Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. syyskuuta 2026

Kesä meni, mitä jäi ämpäriin?

On syksy, ja niinpä on aika kurkistaa kesäiseen ämpärilistaan: mitä kesällä tuli tehtyä, mitä ei? 
 
 
 Kesällä 2026 aioin 
 
☀ uida ainakin kahdessa eri paikassa. Suoritettu! Uin kesän aikana kolmessakin eri paikassa, kun heitin talviturkin Oulussa. Lähiuimarannoistani varsinkin toisesta tuli yksi lemppariuimapaikoistani koskaan: mielettömän kaunis paikka! Uiminen jäi silti kesällä harmittavan vähälle, kun säät olivat kylmiä. Näköjään tässä uimahommassa ei vain voi voittaa :D 
 
☀ käydä kesäteatterissa. Suoritettu! Kävin juuri niissä kesäteatteriesityksissä, joissa halusinkin: Notre-Damen kellonsoittaja Turussa ja Anastasia Jyväskylässä. Varsinkin ensiksi mainittu oli aivan mieletön kokemus, mutta ei toinenkaan paljoa sille hävinnyt! Molemmat teokset herättivät paljon ajatuksia tarinankerronnasta ja teatterimagiasta. Ilo aina katsoa osaavia ihmisiä esiintymässä!
 


☀ syödä brunssia parvekkeella. Suoritettu! Kyllä oli herkkua monenlaista, olinkin sitten vähän ähkyssä loppupäivän :D

☀ käyttää Museokorttia. Suoritettu! Vingutin museokorttia ainakin Oulussa, Jyväskylässä, Mikkelissä, Järvenpäässä, Kuopiossa ja Turussa, joten sanoisin, että tavoitteeseen käyttää Museokorttia kyllä päästiin. 
 
Ostin kesällä kirpparilta lettupannun, jollaisesta olin haaveillut valehtelematta lapsesta asti. Kesällä paistoin aika monta kertaa lettuja, joten ehkä paras käyttämäni neljä euroa! 

☀ lukea Don Rosan sarjakuvia. Suoritettu! Tarkemmin ajatuksiani Rosan teoksista voi lukea touko-, kesä-, heinä- ja elokuun koosteista, ja syyskuunkin koosteessa on vielä yksi Rosan teos. 
 
☀ jatkaa suurta Rodgers & Hammerstein -seikkailua. Jäi tekemättä. Kassellaan syssymmällä. 
 
☀ tehdä kesäjuttuja uudessa kotikaupungissani. Suoritettu! Kävin tekemässä suurin piirtein kaikki kesäjutut, joita tässä kaupungissa voi tehdä. Osa oli oikeasti kivoja juttuja, osa lähinnä meemillä tehtyjä. Ongelmana on vain se, että en tiedä, mitä ensi kesänä teen, kun kaikkea on jo kokeiltu :D
 
Villa Kokkonen Järvenpäässä, yksi Museokortin-vingutuskohteistani. 

☀ kuunnella pari roikkumaan jäänyttä albumia. Osittain suoritettu. Vilma Jään Loitsui ja taikoi tuli kuunneltua (ja se olikin erittäin hyvä levy!), mutta esimerkiksi Olavi Uusivirran uusi levy on edelleen kuuntelematta. 
 
☀ käydä lukupiknikillä. Suoritettu! Vain yhden kerran, mutta se riittää. Ostin kuitenkin kesällä piknikviltin, joten ainakin tämä ja tulevat piknikit ovat sitten paremmin varusteltuja kuin edellisten vuosien vastaavat. 
 


☀ ostaa Scrivenerin. Jäi tekemättä. Otin Scrivenerin kokeilukäyttöön nyt syksyllä, mutta sitä ei lasketa enää kesän tapahtumaksi. 
 
☀ saada JL:n editoinnin kunnolla vauhtiin. Jäi tekemättä. Kesä oli ihan surkeaa kirjoitusaikaa: koko kesän aikana editoin yhden novellin julkaisukuntoon ja kirjoitin yhden pikkutekstin tulevaan yhteisprojektiin. Tein kyllä JL:n editointimuistiinpanoja, mutta varsinaisen editoinnin aloitin vasta syksyllä. Se harmittaa, mutta eipä sille mahda mitään. 
 

Semmoinen kesä sitten! Oli aika erilaiset ympyrät kuin aikaisempina kesinä, ihan jo siitä lähtien, että asuin toisessa kaupungissa kuin ennen. Nykyinen kotikaupunkini on ns. "kiva kesäkaupunki", joten kesällä se ei tuntunut ihan niin ankealta kuin se talvella tuntuu. Kesään mahtui paljon reissaamista ja kivoja juttuja, jotka olivat hyvää vastapainoa työnteolle.

lauantai 30. marraskuuta 2019

Let's make some löytös — Helsingin kirjamessut 2019

Taas pukkaa messuraporttia, jo viidettä kertaa! Tätä voi varmaan sanoa jo perinteiseksi?



Perjantai 25.10.

Perjantaina karautin junalla pääkaupungin sykkeeseen heti aamutuimaan ja aloitin messuseikkailuni vahvasti eksymällä heti (naurettavasti nimettyyn) Mall of Triplaan. Luulin päätyväni liukuportaisiin astuessani Pasilan asemarakennukseen, mutta toisin kävi. Hetkellisen hätäpaniikin uloskäyntien sijainnista jälkeen pääsin lopulta ulos kauppakeskuksesta, mutta kohtasin uuden ongelman: minulla ei ollut aavistustakaan, missä Messukeskus sijaitsi omaan sijaintiini nähden. Hahmotin kyllä, mihin suuntaan minun piti lähteä, mutta sokkeloisessa Pasilassa meinasi silti iskeä pienoinen epätoivo. Onneksi bongasin kaksi kulttuuritädin näköistä henkilöä, joita seuraamalla löysin oikeaan paikkaan! Näiden seikkailujen jälkeen pääsin kuin pääsinkin lopulta pressitiloihin hakemaan bloggaajapassin ja kirjallinen viikonloppu saattoi alkaa!

