tiistai 23. huhtikuuta 2019

Camp NaNoWriMo -päivitys 4

Sanoja kasassa 12422.

Nostin taas tavoitetta, kun 12k lähestyi uhkaavasti. Uusi tavoite on nyt 17k. Uskon pääseväni siihen melko helposti, mutta sen sijaan oma aikatauluni näyttää selvästi kärsineen pääsiäisenä pitämästäni useamman päivän tauosta. Eihän parin päivän jälkeen jääminen lopputulosta kauheasti hetkauta (onko sillä nyt väliä, valmistuuko tämä versio 5. vai 6.6.), mutta kun olen nyt 11 luvun ajan pysynyt tavoiteaikataulussa, tuntuu pahalta jäädä jälkeen. Aina voi kiriä, mutta opiskelujutut ja muu elämä painavat päälle tällä hetkellä sen verran, että en tiedä, kuinka realistista kiriminen on. Äh, taidan tehdä elämästäni liian vaikeaa.

Viikonloppuna piirsin jälleen omia hahmojani. Tein viime keväänä samantapaisen kuvan Pusun naisista, tällä kertaa vuorossa oli sille kaveri ja piirtelin miespuolisia henkilöitä. Paitsi että pääsin piirtämään ensimmäistä kertaa joitain melko keskeisiäkin henkilöitä, otin sen myös harjoitteluna: mielestäni miesten piirtäminen on jotenkin hankalaa. Tämä kuitenkin onnistui mielestäni tosi hyvin! :3


Henkilöiden nimet on sensuroitu, mutta pari hahmoa sai sukunimen tämän piirtämisen myötä. Tapani mukaan pyrin etsimään henkilöille jotenkin heitä kuvaavat nimet, vaikka sellaisessa vaivannäössä ei olekaan oikein mitään järkeä, kuten totesin myös ystävälleni:
"Käytän ehkä liikaa aikaa [sukunimien kaivamiseen Behind the namesta], varsinki ku ottaa huomioon, että noita sukunimiä ei koskaan tekstissä mainita :D"

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Pääsiäisen lukumaraton + kooste

Osallistun Yöpöydän kirjojen järjestämään pääsiäisen lukumaratoniin. Aloitan maratonini tänään sunnuntaina klo 17 ja lopetan 24 tunnin päästä maanantaina klo 17. Huomenna on ohjelmassa pitkähkö bussimatka kotikotoa opiskelukaupunkiin, joten siinä pitäisi ainakin ehtiä hieman lukemaan.

Maratonpinoni näyttää seuraavalta:


Olen jo vähän aloittanut Anthony Doerrin kirjaa, mutta en ole vielä kovin pitkällä. Lisäksi ajattelin huomenna bussissa lueskella erästä tenttikirjaa, mutta en ole varma, laskenko sivut mukaan lopulliseen maratontulokseen. Jos lukeminen uhkaa silti loppua kesken, aion jatkaa Tommi Kinnusen Pinttiä äänikirjana. 

Onnea kanssalukijoille! 

17.00 Aloitan maratonin Kaikki se valo jota emme näe -kirjan lukemisella. 

19.20 Luin lautapelien ja Mignon-munan syömisen välissä 54 sivua. Seuraavaksi suihkuun ja sitten ajattelin piirrellä ja kuunnella Pinttiä

23.20 Kuuntelin Pinttiä eteenpäin tunnin ja 46 minuuttia. Nyt jatkan Kaikkea sitä valoa jota emme näe ja meben nukkumaan aitten, kun silmät eivät enää pysy auki. Hyvää (luku)yötä! 

