Musikaaleja "lavalta"

Kaikista musikaaleista ei ole tehty elokuvaversiota. Tämän sain huomata silloin, kun aloin yläasteen loppupuolella innostumaan musikaaleista enemmänkin. Aluksi panikoin: miten minä nyt voin ikinä tutustua mielenkiintoisiin musikaaleihin, jos en voi katsoa niitä? Pelkästään musikaalien kuunteleminen oli pitkään minulle todella suuri kynnys, mutta olen harjoitellut sitä. Nyt jaan musikaalitohtorin ominaisuudessa teille ensin vinkkilistan musikaalien kuunteluun, minkä jälkeen esittelen teille pari musikaalia, joista on vain lavaversio. (Poikkeukset tosin vahvistavat säännön, niistä lisää myöhemmin.) Olisin itse toivonut tällaista vastaavaa listausta, kun aloitin kuuntelemaan musikaaleja, joten toivon, että tästä on jollekulle iloa ja hyötyä!

Vinkkejä musikaalien kuuntelemiseen:

1. Ihan ensiksi täytyy löytää musikaali jostain. Jos omistat Spotify-tunnukset, kokeile etsiä sieltä. Todennäköisesti sieltä löytyy etsimäsi. Myös Youtubeen on ladattu cast recordingeja, parhaassa tapauksessa jopa sanojen kanssa. Toki myös fyysiset cd-levyt ovat vaihtoehto!
2. Näppärästi aasinsiltaa pitkin sanoihin! Seuraava vaihe on nimittäin etsiä musikaalin sanat jostain. Itse suosin Geniusta, jossa on helppo siirtyä aina seuraavaan biisiin musikaalin edetessä, mutta muitakin sivustoja on. Jos tuuri käy, löytyy sanoitukset myös Youtube-videoista.
3. Etsi juonitiivistelmä. Toki joissain musikaaleissa on helppo juoni seurata, mutta monesti pelkkien biisien perusteella tarinasta ei saa kiinni, joten Wikipedia on paras ystäväsi! Tosin suomiversiossa ei ole kaikille musikaaleille edes omaa artikkelia, juonitiivistelmästä puhumattakaan, joten joudut hieman käyttämään kielitaitoasi. Kaikki tässä postauksessa linkatut juonitiivistelmät vievät englanninkieliseen Wikipediaan.
4.Musikaali kuunneltu? Aika tutkia, miltä lavalla näyttääkään. Tämä vaihe ei ole pakollinen, mutta itse tykkään tehdä niin, koska pelkästään musikaalin kuunteleminen jättää ison osan esityksestä pois. Promoklippejä löytyy lähes joka musikaalista: niistä näkee lavastusta, puvustusta, koreografioita... Toki Youtubessa liikkuu myös bootlegeja, eli laittomasti yleisöstä kuvattuja videoita. On jokaisen oma valinta, tahtooko niitä katsoa. Tässä postauksessa linkatut esitykset ovat kuitenkin kaikki joko promoklippejä, esiintymisiä Tony-gaalassa tai muuten laillisia taltiointeja.

Sitten vain musikaalien pariin!

Hair (1967)

Kuuntele: Spotify/Youtube
Sanat lauluihin
Juonitiivistelmä

Neljä lempibiisiä: Aquarius, Air, Black boys/White boys ja The flesh failures (Let the sunshine in). 

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

Heh, listan ensimmäinen musikaali on poikkeus aiemmin mainittuun sääntöön: Hairista on tehty elokuva vuonna 1979, mutta olen itse nähnyt vain lavaversion, ja elokuva ilmeisesti poikkeaa siitä melkoisesti. Hippimusikaali sijoittuu 1960-luvun lopun Yhdysvaltoihin, jossa rauhaa ja pitkinä liehuvia hiuksia kannattava ryhmä elää elämäänsä. Musikaali on enemmän ajankuvaus kuin juonellinen tarina: se käsittelee Vietnamin sotaa, huumeita, suhdetta vanhempiin, vapaata rakkautta ja seksuaalista vapautumista. Toki kaiken keskellä kulkee erään heimon jäsenen, Clauden, tarina, mutta se hukkuu mielestäni hieman kaikkeen muuhun. Hair ei ole juonettomuutensa vuoksi suosikkimusikaalejani, mutta rakastan hippiestetiikkaa ja teoksen musiikkia. Inhoan sanaa voimauttava, mutta Hair on juuri sitä: se näyttää keskisormea yhteiskunnan normeille ja kauneusihanteille ja antaa kaikkien karvojen rehottaa eikä arastele kehoaan. Musikaalin teemat ovat näin 50 vuotta myöhemmin edelleen ajankohtaisia. "One, two, theree, four, we don't want your fucking war!"

Jekyll & Hyde (1990)

Kuuntele: Spotify (1/2)/Youtube
Sanat lauluihin
Juonitiivistelmä

Neljä lempibiisiä: Facade, Bring on the men, Murder, murder ja Confrontation.

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

Klassikkoteokseen perustuva Jekyll & Hyde kertoo tutun tarinan tiedemies Henry Jekyllista, joka kehittää aineen, jonka vaikutuksesta hän muuttuu verenhimoiseksi ja väkivaltaiseksi Edward Hydeksi, joka rellestää pitkin 1800-luvun Lontoota. Jekyll & Hydessa ihastelen joka kerta paitsi miespääosan muuntautumista kohteliaasta ja puhdasäänisestä Jekyllistä räkäiseksi ja käheäksi Hydeksi (Confrontation, ei mulla muuta), myös uskomatonta ensemblea, joka sai minut ensimmäisellä kerralla itkemään ja aiheuttaa vähintäänkin kylmät väreet joka ikinen kerta. J&H on siitä mielenkiintoinen musikaali, että siitä liikkuu monia eri versioita, jotka ovat juoneltaan suhteellisen samanlaiset, mutta joitain kappaleita on korvattu toisilla tai ne puuttuvat kokonaan. Siksi linkkasin Spotifysta löytyvät molemmat versiot. Oma suosikkini on tuo ensimmäinen, vaikka siitä puuttuukin Bring on the men, joka on yksi ehdottomista suosikeistani koko musikaalissa. (Se on myös yhden naisen musikaalikaraoken suosikkinumeroita, olenhan juuri tarpeeksi viettelevä ja vaarallinen siihen rooliin...)

