maanantai 31. joulukuuta 2018

2018 (1/2)

Hyvää vuoden viimeistä päivää!

Yleensä vuoden lopussa tulee sellainen olo, ettei ole vuoden aikana tehnyt yhtään mitään, mutta vuosi 2018 ei ollut sellainen. Minulle ei ole varmaan ikinä tapahtunut näin paljon yhden vuoden aikana! Pidemmittä puheitta, siirtykäämme vuosikatsaukseen! Perinteisesti kirjavuoteen kurkistaminen (ja Helmet-haasteen kooste) ilmestyty ensi vuoden puolella.

Vuonna 2018 minä

- sain äänestää ensimmäisen kerran. Kävin äänestämässä presidentivaaleissa vanhalla yläkoulullani, ja hui että, kun oli muuten jännää! (Sekä koululla käyminen että äänestäminen...) Vaikka ääneni ei dramaattisesti muuttanut vaalien tuloksia, eikä äänestämäni henkilö päässytkään presidentiksi, oli silti hienoa vaikuttaa.

- sain uudet lasit! Edelliset olivatkin ehtineet keikkua nenällä jo kolme vuotta. Samalla ylitin haamurajan, jota olin pitänyt hyvin huonon näön haamurajana (-4.0), vaikka tiedän ihmisiä, joiden laseissa on miinusta vielä enemmän. Tajusin myös syksyllä viettäneeni 10 vuotta elämästäni enemmän tai vähemmän likinäköisenä. Voidaan miettiä, onko se juhlan aihe vai ei :D

- juhlistin lukion loppumista ensin potkiaisissa ja sitten penkkareissa. Molemmat tapahtumat olivat tosi kivoja! Potkiaisissa tuli naurettua ja laulettua abilauluja, penkkaripäivän rekan lavalla huristelu ja siellä huutaminen oli paljon hauskempaa kuin alun perin kuvittelin, vaikka aikataulu olikin todella tiukka, enkä ollut varma, ehdinkö vetää Elfaba-asuni päälle ennen rekkaan menoa. Muiden lähtiessä abiristeilylle menimme kaveriporukalla pizzalle, mikä oli ihana tapa kruunata ihana päivä. Kävin myös koululla katsomassa wanhoja, ja sekin oli ihanaa!

Päätön Suomi-neito. 

- villiinnyin kansallispuvusta. Lukiossani on ollut perinteenä jo 1920-luvulta asti, että penkkaripäivän aamuna pukeudutaan kansallispukuun. Aluksi en ollut ideasta kovin innoissani, mutta kun lopulta sain isoäitini vanhan Ylä-Savon puvun ylleni, hurahdin kansallispukujen maailmaan täysin. Rakastan katsella kuvia kansallispuvuista ja metsästän tilanteita, joihin voisin laittaa puvun päälle. Oma pukuni on niin kaunis, että tekisi mieli pitää sitä päällä joka ikisissä kissanristiäisissä. Kansallispuvussa voi pönöttää, mutta ei ole missään nimessä pakko, ja haluaisinkin ravistella pölyjä pois niistä.

- kuuntelin musiikkia. Spotifyn mukaan vuoden kuunnelluin artisti oli Samae Koskinen, mitä en kyllä yhtään ihmettele. Samaen lisäksi kuuntelin paljon Olavi Uusivirtaa ja Queenia, joskin molemmilta on vielä kuunneltavaa jäljellä. Vanhoista tutuista kuuntelin hurjasti ABBAa, kiitos uuden Mamma Mia! -elokuvan. Livenä näin Olavi Uusivirran ja Scandinavian music groupin. Smg:n jäseniltä sain myös nimikirjoituksia Hölmö rakkaus ylpeä sydän -levyn kanteen! Vuodelta 2019 on toivon mukaan odotettavissa suosikkieni kokonaisia albumeita yksittäisten singlejen sijaan.

<3

- luin hiki päässä kirjoituksiin. Kirjoitin keväällä äidinkielen, englannin, historian ja uskonnon, ja varsinkin kaksi laajaa reaalia veivät aikaa ja energiaa. Onneksi ne sentään tukivat toisiaan jonkin verran! Lukulomalla motivaatio meinasi lopahtaa useampaan otteeseen, mutta sain onneksi luettua ja kerrattua lähes kaiken. Laskin tuossa yksi päivä, että istuin kevään aikana lähes 30 tuntia YTL:n piknikeillä. Ihan kiitettävä suoritus!

