2025 (1/2)

Taas on yksi vuosi päättymäisillään, mikä tuntuu yhtä käsittämättömältä joka kerta. 

 

Perinteitä kunnioittaen vuosikatsaus on tänäkin vuonna jaettu kahteen osaan, ja tässä ensimmäisessä käsitellään vuoden 2025 kuulumisia. Kakkososassa käsitellään kirjavuotta 2025, mutta palataan niihin asioihin sitten ensi vuoden puolella. 

 

Vuonna 2025 

 

♦ alkuvuosi oli vähän rankka. Heti joululomilta palattuani nappasin jostain sitkeän yskän, josta selvittyäni sain vaihtokaupassa kauheat niskakivut, ja näiden perässä saapui erinäinen joukko isompia ja pienempiä murheita. Tähän päälle kun lätkäisi vielä jatkuvan gradustressin, niin pidän pienenä ihmeenä, että selvisin varsinkin tammikuusta yhtenä kappaleena. Melkoisen väsyneenä, stressaantuneena ja itkuisena sellaisena, mutta selvisin kuitenkin. 

 

Kuvasta puuttuu tärkein lääke: jäätelö. 

♦ minulta poistettiin kaksi viisaudenhammasta. Stressasin operaatiota etukäteen kauheasti (minulle ei ole tehty yhtäkään hammasoperaatiota aikaisemmin, ei edes hampaiden paikkausta), mutta lopulta se oli ohi viidessätoista minuutissa. Toipuminenkin sujui hyvin, vaikka ei se veren syljeskely ja puutuneen naaman kanssa toimiminen mitään erityisen mukavaa ollut. Kyllä aikuisetkin ansaitsisivat hammaslääkäristä tarroja, sen minä vain sanon. Lisätasoja tilanteeseen toi se, että kun tulin operaation jälkeen kotiin ja nukuin n. 40 min päiväunet, unilta herätessä soi puhelin. Olin edelleen vähän unenpöpperöinen ja lisäksi puoli naamaa oli puuduksissa, joten olin aivan kujalla, kun puhelimesta alettiin puhua ruotsia. Seuraavaksi keskustelin kaksikielisesti kesätyöasioista puolisen tuntia. Olipa tosiaan erikoinen päivä. 

 

Kun Foucault on nostettu pöydälle, tilanne on vakava.

Tulostin gradun ja tein omia merkintöjä. 

♦ tein gradua kuin pieni eläin. Sain lähetettyä gradun esitarkastukseen ennen joulua, joten alkuvuodesta aloitin tutkielman muokkausta palautteen perusteella. Vaikka sinänsä isoja sisällöllisiä muutoksia ei tarvinnut tehdä, tarkennettavaa ja avaamista oli tehtävä jonkin verran, ja tuntui, että lisää tehtävää tuli koko ajan. Tavoitteenani oli palauttaa gradu helmikuun loppuun mennessä, mutta se ei ihan onnistunut. Useassa hetkessä tuntui erittäin tuskaiselta ja vaikealta, ja valmistuminen hyvin kaukaiselta. Mutta niin vain lopulta koitti maaliskuun 4. päivä, jolloin palautin gradun...

 

 

♦ ...ja paria viikkoa myöhemmin valmistuin viimein filosofian maisteriksi!! Gradusta tuli arvosanaksi nelonen, ja sitten jäljellä oli enää muutaman kokonaisuusmerkinnän pyytäminen ennen todistushakemuksen lähettämistä. Todistus tuli pdf-tiedostona sähköpostiin, ankeaa tämä nykyaika. Valmistuminen tuntui todella oudolta ja epätodelliselta (ja ehkä vähän tuntuu edelleen). Se oli toki suuri helpotus, vaikka liittyy siihen tietty haikeuttakin: siihen päättyi seitsemän vuoden ajanjakso elämästäni, joka tuntuu kokonaiselta ihmisiältä. 

 

♦ kuuntelin musiikkia. Spotifyn tilastot eivät tarjonneet juurikaan yllätyksiä, joskin olin varma, että Jenni Vartiaisen En haluu kuolla tänä yönä olisi viiden kuunnelluimman biisin joukossa (mainitsinko jo, että alkuvuodesta oli vähän rankkaa :D). Marina julkaisi uuden albumin, mikä ilahdutti kovasti, ja Nössö Novan, Smg:n sekä Nupun uudet albumit pyörivät kuuntelussa myös. Kovin monella keikalla en käynyt: keväällä näin livenä Prinssi Rohkean ja Erämaan rotat sekä Jere Valkosen, Nössö Novan eräässä toisessa kevään tapahtumassa ja elokuussa Frederikin. Ensimmäiset olivat yhtä hyviä kuin ennenkin, viimeinen aivan kauhea kokemus :D mutta onpahan koettu, enkä maksanut onneksi tästä "elämyksestä" senttiäkään. Vuoden isoimmasta ja tärkeimmästä keikkaelämyksestä lisää vähän myöhemmin <3

 

Zinetonin loppukiriä Urheilu-Suomen voimalla.

 

♦ osallistuin ensimmäistä kertaa Zinetoniin. Kyseessä on viikonlopun kestävä zinehaaste, johon osallistuimme ystäväni kanssa yhdessä. Meille arvottu teema oli inspiroiva ja innostava, ja sisältöä syntyikin aika helposti. Taitelun taustalla mm. katsoimme paavin hautajaisia. Loppukiri oli melkoisen intensiivinen, kun tekniikka uhkasi pettää, ja siksi lopulliseen työhön jäi muutamia ärsyttäviä virheitä, mutta yleisesti olen tosi tyytyväinen meidän yhteiseen zineen <3 

 

Villit onnittelukukat.

♦ juhlin valmistumistani monta kertaa. Keväällä juhlin pienimuotoisesti perhepiirissä ja sitten isommin kavereiden kanssa. Varsinkin jälkimmäisistä juhlista on juhlakalu ja emäntä edelleen ylpeä: kaikesta ennakkosterssistä huolimatta juhlat sujuivat oikein hyvin, ja tarjoilut maistuivat vieraille hyvin. Vieraat myös viihtyivät hyvin, ja minusta oli äärimmäisen ihanaa, että tärkeät ihmiset ympäri Suomea saapuivat juhlimaan minua <3 Kesäkuussa oli myös vähän juhlintaa yliopiston puolelta, kun valmistuneita maistereita juhlittiin publiikissa. 

 

Koska Wicked oli vuoden isoimpia elokuvaelämyksiä (kahteen kertaan), katsoin alkuvuodesta uudelleen myös alkuperäisen Ihmemaa Ozin, jonka dvd:t olivat hyvin Wicked-henkiset.

♦ katsoin elokuvia ja sarjoja, aika vähän, mutta katsoin kuitenkin. Sarjapuolelta ehdoton suosikkini oli ranskalainen HPI, johon ihastuin ikihyviksi heti, ja joka onnistui koskettamaan jotenkin yllättävän syvältä. Elokuvista mieleeni jäi Wicked ja Wicked: For good, Ever after, Belle, Myrskyluodon Maija, Neitoperho, Everything everywhere all at once ja The Roses. 

 

Vappudrinkki.

 

♦ vietin vappua. Vappu kului hyvin kylmissä ja lumisateisissa tunnelmissa, ja meiniki oli muutenkin vähän erilainen kuin yleensä. Olemme ystäväporukan kanssa siirtymävaiheessa: osa on jo valmistunut ja työelämässä, osa oli juuri valmistunut vapun aikaan ja osa opiskeli vielä. Siksi vappu olikin yhdistelmä opiskelijavappua ja ns. aikuisvappua, minkä vappuseurani oli vähän tavanomaisesta poikkeava. Hyvä vappu, vaikkakin erilainen! 

 

♦ olin kuorossa vähän erilaisissa tehtävissä kuin ennen. Suurimman osan ajasta toki ihan tavallisena rivikuorolaisena, mutta viime keväänä ohjelmistossa oli ensimmäistä kertaa minun (ja apuvoimien) sovittamani ja johtama biisi. Kuoromme pyörii kuoron sisältä tulevien kuoronjohtajien voimin, ja olin ajatellut, ettei minusta ikinä olisi siihen hommaan, mutta sitten tarpeeksi monta palasta loksahti kohdalleen. Koko homma kauhistutti ja tuntui moneen otteeseen isolta virheeltä, mutta kaikki meni loppujen lopuksi hyvin. Lisäjännitystä kauteen teki se, että vähäisen sopraanotilanteen takia lauloin parissa biisissä sopraanostemmaa. Totesin, että on kaksi eri asiaa pystyä laulamaan tietyt nuotit ja kuulostaa hyvältä niitä nuotteja laulaessaan :D 

 

♦ vietin kesän Kökarilla. Tammikuussa eräälle sähköpostilistalle tuli työpaikkailmoitus Kökarin kotiseutumuseon kesätyöntekijän paikasta. Ensin vähän vitsailin paikan hakemisesta, mutta aika nopeasti se lakkasi olemasta vitsi, ja lopulta hain paikkaa ihan oikeasti. Loppujen lopuksi sain paikan ilman että minua edes haastateltiin kunnolla :D Keväällä ajatus kesästä Kökarilla tuntui lohdulliselta paolta omasta arjesta, ja sitä se myös tarjosi: koko kesä oli ihmeellinen oma kuplansa. Puhuin kesästä enemmän omassa postauksessaan, mutta sen sanon nytkin, etten kadu valintaani lähteä tippaakaan. En tiedä, tuleeko vastaavaa tilaisuutta lähteä enää koskaan, joten tätä ei tarvitse nyt jäädä jossittelemaan ja harmittelemaan. Kesä oli kokemus isolla K:lla, ja Kökar jäi sydämeeni ikuisesti. Palaan sinne takuulla vielä joskus tulevaisuudessa. 

 

♦ näin Ultra bran livenä!! Kun olin katsomassa Ultra brata silloisella Hartwall-areenalla joulukuussa 2017, en arvannut, että näkisin bändin enää uudemman kerran, mutta niin vain elokuussa 2025 löysin itseni Olympiastadionilta. Keikka oli mahtava: sain monia lempibiisejäni ja harvinaisempiakin herkkuja. Kyynel kimalteli silmäkulmassa useamman kerran, ja viimeistään siinä vaiheessa, kun kuoro aloitti Vesireittejä, hajosin aivan totaalisesti. Voi UB, miten rakas oletkaan. Kiitos illasta, jätti jäljen sydämeen.  