14.00 Luin illalla 40 sivua Kaikkea sitä valoa jota emme näe. Jatkan varmaankin piakkoin! 

17.00 Lälläslää, en jatkanutkaan! Luin bussissa tenttikirjaa hurjat 16 sivua, kunnes huomasin maratonin päättyvän. 

Maratonin kooste

Lopulta maratonini meni melko lahjakkaasti penkin alle. Yhteensä luin 110 sivua ja kuuntelin äänikirjaa 1 h ja 46 min. Ajattelin, ettei minulla olisi muuta tekemistä kuin lukea, mutta yllättäen aikaa menikin kaikkeen muuhun. Olen kuitenkin tavallaan tyytyväinen saavutukseeni: on se enemmän kuin ei mitään! 

tiistai 16. huhtikuuta 2019

Camp NaNoWriMo -päivitys 3

Sanoja tällä hetkellä koossa 9022.

Kirjoittaminen sujuu hyvin! Luku 9 oli lyhyempi kuin muut, mikä johti siihen, että pääsin aikataulussani edelle! On hyvä, että on muutama päivä etumatkaa, jolloin hätätilassa voin jättää päivän tai pari väliin. Tähän asti Pusu on ollu lähinnä vanhan hiomista, mutta seuraavassa luvussa tulossa on kokonaan uusia tapahtumia. Eräs esilukijani moitti kovasti juonen jännitteiden puuttumista, toivon että asia hieman korjaantuu tämän myötä. Itse olen todella innoissani tästä käänteestä! Sen avulla on mahdollista syventää paitsi maailmaa, myös välillä vähän paperiseksi jäävää päähenkilöä.

Viime viikon jännittävin tapaus editointiin liittyen sattui lauantaina aamupäivällä, kun tapahtui pelkäämäni asia: kansio teki tuttavuutta teekupin kanssa. Läppäri oli onneksi sen verran kaukana onnettomuuspaikasta, että se selvisi vahingoittumana, mutta yli 20 liuskaa Pusua kastui läpimäräksi, kun puolillaan ollut kuppi kaatui sen päälle. Onneksi vain 20 liuskaa: vaihtoehtoina olisi ollut paitsi läpimärät kakkos- ja ykkösversiot, myös läpimärkä JL:n ykkösversio ja kolme tippuvan märkää novellia. Ja onneksi kaikki merkinnät oli tehty kuulakärkikynällä, eikä esimerkiksi tussilla. Tilanteesta selvittiin siis säikähdyksellä ja talouspaperirullalla, vaikka seuraavat liuskat ovatkin melko sinimustia ja käppyräisiä.

Kuvan sumuisuus ei johdu kuvaajan osaamattomuudesta (mikä voisi tätä blogia pidempään seuranneiden mieleen juolahtaa), vaan ihan tahallisesta blurrauksesta. Pitää varoa, ettei internetin vorot vie hengentuotteitani! 

tiistai 9. huhtikuuta 2019

Camp NaNoWriMo -päivitys 2

Sanoja tällä hetkellä koossa huimat 6192.

Tein sen, mitä olen useammassa Campissa uhonnut, mutta jättänyt tekemättä: nostin tavoitettani, jopa kahdesti. Kuten arvelinkin, editoidessa homma etenee sen verran sutjakasti, että sanoja tulee runsaasti. Ensin nostin varovaisesti tavoitteen 10100 sanaan, mutta päätin sitten lopettaa kainostelun ja nostaa riman suorilta 12k:hon. Tällä vauhdilla luulisin pääseväni sinne helposti.

Itse tarinan kanssa olen kokenut hieman tuskaa. Ensin huomasin, että eräs suunnittelemani sivujuonne eräiden hahmojen suhteesta vertautui liian vahvasti omaan elämääni, enkä halunnut kirjoittaa sellaista, joten muutin tarinaa siltä osin. Muutos ei ole mitenkään ratkaiseva, mutta silti vähän harmittaa: olisin pitänyt siitä kovasti. Toinen tuskaisuus liittyy lukuun kahdeksan, jota viime viikolla lähinnä editoin. Kyseessä on todella takaumapainotteinen luku, enkä voi olla miettimättä, onko se lukijalle tappavan tylsää. Takaumat ovat juonen kannalta tärkeitä, mutta silti epäröin. Olisiko lukua mahdollista jakaa jotenkin eri lukuihin? Toisaalta tämän version kanssa myös lukujen järjestyksissä ja sisällössä on ollut omasta huolimattomuudestani johtuvaa sekasotkua.