- kävin ensimmäistä kertaa elämäni aikana Oulussa enemmän kuin junanvaihdon verran. Kirjoitusten jälkeinen reissu oli aivan ihana: sain junassa lukea ihan mitä vain halusin, eikä tarvinnut tankata enää koulujuttuja! Oulussa tapasin rakasta ystävää, jonka kanssa herkuttelin, juttelin syvällisiä ja vähemmän syvällisiä, kuuntelin Kalevauvaa aamukolmeen ja saunoin. Vaikka kotimatkalla Vr tarjosikin ylimääräistä jännitystä ja saavuin kotiin lopulta tuntia myöhemmin ja eri liikennevälineellä kuin oli  alun perin tarkoitus, reissusta jäi hyvä maku suuhun.

Maailman paras museo!

- kävin ihmettelemässä Tukholman kevättä. Edellisestä kerrasta Tukholmassa oli ehtinyt vierähtää lähes tasan 10 vuotta, joten oli melkein kuin olisin vieraillut kaupungissa ensimmäistä kertaa. Parin päivän aikana ehdin tuskailla huonoa kielitaitoani, hyppiä riemusta ABBA-museossa, käydä kahviloissa, ajaa metrolla, käydä maailman parhaassa spefikirjakaupassa ja pyöriä hiukan Helsingissäkin.

- ehdin tuskailla pääsykokeiden kanssa. Mihinkään kolmesta hakukohteestani ei ollut erillistä aineistoa, joka kokeeseen olisi pitänyt lukea, joten luin samoja vanhoja lukiokirjoja uudestaan ja uudestaan. Olin ennen kokeita todella stressaantunut: ne määrittäisivät seuraavan vuoteni melko vahvasti. Onneksi kokeisiin liittyi myös positiivisia juttuja: yökyläilyä, koiranpennun paijaamista ja se uskomattoman ihana tunne, kun astuin viimeisestä kokeesta ulos lämpöiseen toukokuun iltapäivään.


Lempikirja (not). 

- lopetin sanataidekoulun. Vaikka olisikin tullut välivuosi, tämä olisi ollut edessä joka tapauksessa, sillä minusta tuli yli-ikäinen. Viisi vuotta jokaviikkoinen kirjoitus- ja höpöttelykerta oli osa elämääni. Siinä ajassa ehdin muuttua runsaasti kirjoittajana ja ehkä myös vähän ihmisen. Saniksen ihanaa porukkaa ja tunnelmaa on ollut syksyn mittaan ihan kauhea ikävä. Onneksi kevään kruunasi piknik, johon melkein koko porukka pääsi osallistumaan.

- katsoin leffoja. Suosikkejani vuoden aikana katsotuista olivat Wonder(500) Days of SummerMonkey businessBohemian rhapsody ja Pride.

- valmistuin ylioppilaaksi! Yo-todistuksessani komeilee loistava LEEEMM-rivi, johon olen äärimmäisen tyytyväinen (vaikka toki valehtelisin, jos väittäisin täysin hyväksyneeni pistettä vaille laudaturista jääneen äikän). Juhlapäivä oli pitkä ja väsyttävä, mutta äärimmäisen ihana: lähes kaikki minulle tärkeät ja rakkaat ihmiset pääsivät osallistumaan juhliin. Valmistumispäivä oli ehdottomasti yksi koko vuoden onnellisimmista päivistä. <3

Noilla kirjoilla ei ole sen enempää symboliikkaa, halusin vain mahdollisimman yhtenevän värisiä kuvaan :D

- sain ensimmäistä kertaa elämässäni oikeita kesätöitä. Toki olen edellisinä kesinä ollut isostelemassa, mutta sitä ei voi ehkä laskea varsinaiseksi kesätyöksi. Nyt hikoilin (kirjaimellisesti) toukokuusta heinäkuuhun töissä. Vaikka puhelinmyynti ei ollutkaan mikään unelmahomma, sain ainakin työkokemusta.


- kävin Roomassa ja Vatikaanissa. Viikon mittaisesta Rooman matkasta olettekin saaneet blogista lukea, joten ei siitä sen enempää.