Ohjelma:



Naiset esiin – Kirjallisuudessa ja historiassa (Tiina Piilola, Anne Helttunen, Tuula Uusi-Hallila, haastattelija Minna Lindgren)

Ensimmäinen kokonaan kuuntelemani ohjelma käsitteli kahta kirjaa: Kalevalan naiset (Tiina Piilola) ja Naisia nimittäin (Anne Helttunen ja Tuula Uusi-Hallila). Nämä kirjat sopivat teemoiltaan hyvin yhteen, ja molemmat tuntuivat myös melko kiinnostavilta. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että en muista keskustelun sisällöstä näin kuukautta myöhemmin enää juuri mitään, paitsi keskustelun siitä, minkä nimisiä Kalevalan nimeämättömät naiset (kuten Lemminkäisen äiti) voisivat olla. Keskustelu oli kuitenkin todella mielenkiintoinen!


Homopojan opas (Eino Nurmisto, haastattelija Kallion lukiolaiset)

Olen lukenut Eino Nurmiston kirjoittamaa Tämän kylän homopoika -blogia jo monta vuotta ja pidän kovasti hänen kirjoitustyylistään. Sen takia minua kiinnosti myös hänen esikoiskirjansa Homopojan opas, joka on juuri sitä, mitä nimestä voi päätellä: isovelimäinen opaskirja homoille. Tällaista kirjaa ei ole Suomessa aiemmin julkaistu, ja haastattelussa pohdittiin, että ei vastaavia löydy maailmanlaajuisestikaan ainakaan kovin montaa. Tätä postausta kirjoittaessani olen jo kirjan lukenut, ja yhdyn haastattelijoiden ajatuksiin kirjan tärkeydestä. Haastattelijoiden kysyessä Nurmiston kirjoittamistaustasta, Nurmisto totesi hauskasti, että nuorena, pikkukylän ainoana homona, hänen oli päätettävä, menisikö hän terapiaan vai alkaisiko kirjoittaa. Hän valitsi kirjoittamisen, koska se oli halvempaa. Nykyään hän tosin käy myös terapiassa. (Täytyy tosin myöntää, että haastattelu oli vähän itseään toistava ja paikallaan junnaava, mutta ehkä sen voi laittaa jännityksen piikkiin.)


Yle Kioski: Seksistä kirjoittamisen sietämätön vaikeus (Salla Simukka, Siri Kolu, Eino Nurmisto, haastattelijana Emmi Nuorgam)

Päivän viimeinen paneeli käsitteli seksistä kirjoittamista. Simukka tosin totesi heti paneelin alkuun, että hän ei ymmärrä, miksi paneelin nimessä seksistä kirjoittamisen mainitaan olevan sietämättömän vaikeaa, sillä hänen mielestään se on todella helppoa. Kolu oli samoilla linjoilla, mutta Nurmisto totesi, että hänelle hänen kirjansa seksiaiheisen luvun kirjoittaminen oli kaikista vaikeinta. Hän kertoi, kuinka oli kirjoittanut lukua kahvilassa ja oli ollut todella häpeissään ja hermostunut siitä, mitä kirjoitti, vaikka oli kuvitellut pystyvänsä puhumaan aiheesta avoimesti ja ilman häpeää. Tärkeä pointti paneelissa oli kuitenkin se, että kirjallisuudessa keskitytään yhä harmittavan paljon penetraatiokeskeiseen seksiin, kun aiheeseen sisältyy niin paljon kaikkea muutakin.

Ajatuksia:

- Vaikka tämä oli viides kertani messuilla, pressitiloihin meno on silti joka kerta aivan yhtä jännittävää.

- Lavojen paikkojen siirto hämmensi, varsinkin Senaatintorin, jota oli siirretty hieman syrjään edellisvuoden paikasta. Silti olen tyytyväinen, että löysin lähes aina ajoissa oikeaan paikkaan.

Harmituksia:

- Ruokamessuilla oli paljon vähemmän ruokakojuja kuin viime vuosina! Harmitti. Vaikka ruokamessut oli kaikin puolin parammalla sijainnilla tänä vuonna, ja ruokailupaikkoja oli runsaasti, ruokakojuja oli niin vähän.

- Adlibrikseltä ei saanut karkkeja :(


Tähtihetkiä:

- messuystävät! Mikäs sen parempaa <3
- Bongasin antikvariaattiosastolta huvittavasti yhteen niputetut aiheet:


- Ei varsinaisesti messujuttu, mutta kuitenkin: yöpaikassani oli oikein ihanaa ja lokoisaa. Oli hyvää ruokaa, mainiota seuraa ja yhdessä katsotut Sohvaperunat. (Olin ehtinyt jo pelätä, että en messujen takia pääsisi katsomaan viikon jaksoa, joka on kuitenkin aina viikkoni paras asia.)

Lauantai 26.10.



Ohjelma:

Suomen kirjailijaliitto esittää: Käännöksen äärellä (Pasi Ilmari Jääskeläinen, Leena Lehtolainen, haastattelija Tommi Melender)

Laauantai alkoi käännöskeskustelulla. Sekä Lehtolainen että Jääskeläinen ovat lukuisille eri kielille käännettyjä kirjailijoita, joten he tiesivät, mistä puhuivat ja keskustelua oli antoisaa seurata. Mieleen jäi erityisesti se, miten Lehtolaisen romaaneissa englanninkielinen kääntäjä oli tehnyt päätöksen jättää sanan pulla kääntämättä, sillä se oli hänen mielestään niin suomalainen leivonnainen, ettei sille löydy käännöstä. Jääskeläinen puolestaan kertoi pohtineensa kääntäjän kanssa sitä, miten Lumikko ja yhdeksän muuta -romaanin vuotaminen kääntyisi englanniksi luonnollisesti. Alkuperäisessä teoksessa sanalla on kaksoismerkitys sekä puheen vuodattamisessa että veren vuodattamisessa, jolloin kääntäjä oli pohtinut, olisiko sopiva sana bleed vai spill. En muista, kertoiko Jääskeläinen, kumpaan ratkaisuun hän oli päätynyt. Keskusteluissa puhuttiin myös sellaisten kielen käännöksistä, joita ei itse osaa: Jääskeläisen teoksia on käännetty esimerkiksi tshekiksi, mutta hän sanoi, että silloin täytyy vain luottaa siihen, että kääntäjä osaa hommansa.


