Joulukalenteri 2024: 8. luukku

Tervetuloa vuoden 2024 joulukalenteriin!

 

Tänä vuonna sukelletaan kirjoitusprojektieni kulissien taakse ja kurkistetaan "kirjoitusraamattuni" sivuille. Tätä vihkoa voisi tituleerata myös suunnittelu- tai muistiinpanovihkoksi, mutta käytti siitä sitten mitä tahansa nimeä, tarkoitus on sama: siellä on kaikki muistiinpanot, joita kirjoittamiseni tueksi tarvitsen. Koska välillä elämäni on yllättävän kaoottista, kaikki kirjoitusprojektini ovat samassa vihkossa. Periaatteessa pidempien tekstien kirjoittaminen onnistuisi ehkä ilmankin tällaista vihkoa, mutta helpottaa kummasti, kun kaikkea tietoa ei tarvitse pitää omassa päässään. Siksi kirjoitusraamattuni on minulle korvaamaton apu.

 

Joulukalenterin tarkoitus on valottaa hieman sitä, millaisia muistiinpanoja ja tausta-ajatuksia tämä kirjoittaja riipustelee kirjoittamisensa tueksi. Minusta on todella kiinnostavaa kuulla muiden kirjoittajien ja kirjailijoiden työprosesseista, ja ehkä tämäkin voi inspiroida jotakuta toista. Itsestäänselvää kuitenkin lienee, että tämä on vain minun tapani toimia, eikä kaikki minun käyttämäni tavat sovellu kaikille. 

Meneillään oleva vihko on kolmas, ja se on aloitettu vuonna 2022. (Se sattuu myös olemaan vihko, jonka olen saanut "palkinnoksi" kirjoitusharrastuksestani, joten siksi on sopivaa, että se on pyhitetty kirjoitusharrastukselle.) Joulukalenterissa tulee kuitenkin näkymään myös joitain sivuja kahdesta edellisestä vihosta. 

 

Luukku aukeaa joka toinen päivä.

Luukku 8: Hahmoluukku

Tämän päivän luukusta paljastuu useampi hahmoihin liittyvä juttu, joten siksi sen nimi on lyhyesti ja yksinkertaisesti hahmoluukku! 

Ihan ensimmäisenä on sivu aivan ensimmäisestä vihosta, joka haki hieman vielä muotoaan. Tämä sivu liittyy P:iin, ja siihen on paitsi kirjoitettu eräiden henkilöiden mieluisimmat aseet (tämä on tärkeä), suunniteltu tulevia lukuja (joita ei ole vielä kirjattu lukusuunnitelmaan, kun en aluksi ollut ihan varma itsekään, mihin suuntaan tarina on menossa) ja vielä pohdiskeltu maailman jumalmyyttiä. Tulevien lukujen lista ei kauhean pitkään pysynyt relevanttina (varsinkin, kun luvut eivät ole tuossa listassa kronologisessa järjestyksessä), mutta hahmojen aseet ja jumaluuksien ominaisuudet ovat kyllä tärkeää tietoa, johon olen palannut myös myöhemmillä editointikierroksilla.

Sinänsä arvostan sitä, että olen yrittänyt olla säästeliäs ja laittaa kaiken samalle sivulle, mutta ei se kyllä ole luettavuuden jne kannalta kauhean hyvä idea :D

Oranssilla Pusun hahmot, vihreällä JL:n ja punaisella P:n.

Toinen sivu on toisesta vihosta. Hahmojen syntymäpäivät on vähän epämääräistä aluetta, sillä toisissa maailmoissa tapahtuvien kässäreiden aikakäsitys ei välttämättä vastaa meidän maailmamme käsitystä. Toistaisiksi kaikissa kässäreissäni on melko lailla meille tuttua noudattava vuodenkierto, mutta kuukausien nimet eivät ole välttämättä samoja, eivätkä niiden määrät ja pituudet välttämättä täsmää meidän tuntemaamme. Syntymäpäivälistaus on siis lähinnä suuntaa-antava, ja taustatietoa minulle itselleni. Hahmojen syntymäpäivät eivät myöskään ole useinkaan tarinan kannalta relevantteja, paitsi Pusun toisen päähenkilön, sillä hänen syntymäpäiväjuhlansa polkaisevat tarinan käyntiin. Pusun lisäksi oikeastaan vain P:ssa jonkun hahmon syntymäpäivä osuu tarinan tapahtuma-aikaan, mutta historiallisessa agraariyhteiskunnassa elävät hahmot eivät usein tiedä tarkkaa syntymäpäiväänsä, joten mitään juhlia tarinassa ei ole. Iät sentään ovat tärkeitä usein juonellekin, vaikka P:n kohdalla niitä olenkin säätänyt hieman ylöspäin tämän listauksen tekemisen jälkeen.

 

DVR:n hahmoja tässä listassa ei ole (ne oli toisella sivulla, kun tästä loppui tila), mutta siinä syntymäpäivät ovat siinä mielessä relevantteja, että yksi keskeinen hahmo uskoo horoskooppeihin, ja niistä myös puhutaan paljon. Se on myös ainoa kässäri, joka sijoittuu meidän maailmaamme (enemmän tai vähemmän lainausmerkeissä), joten siinä syntymäpäivät ovat myös aidosti paikkaansapitäviä.