- vietin aikaa ystävien kanssa, mutta tutustuin myös uusiin ihmisiin. Jälleen sain olla onnellinen, että olin onnistunut kahmimaan ympärilleni sellaisia ihmisiä, joiden kanssa voi keskustella feminismistä pikkutunneilla, katsoa Mirandaa koulun auditoriossa kolmestaan, suunnitella projekteja, jutella kirjoittamisesta, juoruilla teekupin ääressä, puhua puolentoista tunnin mittaisia puheluita, lukea ääneen maailman typerintä kirjaa, halata hurjan lujaa, ratkoa ristikoita, lähettää kilometrin mittaisia ääniviestejä, matkustaa yhdessä, laulaa Wicked lähes kokonaan läpi ja käydä aikuisesti lounastreffeillä. Vuoden aikana ehdin tutustua myös uusiin ihmisiin, ja vaikka se olikin aluksi hurjan pelottavaa, osoittautuivat he oikein mukaviksi. En voi kuin ihmetellä, miten hyvin kemiat ovat kohdanneet! Olen kiitollinen siitä, että olen itse uskaltanut tutustua ja siitä, että nämä ihmiset ovat osoittautuneet niin ihaniksi.

- olin epätoivoinen opiskelupaikan suhteen. Tulokset selvisivät kesäkuussa, jolloin sain tietää, että en ole päässyt kolmesta hakukohteestani kahteen, mutta ensimmäiseen olin varasijalla kahdeksan. Vielä saman illan aikana nousin varasijalle kaksi, mutta sitten varasijajono ei liikkunut pariin viikkoon. Aina tuli uusi päivämäärä, jolloin kaiken pitäisi selvitä, mutta mitään ei kuulunut, joten olin valmis heittämään kirveen kaivoon. Heinäkuun puolivälissä siirryin varasijalle yksi, mikä tuntui vielä turhauttavammalta kuin toinen sija. Epätietoisuus oli raastavaa. Vaikka pelkäsinkin välivuotta, olisin halunnut saada kunnolla varmuuden asiasta. Sitten, kuukausi kesäkuisen tulostenjulkaisun jälkeen, sain töissä lounastauolla sähköpostin, joka sai minut ensin paniikkiin, sitten onnelliseksi ja lopulta itkemään ilosta: olin päässyt opiskelemaan!! Olin jo henkisesti valmistunut toisenlaisiin uutisiin, enkä voi kuvailla, miten onnelliseksi tuosta sähköpostista tulin. 




- juhlin kesän lopussa monta kertaa. Parikin sukulaista ehti korkeaan ikään, joten juhlistimme heitä peräkkäisinä viikonloppuina. Seuraavalla viikolla täytin itse 19 vuotta ja sain lahjaksi verhokapan, tiskirättejä ja pölynimurin. Minusta taisi virallisesti tulla aikuinen ;) Elokuun lopussa myös Lasisipulissa täytti vuosia: mittariin kilahti neljäs vuosi blogin parissa. Hurjaa!

- lähdin kesälomamatkalle Helsinkiin. Työni loppuivat heinäkuun lopussa, joten sain muutaman viikon kesäloman elokuussa ennen opintojen alkua. Ystäväni kanssa tapasimme toisia ystäviä, kävimme Kansallismuseon Barbie-näyttelyssä, Linnanmäellä ja Muumikahvilassa. Harrastimme myös muita Helsinki-aktiviteetteja, kuten raitiovaunulla ajoa, ja jouduimme käyttämään Google mapsia, että löysimme ulos rautatieasemalta. Paluumatka kulki Tampereen ja Vapriikin Marilyn-näyttelyn kautta.

- viihdyin musikaalien parissa. Tämän ei pitäisi tulla kellekään yllätyksenä :D Vuoden 2018 aikana katsomiani tai kuuntelemiani musikaaleja olivat RentViulunsoittaja katollaMamma mia! Here we go again, Cherbourgin sateenvarjotRochefortin tytötLet's make loveThere's no business like show businessInto the woods ja Six. Lisäksi näin Rentin ja Hairin teatterilavalla, molemmat olivat järisyttäviä kokemuksia. Musikaalivuoteeni mahtui sekä hittejä (Rent ja Six) että huteja (There's no business like show business).

- aloitin yliopiston ja muutin omilleni. Blogin pitkäaikaisimmat lukijat tietänevät, että olen halunnut muuttaa pois kotikaupungistani jo vuosikaudet, ja nyt se haave viimein toteutui. Yksinasumiseen on pitänyt totutella, eikä ennestään melko vieras uusi kaupunki ole aina helpottanut asiaa. Onneksi satun olemaan yksin viihtyvää sorttia :) Yliopiston aloittaminen oli myös tosi pelottavaa. Välillä on tuntunut, että on ihan pihalla ihan kaikesta, että muut ovat paljon aikuisempia ja fiksumpia kuin itse on, että en ikinä tule tajuamaan mistään mitään. Onneksi on ollut ihania tuutoreita ja muita ihmisiä, jotka ovat auttaneet opinnoissa alkuun. Fuksisyksy oli melkoista hulabaloota, mutta siitä selvittiin! Olen ehtinyt muutamassa kuukaudessa kehittää historianopiskelijaidentiteetin, ja koen olevani juuri oikeassa paikassa. <3 

Tuska oli kova, kun piti päättää, mitkä kirjat muuttavat mukanani. Ihan kuin olisi joutunut valitsemaan lapsistaan suosikit!