 

♦ sain työpaikan ja muutin toiselle puolelle Suomea. Kun lähdin Kökarille kesäkuussa, ajattelin, että kaikki stressi jää mantereelle. No, enpä siinä vaiheessa tiennyt, että muutamaa viikkoa myöhemmin joudun järjestelemään elämää mantereella saaristosta käsin, kun ensin sain kutsun työhaastetteluun ja sitten vielä sain sen työpaikan. Koko hommaan liittyi todella paljon stressiä ja ahdistusta, eikä vähiten sen takia, että jouduin jättämään rakkaaksi muodostuneen opiskelukaupungin taakseni ja muuttamaan toiselle puolelle Suomea. Muutto oli hoidettava hieman vajaassa kahdessa viikossa, mikä oli aika intensiivinen rykäys heti Kökarilta palaamisen jälkeen. Kertonee aika paljon tilanteesta, että viimeisenä päivänä opiskelukaupungissa itkin ehkä puolen tunnin välein... Muutto itsessään sujui ihan hyvin. Uuden työn aloittaminen on ollut aika raskasta. On paljon uutta opittavaa, lähtien siitä, miten kyseinen organisaatio toimii. Vaikka kyseessä onkin oman alan työ, se ei kuitenkaan ole ihan sitä, mitä elämälläni haluan tehdä. Mieluummin toki teen tätä kuin esimerkiksi myyn lehtiä puhelimitse, mutta tämä tulee toivottavasti olemaan vain pelkkä välivaihe. Kyllä hommat sentään vähän paremmin sujuu jo kuin aloittaessa, mutta varsinkin ennen joululomaa hermoni olivat hyvin kireällä töihin liittyen :D 

 

♦  kävin vähemmän kulttuuritapahtumissa kuin olisin halunnut, ja syitä siihen on kolme: keväällä ei ollut rahaa (kiitos opintotuen puute ja työttömyys), kesällä olin Kökarilla ja syksyllä muutin kaupunkiin, jossa ei mitenkään liiaksi erilaisia kulttuuritapahtumia ole. Pari kertaa kävin (opiskelija)teatterissa, ja parhaiten mieleeni jäi Jyväskylän Laajavuoressa kesällä esitetty Tytöt 1918, jota ehdin kuin ehdinkin katsomaan. Oli villiä nähdä lavalla sellainen esitys, jonka soundtreackin osaa ulkoa, mutta ei tiedä juonesta kauheasti mitään :D Teoksen ongelmista huolimatta esitys oli hieno, ja näyttelijäsuoritukset huimia. Teos myös itketti melkoisesti, mutta osa herkistelystäni saattoi johtua siitä, että saman päivän aamuna olin jättänyt opiskelukaupungin taakseni, ja olin itkenyt koko edellisen päivän ja vielä junamatkallakin :D 

 

♦ aloitin uudessa kuorossa syksyllä. Yhtäkkiä löysin itseni laulamasta ykkössopraanoa, koska kuoronjohtajan mielestä "selvästi" olen sellainen. Se on tuntunut välillä tosi vaikealta (varsinkin, kun identifioidun aika voimakkaasti mezzosopraanoksi), mutta ilahduttavasti huomaan myös kehittyneeni syksyn aikana. Tykkään kyllä meidän ohjelmistosta, ja laulaminen nyt on aina kivaa, vaikka olenkin n. 50 vuotta nuorempi kuin kaikki muut kuorolaiset (mukavia tyyppejä ne siltikin ovat). 

 

♦ kävin Helsingin kirjamessuilla. Postaus jäi kirjoittamatta, eikä sellaista tulekaan. Olen tänä vuonna laiminlyönyt blogia harmillisen paljon! Messut itsessään olivat kuitenkin mainiot. Stressasin koko viikon, paraneeko flunssa tarpeeksi jotta voin lähteä reissuun, mutta onneksi parani, sillä viikonloppu tuntui todella suurelta valolta synkässä syksyssä. Oli myös ihanaa olla messuilla niin, ettei tarvinnut ihan jokaista senttiä laskea (vrt. viime vuonna, jolloin olin messuilla noin kolmen markan budjetilla). Viikonloppuun osui myös erään ystäväporukan tapaamisen 10-vuotisjuhla, minkä mainitseminen blogissa on merkittävää, ovathan nämä ystävät näistä ympyröistä peräisin. Kävimme yhdessä syömässä, kuten vuosipäivään kuuluu, ja olin aivan mahdottoman onnellinen ja kiitollinen siitä, että juuri nämä ihmiset ovat päätyneet elämääni ja ovat siinä edelleen <3 

 

Tällaista näkyä ei ole syksyllä mitenkään turhan usein nähty, mutta välillä kuitenkin.

♦ pohdin paljon ystävyyttä ja podin yksinäisyyttä. Monestakin syystä olen miettinyt paljon ihmissuhteita kuluneena vuonna. Ystävien merkitystä elämässä ei voi korostaa liikaa, ja olen aina valmis alleviivaamaan sitä, miten tärkeitä nimenomaan ystävyyssuhteet ovat, ja miten niitä ei pidä jättää esimerkiksi parisuhteiden varjoon. Olen monta kertaa ollut äärimmäisen kiitollinen siitä, että minulla on sellaisia ystäviä, joille voi soittaa kriisien kohdatessa tai muuten vain, jotka kuuntelevat ja luottavat siihen, että minä kuuntelen. Elämääni tuli muutama uusikin ihminen, kuten kämppikseni Kökarilla, ja siinäkin tuntee olonsa etuoikeutetuksi: maailmassa on ihmisiä, jotka valitsevat pitää minut elämässään. Kolikon kääntöpuolella on sitten yksinäisyys ja ulkopuolisuus, jota olen tuntenut enemmän ja vähemmän koko vuoden ajan. Keväällä gradun ja muun hässäkän keskellä eristäydyin muista vähän puolivahingossa, en totaalisesti, mutta kuitenkin jonkun verran, ja sitten lähdinkin Kökarille, jossa sosiaalisia verkostoja ei ollut. Nyt asun kaupungissa, jossa minulla ei ole oman ikäistä seuraa lähes lainkaan, työkaveritkin ovat paljon vanhempia. Vaikka olen introvertti, kaipaan kuitenkin välillä ihmisten seuraa. Ratkaiseva avain tuntuukin olevan siinä, että haluan voida päättää itse, milloin olen yksin ja milloin näen ihmisiä, ja nyt en pysty siihen, koska ei ole ketään, ketä nähdä. Vaikka olen viimeisen kymmenen vuoden aikana tottunut siihen, että kavereita asuu pitkin ja poikin Suomea, se tuntuu ihan erilaiselta, kun samassa kaupungissa ei asukaan ketään. Syksy on ollut siis tästäkin syystä aika raskas, ja sen valossa myös tuleva ja siihen liittyvät ratkaisut vähän huolettavat, mutta kai sitä täytyy vain selvitä päivä kerrallaan. 

 

Pusun jatko-osanovellin taittoa zineksi. Kyllä, se on just niin sekavaa kuin miltä tuossa näyttää, mutta oon tosi ylpeä ittestäni, kun onnistuin tekemään sen just eikä melkein oikein ekalla yrityksellä! 

♦ kirjoitin. Pääosin vuosi kului P:n kanssa, jota yritin tosi kovasti saada kustantamokuntoon. En ihan onnisutnut tavoitteessani, jonka mukaan kässäri olisi lähtenyt maailmalle vielä tämän vuoden puolella, mutta sain version 2.1 valmiiksi ja nyt olen työstänyt vähän päälle puoleen väliin versiota 2.2, joka toivottavasti ensi vuoden alussa lähtee kustantajien syyniin. Kirjoituskilpailuista osallistuin Novaan, jossa pääsin esiraadista läpi, mutta en sijoittunut. Ilahduin kuitenkin todella paljon siitä, että varsin synkeästä novellista tykättiin esiraadissa! Kässäreistäni Pusu ja JL täyttivät molemmat tänä vuonna 10 vuotta, mikä on tosi pitkä aika :D JL:n vanhenemista juhlin jatkamalla kässärin läpilukua (hyvin hitaasti, mutta toivottavasti varmasti), mutta koska Pusu ei ole enää aktiivisessa vaiheessa vaan eläkkeellä, päätin juhlistaa merkkipäivää kirjoittamalla pienen novellin päähenkilöistä 10 vuotta Pusun päättymisen jälkeen. Ja se oli aivan ihanaa, oli ihana viettää aikaa poikien kanssa useamman vuoden tauon jälkeen <3 Koska mopo keulii aika helposti tämmöisissä asioissa, päädyin tekemään novellista zinen, jonka taitoin itse ja tulostin jäljellä olevilla yliopiston tulostuskrediiteillä. Ei siitä nyt ihan täydellinen tullut, mutta täysin nollabudjetilla tehtynä oikein hyvä! Muutaman kappaleen painos meni aikoinaan Pusua esilukeneille luettavaksi. Oman zineprojektin lisäksi teimme ystäväni kanssa kaksi yhteiszineä, toisen jo aiemmin mainitussa Zinetonissa ja toisen pikkuzinen. Hyvä kirjoitusvuosi siis! 

 

"Makasimme hetken hiljaa pimeässä.   

– Jos olisin kymmenen vuotta sitten tiennyt, että olisin tänään tässä, en takuulla olisi uskonut, hän sanoi lopulta. 

– Samat sanat, totesin. – Mutta onneksi tässä kävi juuri näin."

 (Pusun 10-vuotisjuhlanovelli)

 

 

Olipahan vuosi. Olen puhunut monille siitä, miten kulunut vuosi on ollut ehkä elämäni omituisin, hyvässä ja pahassa. Siihen mahtui valtavan suuria elämänmuutoksia, joihin liittyy aina ristiriitaisia tunteita. Onneksi hyviäkin hetkiä oli paljon, ja koin paljon sellaista hyvää, jota en vuosi sitten tähän aikaan tosiaankaan osannut odottaa. Tulevaisuus huolettaa, koska siihen liittyy paljon epävarmuutta, mutta toivon, että vuonna 2026 riittää valoa ja iloa niin itselle kuin kanssaihmisillekin. Ainakin useampaan kulttuuritapahtumaan on jo liput varattuna, niitä on ainakin hyvä odottaa. 

 

Mitä mainiointa uutta vuotta kaikille tätä lukeville!  

Let's make some löytös — Helsingin kirjamessut 2019

Taas pukkaa messuraporttia, jo viidettä kertaa! Tätä voi varmaan sanoa jo perinteiseksi?

Perjantai 25.10.