Suomen kirjailijaliitto esittää: Minne menet kirjallisuus? (Riikka Pelo, Juha Siro, haastattelija Marissa Mehr)

Jäimme suoraan edellisestä paneelista kuuntelemaan seuraavaa. Jotenkin tämä keskustelu meni minulta aivan ohi, mutta se ei johtunut keskustelusta itsestään vaan omasta keskittymiskyvyn puutteesta.

Nuori Aleksis - ja Pikku-Finlandia -palkintojen jako

Tänä vuonna lukiolaisten myöntämän Nuori Aleksis -palkinnon sai Annamari Marttinen teoksestaan Korsetti. En ole kyseistä kirjaa lukenut, mutta transvesteettimiehen elämästä kertova kirja kyllä kiinnostaa.


Pikku Finlandia -kirjallisuusesseekilpailun puolestaan voitti tamperelainen Pyry Vaismaa esseellään Mieletön pudotus.



Bolla (Pajtim Statovci)

Ajattelin jo, että en ehdi kuuntelemaan Statovcia, sillä ruokamessujen jonojen pituus pääsi vähän yllättämään, mutta vastoin kaikkea todennäköisyyttä huomasinkin ehtiväni kuuntelemaan. Paikalla oli muutama muukin, kuten kuvasta ehkä näkyy, ja onnistuin löytämään paikan, josta näki lavalle vasta noin ohjelman puolivälissä, kun jotkut yleisöstä kyllästyivät seisomaan ja lähtivät pois, jolloin pääsin pujahtamaan vähän paremmalle paikalle. En ole lukenut mitään Statovcin tuotannosta, mutta Bollaan liittyvän uutisoinnin myötä olen kiinnostunut hänestä kirjailijana. Hän on myös miellyttävä esiintyjä, keskustelua kuunteli mielellään.
Haastattelijan nimeä en saanut ylös, joten jos joku asiasta tietää, kertokoon, niin lisään sen tuohon :)

Suomen kirjailijaliitto esittää: Kaunokirjalliset ilmastodystopiat (Markku Rönkkö, Maarit Verronen, haastattelija Ville-Juhani Sutinen)

Tähän tulin vähän kesken kaiken, joten en koko keskustelua ehtinyt kuulla. Mieleen jäi lähinnä se, miten haastattelija yritti ohjailla keskustelua haluamaansa suuntaan esittäen todella ohjailevia kysymyksiä, mikä ärsytti.



Suomen kirjailijaliitto esittää: Hylkäyskirjeen jälkeen (Harri V. Hietikko, Salla Simukka, haastattelija Anna-Kaari Hakkarainen)

Jos hengentuotteitani joskus kustantamoihin aion lähettää, täytyy osata valmistautua myös hylkäyskirjeisiin, siksi tämä paneeli. Sekä Simukalla että Hietikolla oli helppo tie esikoisromaaninsa kanssa, mutta myöhemmällä kirjailijanurallaan he ovat saaneet kokea hylkäyskirjeitä. Simukka esimerkiksi kertoi siitä, miten hänen aiemmat kirjansa kustantanut WSOY ei suostunutkaan julkaisemaan hänen Jäljellä-romaaniaan, vaan hänen piti etsiä kokonaan uusi kustantamo. Odotin paneelilta ehkä enemmän juuri esikoiskirjaan liittyviä hylkäyskirjekokemuksia, mutta tämä oli ehkä kuitenkin mielenkiintoisempaa: tästä näkökulmasta asiasta ei nimittäin puhuta niin paljon! Hylkäyskokemus on raskas, vaikka olisikin julkaistuja kirjoja jo takana. En muista tarkkaa sanamuotoa, mutta Simukka sanoi jotain sen suuntaista kuin "onnistukaa epäonnistumisessa". Se oli mielestäni hauskasti sanottu ja mielenkiintoinen ajatus. Äärimmäisen nolosti tosin torkahdin kesken tämän paneelin. Ei olisi ehkä pitänyt juoruta edellisenä yönä pikkutunneille...


Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista (Viv Groskop, haastattelija Lotta Backlund)

Silmäilimme hauskalta vaikuttanutta kirjaa nimeltään Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista jo perjantaina ja päätimme vähän extemporesti (ainakin omalta kohdaltani) mennä kuuntelemaan kirjan kirjoittajaa Viv Groskopia. Haastattelu oli todella hauska: Groskop kertoi suhteestaan venäläiseen kirjallisuuteen ja kulttuuriin värikkäästi ja yleisön huomion vangiten. Hän puhui myös todella selkeää englantia, jota oli helppo seurata. Tämä oli minulle helpottavaa, sillä jännitin etukäteen, ymmärränkö haastattelusta mitään. Tämän kirjan haluaisin lukea, tosin en tiedä, pitäisikö minun lukea venäläisiä klassikoita ennen sitä, en ole nimittäin lukenut Fedja-sedän ja Krokotiili Genan lisäksi mitään :D


Lyriikkakeskustelu: Terhi Kokkonen (Terhi Kokkonen, haastattelija Ronja Salmi)