- reissasin kahden kaupungin väliä. Olen käynyt kotikotona lähes joka toinen viikonloppu. Välimatka on pitkä: suoria junia ei mene, ja suora bussiyhteys kestää tunnin pidempään kuin junamatka. Olenkin hionut liikennevälineissä nukkumisen jalon taidon huippuunsa: nukahdan yleensä heti, kun bussi nytkähtää liikkeelle. Reissaaminen on välillä tuntunut vähän raskaalta, mutta toisaalta on kiva tulla paikkaan, jossa ei tarvitse itse laittaa ruokaa (ellei halua) tai maksaa pyykkivuorosta. Olen myös hämmentänyt itseäni ja muita puhumalla sekä kotikodista, että nykyisestä asuinpaikastani kotina :D "Joo mä oon nyt kotona, mut teen ton sitten, kun pääsen taas kotiin!"

- kävin kaksilla kirjamessuilla. Ensimmäinen kertani Turun kirjamessuilla oli vain päivän mittainen, mutta ehdin silti kokea paljon mielenkiintoisia ohjelmia ja tehdä ostoksia. Helsingin messuilla vietin tänä vuonna kolme päivää (tai no, kaksi ja puoli), ja se oli yksi syksyn parhaista viikonlopuista, kuten taidan joka vuosi sanoa. 


- vietin joulua. Palasin kotikotiin viettämään joululomaa. Ennen joulua ehdin käymään Kauneimmissa joululauluissa, ystävän orkesteriesityksessä, toisen ystävän tanssinäytöksessä, kolmannen ystävän kuoroesityksessä ja vielä katsomassa lukioni joulunäytelmää, minkä jälkeen totesin, että on aika linnoittautua sohvannurkkaan kirjan kanssa, eikä poistua mihinkään muutamaan päivään. Täällä on ihanan paljon lunta, ja varsinkin muutamana päivänä ennen joulua oli ihanan kirpsakka pakkanen ja maisemat kuin joulukortista. <3


- kirjoitin kuin kone. En voi varmaksi sanoa, koska arkistoni ovat epätäydelliset ja kaiken lisäksi tällä hetkellä väärässä kaupungissa, mutta ainakin tuntuu, että olisin tänä vuonna kirjoittanut enemmän kuin parina edellisvuonna. Vuosi 2018 oli erityisesti romaanikäsikirjoitusten vuosi. Runoja kirjoitin toki jonkin verran, novelleja vain yhden, ja senkin tammikuussa. (Siitä tuli kylläkin aivan täysin julkaisukelvoton :D) Sen sijaan sain valmiiksi kaksi romaanikäsikirjoitusta: P:n ensimmäisen version elokuussa ja JL:n kakkosversion marraskuussa. Näin tuottelias en ole koskaan aiemmin ollut :D Molemmat kässärit aiheuttivat välillä tuskaa, mutta onneksi valmiiksi saamisen riemu on niin ihanaa, että kestän välillä suossa tarpomiselta tuntuvan kirjoittamisen. Nanowrimoon osallistuin kahdesti: heinäkuussa voitin Campin P:lla ja marraskuussa "oikeassa" Nanossa hävisin, huolimatta siitä, että laskin yhteen paitsi uuden projetin Dystopiavampyyriromanssin, myös editoimani JL:n sanamäärän. Ehdin myös aloittaa hieman Pusun editoimista, mutta en ehtinyt edes läpilukuvaihetta loppuun. Toisaalta, eihän tässä mitään hätää kirjoittamisen suhteen ole. 

Piirsin P:n hahmokaartia! Oikean yläkulman kasaripermanenttiin en ole oikein tyytyväinen, vaikka tästä tuli muuten hyvä. 
2019 tuntuu hämmentävän tyhjältä. Mitään varsinaisia suunnitelmia ei oikein ole, kalenteri on täynnä tyhjiä sivuja. Varmaa on ainoastaan se, että opinnot jatkuvat. Palaan erään harrastuksen pariin parin vuoden tauon jälkeen. Lisäksi yritän houkutella kavereita toisista kaupungeista kyläilemään, seikkailla yhä hieman vieraassa kotikaupungissa, pitää vähän parempaa huolta itsestäni ja totta kai tehdä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi.