Wicked (2003)

Kuuntele: Spotify
Sanat lauluihin
Juonitiivistelmä

Neljä lempibiisiä: I'm not that girl, Defying gravity, As long as you're mine ja For good.

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

Wicked perustuu George McGuiren Noita-romaaniin, joka puolestaan perustuu Ihmemaa Oz -musikaaliin ja romaaniin. Wicked kertoo tarinan Ozin noidista, Glindasta, josta on tuleva Pohjoisen hyvä noita, ja Elfabasta, joka tunnetaan tulevaisuudessa nimellä Lännen paha noita. Pidän todella paljon tummasävyisestä ja poliittisesta Noidasta, joten minun oli hieman vaikea aluksi hyväksyä hieman sokeroitua musikaaliversiota, mutta parin kuuntelun jälkeen olin koukussa ja täysin hullaantunut. (Joskaan en edelleenkään ihan hyväksy lopetusta :D) Wicked on täynnä mahtipontisia orkesterisovituksia, kovaa ja korkealta laulavia naisia sekä mielenkiintoista pohdintaa hyvyydestä ja pahuudesta, uskomattoman upeasta visuaalisuudesta puhumattakaan! Kuuntelin viime syksynä Wickedin läpi lähes päivittäin, ja itkin lähes jokaisella kerralla jossain vaiheessa, niin vaikuttava teos on kyseessä. Jokapäiväisistä askareistakin tulee heti paljon eeppisempää, jos taustalla soi esimerkiksi Defying Gravity. Wickedistä on muuten tulossa elokuvasovitus piakkoin!

Mary Poppins (2004)

Kuuntele: Spotify/Youtube
Sanat lauluihin
Juonitiivistelmä

Neljä lempibiisiä: Cherry tree lane, Feed the birds, Temper, temper ja Brimstone and treackle.

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

Toinen säännön vahvistava poikkeus listalla! Mary Poppinsin elokuvaversio (joka puolestaan perustuu P. L. Traversin kirjoihin) tosin eroaa Hairin leffaversiosta siten, että musikaali on tehty elokuvan pohjalta eikä toisin päin. Juoni noudattelee hyvin pitkälti 1960-luvulla tehtyä elokuvaa, mutta siinä on useita kokonaan uusia lauluja ja juonikuvioita. Mary Poppins on minulle henkilökohtaisessa musikaalihistoriassani erittäin tärkeä, sillä se on ensimmäinen musikaali, jonka kuuntelin ilman, että olin koskaan nähnyt lavaversiota. 11-vuotiaana luulin lainanneeni kirjastosta elokuvan soundtrackin, mutta se osoittautuikin lavaversion soundtrackiksi. Minulla ei ollut mitään käsitystä, mitä juonessa tapahtui (paitsi tietty elokuvasta tuttujen kohtausten kohdalla), mutta en antanut sen häiritä: nautin musiikista ja kuvittelin loput. Täytyy tosin myöntää, etten myöskään ymmärtänyt puolikaan sanoituksista sillä enkuntaidolla... Sittemmin olen kyllä lukenut juonitiivistelmän ja hämmentynyt, kun olen huomannut olleeni täysin hakoteillä :D Mary Poppins oli ala-asteella mahdollisesti lempimusikaalini, mutta vaikka en enää rakasta sitä samalla tavalla kuin nuorempana, on sillä paikka sydämessäni.

Heathers (2014)

Kuuntele: Spotify/Youtube (lyrics)
Sanat lauluihin
Juonitiivistelmä

Neljä lempibiisiä: Candy store, Dead girl walking, My dead gay son ja Meant to be yours.

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

1980-luvun samannimiseen kulttielokuvaan perustuva musikaali kuuluu kategoriaan "kenen idea oli tehdä tästä musikaali?", mutta onnistuu tuomaan loistavan elokuvan näyttämölle hienosti. Musikaali vaikuttaa aluksi tavanomaiselta high school -draamalta: on koko koulua hallitseva kolmen kauniin ja demonimaisen Heather-nimisen tytön klikki, johon fiksu ja nörtähtävä Veronica tahtoo liittyä. Mukana juonessa pyörii myös pari tyhmää ja toksista maskuliinisuutta uhkuvaa jalkapallonpelaajaa, Veronican entinen paras ystävä sekä uusi oppilas, mustaan trenssitakkiin pukeutuva paha poika JD. Kliseet kuitenkin heitetään romukoppaan jo seitsemännen biisin kohdalla, sen enempää spoilaamatta. Musikaali on todella kiero ja täynnä mustaa huumoria, jolle hekottelen joka kerta sitä kuunnellessani. Lisäksi se tarjoaa monia kuolemattomia, jo elokuvasta tuttuja repliikkejä, uskomattomia lauluharmonioita (Candy store!!) ja oikeasti fiksun ja samaistuttavan naispäähenkilön. On hirveän vaikea laittaa musikaaleja parhausjärjestykseen, mutta Heathers kuuluu kyllä top 10:een. "Törkeän häiriintynyt, mutta hyvä", kuten kaverilleni kommentoin ensimmäistä kertaa kuunnellessani.

Hamilton (2015)

Kuuntele: Spotify/Youtube (lyrics)
Sanat lauluihin
Juonitiivistelmä

Neljä lempibiisiä: You'll be back, Non-stop, Burn ja Who lives, who dies, who tells your story.

