Meren toisella puolella, pääsykoestressiä ja kevätajatuksia

Olen ollut vähän hiljainen blogissa, vaikka siihen ei edes ole varsinaista syytä. Vietän nimittäin kaikki päivät kotona, ja päiväohjelmaani sisältyy lähinnä pääsykokeisiin lukemisen välttelyä. Nyt päätin kuktenkin tulla kertomaan kuulumiseni ennen kuun vaihdetta :D

Pidin ylioppilaskirjoitusten jälkeen kahden viikon ansaitun loman. Vaikka aluksi tuntuikin hassulta olla kotona ilman mitään velvollisuuksia, hämmennyksen jälkeen se alkoi olla hauskaa ja nautittavaa. Sain jopa aikaiseksi uudelleenjärjestää kirjahyllyäni! Ongelmana tässä "lomassa" oli vain se, että viime viikolla alkanut pääsykokeisiin luku ei nappaa yhtään, kun olen ehtinyt jo tottua rennompaan päivätahtiin. Pitää vain muistuttaa itseä siitä, että jos pääsen sisään yliopistoon, pääsen tästä kaupungista pois. Jospa se motivoisi lukemaan paremmin. Varsinaisia pääsykoekirjoja mihinkään hakukohteeseeni ei ole, joten olen lainannut kirjastosta vinon pinon aihetta koskevia kirjoja. Lisäksi luen lukiokirjoja ja kertauskirjaa. Yhteen kokeeseen on ilmoitettu aihealue, jota kaikki kokeen kysymykset koskevat. Alueen selvitessä teki mieli kirkua kauhusta, mutta onneksi kyseinen yliopisto ei ole ykkösvalintani :D 

Olin pari viikkoa sitten viikonlopun Tukholmassa, mistä kaikki tämän postauksen kuvat ovat. Siellä oli jo kunnolla kevät, lauantaina oli melkein jopa lämmin! Olin käynyt Tukholmassa viimeksi kymmenen vuotta sitten, joten ihastelin kaikkea näkemääni aivan kuin olisin nähnyt sen ensimmäistä kertaa. Matkakohteina oli mm. ABBA-museo, johon pääsyä olin odottanut suunnilleen siitä asti, kun kuulin, että sellainen perustetaan. (Voitte uskoa, miten katkera olin, kun perheeni kävi siellä ilman minua, kun olin rippileirillä metsän keskellä. Ehdin neljä vuotta kuunnella tarinoita sieltä ennen kuin itse pääsin paikalle :D) Museo oli paras ikinä. Olisi tehnyt mieli vain hyppiä ja pomppia, laulaa ääneen ja hihkua, mutta sain ainakin jotenkuten esitettyä arvokasta museovierasta. Toinen museo oli Keskiaikamuseo, jonne on ilmainen sisäänpääsy! Museossa opin mm. sen, että pyhä Yrjö on ruotsiksi nimeltään Göran. Saatoin hieman naurahtaa. Suosittelen molempia museoita lämpimästi. Kävimme myös Scifi- ja fantasiakirjakaupassa, jossa oli laskutavasta riippuen neljä tai kaksi ja kaksi puolikasta kerrosta. Oli kuin olisin päässyt taivaaseen: niin paljon kirjoja, lautapelejä, fanitavaraa... Päästelin epämääräisiä äännähdyksiä, kun näin maailman söpöimmät Studio Ghibli -astiat. Kaupasta löytyi Douglas Adamsin Dirk Gently's holistic detective agency, jota olen vuosikaudet metsästänyt, mutta löytänyt vain sarjan kakkososaa. Hotellihuoneessamme ei ollut ikkunaa, mutta huoneen telkkarista tuli sekä Ruotsin Vain elämää -versiointi, että naapurimaan versio Tähdet tähdet -ohjelmasta, joista jälkimmäistä juonsi ihana Petra Mede. (Ikkunattomuus ei haitannut kuin nukkumaan mennessä, jolloin tuntui, että oli joutunut sensorisen deprivaation kokeeseen.) Ruotsini oli "hieman" ruosteessa, mutta ymmärsin lähes kaiken, mitä minulle puhuttiin. Sain jopa sönkötettyä respassa kysymyksen busseista ja raitiovaunuista suhteellisen onnistuneesti. 

