Päässäni pyörii lähes täsmälleen samoja ajatuksia kuin kolme vuotta sitten, samoja kuin kolme vuotta siitä taaksepäin. Ajatuksia, jotka jättivät kuudennen luokan jälkeen rauhaan, kun ysiluokka oli jotain kaukaista ja saavuttamatonta.
Näen unia, joissa syön kunnes halkean ja seison kaatosateessa kuuntelemassa Haloo Helsinki!ä.
Aikaisin aamulla tuijotan peilikuvaani ja kysyn: "Kuka sinä olet?"
Ensi viikolla on viitenä päivänä seitsemästä jotain muistettavaa. Tai mahdollisesti kuutena.
Perjantaihin pitäisi säätää laki, jonka perusteella koulussa ei saisi olla enää kahden jälkeen.
Kun soittimesta loppuvat patterit juuri ennen koulumatkan tympäisevintä osaa, tekisi mieli heittää painava reppu hankeen ja marssia saman tien kotiin.
Jos ysiluokan läksyt ja päivät tuntuvat musertavilta, miten ajattelin pärjätä lukiossa?
Lempikenkäni vetoketju hajosi.
Ai kun on ehanata.
Toisaalta:
Ulkona on kaunista. Elän ja hengitän. Mä saan lukea ja kirjoittaa. Saan kuunnella hyvää musiikkia. Löysin kirjastosta Kate Bushin Lionheartin ja Never for everin. Pääsen nukkumaan muutaman tunnin päästä. Mulla on uusi, ihana Audrey-paita.
Vaikka olisi kuinka pimeää, siellä on aina valoa. Se pitää vain osata löytää.