Perjantaina karautin junalla pääkaupungin sykkeeseen heti aamutuimaan ja aloitin messuseikkailuni vahvasti eksymällä heti (naurettavasti nimettyyn) Mall of Triplaan. Luulin päätyväni liukuportaisiin astuessani Pasilan asemarakennukseen, mutta toisin kävi. Hetkellisen hätäpaniikin uloskäyntien sijainnista jälkeen pääsin lopulta ulos kauppakeskuksesta, mutta kohtasin uuden ongelman: minulla ei ollut aavistustakaan, missä Messukeskus sijaitsi omaan sijaintiini nähden. Hahmotin kyllä, mihin suuntaan minun piti lähteä, mutta sokkeloisessa Pasilassa meinasi silti iskeä pienoinen epätoivo. Onneksi bongasin kaksi kulttuuritädin näköistä henkilöä, joita seuraamalla löysin oikeaan paikkaan! Näiden seikkailujen jälkeen pääsin kuin pääsinkin lopulta pressitiloihin hakemaan bloggaajapassin ja kirjallinen viikonloppu saattoi alkaa!

Ohjelma:

Naiset esiin – Kirjallisuudessa ja historiassa (Tiina Piilola, Anne Helttunen, Tuula Uusi-Hallila, haastattelija Minna Lindgren)

Ensimmäinen kokonaan kuuntelemani ohjelma käsitteli kahta kirjaa: Kalevalan naiset (Tiina Piilola) ja Naisia nimittäin (Anne Helttunen ja Tuula Uusi-Hallila). Nämä kirjat sopivat teemoiltaan hyvin yhteen, ja molemmat tuntuivat myös melko kiinnostavilta. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että en muista keskustelun sisällöstä näin kuukautta myöhemmin enää juuri mitään, paitsi keskustelun siitä, minkä nimisiä Kalevalan nimeämättömät naiset (kuten Lemminkäisen äiti) voisivat olla. Keskustelu oli kuitenkin todella mielenkiintoinen!

Homopojan opas (Eino Nurmisto, haastattelija Kallion lukiolaiset)

Olen lukenut Eino Nurmiston kirjoittamaa Tämän kylän homopoika -blogia jo monta vuotta ja pidän kovasti hänen kirjoitustyylistään. Sen takia minua kiinnosti myös hänen esikoiskirjansa Homopojan opas, joka on juuri sitä, mitä nimestä voi päätellä: isovelimäinen opaskirja homoille. Tällaista kirjaa ei ole Suomessa aiemmin julkaistu, ja haastattelussa pohdittiin, että ei vastaavia löydy maailmanlaajuisestikaan ainakaan kovin montaa. Tätä postausta kirjoittaessani olen jo kirjan lukenut, ja yhdyn haastattelijoiden ajatuksiin kirjan tärkeydestä. Haastattelijoiden kysyessä Nurmiston kirjoittamistaustasta, Nurmisto totesi hauskasti, että nuorena, pikkukylän ainoana homona, hänen oli päätettävä, menisikö hän terapiaan vai alkaisiko kirjoittaa. Hän valitsi kirjoittamisen, koska se oli halvempaa. Nykyään hän tosin käy myös terapiassa. (Täytyy tosin myöntää, että haastattelu oli vähän itseään toistava ja paikallaan junnaava, mutta ehkä sen voi laittaa jännityksen piikkiin.)

Yle Kioski: Seksistä kirjoittamisen sietämätön vaikeus (Salla Simukka, Siri Kolu, Eino Nurmisto, haastattelijana Emmi Nuorgam)

Päivän viimeinen paneeli käsitteli seksistä kirjoittamista. Simukka tosin totesi heti paneelin alkuun, että hän ei ymmärrä, miksi paneelin nimessä seksistä kirjoittamisen mainitaan olevan sietämättömän vaikeaa, sillä hänen mielestään se on todella helppoa. Kolu oli samoilla linjoilla, mutta Nurmisto totesi, että hänelle hänen kirjansa seksiaiheisen luvun kirjoittaminen oli kaikista vaikeinta. Hän kertoi, kuinka oli kirjoittanut lukua kahvilassa ja oli ollut todella häpeissään ja hermostunut siitä, mitä kirjoitti, vaikka oli kuvitellut pystyvänsä puhumaan aiheesta avoimesti ja ilman häpeää. Tärkeä pointti paneelissa oli kuitenkin se, että kirjallisuudessa keskitytään yhä harmittavan paljon penetraatiokeskeiseen seksiin, kun aiheeseen sisältyy niin paljon kaikkea muutakin.

Ajatuksia:

- Vaikka tämä oli viides kertani messuilla, pressitiloihin meno on silti joka kerta aivan yhtä jännittävää.

- Lavojen paikkojen siirto hämmensi, varsinkin Senaatintorin, jota oli siirretty hieman syrjään edellisvuoden paikasta. Silti olen tyytyväinen, että löysin lähes aina ajoissa oikeaan paikkaan.

Harmituksia:

- Ruokamessuilla oli paljon vähemmän ruokakojuja kuin viime vuosina! Harmitti. Vaikka ruokamessut oli kaikin puolin parammalla sijainnilla tänä vuonna, ja ruokailupaikkoja oli runsaasti, ruokakojuja oli niin vähän.

- Adlibrikseltä ei saanut karkkeja :(


Tähtihetkiä:

- messuystävät! Mikäs sen parempaa <3
- Bongasin antikvariaattiosastolta huvittavasti yhteen niputetut aiheet:

- Ei varsinaisesti messujuttu, mutta kuitenkin: yöpaikassani oli oikein ihanaa ja lokoisaa. Oli hyvää ruokaa, mainiota seuraa ja yhdessä katsotut Sohvaperunat. (Olin ehtinyt jo pelätä, että en messujen takia pääsisi katsomaan viikon jaksoa, joka on kuitenkin aina viikkoni paras asia.)

Lauantai 26.10.

Ohjelma:

Suomen kirjailijaliitto esittää: Käännöksen äärellä (Pasi Ilmari Jääskeläinen, Leena Lehtolainen, haastattelija Tommi Melender)

Laauantai alkoi käännöskeskustelulla. Sekä Lehtolainen että Jääskeläinen ovat lukuisille eri kielille käännettyjä kirjailijoita, joten he tiesivät, mistä puhuivat ja keskustelua oli antoisaa seurata. Mieleen jäi erityisesti se, miten Lehtolaisen romaaneissa englanninkielinen kääntäjä oli tehnyt päätöksen jättää sanan pulla kääntämättä, sillä se oli hänen mielestään niin suomalainen leivonnainen, ettei sille löydy käännöstä. Jääskeläinen puolestaan kertoi pohtineensa kääntäjän kanssa sitä, miten Lumikko ja yhdeksän muuta -romaanin vuotaminen kääntyisi englanniksi luonnollisesti. Alkuperäisessä teoksessa sanalla on kaksoismerkitys sekä puheen vuodattamisessa että veren vuodattamisessa, jolloin kääntäjä oli pohtinut, olisiko sopiva sana bleed vai spill. En muista, kertoiko Jääskeläinen, kumpaan ratkaisuun hän oli päätynyt. Keskusteluissa puhuttiin myös sellaisten kielen käännöksistä, joita ei itse osaa: Jääskeläisen teoksia on käännetty esimerkiksi tshekiksi, mutta hän sanoi, että silloin täytyy vain luottaa siihen, että kääntäjä osaa hommansa.

Suomen kirjailijaliitto esittää: Minne menet kirjallisuus? (Riikka Pelo, Juha Siro, haastattelija Marissa Mehr)

Jäimme suoraan edellisestä paneelista kuuntelemaan seuraavaa. Jotenkin tämä keskustelu meni minulta aivan ohi, mutta se ei johtunut keskustelusta itsestään vaan omasta keskittymiskyvyn puutteesta.

Nuori Aleksis - ja Pikku-Finlandia -palkintojen jako

Tänä vuonna lukiolaisten myöntämän Nuori Aleksis -palkinnon sai Annamari Marttinen teoksestaan Korsetti. En ole kyseistä kirjaa lukenut, mutta transvesteettimiehen elämästä kertova kirja kyllä kiinnostaa.

Pikku Finlandia -kirjallisuusesseekilpailun puolestaan voitti tamperelainen Pyry Vaismaa esseellään Mieletön pudotus.

Bolla (Pajtim Statovci)

Ajattelin jo, että en ehdi kuuntelemaan Statovcia, sillä ruokamessujen jonojen pituus pääsi vähän yllättämään, mutta vastoin kaikkea todennäköisyyttä huomasinkin ehtiväni kuuntelemaan. Paikalla oli muutama muukin, kuten kuvasta ehkä näkyy, ja onnistuin löytämään paikan, josta näki lavalle vasta noin ohjelman puolivälissä, kun jotkut yleisöstä kyllästyivät seisomaan ja lähtivät pois, jolloin pääsin pujahtamaan vähän paremmalle paikalle. En ole lukenut mitään Statovcin tuotannosta, mutta Bollaan liittyvän uutisoinnin myötä olen kiinnostunut hänestä kirjailijana. Hän on myös miellyttävä esiintyjä, keskustelua kuunteli mielellään.
Haastattelijan nimeä en saanut ylös, joten jos joku asiasta tietää, kertokoon, niin lisään sen tuohon :)

Suomen kirjailijaliitto esittää: Kaunokirjalliset ilmastodystopiat (Markku Rönkkö, Maarit Verronen, haastattelija Ville-Juhani Sutinen)

Tähän tulin vähän kesken kaiken, joten en koko keskustelua ehtinyt kuulla. Mieleen jäi lähinnä se, miten haastattelija yritti ohjailla keskustelua haluamaansa suuntaan esittäen todella ohjailevia kysymyksiä, mikä ärsytti.

