sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Marraskuun luetut + suunnitelmia joulukuulle

Marraskuussa luin seitsemän kirjaa, kaikki olivat fantasiaa.

Teksti sisältää hyvin todennäköisesti spoilereita.

Tove JanssonMuumipeikko ja pyrstötähti (Muumit #2)
Cassandra Clare: Langenneiden enkelten kaupunki (Varjojen kaupungit #4)
Colin Meloy: Sysimetsän valtakunta (Sysimetsä #3)
Laini Taylor: Aika taistelun ja tähtivalon (Karou #2)
Kerstin Grier: Smaragdinvihreä (Rakkaus ei katso aikaa #3)
Mary Hoffman: Stravaganza: Miekkojen kaupunki (Stravaganza #6)
Cassandra Clare: Kadotettujen sielujen kaupunki (Varjojen kaupungit #5)

Mulla oli erittäin hyvä idea lukea kaikki Muumi-kirjat Janssonin 100-vuotisjuhlan kunniaksi, mutta vuosi kului marraskuuhun asti ilman yhtäkään muumia. Mummolassa tuli sitten luettua Pyrstötähti pitkän ajan jälkeen. Tämä on niitä muumeja, jotka olen lukenut kokonaan vain kerran. Yhdeksänvuotias ei pitänyt kirjasta juurikaan, mutta viisitoistavuotias piti. Kirja oli erittäin positiivinen yllätys. Olihan (ja on) se toki lastenkirja, mutta kyllä siitä isompikin nautti. Kirjasta löytyy myös yksi uusista lempisitaateistani: "Jokaisesta laineesta, joka kuolee rantaa vasten, syntyy pieni laulu johonkin näkinkenkään." Niin kaunista, niin kaunista! (Ehkä hieman häpeän tunnustaa, että kirjaa paremmin muistin piirretyn elokuvan... "Hän jarruttaakin nenällään!")

Langenneiden enkelten kaupunki ei ole mielestäni paras TMI-kirja, mutta vaikeahan näitä on huonoksikaan haukkua :) Koukuttavahan tämä oli, monesti meni aika myöhään tätä lukiessa. Ja loppu. Kuinka jännittävään kohtaan kirja voi päättyä? Onneksi olin varautunut cliffhangeriin ja lainannut seuraavan osan odottamaan :)

Toinen Karou oli pieni pettymys loistavan ensimmäisen osan jälkeen. Puoliväliin asti kirja on tylsä ja paikallaan laahaava, liikaa hahmoja ja liian vähän tapahtumia. Kun Zuze ja Mik saapuvat kimeerien leiriin, alkaa oikeasti tapahtua. Kirjan loppuosan luki mielellään ja jään odottamaan innoissani viimeistä osaa. Karou on edelleen kiehtova henkilö, samoin kuin Zuze ja Ziri. Henkiinherättämisprosessi on myös erittäin kiinnostava, samoin kimeerien muu elämä. Akivasta en pitänyt, hän pyöri liikaa Karoun menetyksessä. 

Sysimetsän edellisen osan lukemisesta oli yli vuosi, joten muistikuvat olivat hyvin hämärät. Yllättävän hyvin taahtumat kuitenkin palailivat mieleen, ja mielestäni kirja oli erittäin hyvä. Henkilöhahmot olivat hyvin rakennettu, samoin tapahtumat. Plussaa myös kauniista kuvituksesta. Loppu olisi saanut olla surullisempi, mielestäni Pruesta olisi voinut tulla metsän sydän tai jotain muuta vastaavaa. Tosin lopetus oli saturomaanille sopiva. 

Smaragdinvihreä oli pitkään ja hartaasti odotettu trilogian päätösosa. Tästäkin muistikuvat olivat hatarat, muistin oikeastaan vain kirjan lopun olleen jännittävä. Kirjassa oli edellisistä osista tuttu hauska kertojaääni ja jännittävä juoni. Yllätyksiä myös riitti, Gwenin perhesuhteet ja kreivin henkilöllisyys ehkä suurimpina. Sanoisin, että ihana trilogia, suosittelen ehdottomasti!

