmäisessä biisissä. Vaikka kuningattarien välillä onkin jonkin verran vanhoja kaunoja ja he piikittelevät toisiaan tuon tuosta, heidän välisensä suhteet ovat kuitenkin loppupeleissä rakastavia ja toisiaan tukevia, alkuperäisestä kilpailuasetelmasta huolimatta. Tällaista vilpitöntä naisten välistä ystävyyttä näkee missään kulttuurituotteessa ärsyttävän harvoin. Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, että lavalla on pelkästään naisia: kuningattarien lisäksi taustabändi koostuu kokonaan naisista, hovineidoista. Kun joissain moderneissakin musikaaleissa naishahmot ovat pahvisia ja yksioikoisia (looking at you, Be more chill) tai kertovat lähinnä mieshenkilöiden seikkailuista (looking at you, Hamilton), Six on erittäin mukava, tavanomaisuuden murtava teos. Sen kirjoittajat Lucy Moss ja Toby Marlow olivat musikaalin ensi-illan aikana juuri ja juuri kaksikymppisiä, mikä tekee Six-ilmiöstä entistä vaikuttavamman. Tekijöiden nuoruus näkyy negatiivisesti vain sanoituksissa, jotka ovat paikoin hieman kömpeliä, mutta uskon, että tällä kaksikolla on edessään kirkas ura musikaalien maailmassa, kun he ovat tulleet nyt ryminällä sisään. (Tässä kohdassa pieni leuhkinta: vaikka tutustun yleensä kaikkiin hitteihin niin kirjallisuudessa, musiikissa kuin musikaaleissakin enemmän tai vähemmän jälkijunassa, Sixin suhteen olin aivan etujoukoissa: kun kuuntelin musikaalin loppuvuodesta 2018, sen Wikipedia-artikkeli oli tynkä, meemejä tai lähes mitään videoita ei ollut saatavilla, eikä juuri kukaan, jolle puhuin, tiennyt teoksen olemassaolosta.)
Neljä lempibiisiä: Halpoja likkoja Tampereelta, Lumen paino, Milavidan valot, Minkä irti saa
Tytöt 1918 on toinen suomimusikaali tällä listalla, jonka tekijöissä on itse asiassa samoja nimiä kuin Patukkaoopperankin taustalla: Sirkku Peltola ja Heikki Salo. Anneli Kannon Veriruusut-romaaniin perustuvaa musikaalia esitettiin Tampereen työväen teatterissa sisällissodan muistovuonna. Nimensä mukaisesti musikaali seuraa Tampereen punaista naiskaartia sisällissodan melskeissä. Tehtaantytöt nousevat kapinaan, mutta hyvin ei käy oikein kellekään. Henkiin jääminen ei välttämättä ole sen onnellisempi kohtalo kuin taistelussa kuoleminen. Jo teoksen aloittava Prologi aiheuttaa kylmiä väreitä, kun näyttelijät kertovat jokainen oman hahmonsa tulevan kohtalon. Olen lukenut romaanin, johon musikaali perustuu, mutta en ole nähnyt näytelmää, vaikka se kiinnostikin, joten koska kunnollista juoniselostetta ei ole saatavilla, en ole aivan satavarma näytelmän juonenkulusta. Olenkin kuunnellut soundtrackia enemmänkin konseptialbumina. Tytöt 1918 onnistuu mielestäni tyttöyden ja naiseuden vimmaisuudessa: naisissa on enemmän voimaa, kuin yhteiskunta suostuu näkemään. Lisäksi se kuvaa alkuteoksensa tavoin sitä, miten hyvät ideat ja aatteet vääristyvät, eikä sodassa ole mitään hyvää. Kuitenkin sanoituspuolella onnutaan ja pahasti. Toki on selvästi tarkoitus mukailla maailmalla muodikasta historiamusikaalia modernimmalla musiikilla, mutta se ei aina toimi. Sanoitukset ovat hyvin usein kiusallisia, ja mietinkin usein, sanoisiko kukaan nainen oikeasti noin missään tilanteessa. Vaikka pääasiassa pidänkin Heikki Salon sanoituksista, ei tämän musikaalin sanoitukset oikein iske. Lisäksi lähes kaikissa naisten esittämissä kappaleissa puhutaan miehistä, rakkaudesta ja/tai naimisiinmenosta. Tietenkin nämä ovat asioita, joita takuulla ainakin nuoremmat tytöt miettivät, mutta kun ottaa huomioon, että he ovat keskellä sotaa, ja luulisi, että ensimmäisenä mielessä ei olisi miehet, vaan esimerkiksi hengissä pysyminen. Hieman mieskatsetta havaittavissa! Toisaalta esimerkiksi Suvihäät toimii erittäin hyvin tarinan kontekstissa: kurjuuden keskellä unelmoidaan kesästä ja häistä, onnellisimmista ajoista. Musikaalin tarina on tärkeä, ja suosittelen kyllä kuuntelemaan sen, mutta mielestäni Kannon romaani on parempi.