Suomen kirjailijaliitto esittää: Hylkäyskirjeen jälkeen (Harri V. Hietikko, Salla Simukka, haastattelija Anna-Kaari Hakkarainen)

Jos hengentuotteitani joskus kustantamoihin aion lähettää, täytyy osata valmistautua myös hylkäyskirjeisiin, siksi tämä paneeli. Sekä Simukalla että Hietikolla oli helppo tie esikoisromaaninsa kanssa, mutta myöhemmällä kirjailijanurallaan he ovat saaneet kokea hylkäyskirjeitä. Simukka esimerkiksi kertoi siitä, miten hänen aiemmat kirjansa kustantanut WSOY ei suostunutkaan julkaisemaan hänen Jäljellä-romaaniaan, vaan hänen piti etsiä kokonaan uusi kustantamo. Odotin paneelilta ehkä enemmän juuri esikoiskirjaan liittyviä hylkäyskirjekokemuksia, mutta tämä oli ehkä kuitenkin mielenkiintoisempaa: tästä näkökulmasta asiasta ei nimittäin puhuta niin paljon! Hylkäyskokemus on raskas, vaikka olisikin julkaistuja kirjoja jo takana. En muista tarkkaa sanamuotoa, mutta Simukka sanoi jotain sen suuntaista kuin "onnistukaa epäonnistumisessa". Se oli mielestäni hauskasti sanottu ja mielenkiintoinen ajatus. Äärimmäisen nolosti tosin torkahdin kesken tämän paneelin. Ei olisi ehkä pitänyt juoruta edellisenä yönä pikkutunneille...

Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista (Viv Groskop, haastattelija Lotta Backlund)

Silmäilimme hauskalta vaikuttanutta kirjaa nimeltään Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista jo perjantaina ja päätimme vähän extemporesti (ainakin omalta kohdaltani) mennä kuuntelemaan kirjan kirjoittajaa Viv Groskopia. Haastattelu oli todella hauska: Groskop kertoi suhteestaan venäläiseen kirjallisuuteen ja kulttuuriin värikkäästi ja yleisön huomion vangiten. Hän puhui myös todella selkeää englantia, jota oli helppo seurata. Tämä oli minulle helpottavaa, sillä jännitin etukäteen, ymmärränkö haastattelusta mitään. Tämän kirjan haluaisin lukea, tosin en tiedä, pitäisikö minun lukea venäläisiä klassikoita ennen sitä, en ole nimittäin lukenut Fedja-sedän ja Krokotiili Genan lisäksi mitään :D

Lyriikkakeskustelu: Terhi Kokkonen (Terhi Kokkonen, haastattelija Ronja Salmi)

Tämä oli varmaan messulauantaini odotetuin hetki. Ronja Salmi haastatteli joka päivä messuilla jotakuta suomalaista musiikintekijää. Olavi Uusivirtaa haastateltiin jo torstaina, jolloin en vielä Helsingissä ollut, mutta Terhi Kokkosen haastattelu oli messujeni ainoa pakollinen ohjelmanumero. Scandinavian music groupin sanoittaja ja laulaja on yksi suurimpia idoleitani. Ihailen Kokkosen sanoituksia suunnattomasti (vaikka myönnänkin toisinaan naureskelevani kolibreille ja muille eläimille, joita ilmestyy sanoituksiin yllättäen), joten minua kiinnosti todella paljon kuulla, mitä Kokkonen kertoi kirjoittamisesta. Hän sanoi pitävänsä lyhyestä muodosta, joita laulutekstit ovat. Yleensä Kokkonen tekee ensin tekstin, jonka hänen bändikaverinsa Joel Melasniemi säveltää, mutta nykyään prosessi saattaa kulkea toisinkin päin, jolloin kirjoittamiseen tulee oma haasteensa. Salmi kysyi, mitkä ovat Kokkosen omia sanoitussuosikkeja, ja Kokkonen kertoi pitävänsä erityisen paljon vaivattomasti syntyneestä Lopulta olemme kuitenkin yksin -tekstistä ja tarkkaan muotoon kirjoitetusta kokeilusta Jos olen rehellinen. Varsinkin Jos olen rehellinen on eräs omista suosikeistani SMG:ltä <3 Oli aivan ihanaa kuunnella tällaista haastattelua, jossa sekä haastateltava että haastattelija olivat valmistautuneet todella hyvin, mutta keskustelu säilyi silti luontevana. Kokkonen on melko pidättyväinen esiintyjä, mutta siinä ei ole mitään väärää.

Ajatuksia:

- Ostin aamupäivällä suhteellisen painavan kirjan, jota piti sitten raahata koko päivä mukana. Olisiko ollut fiksumpaa tehdä tämä hankinta vähän myöhemmin päivällä?

Harmituksia: 

- Tungokset olivat melkoisia, mutta niin se on aina messulauantaina.

Tähtihetkiä:

- Söin ruokamessuilla niin hyvää falafel-rullaa, että teki mieli itkeä. Vaikka sotkinkin itseni ja ympäristöni kiitettävästi valuvalla kastikkeella, ruoka oli silti niin hyvää, että vesi herahtaa kielelle vain sitä ajatellessakin.
- Havahduin lauantaina pieniin logistisiin ongelmiin, ja ehdin jo hätäillä, täytyykö minun tosiaan raahata koko messusaalistani sunnuntaina mukanani, kun kassit uhkasivat loppua kesken. Onneksi Sanasto jakoi ilmaisia kangaskasseja, joka on paitsi suuri, myös lujaa tekoa, ja täydellinen ratkaisu tähän ongelmaan. Vaikka minulla on paljon kangaskasseja, Sanasto-kassi on aivan omaa luokkaansa.
- Osasin kulkea bussilla takaisin yöpaikkaani! Ja käyttää HSL-sovellusta!


Sunnuntai 27.10.

Ohjelma:

Timo Parvela: 30 vuotta kirjailijana (Timo Parvela)
Sunnuntai alkoi Timo Parvelan haastattelulla. Suomesta löytyy tuskin kovin montaa lasta, joka ei olisi Parvelan kirjoja joskus lukenut, ja itsekin ahmin Ella-kirjoja ala-asteella minkä ehdin. Arvostan Parvelaa kirjailijana todella paljon: hän on tosissaan lastenkirjallisuuden asialla, on ollut jo 30 vuotta. Hän on luonteva esiintyjä, joka onnistui sivulauseessa houkuttelemaan yleisöä lukeamaan jopa ensimmäistä Ella-kirjaa yleisölle, vaikka kirjan ilmestymisestä on jo yli 20 vuotta aikaa. Haastattelussa pohdittiin niin lasten lukemisen nykytilannetta kuin Parvelan huiman pitkää uraa.
Tähän ohjelmaan saavuin hieman myöhässä, joten en kuullut tämänkään haastattelijan nimeä, mutta kertokaa, jos te tiedätte!

Kirjakallion paneeli: Onko tämä tarina totta? (Saara Turunen, Tuomas Kokko, Anssi Hemmilä, Päivi Koivisto, haastattelija Kallion lukiolaiset)
Parvelan haastattelu oli lopulta ainoa, jonka kuuntelin loppuun asti: Kirjakallion paneelistakin kuuntelin lopulta vain puolet. Paneelissa käsiteltiin autofiktiota ja faktan ja fiktion rajoja. Saara Turunen kiteytti mielestäni asian hyvin toteamalla, että fiktio voi olla yhtä totta kuin faktakin: jos hän uskoo henkilöihin ja heidän tekoihinsa, eeppinen fantasia on hänelle yhtä todellista kuin täysin faktoihin nojaava kirjallisuus. (Sanasta sanaan en hänen muotoiluaan muista, mutta ajatus oli tämä!)

Sodan kuningattaret – Amatsoneista valkyrioihin (Karolina Kouvola, haastattelijana Kallion lukiolaiset)
Vähän aikaa kuuntelin vielä tätä keskustelua kirjasta, jonka tahtoisin kovasti lukea, mutta keskittymiskyky uhkasi pettää, minkä lisäksi yritin löytää samaan aikaan messuvilinään kadonneita ystäviäni.

Harmituksia: 

- Minulla oli pientä taisteluväsymystä, mutta se oli täysin ymmärrettävää tässä vaiheessa viikonloppua.
- Silti taas harmitti, että messut loppuivat.

Tähtihetkiä:

- Oli väljää! Mahtui kävelemään ja hengittämään!
- Timo Parvela oli aivan ihana! Kävimme ystävän kanssa pyytämässä häneltä nimikirjoitukset, ja juttelimme hetken. Puhuin Parvelan kanssa vähän yllättävästikin kaupungista, jossa olemme molemmat asuneet, sekä Ansasta ja Oivasta, joka on mielestäni Parvelan tuotannosta rikollisen aliarvostettu. Lapsuuteni kirjailijasankarin kohtaaminen oli ehdottomasti messujeni parasta antia. <3
- Karsin lopulta aika paljon messuohjelmaani, jolloin aikaa jäi kierrellä rauhallisesti antikvariaatteja. "Let's make some löytös" totesi ystäväni syöksyessään kohti antikvariaattiosastoa, ja se tiivistää kyllä mainiosti kiertelymme. Väljentyneessä messuhallissa sai myös kierrellä ilman, että joku koko ajan tuuppi tai töni, tai että olisi itse ollut se tuuppija tai tönijä.
- Samanlainen falafel-rulla kuin edellisenä päivänä. Yhtä hyvää, yhtä sotkuista syötävää.
- Ostin hienon Kuinkas sitten kävikään -magneetin Förlagetilta ja hoidin koko kauppatilanteen på svenska. Tokikaan kauheasti ei tarvinnut puhua, mutta silti! Olin ylpeä itsestäni.
- Tosi kiva kotimatka. Lähes koko messujengi tuli samalla junalla kotiin, ja meillä oli ihanaa. Ennen junan saapumista organisoimme minuuttitarkan aikataulun eväidenostoon, jonka toteutimme täydellisesti. Yleensä matkat messuilta kotiin ovat olleet enemmän tai vähemmän itkuisia ja yksinäisiä, mutta nyt ei tarvinnut itkeä, kun ensimmäistä kertaa ystävät olivat samassa junassa <3


Ostokset: 

Pahoittelen näkyvää liukuestettä ja rullalle mennyttä päiväpeittoa. Ei tämä bloggaajan elämä aina yhtä glamouria ole ;)

P. G. Wodehouse: Kiitos, Jeeves (Jeeves-yhteisnide #1) 
Jeeves & Wooster -tv-sarja on suosikkejani, mutta sarjan pohjalla olevia kirjoja en ole koskaan lukenut. Olen tosin kuullut, että kirjat eivät ihan yllä sarjan tasolle, mutta kun tämä yhteisnide maksoi vain kolme euroa, ajattelin, että en kauheasti häviä, jos en Jeevesin ja Woosterin seikkailuista kirjamuodossa innostu.

Tara Westover: Opintiellä
Moni on kehunut Westoverin muistelmateosta, joten se lähti Adlibriksen pokkaritarjouksesta mukaan.

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia
Niin ikään Adlibrikseltä.