Viimeistä Stravaganzaa olen odottanut viimeiset kaksi vuotta, joten kirjan saaminen käsiini oli ilo. Täytyy myöntää, että petyin hieman. Onhan tämä toki hieno päätös sarjalle, mutta muutama puutekin löytyy. En muista, vaihtuiko aikaisemmissa kirjoissa kertoja yhtä nopeasti, jokaisessa kappaleessa. Se häiritsi vähän. Lauran ja hänen sisarensa suhteesta olisin halunnut lukea lisää. Myös Lauran ja Ludon pikarakkaus sai jopa vannoutuneen romantiikan ystävän kurtistelemaan kulmiaan. Olisin odottanut Lauran tajuavan suhteen olevan mahdoton ja alkavan seurustella Charlien kanssa, vaikka arvasinkin tämän "tähtiin kirjoitetun rakkaustarinan" kestävän. Olihan lopetus toki suloinen, pakko myöntää :) Parasta oli tietysti Lucianon ja Ariannan häät, sekä stravaganttiporukan yhteiset hetket. Yhdeksi lempisarjakseni tämä jää tämän osan heikkouksista huolimatta. 

Kuukauden viimeiseksi kirjaksi jäi Kadotettujen sielujen kaupunki, josta pidin enemmän kuin edellisestä osasta. Tässä kirjassa varsinkin hahmot oli kirjoitettu hyvin. Claryn, Sebastianin ja Jacen suhde oli hienosti kuvattu, varsinkin Jacen "eri puolet". Myös "hyvikset" olivat kiehtovia, samoin heidän välisensä rakkaussuhteet. Mayan ja Jordanin kuvio oli ennalta-arvattava, muttei mitenkään huono asia, Izzyn ja Simonin suhde oli uskottavan hidas ja epävarma ja sitten on Malec. Ehdoton suosikkiparitukseni koko sarjassa. Voitte arvata katkerien kyynelieni määrän, kun loppuratkaisu koitti. Toivottavasti Taivaallisen tulen kaupunki korjaa särkyneen sydämeni... Muutenkin odotan kirjaa innokkaasti. Tämä on muuten ainoa ennen nukkumaanmenoa lukemani kirja, josta olen nähnyt unta, uneksin nimittäin olevani Magnus :P 

Marraskuussa luin vielä vähemmän kuin lokakuussa. Syytä en tiedä, johtuisiko pimeydestä...? Joulukuussa tulee olemaan kiireitä, mutta myös loma, joten eiköhän sitä tule jokunen kirja lukaistua. 

Joulukuusta puheenollen, huomenna siirrytään ehdottomaan suosikkikuukauteeni! Saa avata joulukalenterin luukut, saa laulaa ja kuunnella joululauluja, tontut on liikkeellä ja ja ja... Tähän liittyen kysyisin kiinnostusta jonkin asteen joulukalenteriin. Mulla olisi nimittäin varastossa 12 joulunovellia, joita voisin julkaista joulukuun mittaan. Ensimmäisen julkaisen huomenna joka tapauksessa :) Kertokaa mielipiteenne asiasta, jookosta? 

Tästä lähdetään kohti joulukuuta. Olkaa kilttejä, tontut ovat jo liikkeellä! 

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Ensimmäisen kerran

Saniksessa piti esitellä itselle tärkeä&vaikutuksen tehnyt taideteos. Otin sitten esittelyyn Beatlesin Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band-albumin, joka on fanitukseni alku ja juuri. (tai ainakin periaatteessa. Näin ~3-vuotiaana Yellow submarinen, mutta sitä ei lasketa tähän.) Teoksesta piti kirjoittaa erilaisia tekstejä, ja yksi niistä oli tajuntavirtatekstin pohjalta kirjoitettu runo. Tämä on muokkaamaton raakaversio, nauttikaa :)

***

Kun kuulin sen ensimmäisen kerran
tajuntani räjähti
en ymmärrä, en ymmärrä
rakastuin

Arki on harmaa ja ihmiset ilkeitä
mutta minulle on paikka, paikka jossa on tuhansia ovia
toisiin ulottuvuuksiin
paikkoihin, joissa voi oikeasti lentää taivaalla timantteihin
paikkoihin, joissa hevonen tanssii valssia

