Editoijan angstipäivä

Angstaa. Ärsyttää. Argh. Novellilla on ongelmia ja käytän luovuuttani vääriin asioihin. 

Alkuperäiseen biisiin tästä. 

***

Editoijan Angstipäivä

Ilman editointia teksti hautautuu kökköyteen

Se tarvitsee voimaa, se estää vaipumista harmauteen

Kirjoitusvirheet, logiikkaongelmat tässä vallitsee

Ihan tyhmät ilmaukset, tyhjät lauseet sitä hallitsee

Jos tahdon tekstin parantaa, niin helppo hoitaa

Ensin poistaa, sitten kirjoittaa

Ja äkkiä huomaat tehneesi kaiken turhaan

Nyt on editoijan angstipäivä,

Tämä novelli tarvitsee minua tänään.

Pakko omistaa sille vuorokaudet, 

Editoida vaan.

Tuhannet hahmot kaipaa ymmärrystä osakseen.

Ne on epäaitoja tai pelkkää ongelmaa vaan.

Kynä viuhuu paperilla rivejä poistellen.

Silti niitä on liikaa, tästä ikinä selviä en.

Tuntuu etten onnistuisi ollenkaan

tätä tekstiä parantamaan.

Ja deadline kurkkii ihan nurkan takana.

Nyt on editoijan angstipäivä,

tämä novelli tarvitsee minua tänään.

Pakko omistaa sille vuorokaudet, 

kirjoittaa uudelleen ja poistaa taas, 

editoida vaan. 

Nyt on editoijan angstipäivä,

tämä novelli tarvitsee minua tänään.

Pakko omistaa sille vuorokaudet, 

kirjoittaa uudelleen ja poistaa taas, 

editoida vaan. 

Nyt pari päivää lomaa tosta pinkasta. Vois kattoa aivoja nollaavaasti (mutta Pusua ajatellen) Tuhkimon tai Prinsessa Ruususen, kenties molemmat :) Palataan sitten uusin voimin tuon kimppuun. 

Kirjoita kuin Stephenie Meyer

Saniksessa tehtiin syksyllä tyyliharjoituksia, joissa piti valita kirjailija, jonka tyyli ei muistuta omaasi. Aikani jahkailtuani valitsin aina yhtä hirveän Meyerin. Siitä, onko tyylimuutos onnistunut, voidaan olla montaa mieltä, mutta ainakin kaikilla lukijoilla on ollut hauskaa :)

Eli pätkä novellistani ensin omallani ja sitten Stephenie Meyerin tyylillä.

1. Alkuperäinen

"Kun olimme täällä viimeksi, hänen hiuksensa eivät olleet punaiset. Silloin Lucian hame oli täynnä meren sileäksi hiomia kiviä. Hän keräsi takin taskut täyteen, ja loput kivet helmaan. Hän kantoi ne kotiin ja asetteli ikkunalle. Hän kosketti kivien silkkistä pintaa ja hymyili. Hän kääntyi minun puoleeni ja nyökkäsi kiitokseksi. Minä nyökkäsin takaisin ja lähdin pois. Minun sylissäni oli kannettu kaikkein kaunein vihreä kivi. Lucian nauru tuo minut muistoista takaisin."

2. Meyerin tyylillä

"Kun olimme täällä viimeksi, hänen hiuksensa eivät olleet yhtä hehkuvan kullanpunaiset kuin nyt. Silloin Luciani, rakkaan Luciani hame, pitkä, harmaa, ihana hame oli täynnä meren uskomattoman sileäksi hiomia kiviä. Hän keräsi taskut täyteen, aivan täyteen, niin täyteen, että ne vetivät painollaan taskuja alaspäin. Kun taskut täyttyivät, Luciani keräsi loput kivet suureen helmaansa. Hän kantoi ne kotiin… ja niin, asetteli ikkunalaudalleen. Hän kosketti kiviensä pintaa kapeilla, kauniilla sormillaan. Hän oli aivan ihmeellinen! Hän katsoi minuun eläväisillä, upeilla, akvamariinin värisillä silmillään ja liikautti niskaansa hieman. Minä punastuin ja tunsin itseni niin kovin tyhmäksi ja kömpelöksi upean Lucian rinnalla. Nyökkäsin kömpelösti ja kompuroin häpeissäni pois. Muistin kaikkein kauneimman, vihreän kiven lämmön ja painon sylissäni. Lucian kupiliva, kihelmöivän upea nauru toi minut omista muistoistani takaisin. "

Hyvää loppuviikkoa kaikille, älkää lukeko huonoja kirjoja!

Vaihtoehtoisia

Netin ihmeellisessä maailmassa on helppo löytää halpoja hupeja. Iloksenne julkaisen nyt omat vaihtoehtoiset juonitiivistelmäni. Tähän jää koukkuun :)

Loinen liha kertoo siitä, kun lihanpala unohtuu kokilta grillin lähettyville. Mitä ehtii tapahtua, ennen kuin liha saadaan pelastetuksi? Ja onko se enää syötävässä kunnossa? 

Anna huomaa tehneensä pahan, pahan erehdyksen: hän on kateuksissaan usuttanut tyttärensä repimään kukat naapurintädin kukkapenkistä, joka kukkii paremmin kuin hänen omansa. Nyt täti vannoo kostoa ja vaatii päitä pölkylle. Anna painii nyt tärkeän kysymyksen parissa: pelastaako oma nahka ennen lapsia?

Njaa, mulla ainakin oli hauskaa :)