Kolmas kuva on jälleen ensimmäisestä vihosta (kronologia, en tunne häntä :D). Olin nähnyt netissä erilaisia hahmokarttoja, joissa hahmojen keskinäisiä suhteita selvitetään visuaalisessa muodossa, ja yritin tehdä samanlaisen myös omista teksteistäni, tässä esimerkkinä JL:n kartta. Niistä tuli kuitenkin melkoinen nuolien sekamelska, enkä ole niitä sen koommin tehnyt. Muistaakseni punainen väri tarkoitti rakkautta (ei vain romanttista), vihreä avioliittoa, sininen (veri)sukulaisuutta ja keltainen vihaa, pelkoa tai inhoa. Oliivinvärisestä nuolesta ei ole täyttä varmuutta. Ystävyys? Ehkä?

Turkoosilla Pusun hahmot, violetilla JL:n ja keltaisella P:n.

Viimeinen kuva on taas toisesta vihosta. Dreamcast-sivu on sitä mitä otsikko lupaa, eli unelmia kässäreiden elokuvasovituksista ja hahmojen näyttelijöistä. Ja unelmia nämä tosiaan ovat, tuskin saisin nostettua Marilyn Monroeta tai Maggie Smithiä haudasta enää tahdonvoimallakaan :D Kirjoittamiseen tätä listaa ei välttämättä tarvitse, koska yleensä tiedän, miltä hahmoni näyttävät, mutta voihan tästä olla kuvailussa apua, kun voi vähän luntata oikean maailman ihmisen naamaa. Ihan kaikista valinnoista en kyllä ole enää näin pari vuotta myöhemmin samaa mieltä.

Camp NaNoWriMo -päivitys 2

Sanoja kasassa 2914.

Hyvin menee, mutta menköön, voisi sanoa. Vielä viikko sitten neljäs luku oli aivan alkutekijöissään, mutta pian saan jo viidennen luvun valmiiksi. Olen tavoitettani edellä, mutta se on vain positiivista, sillä pyrin saamaan puskuria pääsiäiseksi, jolloin en tule kirjoittamaan useampaan päivään. Kirjoittaminen on ihanaa, enkä haluaisikaan tehdä oikeastaan mitään muuta tällä hetkellä. Tämä hämmästyttää minua itseäni kovasti, sillä kuten olen jo aiemmin sanonut, DVR on ollut minulle todella haastava teksti, ja kirjoittaminen on ollut hieman nihkeänpuoleista aivan alusta asti. Toivotaan, että hyvä draivi jatkuu tulevaisuudessakin, myös Campin jälkeen. Haluaisin kovasti saada kässärin tämän vuoden puolella valmiiksi.

Palmusunnuntain lukumaratonia vietin kuunnellen äänikirjaa ja samalla kässärin hahmoja piirrellen. En ole moneen vuoteen piirtänyt oikeastaan mitään muuta kuin hahmojani, mutta se on mielestäni myös kivointa, mitä voin piirtää. (Kun en vielä ole niin kuuluisa, että teksteistäni piirrettäisiin fanitaidetta (satunnaisia yllätyksiä ystäviltä lukuun ottamatta), se on tehtävä itse :D) Vaikka en aina aivan saa haluamiani kasvonpiirteitä paperille, on se kuitenkin hiukan suuntaa antava apu kirjoittamiseen. Olen vielä sen verran alkutekijöissä tekstin kanssa, että en tiedä, ketkä kaikki ovat oikeasti relevantteja tarinan kannalta, tai onko joku hyvin merkittävä, minulle tuntematon hahmo vasta tulossa tarinaan, mutta piirsin kuvaan ne hahmot, jotka tarinassa ovat jo tähän mennessä esiintyneet, sekä pari sellaista, jotka ovat tulossa, ja joista varsinkin toinen on erittäin merkittävässä osassa, jahka saapuu näyttämölle muutaman luvun kuluttua. Oli muuten tosi kiva piirtää pienen tauon jälkeen muutakin kuin köynnöksiä luentomuistiinpanojen reunoihin :)

Camp NaNoWriMo -päivitys 3

Sanoja tällä hetkellä 4862.

Kirjoittaminen on nihkeää. Se ei periaatteessa ole mitään uutta, on sitä ennenkin nihkeilty, mutta nyt se harmittaa jotenkin erityisesti. Ei pelkästään sen vuoksi, että tälläkin viikolla kertyneet nollapäivät ovat jättäneet minut päivätavoitteen alapuolelle, mutta myös siksi, että luku 27 tökki erittäin paljon. Olin odottanut sen kirjoittamista todella paljon, ja sitä aloittaessani olin jo varma, että tästä tulisi eräs lempiluvuistani. Näin ei kuitenkaan käynyt, enkä edes tiedä, miksi sen kirjoittaminen oli sellainen tuskien taival. Nyt se on kuitenkin valmis, ja pääsen siirtymään muihin lukuihin. Jospa ensi viikko olisi vähän parempi kaikin tavoin? 