Minulla on neljä ystävää, jotka voivat auttaa
jotka saavat kukat kukkimaan
vaikka on marraskuu
He tietävät, että tärkeintä on rakkaus
ja rauha
muuta ei tarvita

Sydämeni jäi sykkimään sen kitarariffin tahtiin

eikä palannut enää koskaan normaaliin

***

Se kitarariffi on levyn ensimmäisessä biisissä, ja sen (ja koko muunkin biisin) voipi kuunnella tästä:

perjantai 21. marraskuuta 2014

The Beatles at the Budokan, Tokyo

The Beatlesin viimeiset kiertueet kierrettiin 1966. Yksi näistä käsitti Länsi-Saksan (Hampurin), Japanin ja Filippiinit. Hampurin keikka meni melko mukavasti, mutta Aasian kiertäminen ei mennytkään niin hyvin. Tokiossa konserttipaikaksi oli nimittäin järjestetty Nippon Budokan, joka oli monille japanilaisille pyhä paikka. Mielenilmausten seurauksena faneja kiellettiin kirkumasta, ja niin kaikki istuivta hiljaa paikoillaan. Periaatteessa hyvä juttu, mutta vuosikausia jatkuneen kiljumisen yli soittamisen johdosta Beatlesin lavaesiintyminen oli myös päässyt huononemaan. Tämän kuuli selvästi fanijuokon ollessa kerrankin hiljaa. (Lähde: Tim Hill&Marie Clayton: The Beatles kuvina)

Tämän verran tiesin Beatlesin Tokion-keikasta ennen tätä viikkoa. Voitte arvata tunteitteni ristiriitaisuuden, kun kirjastosta läytyi tämän kovan onnen keikan DVD-taltiointi. Pitihän se tietty fanityttönä katsoa, vaikkeivät odotukset olletkaan kovin korkealla. 

Ensinnäkin huomioin, että The Beatles kuvina on hieman väärässä. Fanit kyllä kiljuvat, tosin kappaleiden aikana porukka on melko hiljaa. George-faneja joukossa on selvästikin useita: kun George vilkuttaa kesken biisin, koko sali räjähtää. Mutta millainen se itse keikka sitten oli?

Keikalla soitettiin kappaleet Rock and roll music, She's a woman, If I needed somone, Day Tripper, Baby's in Black, I feel fine, Yesterday, I wanna be your man, Nowhere man, Paperback writer ja I'm down. Kaksi ensimmäistä biisiä menevät vielä suht kivuttomasti, mutta kun on Georgen vuoro astua mikin eteen laulamaan soolonsa, keikka alkaa mennä alamäkeä. George ei pysy nuotissa, eikä Paulin ja Johnin taustalaulu auta asiaa. Oli kauheaa huomata, kuinka beatlet tajuavat itsekin keikan menevän huonosti ja vilkuilevat toisiaan epätoivoisena. Porukka kuitenkin jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Melko hyvin se onnistuukin aina I feel fineen saakka, kun John unohtaa sanat. Hän laulaa "I'm in love with her and I feel fine", kun Paul ja George laulavat "She's in love with me and I feel fine". John huomaa virheensä, vilkaisee Paulia ja laulaa kertauksen oikein. Yesterdaysta pidin. En ollut kuullut ennen bändiversiota kyseisestä biisistä, joten klassikko kuulosti melkeinpä uudelta laululta.

Ringon soolo I wanna be your man onkin sitten taas huonompi. Mikki on asetettu yhden rummun yläpuolelle, joten Ringon on pakko laulaa kumartuneena rumpusetin ylle. Koska rummuttaessa on pakko liikkua, Ringon ääni häipyy välillä kuulumattomiin. Myös Paul joutuu jatkuvasti korjaamaan omaa, alas painuvaa mikkiä. Ringo kuitenkin näyttää nauttivan laulustaan. Keikka jatkuu tutulla tyylillä, ja I'm downin ensi sointujen rämähtäessä käytiin yleisö räjähtää kättentaputuksiin ja huutoihin. Beatlet kumartavat, kävelevät lavan takaosaan ja kävelevät portaat alas, yleisön näkymättömiin. Keikka on päättynyt. 