Uusi vuosi kolkuttelee jo ovella, luojan kiitos. 2020 on ollut pitkä ja raskas vuosi varmasti kaikille, eikä omakaan elämä ole tänä vuonna ollut erityisen tapahtumarikasta, kun opinnot siirtyivät etäilyksi ja kaikki tapahtumat kuorokonsertista Euroviisuihin peruutettiin, vaikka olenkin siinä onnellisessa asemassa, ettei pandemia ole koskettanut itseäni tai läheisiäni. Mietin siksi, pitäisikö tänäkin vuonna jättää tämä vuosikatsaus väliin ja puhua vain vuoden aikana luetuista kirjoista, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että ehkä haluan jättää itsellenikin jonkun muiston tästä oudosta ja väsyttävästä vuodesta. Kahta suurta tapahtumaa lukuunottamatta vuoteni oli melko tapahtumaköyhä, joten postaus jäänee hieman lyhyemmäksi kuin aikaisempien vuosien vastaavat. Päätin joskus maaliskuussa, että puhuisin koronasta mahdollisimman vähän blogissani, koska kyseinen aihe tursuaa korvistani, mutta tässä postauksessa minun on pakko hieman sivuta asiaa. Pahoittelut tästä jo etukäteen!
Perinteiseen tapaan kuvat liittyvät tai ovat liittymättä aiheisiin.
Vuonna 2020 minä
• kävin Helsingissä. Vuosi alkoi yhden yön reissulla Helsinkiin, kuten viime vuonnakin. Meillä on ollut jo monta vuotta tapana tehdä lyhyt joululomareissu jonnekin, ja tänä vuonna kävimme Helsingissä viime vuoden tapaan. Näinkin lyhyellä reissulla ehti käydä kaupoissa, museoissa ja kahviloissa. Designmuseon Keräilijät ja kokoelmat -näyttely oli kaltaiselleni hamsterille kiinnostava, vaikka mitään astiasarjaa en keräilekään. Vähänpä tuolloin tiesin, että Helsingin-reissuja ei ole luvassa enää loppuvuonna, eikä seuraavasta kerrasta ole tietoa nytkään. Tällä joululomalla ei myöskään olla lähdössä mihinkään.
• olin kiireinen. Palattuani opiskelukaupunkiin lukujärjestykseni sisälsi yhden ainoan luennon viikossa, mutta sen sijaan että minulla olisi ollut erittäin paljon vapaa-aikaa, minun piti lukea folkloristiikan kirjatentteihin kuin viimeistä päivää. Myös kaikenlaista muuta juoksemista mahtui elämääni alkuvuodesta, ja helmikuun alussa pohdinkin, mahdanko selvitä maaliskuuhun yhtenä kappaleena. Vaikka aikataulujani täyttivät kivatkin asiat, kuten kaverisitsit, parit yökyläilyt, ystävän tupaantuliaiset sekä kuoroharjoitukset ja sen hallitukseen liittyvät hommat, ne veivät silti aikaani ja energiaani tehokkaasti. Kiirettä ja stressiä ei helpottanut noin kaksi kuukautta kestänyt flunssakierre, jonka takia minulla oli lähes koko ajan vähän alavireinen olo. (Onnekseni tämä sairastelu loppui juuri ennen maaliskuun puoliväliä, enkä ole ollut kipeänä sen jälkeen!)
• muutin. Tasan puolitoista vuotta kotinani toiminut 18 neliömetrin keittiötön yksiö vaihtui helmikuun lopussa lähes puolet isompaan yksiöön, jossa on keittiö! Käydessäni ensimmäistä kertaa uudessa kämpässä en voinut oikeasti uskoa, että olin saanut niin uskomattoman hienon asuinpaikan itselleni. Mistään varsinaisesta lukaalista ei ole kysymys, melko tavallisesta opiskelija-asunnosta, mutta entiseen loukkooni verrattuna melkein mikä tahansa on uskomaton ja upea :D Vaikka muutto stressasi melkoisesti, ja viimeisiä laatikoita pakkasin vielä muuttoa edeltävänä yönä, lopputulos oli miellyttävä, ja uusi asuntoni on aivan ihana, ja olen viihtynyt siellä paremmin kuin hyvin.♥️ Toki edellinen asuntoni oli jossain mielessä kivempi sijaintinsa puolesta, mutta ei tämä nykyinenkään mitenkään kaukana yliopistosta ja keskustasta ole. Asunnon sijainnista tulevat pienet miinukset kuitenkin unohtuvat, kun katsoo kokonaiskuvaa. On ihanaa, että pyykkiteline ei vie koko lattiatilaa, tai että tiskata saa kaikessa rauhassa ilman, että pitää mahdollisesti alkaa small talkata naapurin kanssa. Ja niitä tiskattuja astioita ei tarvitse kuivata pyyhkeellä, vaan ne voi laittaa astiankuivauskaappiin! Elämän pieniä iloja. Muutto oli koko vuoden isoimpia ja parhaimpia juttuja.