Piirsin kansallispuvuista inspiraationsa saaneen fantasiajuhlapuvun jo helmikuussa, mutta mieltäni kutkutti piirtää samantapainen myös eräälle toiselle keskeiselle hahmolle. Tämä vihreä puku on ehkä enemmän feresistä kuin kansallispuvusta inspiroitunut, mutta siitä tuli yllättävän hyvin hahmoa kuvastava. Huomaamattani onnistuin pienellä yksityiskohdalla kuvaamaan hahmojen luonnetta: kun valkopukuinen tanssii paljain jaloin, on tällä vihreämekkoisella kengät ja sukat jalassa. Ikäeroa näillä naisilla on vain vuoden verran, mutta tämän piirroksen henkilö menee käytännöllisyys edellä joka paikkaan, joten luonnollisesti hänellä on syysjuhlaan sopivampi varustus :)

Hei me luetaan taas mutta ei me opita

Viime aikojen juttuja:

• Tekstitaidon yo-koe. Istuin salissa melkein loppuun asti ja kirjoitin niin raivokkaasti, että pelkäsin käteni irtoavan. Vaikka kynä ja paperi on yo-kokeessa varmempi väline, sähköisissä kokeissa on hyvätkin puolensa, totesin yrittäessäni epätoivoisesti saada kättäni jumppaamalla vähemmän kipeäksi. 

• Lukeminen. Lähinnä tietenkin koulukirjoja, mutta olen ehtinyt lukea vähän muutakin. Ehkä olen vähän hidas, mutta tajusin vasta alkuvuodesta, että bussissa lukeminen on vaihtoehto. Olenkin ehtinyt koulumatkoillani lukea ihan mukavasti "ihan oikeaa kirjallisuutta". Ostin pari päivää sitten Austenin Emman, kun löysin sen nättinä kovakantisena. Yleensä antikvariaateissa liikkuu vain rumaa kovakantista painosta kyseisestä kirjasta. Nyt omistan kaikki Austenit, jotka haluan omistaa, toisin sanoen kaikki, paitsi Kasvattitytön tarina :D 

• Juhlahulinaa. Viime viikolla kävin kotona lähinnä nukkumassa sekä vaihtamassa vaatteita ja piilareita, mutta hauskaa oli. Sain laittautua nätiksi, syödä hyvin ja nauttia tuttujen ihmisten seurasta sekä abeille järjestetyistä ohjelmanumeroista. Pienet ykköset olivat juhlissa samassa asemassa kuin minäkin kolme vuotta sitten. Aika kuluu nopeasti. 

• Kansallispuku. Koulullani on tämän suhteen pitkät perinteet, joten penkkaripäivän aamun vietin kansallispuvussa. Puvun etsiminen aiheutti pientä stressiä, mutta kun puvun päälleni sain, se istui kuin hansikas ja oli yllättävän mukava päällä. Vaikka puku oli myös todella kuuma, siinä oli silti mukavaa viettää päivää. Olisin voinut pitää sitä ylläni pidempäänkin! Olen melkein yli-innostunut kansallispuvusta, odotin melkein koko viime viikon, että saan pitää sitä päälläni. Takuulla käytän sitä myöhemminkin! (Onglemana on tosin se, etten saa pukua yksin päälle: siinä on niin paljon neppareita ja hakasia...) Olen yhä sen verran pärinöissäni kansallispuvusta, että se hivuttautui jopa piirtämiseen (ja osittain myös kirjoittamiseen, onhan kuvan hahmo eräs P:n keskeinen henkilö). 

• Penkkarit. Kansallispuvusta mainitsin jo, mutta koko päivä oli tosi kiva. Jotenkin odotin, että rekan lavalla olisi epämukavaa olla, mutta se olikin yllättävän hauskaa. Itse olin pukeutunut Wickedin Elfabaksi (tunnetaan ehkä paremmin Ihmemaa Ozin Lännen ilkeänä noitana), ja vaikka puvun vaihtamisessa ja kasvojen maalaamisessa tuli hirveä kiire ja vastoinkäymisiä, sain asuni kuitenkin ihan vakuuttavaan kuntoon viidessätoista minuutissa. Rekan kyydissä hakkasimme auton kylkeä karjuen koulumme nimeä ja laulaen abilauluja. Oli ihanaa nähdä, kuinka iloiseksi kaiken ikäiset ihmiset tulivat, kun heille heitti karkkia. Ihan parasta oli myös spotata väkijoukosta muutama yllättäväkin tuttu ja tärkeä ihminen. Ajeluiden jälkeen suurin osa porukasta lähti abiristeilylle, mutta itse menin kavereiden kanssa syömään. Sekin oli tosi kivaa, ja ainakin itselleni sopivampi tapa juhlistaa koulun loppumista kuin mahdollisesti stressiä aiheuttava risteily. Päivän kohokohtiin kuului myös kaupassa käyminen vihreänaamaisena :D 

• Kirjoittaminen ja editointi. En tosiaankaan olisi uskonut, että tässä elämänvaiheessa kummallekaan olisi aikaa, mutta niin vain olen ehtinyt tehdä kumpaakin jonkin verran. Kerralla kirjoittamani määrät eivät ehkä ole kovin suuria, mutta tammi- ja helmikuun yhteenlaskettu määrä onkin sitten aika mukava. Tarinat etenevät ja kirjoittaminen on kivaa, vaikka illan käyttäminen kirjoittamisen parissa aiheuttaakin hieman huonoa omatuntoa, vaikka kuinka olisin ehtinyt tehdä päivän koulujutut. Alunperin pelkäsin aiheuttaako yhtäaikainen raakatekstin kirjoittaminen ja toisen tekstin editointi sekoittumista ja vaikeuksia keskittyä, mutta onneksi P ja JL ovat tapahtumiltaan, tunnelmiltaan ja henkilöiltään melko erilaisia. 