Tämä oli varmaan messulauantaini odotetuin hetki. Ronja Salmi haastatteli joka päivä messuilla jotakuta suomalaista musiikintekijää. Olavi Uusivirtaa haastateltiin jo torstaina, jolloin en vielä Helsingissä ollut, mutta Terhi Kokkosen haastattelu oli messujeni ainoa pakollinen ohjelmanumero. Scandinavian music groupin sanoittaja ja laulaja on yksi suurimpia idoleitani. Ihailen Kokkosen sanoituksia suunnattomasti (vaikka myönnänkin toisinaan naureskelevani kolibreille ja muille eläimille, joita ilmestyy sanoituksiin yllättäen), joten minua kiinnosti todella paljon kuulla, mitä Kokkonen kertoi kirjoittamisesta. Hän sanoi pitävänsä lyhyestä muodosta, joita laulutekstit ovat. Yleensä Kokkonen tekee ensin tekstin, jonka hänen bändikaverinsa Joel Melasniemi säveltää, mutta nykyään prosessi saattaa kulkea toisinkin päin, jolloin kirjoittamiseen tulee oma haasteensa. Salmi kysyi, mitkä ovat Kokkosen omia sanoitussuosikkeja, ja Kokkonen kertoi pitävänsä erityisen paljon vaivattomasti syntyneestä Lopulta olemme kuitenkin yksin -tekstistä ja tarkkaan muotoon kirjoitetusta kokeilusta Jos olen rehellinen. Varsinkin Jos olen rehellinen on eräs omista suosikeistani SMG:ltä <3 Oli aivan ihanaa kuunnella tällaista haastattelua, jossa sekä haastateltava että haastattelija olivat valmistautuneet todella hyvin, mutta keskustelu säilyi silti luontevana. Kokkonen on melko pidättyväinen esiintyjä, mutta siinä ei ole mitään väärää.

Ajatuksia:

- Ostin aamupäivällä suhteellisen painavan kirjan, jota piti sitten raahata koko päivä mukana. Olisiko ollut fiksumpaa tehdä tämä hankinta vähän myöhemmin päivällä?

Harmituksia: 

- Tungokset olivat melkoisia, mutta niin se on aina messulauantaina.

Tähtihetkiä:

- Söin ruokamessuilla niin hyvää falafel-rullaa, että teki mieli itkeä. Vaikka sotkinkin itseni ja ympäristöni kiitettävästi valuvalla kastikkeella, ruoka oli silti niin hyvää, että vesi herahtaa kielelle vain sitä ajatellessakin.
- Havahduin lauantaina pieniin logistisiin ongelmiin, ja ehdin jo hätäillä, täytyykö minun tosiaan raahata koko messusaalistani sunnuntaina mukanani, kun kassit uhkasivat loppua kesken. Onneksi Sanasto jakoi ilmaisia kangaskasseja, joka on paitsi suuri, myös lujaa tekoa, ja täydellinen ratkaisu tähän ongelmaan. Vaikka minulla on paljon kangaskasseja, Sanasto-kassi on aivan omaa luokkaansa.
- Osasin kulkea bussilla takaisin yöpaikkaani! Ja käyttää HSL-sovellusta!


Sunnuntai 27.10.

Ohjelma:

Timo Parvela: 30 vuotta kirjailijana (Timo Parvela)
Sunnuntai alkoi Timo Parvelan haastattelulla. Suomesta löytyy tuskin kovin montaa lasta, joka ei olisi Parvelan kirjoja joskus lukenut, ja itsekin ahmin Ella-kirjoja ala-asteella minkä ehdin. Arvostan Parvelaa kirjailijana todella paljon: hän on tosissaan lastenkirjallisuuden asialla, on ollut jo 30 vuotta. Hän on luonteva esiintyjä, joka onnistui sivulauseessa houkuttelemaan yleisöä lukeamaan jopa ensimmäistä Ella-kirjaa yleisölle, vaikka kirjan ilmestymisestä on jo yli 20 vuotta aikaa. Haastattelussa pohdittiin niin lasten lukemisen nykytilannetta kuin Parvelan huiman pitkää uraa.
Tähän ohjelmaan saavuin hieman myöhässä, joten en kuullut tämänkään haastattelijan nimeä, mutta kertokaa, jos te tiedätte!


Kirjakallion paneeli: Onko tämä tarina totta? (Saara Turunen, Tuomas Kokko, Anssi Hemmilä, Päivi Koivisto, haastattelija Kallion lukiolaiset)
Parvelan haastattelu oli lopulta ainoa, jonka kuuntelin loppuun asti: Kirjakallion paneelistakin kuuntelin lopulta vain puolet. Paneelissa käsiteltiin autofiktiota ja faktan ja fiktion rajoja. Saara Turunen kiteytti mielestäni asian hyvin toteamalla, että fiktio voi olla yhtä totta kuin faktakin: jos hän uskoo henkilöihin ja heidän tekoihinsa, eeppinen fantasia on hänelle yhtä todellista kuin täysin faktoihin nojaava kirjallisuus. (Sanasta sanaan en hänen muotoiluaan muista, mutta ajatus oli tämä!)

Sodan kuningattaret – Amatsoneista valkyrioihin (Karolina Kouvola, haastattelijana Kallion lukiolaiset)
Vähän aikaa kuuntelin vielä tätä keskustelua kirjasta, jonka tahtoisin kovasti lukea, mutta keskittymiskyky uhkasi pettää, minkä lisäksi yritin löytää samaan aikaan messuvilinään kadonneita ystäviäni.

Harmituksia: 

- Minulla oli pientä taisteluväsymystä, mutta se oli täysin ymmärrettävää tässä vaiheessa viikonloppua.
- Silti taas harmitti, että messut loppuivat.