Kiitos kaikille, jotka olivat tänä vuonna menossa mukana! Kohdelkoon 2019 teitä hellästi! <3

torstai 27. joulukuuta 2018

Loma Roomassa, osa 3/3

Rooman matkasta on jo puoli vuotta aikaa, mutta parempi julkaista nämä postaukset myöhään kuin ei milloinkaan! (Laiskottelun lisäksi syy pitkään viivästymiseen on se, että ystävämme Blogger söi puolivalmiin postauksen ja poisti kaiken kirjoittamani. Että silleen. No, ehkä tämä kilometripostaus sopii jouluähkyn sulatteluun?) 

Matkapostauksen kolmas osa (ensimmäiseen osaan pääset tästä ja toiseen tästä). Tässä osassa: Välimeri, kultaa ja kimallusta sekä kotimatka. 

Koska kuvia on suunnilleen miljoona, en ole jaksanut laittaa niihin vesileimaa. Ne ovat kuitenkin kaikki minun tai jonkun perheenjäseneni ottamia, joten ethän varasta niitä! (Toisaalta, tämä on internet, joten nämä saattavat ihan hyvin olla naapurin Jormaperan lomakuvia, jotka minä hänen koneeltaan tänne blogiin hakkeroin uskomattomilla atk-taidoillani.) 

Maanantai, 11.6., 
eli päivä, jolloin larppasin rantalomalaista

Maanantaiaamuna suuntasimme tavanomaisen bussin tai metron sijaan aivan asunnon vieressä sijaitsevalle juna-asemalle. Suuntanamme oli pieni merenrantakaupunki Santa Marinella. 


Junamatka kesti vajaan tunnin. Vaikka olin kuullut pieniä kauhutarinoita tukalan kuumista italialaisista junanvaunuista, sattui meille ilmastoitu, siedettävän lämpöinen vaunu. Mikäs siinä huristellessa! 

Santa Marinellaan saapuessamme haistoin heti junasta astuessani meren. Ranta olikin aivan aseman lähellä, mutta matka sinne kesti jonkin verran, kun piti jäädä kuvaamaan jokainen talojen pihoista kadulle kurkottava kukka...





Suomalaisittain tuntuu todella oudolta, että rannalla olosta ja uimisesta joutuisi maksamaan. Teoriassa uiminen ja oleskelu olisikin ollut ilmaista myös täällä, mutta hiekka oli sen verran kuumaa, ja auringon porotus polttava, että meidän oli pakko vuokrata pari aurinkotuolia ja -varjoa. Vaikka varsinkin varjoista oli oikeasti apua, tuntui silti todella hassulta, ettei voinut vain heittää vaatteita pois ja syöksyä pulikoimaan. (Toki eräs hyvin pieni sisäsuomalainen lampi ja Välimeri painivat vähän eri kategorioissa noin muutenkin.) 

Merivesi oli muuten yllättävän kylmää! Jotenkin ajattelin, että huimat helteet olisivat lämmittäneet veden, enkä ollut tullut tajunneeksi ollenkaan, että oli vasta kesäkuun alku. Siitä huolimatta vietin meressä kuitenkin ihan kiitettävän ajan: kylmyys ei enää tuntunut niin pahalta, kun siihen tottui. 



Retkeilyyn, myös rantaretkeilyyn kuuluu erottamattomasti eväät. Annoin auringon kuivata meriveden hiuksistani (ja muuttaa ne hassun pehmeiksi ja vielä normaaliakin kiharaisemmaksi) syöden samalla banaaneja ja suklaakeksejä. Nautiskelin eväistä myös loistavan kirjan seurassa. Neljäntienristeys otti Santa Marinella-retken aikana  hieman osumaa, kun laukussani ollut vesipullo vuoti ja kasteli sitä jonkin verran. Onpahan se nyt ainakin katu-uskottava, eikö? 

Rantapäivää viettäessä tuli mieleen, että en kyllä jaksaisi viikkoa tällaista. Vaikka oli aivan ihanaa vain olla ilman että tarvitsi ravata jokaista nähtävyyttä läpi tai ehtiä museoon x ennen sulkemisaikaa, luulen, että pari päivää rantalomailua olisi minulle maksimi. Haluan lomalleni jotain muutakin sisältöä kuin pelkkää lekottelua, varsinkin, kun perämetsästä asti on tultu!