Yllä olevaan kuvaan liittyvä teksti: 

"Yksin jäädessään hän oli yrittänyt kiinnittää huomionsa muihin tyttöihin, mutta hänen katseensa oli aina palannut takaisin siihen yhteen: auringonkultaisiin hiuksiin, jotka oli sidottu kirjavilla nauhoilla, heinäkuisen metsän väriä toistaviin, hieman vinoihin silmiin, siroihin, paljaisiin jalkoihin, jotka vilkkuivat valkoisen leningin monimutkaisesti kirjaillun helman alta." 

• Lukuloman alku. Kavereiden kanssa pohdin, mahtaako kyseessä olla lukuloma vai lukuloma, mutta itse taidan kallistua ensimmäisen puolelle. Reaaleihin on nimittäin vielä aika paljon luettavaa... (Tosin fiilis on otsikossa lainatun abilaulun mukainen...) Ihan kokonaan en ole voinut lomalle heittäytyä, sillä minun on täytynyt vielä käydä koululla preleissä. Lukusuunnitelmaa pitää vähän uusia, mutta aion kyllä varata aikaa muullekin kuin pelkälle pänttäämiselle. Innolla odotan maaliskuun 21. päivää, kun pääsen marssimaan (toivon mukaan) viimeisen kerran kirjoitussalista ulos. 

• Wanhat. Kävin koululla katsomassa kakkosten wanhoja, ja voihan vieteri, miten kauniita ja komeita he olivatkaan! Teki mieli itsekin tanssia wanhat uudestaan. (Kävin kyllä kavereiden kanssa pistämässä parkettia uuteen uskoon yleisötanssien aikana, se oli hauskaa.) Vähän meinasi napsahtaa tätiasetukset päälle kakkosten menoa ihastellessani ja vähän meinasi myös itkettää, mutta sain hillittyä itseni ajoissa. Kahdella sanalla: ihanat wanhat. 

• Aurinko. Tämä ihmeellinen valoilmiö on ilostuttanut päiviäni kuluneella viikolla, vaikka on myös ollut hirmuisen kylmä. 

Vaikka kirjoitukset hieman ("hieman") stressaavatkin, yritän tasapainottaa urakkaa parhaani mukaan tekemällä toisinaan jotain ihan muuta. Tällä hetkellä odotan kaikista eniten pientä hiihtolomamatkaa Helsinkiin. Se tulee tosiaankin tarpeeseen! 

Mitä teille kuuluu? 

Joulukuun luetut

Ihan oikeasti aloitin tämän postauksen teon ajoissa, vaikkei sitä kukaan uskoisikaan...

Joulukuussa 2016 luin seitsemän kirjaa (2180 sivua), joista kuusi oli spefiä, yksi tietokirja ja kaksi uusintoja.

Saattaa sisältää spoilereita. 

Riordan, Rick: Jumalten sota (Percy Jackson #5) 365 s.

Rowling, J. K., Tiffany, John & Thorne, Jack: Harry Potter ja kirottu lapsi 432 s.

Adams, Douglas: Linnunradan käsikirja liftareille (Linnunrata #1) 156 s. [U]

Meresmaa, J.S.: Keskilinnan ritarit 390 s.

Turtschaninoff, Maria: Naondel (Punaisen luostarin kronikoita #2) 397 s.

Wasson, Sam: Auringonnousu Manhattanilla – Audrey Hepburn ja elokuvien moderni nainen 272 s.

Adams, Douglas: Maailmanlopun ravintola (Linnunrata #2) 168 s. [U]

Viimeinen Percy Jackson oli yhtä viihdyttävä, hauska ja vauhdikas kuin edellisetkin osat, mutta se sai minut myös itkemään. En millään olisi tahtonut kirjan ja tämän mahtavan sarjan loppuvan, mutta samalla tahdoin hotkaista sen heti. Sodan pyörteissä henkilöt syvenivät entisestään, ihmissuhteet muuttivat muotoaan, yllättäviä plot-twistejä tupsahteli nurkan takaa ja viimeistään nyt tajusin rakastavani Riordanin luomaa maailmaa ja hahmoja niin paljon, että eroaminen sai aikaan runsaasti lisäkyyneleitä. Upea sarja, en kadu tutustumista! Seuraavaksi siirryn lukemaan Olympoksen sankareita, joskin hieman varautuneesti: olen kuullut huhuja, että ne eivät yllä Percy Jacksonin tasolle. 