Olen laittanut Pusun soittolistaa uuteen uskoon. Järjestin biisit siihen järjestykseen, missä ne kuuluisivat, jos Pusu olisi elokuva. Toki osa liittyy tekstin tapahtumiin melko löyhästi, mutta liittyypä kuitenkin. Monia hahmojen suhteista kertovia biisejä en saanut mahtumaan mihinkään järkevään kohtaan, mutta ne löytyvät listan lopusta ns. bonusbiiseinä "lopputekstien", eli The Piercesin You'll be minen jälkeen.

Olen remontoinut myös muita blogin Spotifysta (linkki sivupalkissa, vink vink!) löytyviä kirjoitussoittolistoja samalla idealla, mutta niissä työ on vielä vähän vaiheessa. Ei Pusunkaan biisijärjestys ole aivan kiveen hakattu, mutta suurin piirtein kuitenkin :)



lauantai 6. huhtikuuta 2019

Maaliskuun luetut 2019

Maaliskuussa 2019 luin kahdeksan kirjaa (1407 sivua), joista kaksi oli spefiä ja yksi uusinta.

Mattila, Riina: Järistyksiä 151 s. 
Rannela, Terhi: Läpi yön 284 s. [U]
Silvan, Heidi: John Lennon minussa 200 s. 
Smith, Patti: Omistautuminen 126 s. 
Helminen, Sini: Maan povessa (Väkiveriset #4) 248 s. 
Francis, Frank: Taikalähde − satuja vierailta mailta 76 s.
Tulilintu − venäläisiä kansansatuja 83 s.
Ihonen, Essi: Ainoa taivas 239 s.

kotimaisia: 5
käännöskirjoja: 3
omasta hyllystä: 0
kirjastosta: 8
muualta: 0

Järistyksiä oli nimensä mukainen: järisyttävä tarina itsensä löytämisestä ja ensirakkaudesta. Eelia on muunsukupuolinen nuori, joka löytää rakkauden kaukana kotoa, taidelukiossa. Vaikka kirja on lyhyt, siihen mahtuu paljon. Mattila onnistuu kirjan aikana käsittelemään seksuaali- ja sukupuoli-identiteettejä, suhteita vanhempiin ja ystävyyssuhteita. Vaikka pääpaino on Eelian ja Islan rakkaustarinassa, pidin myös siitä, että Eelian paras ystävä Karhu oli kokonainen henkilö, joka ei hävinnyt kuvioista seurustelusuhteen alkaessa. Oli kiinnostavaa lukea kirjaa, jonka päähenkilö oli jotain perinteisen sukupuolijaon ulkopuolelta. Seksuaalivähemmistöistä kertovia kirjoja olen lukenut melko paljon, mutta sukupuolivähemmistöistä paljon vähemmän, enkä muista äkkiseltään yhtääkään kirjaa, jossa olisi ollut muunsukupuolisia hahmoja, ainakaan päähenkilöinä. On erittäin hyvä asia, että kirjallisuuden henkilökaartit monipuolistuvat! Eelian vanhempien suhtautuminen lapsensa muunsukupuolisuuteen oli raastavaa luettavaa. Entistä turhauttavammaksi kirjan teki se, että kirjailijan ei ole tarvinnut keksiä mahdollisimman kauheita vanhempia, vaan tällaisia ihmisiä on oikeasti olemassa. Järistysten kieli on aivan omaa luokkaansa: runollista ja välillä hengästyttävän kaunista. Henkilöiden, varsinkin Eelian, mutta myös muiden, tunteet tulevat sitä kautta todella vahvasti myös lukijan iholle. Todella vahva esikoisteos!