Tähtihetkiä:

- Oli väljää! Mahtui kävelemään ja hengittämään!
- Timo Parvela oli aivan ihana! Kävimme ystävän kanssa pyytämässä häneltä nimikirjoitukset, ja juttelimme hetken. Puhuin Parvelan kanssa vähän yllättävästikin kaupungista, jossa olemme molemmat asuneet, sekä Ansasta ja Oivasta, joka on mielestäni Parvelan tuotannosta rikollisen aliarvostettu. Lapsuuteni kirjailijasankarin kohtaaminen oli ehdottomasti messujeni parasta antia. <3
- Karsin lopulta aika paljon messuohjelmaani, jolloin aikaa jäi kierrellä rauhallisesti antikvariaatteja. "Let's make some löytös" totesi ystäväni syöksyessään kohti antikvariaattiosastoa, ja se tiivistää kyllä mainiosti kiertelymme. Väljentyneessä messuhallissa sai myös kierrellä ilman, että joku koko ajan tuuppi tai töni, tai että olisi itse ollut se tuuppija tai tönijä.
- Samanlainen falafel-rulla kuin edellisenä päivänä. Yhtä hyvää, yhtä sotkuista syötävää.
- Ostin hienon Kuinkas sitten kävikään -magneetin Förlagetilta ja hoidin koko kauppatilanteen på svenska. Tokikaan kauheasti ei tarvinnut puhua, mutta silti! Olin ylpeä itsestäni.
- Tosi kiva kotimatka. Lähes koko messujengi tuli samalla junalla kotiin, ja meillä oli ihanaa. Ennen junan saapumista organisoimme minuuttitarkan aikataulun eväidenostoon, jonka toteutimme täydellisesti. Yleensä matkat messuilta kotiin ovat olleet enemmän tai vähemmän itkuisia ja yksinäisiä, mutta nyt ei tarvinnut itkeä, kun ensimmäistä kertaa ystävät olivat samassa junassa <3


Ostokset: 

Pahoittelen näkyvää liukuestettä ja rullalle mennyttä päiväpeittoa. Ei tämä bloggaajan elämä aina yhtä glamouria ole ;)

P. G. Wodehouse: Kiitos, Jeeves (Jeeves-yhteisnide #1) 
Jeeves & Wooster -tv-sarja on suosikkejani, mutta sarjan pohjalla olevia kirjoja en ole koskaan lukenut. Olen tosin kuullut, että kirjat eivät ihan yllä sarjan tasolle, mutta kun tämä yhteisnide maksoi vain kolme euroa, ajattelin, että en kauheasti häviä, jos en Jeevesin ja Woosterin seikkailuista kirjamuodossa innostu.

Tara Westover: Opintiellä
Moni on kehunut Westoverin muistelmateosta, joten se lähti Adlibriksen pokkaritarjouksesta mukaan.

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia
Niin ikään Adlibrikseltä.

Anna Kortelainen: Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina
Tämänkin kirjan olen jo pitkään halunnut lukea! Pokkariversio löytyi antikvariaatista hyvin huokeaan hintaan (4,50€!), joten minun ei kauaa tarvinnut harkita tämän kanssa.

Tove Jansson: Reilua peliä
Tove Janssonin aikuisille suunnatusta tuotannosta en ole lukenut kuin Kesäkirjan, mutta Reilua peliä on monen ihmisen minulle kehuma, joten tämäkin antikvariaattilöytö lähti matkaani.

Rainbow Rowell: Wayward son (Simon Snow #2)
Jatko-osa Rowellin Carry on -romaanille, jonka luin kolmisen vuotta sitten. Nyt vain pohdin, haluanko lukea ensiksi Carry onin uudestaan ja virkistää muistia sen tapahtumista, vai haluanko syöksyä suoraan Simonin ja Bazin (<3) mukana uusiin seikkailuihin.

Siiri Enoranta: Omenmean vallanhaltija
Bongasin erään lempikirjailijani esikoisteoksen, jonka luin neljä (!?) vuotta sitten, Robustoksen pöydästä kympillä. Hetken harkitsin, mutta vain hetken: pidin tästä suunnattomasti, ja haluaisinkin lukea sen joskus uudelleen!

C. S. Lewis: Hopeinen tuoli (Narnia #4)
C. S. Lewis: Taikurin sisarenpoika (Narnia #6) 
Bongasin ensin Taikurin sisarenpojan havittelemanani painoksena eräästä antikvariaatissa, jossa se oli mielestäni hieman ylihinnoiteltu. Asiaa ystävälleni puhkuessani, satuin bongaamaan seuraavan antikvariaatin hyllystä juuri ne minulta puuttuvat sarjan osat, juuri oikeaa painostakin kaiken lisäksi, joiden yhteishinta oli maltillinen. Kirjat tarttuivat mukaan sen enempää harkitsematta, ja nyt minulla on hyllyssäni täydellinen sarja <3 Nämä ovat kaiken lisäksi ensipainoksia, joiden kannet ovat mattapintaiset (muissa omistamissani saman painoksen kirjoissa kannet ovat kiiltävät) ja takakannessa lukee vain siihen mennessä ilmestyneet osat.

Rainbow Rowell: Eleanor & Park
Kahden euron pöydästä löysin suomenkielisen Eleanor & Parkin, jonka otin täydentämään Rowell-kokoelmaani.

Mikko Vienonen & Juha Niemi: "Yeah! Yeah! Tässä tulemme!" Beatles Suomessa
Tämä oli meillä kotona kirjastosta lainassa pian ilmestymisensä jälkeen, mutta en ehtinyt edes aloittaa sitä ennen eräpäivää. Jospa nyt saisin sen luettua! Aihe ainakin kiinnostaa.

Nils Erik Villstrand & Petri Karonen: Kulkemattomat polut. Mahdollinen Suomen historia
Eräs lukion historianopettaja suositteli tätä meille abivuonna, ja vaihtoehtohistoria on kiinnostava aihe.

Yhteenveto:

Viidennet (!) messuni olivat melko raskaat, mutta erittäin antoisat. Kiitos messuystäville seurasta, majoittajille yhteisestä ajasta, yöpaikasta ja ruuasta ja Helsingin kirjamessuille bloggaajapassista. Tämä oli ihana viikonloppu, ensi vuonna sitten uudelleen <3




torstai 27. joulukuuta 2018

Loma Roomassa, osa 3/3

Rooman matkasta on jo puoli vuotta aikaa, mutta parempi julkaista nämä postaukset myöhään kuin ei milloinkaan! (Laiskottelun lisäksi syy pitkään viivästymiseen on se, että ystävämme Blogger söi puolivalmiin postauksen ja poisti kaiken kirjoittamani. Että silleen. No, ehkä tämä kilometripostaus sopii jouluähkyn sulatteluun?) 