• kuuntelin podcasteja. Vaikka en kovin ahkera podcastien kuuntelija ole koskaan ollut, varsinkin, kun nykyään kuuntelen enemmän äänikirjoja, muutamaa valittua ohjelmaa tulee säännöllisesti kuunneltua. Varsinkin tänä vuonna podcastit olivat kovassa kulutuksessa muuttopakkauksen ja laatikoiden purkamisen taustalla, puhumattakaan kaikista muista kotihommista, joiden taustalle kaipasin jotain taustahälyä. Podcastit toimivat myös keväisten kävelylenkkien taustalla sellaisina päivinä, kun olin lukenut koko päivän tentteihin, enkä jaksanut enää illasta keskittyä tarinaan, vaan kaipasin enemmän rentoa höpöttelyä. Vuoden 2020 uusia podcast-tuttavuuksia olivat fantasiakirjallisuuteen keskittyvä Lohikäärmeradio ja 10 jakson mittainen Pirjo Heikkilä lukee vanhoja kirjoja, jonka sisältö selviää sarjan nimestä (joskin lukemisen sijaan Heikkilä eksyy yleensä melkoisille sivupoluille). Podcasteihin liittyi myös vuoden päättänyt murheellinen tapahtuma, kun kaikkien aikojen suosikkini, Suomen suosituin podcast, päättyi 176 jakson jälkeen. Mitä ihmettä minä nyt kuuntelen aina torstaisin?
• jäin eristyksiin, kun Suomi meni kiinni. Maaliskuun 11. päivä oli hauska päivä: ensin kävin ystäväni luona teellä ja penkomassa kirpparikasaa, sitten toisen ystävän kanssa lounaalla, jonka jälkeen seuraamme liittyi kolmas ystävä, ja kolmisin menimme ensin kaakaolle ja sitten elokuviin katsomaan uuden Pikku naisia -elokuvan. (Itkin melkein koko kaksituntisen.) Elokuvan jälkeen menimme vielä yhdessä iltateelle erään meistä luokse. Vähänpä aavistelin siinä erotessamme halaillessa, että seuraavana päivänä Suomi menisi kiinni. Seuraavana aamuna riensin tekemään tentin, ja iltapäivästä lähdin bussilla kohti kotikaupunkia, jossa minun oli tarkoitus viettää viikonloppu erään tapahtuman merkeissä. Ollessani vielä matkalla kyseinen tapahtuma kuitenkin peruttiin, ja pian yliopistokin ilmoitti siirtyvänsä etäopetukseen. "Ehkä olen täällä sitten vähän pidennetyn viikonlopun, etten mökkihöperöidy yksin opiskelukaupungissa," totesin, ja jäin viettämään eristyselämää kotikotiin. Tämä "viikonloppureissuni" kesti lopulta viisi kuukautta. Kevät kului etäopiskelussa, eli käytännössä lukupäiväkirjoja kirjoittaen ja tentteihin lukien, mutta toisaalta myös lukien, leipoen (esimerkiksi karjalanpiirakoita) ja telkkaria katsoen. Osallistuin myös joihinkin ainejärjestöni etätapahtumiin, ja välillä kävimme ystäväni kanssa kävelyllä niin, että kävelimme molemmat tahoillamme jonkun lenkin ja juttelimme samalla puhelimessa. Introverttinä kevään etäily ei oikeastaan tuntunut niin pahalta kuin se olisi voinut tuntua, oikeastaan oli kivaa, ettei tarvinnut koko ajan juosta johonkin. Eniten minua harmitti kivojen tapahtumien peruuntuminen ja se, että olin ehtinyt asua uudessa, ihanassa asunnossani vain kaksi viikkoa ennen "viikonloppureissuani". Onneksi ystäväni kävi kastelemassa kasvejani koko kevään ja kesän. Jos tämä kyseinen ystävä sattuu lukemaan tätä, kiitän sinua tässäkin, vaivasi merkitsi minulle paljon♥
• luin aivan järjettömän paljon kirjoja (muutakin kuin tenttikirjoja). Tästä lisää vuosikatsauksen toisessa osassa, mutta sanon jo nyt, että määrä on aivan järjetön.