Mielipidettä on vaikeampi muodostaa. Keikalla soitettiin paljon loistavia kappaleita, muttei mitään ehdotonta suosikkiani. Pidin varsinkin Johnin välispiikeistä ja tavasta, jolla kaikki beatlet kumarsivat joka kappaleen jälkeen. Vaikka pojat tekivät parhaansa, huomasin väsymyksen. Joo, johtuu osittain varmasti  aikaerosta, mutta myös kyllästymisestä. Miettikää nyt, bändi oli tuolla kokoonpanolla soittanut lähes joka päivä kirkuvalle tyttölaumalle jo vuodesta 1962, John, Paul ja George noin vuodesta 1960 (tokihan kaikki olivat instrumenttejaan rämpyttäneet kauemminkin, mutta vuonna 1960 oli ensimmäinen Hampurin reissu!). En ihmettele, että bändi kyllästyi keikkailuun. Joka tapauksessa, keikka ei ollut niin katastrofaalinen kuin pelkäsin, muttei myöskään uskomattoman hyvä. Kokemushan toki tämäkin, mutta suosittelen vain tosifaneille. Muita se saattaa vain järkyttää. 

Mietin tässä, että löytyisikö 1965 tehtyä konserttitaltiointia The Beatles at the Shea Stadium kirjastosta? Ne pätkät, joita olen konsertista nähnyt, näyttävät lupaavalta, ainakin lupaavammilta kuin Budokan. Plus siinä on se versio I'm downista, jossa John soittaa keybordia kyynärpäällään :)

lauantai 15. marraskuuta 2014

Aliasta ja tajunnanvirtaa

Lumi tuli, lumi meni ja palasi eilen illalla. Nyt maassa on ohut kerros valkoista höttöä, toivotaan, että tulee lisää :)

Katsoin eilen taas Kunikaan paluun ja olin hieman herkistynyt.

Tänään pelasin Aliasta erittäin hyvässä seurassa ja lauloin ihan liikaa Marina&the Diamondsin Frootia.


Fro-o-o-o-o-t!

Ystävä lähetti linkin hauskaan juonigeneraattoriin, joka on piristänyt iltojani tehokkaasti. Muutenkin kirjoittaminen tuntuu hyvältä. Yksi novelli on edennyt hyvin, tosin en ole ihan varma, miten jatkaa. Plus olen palannut taas yhden idean pariin ja työstänyt sitä. Siitä piti tulla steampunk-tarina, mutta se muttui matkan varrella ihan "tavalliseksi" fantasiajutuksi, vain 1800-luku ja Lontoo pysyivät. Runsaasti epäolennaisuuksia yms. pitää vielä miettiä. 

Odotan tuota Marinan uutta levyä innolla. Wikipedian mukaan Frootin pitäisi ilmestyä huhtikuussa 2015, jos sinne asti malttaisi odottaa :)

Tähän loppuun vielä inspisvihon kätköistä tajunnanvirtateksti viime lokakuulta. Olen muuttanut tekstistä yhden sanan, mutta muuten julkaisen sen muokkaamattomana. Tykkään itse tästä erittäin paljon!

Vajoava totuus

Älä kuuntele sanaa jonka sanon, huudot kuulostavat kaikki samalta. Hetken ajan luulin tulleeni hulluksi. Koska totuus voi vajota, valheen täytyy kantaa meidät rantaan. Käärin köyden käteni ympärille ja vilkaisin olkani yli. Talo narisee nukkuessani, se pitää minut hereillä. Hengitin hitaasti ja suljin silmäni. Jos en usko, en pysty. Se oli liian lähellä. Pian olen lähempänä pitkää tuulta kuin suurta merta. Seison tiellä, vain varpankärkeni koskettavat maata. Hei! Juokse, kun vielä voit! Hidas matka päättyy nyt. On aika päästää irti.