Matkapostauksen kolmas osa (ensimmäiseen osaan pääset tästä ja toiseen tästä). Tässä osassa: Välimeri, kultaa ja kimallusta sekä kotimatka. 

Koska kuvia on suunnilleen miljoona, en ole jaksanut laittaa niihin vesileimaa. Ne ovat kuitenkin kaikki minun tai jonkun perheenjäseneni ottamia, joten ethän varasta niitä! (Toisaalta, tämä on internet, joten nämä saattavat ihan hyvin olla naapurin Jormaperan lomakuvia, jotka minä hänen koneeltaan tänne blogiin hakkeroin uskomattomilla atk-taidoillani.) 

Maanantai, 11.6., 
eli päivä, jolloin larppasin rantalomalaista

Maanantaiaamuna suuntasimme tavanomaisen bussin tai metron sijaan aivan asunnon vieressä sijaitsevalle juna-asemalle. Suuntanamme oli pieni merenrantakaupunki Santa Marinella. 


Junamatka kesti vajaan tunnin. Vaikka olin kuullut pieniä kauhutarinoita tukalan kuumista italialaisista junanvaunuista, sattui meille ilmastoitu, siedettävän lämpöinen vaunu. Mikäs siinä huristellessa! 

Santa Marinellaan saapuessamme haistoin heti junasta astuessani meren. Ranta olikin aivan aseman lähellä, mutta matka sinne kesti jonkin verran, kun piti jäädä kuvaamaan jokainen talojen pihoista kadulle kurkottava kukka...





Suomalaisittain tuntuu todella oudolta, että rannalla olosta ja uimisesta joutuisi maksamaan. Teoriassa uiminen ja oleskelu olisikin ollut ilmaista myös täällä, mutta hiekka oli sen verran kuumaa, ja auringon porotus polttava, että meidän oli pakko vuokrata pari aurinkotuolia ja -varjoa. Vaikka varsinkin varjoista oli oikeasti apua, tuntui silti todella hassulta, ettei voinut vain heittää vaatteita pois ja syöksyä pulikoimaan. (Toki eräs hyvin pieni sisäsuomalainen lampi ja Välimeri painivat vähän eri kategorioissa noin muutenkin.) 

Merivesi oli muuten yllättävän kylmää! Jotenkin ajattelin, että huimat helteet olisivat lämmittäneet veden, enkä ollut tullut tajunneeksi ollenkaan, että oli vasta kesäkuun alku. Siitä huolimatta vietin meressä kuitenkin ihan kiitettävän ajan: kylmyys ei enää tuntunut niin pahalta, kun siihen tottui. 



Retkeilyyn, myös rantaretkeilyyn kuuluu erottamattomasti eväät. Annoin auringon kuivata meriveden hiuksistani (ja muuttaa ne hassun pehmeiksi ja vielä normaaliakin kiharaisemmaksi) syöden samalla banaaneja ja suklaakeksejä. Nautiskelin eväistä myös loistavan kirjan seurassa. Neljäntienristeys otti Santa Marinella-retken aikana  hieman osumaa, kun laukussani ollut vesipullo vuoti ja kasteli sitä jonkin verran. Onpahan se nyt ainakin katu-uskottava, eikö? 

Rantapäivää viettäessä tuli mieleen, että en kyllä jaksaisi viikkoa tällaista. Vaikka oli aivan ihanaa vain olla ilman että tarvitsi ravata jokaista nähtävyyttä läpi tai ehtiä museoon x ennen sulkemisaikaa, luulen, että pari päivää rantalomailua olisi minulle maksimi. Haluan lomalleni jotain muutakin sisältöä kuin pelkkää lekottelua, varsinkin, kun perämetsästä asti on tultu!



Ennen Roomaan palaamista kävimme hakemassa vielä pizzanpalat läheisestä ravintolasta, minkä jälkeen nousimme jälleen junaan. Tällä kertaa ilmastointi ei ihan toiminut, minkä lisäksi matkustajia oli myös paljon enemmän. Lisäjännitystä oti se, ettei junanvanussa ollut valoja. Asiaan ei kiinnittänyt huomiota ennen kuin juna meni tunneliin, ja vaunuun tuli pilkkopimeää. Olen ehkä lukenut liikaa Christietä, mutta olin aivan varma, että muutaman sekunnin pimeyden aikana joku murhattaisiin varmasti. 

San Pietron asemalla kävimme hakemassa asemaravintolasta vähän juotavaa. Suunnittelin ottavani mehua, mutta bongasinkin vitriinistä "kookosvettä" ja kookoksen suurena ystävänä minun oli pakko maistaa sitä. Maussa oli tietty kookosta, mutta sen lisäksi se oli äärettömän makea. Vaikka juoma olikin ihan hyvää, olen tyytyväinen, ettei minun tarvinnut juoda koko pulloa yksin :D



Illalla lähdimme vielä käymään Trasteveren kaupunginosassa.  Matkan varrella pysähdyimme Area Sacra di Largo Argentinalle, jossa sijaitsee (yllättäen) antiikin aikaisia raunioita. Roomassa raunioiden ei pitäisi yllättää, mutta nämä näyttävät silti aika epätodellisilta keskellä uudempia taloja. Alueella sijaitsee myös kissatalo, jossa vapaaehtoiset huolehtivat Rooman kodittomista kissoista ottamalla niitä kiinni, ruokkimalla, leikkaamalla ja rokottamalla. Näiden kissojen adoptoiminen on mahdollista, samoin kuin huonokuntoisimpien kissojen kummiksi ryhtyminen. Kamerassani oli tämän kohteen jälkeen enemmän kuvia raunioissa loikoilevista kissoista kuin itse raunioista :D







Trasteveren kaupunginosassa ei ole antiikin aikaisia rakennuksia, koska siellä asui antiikin aikana lähinnä ulkomaalaisia. Sen sijaan sieltä löytyi hassun muotoisia taloja ja hienoja seinämaalauksia. 