• vietin kesälomaa. En saanut kesätöitä ollenkaan, mutta sainpahan kolmen kuukauden kesäloman! Kesäloma jatkoi osittain kevään puuhia: luin ja kirjoitin paljon. Muutamia kertoja uskaltauduin näkemään kavereitakin piknikien merkeissä. Mitään sen kummempia kesäretkiä emme perheen kanssa tehneet, kiertelimme lähiseudun kohteita, teimme retken opiskelukaupunkiin ja sen ympäristöön ja kävimme kerran päiväseltään mummolassa moikkaamassa isovanhempia. Uimassakin kävin monta kertaa ja kokeilin kerran myös suppailua, mikä oli hauskaa, vaikkakin hyvin jännittävää :D Loppukesästä kävin myös keräämässä mustikoita lähimetsästä useaan otteeseen. Vaikka kesä oli todella erilainen kuin mikään kesä aikaisemmin, ja toisissa olosuhteissa siitä olisi voinut tulla monessa mielessä kivempi, ei se hassumpi ollut tällaisenakaan.
• kuuntelin musikaaleja. Tämä vuosi oli melko köyhä musikaalien puolesta, mutta kuuntelin kesällä pitkään keskeneräisinä roikkuneet Falsettos- ja Natasha, Pierre and the Great comet of 1812 -musikaalit lopultakin kuunneltua. Keväällä katsoin Youtubesta muutaman päivän julkisena olleet musikaalitallenteet Phantom of the operasta ja Catsista, molemmat näin ensimmäistä kertaa nyt, joten onpahan ne aukot yleissivistyksessä paikattu! Syksyllä pääsin myös Disney plussan myötä katsomaan Hamiltonin tallenteen, mikä oli oikea unelmien täyttymys. Vaikka pahin Hamilton-huumani on laantunut, nautin musikaalin katsomisesta todella paljon, olinhan unelmoinut siitä jo monta vuotta. Ja onhan se aivan törkeän hyvä musikaali edelleen, ei siinä mitään! Ensi vuodelle minulla on suunnitelmissa eräs vähän suurempi musikaaliprojekti, mutta siitä tarkemmin sitten ensi vuoden puolella!
• kuuntelin musiikkia. 2019 oli itselleni oikea musiikin supervuosi, kun lähes kaikilta suosikkiartisteiltani ja -bändeiltä ilmestyi uutta musiikkia, joten 2020 oli arvattavasti hiljaisempi. Muutamia uusia julkaisuja suosikeiltani kuitenkin tuli: Olavi Uusivirta julkaisi covereista koostuvan Lauantain toivotut -albumin, ja Marina julkaisi marraskuussa Man's world -biisin, joka on aivan törkeän hyvä. Maustetyttöjenkin uusi albumi ilahdutti, jos sellaisen synkistelyn voi sanoa ilahduttavan. Tämän vuoden upouusia musiikkilöytöjä ovat suomalaiset Folkhem ja Erika Vikman, joista molemmista pidän kovasti, vaikka ovatkin hyvin erilaisia tyyliltään ja yleisfiilikseltään. Lisäksi tutustuin itsekseni paremmin esimerkiksi J. Karjalaisen, Miljoonasateen ja Vuokko Hovatan tuotantoihin. Ihan mukava musiikkivuosi siis. (Spotifyn tilastojen mukaan vuoden kuunnelluin artisti oli Kaija Koo ja kuunnelluin biisi niin ikään Kaija Koon Hanat aukeaa. Vaikka en enää häpeilekään ysäri-Kaija -fanitusta kuten nuorempana, oli tämä silti ehkä hieman noloa. Nytkö olen virallisesti keski-ikäinen täti-ihminen?)
• sain lopultakin ajokortin! Ajokortin hankkiminen on ollut pitkä ja tuskainen prosessi, johon menikin lähes kolme vuotta. Vaikka välillä olin hyvin epätoivoinen asian suhteen, lopulta heinäkuussa inssi meni toisella yrityksellä läpi (huolimatta siitä, että auto sammui kerran kesken kaistanvaihdon). Täytyy tosin tunnustaa, etten ole ajanut autoa sitten elokuun, joten vähän hirvittää ajatus siitä, että rattiin nyt joutuisin, vaikka kai minun pitäisi sitä taitoa harjoitella ja pitää yllä. (Olen jopa parina yönä joululomalla nähnyt painajaisia, joissa joudun ajamaan autoa, enkä osaa mitään.) Joka tapauksessa, nyt minulla on ajokortti, eikä minun tarvitse stressata enää sitä asiaa!