Ai että, miten ihana kaupunki Tukholma onkaan! 

Ihanaa oli myös se, että Tukholman jälkeen vietimme vielä pari tuntia Helsingissä, ennen kuin bussi takaisin kotiin lähti. Kaksi hienoa, suurta pääkaupunkia saman reissun aikana, ei hassumpaa! 

Lukeminen tökkii vähän, mikä ärsyttää. Kesken on kiinnostavia kirjoja, kuten tuolta sivupalkista voi huomata, mutta luettuani koko päivän vähän kuivakkoja kirjoja, ei minkään muun lukeminen innosta enää. Sen sijaan kirjoittamiseen ja editointiin olisi motivaatiota. JL:n kanssa fanityttöilen omille hahmoilleni (äärimmäisen noloa), mihin en ensimmäistä versiota kirjoittaessani pystynyt, sillä tiesin loppuratkaisun. Nyt hihittelen hölmönä hahmojen kohtauksille ja dialogille juuri siksi. P on meinannut saada minut itkemään useamman kerran parin viimeisen luvun aikana. Miksi olen niin julma lapsilleni? Hieman pelkään, että koko homma räjähtää käsiin: lukujen määrä on noussut valtavan suureksi ja sivuhahmoja on todella paljon. Editointikierroksilla joudun todennäköisesti murhaamaan melkoisen määrän darlingseja, minkä vuoksi itken verta jo etukäteen. Toivon saavani joko JL:n tai P:n valmiiksi kesän aikana, jotta voisin siirtyä seuraaviin projekteihin, mutta katsotaan, kuinka käy. 

Olisin hieman halunut osallistua CampNaNoWriMoon tänäkin vuonna, mutta arvasin jo etukäteen huhtikuun olevan vähän kiireinen kuukausi. Haaveilen hieman marraskuun isosta NaNosta, mutta saas nyt nähdä, miten käy. Vielä tässä vaiheessa on mahdotonta sanoa, millaista elämäni marraskuussa on: pyörinkö silloinkin täällä samassa paikassa, jossa 18 vuotta olen viettänyt, olenko kenties töissä vai vietänkö villiä opiskelijaelämää jossain toisessa kaupungissa, ja jos vietän, niin missä? Tulevaisuus tuntuu hurjalta. Kuukauden kuluttua tähän aikaan minulla on jäljellä enää yhdet pääsykokeet. Tavallaan se, että asiat ja aikataulut ovat todella auki, tuntuu stressaavalta ja ahdistavalta, mutta ehkä siitä pitäisi opetella nauttimaan. Aina ei tarvitse olla naimisissa kalenterinsa kanssa. 

Onneksi pääsykoestressin keskellä on projekteja kavereiden kanssa, joiden tiimoilta voidaan pitää neljä tuntia kestäviä palavereja ja tehdä hienoja excel-taulukoita. Onneksi on Ylpeys ja ennakkoluulo -tv-sarja, jonka katsomiseen voi hukuttaa murheensa, stressinsä ja harmituksen aiheet. Onneksi on mielikuvitusmaailmat, niin omat kuin toistenkin luomat, joihin voi sukeltaa ja sulkea pois ympäröivän maailman. Kevät saapuu, tiet ovat sulia, ja kohta pääsen toivottavasti jo käyttämään punaista vakosamettitakkia ja ABBA-museosta hankittua kissapaitaa. 

Mitä teidän kevätpäiviinne kuuluu? 

Syyskuu, syyskuu

(Otsikko Hectorin Syyskuusta, joka soi päässä joka vuosi näihin aikoihin.)

Hyvät uutiset tulevat tarpeeseen. Asiat, jotka saavat hyppimään tasajalkaa pelkästä ilosta ja lähes itkemään onnesta, ovat parhainta, mitä kuvitella saattaa. Vaikka kovasti tekisikin mieli jakaa näitä asioita täälläkin, taidan kuitenkin pitää ne omana tietonani anonyymiyden säilyttämisen vuoksi. Yhtä ihanaa asiaa voin kuitenkin hehkuttaa, sivupalkinkin vihjaistessa asiaan: Helsingin kirjamessut lähestyvät kovaa vauhtia, ja bloggaajapassi kolahtanee postilaatikkoon lähiviikkojen aikana. En millään malttaisi odottaa messuja! Kehä kolmosen sisäpuoli ja sivistys, täältä minä tulen. 