Anna Kortelainen: Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina
Tämänkin kirjan olen jo pitkään halunnut lukea! Pokkariversio löytyi antikvariaatista hyvin huokeaan hintaan (4,50€!), joten minun ei kauaa tarvinnut harkita tämän kanssa.

Tove Jansson: Reilua peliä
Tove Janssonin aikuisille suunnatusta tuotannosta en ole lukenut kuin Kesäkirjan, mutta Reilua peliä on monen ihmisen minulle kehuma, joten tämäkin antikvariaattilöytö lähti matkaani.

Rainbow Rowell: Wayward son (Simon Snow #2)
Jatko-osa Rowellin Carry on -romaanille, jonka luin kolmisen vuotta sitten. Nyt vain pohdin, haluanko lukea ensiksi Carry onin uudestaan ja virkistää muistia sen tapahtumista, vai haluanko syöksyä suoraan Simonin ja Bazin (<3) mukana uusiin seikkailuihin.

Siiri Enoranta: Omenmean vallanhaltija
Bongasin erään lempikirjailijani esikoisteoksen, jonka luin neljä (!?) vuotta sitten, Robustoksen pöydästä kympillä. Hetken harkitsin, mutta vain hetken: pidin tästä suunnattomasti, ja haluaisinkin lukea sen joskus uudelleen!

C. S. Lewis: Hopeinen tuoli (Narnia #4)
C. S. Lewis: Taikurin sisarenpoika (Narnia #6) 
Bongasin ensin Taikurin sisarenpojan havittelemanani painoksena eräästä antikvariaatissa, jossa se oli mielestäni hieman ylihinnoiteltu. Asiaa ystävälleni puhkuessani, satuin bongaamaan seuraavan antikvariaatin hyllystä juuri ne minulta puuttuvat sarjan osat, juuri oikeaa painostakin kaiken lisäksi, joiden yhteishinta oli maltillinen. Kirjat tarttuivat mukaan sen enempää harkitsematta, ja nyt minulla on hyllyssäni täydellinen sarja <3 Nämä ovat kaiken lisäksi ensipainoksia, joiden kannet ovat mattapintaiset (muissa omistamissani saman painoksen kirjoissa kannet ovat kiiltävät) ja takakannessa lukee vain siihen mennessä ilmestyneet osat.

Rainbow Rowell: Eleanor & Park
Kahden euron pöydästä löysin suomenkielisen Eleanor & Parkin, jonka otin täydentämään Rowell-kokoelmaani.

Mikko Vienonen & Juha Niemi: "Yeah! Yeah! Tässä tulemme!" Beatles Suomessa
Tämä oli meillä kotona kirjastosta lainassa pian ilmestymisensä jälkeen, mutta en ehtinyt edes aloittaa sitä ennen eräpäivää. Jospa nyt saisin sen luettua! Aihe ainakin kiinnostaa.

Nils Erik Villstrand & Petri Karonen: Kulkemattomat polut. Mahdollinen Suomen historia
Eräs lukion historianopettaja suositteli tätä meille abivuonna, ja vaihtoehtohistoria on kiinnostava aihe.

Yhteenveto:

Viidennet (!) messuni olivat melko raskaat, mutta erittäin antoisat. Kiitos messuystäville seurasta, majoittajille yhteisestä ajasta, yöpaikasta ja ruuasta ja Helsingin kirjamessuille bloggaajapassista. Tämä oli ihana viikonloppu, ensi vuonna sitten uudelleen <3

Kiitämistä ja kirjahyörinää: Helsingin kirjamessut 2018

Vuoden suurin kirjatapahtuma on tältä vuodelta ohi. Arki on alkanut taas, mutta messukooma ja -ikävä jatkuu. Onneksi voin blogin varjolla muistella tuota ihanaa viikonloppua! Hyvät kaikenkarvaiset ystäväni, tässä Lasisipulissa-blogin virallinen messuraportti vuodelta 2018!

Postauksen kuvien laatu on mitä on, mutta eipä tässä blogissa ole ikinä erityisen hyvälaatuiset kuvat :D

Perjantai 26.10.

Perjantaina kiidin Helsinkiin suoraan tentistä ja ehdin hieman lukea junassa seuraavan tentin materiaaleja ja nukkua jopa pienet päiväunet. Saavuttuani messukeskukseen ja bloggaajapassini haettuani etsin heti ystäväni, minkä jälkeen jämähdin heidän kanssaan istumaan kahden euron kirjojen lähellä oleville sohville. Yhtä lukuun ottamatta kaikki perjantaille suunnitellut ohjelmat menivät sivu suun, enkä myyntipöytiäkään ihmeemmin ehtinyt kiertää, mutta ainakin sain juorut vaihdettua heti kättelyssä!

Ohjelma:

Sukupuolena ihminen (Maiju Ristkari, Nina Suni ja Vesa Tyni, haastattelijana Kallion lukiolaiset)

Perjantain ainoaksi ja viimeiseksi ohjelmaksi osaltani jäi keskustelu juuri ilmestyneestä tietokirjasta Sukupuolena ihminen, mutta se olikin aivan nappivalinta lyhykäisen messupäiväni kruunuksi. Sukupuolen moninaisuudesta kertova kirja oli tekijöilleen alun perin pelkkä haave valokuvanäyttelyn oheen, mutta kun se voitti Tammen järjestämän tietokirjakilpailun, muuttui haave todeksi. Mielestäni keskustelun parasta antia oli pohdinta siitä, miksi tämä kirja on tärkeä. Eniten minua liikutti se, kun tekijät kertoivat vanhempien ottaneen heihin yhteyttä ja kertoneen, että kirja oli auttanut heitä puhumaan sukupuolen moninaisuudesta lastensa kanssa. <3

Ajatuksia: 

• Olisipa joskus tilanne, jolloin voisin viettää messuilla kaikki neljä päivää! 

Harmituksia: 

• Viime vuonna taisin sanoa, että hahmotin messukeskusta paljon paremmin kuin ennen. Nyt tilanne oli taas aivan päinvastainen, ja ehdin olla viikonlopun aikana hukassa useamman kerran. Lavojen paikkojen siirtely (?) ainakin vaikutti omaan kykyyni hahmottaa aluetta. 

Tähtihetkiä: 

• Ystävät, joita en ollut nähnyt pitkään aikaan! 

• Osasin junailla itseni majapaikkaani onnistuneesti. 

• Vaikka perjantai jäikin vähän tyngäksi, oli silti kivaa tulla messuilla jo silloin. 

Lauantai 27.10. 

Ohjelma:

John Lennon minussa (Heidi Silvan, haastattelijana Kallion lukiolaiset)

Päivän ensimmäinen ohjelma käsitteli nuortenkirjaa, jota en ole lukenut, mutta John Lennonin mainitseminen on varma tapa saada minut paikalle. Tavallisesta haastattelusta tämä poikkesi siinä, että kirjailija Heidi Silvan ei ollutkaan päässyt paikalle, joten lavalla oli vain haastattelijat keskustelemassa kirjasta. Vaikka tilanne oli heille takuulla hankala, mielestäni he suoriutuivat tilanteesta oikein hyvin! Silvaniin saatiin haastattelun puolivälissä puhelinyhteys, jolloin haastattelijat pystyivät kysymään häneltä mieltään askarruttaneen kysymyksen kirjan seksuaalista ahdistelua sisältävästä kohtauksesta. Monella tavalla erikoinen haastattelu tämä oli, mutta mielenkiintoinen avaus lauantaipäivälle!

Suomen kirjailijaliitto esittää: Kirjailija salakuuntelijana (Essi Kummu, Anna-Leena Härkönen ja Pasi Lönn, haastattelijana Jarkko Tontti)

Täytyy myöntää, että osa tästä keskustelusta meni onnistuneesti ohi. Ensinäkin saavuin paikalle hieman myöhässä, jolloin kuuntelemassa oli jo niin suuri joukko, että jouduin jäämään seisomaan aika kauas lavasta. En siis kuullut koko ajan, mitä lavalla puhuttiin, mutta sen verran, mitä kuulin kyseessä oli oikein kiinnostava keskustelu. Keskustelun nimi oli tosin hieman harhaanjohtava: koin, että pääpaino oli enemmänkin autofiktiossa ja sen eettisyydessä kuin varsinaisesti salakuuntelussa. Keskustelusta erityisesti mieleen jäi se, että kirjailija saa kirjoittaa mitä tahansa ja kenestä tahansa, mutta tekstin julkaisemisen kanssa kannattaa miettiä, voiko siitä seurata jotakin epämiellyttävää jollekulle.

Palkintojenjako: Nuori Aleksis ja Pikku-Finlandia

Seuraavaksi ohjelmassa oli juhlallisia palkintojenjakoja. Toisen asteen opiskelijoista koostuva lukijaraati valitsi vuoden 2017 kotimaisista kirjoista suosikkinsa, joka sai Nuori Aleksis -palkinnon. Tänä vuonna voittajaksi valittiin Rosa Liksomin Everstinna. Liksom ei itse päässyt paikalle, mutta hän lähetti terveisensä raadille.

Äidinkielen opettajien liiton parhaalle kirjallisuusesseelle myöntämä Pikku-Finlandia meni puolestaan kahdelle lukiolaiselle. Maria Bešlić voitti kilpailun esseellään Kaikkein surullisin rakkaustarina ja Eero Kaarsalo sijoittui toiseksi esseellään Donna Tarttin trompe-lœil. Lähetän palkituille onnitteluni vielä tätäkin kautta. Maria sattuu olemaan hyvä ystäväni, joten sain istua yleisössä äärimmäisen ylpeänä huippuhienosta suorituksesta. Minulla on uskomattomia ystäviä! <3

Suomen kirjailijaliitto esittää: Oma huone (Jyrki Heino, Johanna Venho ja Lauri Mäkinen, haastattelijana Laura Lähteenmäki)

Lounastauon jälkeen oli vuorossa keskustelu kirjailijoiden työhuoneista. Oli mielenkiintoista, miten erilaisia työtiloja keskustelun kirjailijoilla olikaan: Jyrki Heino kirjoittaa kaiken suuressa nojatuolissaan, Johanna Venholla on kodin ulkopuolinen työhuone, kun taas Lauri Mäkinen kirjoittaa missä tahansa, eikä hänellä ole varsinaista työhuonetta. Pidin erityisesti siitä, että keskustelussa ei rajauduttu pelkästään fyysisiin työtiloihin: oma huone löytyy myös pään sisästä. Keskustelun taustalla pyörivä kuvaesitys työhuoneista oli kiva lisä! 