Kemian vihkoon piirretty lammas ei liity tapaukseen.

perjantai 7. marraskuuta 2014

And winter came


Ensilumi.

 Aamulla, kun avasin verhot, näin kymmenen senttiä lunta parvekkeella. Ja lisää tuli koko ajan. 

Kun tulin koulusta, tarvoin onnellisena hangessa punaisessa toppatakissani.

Kävelin illalla kauppaan. Oli valoisaa ja pimeää yhtä aikaa.

Tulin kaupasta kotiin. Hymyilin jokaiselle vastaantulijalle.

Seisoin pää kenossa katulampun alla ja pyydystin kielelleni lumihiutaleita.





sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Lokakuun luetut

Lokakuussa luin 8 kirjaa, joista 6 scifiä/fantasiaa.

Teksti saattaa sisältää spoilereita.

Maggie Stiefvater: Ikuisuus (Väristys #3)
Päivi Honkapää: Taivaan paino 
Agatha Christie: Kuolema ilmoittaa lehdessä
M. I. McAllister: Orrin ja Usvasaaren perillinen (Orrin #3)
Veronica Rossi: Yhä sininen taivas (Paljaan taivaan alla #3)
Anu Holopainen: Viinikauppias (Syysmaa #3)
Elina Rouhiainen: Kesytön (Susiraja #1)
Carl Mangus Palm: ABBA

Sarjakirjat:

Ikuisuus oli sydämeni särkeneen ihmissusitrilogian viimeinen osa. Useat kertojat sekoittivat päätäni jonkin verran, mutta kokonaisuutena kirja oli hyvä. Kieli oli yhtä kaunista kuin aikaisemmissakin osissa, ja juoni oli yhtä koukuttava ja hyvä. Vuodatin myös surun kyyneleitä, aivan kuten muidenkin luvun aikana. Lopun avoimuus hieman häiritsi. Ymmärrän kyllä kirjailijan ratkaisun, mutta jäin kaipaamaan kunnon päätöstä Samin ja Gracen tarinalle. Hassu ykstyiskohta: Tallinnassa näin kirjan vironkielisen painoksen, mutten tietenkään enää muista, mikä sen nimi oli :)

Orrin ja Usvasaaren perillinen on tähän asti lukemistani Orrineista paras. Lainatessani ensimmäisen osan luulin kirjojen sisältävä peruskivaa ja söpöä eläinfantasiaa, joten yllätyin tarinan synkistä sävyistä. Tämän kirjan parasta antia oli Liinan osuudet ja varsinkin tämän sekoaminen. Myönnän itkeneeni tällekin kirjalle, muttei tämä sarja siltikään suosikkeihini kuulu. Plussaa tulee söpöstä kuvituksesta.

Rossin dystopiatrilogian päätösosa oli hienoinen pettymys, sillä hämärät muistoni aiemmista osista olivat hyvät. Muistot tosin olivat nimenomaan hämäriä, sillä Halki ikiyön lukemisesta oli jo vuosi. Oli hieman vaikeaa muistaa kuka oli kukin tai mitä edellisissä osissa oli tapahtunut. Kirja myös lähti liikkeelle vähän tahkeasti, mutta puolivälissä juttu alkoi taas luistaa. Loppu oli hyvä tälle sarjalle. Olisin kaivannut Cinderin ruumiin löytymistä tai jotain todistetta tämän kuolemasta. Lisäksi Cinder ei ole hirveän hyvä nimi uudelle maailmalle, jos minulta kysytään. Onneksi ei sentään Cinderworld :D Uutta suosikkia tästäkään sarjasta ei tullut, juurikin tämän päätösosan takia.

Viinikauppias oli Syysmaa-sarjasta lukemistani paras. Kaksi jännittävää juonta, joiden luota ei tehnyt mieli lähteä. Loppu oli yllättävä ja lupaili hyvää jatkoa.