Luin Terhi Rannelan Läpi yön -romaanin ysiluokalla ollessani, ja siitä lähtien se on kuulunut kaikista tärkeimpiin kirjoihini, vaikka en ollut lukenut sitä sen jälkeen. Kirja alkaa ysiluokkalaisen Marian itsemurhayrityksestä ja seuraa hänen elämäänsä aina yliopistoon asti päiväkirjojen kautta. Minun ei tarvinnut lukea kirjaa kovin pitkälle, kun sain jo todella vahvoja flashbackeja edelliseltä lukukerralta: äkkiä olinkin taas 15-vuotias, istuin lukemassa jonain pitkänä joulukuisena päivänä äikänluokan edessä olevalla penkillä, ympärilläni niin tärkeitä ihmisiä, kuin sellaisiakin, joita en ole nähnyt tai ajatellut enää vuosiin. Sain kiinni todella vahvasti silloisista tunteistani ja ajatuksistani. Vaikka oma elämäni on ollut aina paljon kevyempää kuin Marialla, samaistuin kirjaan vahvasti silloin ja vahvasti nyt. Jotkut näistä asioista olivat (onneksi) eri asioita kuin 15-vuotiaalla, mutta jotkut kohdat iskivät kuin moukarilla edelleen. Minun on todella vaikea pukea lukukokemusta sanoiksi. On ehkä vähän vaikea ymmärtää, miksi samaistun Mariaan niin paljon kuin samaistun. Suurista eroista huolimatta meissä on kuitenkin joitain samaa: välillä piinaavaksi yltyvä kympintyttöys, neiti Kunnianhimo ja palo kirjoittaa. Läpi yön toimi ehkä menneisyyden Celelle viestinä siitä, että vaikka juuri sillä hetkellä elämä tuntuukin hankalalta ja pimeältä, valo odottaa kyllä jossain. Sinne ei välttämättä päästä ilman takapakkeja, mutta sinne päästään. Se on lohdullinen viesti edelleen. Kirjoitan melko harvoin lainauksia kirjasta ylös lukiessani, mutta Läpi yön tarjosi pari kertaa sellaisia kohtia, jotka oli pakko saada itselle muistiin. Niistä eräs tärkeimmistä oli tämä: "En tiedä, miksi kirjoitan, mutta pakko on kirjoittaa."

John Lennon minussa on kirja, jota en olisi lukenut, jos siinä ei oltaisi mainittu John Lennonia. En erityisemmin pitänyt kirjasta. Jos John Lennonin olisi poistanut, on kirja melko tyypillinen nuortenromaani ilman sen kummempia yllätyksiä. Yleensä jokaisen uuden juonenkäänteen kohdalla tiesin, mihin suuntaan asiat seuraavaksi menevät. Lisäksi kirjassa on eräs seksuaalista ahdistelua sisältävä kohtaus, joka kuitenkin ohitetaan todella nopeasti. Minulle jäi lukiessani tästä todella ikävä olo. John Lennonin mystinen hahmo on vähän kummallinen: välillä hän on pelkkä näkymätön haamu, mutta toisinaan hän kuitenkin toimii niin, että hänen tekonsa ulottuvat myös fyysiseen maailmaan. Myös hänen persoonallisuutensa tuntuu välillä vähän kummalliselta. En tietenkään voi väittää, että tietäisin sataprosenttisesti, millainen John Lennon oli persoonaltaan, mutta olen kuitenkin perehtynyt aiheeseen sen verran hyvin, että välillä kurtistelin lukiessa kulmiani ja mietin, olisiko oikea John toiminut noin. Oli kuitenkin kivaa lukea kirja lähes yhdeltä istumalta: se jaksoi viihdyttää bussimatkan ajan. Plussaa myös siitä, että päähenkilöllä on lievä Asperger, joka kuitenkin todetaan normaalina asiana, eikä sitä alleviivata liikaa. Tällaista lisää!