Pintti (Tommi Kinnunen) 

Luin Kinnusen Neljäntienristeyksen kesällä ja olen yhä sitä mieltä, että se oli eräs vuoden parhaimmista kirjoista. Kinnusen muuhun tuotantoon en ole vielä tutustunut, mutta koska Pinttiä on kehuttu todella paljon, päätin tulla kuuntelemaan Kinnusta. (En muuten saanut haastattelijan nimeä ylös, jos joku sen sattuu tietämään tai muistamaan, ilmoittakoon! Korjaan sen tähän heti, kun saan tietää sen.) Haastattelu oli todella hyvä ja sitä olisi voinut kuunnella kauemminkin kuin puoli tuntia! Kinnunen on todella hyvä puhuja, ja haastattelija hoiti hommansa erinomaisesti. Pintti (ja Lopotti) ovat ehdottomasti lukulistallani! 

Moninaiset kirjailijat, moninaiset hahmot (Maija Haavisto, O. E. Lönnberg, Taru Luojola) 

Päivän viimeiseksi ohjelmaksi jäi keskustelu kirjallisuuden hahmojen moninaisuudesta. Olen itse tuskaillut kirjoittaessani asian kanssa: moninaisia hahmoja pitäisi olla, mutta kuka heitä saa kirjoittaa? Keskustelu toi kuitenkin lohdullisen ajatuksen: kirjoita siitä, mistä tiedät. Jos et tiedä jostakin asiasta, ota siitä ensin selvää ja kirjoita sitten. On myös tärkeää, miten moninaisista hahmoista kirjoitetaan, eikä esimerkiksi ihonväri tai sukupuoli saa olla ainoa henkilöä määrittävä tekijä. Tätäkin olisin jaksanut kuunnella pitempään! (Pakko muuten sanoa aiheen vierestä: kaikki tämän paneelin puhujat olivat pukeutuneet tosi kivoihin vaatteisiin!) 

Ajatuksia:

• Vaikka lauantaille olin suunnitellut paljon ohjelmaa, kuuntelin niistä lopulta vain pienen osan. (Johtunee tietty osittain myös siitä pikkuseikasta, että en voinut olla yhtä aikaa kahdella eri lavalla...)  Ihmeekseni asia ei harmita minua yhtä paljon kuin olisi luullut. Vaikka päivä sisälsi runsaasti juoksemista paikasta A paikkaan B, minulle jäi myös tyhjiä hetkiä, kun jätin jotain ohjelmastani pois. 

• Kuuntelin loppuosan Maria Turtschaninoffin ruotsinkielisestä haastettelusta ja ymmärsin jotain! En kaikkea, mutta jotain, ja yllättävän paljon! Ruotsini on ruosteista, mutta ei ihan niin huonoa kuin luulin. 

Harmituksia: 

• Paria satunnaista kohtaamista ja ohijuoksemista lukuun ottamatta en nähnyt muita bloggaajia. Joko kuljin itse laput silmillä tai sitten kaikilla oli näkymättömyysviitta yllään. Olisi ollut kiva nähdä, mutta ehkä ensi vuonna sitten! 

• Kauheat ruuhkat, mutta ne nyt olivat odotettavissa. 

Tähtihetkiä: 

• Blogituttavuuksien tapaaminen! Bloggaajien piilottelusta huolimatta tapasin kuitenkin pari blogituttua, joiden kanssa oli hauska nähdä ja jutella muuallakin kuin kommenttibokseissa. 

• Pääsin halaamaan lastenosastolla herra Hakkaraista! (Kyllä, olen täysin vakavasti otettava yliopisto-opiskelija.)

• Sai bloggaajapassilla alennusta yhdestä messukeskuksen ravintolasta :D 

• Päivän päättänyt teehetki pressitilassa ystävän kanssa. Näemme toisiamme välimatkan takia todella harvoin, joten oli ihanaa rupatella livenä, jo hiljentyneessä pressitilassa. 

Sunnuntai 28.10. 

Ohjelma:

Ultra bra (Kerkko Koskinen ja Anni Sinnemäki, haastattelijana Satu-Mari Rastas)

Celestine fanityttöilemässä UB:lle, ei pitäisi yllättää ketään? ;) Ultra bran noususta suosion huipulle kertova Sokeana hetkenä on minulla vielä lukematta, mutta se ei estänyt nauttimasta Kerkko Koskisen ja Anni Sinnemäen haastattelusta. Oli ihanaa nähdä ihailemani ihmiset yhtä aikaa lavalla! Kerkko Koskisen soolotuotanto on jäänyt hieman vieraaksi, mutta esimerkiksi tänä syksynä olen kuunnellut Hautausmaalla-biisiä enemmän kuin on ehkä terveellistä. Anni Sinnemäen sanoituksia puolestaan ihailen todella paljon, enkä varmaan koskaan lakkaa saamasta kylmiä väreitä esimerkiksi Vesireiteistä. Haastattelu oli mukavan rento ilman pönötystä, ja yleisö naurahteli useampaan otteeseen, esimerkiksi silloin, kun Koskinen kertoi, että keikkabusseissa heillä oli tapana laulaa sellaisia lauluja, jotka eivät koskaan päätyneet Ultra bran levyille ja joiden julkaiseminen johtaisi siihen, että kaikki polttaisivat UB:n koko tuotannon. Tämä(kin) haastattelu loppui aivan liian pian!

Tuhatkuolevan kirous (Siiri Enoranta, haastattelijana Kallion lukiolaiset)

Messujen viimeiseksi ohjelmaksi jäi osaltani Siiri Enorannan haastettelu. Keskustelu käsitteli niin luonnonsuojelua, tabuja kuin rakkauttakin ja vakuutti minut entistä enemmän siitä, että Tuhatkuolevan kirous on pakko lukea! Enoranta puhui myös etäännyttämisestä fantasian keinoin, mikä on lempiaiheitani.

Ajatuksia: 

• On ihanaa, kun Helsinkiin on lyhyt matka. Usein kaameaa messuväsymystä on vielä lisännyt pitkähkö junailu takaisin kotiin, mutta nyt olin ihmisten aikaan kotona ja ehdin tehdä muutakin kuin vain kaatua puolikuolleena sänkyyn. 

Harmituksia:

• Jokavuotinen harmi: messujen loppuminen. Asia korjaantuu toki vuoden päästä, mutta silti! Lisäharmituksena jo kolmatta päivää putkeen jatkuva messukooma.

Tähtihetkiä:

• Söin ruokamessuilla perinteisesti thai-kojun ruokaa, ja ai että, kun olikin hyvää!
• Metrilaku!!
• Ostimme kahden euron pöydästä kollektiivisesti mahdollisesti maailman huonoimman kirjan (Andreas Wilhelm: Copy c@ts – seikkailu verkossa), jota luimme sitten ääneen. Jollain tasolla kirja kuulosti melko samalta kuin jotkut villissä nuoruudessani kirjoittamani tarinat, mikä oli aivan hirveää, mutta yhteinen nauraminen porukalla oli ihanaa. Kahden ensimmäisen luvun jälkeen kirja jäi sellaiseen cliffhangeriin, etten tiedä, miten maltan odottaa seuraavaa lukutuokiota! (Spoiler alert: hyvin.)

Messuostokset:

Huomasin vasta kotona, että kaikki ostokseni sattuvat olemaan naisten kirjoittamia!

Tietokilpailukysymys: onko vinossa a) kirjapino b) kuvaaja vai c) maailmankaikkeus? Oikein vastannut voi kertoa vastauksen minullekin. 

Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous

Erään lempikirjailijani uusin teos, nimmaroituna! <3

Diane Ducret: Diktaattorien naiset

Minua kiinnostaa historiassa erityisesti feministinen historiantutkimus ja olen katsellut tätä kirjaa jo aiemmin kirjakaupassa, mutta nyt otin sen hyllyyni huiman alen houkuttelemana. 

Maria Turtschaninoff: Maresin voima (Punaisen luostarin kronikoita #3) 

Turtschaninoffin fantasiasarja odotettu päätös, nimmaroituna tämäkin! 

Emily Brontë: Humiseva harju 

Pari vuotta sitten luettu klassikko pääsi nyt omaan hyllyyni. 

Anni Nupponen: Kauheat lapset

Anne Leinonen & Mia Myllymäki (toim.): Steampunk! Silintereitä ja siipirattaita (Steampunk! #3)

Steampunkia Osuuskumman alekorista kaksin kappalein. 

Patti Smith: Ihan kakaroita

Patti Smithin omaelämäkerta teki valtavan suuren vaikutuksen vuosi sitten, joten nappasin sen alesta mukaan.

Yhteenveto:

Kirjamessut oli jo neljättä kertaa peräkkäin lokakuuni ja oikeastaan koko vuoteni tähtihetki. Viikonloppu täynnä kirjahyörinää on valo tunnelin päässä, kun ulkona on pimeää ja tihkuttaa vettä. Iso kiitos messukeskukselle bloggaajapassista! Kiitos myös kirjailijoille, messujen taustajoukoille, myyntipöytien takana päivystäjille sekä tietenkin mainioille majoittajille sekä mahtavalle messuporukalle! Ensi vuotta odotellen <3

Potter-bussiin koomaamaan: Helsingin kirjamessut 2017

Ja jälleen on Helsingin kirjamessut tältä vuodelta ohi. Tyylilleni uskollisena palaan muistelemaan tuota elämyksellistä viikonloppua reippaasti marraskuun puolella, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Postauksen kuvat ovat kännykkäkameralaatua, mutta eipä tämä blogi taida laatukuvien juhlaa muutenkaan :D 

Seikkailuni Helsinkiin alkoi oikeastaan jo perjantai-iltana, kun rakas Vr toi minut kaupunkiin (yllättäen) myöhässä. Onneksi ei ollut tulipalohoppu mihinkään, mutta loppumatkasta samassa vaunussa istunut puhelias lapsi alkoi vähän käydä hermoille. Eikä siitä uskonnon lukemisestakaan tullut lopulta juuri mitään. Selvisin kuitenkin ehjänä ratikkaan ja sillä yöpaikkaani ja pääsin vielä perjantain puolella nukkumaan! 

Lauantai 28.10.

Räntäsateinen lauantai alkoi leikkimällä ihmistetristä täpötäydessä ratikassa (tai spårassa, kuten paikalliset sanovat). Olen aivan surkea suunnistamaan, mutta löysin kuin löysinkin itseni Messukeskuksesta. Kävin pressitiloissa hakemassa bloggaajapassin, etsin käsiini kartan ja sukelsin messuhulinaan. Edellisinä vuosina olen pitänyt huolta, etten ikinä enkä missään tilanteessa joudu messukansan sekaan yksin, mutta nyt ei ollut muuta vaihtoehtoa. Selvisin kuitenkin elossa, enkä edes ollut niin pahasti hukassa kuin edellisvuosina. 