Ennen Roomaan palaamista kävimme hakemassa vielä pizzanpalat läheisestä ravintolasta, minkä jälkeen nousimme jälleen junaan. Tällä kertaa ilmastointi ei ihan toiminut, minkä lisäksi matkustajia oli myös paljon enemmän. Lisäjännitystä oti se, ettei junanvanussa ollut valoja. Asiaan ei kiinnittänyt huomiota ennen kuin juna meni tunneliin, ja vaunuun tuli pilkkopimeää. Olen ehkä lukenut liikaa Christietä, mutta olin aivan varma, että muutaman sekunnin pimeyden aikana joku murhattaisiin varmasti. 

San Pietron asemalla kävimme hakemassa asemaravintolasta vähän juotavaa. Suunnittelin ottavani mehua, mutta bongasinkin vitriinistä "kookosvettä" ja kookoksen suurena ystävänä minun oli pakko maistaa sitä. Maussa oli tietty kookosta, mutta sen lisäksi se oli äärettömän makea. Vaikka juoma olikin ihan hyvää, olen tyytyväinen, ettei minun tarvinnut juoda koko pulloa yksin :D



Illalla lähdimme vielä käymään Trasteveren kaupunginosassa.  Matkan varrella pysähdyimme Area Sacra di Largo Argentinalle, jossa sijaitsee (yllättäen) antiikin aikaisia raunioita. Roomassa raunioiden ei pitäisi yllättää, mutta nämä näyttävät silti aika epätodellisilta keskellä uudempia taloja. Alueella sijaitsee myös kissatalo, jossa vapaaehtoiset huolehtivat Rooman kodittomista kissoista ottamalla niitä kiinni, ruokkimalla, leikkaamalla ja rokottamalla. Näiden kissojen adoptoiminen on mahdollista, samoin kuin huonokuntoisimpien kissojen kummiksi ryhtyminen. Kamerassani oli tämän kohteen jälkeen enemmän kuvia raunioissa loikoilevista kissoista kuin itse raunioista :D







Trasteveren kaupunginosassa ei ole antiikin aikaisia rakennuksia, koska siellä asui antiikin aikana lähinnä ulkomaalaisia. Sen sijaan sieltä löytyi hassun muotoisia taloja ja hienoja seinämaalauksia. 










Koska emme olleet syöneet vielä sinä päivänä jäätelöä, ostimme herkkumme Fata morgana -nimisestä jäätelöbaarista. Frigidariumin ohella tästä paikasta tuli suosikkini, makuja  oli nimittäin paljon (esimerkiksi basilika!). Söin jälleen kahta eri jäätelöä, mutta näin puoli vuotta myöhemmin en muista, mitä tuo toinen olikaan. Oikeanpuolimmainen jäätelö on nimeltään Snow White, ja siinä oli ainakin vanilijaa ja omenaa, jos en väärin muista. 









Meidän oli tarkoitus palata takaisin huoneistoomme bussilla, mutta odotettuamme pysäkillä aikamme kävi ilmi, että koko bussilinja oli ilmeisesti lopetettu. Päädyimme kävelemään takaisin, mihin menikin sitten noin 45 minuuttia. Itselläni meinasi huumori loppua tässä kohdassa aika pahasti, sillä olin äärimmäisen nälkäinen syötyäni viimeksi Santa Marinellassa. Lisäksi ilmeisesti nilkkaremmittömät sandaalini olivat ilmeisesti huono valinta, sillä toinen nilkkani oli todella kipeä pitkistä kävelymatkoista, eikä se erityisemmin ilahtunut tästä kävelymatkasta. Ainakin näimme hienoja maisemia, jos kävelystä pitää jotain positiivista keksiä. 








Onneksi asuntomme lähellä oli ravintola, josta väsynyt ja nälkäinen matkustaja sai pizzansa. Tuli heti parempi mieli!


Tiistai, 12.6., 
eli päivä, jolloin heräsin aamuseitsemältä päästäkseni kirkkoon

Aamu alkoi hyvin aikaisin: olimme nimittäin menossa Pietarinkirkkoon! Ajattelimme, että jos menemme sinne heti kirkon auettua, pääsemme sisään vähällä jonotuksella, eikä ainakaan jonottaessa tule niin kuuma kuin myöhemmin iltapäivällä. Suunnitelmamme osoittautui toimivaksi: meidän ei tarvinnut jonottaa melkein yhtään, vaan pääsimme suoraan lampsimaan turvatarkastuksen läpi ja sisään kirkkoon. 

Kirkon ovella jakaannuimme: muut lähtivät kiipeämään kohti kirkon kupolia, mutta koska nilkkani oli edelleen kipeä, päätin jättää kiipeilyn väliin ja tutustua kirkkoon rauhassa itsekseni. Vaikka museoissa ja nähtävyyksistä onkin kiva käydä jonkun kanssa, olen huomannut pitäväni hyvin paljon myös yksikseen kiertelystä, jolloin kukaan ei tule hoputtamaan. 