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

Jos Heathersin kanssa ihmettelee, kuka keksi tehdä siitä musikaalin, kuuluu Hamilton samaan kategoriaan: hiphop-musikaali Yhdysvaltain ensimmäisestä valtionvarainministeristä Alexander Hamiltonista kuulostaa äärimmäisen typerältä idealta. Hauskinta on kuitenkin se, että se toimii, ja hyvin muuten toimiikin! Musikaalin säveltäjä ja sanoittaja Lin-Manuel Miranda on nero, näin vaatimattomasti sanottuna. En ole muuten hiphopin ystävä, mutta Hamiltonia kuuntelen enemmäin kuin mielelläni. Kahteen tuntiin mahtuu paitsi poltiikkaa ja sotaa, myös rakkautta ja menetyksiä. Hamilton on tunteiden vuoristorataa alusta loppuun, eikä siitä voi saada yhdellä kuuntelulla kaikkia nerokkaita riimejä, sanaleikkejä ja historiallisia viittauksia irti. Käytän helposti ylisanoja musikaaleista puhuessani, mutta Hamilton on oikeasti uskomaton. Spotifysta löytyy muuten myös Hamilton instrumentals -albumi, joka on nimensä mukaan koko musikaali ilman laulua. Niitä voi käyttää musikaalikaraoken taustana, mutta itse olen myös kuunnellut niitä sellaisenaan ja ihastellut sellaisia kohtia, joihin ei laulun kanssa osaa kiinnittää huomiota. Olisipa kaikista musikaaleista tällaiset! (Fun fact: olen nimennyt huonekasvini musikaalista inspiroituneena: kaktukseni on Lin-Manuel ja anopinhampaani Lafayette.)

Dear Evan Hansen (2015)

Kuuntele: Spotify/Youtube (lyrics)
Sanat lauluihin
Juonitiivistelmä

Neljä lempibiisiä: Waving through the window, Sincerely, me, Requiem ja Good for you. 

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

Seuraavat kaksi musikaalia ovat epämääräisellä paremmuussijalla x. Ne ovat molemmat kivoja musikaaleja, todella erilaisia tosin, mutta kumpikaan ei ole mikään ykkössuosikkini. Riippuu aivan päivästä, kumman arvotan korkeammalle juuri silloin. Dear Evan Hansen kertoo Evanista, jonka elämää rajoittaa sosiaalinen ahdistus. Erään ikävän tapahtuman seurauksena Evan onnistuu puolivahingossa ja valheiden kautta päätymään parempaan versioon elämästään ja itsestään. Musikaalin pohjavire on surumielinen, vaikka hauskojakin hetkiä ja sanailua löytyy. Monet lauluharmoniat ovat upeita (Anybody got a map?), enkä varmaan koskaan lakkaa saamasta kylmiä väreitä Waving through the windowista.

Be more chill (2015)

Kuuntele: Spotify/Youtube (lyrics)
Sanat lauluihin
Juonitiivistelmä

Neljä lempibiisiä: Michael in the bathroom, The Smartphone hour (Rich set a fire), Pitiful children ja Voices in my head. 

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

Be more chill on lähitulevaisuuteen sijoittuva scifi-musikaali. Musikaalin keskiössä on Jeremy Heere, teinipoika, joka on koulussaan melko epäsuosittu oppilas. (Amerikkalaisille) high school -teoksille tyypillisesti Jeremy haaveilee paitsi suosiosta, myös teatteria rakastavasta Christinesta. Jeremy kokee löytäneensä kaikkiin ongelmiinsa ratkaisun, kun hän saa tietää SQUIP:ista, pillerin muotoisesta supertietokoneesta, joka ohjailee omistajaansa parempiin valintoihin. Be more chillissa on loistava musiikki ja kiinnostava idea, josta tulee hieman Little shop of horrors -tunnelmaa. Sanat ovat tosin välillä vähän hiomattomat ja kömpelöt, ja naishahmot ovat yksi iso ongelma: kaikki heistä ovat todella yksiulotteisia ja samasta puusta veistettyjä, tyhjäpäisiä blondeja, paitsi tietenkin "ihastuttava" Christine, joka on pelkästään rasittava. Oikeastaan musikaalin ainoat täydellisyyttä hipovat ja ärsyttävyysasteeltaan olemattomat hahmot ovat SQUIP (ah) ja Michael, Jeremyn paras ystävä. Musikaalin paras kappale, Michael in the bathroom, on ravisteleva kokemus, syystä.

Minkä musikaalin sinä tahtoisit nähdä lavalla? Itse haaveilen eniten Hamiltonin, Heathersin ja Wickedin näkemisestä. Entä onko sinulla jokin suosikkimusikaali, jonka tahtoisit nähdä elokuvana? 

Musikaalit – koko perheen viihdettä?

Kaikki musikaalit ovat koko perheelle suositeltavia. Lapset nauttivat musikaaleista ja niiden värikkäästä ulkoasusta, aikuiset voivat rentoutua niiden parissa ja heittää aivot narikkaan. Musikaalin juoneen ei tarvitse perehtyä etukäteen, nehän ovat kaikki samasta puusta veistettyjä: pääpari saa aina toisensa ja kaikilla on kivaa. Musikaalien ikärajat ovat ihan tuulesta temmattuja, eihän niissä tapahdu mitään sellaista, jota meidän Maija-Anselmi ei saisi nähdä. Eihän niissä tehdä muuta kuin vähän laulellaan ja tanssitaan!

Edellisen kappaleen kirjoittaminen provosoi minua itseänikin. Valitettavan usein musikaaleja nimittäin pudetään harmittomana koko perheen viihteenä, jota voivat katsoa pienetkin lapset. Myönnän itsekin usein puhuvani musikaaleista päännollauksena ja höttöisinä tarinoina, mutta musikaaleja, aivan kuten elokuvia tai kirjojakin, on laidasta laitaan. Shokeeraavaa, eikö?!