Joulukuussa sain käsiini mielipiteitä kovasti jakaneen Kirotun lapsen. Kun näytelmämuotoon pääsi sisälle, lukeminen sujui joutuisasti. Lukiessani ajattelin lähes automaattisesti, miltä näytelmä voisi näyttää lavalla ja pidin ajatuksistani. Suhtaudun kirjaan hieman ristiriitaisesti, enkä ole näin kuukausi lukemisen jälkeen yhtään sen varmempi mielipiteestäni kuin heti lukemisen jälkeen. Näytelmässä oli asioita, joista pidin ja asioita, joista en pitänyt. Oli ihana päästä takaisin tuttuihin paikkoihin ja tavata rakkaita hahmoja, mutta esimerkiksi Ronin hahmo oli sietämätön, eikä lainkaan samanlainen kuin sarjassa. Myöskin Harry käyttäytyy typerästi ja vaikka kovasti yritinkin häntä ymmärtää, hän lähinnä vain ärsytti. Albuksen ja Scorpiuksen ystävyys tuntui aidolta ja pidin ratkaisusta lajitella Albus Luihuiseen. Aikamatkailu ei ollut ehkä toimivin mahdollinen juonikuvio, mutta toisaalta pidin erilaisista nykyisyyksistä, joihin menneisyyden muutteleminen johti. Siitä seurasi kuitenkin useita juoniaukkoja, jotka vähesinvät tarinan uskottavuutta. Myös erään hahmon tausta oli melko yllättävä, mutta se ei vain yksinkertaisesti voinut toimia. Vaikka välillä teki mieli vain huutaa ääneen, kun jotkut asiat olivat väärin, mutta onneksi tuskaa tasapainottamassa oli ehkä maailman ihanin Draco Malfoy ja loppupuolen kirkkokohtaus, jossa tulin itkeneeksi ihan oikeita liikutuksen kyyneleitä. Kirotussa lapsessa on yritystä, mutta se ei onnistu lumoamaan ja rakastumaan samalla kuin Potterit. Kivojen asioiden takia en kadu, että luin tämän, mutta on enemmän syitä, joiden takia tuskin luen tätä enää koskaan. Minulle tämä ei ole kahdeksas Potter, vaan fanfic, jonka kanteen on painettu Rowlingin nimi isoimmalla, vaikkei hänellä ole juuri mitään tekemistä tämän kanssa.

Mikäli asia on vielä jollekulle blogini lukijalle epäselvä, Douglas Adamsin viisiosainen Linnunrata-trilogia on yksi lempikirjoistani, kuunnelmasta puhumattakaan. Kuunnelma on minusta parempi kuin kirjat ja sitä olenkin kuunnellut enemmän. Järkytyin tajutessani, että olen lukenut kirjat kokonaan ollessani ala-asteella. Sen jälkeen olen vain selaillut kirjaa ja lueskellut sieltä parhaita paloja. Päätin korjata asian ja lukea kirjat uudelleen. Linnunradan käsikirja liftareille on hyvin yhteneväinen kuunnelman ensimmäisen osan kanssa. Muistin monet repliikit ulkoa ja kuulin ne kuunnelmanäyttelijöiden äänillä päässäni. Tämä on kirja, josta en keksi mitään huonoa sanottavaa. Nauroin ääneen, stressi lievittyi huomaamattani ja syöksyin Kultasydämen kyydissä läpi Linnunradan tutkimattomien nurkkien. Rakastan tätä kirjaa. 

Keskilinnan ritarit on yhteisnide, joka sisältää aiemmin e-kirjoina julkaistun pienoisromaanitrilogian: Aseenkantajan kunnia, Ritarin ansio ja Kuninkaan tahto. Lisäksi kirjassa on kartta (parasta!) ja ennenjulkaisematon loppunäytös (aivan ihana). Teos tarjoaa vauhdikkaita seikkailuita ja vähän erilaista ritariromantiikkaa kuin yleensä. Sarja paranee edetessään: ensimmäinen osa on ihan kiva, mutta jää vähän pintaraapaisuksi niin juonen, maailmanrakennuksen kuin hahmojenkin osalta. Myöhemmät osat ovat toimivampia ja pidinkin niisyä enemmän, suosikkini trilogiasta on Kuninkaan tahto. Viihdyttävät kirjat nollasivat väsynyttä päätä ja myönnän hihitelleeni hölmösti Jehremin ja Konnon suhteen edetessä. Monimutkaisten hovijuonittelujen seassa rakkaussuhde etenee uskottavasti. Huomautus: en suosittele lukemaan julkisella paikalla. Itse erehdyin lukemaan tätä kerran bussissa, jolloin olin kiitollinen, että pipo piilotti punoittavat korvat. 

Ihastuin pari vuotta sitten Maresiin ja hankinkin Naondelin kirjamessuilta. Jouluaattona ja -päivänä luettu kirja ei ollut iloinen joulukirja. Ensimmäisiltä sivuilta asti aavistin, että kaikki menee enemmän tai vähemmän pieleen. Välillä kirjasta tuli oikeasti todella paha olo, mutta siltikään en malttanut laskea kirjaa käsistäni. Turtschaninoffin luoma maailma on kaunis, mutta ihmiset julmia. Miljöönkuvailu on upeaa: maailma aukeaa lukijan eteen aitona ja kaikki aistit täyttävänä. Henkilöhahmot ovat tarpeeksi erilaisia ja erottuvia, eikä kukaan jäänyt toista ohueammaksi hahmoksi. Ihmiskohtalot ovat surullisia, mutta pohjalla on toivoa. Kieli on kaunista, lumoavaa. Vaikken suoranaisesti nauttinut lukemisesta, en todellakaan kadu lukemista. Upea kirja, myöskin ulkonäöltään. 