• vietin synttäreitä hyvin pienimuotoisesti. Elokuussa täytin 21 vuotta, ja paras ystäväni tuli kakkukahville. Viimevuotisten isojen kekkereiden jälkeen tämä tuntui ehkä vähän tylsältä, mutta kakku oli hyvää ja seura sitäkin parempaa. Sitä paitsi näinä aikoina jokaisesta juhlasta pitää ottaa ilo irti, oli kyseessä sitten iso tai pieni tapahtuma :) Blogi puolestaan täytti elokuun viimeisenä päivänä kuusi vuotta.
• palasin syksyksi opiskelukaupunkiin. Polte päästä oikeasti asumaan asuntoon, jossa olin asunut vain kaksi viikkoa oli kevään ja kesän kasvanut niin suureksi, että päätin viettää syksyn opiskelukaupungissa. Syksyllä opinnot jatkuivat samalla kaavalla kuin keväälläkin, ja vaikka olikin kivaa, että sai nukkua pidempään, kun ei tarvinnut varata aikaa kotoa kampukselle siirtymiseen, alan silti jo kaivata oikeille luennoille ja sosiaaliseen elämään. Introverttiydestäni huolimatta koin syksyllä oloni välillä todella yksinäiseksi, kun vietin kaikki päivät kotona tekemässä opiskeluhommia ja ainoa ihmiskontaktini oli läheisen ruokakaupan kassa. Kuorokausi laitettiin jäihin ennen kuin se ehti edes alkaa, eikä muutakaan opiskelijatoimintaa ollut (tai ainakaan sellaista toimintaa, johon olisin halunnut osallistua). Syksyn aikana näin kyllä opiskelukaupungissa asuvia ystäviä: uskaltauduin kyläilemäänkin puolin ja toisin, ja se oli todella mukavaa. Silti samanlaista entisestä elämästä tuttua matalan kynnyksen sosialisointia ei ei ollut: esimerkiksi ystävän kanssa lounaalla kävin vain kerran koko syksyn aikana. Koronatilanne näkyi syksyssäni myös siten, että en nähnyt perhettäni niin usein kuin aikaisemmin. Aikaisemmin minulla oli ollut tapana tulla kotikotiin lähes joka toinen viikonloppu, mutta nyt yritin välttää "turhaa" matkustamista mahdollisimman paljon ja kävinkin kotona vain kaksi kertaa syksyn aikana ennen kuin tulin tänne joululomaksi. Etäopetus onneksi mahdollisti sen, että pystyin olemaan kotona pidempiä aikoja kuin pelkän viikonlopun. Valituksista huolimatta minusta oli ihanaa olla uudessa kodissani ja laittaa sitä kuntoon, se kun oli maaliskuussa jäänyt vähän kesken.
• katsoin hyvin paljon telkkaria. Keväällä kaipasi usein muuta ajateltavaa, ja ajatuksia toisaalle veivät sekä kirjat että elokuvat ja tv-sarjat, ja sama meno jatkui myös syksyllä. Katsomani sarjat vaihtelivat Tšernobyl-sarjasta Kummeliin ja Studio Julmahuvin uusintakierrokseen, kun taas joululomaa olen viettänyt The Crownin parissa. Myös elokuvia katsoin useita: suosikkejani vuoden aikana katsotuista elokuvista on esimerkiksi uusi Pikku naisia, Soul ja Thelma & Louise. Sisarusteni kanssa maratoonasin intohimoisesti Great British Bake-offia ja muita hömpäksi laskettavia ohjelmia. Syksyäni ilostutti Disney+, jonka myötä olen katsonut uusia ja vanhoja Disney-elokuvia ja pudonnut taas samaan Disney-rotkoon, jossa olin 10-vuotiaana. (Olen myös huomannut, että oli Disney-elokuva mikä tahansa, alan takuuvarmasti itkeä sitä katsoessani.)
• leivoin ja laitoin ruokaa. Olen aina tykännyt keittiössä puuhastelusta, erityisesti leipomisesta, vaikka en siinä mikään mestari olekaan, mutta varsinkin, kun palasin syksyllä opiskelukaupunkiin (ja keittiölliseen asuntooni!) ruuanlaitto ja leivonta on ollut iso osa arkeani. Olen käynyt hakemassa ruokaa opiskelijaravintolasta vain muutaman kerran, muun ajan olen viettänyt keittiössä väsäten itselleni aterioita. Olen myös huomannut sen, että oikeiden ruokien keksiminen on hankalaa, mutta jos pitäisi päättää, mitä haluaisin leipoa, on minulla reseptien puolesta jopa runsaudenpula.