Koska emme olleet syöneet vielä sinä päivänä jäätelöä, ostimme herkkumme Fata morgana -nimisestä jäätelöbaarista. Frigidariumin ohella tästä paikasta tuli suosikkini, makuja  oli nimittäin paljon (esimerkiksi basilika!). Söin jälleen kahta eri jäätelöä, mutta näin puoli vuotta myöhemmin en muista, mitä tuo toinen olikaan. Oikeanpuolimmainen jäätelö on nimeltään Snow White, ja siinä oli ainakin vanilijaa ja omenaa, jos en väärin muista. 









Meidän oli tarkoitus palata takaisin huoneistoomme bussilla, mutta odotettuamme pysäkillä aikamme kävi ilmi, että koko bussilinja oli ilmeisesti lopetettu. Päädyimme kävelemään takaisin, mihin menikin sitten noin 45 minuuttia. Itselläni meinasi huumori loppua tässä kohdassa aika pahasti, sillä olin äärimmäisen nälkäinen syötyäni viimeksi Santa Marinellassa. Lisäksi ilmeisesti nilkkaremmittömät sandaalini olivat ilmeisesti huono valinta, sillä toinen nilkkani oli todella kipeä pitkistä kävelymatkoista, eikä se erityisemmin ilahtunut tästä kävelymatkasta. Ainakin näimme hienoja maisemia, jos kävelystä pitää jotain positiivista keksiä. 








Onneksi asuntomme lähellä oli ravintola, josta väsynyt ja nälkäinen matkustaja sai pizzansa. Tuli heti parempi mieli!


Tiistai, 12.6., 
eli päivä, jolloin heräsin aamuseitsemältä päästäkseni kirkkoon

Aamu alkoi hyvin aikaisin: olimme nimittäin menossa Pietarinkirkkoon! Ajattelimme, että jos menemme sinne heti kirkon auettua, pääsemme sisään vähällä jonotuksella, eikä ainakaan jonottaessa tule niin kuuma kuin myöhemmin iltapäivällä. Suunnitelmamme osoittautui toimivaksi: meidän ei tarvinnut jonottaa melkein yhtään, vaan pääsimme suoraan lampsimaan turvatarkastuksen läpi ja sisään kirkkoon. 

Kirkon ovella jakaannuimme: muut lähtivät kiipeämään kohti kirkon kupolia, mutta koska nilkkani oli edelleen kipeä, päätin jättää kiipeilyn väliin ja tutustua kirkkoon rauhassa itsekseni. Vaikka museoissa ja nähtävyyksistä onkin kiva käydä jonkun kanssa, olen huomannut pitäväni hyvin paljon myös yksikseen kiertelystä, jolloin kukaan ei tule hoputtamaan. 


Kyllä loksahti maalaisen suu auki, kun astuin sisään Pietarinkirkkoon. Patsaita! Mosaiikkeja! Kultaa ja kimallusta! Joku voisi sanoa Pietarinkirkkoa överiksi, ja ehkä se vähän olikin, mutta omasta mielestäni se oli eräs reissun parhaista kohteista.



En tiedä, onko tämä viemärinkansi vai kryptaan tukehtumista estävä tuuletusaukko. 










Sain jopa rohkeutta mennä kysymään oppaalta, missä sijaitsee Ruotsin Kristiina-kuningattaren hauta. Katolilaiseksi kääntynyt kunongatar on nimittäin ainoa pohjoismaalainen, joka on haudauttu Pietarinkirkkoon. Opas ei tiennyt, mutta ohjasi minut kysymään toiselta oppaalta. Matkalla kysymään häneltä huomasin portaat kirkon kryptaan, josta tämä hauta sitten löytyi. Muuten kryptaan oli haudattu entisiä paaveja ja muita suurmiehiä, jopa itse Pyhä Pietari. 

Kryptan kautta poistuttiin kirkosta, ja siinä ulkona istuskellessani vettä juoden sain viestin muulta perheeltä: he olivat palanneet kupolista ja olivat nyt kirkossa. Palasin siis takaisin kirkkoon ja esittelin heille suosikkipaikkojani. 

Pietarin patsas. 


Pyhiinvaeltajat ovat kosketelleet ja suudelleet Pietarin jalkoja niin paljon, että vain toisessa jalassa on enää edes jonkinlaiset varpaat jäljellä. 


Seinältä löytyi lista kaikista paaveista. 


Michelangelon Pieta-veistos on nykyään lasin takana, koska joku yritti vuosia sitten vauroittaa sitä vasaralla. En aluksi edes huomannut koko patsasta!




Vaikka en itse ollutkaan kupolissa, laitan kuvan sieltä. Maisemat ovat ainakin mahtavat!

Palattuamme kirkosta söimme banaanit sen edustalla. (Olin kanniskellut banaaneja kangaskassissa koko kirkkovierailun ajan hyvin nälkäisenä, mutta en ollut kehdannut ruveta mussuttamaan niitä keskellä pyhää paikkaa.) Koukkasimme asunnon kautta ja lähdimme kaupungille kiertelemään. Yllättäen päätimme ostaa jäätelöt. 

Tässä on mangosorbettia ja kookosjäätelöä. Pyrin siihen, etten olisi ottanut samaa makua kahdesti, mutta kookos on vain niin hyvää, että annoin itselleni luvan syödä sitä toisenkin kerran. 

Kävimme eräässä tavaratalossa, mutta lähes kaikki tuotteet olivat sen verran kalliita, ettei edes ikkunashoppailu innostanut. 

Torille!

Jatkoimme matkaa Via Marguttalle, koska muistelimme, että siellä olisi ollut jotain kivoja pikkuputiikkeja. Taisimme kuitenkin erehtyä paikasta, sillä juuri mitään ei ollut. Via Marguttalla oli kuitenkin todella kaunista ja rauhallista, ja saimme sieltä myös ruokaa. 