Audrey Hepburn on lempinäyttelijäni ja Aamiainen Tiffanylla ollut lempielokuvani jo jonkin aikaa. Tartuin siis Auringonnousuun Manhattanilla erittäin suurin odotuksin, enkä joutunut pettymään. Kirja tarjoaa tietoa paitsi Audrey Hepburnista ja vuonna 1961 valmistuneesta elokuvasta, myös 50-luvun Hollywoodin naiskuvasta ja sensuurimääräyksistä ja paljon muuta. Kirjassa oli paljon asiaa, mutta se ei tuntunut täyteenahdetulta. Kirjoitustyyli poikkesi useimmista tietokirjoista. En oikein osaa itsekään sanoa, miten se oli erilainen verrattuna muihin, mutta pidin siitä. Kirjan takakanteen on painettu lause: "Niin viihdyttävä teos, että sen mukana pitäisi tulla popcornia." Naureskelin höpsölle lauseelle aikani, mutta päädyin kuitenkin saman lopputulokseen. Kirja on äärimmäisen viihdyttävä, mutta samalla opin koko läjän uusia asioita, kuten sen, että elokuvassa 2E:tä näyttelevä Patricia Neal oli Roald Dahlin vaimo ja että miespääosaa esittävällä George Peppardilla oli noussut hieman nesteet päähän. Suosittelen kirjaa erittäin paljon, siitä tuli yksi suosikeistani! 

Maailmanlopun ravintola sai kunnian olla vuoden viimeinen kirja. Kirja hämmensi heti alusta alkaen: tapahtumat nimittäin kulkevat täysin päinvastaisessa järjestyksessä kuin kuunnelmassa. Toisaalta tästä puuttui kuunnelman kloonijutut, mikä oli oikeastasn ihan hyvä: en ole ikinä ihmeemmin välittänyt niistä. Ensimmäisen osan tasolle tämä ei yllä, mutta hykertelin silti ääneen milloin millekin absurdille käänteelle, keskustelulle tai hahmolle (koko ravintolakohtaus on aivan mahtava!). Käsikirjaosuuksia tuntui olevan paljon vähemmän kuin edellisessä osassa. En tiedä, onko niitä oikeasti ihan saman verran kaikissa, mutta sellainen olo jäi. Viihdyin tämän(kin) kirjan seurassa mainiosti. 

Joulukuu oli tuskallisen kiireinen ja stressaava kuukausi. Vietin näytelmäharjoitusten takia todella paljon aikaa koululla ja kävin melkein koko kuukauden ajan kotona vain nukkumassa. Viimeiselle kouluviikolle osui jokailtaisten harjoitusten lisäksi myös koeviikko, joten voitte uskoa, että stressi ja ahdistus oli kova. En saanut kunnolla nukuttua ja hermoni olivat niin kireällä, että sain itkukohtauksen hyvin helposti. Lisäksi onnistuin alkukuusta hankkimaan itselleni flunssan ja kuumeen, jälkimmäisen ensimmäistä kertaa sitten viidennen luokan. Kaikesta huolimatta joulukuussa tapahtui kivojakin juttuja, kuten saniksen pikkujoulut, eräs ihana yökyläily, upeasti onnistunut näytelmä ja tietenkin joululoma. Oli ihanaa istua sohvalla ilman, että tarvitsi jatkuvasti vilkuilla kelloa ja pohtia, milloin lähtisi kävelemään bussipysäkille. Joulunpyhät lojuin kotona, luin kirjoja ja välillä katselin Jeevesiä & Woosteria. Ehkä täydellisin joulu koskaan (jos ei lasketa sitä, ettei lunta ollut juurikaan). (Tiedän sanovani näin joka vuosi, mutta noh, tämä nyt sattui olemaan kaikin puolin täydellinen joulu.) 

Postauksen loppuun kuva, jonka olisi pitänyt ilmestyä joulukalenterin luukussa 20. En todennäköisesti ikinä opi käyttämään vesivärien kanssa akvarellipaperia.

"– Pysähdy! Sinulla ei ole huppua! huusin muistaessani taas häntä vaanivan vaaran. 

– Vähät siitä, prinssi huusi takaisin. Hän pysähtyi äkisti ja kiskaisi minut viereensä. 

– Minä päästän sinusta irti, jos lupaat olla juoksematta takaisin ja huutamatta että olen karannut, hän sanoi hiljaa. 

– Lupaan, sanoin ääni väristen. Se ei ollut ehkä viisainta, mutta tässä tilanteessa se tuntui parhaalta ratkaisulta. Tahdoin hänen irrottavan puristavat sormensa käsivarrestani. En ollut koskaan nähnyt orvokkisilmissä tuollaista paloa. Hän irrotti tiukan otteensa ja nauroi. 