Toki koko perheelle sopivia, lapsiystävällisiä musikaaleja on olemassa, Sound of music tai Maija Poppanen hyvänä esimerkkinä. Niissä ei ole mitään vikaa, ne ovat hyviä ja viihdyttäviä ja hyvä tapa tutustuttaa lapset ihanaan musikaalimaailmaan. (Uskon porttiteoriaan musikaaliasiassa!) Kuitenkaan pelkkä musikaali ei genrenä tarkoita, että sitä voisi mennä katsomaan koko perheen voimin. Olen nähnyt sekä Pienen kauhukaupan että Jekyllin & Hyden katsomossa alakouluikäisiä lapsia, viimeksi mainitussa mahdollisesti nuorempiakin. Pienestä kauhukaupasta löytyy niin ihmisverta himoitseva lihansyöjäkasvi kuin sadistinen hammaslääkärikin. Vaikka musikaalin tyyli on humoristinen, huumori on pikimustaa ja voi mennä pieniltä lapsilta ohi. Voin vain kuvitella, miten ahdistunut pikku-Cele olisi katsomossa ollut, vaikka vanhempi versio vain hihitteli kauheillekin jutuille, koska tajusi huumorin niiden takana. Jekyll & Hyde on puolestaan musikaali, jonka aikana lukioikäinenkin minä säikähdin äkkinäisiä valaistusmuutoksia ja muita yllättäviä ja rajuja kohtauksia. (Jekyllin muuttuminen Hydeksi oli niin hurja, että melkein tärisin penkissäni. Pikku-Cele ei olisi Jekyll & Hyden jälkeen nukkunut viikkoon.) Tarina pohtii ihmisen pahuutta ja menee jatkuvasti synkempään suuntaan. Vereltä ja ruumiilta ei säästytä, onhan musikaalissa laulukin nimeltä Murder murder. Kaiken huippuna eräs keskeisistä hahmoista on ilotyttö Lucy, jonka soolonumero Bring on the men ei jätä epäselväksi, mistä siinä kohtauksessa on kyse. Ja tämän musikaalin yleisössä oli alakouluikäisiä (tai alle?) lapsia. Epäilykseni siitä, että teatteriin lapset tuoneet henkilöt eivät olleet tietoisia siitä, ettei musikaali tarkoita välttämättä lapsille sopivaa sisältöä, varmistuivat, kun kuulin hämmentyneen keskustelun väliajalle mentäessä: 

"En mä arvannut, että tää ois ihan... semmonen."

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Se, että kyseessä on musikaali, ei automaattisesti tarkoita kukkaniittyjä ja pieniä poneja. Dear Evan Hansenin päähenkilöllä on sosiaalisten tilanteiden pelko, Heathersin teemoja ovat mm. koulukiusaaminen ja itsemurha, Hairin kestosta varmaan puolet vietetään jonkin sorin huumepöllyssä, Rentin päähenkilökaartista suurin osa joko kuuluu seksuaalivähemmistöön, sairastaa aidsia tai parhaimmassa tapauksessa kuuluu molempiin ryhmiin, minkä lisäksi kaikilta on rahat jatkuvasti loppu. Nämähän kuulostavat aivan loistavilta esityksiltä koko perheen teatterielämykseksi, eikö totta? Ärsyynnyn todella paljon, kun musikaaleja vähätellään sen vuoksi, että puhjetaan lauluun ja mahdollisesti myös tanssiin spontaanisti. Tästä huolimatta musikaalit voivat käsitellä samoja aiheita kuin kaikki muutkin näytelmät ja elokuvat, niin ihmeelliseltä kuin se saattaakin kuulostaa. Parhaassa tapauksessa musikaali sekä itkettää että naurattaa. Be more chillia kuunnellessani hihitän joka kerta Smartphone hourille, mutta Michael in the bathroom aiheuttaa kylmiä väreitä ja tuo kyyneleet silmiin, Hamiltonin Non-stop on varsin menevä numero, mutta musikaalin hienoimpiin hetkiin kuuluva It's quiet uptown nostaa palan kurkkuun välittömästi. Eiköhän meillä jokaisella ole höttöleffoja tai -kirjoja, joihin tekee mieli uppoutua silloin, kun on paha mieli. Jos olen mieli maassa, katson tai kuuntelen Mamma miaa tai Wizard of Ozia mieluummin kuin Dr. Horrible's sing-along blogia tai Moulin rougea! (Ja sekin pitää vielä sanoa, että vaikka Wicked sijoittuukin Wizard of Ozin maailmaan, Wicked on suunnattu huomattavasti vanhemmalle yleisölle!)

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Joten seuraavan kerran, kun aiot katsoa musikaalin koko perheen kanssa, suosittelen ottamaan etukäteen vähän selvää teemoista ja aiheista, joita kyseinen musikaali käsittelee. Elokuvissa, toki joissain teatteriesityksissäkin ikärajat pitävät yleensä aika hyvin paikkaansa. Lapset kasvavat kyllä, joten tiettyjä musikaaleja ehtii kyllä katsoa myöhemminkin.  

(Huom. En tarkoita, etteivätkö lapset osaisi käsitellä vaikeita asioita fiktion keinoin. Toki se, mikä kenellekin henkilölle sopii riippuu todella paljon persoonallisuudesta, eikä ole välttämättä lainkaan sidottu ikään. Tämä on kirjoitettu suurimmaksi osaksi omasta näkökulmastani: saan olla onnellinen, etten nähnyt tiettyjä musikaaleja liian nuorena. Ymmärtänette pointtini?) 

(Huom2. Suosittelen lämpimästi kuuntelemaan Musikaalimatkassa-podcastin Murha, murha, painajainen -jakson! Kuuntelin jakson vasta tämän postauksen kirjoitettuani, minkä vuoksi yllätyinkin siitä, miten samoja ajatuksia siinä käsiteltiin. Jakso sisältää myös hyvää pohdintaa siitä, mistä musikaalistereotypiat ovat peräisin!) 