Rakastin Patti Smithin omaelämäkerrallista romaania Ihan kakaroita. Luin kotikotona käydessäni Omistautumisen, jota kirjan aiemmin lukenut ei ihmeemmin hehkuttanut. Pyrin lukemaan kirjan mahdollisimman neutraalein odotuksin, mutta petyin silti. Kirja koostuu Smithin matkakertomuksesta ja hänen kirjoittamastaan novellista. Matkansa aikana Smith pohtii kirjoittamista ja luomista Pariisissa ja Albert Camus'n kotitalossa. Nämä osuudet tarjosivat joitain mielenkiintoisia ajatuksia, mutta kokonaisuus vähän velloi ja junnasi paikallaan. Novelli puolestaan oli kauniisti kirjoitettu, mutta aiheiltaan ja tapahtumiltaan niin vastenmielinen ja inhottava, että en voinut vilpittömästi pitää siitä. Minun ja Omistautumisen kemiat eivät kohdanneet, mutta onneksi on Ihan kakaroita, joka on aivan ihana kirja.

Sini Helmisen Väkiveriset -sarjan päätösosa Maan povessa löytyi kirjaston hyllystä yllättävän nopeasti ilmestymisensä jälkeen, joten nappasin uunituoreen kirjan mukaani. Tiesin, mitä kirjalta odottaa: viihdyttävää ja vuhdikasta urbaania fantasiaa. Odotukseni osuivat oikeaan, mutta toisin kuin John Lennon minussa, Maan povessa onnistui myös yllättämään. Kun kolme edellistä osaa ovat olleet itsenäisiä tarinoita, Maan povessa sitoo ne yhteen. Pidin siitä, miten henkilöt kohtasivat toisensa ja reagoivat toisiinsa. Fantasiaelementeistä huomimatta pidin siitä, miten realistisia tietyt osat korjassa olivat. Kun Pinja, Pekko ja Mari tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa, ei kaikki ole pelkkää riemua, vaan kolmella erilaisella ihmisellä on myös konflikteja. Myös edellisen osan koulukiusattu Mari ei ole muuttunut maagisesti koko koulun suosituimmaksi tytöksi, vaan kokee yhä ulkopuolisuutta, vaikka pahin kiusaaja onkin vaiennut. Positiivista tässä kirjassa oli myös sinipiika Tuulian hahmo. Olen jokaisen kirjan kohdalla huomauttanut, että Tuulia on mielestäni ärsyttävä hahmo, mutta tässä kirjassa olin toisinaan jopa hänen puolellaan, mitä en ole muiden osien kanssa kokenut. Helminen on kehittynyt kirjailijana todella paljon sarjan myötä. Hyvä päätösosa!

Hakiessani kerran kirjastosta kurssikirjoja, satuin huomaamaan lastenosastolla kirjaston henkilökunnan tekemän kirjanäyttelyn otsikolla Varaston aarteita. Iskin silmäni heti kahteen värikkääseen 1970-luvun satukirjaan, ja lainasin ne. Taikalähteen luin ensimmäiseksi. Se sisältää satuja useammasta eri maasta, kuten Puolasta ja Venäjältä. Ilahduin siitä, että lähes kaikki sadut olivat minulle entuudestaan vieraita. Oli mielenkiintoista lukea eri maiden satuja, joissa oli omia erityispiirteitään, mutta myös yhtäläisyyksiä. Samalla kuitenkin mietin, kuinka paljon satuja oltiin muokattu. Millaisia ovat näiden satujen alkuperäiset versiot? Ovatko paikalliset Grimmin veljekset lisänneet satuihin verta ja suolenpätkiä, jotka on pitänyt lapsia varten siistiä? Hämmennystä herätti myös se, että kirja väitti H. C. Andersenin Keisarin uusia vaatteita japanilaiseksi saduksi. En keksi tälle mitään järkevää selitystä.

Toinen samasta näyttelystä mukaan lähtenyt kirja oli Tulilintu (josta en muuten löytänyt mistään kirjoittajan nimeä! Jos joku tietää, ilmoittakoon), joka sisältää venäläisiä kansansatuja. Yksi näistä saduista oli tuttu jo Taikalähteestä, tosin hieman erilaisena versiona. Venäläisissä saduissa on kyllä aivan omanlaisensa tunnelma, mistä pidän kovasti. Myös kirjan kuvitus on uskomattoman hieno!