Olen tavannut eläimiä. Pihaamme on asettunut äksy orava, joka säksättää kovaäänisesti muille oraville ja jopa minulle, kun olin lähdössä pihalta. Kurre kuvittelee ilmeisesti omistavansa koko paikan. Mikäs siinä, kyllä tänne mahtuu. Niin kauan, kun pörröhäntä ei heittäydy väkivaltaiseksi vaan tyytyy rähisemään puun oksalta, tulemme toimeen mainiosti. Lisäksi koulumatkoilla olen tutustunut paikalliseem eläimistöön: pikkuinen myyrä kiinnitti huomioni ajaessani muutama viikko takaperin koulusta kotiin. Otus touhotti ahkerasti tienpientareella, eikä huomannut, vaikka ajoin pyörällä ihan sen viereen. Katselin otusta varmaan kymmenisen, ellen peräti viisitoista minuuttia. Myyrä oli niin pieni, että olisi mahtunut kämmenelleni. Yrittäessäni tallettaa tuota suloista eläintä valokuvaan puhuin sille ääneen: "Tulehan nyt pikkuinen vähän lähemmäksi!" Nostaessani katseeni huomasin ohi ajavan pyöräilijän, joka oli hyvin todennäköisesti kuullut jutteluni. Luotan tosin siihen, että hän uskoi minun pelaavan Pokémonia. Viime viikolla puolestaan tapasin kotimatkalla siilin, joka juoksi yllättävän kovaa ollakseen siili. Olen jotenkin aina ajatellut siilien olevan hitaita eläimiä, joten tämä kyllä oli vauhdikkaana tapauksena hieman yllättävä tuttavuus. Siilillä näytti olevan jokin päämäärä, toisin kuin piennarta edestakaisin viipottavalla myyrällä, sen verran päättäväsesti se juoksi tietä pitkin matkoihinsa. Epäonnistunut ruotsinkoe pyyhkityi mielestä heti ja loppupäivän vain hymyilytti kovasti siiliä ajatellessani. (Kohtaaaminen aiheutti myös Ultra Bran Siili-biisin päässä soimisen koko päiväksi, mutta ei siitä sen enempää.)

On se kummallista, miten kahden viikon kirjoitustauko vaikuttaa mielialaan. Koeviikon ja muoden kiireiden takia en kirjoittanut kahteen viikkoon juuri mitään ja huomasin olevani vielä tavallista pahantuulisempi. (Koeviikkostressillä ei toki ollut mitään osuutta asiaan, ei suinkaan.) Kun sitten lopulta pääsin istahtamaan koneen ääreen ja jatkamaan editointia, olo oli äärettömän onnellinen ja helpottunut. Kirjoittaminen auttaa, ihan oikeasti. 

Muihin kirjoittamiseen liittyviin juttuihin kuuluu sanataidekoulu ja tämänvuotinen projekti. Koko vuosi työstetään yhtä kirjallisuudenlajia, ja valitsin itselleni tutuimman proosan. Vuoden aikana on tarkoitus romaanikäsikirjoitus käyntiin, joten saatte tottua siihen, että tulen puhumaan teille Pusun ja JL:n lisäksi P:sta. Lisäksi kirjoittelen editoinnin ja sanataidekoulun lisäksi novellia, jota olen hieman ajatellut lähettää Vaskikirjojen goottiantologiaan. Mutta saas nyt nähdä, saanko mitään valmiiksi, puhumattakaan siitä, onko teksti sellainen, jonka kehtaa lähettää eteenpäin. NaNoWriMo ystävällisesti tökkii minua sähköpostiviesteillä, mutta luulen, että jätän haasteen tänä vuonna väliin, vaikka tekisi mieli yrittää voittoa uudestaan. P kuitenkin tulee viemään ison osan elämääni marraskuussa ja koko lukuvuonna, joten aikaa kuukaudessa kirjoitettavalle romaanille ei ole. 