Kyllä loksahti maalaisen suu auki, kun astuin sisään Pietarinkirkkoon. Patsaita! Mosaiikkeja! Kultaa ja kimallusta! Joku voisi sanoa Pietarinkirkkoa överiksi, ja ehkä se vähän olikin, mutta omasta mielestäni se oli eräs reissun parhaista kohteista.



En tiedä, onko tämä viemärinkansi vai kryptaan tukehtumista estävä tuuletusaukko. 










Sain jopa rohkeutta mennä kysymään oppaalta, missä sijaitsee Ruotsin Kristiina-kuningattaren hauta. Katolilaiseksi kääntynyt kunongatar on nimittäin ainoa pohjoismaalainen, joka on haudauttu Pietarinkirkkoon. Opas ei tiennyt, mutta ohjasi minut kysymään toiselta oppaalta. Matkalla kysymään häneltä huomasin portaat kirkon kryptaan, josta tämä hauta sitten löytyi. Muuten kryptaan oli haudattu entisiä paaveja ja muita suurmiehiä, jopa itse Pyhä Pietari. 

Kryptan kautta poistuttiin kirkosta, ja siinä ulkona istuskellessani vettä juoden sain viestin muulta perheeltä: he olivat palanneet kupolista ja olivat nyt kirkossa. Palasin siis takaisin kirkkoon ja esittelin heille suosikkipaikkojani. 

Pietarin patsas. 


Pyhiinvaeltajat ovat kosketelleet ja suudelleet Pietarin jalkoja niin paljon, että vain toisessa jalassa on enää edes jonkinlaiset varpaat jäljellä. 


Seinältä löytyi lista kaikista paaveista. 


Michelangelon Pieta-veistos on nykyään lasin takana, koska joku yritti vuosia sitten vauroittaa sitä vasaralla. En aluksi edes huomannut koko patsasta!




Vaikka en itse ollutkaan kupolissa, laitan kuvan sieltä. Maisemat ovat ainakin mahtavat!

Palattuamme kirkosta söimme banaanit sen edustalla. (Olin kanniskellut banaaneja kangaskassissa koko kirkkovierailun ajan hyvin nälkäisenä, mutta en ollut kehdannut ruveta mussuttamaan niitä keskellä pyhää paikkaa.) Koukkasimme asunnon kautta ja lähdimme kaupungille kiertelemään. Yllättäen päätimme ostaa jäätelöt. 

Tässä on mangosorbettia ja kookosjäätelöä. Pyrin siihen, etten olisi ottanut samaa makua kahdesti, mutta kookos on vain niin hyvää, että annoin itselleni luvan syödä sitä toisenkin kerran. 

Kävimme eräässä tavaratalossa, mutta lähes kaikki tuotteet olivat sen verran kalliita, ettei edes ikkunashoppailu innostanut. 

Torille!

Jatkoimme matkaa Via Marguttalle, koska muistelimme, että siellä olisi ollut jotain kivoja pikkuputiikkeja. Taisimme kuitenkin erehtyä paikasta, sillä juuri mitään ei ollut. Via Marguttalla oli kuitenkin todella kaunista ja rauhallista, ja saimme sieltä myös ruokaa. 



Mahat täynnä pizzaa (yllättäen) palasimme takaisin asunnolle. Illaksi lähdime kuitenkin vielä kaupungille tutkimaan pikkukujien kauppoja. Saman kadun varrella oli ties kuinka monta kauppaa, joissa myytiin joko pellavahousuja tai nahkaisia lompakkoja ja laukkuja. 



Koska oli meidän viimeinen päivämme Roomassa, ostimme vielä toiset jäätelöt, tällä kertaa keskustan Fata morganasta. Taaskaan en muista kuin yhden maun, joka oli nimeltään Prince's kiss. Siinä oli muistaakseni suklaata ja hasselpähkinää. 

Hieno suihkulähde!




Jäätelöt syötyämme palasimme asunnolle pakkaamaan tavaroita ja valmistautumaan seuraavan päivän lähtöön. 

Kuva ei ole oikeasti tiistailta, mutta sopinee tähänkin väliin? Ruokakaupasta palatessa oli vähän hienommat maisemat kuin lähikauppamatkalla kotipuolessa. 