• kirjoitin, paljon. Ensimmäinen kirjoitusvuoteen liittyvä asia oli se, että Pusu lähti kustantamokierrokselle tammikuun alussa. Muuten vuotta 2020 hallitsi vahvasti Dystopiavampyyriromanssi. Vaikka tavoitteenani olikin DVR:n ensimmäisen version valmiiksi saaminen tänä vuonna, ei tästä tavoitteesta jääminen harmita: teksti nimittäin eteni hyvin ja paisui jopa huolestuttaviin mittoihin vuoden aikana. (Tammikuussa kässärin pituus oli nipin napin 20 liuskaa, tällä hetkellä tiedostossa on liuskoja yli 200.) Osallistuin DVR:lla kaksi kertaa Camp Nanoon, sekä huhtikuussa että heinäkuussa, molemmilla kerrolla voitin. Syksyllä aloitin P:n läpiluvun, sen editointi tosin alkaa vasta sitten, kun DVR on pois päiväjärjestyksestä. Kirjoitin vuoden aikana yhden novellin, jonka julkaisin sekä blogissa että myöhemmin ainejärjestöni lehdessä. Pari novelliaihiota ovat pyörineet mielessäni jo jonkin aikaa, ehkä perehdyn niihin ensi vuonna. Runoja kirjoitin muuten vähemmän kuin aikaisempina vuosina, tosin tämän vuoden joulukalenteri muutti asian. Vaikka saavutusten puolesta kirjoitusvuosi näyttää hienolta, henkisesti se oli vähän raskas. Tunsin epätoivoa varsinkin DVR:n suhteen, ja monesti tuntui, että kaikki mitä kirjoitan olisi vain parasta polttaa saman tien. Ehkä kyseessä on vain ensimmäisen version epätoivo, ehkä olisi ollut fiksumpaa kirjoittaa jotain muuta kuin dystopiaa, kun ympärillä jyllää pandemia. Myös Pusun saamat hylsyt olivat pieniä ja suurempia kolauksia kirjoittajaitsetunnolleni. Ensi vuodelta toivon kirjoittamisen saralla parempaa itseluottamusta omiin teksteihini ja kykyihini, mutta myös DVR:n ensimmäisen version valmistumista, lopultakin. Ainakin jälkimmäinen on täysin mahdollinen tavoite.
"Yö hiljeni heidän
ympärillään, tasoittui vain kadulta kuuluvaksi autojen huminaksi ja seinäkellon
verkkaiseksi tikityksiksi. [...] Vaikka jotain pahaa tapahtuisi tulevaisuudessa,
ainakin tällä hetkellä hän oli onnellinen. Sana tuntui pelottavan suurelta,
mutta hän päätti, että antaisi itselleen luvan tuntea niin. Aamulla asiat
voisivat olla toisin, mutta juuri nyt hän saisi olla niin onnellinen kuin vain
kykeni."
(DVR, luku 19)
Joskus keväällä vielä toivoin, että kun vuosi vaihtuu, kaikki koronaan liittyvä on ohi, ja voidaan elää normaalisti. Asiat eivät tietenkään ole näin, mutta ehkä vuonna 2021 tunnelin päässä häämöttää valoa, vaikkakin pessimismiin taipuvana en tiedä, uskallanko uskoa siihen. Mitään suuria suunnitelmia en ensi vuodelle ainakaan uskalla tehdä. Todennäköisesti luen ja kirjoitan ensi vuonnakin, mutta kaikki muu on vielä yhtä suurta kysymysmerkkiä. Varmaksi tiedän oikeastaan vain sen, että ensi keväänä minun olisi tarkoitus kirjoittaa kandidaatintutkielmani (apua!) ja tehdä muutenkin asioita sen eteen, että minusta tulisi jossain vaiheessa humanististen tieteiden kandidaatti (apua!!). En tiedä, kuinka paljon kandi tulee ensi vuonna viemään aikaani, mutta pyrin siihen, että blogi ei kuolisi keväällä. Toisaalta olen pitänyt tämän hengissä ylioppilaskirjoitusten ja pääsykoesumankin läpi, joten tuskin tämä kokonaan kuolee, vaikka kirjoitustahti saattaakin hidastua.