Ohjelma:

Kirjalliset muotokuvat (Kallion lukiolaiset)

Ihan ensimmäiseksi päädyin puolivahingossa KirjaKallion lavalle, jossa oli juuri alkamassa Kirjalliset muotokuvat. Jutun idea oli samantapainen kuin (varsinkin ulkomaiden turistikohteissa) ohikulkiijoiden muotokuvia piirtävillä taiteilijoilla. Ohikulkija saattoi istua kirjoittavan henkilön eteen ja hän kirjoitti näkemänsä perusteella pienen tekstin. Vaikka minulle tekstin kirjoittanut henkilö oli minulle hyvin tuttu, tuntui silti vähän kummalliselta ja hiukan nololtakin vain istua katseltavana. Tämä olo kuitenkin katosi, kun sain kirjallisen muotokuvani luettavakseni: se oli valtavan kaunis ja ihana. Jos tämmöinen järjestetään ensi vuonnakin, suosittelen käymään! Ihana tapa aloittaa lauantai. 

Suomen kirjailijaliitto esittää: Esikoiskirjan tuska ja ihanuus (Tapani Bagge ja Laura Lindstedt, haastattelijana Anna-Kaari Hakkarainen)

Ehdin sopivasti Takaumalle kuuntelemaan keskustelun loppupuolen. Bagge ja Lindstedt kertoivat esimerkiksi siitä, miten heidän työskentelytapansa eroavat toisistaan (toinen kirjoittaa enemmän määrällisesti, toinen etenee hitaammin) ja siitä, mitä he olisivat halunneet tietää silloin, kun heistä tuli esikoiskirjailijoita. Lindstedt sanoi yllättyneensä siitä, miten julkista kirjailijan työ on ja kuinka äkkiä joutui puhumaan luomistaan hahmoista kuin ne olisivat aitoja, eläviä ihmisiä. Kirjailijat pohtivat myös suhdettaan kritiikkiin, ja Bagge kertoikin oman suhtautumistapansa: jos kritiikki on positiivinen, se on totta ja yleinen mielipide, mutta negatiivinen kritiikki on vain yhden ihmisen ajatus aiheesta. 

Nuori Aleksis -palkinnon jako

Nuori Aleksis -palkinnon jako oli pakollinen ohjelmanumero, koska satuin tietämään voittajakirjan, joka on Hanna Kauppisen Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut. Paitsi että olen lukenut tämän ihanan ja voiton ansainneen kirjan, Hanna Kauppinen on hyvin rakas ystäväni, joten voitte uskoa, että olin valtavan ylpeä ja onnellinen, kun juuri tämä kirja voitti. Hanna Kauppinen oli myös itse lukiolaisena jakamassa tämän samaisen palkinnon Tommi Kinnusen Neljäntienristeykselle. Suosittelen kaikkia lukemaan Kirjan, jota kukaan ei koskaan lukenut. Se on hieno teos ja sopii lähestyvään joulun aikaan paremmin kuin hyvin. 

KirjaKallion paneeli: Rohkeinta on rakastaa itseään! (Saara Sarvas, Nadja Sumanen, Viima Lampinen, Kalle Laanterä, Victoria Odum ja Nora Dadu, haastattelijana Kallion lukiolaiset)

Minun oli tarkoitus kuunnella tämä paneeli kunnolla ja ajatuksella, mutta satuinkin törmäämään lavan reunassa bloggaajiin ja jäin rupattelemaan, joten paneeli meni suurimmaksi osaksi täysin ohi. Lopun kuitenkin ehdin kuunnella. Fiksuja pointteja, melkein jäi harmittamaan, etten kuullut alkua. 

Nadja Sumanen: Terveisin Seepra (haastattelijana Kallion lukiolaiset)

Nadja Sumasen ensimmäiseen kirjaan, Ramboon, minulla ei koskaan ole ollut erityistä kiinnostusta, eikä ole oikein vieläkään. Sen sijaan hänen uusin kirjansa, Terveisin Seepra, kuulostaa paljon kiinnostavammalta. Haastattelussa keskusteltiin mm. perheen merkityksestä ja mielenterveysongelmiin apua hakemisesta. Kiinnostavaa oli se, että Sumanen tahtoi aluksi kirjoittaa vanhanaikaisen kirjeromaanin, mutta kustantaja toivoi hänen keskittyvän enemmän jompaan kumpaan tyttöön. Tämä kirja on ihan pakko lukea! 

Jatkuu! – Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista (Saara Turunen ja Laura Lindstedt, haastattelijana Anna-Liisa Haavikko)

Keskustelu alkoi fanifiktion määrittelyllä ja jatkui kirjailijoiden kuvauksella siitä, kuinka he työstivät omaa tekstiään kotimaisen kirjallisuuden klassikon pohjalta. Tämä oli ehdottomasti haastattelun parasta antia! Henkilökohtaisesti minua ärsytti vähän alentava suhtautuminen fanifiktioon. Vaikken olekaan intohimoinen ficcien lukija, olisin toivonut haastattelijalta hieman parempaa perehtymistä aiheeseen. Nyt tietyt kommentit aiheuttivat pientä epämukavaa kiemurtelua ainakin tässä osassa yleisöä. 

Suomen kirjailijaliitto esittää: Vieläkö on vampyyreitä? (Henry Aho ja Pasi Ilmari Jääskeläinen, haastattelijana Anne Leinonen)

Olen nyt pari kuukautta pyöritellyt päässäni yhtä ideaa, johon liittyy vampyyrit, joten tämä paneeli kiinnosti myös siksi. Jos heti keskustelun aluksi kirotaan kimallevampyyrit, ei paneeli voi olla hirveän huono. Keskustelijat pohtivat esimerkiksi sitä, kuinka vampyyreihin liittyy aina viettelys ja vaara. En ollut tullut aiemmin edes ajatelleeksi asiaa! Paneeli oli mukavan rento, ja keskustelijat haastattelijaa myöten tiesivät, mistä puhuivat. Note to self: lue se Lumikko ja yhdeksän muuta! 

Sadan vuoden unet – Satuja aikuisille (Juri Nummelin, Johanna Sinisalo, Johanna Venho ja Artemis Kelosaari)

Celestine satupaneelissa: kuka yllättyi? Sadan vuoden unet -satuantologiaa selailin kirjakaupassa pari kuukautta ennen messuja ja kiinnostuin, ja paneeli vain lisäsi kiinnostustani. Kirjailijat kertoivat, miksi päätyivät tekemään oman versionsa juuri siitä sadusta, mistä he sen tekivät. He kertoivat myös taustoja ja lukivat katkelmia novelleistaan. Kaikki novellit vaikuttivat jännittäviltä ja hienoilta, mutta kaikkein eniten minua kiinnosti Johanna Sinisalon Hannu ja Kerttu -versiointi. Mutta jospa joskus kirjan käteeni saisin, niin voisin antaa lopullisen tuomioni :)

Ajatuksia:

• En osaa ihan päättää, oliko hyvä vai huono asia, ettei messulehdessä ollut karttaa. Toisaalta olisin mielelläni tutustunut messualueeseen jo kotona ja väritellyt kartasta lavoja ja siten hahmottanut tilaa paremmin, mutta pieni kartta oli helpompi kaivaa laukusta kuin iso messulehti. Hmm. Kenties ensi vuonna kartta sekä lehteen kotona tutustumista varten että erikseen itse messutilannetta varten? 

• Hieman samaa aihetta sivuten: en ole varma, oliko kolmas kerta se legendaarinen toden sanova kerta vai oliko messualue oikeasti loogisempi kuin edellisinä vuonna. Tuntui, että jossain vaiheessa löysin lavat jopa ilman karttaa. 

• Mitä se Silmäaseman rekka teki siellä? Ymmärrän tietty suurten kävijämäärien tarjoavat mahdollisuudet, mutta silti: miksi, oi miksi.

Harmituksia: 

• Taisin viime vuonna puhua siitä, että ihmismäärästä huolimatta messuilla olo ei ahdistanut. Ikävä kyllä nyt tilanne oli toinen. Lauantaina kahden euron kirjojen pisteellä oli niin kova ryysis, että alkoi oikeasti tuntua pahalta, ruokamessujen ruuhkista nyt puhumattakaan. Onneksi ahdistus hellitti, kun pääsi vähän väljempään paikkaan, mutta ikävää silti. Vaikka on tietty hyvä merkki, että kirjallisuus kiinnostaa :)

• Alan hitaasti uskoa, että vuosikausia jatkuneet etsinnät ovat mahdoton tehtävä. Nokkosvallankumousta ja Rosvoruhtinasta ei vain tunnu löytyvän mistään :( Toisaalta en heitä vielä kirvestä kaivoon: etsinhän Mustesydäntäkin viitisen vuotta kissojen ja koirien kanssa ja sitten se löytyi rovaniemeläisestä antikvariaatista. 

• Boknäsin piste oli viime vuonna parempi. 

Tähtihetkiä:

• Hyvämuistisimmat saattavat muistaa viimevuotisen kitinäni ruokamessuista. Nyt tilanne oli kuitenkin toinen, sillä ehdin vuoden sisään täysi-ikäistyä, joten pääsin hakemaan viikonlopun ruuat ruokamessuilta. Thai-ruokakojusta ostamani ruoka oli superhyvää, mutta alueen ruuhkat kammottavat. 

•Tapasin useamman bloggaajan, mikä oli erittäin mukavaa. Ehkä nyt olin vähemmän ujo kuin viime vuonna? Pearl Cloverin tapaaminen oli erityisen hauskaa, koska olen seurannut häntä jo useam vuoden ajan ja jutellut paljonkin kommenttibokseissa. Oli tosi kiva saada blogille naama ja ääni, vaikka se tuntui samalla myös tosi hassulta ja vähän oudoltakin :D 

• Potter-bussi. Vaikka lastenalue taisi muuten olla vähän kökkö (en käynyt siellä kuuntelemassa mitään ohjelmaa, niin en osaa sanoa mielipidettäni), Potter-bussi oli maailman paras juttu. "Mennäänkö Potter-bussiin koomaamaan?" kysyi eräs seuralaisistani, kun messuväsymys alkoi painaa, ja niinhän me teimme. Lapsia taisi kiinnostaa enemmän yläkerta, joten saimme istuskella ja jutella rauhassa mukavan pehmeillä penkeillä (ja laulaa vähän Heathersia). Potter-bussissa koomasimme myös sunnuntaina.