Loppuun vielä absoluuttisen oikea fakta: Lukeminen on ehkä paras juttu ikinä. Olen kaivannut sitä tunnetta, kun kirjan lukee loppuun yhdeltä istumalta.

Kiire vie kirjoittajaa

Hiukkasen väsyttää, eikä oikein jaksa keskittyä. Tälläkin hetkellä kouluhommat kiljuvat korvaan jatkuvaa mantraansa: "hölmö tyttö, luuletko että tuolla tavalla muka pärjäät opiskelussa, saat ammatin, elät hyvän ja onnellisen elämän? Hommiin siitä, lue ne ruotsin sanat, tee kemianläksyt ja kirjoita filosofiesittely." Voi belgia, olisit nyt hiljaa.

Mutta pointtihan oli se, että marraskuu ja NaNoWriMo häämöttää ihan nurkan takana. (Eka odotti lokakuuta kuin kuuta nousevaa ja nyt puhuu jo marraskuusta. Ihme tuuliviiri, kohta varmaan alkaa lauleskella joululauluja.) Pusu on edennyt loppupuolelleen, raakaversio valmistuu lokakuun aikana. Haikea olo jo valmiiksi, mutta kyllä tämä tästä. Palaanhan minä tarinan seuraan editointikierroksella! Lisäksi olen harkinnut samaan maailmaan sijoittuvan novellin kirjoittamista, joten täysin en Pusua hylkää. 

Mutta NaNoWriMo. Tekisi kovasti mieli osallistua, mutta toisaalta pelottaa. Miten minä oikein ajattelin ehtiä? Olen hidas kirjoittaja. Ehtisinkö? Entä jos en ehdikään? Entä jos kouluhommat valuvat päälle kuin lumivyöry? Eihän mulla ole edes toisen päähenkilön nimeä! Mutta kyllä mä haluan osallistua. Mulla on idea valmiina, talvinen fantasiaseikkailu. Lukusuunnitelmaa olen jo alkanut väsäillä, samoin tekstin soittolistaa Spotifyhyn. Minä osallistun, vaikka henki siinä menisi. Voitin sitten tai en. 

Pusun lukusuunnitelma. Se on juuri niin sekava kuin miltä se näyttää. Edes minä en saa siitä selvää! 

Loppuvuoden suunnitelmat ovat siis seuraavanlaiset: Pusu loppuun lokakuun aikana ja sitten vähäksi aikaa jäähylle. Marraskuussa Nano ja sitten teksti vähäksi aikaa jäähylle. Joulukuussa jotain ihan muuta tai sitten Pusun editoinnin aloittamista. Joo, näin minä teen. Eikä syyslomaankaan (jota kutsun jatkuvasti hiihtolomaksi) ole kuin enää muutama hassu aamuherääminen aikaa! Kiireestä huolimatta elämä virnistelee vinosti ja toteaa: "kyllä sä selviät. Kaikki kiva on vasta edessä." 

Runojen kirjoittaminen on lähtenyt syksyn tultua mukavasti käyntiin. Rakastan uutta maailmaa, jonka syksy on tuonut runoihini. Viime syksynä kirjoitin angstia, nyt jotain ihan muuta. Tässä yksi. 

Oksistossa

Minä näin sinusta unta

sinä lauloit minulle

istuimme sen vanhan tammen oksilla

oli kevät

Minun oli kevyt olla

vaikka tiesinkin, ettei tämä kestäisi

mutta sinä lauloit painavalle taivaalle

ja lensit aamuaurinkoa kohti kuin pieni lintu

joka nousee siivilleen ensimmäistä kertaa

Elokuun luetut

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös niin? :D

Elokuussa luin kahdeksan kirjaa, joista neljä oli spefiä ja kaksi uusintoja. 