2017 (1/2)

2017 oli vuosi, jolloin Suomi täytti 100 vuotta ja myös omassa elämässäni tapahtui suuria asioita. Yleisen mukavuuden vuoksi vuosikooste on jaettu kahtia. Juttua luetuista kirjoista sitten ensi vuoden puolella :) Kuvat liittyvät tai ovat liittymättä tilanteisiin. 

Vuonna 2017 minä

• aloitin vuoden mahtavalla reissulla Rovaniemelle, jonka aikana ehdin nähdä kavereita ja poroja, käydä pulkkamäessä, juhlia post-pikkujouluja, kuunnella Hamiltonin, katsoa leffoja ja hävitä Monopolin. Aivan täydellinen reissu kaiken kaikkiaan, upea tapa aloittaa vuosi!

• tein sanataidekoulujuttuja. Viime vuoden iso projekti aiheutti toki stressiäkin, mutta pääpiirteissään oli ihanaa kirjoittaa P:a ja saada siitä palautetta niin ammattilaiselta kuin omalta ryhmältäkin (vaikka deadlinepäivinä saatoinkin pelata kolme erää pasianssia putkeen kirjoittamisen sijaan, hups). Syksyllä starttasi viides ja viimeinen sanisvuosi, jälleen hieman uudistuneella ryhmällä. Monta kertaa vuoden aikana tuli huomattua, miten tärkeäksi tämä harrastus on minulle lyhyessä ajassa muodostunut. 

• tanssin wanhat. Jos minä, jolla on kolme vasenta jalkaa sen normaalin kahden sijasta, oppi tanssit, kuka tahansa voi oppia. (Tosin minulle sattui myös uskomattoman hyvä pari!) Wanhojenpäivä oli hauska, vaikka jouduinkin heräämään jo viideltä ja iltaa kohden molempiin päkiöihini ilmestyi rakko. Mekossa pyöriminen oli kuitenkin lystiä, tanssiminen pieniä mokailuja lukuun ottamatta hauskaa ja ruoka todella hyvää. Vaikken virallisille jatkoille lähtenytkään, Disney-piirretyn katsominen ystävän kanssa oli hieno tapa päättää unohtumaton päivä. 

• muutin. Kokemus oli kammottava kaltaiselleni ihmiselle, joka vihaa muutoksia yli kaiken. Kaikkeen ehkä tottuu, vaikka nykyinen asuinpaikka onkin jo valmiiksi pienehkön kotikaupungin entistä pienempi ja kuolleempi nurkka. Ehkä jonain päivänä asun sellaisessa paikassa, jossa bussi kulkee myös kesäisin, iltaisin ja viikonloppuisin useammin kuin kerran tunnissa. 

• katsoin leffoja hämmentävän paljon ihan leffateatterissa. Yleensä käyn leffassa vain kerran tai kaksi vuodessa, tänä vuonna monta kertaa: La la land, Beauty and the beast, Wonder woman, Dunkirk, The Last jedi... Dunkirkia lukuun ottamatta pidin kaikista näistä paljon! Muita lempielokuvia tänä vuonna katsotuista olivat Imitation game, Casablanca, Heathers ja Kuninkaan puhe. Lisäksi Sherlockin neljäs kausi ilmestyi ja vaikka se vaatikin Netflixin omistavien kavereiden etsimistä, sain sen katsottua. Innostuin myös Yle Areenasta enemmän kuin ennen syksyn aikana ja olenkin ehtinyt katsoa sieltä Siskonpedin kaikki kaudet (ja huomaan välillä lainaavani sarjaa puolivahingossa jokapäiväisessä keskustelussa), jäätävän hirveää ja ihanaa 2000-luvun alkuun sijoittuvaa nuortensarjaa Rakastuin mä luuseriin ja nerokasta komediasarjaa Psychobitches. Yle Areenasta, tästä "köyhän naisen Netflixistä", on tullut suosikkiasiani loppuvuoden aikana. Tämän kaiken lisäksi minä, joka olen aina ollut huono katsomaan sarjoja, katsoin kuukauden sisään Mirandan kaikki kaudet bonusjaksoineen päivineen. Mirandasta tuli ehdottomasti lempisarjani ja niin ikään ahkerasti lainattu jokapäiväisessä keskustelussa: "Such fun!"

• olin isosena riparilla kolmatta kertaa. Leirin vanhimpana isosena minulla oli paljon kokemusta siitä, mikä toimi ja mikä ei, mutta opin myös uusia juttuja. Tälle leirille sattui todella hyvä porukka, joiden kanssa oli hauskaa viettää aikaa. 

• opettelin soittamaan ukulelea. Olen ennestään osannut soittaa vain pianoa erittäin huonosti, mutta erään keväisen musatunnin jälkeen aloin harjoitella ukulelen soittoa kotona. Opin hämmentävän nopeasti, ja vaikka sormia särki aluksi todella paljon, sinnikkyys palkittiin. Riparillakin olin ensimmäistä kertaa soittotaitoisena isosena, vaikka soittotaito oli vielä vähän heikko tuolloin. Mikään ukulelevelho en edelleenkään ole, mutta on sitä kiva soitella! 

• vietin kesälomaa, johon kuului riparin lisäksi matkustelua Suomessa, kirjoituksiin opiskelua, kirjoittamista, lukemista ja kavereiden näkemistä. 

• täysi-ikäistyin. Järjestin ystäväni kanssa yhteissynttärit, jotka olivat oikein hauskat juhlat, vaikka stressitasot ehti pariin otteeseen singahtaa niiden vuoksi pilviin saakka. Kaikki kuitenkin meni mainiosti, ja olikin hauskaa, miten alunperin puolileikillä heitetty ajatus juhlista onnistuikin oikein hyvin. Täysi-ikäisen elämää olen viettänyt allekirjoittamalla lappuja ja käymällä kaksi kertaa baarissa, molemmilla kerroilla juomassa vettä. Tosin täysi-ikäisimmän asian taisin tehdä heti syntymäpäiväni jälkeisenä päivänä: minun täytyi perua kaverin kanssa sovitut lounastreffit, koska olin menossa pankkiin :D Myös blogi täytti vuosia, hänestä tuli kolmevuotias. Kyllä vuodet kulkee nopsaan!