– Voi, älä näytä noin säikähtäneeltä! Emme me tee mitään väärää."

Joulukalenteri 2016: 24. luukku

Tänään aukeaa blogijoulukalenterin vuosimallia 2016 viimeinen luukku. Kuva ja tekstinpätkä ovat esiintyneet blogissani aiemminkin (joskin eri yhteyksissä), mutta koska ne olivat mielestäni niin jouluisia, päätin laittaa ne aaton luukkuun.

Tälle kuvalle on myös soundtrack (jonka pohjalta se ja oikeastaan melkein koko tarina on syntynyt), sen voi halutessaan kuunnella tästä.

Luukku 24: Walking in the air

"He pyörivät taivaan yli, hypähdellen ja pyörien. Joskus he leijuivat vähän matkaa alas lumihiutaleiden lailla, sitten ponnahtivat takaisin ylös. Välistä olento vei hänet kauemmas, hivutti kättään pois hänen kädestään niin, että vain sormet koskettivat toisiaan, antoi hänen liukua poispäin, sitten kiskaisi tytön taas lähemmäksi ennen kuin hän ehti pudota. Tuo pelon ja helpotuksen välillä tasapainottelu sai hänen sydämensä jyskyttämään entistä lujempaa. Se oli oudolla tavalla lumoavaa. Olento ei puhunut, mutta jollain tavalla hän ymmärsi sitä. Eikä heidän toisaalta edes tarvinnut puhua, he vain kulkivat jäisen pakkastaivaan yli.

Keskiyö oli värjännyt taivaan siniseksi, tähdet loistivat kirkkaina ja kuu kahta kirkkaampana, lumihiutaleet takertuivat heidän hiuksiinsa ja silmäripsiin."

Ihanaa ja rauhallista joulunaikaa kaikille!

♥:lla: Celestine

Joulukalenteri 2016: 13. luukku

Tervetuloa Lasisipulissa-blogin joulukalenteriin, joka tänä vuonna sattuu olemaan hahmopiirroksia. Luukku aukeaa tiistaisin ja sunnuntaisin.

Luukku 13: Metsässä

"Luminen metsä oli vallan kaunis. Puut olivat valkoisen kuorruttamia, taivas kirkkaan sininen. Polkuja ei ollut, ja hän upposi pari kertaa hankeen polviaan myöten. Eniten häntä kuitenkin häiritsi hiljaisuus. Mökille oli kuulunut metsän humina, mutta nyt metsä oli ihan hiljaa. Lumessa ei näkynyt muita jälkiä kuin hänen omansa, eikä missään näkynyt eläimiä. Mökillä oli kuljeskellut muutamia peuroja ja pikkuisia siilejä, mutta täällä ei näkynyt ketään elävää olentoa hänen lisäkseen. Missä kaikki olivat? Ellei hän olisi kieltänyt itseään kuvittelemasta tyhmyyksiä, hän olisi luultavasti pelännyt jo itsensä hengiltä."

Joulukalenteri 2016: 11. luukku

Tervetuloa Lasisipulissa-blogin joulukalenteriin, joka tänä vuonna sattuu olemaan hahmopiirroksia. Luukku aukeaa tiistaisin ja sunnuntaisin.

Luukku 11: Keittäjätär

"– Itke vain, jos se helpottaa, hän sanoi hiljaa. Suljin silmäni. En tiennyt, olisinko uskaltanut nojata häntä vasten. Hän oli kuin kallio, joka ei murtuisi vaikka mitä tapahtuisi, mutta samalla hän oli lämmin ja lempeä. Jokin hänessä toi mieleeni äidin, vaikka hän ei voinut olla kuin muutaman vuoden minua vanhempi."

Joulukalenteri 2016: 6. luukku

Tervetuloa Lasisipulissa-blogin joulukalenteriin, joka tänä vuonna sattuu olemaan hahmopiirroksia. Luukku aukeaa tiistaisin ja sunnuntaisin.

6. luukku: Kiukunpuuska

"Jossain takaraivossa kuiski pieni ajatus siitä, kuinka typerältä näytin seisoessani keskellä huonetta pelkässä yöpaidassa, kulhonsirpaleet pitkin lattiaa levinneenä. Olin kuitenkin liian vihainen antaakseni ajatukselle tilaa: olin niin raivoissani, että olisin voinut heittää kokonaisen astiakaapin päin seinää."

Tämän varsin itsepäisen itsenäisen hahmon myötä toivotan blogin lukijoille oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

Joulukalenteri 2016: 4. luukku

Tervetuloa Lasisipulissa-blogin joulukalenteriin, joka tänä vuonna sattuu olemaan hahmopiirroksia. Luukku aukeaa tiistaisin ja sunnuntaisin.

Luukku 4: Yökulkija

"Ja silloin hän näki sen taas. Olento asteli metsän läpi suoraan häntä kohti. Nyt sillä ei ollut huppua päänsä peittona ja hän näki, että sillä oli ihmisen kasvot. Se oli nuori mies, pitkä, kalvakka ja mustahiuksinen. Sen valtavien valkoisten sulkasiipien kärjet viistivät maata, kun se käveli pitkin askelin, pää riipuksissa. Hän etsi piilopaikkaa olennolta, mutta ei ehtinyt liikahtaakaan olennon nostaessa äkillisesti päänsä. Hetken he tuijottivat toisiaan silmiin."