Keskiviikko 13.6., 
eli päivä, jolloin nukuin jälleen lentokoneessa

Aamupalan jälkeen sanoimme asunnolle heipat ja pakkauduimme kimpsuinemme ja kampsuinemme jälleen taksiin, joka ajoi ahtailla kaduilla ehkä hieman maltillisempaa vauhtia kuin edellinen kuski (toki motarille päästyämme vauhti oli taas melkoinen). Pääsimme kuitenkin ehjin nahoin lentokentälle. 

Pienen turvatarkastusepisodin (toivottavasti niistä laukkuun epähuomiossa unohtuneista, takavarikoiduista elintarvikkeista oli henkilökunnalle iloa) jälkeen meillä oli oikein hyvin aikaa, joten kävimme kahvilassa, jolla oli hauska nimi. 


Kuten menomatkallakin, lensimme ensin Roomasta Müncheniin ja Münchenista Helsinkiin. Rooma-München -välillä ehdin ottaa perinteiseen tapaan pienet tirsat. Perheelläni alkaa olla kattava kokoelma valokuvia, joissa nukun eri liikennevälineissä. Münchenin kentällä söimme lounaantynkää samassa paikassa kuin menomatkallakin, minkä lisäksi tapoimme aikaa shoppailemalla.


Jälkimmäinen lento oli vähän myöhässä, ja tuntui esimerkiksi siksi paljon pidemmältä. Lueskelin The Miniaturistia, jossa etenin useamman kymmenen sivua, mikä oli saavutus, kun kieli oli niin haastavaa. Koska olimme myöhään Helsingissä, en viitsinyt enää ruveta nukkumaan, vaikka siinähän se lento olisikin vierähtänyt. 

Helsingissä oli pimeää ja hiljaista, eikä kellon lähestyessä puoltayötä lentokentän tienoilla näkynyt juuri ketään. Oli myös vähän kylmä: palelin ohuessa kesähameessani, kun odotimme bussia lentokenttähotelliin. Hotelliin päästyämme pesimme hampaat ja painuimme suoraan sänkyyn. 

Kotimatka alkoi seuraavana aamuna aamupalan jälkeen, ja palasimme kotipihaan lopulta joskus iltapäivästä. 

***
Kotona olikin sitten hyvä purkaa laukkuja ja tutkia, mitä tulikaan ostettua. 


Erilaisia Loma Roomassa -aiheisia juttuja myytiin yllättävän harvoissa turistikaupoissa! (Tai sitten kuljin vain laput silmillä.) Tämän magneetin ostin opiskelija-asunnon jääkaapinovea varten, ja siellähän se tänä päivänä on. 


Yhtenä päivänä törmäsimme ulos pystytettyyn vaatekojuun, jossa myytiin erilaisia pellavavaatteita. Itse päädyin hankkimaan punaisen kesäasun, jota perheen kesken kutsumme "hupailuhaalariksi". Tämä ilmava ja lystikkään näköinen haalari oli kesän lempivaatteita. 


Lisäksi hankin uuden lompakon hajoamispisteessä olleen tilalle, mutta siitä ette saa kuvaa, koska muuten joku voisi ryöstää sen. (Olenhan opiskelijana tunnetusti sen verran varakas, että ryöstettävää löytyy.) 

Rooma ei vienyt sydäntäni samalla tavalla kuin jotkut muut paikat. Luulen, että mielipiteeseeni saattoi vaikuttaa hirveät helteet, jotka tekivät olosta tukalan ja väsyneen, vaikka olikin ihanaa päästä käyttämään kaikkia kesävaatteita. (Toki niiden käyttöaika viime kesänä oli pidempi kuin kesäkuussa osasin arvatakaan :D) Myös valtavat turistimassat tekivät monista hetkistä vähemmän miellyttäviä, vaikka olisihan pitänyt arvata, ettei niiltä voi välttyä. En usko palaavani Roomaan ainakaan ihan heti, mutta jos joskus sen teen, matkustaisin keväällä, jolloin säät ovat todennäköisemmin hiukan siedettävämmät. 

Jottei yhteenveto menisi pelkäksi valittamiseksi, oli matkassa hyviäkin puolia. Roomassa on paljon nähtävää ja koettavaa, ja historianörtille antiikin rauniot olivat todella mielenkiintoisia. Myös Vatikaani kaikessa kullassa ja kimalluksessaan oli melkoinen elämys. Italialainen ruokakulttuuri on myös suosikkejani, erityisesti pizza. Matkan aikana ja sen jälkeenkin mietimme, miten se onkin paikan päällä niin herkullista, vaikka kotikeittiössä käyttäisi ihan samoja aineksia?

Oletko sinä käynyt Roomassa? Jos olet, mikä oli mielestäsi parasta? Jos et, haluaisitko?