Kuukauden viimeiseksi kirjaksi jäi Ainoa taivas, joka kertoo esikoislestadiolaistyttö Ainosta, joka kamppailee uskonsa kanssa. Kuten Järistyksen kanssa, tämäkin kirja teki minut vihaiseksi siksi, että tällaista tapahtuu tämän päivän Suomessa. Olen sitä mieltä, että ihmisellä on oikeus uskoa tai olla uskomatta mihin tahtoo, kunhan ei vahingoita itseään tai muita. Samaa miettii Ainokin, mutta yhteisöstä irrottautuminen ei ole helppoa. Ahdistuin kirjasta välillä todella paljon. Ihmiset Ainon ympärillä pitävät naisia miehille alisteisina, joiden ainoa tehtävä on huolehtia kodista ja lapsista. Ajatus siitä, että oma tulevaisuus on niin tiukasti määritelty, on todella puistattava. Onneksi kirja tarjosi myös helpottavia hetkiä: Ainolla on ympärillään myös sellaisia ihmisiä, jotka ymmärtävät ja tukevat häntä valinnoissaan. Mainio esikoisromaani tämäkin!



*********

Maaliskuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot: John Lennon minussa
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja: Ainoa taivas
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi: Läpi yön
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja: Omistautuminen
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja: Maan povessa
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö: Järistyksiä
47. Kirjassa on alle 100 sivua: Taikalähde
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Tulilintu

Maaliskuun aikana luin enemmän kuin koko tänä vuonna yhteensä! Muuten kuukausi oli vähän hassu: minulla ei ollut ihmeemmin opiskelujuttuja tehtävänä tai luentoja käytävänä, mutta silti tuntuu, että stressasin lähes koko ajan jostakin. Maaliskuu on ollut jo pitkään inhokkikuukauteni marraskuun ohella, ja vaikka kevään tulo saikin hymyilemään, onnistui kuukausi olemaan melkoista taistelua tänäkin vuonna. Onneksi on kirjoja, kirjoittamista, musiikkia ja ihmisiä ympärillä. 

Huhtikuu lupaa melkoista hulinaa, mutta onneksi hulinat ovat kivoja! Lisäksi huhtikuutani rytmittää Camp Nano, josta puhuin jo edellisessä postauksessa (joka muuten oli blogin 300. postaus!), joten jos kirjoitusjutut kyllästyttää ja ärsyttää, tulkaa vappuna takaisin! 



Kuukauden kuunnelluin on mahdollisesti Olavi Uusivirran Ehkä sun on pakko mennä. Valvoin puoleenyöhön ja odotin biisi julkaisua, ja oli kyllä sen arvoista! Täysin biisin sisään pääseminen vaatikin useamman kuuntelun, mutta pidän siitä jokaisella kerralla enemmän. Odotan Olavin uutta levyä todella paljon. 

Kevätaurinkoista huhtikuuta! 

tiistai 2. huhtikuuta 2019

Camp NaNoWriMo -päivitys 1

Huhtikuussa leireillään taas!

Olen tehnyt alustavan editointisuunnitelman, jonka mukaan Pusun kolmosversio valmistuisi kesäkuun alkupuolella. Tätä tavoitetta silmällä pitäen Camp Nano sopii huhtikuuhuni kuin nenä päähän.

Sanatavoitteeni on jo viime heinäkuulta tuttu 10k. Saa nähdä, nostanko tavoitetta: editoidessa sanoja kuitenkin tulee helposti enemmän kuin ensimmäistä versiota kirjoittaessa. Ehdin maaliskuun aikana edetä editoinnissa seitsemänteen lukuun, mistä jatkan nyt eteenpäin. Tavoitteena olisi päästä lukuun 14 asti huhtikuun aikana.

Uhka vai mahdollisuus? Uhkaava mahdollisuus? Sen näkee vasta kuun lopussa.