Mahat täynnä pizzaa (yllättäen) palasimme takaisin asunnolle. Illaksi lähdime kuitenkin vielä kaupungille tutkimaan pikkukujien kauppoja. Saman kadun varrella oli ties kuinka monta kauppaa, joissa myytiin joko pellavahousuja tai nahkaisia lompakkoja ja laukkuja. 



Koska oli meidän viimeinen päivämme Roomassa, ostimme vielä toiset jäätelöt, tällä kertaa keskustan Fata morganasta. Taaskaan en muista kuin yhden maun, joka oli nimeltään Prince's kiss. Siinä oli muistaakseni suklaata ja hasselpähkinää. 

Hieno suihkulähde!




Jäätelöt syötyämme palasimme asunnolle pakkaamaan tavaroita ja valmistautumaan seuraavan päivän lähtöön. 

Kuva ei ole oikeasti tiistailta, mutta sopinee tähänkin väliin? Ruokakaupasta palatessa oli vähän hienommat maisemat kuin lähikauppamatkalla kotipuolessa. 

Keskiviikko 13.6., 
eli päivä, jolloin nukuin jälleen lentokoneessa

Aamupalan jälkeen sanoimme asunnolle heipat ja pakkauduimme kimpsuinemme ja kampsuinemme jälleen taksiin, joka ajoi ahtailla kaduilla ehkä hieman maltillisempaa vauhtia kuin edellinen kuski (toki motarille päästyämme vauhti oli taas melkoinen). Pääsimme kuitenkin ehjin nahoin lentokentälle. 

Pienen turvatarkastusepisodin (toivottavasti niistä laukkuun epähuomiossa unohtuneista, takavarikoiduista elintarvikkeista oli henkilökunnalle iloa) jälkeen meillä oli oikein hyvin aikaa, joten kävimme kahvilassa, jolla oli hauska nimi. 


Kuten menomatkallakin, lensimme ensin Roomasta Müncheniin ja Münchenista Helsinkiin. Rooma-München -välillä ehdin ottaa perinteiseen tapaan pienet tirsat. Perheelläni alkaa olla kattava kokoelma valokuvia, joissa nukun eri liikennevälineissä. Münchenin kentällä söimme lounaantynkää samassa paikassa kuin menomatkallakin, minkä lisäksi tapoimme aikaa shoppailemalla.


Jälkimmäinen lento oli vähän myöhässä, ja tuntui esimerkiksi siksi paljon pidemmältä. Lueskelin The Miniaturistia, jossa etenin useamman kymmenen sivua, mikä oli saavutus, kun kieli oli niin haastavaa. Koska olimme myöhään Helsingissä, en viitsinyt enää ruveta nukkumaan, vaikka siinähän se lento olisikin vierähtänyt. 

Helsingissä oli pimeää ja hiljaista, eikä kellon lähestyessä puoltayötä lentokentän tienoilla näkynyt juuri ketään. Oli myös vähän kylmä: palelin ohuessa kesähameessani, kun odotimme bussia lentokenttähotelliin. Hotelliin päästyämme pesimme hampaat ja painuimme suoraan sänkyyn. 

Kotimatka alkoi seuraavana aamuna aamupalan jälkeen, ja palasimme kotipihaan lopulta joskus iltapäivästä. 

***
Kotona olikin sitten hyvä purkaa laukkuja ja tutkia, mitä tulikaan ostettua. 


Erilaisia Loma Roomassa -aiheisia juttuja myytiin yllättävän harvoissa turistikaupoissa! (Tai sitten kuljin vain laput silmillä.) Tämän magneetin ostin opiskelija-asunnon jääkaapinovea varten, ja siellähän se tänä päivänä on. 


Yhtenä päivänä törmäsimme ulos pystytettyyn vaatekojuun, jossa myytiin erilaisia pellavavaatteita. Itse päädyin hankkimaan punaisen kesäasun, jota perheen kesken kutsumme "hupailuhaalariksi". Tämä ilmava ja lystikkään näköinen haalari oli kesän lempivaatteita. 


Lisäksi hankin uuden lompakon hajoamispisteessä olleen tilalle, mutta siitä ette saa kuvaa, koska muuten joku voisi ryöstää sen. (Olenhan opiskelijana tunnetusti sen verran varakas, että ryöstettävää löytyy.) 

Rooma ei vienyt sydäntäni samalla tavalla kuin jotkut muut paikat. Luulen, että mielipiteeseeni saattoi vaikuttaa hirveät helteet, jotka tekivät olosta tukalan ja väsyneen, vaikka olikin ihanaa päästä käyttämään kaikkia kesävaatteita. (Toki niiden käyttöaika viime kesänä oli pidempi kuin kesäkuussa osasin arvatakaan :D) Myös valtavat turistimassat tekivät monista hetkistä vähemmän miellyttäviä, vaikka olisihan pitänyt arvata, ettei niiltä voi välttyä. En usko palaavani Roomaan ainakaan ihan heti, mutta jos joskus sen teen, matkustaisin keväällä, jolloin säät ovat todennäköisemmin hiukan siedettävämmät. 

Jottei yhteenveto menisi pelkäksi valittamiseksi, oli matkassa hyviäkin puolia. Roomassa on paljon nähtävää ja koettavaa, ja historianörtille antiikin rauniot olivat todella mielenkiintoisia. Myös Vatikaani kaikessa kullassa ja kimalluksessaan oli melkoinen elämys. Italialainen ruokakulttuuri on myös suosikkejani, erityisesti pizza. Matkan aikana ja sen jälkeenkin mietimme, miten se onkin paikan päällä niin herkullista, vaikka kotikeittiössä käyttäisi ihan samoja aineksia?

Oletko sinä käynyt Roomassa? Jos olet, mikä oli mielestäsi parasta? Jos et, haluaisitko?