• Haluatko kirjailijaksi? -keskustelu Kariston edustajan kanssa. Onnistuin saamaan ajan sielua varaamatta, ja vaikka jännittikin ihan törkeästi, 20 minuutin keskustelu oli oikein mukava. Nyt tiedän, miten seuraavaksi kirjoitusprojekteissani etenen :) 

• Messuseura ja uudet tuttavuudet. Tutkin messulehdestä ohjelmaa yhden lavan reunalla, kun täysin varoittamatta joku syöksyy halaamaan ja äkkiä löydän itseni sellaisesta halausmylläkästä, etten edes erota, kuka on kuka. Parempaa messujengiä ei kuulkaas voisi edes kuvitella, ja se on fakta se. 

"Moi!"

"Sä oot lyhyt."

"No joo kiva nähä suaki pitkästä aikaa..." 

Tapasin myös pari henkilöä ensimmäistä kertaa ja vaikka sekin jännitti hirmuisen paljon, nämä ihmiset osoittautuivat ihan mukaviksi ja kilteiksi tapauksiksi.

Sunnuntai 29.10.

Ihana kellojen kääntö aiheutti sen, ettei aamulla edes väsyttänyt, vaikka edellisenä iltana nukkumaanmeno olikin vähän venähtänyt. Hitaan aamiaisen ja älykkäiden aamiaiskeskustelujen jälkeen kello oli jo sen verran paljon, että ratikkaan ei edes tarvinnut ahtautua, vaan saimme ajaa suhteellisen väljästi (ainakin lauantaihin verrattuna) Messukeskukselle saakka. 

Ohjelma:

Ronja Salmi ja Mikko Toiviainen: 12 tarinaa kirjoittamisesta (haastattelijana Kallion lukiolaiset)

12 tarinaa kirjoittamisesta haastattelee eri kirjoittamisen ammattilaisia. Salmi ja Toiviainen kertoivat paitsi tekemistään haastatteluista, myös kirjoittamisprojektista: Toiviainen ei esimerkiksi suostunut näyttämään keskeneräisiä,tekstejään Salmelle. Kiinnostavaa on se, ettei kirjaan ole haastateltu pelkkiä kirjailijoita, vaan myös muita kirjoittamisen ammattilaisia. Tämä(kin) kirja täytyy lukea! 

KirjaKallion paneeli: Lukijasta tekijäksi (Reetta Räty, Miikka Niiranen, Pekka Salminen, Aleksis Salusjärvi ja  Hannaleena Hauru, haastattelijana Kallion lukiolaiset)

En jaksanut nousta paikaltani, joten jäin KirjaKalliolle kuuntelemaan seuraavan paneelin, joka käsitteli erilaisten kirjoittajien toimittajasta ja muusikosta elokuvaohjaajaan ja kriitikkoon tietä lukijasta tekijäksi. Paneelin aikana kävi ilmi, että raja lukijan ja tekijän välillä on usein häilyvä. Paneelissa pohdittiin laajasti lukijuutta ja tekijyyttä eri näkökulmista. Mieleen jäi erityisesti kriitikko Aleksis Salusjärven kommentti siitä, että hän arvostelee kritiikeissään teosta, ei sen tekijää. 

Arto Julkunen ja Markus Rantanen: Suuri ukulelekirja (haastattelijana Mikko Kivinen)

Blogiani lukeneet tietävät, että olen kuluneen vuoden aikana ihastunut ukulelen soittoon. Lyhyessä haastettelussa kerrattiin nopeasti ukulelen historia ja nykyhetki. Tätä olisi voinut kuunnella pidempäänkin! Tämä kirja oli meillä kirjastosta lainassa, mutta en silloin ollut innostunut ukulelesta niin paljoa, että olisin sen lukenut. Pitänee siis lainata uudestaan.  

Neljän päivän näytelmä (Kallion lukiolaiset)

KirjaKallio teki neljän kirjamessupäivän aikana näytelmän Nadja Sumasen romaanista Terveisin Seepra. Neljässä päivässä tehdyksi näytelmää ei olisi tosiaankaan uskonut! Hyviä roolisuorituksia, upeaa maskeerausta ja hienoa musiikkia, aivan mahtavaa! Bravo, sanon minä. 

KirjaKallion runoklubi

Viimeiseksi ohjelmaksi jäi lavarunouden seurailu. Runot olivat oikein hienoja ainakin tällaisen runoudesta ymmärtämättömän maalaismoukan korvaan, ja esitykset niin ikään vaikuttavia. Runot olivat kuitenkin myös melko synkkiä, kaunistelemattomia ja vähän ahdistaviakin. En tiedä, onko se lavarunouden tarkoitus, mutta minulle tuli vähän epämiellyttävä olo. 

Ajatuksia:

• Joskus olen kuullut sanottavan, että sunnuntaina kaikki hyvät kirjat on jo viety, mutta olen eri mieltä. Hyviä löytöjä tein! 

• Olisiko ollut järkevämpää viedä kirjat säilytykseen kuin raahata niitä mukana koko päivä? 

Harmituksia: 

• Adlibris-karkit olivat toki oikein hyviä (ja ylipäänsä se, että kirjojen mukana sai karkkia oli lähestyvää koeviikkoa ajatellen huippujuttu), mutta viimevuotiset karkit olivat parempia. 

• Ruokamessujen ruuhkat, yhä. 

• Kaikki bloggaajat tuntuivat sunnuntaina kadonneen kuin tuhka tuuleen. Saatoin itsekin kulkea laput silmillä, mutta en törmännyt muihin kuin Pearl Cloveriin muutamaan otteeseen. (Tämä törmäily ei siis missään nimessä ollut huono asia vaan oikein hauskaa :D)

• Messut loppui. Valitettavaa, mutta eipä sille mitään voi. 

Tähtihetkiä: 

• Ruokamessuja lukuun ottamatta ruuhkat eivät olleet yhtä pahoja kuin lauantaina. 

• Yhteenkuuluvuuden tunne. Ihanaa olla kirjaihmisten seassa, tietäen, että meitä kaikkia yhdistää rakkaus lukemiseen ja kirjallisuuteen. 

• Rakkaiden ihmisten halaukset ja hyvin perinteinen messuselfie. Ikävä on kova jo nyt! 

• Silmäaseman rekasta (tai oikeastaan sen edessä olleesta tuolista) oli yllättävää hyötyä, kun sain mahdollisesti tähänastisen elämäni parhaan puhelun, eivätkä jalat kantaneet hetkeen kunnolla. 

Ostokset:

Anne Frank: Päiväkirja

Vuoden 2015 messuilla aioin ostaa Anne Frankin päiväkirjan pokkarina, mutta ne kaikki ehdittiin myydä, kun olin jonottamassa jotain muuta. Olin hieman katkera, mutta onneksi löysin tämän uuden, valtavan kauniin kovakantisen painoksen nyt! 

Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias

Luin tämän ihanan kirjan kesällä ja sen löytyessä kahden euron kirjojen joukosta päätin hankkia sen omaankin hyllyyn odottelemaan aikaa, jolloin kaipaan jotain lämmintä ja turvallista luettavaa. 

C. S. Lewis: Prinssi Kaspian (Narnia #2)

Narnian tarinoiden kakkososaa minulla ei vielä ollut. Tämä painos on suosikkejani! 

Siiri Enoranta: Josir Jalatvan eriskummallinen elämä

Enorannan uusin, vaatiiko selitystä? <3

Mary Hoffman: Tähtien kaupunki (Stravaganza #2)

Mary Hoffman: Kukkien kaupunki (Stravaganza #3)

Kahden euron pöydästä löytyi muutaman vuoden takaisen suosikkisarjan osia. Tein ostaessani päätöksen kerätä kolme ensimmäistä osaa, koska niistä pidän kaikista eniten, enkä niinkään välitä kolmesta seuraavasta. Nyt pitäisi sitten etsiä se Naamioiden kaupunki jostain, ja ehdottomasti lukea koko sarja uudelleen! 

George Orwell: Vuonna 1984

George Orwell: Eläinten vallankumous

Adlibriksen pokkaritarjouksesta klassikkoja hyllyä koristamaan. 

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

Tämä on pitänyt lukea jo ikuisuuden, löytyi Adlibriksen pokkaritarjouksesta.

Vasemmalla pystyssä olevat kirjat eivät ole varsinaisia messuostoksia, mutta koska ne diilattiin minulle messuviikonloppuna, laskin ne mukaan:

Nigel Goodman: Benedict Cumberbatch – Henkilökuva

Erään lempinäyttelijäni henkilökuva, tarvitseeko selventää syytä? 

Becky Albertalli: Simon vs. Homo sapiens agenda

Tiedän, että tämä on myös suomennettu, mutta koska suomennos maksaa aivan hirveän paljon (ja sillä on erittäin typerä nimi), halusin kirjan englanninkielisenä. Sitä ei kuitenkaan meinannut löytyä mistään, ja olin jo heittämässä toivoni, kunnes ystävä löysi sen Suomen rajojen ulkopuolelta ja toi sen minulle. Kiitos vielä!

Yhteenveto: 

Kolmansilla messuillani tunsin oloni asiantuntijaksi, en eksynyt kuin ihan vähän, vaikka olinkin yksin, tapasin uusia ihmisiä ja vanhoja tuttuja, pidin hauskaa ja onnistuin jopa olemaan itkemättä silmiäni punaisiksi paluujunassa (toisin kuin viime vuonna, jolloin vieressäni istunut setä katsoi nyyhkyttävää allekirjoittanutta hyvin paheksuvasti). (Tämä ei tietenkään sulje pois pientä vollotusta muissa tilanteissa viikonlopun aikana, mutta ei puhuta siitä nyt.) 

Kiitos Messukeskukselle bloggaajapassista. Kiitos esiintyjille, kirjailijoille, kirjoittajille, kuvittajille, kustantajille ja heille, joiden ansiosta nämä messut järjestetään. Kiitos bloggaajille, jotka tunnistivat ja moikkasivat (tai moikkasivat vaikkeivät olisi tunnistaneet). Kiitos maailman parhaille messuseuralaisille, joiden kanssa viikonloppu oli huomattavasti hauskempi, kiitos majoittaneille.

Ensi vuoden messuja odotellen! Toivottavasti nähdään silloin :)