• kuuntelin musikaaleja. Niin ihmeelliseltä kuin se tuntuukin, en tainnut katsoa kuin kaksi elokuvamusikaalia: La la landin ja Moulin rougen! (No jaa, Blues brothersin toki myös, mutta siitä voidaan kiistellä, onko se musikaali vai ei.) Sen sijaan kuuntelin musikaaleja, mikä on ollut minulle aiemmin haastavaa. Kuuntelin Hamiltonin, Heathersin, Dear Evan Hansenin, Be more chillin, Wickedin ja Hairin ja pidin kaikista! Tosin on myönnettävä, että arviointikykyni musikaalien kanssa on aika olematon, tykkään musikaalista kuin musikaalista todella helposti :D Suurimpia suosikkejani näistä neljästä ovat Hamilton, Heathers ja Wicked. Ensi vuonna voisin ottaa tavoitteeksi myös katsoa jotain, nyt kun kuuntelun makuun on päästy ;)

• minusta tuli koulun vanhin. Abeilla on kirjoitusten lisäksi ollut syksyn mittaan monia järjestettäviä asioita, vastuuhommien jakoa ja sen sellaista. En tiedä, olenko pienten ykkösten tai yläastelaisten silmään niin pelottava kuin silloiset abit ollessani itse ykkönen, mutta välillä tuntuu, että ainakin olen sieltä pahantuulisimmasta päästä :D Paras asia abivuodessa on toistaiseksi kuitenkin ollut abihuppari, jossa olen toisinaan käytännössä asunut ja joka on yksi ehdottomasti mukavimmista omistamistani asuista. 

• kävin YTL:n järjestämällä eväsretkellä koulumme liikuntasalissa kahteen kertaan. Ennen psykologian kirjoituksia jännitys oli niin kova, että pelkäsin alkavani itkeä salissa ennen kokeen alkua, mutta siitä selvittiin, samoin kuin ruotsin kirjoituksista, vaikka alla oli erittäin huonosti nukuttu yö. Arvosana M kuitenkin molemmista tuli, psykakin oli nipin napin rajan yli. Olin äärimmäisen onnellinen ja helpottunut, mutta nyt pitäisi kääntää katse jo kevään koitoksiin, eikä se oikein innosta. 

• kävin syyslomalla Prahassa ja rakastuin. Kaupunki oli todella kaunis ja taianomainen, ihania vanhoja taloja ja kapeita kujia. Puhumattakaan siitä, miten lämmintä siellä oli! Yleensä lokakuussa ei ole t-paitakeli edes Prahassa, mutta meille kävi hyvä tuuri matkustuspäivien suhteen. 

• kävin Helsingin kirjamessuilla kolmatta kertaa. Aivan mahtava viikonloppu! Omia henkilökohtaisia voittoja oli paitsi ihan itse ratikalla kulkeminen paikasta toiseen, myös yksikseen messukeskuksessa suunnistaminen ja muille bloggaajille juttelu. Kun paikat ja tavat olivat tuttuja, oli helppo keskittyä siihen olennaiseen: kirjoihin ja kirjapöhinään. Voi että, olisipa taas messut! 

• sävelsin ja sanoitin biisin. Tuo on lause, jota en koskaan uskonut kirjoittavani. Ilmoittauduin koulussa sävellyskurssille, jonka alkaessakin vielä pohdin, oliko kyseessä virhe: enhän minä edes osaa lukea nuotteja tai ollut ikinä säveltänyt mitään! Biisi kuitenkin syntyi hämmentävän kivuttomasti, aivan kuin olisin ollut mestarisäveltäjä, ja siitä tuli yllättävän kiva! Kun äänityksissä siihen lisättiin vielä muitakin soittimia kuin pelkkä ukulele, se kuulosti ihan oikealta laululta. Kyseessä on musikaaliduetto, tehty ajatuksella "jos JL:sta tehtäisiin joskus musikaali". En tiedä, tuleeko tämä höpsö haave koskaan toteutumaan, mutta ainakin minulla on yksi biisi valmiina sitä varten ;) Ainoa harmittava asia on vain se, että äänitetyssä versiossa laulan jännityksen takia muutamassa kohdassa ihan nuotin vierestä. Tiedän, että olisin pystynyt parempaankin...

• pohdin tulevaisuutta. Lukion loppu häämöttää jo, ja olenkin ehtinyt kokea monenlaista tulevaisuusahdistusta vuoden mittaan. Opokeskustelussa syksyllä kuitenkin sanoin ääneen erään opiskelualan, joka minua voisi kiinnostaa ja se tuntui heti oikealta. Olinhan minä sitä aiemminkin pohtinut, mutta vasta nyt se tuntui kunnolla vaihtoehdolta. Studia-messuilla marraskuussa käteeni lykättiin hakijan oppaita ja Turkua lämpimästi suositteleva kangaskassi, mutta täysin selvyyttä valintoihin ei tullut. Tiedän, mita ainetta haen opiskelemaan ja minulla on kolme yliopistovaihtoehtoa, mutta hakujärjestys on auki. Mutta ehkä se selviää tässä kevään mittaan. 