Toivotaan vuodesta 2021 kaikin puolin parempaa kuin tästä päättyvästä vuodesta! Olkaa lempeitä itsellenne ja toisillenne, pitäkää etäisyyttä ja maskia! Palaan ensi vuoden puolella koko vuoden kirjakatsauksen merkeissä.
Näin syssyn saapuessa on erittäin hyvä syy käpertyä koteihin ja vaikka kuunnella hyvää musiikkia! Ajattelin, että tämä olisi hyvä (teko)syy esitellä taas hieman sitä, mitä musiikkia tällä hetkellä eniten kuuntelen. Samaan hengenvetoon tosiaan sanoin, että suurin osa näistä kappaleista on sellaisia, joita olen eniten kuunnellut kevään ja kesän aikana, mutta eiväthän hyvien kappaleiden vinkkaaminen katso vuodenaikaa!
Maustetytöt: Tee se itse
Synkkä ja ankea Maustetytöt ei sovi jokaiseen fiilikseen, mutta välillä yhtyettä on hauska kuunnella, sillä pidän kovasti heidän soundimaailmastaan. Äärimmäisen synkkä itsemurhalaulu Tee se itse on monessa mielessä tyypillinen bändille, mutta varsinkin aiheen huomioon ottaen yllättävän menevä.
J. Karjalainen Electric Sauna: Verinen mies
Kesällä kuuntelin sivistysmielessä muutamien artistien valmiita This is -soittolistoja Spotifysta, johon oli koottu heidän suurimpia hittejään. Vaikka J. Karjalaisen hitit ovatkin suurimmaksi osaksi tuttuja, miehen tuotanto on niin laaja, että paljon on yhä kuuntelematta. Veriseen mieheen tykästyin ensikuulemalta.
Kaija Koo: Tulisit edes käymään
Joskus ehkä nimetin Kaija Koota guilty pleasureksi, mutta nykyään siinä ei kyllä ole yhtikäs mitään salaista. Tulisit edes käymään on ehkä vähän vähemmän tunnettu kappale ysäri-Kaijan tuotannosta, mutta kuuntelin sitä keväällä paljon (onhan tässä koronatilanteessa kehotus "tulisit edes käymään" todella rohkea, melkein sopimaton!). Kappaleen sanat ovat äärimmäisen typerät, varsinkin kertosäkeessä, mutta sellaista se on.
Miljoonasade: Runoilija
Kesälomalla vierailimme Keski-Suomen museossa, jossa oli Miljoonasade-aiheinen näyttely. Näyttelyssä totesin, että vaikka Miljoonasadetta on kotikotona kuunneltu paljon, tunnen yhtyeen tuotantoa hyvin huonosti, joten päätin korjata tilanteen. Runoilija on sävellykseltään vekkuli, eikä sanoituksissakaan vikaa ole. "Älä koskaan ota runoiljaa luoksesi asumaan" lienee ihan hyvä ohjenuora :D
Apulanta: Valot pimeyksien reunoilla
DVR:n soittolistan olen jo aikaisemmin blogissa jakanut, mutta viime aikojen tärkein lisäys on Apulannan Valot pimeyksien reunoilla. En kauheasti välitä Apulannasta, mutta tässä biisissä on täydelliset sanat DVR:aa ajatellen. Olen ajatellut asiaa jo niin pitkälle, että mielikuvissani DVR:n pohjalta tehdyssä elokuvassa tämä soisi lopputekstien aikana. :D
Cast of Falsettos: Falsettoland/About time (2016)
Kuuntelin kesällä Falsettos-musikaalin. Suhtautuminen musikaaliin on hieman ristiriitainen, sillä tykkään kyllä tarinasta ja hahmojen ihmissuhdekuvioista, mutta musiikki on jotenkin haastavaa päästä sisään ja hahmot vähän ohuita. Hyviäkin kappaleita musikaalista löytyy, kuten toisen näytöksen aloittava Falsettoland, joka on menevä ja hauska esittelybiisi. Hilpeä tunnelma on kaukana kyseisen kappaleen repriisistä, joka musikaalin päättää, mutta ei spoilereiden takia siitä sen enempää. (Täytyy kyllä todeta, että tuo Spotify-upotuksen pätkä on erittäin kaoottinen ja huono kohta kyseisestä kappaleesta :D)
Cher: Strong enough
En muista, missä tähän erobiisiin törmäsin, mutta tämä on kyllä todella menevä ja "voimaannuttava" ralli! Tässä on jotain samaa kuin Gloria Gaynorin I will survivessa, mutta se lienee vain plussaa :D
Kerkko Koskinen: Suopursu
Kerkko Koskisen soolotuotanto on jäänyt melko vähälle kuuntelulle, mutta Spotify ehdotti Suopursua kuunneltavaksi, ja sepäs olikin hyvä kappale! Sävel ja sovitus on Koskiselle tyypillisen "mieluummin överit kuin vajarit". Nautin kappaleen tunnelmasta: se saa minut samaan, erikoiseen mutta mahtavaan fiilikseen kuin esimerkikis Kerkko Koskinen kollektiivin tuotanto.