Conan Doyle, Arthur: Sherlock Holmesin seikkailut
Pearson, Mary E.: Kuka on Jenna Fox?
Meripaasi, Helena: Elämäni frettinä (Kisse #1)
Ende, Michael: Tarina vailla loppua [U]
Berg, Mary: Päiväkirja 1939-1944
Funke, Cornelia: Mustemaailma (Mustemaailma #3) [U]
McCall Smith, Alexander: Naisten etsivätoimisto nro 1 (Mma Ramotswe tutkii #1)
Colfer, Eoin: Artemis Fowl (Artemis Fowl #1)

Sherlockiin tartuin BBC:n tv-sarjan innoittamana. Kolmen kirjan yhteisniteessä oli monta tv-sarjasta tuttua tapausta, mutta myös monia uusia. Sherlockin päättelykyky on upeaa ja tarinat ovat hauskaa luettavaa. (Tosin pari tarinaa pelottivat minut hengitä.) Kolme kirjaa alkoivat kuitenkin toistaa itseään, joten lukija keksii rikollisen henkilöllisyyden tai ainakin arvaa lähelle. Pieninä annoksina tämä Baker Streetin älykäs yksityisetsivä kuitenkin toimii. Suosittelen tutustumaan! :) (Ja jouluna tulee Uuden Sherlockin joulujakso, joka sijoittuu alkuperäisten tarinoiden maailmaan, 1800-luvulle!! En malta odottaa!)

Kuka on Jenna Fox? oli nopealukuinen scifitarina. Kirja oli mielenkiintoinen ja käsitteli kiinnostavalla tavalla jännittävää aihetta. Kirjan kirjoitustyylissä jokin kuitenkin ärsytti. Ymmärrän pointin hitaasti auki kiertyvässä juonessa ja sanojen tarkistamisen sanakirjasta, mutta se oli ärsyttävää. Kirjassa oli potentiaalia, mutta se ei kykene käyttämään sitä. Kannet ovat kuitenkin todella kauniit.

Pidin nuorempana (ja pidän edelleen, mitäpä sitä salailemaan) Helena Meripaaden Koirahullun päiväkirja-sarjasta, joten päätin sitten tarttua Kisse-sarjan ensimmäiseen osaan. Kirja ei ehkä ihan täyttänyt odotuksia, mutta välipalakirjana se meni. Luen mitä luultavammin seuraavatkin osat, ja Koirahullun päiväkirjatkin tekisi mieli lukaista uudelleen.

Luin Tarinan vailla loppua viimeksi 11-vuotiaana ja muistelin pitäneeni siitä jonkin verran. Päätin lukea kirjan ja katsoa, mitä mieltä olisin nyt. Kirja onnistui yllättämään, sillä pidin siitä vielä enemmän kuin viime kerralla. Jopa edellisellä kerralla tylsistyttävä ja puuduttava keskivaihe oli nyt kiehtova ja upea. Kaunis, kiehtova, haikeansuloinen kirja, suosittelen todella paljon kaikille.

Varsovan ghetossa teinivuotensa viettäneen Mary Bergin päiväkirja on järkyttävää luettavaa. Natsien julmuudesta on kammottava lukea. Raakuudet, nälkä, kylmyys, taudit, ahtaat olot, likaisuus. Kirja aiheutti valtavaa itkemistä ja ahdistusta. Miten ikinä mitään tällaista on voinut tapahtua? Kirja kuitenkin kannattaa lukea, ihan vaan siksi, ettemme unohtaisi historian tapahtumia.

Mustemaailmakin oli uudelleenluvussa, edellinen kerta oli osapuilleen tasan neljä vuotta sitten. Trilogian viimeinen osa ei koskaan ole ollut suosikkini, mutta tällä lukukerralla tajusin tarinan hieman eri tavalla. Lempparikseni tämä ei noussut edelleenkään (pitkälti Dorian takia, tyhmä tyyppi), mutta synkän kaunis tarina on silti, upea päätös yhdelle rakkaimmalle trilogialle. Muistin taas, kuinka rakas tuo maailma ja sen hahmot ovat.