• kuuntelin musiikkia. Tutustuin paremmin kahteen "uuteen" musiikintekijään, jotka olivat minulle muutaman biisin perusteella tuttuja jo yläasteelta: Autoheart ja Samae Koskinen. Uutta musiikkia julkaistiin jonkun verran: Haloo Helsingin! Hulluuden highway, Ed Sheeranin Divide (en edelleenkään myönnä kuuntelevani), Autoheartin My hallelujah -ep ja Marina and the diamondsin uusi biisi Disconnect. The Beatlesin Sgt. Pepper -albumi täytti 50 vuotta ja juhlistin tätä minulle myös henkilökohtaisesti tärkeää levyä kuuntelemalla sen juhlallisesti läpi. Ai että se on muuten hyvä! Nerokkaita juttuja, yllättää yhä! Vuoden suurimman musiikkiuutisen ja -elämyksen kuitenkin tarjosi Ultra bra. 

• näin Ultra bran livenä!!! Bändin paluu-uutinen tammikuussa oli odottamaton, mutta en päässyt festarikeikoille. Olin jo varma, etten ikinä tulisi näkemään erästä lempibändiäni livenä, mutta niin siinä vain kävi, että löysin itseni joulukuussa Hartwall arenalta UB:n paluukeikoista viimeiseltä. Ilta oli aivan uskomaton, huusin ja lauloin ääneni käheäksi ja itkeä pillitinkin pari kertaa. Tästä kuitenkin myöhemmin vielä lisää :)

• vietin aikaa minulle tärkeiden ihmisten kanssa. Reissussa, kotona, kylässä, kaupungilla, kahvilla, koulussa, kirjastossa, juhlissa, leffassa, bussissa... Vuoden aikana ehtii itkeä ja nauraa, kokea monenlaista monien ihmisten kanssa. Kiitos, jos olit mukanani tänä vuonna, se oli tärkeää. <3

• vietin joulua, joka oli täynnä hyviä kirjoja, suklaata ja lekottelua. Täydellinen paussi kiireistä. 

• kirjoitin raivokkaasti. Pusun kakkosversio valmistui tammikuussa. P eteni 11 luvun verran, ja kirjoitin sitä myös huhtikuun Campnanowrimossa, jonka voitin kuin voitinkin. Itselleni asettamani sanamäärä tosin oli säälittävän pieni, mutta voitto se on kuulkaas pieninkin voitto! P:n ensimmäisen version kirjoittamisessa on mennyt kauemmin kuin Pusun tai JL:n ensimmäisissä versioissa ja kirjoittaminen on ollut välillä todella tahkeaa. Uskon, että tällä kaikella on ehkä tarkoituksensa. Ehkä P on tarina, jota ei voi kertoa nopeasti. JL:n editoinnin aloitin syksyllä, sain läpiluvun valmiiksi juuri ennen joulua ja ehdin kuin ehdinkin aloittaa uudelleenkirjoittamista vielä tämän vuoden puolella. Isojen projektien rinnalla olen kirjoittanut ainakin neljä novellia (tai kolme, riippuu laskutavasta), vinon pinon runoja ja tietenkin sanistekstejä. Niitä useaan kertaan mainittuja keskeneräisiä novelleja en kuitenkaan saanut valmiiksi, hupsista keikkaa :D Novelleihin liittyy myös yksi tämän vuoden ehdottomasti parhaista asioista. Kirjamessuviikonloppuna minulle soitettiin mahdollisesti elämäni paras puhelu, jossa sain kuulla novellini menestyneen Pulpetti puristaa -kirjoituskilpailussa. Minun pieni novellini, jonka lähetin kilpailuun ajatuksella, etten ainakaan voi hävitä mitään. Koska pysyttelen mielelläni anonyyminä, en kerto tarkempaa sijoittumista, mutta sanon sen, että paljon parempaa en olisi voinut kuvitella edes päiväunissani. Ajatus tuntuu edelleen hullulta, vaikka siihen olisi ehkä pitänyt jo tottua. Palkintojenjakotilaisuus Helsingissä oli niin hieno, etten kukkapuskaa kotiin kuljettaessani voinut olla pohtimatta, voisiko tällainen tilaisuus joskus toistua. Kirjoittamisen kannalta 2017 oli mahtava vuosi. 

Mutta mitä tulevaisuus tullessaan? Vuonna 2018 valmistun lukiosta, tai ainakin kovasti yritän. Alkuvuottani tulee siis hallitsemaan yo-kokeisiin lukeminen ja myöhemmin pääsykokeisiin opiskelu ja henkinen valmistautuminen. Ehkä jo ensi syksynä pääsen toteuttamaan haaveeni ja karistamaan tämän kaupungin pölyt jaloistani. Ensi vuonna yritän astua vähän enemmän epämukavuusalueelle, muistaa pitää huolta itsestäni, etten muutu kauheaksi stressihirviöksi ja ehkä myös tehdä asioita, jotka vievät askeleen lähemmäs unelmia. Sen kaiken keskellä yritän ottaa mallia eräästä P:n keskeisestä henkilöstä, jonka pohdintoja myös tuo ylläoleva lainaus on, vaikka helposti luisun samanlaisiin ajatuksiin kuin katkelman minäkertoja. 

Kiitos vuodesta 2017! Toivottavasti 2018 on teille lempeä, toivottavasti se tuo valoa ja rohkeutta uskoa hyvään. <3

Kesä oli, kesä meni

Kesä jatkuu huhujen mukaan vielä hetken (vaikka meille soitettiinkin ruotsin tunnilla Sommaren är kort), mutta koulut alkoivat jo. Nyt on siis aika tutkia kesäloman alussa tekemääni ämpärilistaa. 

Kesällä 2017 minä

• olen riparilla hurjana ja hirmuisena isosena

Tehty! Oli huippu viikko, ihania ihmisiä niin isosissa kuin pikkuisissa. Vaikka olinkin todennäköisesti viimeistä kertaa isosena, koin monia asioita koin ensimmäistä kertaa. Majoituin ensimmäistä kertaa pikkuisten kanssa samassa huoneessa, koin ensimmäistä kertaa ihan oikeita hellepäiviä leirillä, olin esimmäistä kertaa mukana soittotaitoisena isona ja ukuleleani muisteltiin myös viimeisinä iltoina kirjoitetuissa kehulapuissa. Viimeisenä iltana itketti monesta syystä, eikä iltalauluna laulettu Jäähyväiset ihan meinannut luonnistua nyyhkytysten keskeltä :D Pelasin myös jalkapalloa useampana päivänä, mikä yllätti itseäni todella paljon. (Sain kentällä myös mustelmia sääriin ja pallon aika lujaa naamaan, mutta teinpä myös pari maalia!)