(Mahtaakohan Vuokko Hovatta olla yksi tämän biisin taustalaulajista? Kovasti niin kuulostaa!)
Cumulus: Höstvisa
Loppuun vielä syksyklassikko. Tove Jansson tarjoilee sanoituksessaan haikeankauniita syystunnelmia sanoituksessaan, ja vähäeleinen sovitus tekee siitä vielä entistä sopivamman sateiseen syksyyn.
Syksy on saapunut. Kesä oli maailmantilanteen vuoksi erilaisempi kuin mikään kesä aikaisemmin, mutta se ei haitannut, sillä ehdin kuitenkin puuhailla vaikka mitä kivaa. Kesällä 2020 minä
• suoritan tarpeelliset opiskelujutut
Kesälomalle minulla jäi yhden esseen kirjoittaminen, yhden tentin suorittaminen ja museologian pääsykokeeseen lukeminen ja osallistuminen. Muut sain tehtyä, mutta essee jäi tekemättä minusta itsestäni johtumattomista syistä. Se on nyt sitten syksyllä edessä...
• käyn siskon kanssa kuvausreissulla
Kävin! Kuvausmiljöö oli ihastuttava, ja sain reissulta monta hyvää (ja monta vähemmän hyvää :D) otosta itsestäni ja uudesta mekostani.
• osallistun heinäkuun Camp NaNoWriMoon
Osallistuin ja voitin! 12400 sanan tavoitteeseen yltäminen oli aivan uskomaton suoritus, mutta kyseinen sanamäärä tuli yllättävän kevyesti. Kesän aikana sain kirjoitettua DVR:aa lähes 15. lukuun asti, mikä on hieno homma! (Kokonaisuudessaan tekstiin on tulossa 33 lukua, joten hivuttelen jo puolenvälin maalia.)
• käyn uimassa
Vaikka uimiseni keskittyi lähinnä kesäkuun helteisiin, kävin kuitenkin monta kertaa. Loppukesästä vesi oli kylmempää, mutta alkukesällä se oli aivan ihanan lämpöistä. Olisin voinut jäädä järveen vaikka asumaan! Kokeilin kerran jopa suppailua, kun siihen tarjoutui tilaisuus! Olin melko lähellä rantaa laudan kanssa, mutta se oli yllättävän hauskaa. Voisi joskus kokeilla uudestaankin :)
• kuuntelen keskeneräiset musikaalit loppuun
Kyllä, kuuntelin molemmat kesken jääneet musikaalit loppuun! Kyseessä olivat Falsettos ja Natasha, Pierre and the great comet of 1812. Näistä kahdesta mielestäni parempi on Tolstoin Sotaan ja rauhaan perustuva Great comet, sillä siinä iskee periodidraama, minkä lisäksi siinä on lavastukseltaan kiinnostava. Myös musiikki on tosi hyvää! Falsettos-musikaalin kohdalla en ole aivan varma mielipiteestäni, sillä vaikka musikaalissa on paljon asioita, joista pidän, on se musiikillisesti kokonaisuutena vähän raskas ja henkilöt ovat vähän ohuita.
• luen jonkun kirjasarjan ja runoja
Runot jäivät tänä(kin) kesänä paitsioon, mutta luin kuin luinkin kokonaisen kirjasarjan! Kyseinen sarja oli Helena Meripaaden kuusiosainen Koirahullun päiväkirja, jonka luin uudestaan. Kyseessä ei ehkä ole kovin katu-uskottava kirjavalinta kaksikymppiselle yliopisto-opiskelijalle, mutta ai että, näiden kirjojen lukeminen oli ihanaa!
• syön jäätelöä
Niin paljon ahmin kesän aikana jäätelöä, että tämän voi rastittaa moneen kertaan. Ai että, olisipa jäätelöä.
• käyn ainakin kerran opiskelukaupungissa
Ennen elokuista "muuttoani" takaisin opiskelukaupunkiin kävin siellä kerran. Yövyimme yksiössäni koko perhe, ja vaikka retkeilimme enemmän opiskelukaupungin naapurikaupungeissa, oli silti kiva olla täällä monen kuukauden tauon jälkeen! Ehdin myös kesälomailla täällä itse pari elokuista viikkoa ennen opintojen alkamista.