Mma Ramotswe tutkii-sarjan ensimmäisen osan luin koulua varten. Kirja oli yhdellä sanalla ihastuttava. Hyväntuulien sävy, kaunista kuvailua ja reipas päähenkilö. McCall Smith kuvaa Afrikkaa ja sen asukkaita lämpöisesti ja viehättävästi. Monta kuppia rooibos-teetä, rentoa elämänmenoa ja vetävästi kirjoitettuja hahmoja. Kirja tuo hyvää mieltä ja on nopealukuinen, sopii loistavasti kurjan harmaisiin sadepäiviin. Suosittelen hyvin lämpöisesti!

Mulla ja Eoin Colferilla ei ole ollut erityisen hyvä suhde. Artemisit tai mitkään muutkaan herran kirjat eivät koskaan tarttuneet pikku-Celen kirjastoreissuilla mukaan, ja ainoa lukemani Colferin kirja on Douglas Adamsin Linnunrata-trilogialle kirjoitettu kuudes osa Vielä yksi juttu..., joka on alkuperäisen trilogian pilaava kirjan irvikuva. (Adams-parka pyörii kai haudassaan.) Kirjasta järkyttyneenä tein vakaan päätöksen, etten koskaan lue Colferia. Pitkään vastustin periaatteesta, mutta kun veljeni luki kesällä kaikki Artemis Fowl-kirjat, tartuin ympäri taloa lojuvaan kirjoihin itsekin. Kannatti. Pidin hurjasti ensimmäisestä osasta. Artemis, mikä rikollinen nero! Kaikki hahmot, koko tapahtumasarja olivat mahtavia. Ennakkoluulot Colferia kohtaan lähtivät pois alta aikayksikön. Luen varmasti sarjan loputkin kirjat, niin hyvä ensimmäinen osa oli.

Elokuu oli vaihteleva kuukausi. Ensin oli loma, jolloin ostelin koulukamppeita, pyörin Tampereen eeppisissä tunneleissa hyvin eeppisessä seurassa, kirjoitin ja juhlin synttäreitä. Sitten alkoi lukio, joka musersi mut alleen rankkuudellaan. Joka aamu kahdeksaan, kolmena päivänä koulu loppuu neljätä, kahtena puoli kolmelta. Sen jälkeen läksyt ja sitten nukkumaan... Ei siis ole mikään ihme, etten ole ehtinyt päivitellä blogia, lukea tai kirjoittaa. Eiköhän se tästä lähde sujumaan, seuraava jakso on paljon kevyempi. Että kyllä minä olen hengissä, älkää huoliko! :) Syyskuussa on tullut paljon hyviä uutisia ja odotan lokakuuta erittäin innokkaasti. (Mitä en ole varmaan koskaan ennen tehnyt...) 

Hyvää syksyä kaikille, pysykää terveinä ja hymyilkää! 

Elämä on kuin greippi

Kaikki valtakunnalliset kokeet ovat nyt viimein ohi, voisin tanssia onnesta. Tosin taidan säästää voitontanssejani hieman, tulossa on vielä terveystiedon, mantsan, matikan, yh:n, ruotsin ja enkun kokeet. Lisäksi pukkaa haipakkaa kuviksen päättötyön kanssa, pitää ottaa se kotiin maalattavaksi.

Onneksi viikonloppu on vapun kunniaksi kolmipäiväinen. Saa nukkua pitkään, ihanaa. Plus että viikon kamalin koulupäivä, perjantai, jää pois. 

My heart will go on menetti viimeisenkin vakavuuden rippeensä, kun Youtuben ihmeellistä maailmasta löytyi aivan järkyttävä coveri :D

Ilmaisutaidon näytelmän ensimmäinen ja viimeinen esitys oli tänään, se oli kivaa :) Jännitti ihan sairaasti, mutta hyvin meni ja kivaa oli :)

Mutta joo, hyvää vappua kaikille tasapuolisesti :)

Ps. Otsikko on Douglas Adamsin kirjasta Terve ja kiitos kaloista. Koko lainaus kuuluu seuraavalla tavalla: 

"Elämä on kuin greippi", hän sanoi.

 "Aa, kuinka niin?"
"No se on vähän niin kuin oranssinkeltainen ja pinta on rosoinen, sisus pehmeä ja märkä. Siinä on myös siemeniä. Ai niin ja jotkut ihmiset nauttii puolikkaan sellaisesta aamiaiseksi."

Isosmursu<3