Kesytöntä on kehuttu niin paljon, mutta suhtauduin siihen hieman epäillen. Pelkäsin kirjan olevan Suomen Twilight, mikä ei olisi ollut lainkaan hyvä asia. Kannesta en pitänyt lainkaan. Siinä on upeat värit, mutta 1) Raisan nenä on menossa Mikaelin suuhun ja 2) Mikaelin hiukset näyttävät tuuheilta kulmakarvoilta. Kansi pilasi siis osaltaan lukukokemusta, mikä olikin yllättävän positiivinen. Raisa oli ärsyttävä päähenkilö, mutta muuten kirjassa oli kaikki kohdallaan. Paranormaalit romanssit ovat erittäin mukavaa luettavaa, varsinkin jos ne on tehty yhtä hyvin kuin Kesytön. Loistavia henkilöitä. Pidin erityisesti Nikosta ja Konstasta. Ihmissusia, mikä on aina loistava juttu. Mikael ei ole Edward. Kirjan lopussa odottaa melkoinen koukku, mikä saa aikaan innokkaan ja jännittyneen odotuksen seuraavaa osaa kohtaan. Hyvä Elina Rouhiainen, juuri näin!

Muut:

Taivaan paino oli viimeinen osa Päivi Honkapään "sarjasta". (Kaikki kirjat ovat itsenäisiä teoksia, mutta liittyvät toisiinsa) Aihe on mielenkiintoinen ja Jarrenista tuli lempihahmoni jo ensimmäisessä osassa, mutta loppujen lopuksi kirja ei ollut hyvä. Meren alun Taivaan paino voittaa mennen tullen, mutta Viides tuuli antoi liian suuret odotukset muille osille. Kirjassa oli monia kauniita lauseita ja teemakin oli mieleenpainuva, mutta ei. Olisin halunnut rakastaa sarjaa, mutten voinut pitää siitä.

Kuolema ilmoittaa lehdessä oli oma Christieni, jonka olin ostanut halvalla käytettynä viime syksynä ja pantannut sitä siitä lähtien hyllyssäni matkalukemiseksi. Tallinnassa kirja oli mulla mukana ja luinkin sen sillä reissulla. Aivan loistava kirja. Christie onnistuu joka kerta yllättämään lukijansa. Tämän loppuratkaisua ei kerta kaikkiaan voi arvata. Huh, upea. 

ABBA-kirja oli tuliainen Helsingin kirjamessuilta, minne en itse täältä peräkyliltä päässyt. Otin tämän lukuun heti, vaikka Kesytönkin oli vielä kesken. Aloitin luvun lauantai-iltana ja lopetin perjantaina. ABBA on mulle ollut tärkeä jo pienestä. Kuulin Waterloon ollessani kaksivuotias ostettuamme kyseisen levyn Tukholmasta. Siitä lähtien olen ollut yhtyeen fani. Osaan suurimman osan kappaleista etu- ja takaperin ulkoa. Voitte uskoa, että kihisin kiukusta, kun muu perheeni kävi kesällä Tukholman ABBA-museossa ollessani riparilla. Mutta jos palattaisiin siihen kirjaan... Kirja on hyvä kokonaisuus ja siinä käydään läpi koko ABBAn historia jäsenten syntymästä nykyhetkeen (2008). Väliin mahtui puuduttavia kohtia levy-yhtiö Polar Musicin taloudesta, mutta loppujen lopuksi kirja oli hyvä. Ja siinä oli värikuvia, tittidii. Muistin taas, kuinka paljon lapsena rakastin Agnethaa vaaleine hiuksineen. (Syy oli juurikin ne hiukset, joista haaveilin varmaan kuusivuotiaaksi...) Kirja kertoi hyvin ABBA-maniasta ja levytysprojekteista. Opin paljon uusia asioita yhtyeestä ja sen jäsenistä, kuten sen, että sekä Fridalla että Bennyllä oli lapsia ennen kuin he tapasivat toisensa. Olen onnellinen kirjan olemassaolosta ja siitä, että se on nyt omassa hyllyssä.

Lokakuussa luin hyvin vähän, syyslomasta huolimatta. (Vähiten kirjoja koko vuonna!) Mulla oli paljon kokeita sekä ennen että jälkeen loman. Toivottavasti marraskuu on parempi lukukuukausi. Jos vaikka kirjat toisivat valoa tähän syvästi vihaamaani kuukauteen.