• luen vähintään neljä kirjaa kuukaudessa

Tehty! Kesäkuussa kuusi ja heinäkuussa viisi luettua kirjaa, hienoja ja vähän haaleampia lukukokemuksia. Ihanaa lukuaikaa kesä oli ainakin. 

• luen jonkun klassikkokirjan (ehdotus: Tuntematon sotilas)

Tehty! Tuntemattoman kannoin repussani Helsinkiin ja takaisin, mutta sivuakaan en lukenut. Luin kuitenkin kaksi klassikoksi luokiteltavaa kirjaa: Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvan ja Jane Austenin Kasvattitytön tarinan. Jospa syksymmällä Tuntemattoman pariin? 

• esiluen yhden pitkään roikkuneen tekstin 

Tehty! Paitsi että luin, myös lähetin palautteet tekstin kirjoittajalle. Olen tyytyväinen itseeni (vaikka olisihan siihen voinut mennä pari vuotta vähemmän...). 

• kirjoitan P:a eteenpäin ja kirjoitan loppuun vähintään yhden novellin

P eteni loman aikana lukuun 11 ja muistiinpanojeni mukaan kirjoitin tekstiä yli 8400 sanaa. Ei hullummin, siis! Yhtään keskeneräistä novellia en saanut loppuun, vaikka goottinovellia vähän kirjoitinkin eteenpäin (mutta pelotin itseäni niin paljon, että totesin sen olevan huono aktiviteetti ennen nukkumaanmenoa. Vähän noloa, tiedän). Sen sijaan kirjoitin kaksi kokonaista novellia alusta loppuun. Ensimmäinen syntyi juhannuksena ja se sijoittuu aikaan 20 vuotta JL:n tapahtumien jälkeen. Suhtaudun hieman ristiriitaisesti tällaisiin "mitä sitten tapahtui" -kertomuksiin, mutta tämän novellin kirjoittaminen oli uskomattoman ihanaa. Hahmoja oli ehtinyt olla ikävä, elämä oli kuljettamut heitä moniin suuntiin. Lisäksi JL:n loppu on sen verran avoin, että ajattelin jatkonovellin olevan paikallaan. (Jos JL olisi oikea kirja, olisin suunnilleen pyörtynyt, jos kirjailija olisi julkaissut tämän novellin.) Toinen novelli oli oikeastaan jumalmyytti P:iin ja se syntyi yhdeltä istumalta. Ihan kiva kirjoituskesä :)

• miittailen kavereita, niin lähellä kuin kaukana asuvia

Tehty! Oli yökyläilyä, nopeita kohtauksia juna-asemalla, jäätelöä, leffassa käyntiä, kävelyretkiä, antikvariaatteja, kahvilassa istuskelua, minun ja ystävän yhteiset 18-vuotisjuhlat... Ihania ihmisiä ympärilläni on, se tuli jälleen todettua. Näin myös ystävää, jonka olin nähnyt viimeksi kolme vuotta sitten. Vaikka käydessämme syömässä olo oli kuin milläkin maalaisjuntilla (käytin nuudelikeittopönikkäni syömiseen kolmea eri ruokailuvälinettä ja sotkin minkä kerkisin), oli ihana nähdä rakasta ystävää. 

• poistun tästä kaupungista vähintään päiväretkelle

Tehty! Loman aikana tuli nähtyä niin sateista Tamperetta kuin lempikaupunki Helsinkiäkin, jälkimmäistä jopa kahdesti. Myös Porvoo ja Mikkelin asuntomessut tuli katsastettua. 

• katson ja/tai kuuntelen jonkun uuden musikaalin (ehdotuksia: Les Miserablés, Phantom of the opera, Rent, Wicked, Heathers, In the heights)

Tehty! Heathers on ollut koko kesän kestävä fanituksen ja palvonnan kohde. Olen myös onnistunut faniuttamaan kolme kaveriani kyseiseen musikaaliin. Olen käynyt hienoja keskusteluja musikaaliin liittyen, mm. väitellyt, onko elokuvaversio JD:sta kuumempi kuin musikaaliversio. Heathersissa iskee kaikki: tarina, musiikki, visuaalisuus... Toinen kesän aikana kuuntelemani musikaali on Dear Evan Hansen. Tykkään musiikista, mutta tarina ei ihan nappaa. Mutta en sitä kyllä inhoakaan! Myös Hamiltonin instrumentaaleja on tullut luukutettua. Yhtäkään musikaalielokuvaa en katsonut, mikä vähän yllätti itseäni! 

• opin ainakin yhden uuden ukulelesoinnun. 

Tehty! H, Hm ja Cm ja Bbm ovat nyt lihasmuistissa. Barreja kovasti yritin, mutta niihin meni hermo. Ultra bran nuottikirja on rakkautta, vaikka osa biiseistä onkin törkeän vaikeita. (Ja mainio ostos myös siksi, että lahjakorttien ansiosta sain yli 30 € maksavan kirja 80 sentillä!)

• luen psykologiaa ja ruotsia. 

Osittain tehty. Psykaa luin jonkun verran, mutta ruotsia en edes vilkaissut. Pitää ruveta katsomaan Disney-leffoja ruotsidubilla ennen kirjoituksia... 

Ehkä tein helpon listan tai sitten olin vain hyvä suorittaja. Kylmät säät vähensivät hieman kesän hohtoa, samoin kuin muut pikku harmit, mutta muuten minulla oli mukava kesä. Miten kesä meni sillä puolella ruutua?