Joulukalenteri 2016: 1. luukku

Tervetuloa Lasisipulissa-blogin joulukalenteriin, jota voisi jo perinteiseksi kutsua! Tänä vuonna joulukalenteri on erittäin kuvallinen, nimittäin se sisältää piirroksia, tarkemmin sanottuna hahmokuvituksia eri teksteistä. Huomioittehan, että osa kuvien yhteydessä esiintyvistä tekstikatkelmista ovat erittäin muokkaamattomia, joskin blogiin sopivimmaksi räätälöity. Uusi luukku aukeaa joka tiistai (tätä ensimmäistä luukkua lukuunottamatta) ja sunnuntai.

Luukku 1: Siskokset

"Tavatessani heidät ensimmäisen kerran D oli ollut seitsemän ja A kuuden vanha. Jo lapsena heistä näki, kummasta tulisi perheen kaunotar. A vei pitkine silmäripsineen ja kauniine hiuksineen enemmän huomiota kuin D, joka tuntui syntyneen nyrpeä ilme kasvoillaan."

Huonosti käyttäytyvät hahmot

Mielikuvitus toimii välillä vähän liiankin hyvin. Pienistäkin asioista aivot saattavat kehittää hahmon, tarinan alun, tunnelman, jota tavoitella. Koska minulla on usein (tälläkin hetkellä) monta rautaa tulessa, en pysty keskittymään moneen hahmoon ja tarinaan yhtä aikaa, joten sanon uusille mielikuvitusystävilleni lempeästi "hei hei nyt vähäksi aikaa" ja pakkaan ne varovasti siihen mielen perukoilla sijaitsevaan matka-arkkuun, jonka päällä lukee Ideoita. Sitten laitan kannen kiinni, mutten kuitenkaan lukkoon, koska unohtaisin taatusti avaimen säilytyspaikan enkä pääsisi sitten enää hahmoihini käsiksi. Sitten keskityn siihen projektiin, joka sillä hetkellä on käsillä ja kaikki on hyvin: uudet ja vähän vanhemmatkin hahmot odottavat mielen arkussa vuoroaan ja ne, joihin on tarkoitus keskittyä, ovat helposti saatavilla ja ajatuksissa usein.

Kunnes. 

Tulee hiljainen hetki, jolloin ei ajattele juuri mitään, kotimatkalla, ruokajonossa, bussissa. Silloin sotasuunnitelmia punoneet hahmot raottavat idea-arkun kantta ja ryömivät esiin. Ja ennen kuin ehtii siivota ne takaisin arkkuunsa, ne ehtivät aloittaa houkuttelunsa: 

"Moi! Muistatkos minua?"

"Sinä et enää rakasta minua. Sinä olet unohtanut minut."

"Haluan, että kerrot minun tarinani!"

"Mää oon ärsyttävän ohut ja sterotyyppinen, kehitä mulle luonnetta!"

"Katsohan tätä mustelmaa. Haluatko kuulla, mistä sen sain?" 

"Et ole ajatellut minua pitkiin aikoihin." 

Jokainen hahmo maanittelee, uhkailee, huutaa, pyytää, anelee keskittymään itseensä. Koska niitä on paljon, on päänsisäinen kakofonia melkoinen. Vaikka yrittäisi laittaa silmät ja korvat kiinni, niiden äänet kuuluvat silti läpi. Yritän kokeilla uhkailua ("Minä unohdan sinut, ellet häivy!"), kiristystä ("Nyt takaisin arkkuun siitä, tai en enää ikinä kirjoita sinusta!") ja jopa lahjontaa ("Minä kirjoitan sinusta heti, kun olen saanut tämän projektin valmiiksi, jos nyt vain menet takaisin."). Yleensä osa palaa tässä vaiheessa takaisin mielen perukoille, mutta sitkeimmät jäävät kärttämään huomiota. Silloin tarvitaan kovia otteita. Hahmot ovat onneksi pelkkiä keveitä mielikuvia, joten osan saan kannettua ne ajatuksen voimalla takaisin arkkuun. 

Mutta kaikkia en saa arkkuun yhtä aikaa. Joku piiloutuu kuitenkin, ja kun lopulta istahdan ja huokaisen syvään, se hyppää esiin ja säikäyttää. Sitten se mankuu minut kirjoittamaan itsestään, enkä jaksa kieltäytyä. Annan sen asettua asustelemaan sinne, missä elevät keskeneräisten projektien hahmot. Sieltä se saa aina välillä huudella elämäntarinansa palasia ajatuksiani sekoittamaan. Eikä se suostu kuuntelemaan, kun sanon, että keskeneräiset projektit kirjoitetaan ennen sinua loppuun. Harkitsen vakavasti arkun lukitsemista, mutta jätän sen taas tekemättä. Tuleehan tästä aina vähän äksöniä elämään, vaikkakin vain oman pään sisällä. 

Jos joku tietää jonkun hyvän tottelevaisuuskoulun huonosti käyttäytyville hahmoille, ilmoittakoon.